Mies haluaa lapsen, minä en. Mitä tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahdistunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Ahdistunut

Vieras
Otsikossahan se jo tulikin...
Olemme vähän päälle kolmekymppinen menevä pari, harrastamme paljon jne.
Mies on alkanut toivoa lasta, mutta minua ei yhtään kiinnosta. Lapsi sitoo niin paljon, en pidä lapsista muutenkaan, enkä löydä itsestäni äidillisiä piirteitä.
Olemme olleet pitkään yhdessä, ja tästä asiasta ei oikeastaan ole aiemmin niin keskusteltu, koska kumpikaan ei ole lapsia toivonut. Nyt tuntuu, että mies on muuttanut mielensä, koska puhuu lapsista jatkuvasti. En uskalla edes ottaa asiaa kunnolla puheeksi, kun pelkään vastausta, että mies todellakin haluaa lapsen.

Miten tästä eteenpäin :(? Keskustelemalla, tiedän, mutta toivoisin vertaistukea...
 
Jos tilanne tosiaan on se, että mies haluaa lapsen ja sinä ehdottomasti et, ei auta kuin tarjota miehelle mahdollisuus lapsiin eli erota.

Mikä lapsissa ja äitiydessä sinua eniten ahdistaa?
Itse sain esikoisen 34-vuotiaana pitkän pohdinnan jälkeen ja aika helposti sitä vaan loksahti äitiyteen. Mekin olemme aina olleet kovin menevä pari ja tykänneet matkustella. Teemme sitä toki vieläkin, sekä pojan kanssa että kahdestaan.
 
Kuule, kyllä se siitä. Raskaaksi vaan, nimittäin et ole mikään nuori kohta enää ja vaikka toivoisitkin myöhemmin lasta, et välttämättä sitä saa, tai ainakaan niin helposti. Ihan turhaan pelkäät.
Onhan lapsella rakastava isäkin sitten!
Ja harrastaa voi vaikka olisi lapsi/ lapsia...
 
toisaalta harva siihen lapseen on täysin valmis. me ei varmaan oltais ikinä lasta saatu jos ei ois tullu vähän yllättäen, mie en ois pystyny päättämään että nyt ehkäisy pois ja yritetään. en ois uskaltanu. sen takia meille ei varmaan toista tuukkaan :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nokoma:
Naisia kehotetaan tässä tilanteessa vaihtamaan puolisoa, eli olisko vastaus tähän sitten se, että etsiköön mies naisen joka haluaa lapsia :whistle:

näinpä.... eli jos miehesi ei ole valmis elämään naisen kanssa, joka ei ehkä koskaan hanki lapsia, on hänen parempi etsiä uusi... meillä on sama juttu meinaan, tosin meillä on yksi lapsi jo mutta isäntä tahtois enemmän ja mie en, sanoin hänelle tosin että ei vielä, kyllä sitten joskus, muttah, mikä se miunki joskus sitten on.... :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
toisaalta harva siihen lapseen on täysin valmis. me ei varmaan oltais ikinä lasta saatu jos ei ois tullu vähän yllättäen, mie en ois pystyny päättämään että nyt ehkäisy pois ja yritetään. en ois uskaltanu. sen takia meille ei varmaan toista tuukkaan :D

Se oli muuten todella pelottava päätös, kun sen päätöksen oikeasti joutui tekemään...Toisen kerran en sitten olekaan enää uskaltanut ; )
 
No voi itku. Tai siis voin kuvitella tilanteen. Meillä vähän sama homma, paitsi meillä on jo 2 kouluikäistä lasta ja mies haluaisi vielä kolmannen.... Vihjailee tämän tästä tyyliin "eikös olisi kiva vielä sellainen pikkuinen...." "katso miten pieni tuolla, muistatko miten meidän oli vielä niin ihanan pieniä....." "kätevän näköisiä nuo uudet vaunut, vieläköhän pääsis työntämään...." jne jne jne
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuule, kyllä se siitä. Raskaaksi vaan, nimittäin et ole mikään nuori kohta enää ja vaikka toivoisitkin myöhemmin lasta, et välttämättä sitä saa, tai ainakaan niin helposti. Ihan turhaan pelkäät.
Onhan lapsella rakastava isäkin sitten!
Ja harrastaa voi vaikka olisi lapsi/ lapsia...

niin mutta jos ei oikeesti tahdo lapsia, se on sitten sen ajan murhe jos mieli muuttuu 10 vuoden päästä. ei kaikki halua lapsia ja sitä pitää kunnioittaa, ihan niinku meidän pitää kunnioittaa sitäkin että jotkut haluaa miljuuna lasta....
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuule, kyllä se siitä. Raskaaksi vaan, nimittäin et ole mikään nuori kohta enää ja vaikka toivoisitkin myöhemmin lasta, et välttämättä sitä saa, tai ainakaan niin helposti. Ihan turhaan pelkäät.
Onhan lapsella rakastava isäkin sitten!
Ja harrastaa voi vaikka olisi lapsi/ lapsia...

Tuskin toivon myöhemminkään, siksi tämä asia onkin mutkikas. Uskon, että näin 35-vuotiaana äidilliset tunteet olisivat jo heränneet, jos olisivat herätäkseen! Miksi minun pitäisi hankkiutua raskaaksi vasten tahtoani, vain koska mies toivoo? En missään nimessä halua erota, mutta en mitenkään näe sitä järkevänä, että alan odottaa (äitinsä puolelta) ei-toivottua lasta. Huh.


Greippi: Kaikki ahdistaa. Tai aiemmin ei ahdistanut, kun en koko asiaa miettinyt oikeastaan lainkaan, on ollut niin itsestäänselvää ja minulle hyvin sopivaa olla lapseton. Nyt on ollut pakko miettiä, koska asia tulee päivittäin puheeksi. Minkäänlaista kutsumusta en tunne, ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä vähemmän. Paremminkin tuntuu, että minua on huijattu (jos nyt näin voi sanoa), koska olen ottanut miehekseni lapsia toivomattoman miehen, ja nyt näyttääkin siltä että tilanne on muuttumassa. Mieheni on 33-vuotias.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
toisaalta harva siihen lapseen on täysin valmis. me ei varmaan oltais ikinä lasta saatu jos ei ois tullu vähän yllättäen, mie en ois pystyny päättämään että nyt ehkäisy pois ja yritetään. en ois uskaltanu. sen takia meille ei varmaan toista tuukkaan :D

"täysin valmis" on vähän eri asia kuin että ei halua lapsia ikinä, missään tilanteessa... ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hilla:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
toisaalta harva siihen lapseen on täysin valmis. me ei varmaan oltais ikinä lasta saatu jos ei ois tullu vähän yllättäen, mie en ois pystyny päättämään että nyt ehkäisy pois ja yritetään. en ois uskaltanu. sen takia meille ei varmaan toista tuukkaan :D

"täysin valmis" on vähän eri asia kuin että ei halua lapsia ikinä, missään tilanteessa... ;)

niin no en miekään ikinä halunnu lapsia ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aloittaja:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuule, kyllä se siitä. Raskaaksi vaan, nimittäin et ole mikään nuori kohta enää ja vaikka toivoisitkin myöhemmin lasta, et välttämättä sitä saa, tai ainakaan niin helposti. Ihan turhaan pelkäät.
Onhan lapsella rakastava isäkin sitten!
Ja harrastaa voi vaikka olisi lapsi/ lapsia...

Tuskin toivon myöhemminkään, siksi tämä asia onkin mutkikas. Uskon, että näin 35-vuotiaana äidilliset tunteet olisivat jo heränneet, jos olisivat herätäkseen! Miksi minun pitäisi hankkiutua raskaaksi vasten tahtoani, vain koska mies toivoo? En missään nimessä halua erota, mutta en mitenkään näe sitä järkevänä, että alan odottaa (äitinsä puolelta) ei-toivottua lasta. Huh.


Greippi: Kaikki ahdistaa. Tai aiemmin ei ahdistanut, kun en koko asiaa miettinyt oikeastaan lainkaan, on ollut niin itsestäänselvää ja minulle hyvin sopivaa olla lapseton. Nyt on ollut pakko miettiä, koska asia tulee päivittäin puheeksi. Minkäänlaista kutsumusta en tunne, ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä vähemmän. Paremminkin tuntuu, että minua on huijattu (jos nyt näin voi sanoa), koska olen ottanut miehekseni lapsia toivomattoman miehen, ja nyt näyttääkin siltä että tilanne on muuttumassa. Mieheni on 33-vuotias.


Näin voi tosiaan käydä, että mieli muuttuu. Me olimme miehen kanssa naimisissa 8 vuotta ennen lapsen syntymää ja yhteisestä päätöksestä oli puhuttu että "lapsi tulee sitten joskus". Mutta jos sinä tiedät, että mielesi ei muutu, niin mitä sitä sitten jahkailemaan. Pitää vain kysyä mieheltä, että onko lapsettomuus sellainen asia, jonka kanssa hän voi elää ja jos ei ole, niin sitten ei auta kuin ero. Valitettavasti.

Itselläni ei muuten koskaan mikään "läikähtänyt" rinnassa vauvojen kanssa eli ei minullakaan mitään vauvakuumetta tai äidintunteita ollut ennen oman syntymää. Miksi edes olisi ollut, kun en ollut äiti?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
Näin voi tosiaan käydä, että mieli muuttuu. Me olimme miehen kanssa naimisissa 8 vuotta ennen lapsen syntymää ja yhteisestä päätöksestä oli puhuttu että "lapsi tulee sitten joskus". Mutta jos sinä tiedät, että mielesi ei muutu, niin mitä sitä sitten jahkailemaan. Pitää vain kysyä mieheltä, että onko lapsettomuus sellainen asia, jonka kanssa hän voi elää ja jos ei ole, niin sitten ei auta kuin ero. Valitettavasti.

Itselläni ei muuten koskaan mikään "läikähtänyt" rinnassa vauvojen kanssa eli ei minullakaan mitään vauvakuumetta tai äidintunteita ollut ennen oman syntymää. Miksi edes olisi ollut, kun en ollut äiti?

Kiitos ymmärryksestä! Kai vain täytyy ottaa asia puheeksi, vaikka pelottaakin vietävästi. Kaikilla naisilla ei vain ole äidinvaistoja, ja joskus sitä eivät edes muut naiset ymmärrä, mikä on uskomatonta. Kiitos sinulle!

 
Alkuperäinen kirjoittaja Aloittaja:
Alkuperäinen kirjoittaja Greippi:
Näin voi tosiaan käydä, että mieli muuttuu. Me olimme miehen kanssa naimisissa 8 vuotta ennen lapsen syntymää ja yhteisestä päätöksestä oli puhuttu että "lapsi tulee sitten joskus". Mutta jos sinä tiedät, että mielesi ei muutu, niin mitä sitä sitten jahkailemaan. Pitää vain kysyä mieheltä, että onko lapsettomuus sellainen asia, jonka kanssa hän voi elää ja jos ei ole, niin sitten ei auta kuin ero. Valitettavasti.

Itselläni ei muuten koskaan mikään "läikähtänyt" rinnassa vauvojen kanssa eli ei minullakaan mitään vauvakuumetta tai äidintunteita ollut ennen oman syntymää. Miksi edes olisi ollut, kun en ollut äiti?

Kiitos ymmärryksestä! Kai vain täytyy ottaa asia puheeksi, vaikka pelottaakin vietävästi. Kaikilla naisilla ei vain ole äidinvaistoja, ja joskus sitä eivät edes muut naiset ymmärrä, mikä on uskomatonta. Kiitos sinulle!

Eipä kestä. Toivottavasti saatte jonkun molempia tyydyttävän ratkaisun aikaiseksi.

 
Mä en halunnut koskaan lasta, äidinvaistoista ei ollut tietoakaan jne.

Lapsen sain kuitenkin 37-vuotiaana ja kyllä ne äidinvaistotkin löytyivät. Poikani on ihaninta mitä tiedän :heart:

Hyppy tuntemattomaan pelottaa aina, useimmiten se kannattaa :wave:
 
Myös minä olen omakohtaisesti todennut saman, minkä tässäkin ketjussa jo useat äidit ovat kertoneet: että oman lapsen syntymä taikoo jostain esille äidinvaistot ja syvän rakkauden vauvaa kohtaan. Minäkään en uskonut sellaisia itsestäni löytyvän kun tulin ensimmäisen kerran äidiksi 36-vuotiaana. Mutta löytyi ne ja olenkin sanonut joskus, että lapsettomuudessa on armeliasta se, että ei mitenkään voi tietää että mistä jää paitsi. Äidin ja lapsen välistä rakkautta ei kykene edeltä käsin kuvittelemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tatitar:
Myös minä olen omakohtaisesti todennut saman, minkä tässäkin ketjussa jo useat äidit ovat kertoneet...

Kiitos kun vastasit, mutta tämä ei oikeastaan auta minua. Lapsen hankkiminen ei ole vaihtoehto mulle. Lähinnä toivoin vertaistukea, ja konkreettisia neuvojakin miten ottaa asia puheeksi.
 
Mies halusi lapsen, minä en: ero tuli. Mies löysi uuden kumppanin ja heille tuli nopeasti vauva, kummasti minäkin olisin silloin vauvan tahtonut. Pelkäsin vaan liikaa ja mietin, nyt ei ole kumpaakaan, ei miestä ei vauvaa.
 

Yhteistyössä