Kyllähän sitoutumisen taso jossain määrin vaikuttaa asiaan. Aikanaan kun ensimmäinen avopuolisoni oli sitä mieltä, ettei tule koskaan menemään naimisiin, ei siis minunkaan kanssani, en ollut minäkään valmis maksamaan kuin puolet yhteisistä menoista sinä muutaman kuukauden aikana kun hän oli työttömänä. Kun hän sitten sai töitä, maksoin jonkin aikaa kaikesta puolet, vaikka palkkani oli silloin alle 5000 markkaa kuukaudessa ja hän ansaitsi tuplasti sen. Kun sitten aloin opiskella, puolison oli olosuhteiden pakosta maksettava enemmän kun omat ansioni jäivät alle 2000 markan. Tosin maksoi hän enemmän opintojeni jälkeenkin tienatessaan edelleen enemmän, yhdessä ehdittiin asua sentään seitsemän vuotta.
Enää ei tästä asiasta onneksi tarvitse itse kärvistellä, ansaitsen enemmän kuin mitä miehet keskimäärin yksityisellä sektorilla. Aviomies ansaitsee silti vielä kolmanneksen enemmän, ja kyllä me kulut jaamme sen mukaan mikä on nettoansio, eli mies maksaa niistä kolmanneksen enemmän, näin se on meistä oikeudenmukaista vaikka kumpi tahansa pystyisi elättämään meidät molemmat yksinkin. On ollut puhetta, että mies saattaa vielä joskus lähteä opiskelemaan tai viettää sapattivuotta, silloin olen toki valmis maksamaan kaikkikin kulumme.