Kyllä minulle kurinpidossa verbaalinen puoli on miltei tärkeämpää kuin selkäsaunat. Olen aikaisemmin kertonut avovaimoni "saarnoista" ennen selkäsaunaa ja joskus sen aikanakin. Olen myös kertonut äitini kasvatusmenetelmistä ja vaimoke on innokkaasti ottanut oppia. Minuthan täytyy opettaa tottelemaan kyselemättä. Niinkuin viime maanantaina, hän vain komensi minut hakemaan piiskan selittämättä mitään. Tiesin että jos rupeaisin väittämään vastaan, tai vaikkapa kyselemään syytä, niin harjoittelisimme tottelevaisuutta seuraavana päivänä. Niinpä hain risun, housut alas ja hänen polvilleen. Nöyrästi otin kurituksen vastaanpanematta, vaikka käsi tahtoi väkisin menemään takamuksien suojaksi. Mutta harjoitus tekee mestarin! Sitten puoli tuntia hiljaa nurkassa. Vasta sen jälkeen sain kuulla syyn (olin kertonut melko kaksimielisen vitsin hänen tuttaviensa kuullen).
Olen maininnut, että hänen ystävättärensä saa joskus vaimokkeen luvalla käydä auttamassa minun kasvattamisessa. Joskus kun he kahvipöydässä keskustelevat pitkään ja yksityiskohtaisesti kurinpitotapahtumista ja minä joudun kuuntelemaan, niin tilanne on tosi hävettävä. Aivan kuin lapsena vastaavassa tilanteessa, kun äiti kertoi tuttavilleen minun selkäsaunoistani. Mutta jo silloinkin koin jutun jotenkin kiihoittavaksi, ja nykyään se on tosi kiihoittavaa, vaikka seurauksena sillä kertaa ei olisikaan selkäsaunaa.
Ja odottaminen - kun esimerkiksi ollessamme kylässä ja törttöilen jotakin, ja hän kuiskaa minulle, että kotona on selkäsauna tiedossa. Kotimatkalla tunnen jo kuinka takamukset kuumottavat. Pelottaa ja kiihottaa... Hullua, mutta ihanaa.