Niinpä niin. Miltä tuntuisi seuraava tilanne:
Kurittaja istuu tuolille, kädessä remmi. Komentaa:" Nyt menet sängyn luo, lasket housusi polviin, myös pikkuhousut. Laitat tyynyn vatsan alle ja menet sen päälle makaamaan. Takapuoli ylhäällä."
Hän istuu ja katselee kun yrität kömpelösti avata housun napit. Sormet ei tottele. Katse käväisee välillä kurittajaan, joka heiluttaa remmiä ja katselee tiukasti. Pelko kouraisee vatsanpohjasta. Häpeän tunne valtaa koko kehon. - Minäkö, onko pakko avata housut, takapuoli paljaaksi, eikö saisi pitää pikkareita edes jalassa, en kehtaa mennä tuohon sängylle, älä katsele, älä anna odottaa, aloita jo... -
Kokemuksesta tiedän, että aika hurja tilanne. Kyllä ne tunteet risteilee ihan vahvana pään sisällä. Lähinnä pelkoa, odottamista ja häpeää.
Vaikka itse on itsensä tilanteeseen ajanut, silti haluaa pois. Vastakkaisia tunteita.
Ja siksipä kun itse tietää miten kamalaa ja toisaalta tyydyttävän hyvää koko tilanne saattaa olla. Sitä samaa käyttää kun toimii kurittajana.
Voimaton ja avuton tunne. Tähän on pakko mennä. Tämä on pakko kestää. --Tiedän, tiedän, siksi teenkin sinulle tämän.--