Arkajalka
Tämä on mulle todella arka aihe, ja jo tämän viestin lähettäminen on aika vaikeaa, ts. mietin pitkään ja päätin kuitenkin kirjoittaa. Silläkin uhalla että näillä anonyymifoorumeilla saa yleensä paskaa niskaan ihan kiitettävästi 
Mä olen 27-vuotias pitkässä ja onnellisessa, vielä toistaiseksi lapsettomassa avoliitossa elävä akateemisesti kouluttautunut ja työssä käyvä tavallinen nuori nainen. Mies on paras mahdollinen, juttelemme kaikista asioista avoimesti, liittomme on tasapainoinen ja kunnossa. Niin, kaikista paitsi... näistä mun seksuaalisista mieltymyksistä.
Mä olen ollut piiskajutuista kiinnostunut luultavasti aina, ainakin niin kauan kuin muistan. Lapsena en ole koskaan saanut piiskaa, eivätkä vanhempani missään tapauksessa kannattaneet ruumiillista kuritusta, jollei lasketa hyvin pientä tukkapöllyä hyvin, hyvin harvion. En siis ole näitä mieltymyksiä millään tavalla kotoa oppinut. Silti muistan lapsuuden nukkeleikeistäkin kaikkein kiinnostavimpina ne kohdat, jossa nukke oli ollut tuhma ja sai piiskaa. Minulla oli yksi kaveri, jonka kodissa selkäsaunat olivat kai ihan luonnollinen osa arkea, ja siksi hän ei nähnyt mitään kummallista myöskään piiskajuttujen kuulumisessa nukkeleikkiin. Näitä on siis leikitty joskus 7-10-vuotiaana. Samoin kaikki lastenkirjat, lastenlaulut, Aku Ankka (vanhoissa Akuissa veljenpojat saavat pyrstösulilleen vähän väliä) telkkariohjelmat ym. jutut joissa joku on saanut piiskaa, ovat kiehtoneet lapsuudessa.
Itse asiassa vielä paljon varhaisempi juttu on, kun joskus luultavasti noin 4-vuotiaana olen maalannut yhden nuken pepun punaiseksi varmaan sormivärillä tai jollain. En muistanut koko juttua ollenkaan, kunnes tässä jokin vuosi sitten katselin vanhoja leluja, ja näin nuken uudestaan. Silloin käsitin, että olen näitä juttuja prosessoinut jo paljon ennen kuin olen niistä mitään käsittänyt.
No, noista nukkeleikkien ajoista kului varmaan muutama vuosi eteenpäin, kunnes alkoi olla murrosikä ja kaikenlainen seksuaalinen herääminen. Kaikenlaiset piiska- ja lievät alistamisjutut alkoivat taas olla mielenpäällä aika usein. Muistan jo ekojen itseeni tutustumiskertojen yhteydessä fantasioineeni näillä jutuilla. Olen itse ripsinyt itseäni pajunoksalla reisille mökillä huussin takana (varmistuttuani ettei lähistöllä ole ketään) tietääkseni miltä se tuntuu. Olen saunassa kuumentanut löylykauhaa kiukaalla ja istunut sen päälle ja muitakin juttuja, jotka näin kirjoitettuna näyttävät TODELLA friikeiltä... Silloin ei eletty vielä kovin vahvasti netin aikakautta (tai minä en sitä ainakaan silloin vielä löytänyt), ja siksi tunsin olevani outouteni kanssa täysin yksin. Joskus vähän myöhemmin löysin Neiti Narun sivut, jotka olivat varmaan ensimmäisiä suomenkielisiä alan sivuja.
Uusi lehti tässä (ja muussakin tietysti) elämässäni kääntyi, kun aloin seurustella poikaystäväni (tämän nykyisen avokin) kanssa. Vajaan vuoden seurustelun jälkeen (humalassa tietysti) rohkaistuin kerran kertomaan hänelle näistä mieltymyksistäni, jotka tosin silloinkin vielä olivat kovin selkiintymättömiä. Hän suhtautui asiaan hiukan yllättyneesti, mutta ehdottoman positiivisesti. Melko pian sen jälkeen sain häneltä ensimmäisen varovaisen piiskauksen, avokämmenellä ja omalla vyölläni. Se kaikki oli ihan kokeilua, ja melkoisen haparoivaa; jos voihkaisin ääneen, niin hän lopetti ja kysyi sattuiko Tottahan se vähän sattui, mutta se kai oli tarkoituskin. Tästä se sitten lähti. Mies oli halukas ja innokas kokeilemaan kaikenlaista, hän vannoi ja vakuutti ettei hän koe asiaa mitenkään omituisena tai sairaana - päinvastoin, hän sanoo kiihottuvansa kun tietää että minä kiihotun. Olen saanut häneltä vuosien varrella lukuisia piiskauksia, niin vyöllä, avokämmenellä kuin vitsallakin. Olen ollut joka kerralla enemmän tai vähemmän humalassa. Muuten en olisi pystynyt.
Sanottakoon tässä kohtaa, että seksielämämme muuten on käsittääkseni varsin tavanomaisen hyvää kaikin puolin. Minä en yhdynnässä orgasmiin pysty, mutta mies tyydyttää minut muilla tavoin.
Mikä tässä sitten mättää? No, ongelma olen lyhyesti ja yksiselitteisesti MINÄ. Koen tämän mieltymykseni edelleen kummallisena luonnonoikkuna. En pysty puhumaan mieltymyksistäni, en kertomaan mitä ja miten haluaisin toimittavan. En osaa enkä kehtaa "näytellä" kohtauksia joissa tuhma tyttö saa anionsa mukaan. En vaikka totta vieköön haluaisin sitä. Seurustelun alkuvuosista piiskauskerrat ovat harvenneet ja edellisestä on jo tosi kauan. Mies silloin tällöin kyselee, että josko joskus taas voitaisiin... johon minä aina äkäisenä käsken hänen olla höpisemättä ja (ainakin puolitosissani) suutun, että hän lopettaisi. Vaikka samaan aikaan toivon, että hän ei kyselisi mitään vaan antaisi tulla isän kädestä. Tietysti tiedän, että välttelyni ja äksyilyni eivät häntä kummemmin kannusta, joten hän "tyytyy" tavanomaisempaan seksiin ilman näitä lisämausteita.
Se mitä toivoisin seksielämämme piristykseksi, olisi pieni piiskaleikki silloin tällöin, 2-3 kertaa kuussa ehkä. Minusta olisi ihanaa, että mies määräisi (toki yhteisymärryksessä viime kädessä) ajan ja paikan. Tahtoisin että hän ilmoittaisi minun käyttäytyneen sopimattomasti tms. ja ansaitsevan kurinpalautusta. Hän voisi ensin lämmitellä avokämmenellä ja sen jälkeen jollain muulla välineellä. Jonkinlainen turvasana olisi ehkä hyvä, sillä haluaisin vapaasti voida itkeä tai voihkia ilman että hän joutuisi pelkäämään satuttavansa liikaa. Toki haluaisin siinä tilanteessa heittäytyä luottamaan siihen että hän tietää mikä on sopivasti. Nämä leikit saisivat loppua seksiin. Todellisten riitojen selvittelyyn en piiskaleikkejä haluaisi tuoda. Olen aika vahvatahtoinen ja määrätietoinen, enkä todellakaan halua miehen takovan tahtoaan takapuoleni kautta läpi. Piiskajutut kuuluvat mielessäni vain makuuhuoneen mausteeksi.
No, on minulla on muutenkin ongelmia itsetuntoni kanssa kuin vain tämän yhden asian hyväksymisessä. En oikein hyväksy itseäni ja kroppaani (olen normaalivartaloinen painoindeksien mukaan, mutta en todellakaan mikään tikkulaiha) tai sitä että olisin jotenkin seksikäs tai haluttava kenenkään silmissä. Nämä ongelmat juontavat vanhoista koulukiusaamisjutuista, ja vaikka mies kehuu ja kannustaa kiitettävästi, niin samat vanhat läskittelyt ja mut haukut kaikuvat takaraivossa. Uskoakseni tämä on osasyy siihen, miksi minun on niin mahdotonta hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen.
Siitäkin huolimatta, että netti on osoittanut minulle, etten todellakaan ole friikkiyteni kanssa yksin. On ollut erittäin helpottavaa lukea mm. näitä tämän ketjun viestejä siitäkin huolimatta että joukossa on varmasti jonkin verran provoja ja sen lisäksi näitä ihmisiä, jotka ovat ensimmäisenä tuomitsemassa jotain sairaaksi tai iljettäväksi. Netistä olen löytänyt myös paljon hyviä suomenkielisiä (ja englanniksi vielä enemmän) tarinoita joiden parissa on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Mies tietää tämän ja hänelle se on ok. Hänellä on omat saittinsa joilla hän käy joskus, enkä minä puolestani näe siinä mitään pahaa.
Tällainen on minun tarinani. Toivoisin, että saisin asiallisia kommentteja. Ja jos jollakulla olisi jotakin rakentavia ehdotuksia tähän asiaan. En sano "ongelmaan" sillä mielestäni mitään varsinaista ongelmaa ei ole. On vain eräs piirre seksielämässämme, jota vaille jään omasta tahdostani, tai siis omaa kykenemättömyyttäni.
Mä olen 27-vuotias pitkässä ja onnellisessa, vielä toistaiseksi lapsettomassa avoliitossa elävä akateemisesti kouluttautunut ja työssä käyvä tavallinen nuori nainen. Mies on paras mahdollinen, juttelemme kaikista asioista avoimesti, liittomme on tasapainoinen ja kunnossa. Niin, kaikista paitsi... näistä mun seksuaalisista mieltymyksistä.Mä olen ollut piiskajutuista kiinnostunut luultavasti aina, ainakin niin kauan kuin muistan. Lapsena en ole koskaan saanut piiskaa, eivätkä vanhempani missään tapauksessa kannattaneet ruumiillista kuritusta, jollei lasketa hyvin pientä tukkapöllyä hyvin, hyvin harvion. En siis ole näitä mieltymyksiä millään tavalla kotoa oppinut. Silti muistan lapsuuden nukkeleikeistäkin kaikkein kiinnostavimpina ne kohdat, jossa nukke oli ollut tuhma ja sai piiskaa. Minulla oli yksi kaveri, jonka kodissa selkäsaunat olivat kai ihan luonnollinen osa arkea, ja siksi hän ei nähnyt mitään kummallista myöskään piiskajuttujen kuulumisessa nukkeleikkiin. Näitä on siis leikitty joskus 7-10-vuotiaana. Samoin kaikki lastenkirjat, lastenlaulut, Aku Ankka (vanhoissa Akuissa veljenpojat saavat pyrstösulilleen vähän väliä) telkkariohjelmat ym. jutut joissa joku on saanut piiskaa, ovat kiehtoneet lapsuudessa.
Itse asiassa vielä paljon varhaisempi juttu on, kun joskus luultavasti noin 4-vuotiaana olen maalannut yhden nuken pepun punaiseksi varmaan sormivärillä tai jollain. En muistanut koko juttua ollenkaan, kunnes tässä jokin vuosi sitten katselin vanhoja leluja, ja näin nuken uudestaan. Silloin käsitin, että olen näitä juttuja prosessoinut jo paljon ennen kuin olen niistä mitään käsittänyt.
No, noista nukkeleikkien ajoista kului varmaan muutama vuosi eteenpäin, kunnes alkoi olla murrosikä ja kaikenlainen seksuaalinen herääminen. Kaikenlaiset piiska- ja lievät alistamisjutut alkoivat taas olla mielenpäällä aika usein. Muistan jo ekojen itseeni tutustumiskertojen yhteydessä fantasioineeni näillä jutuilla. Olen itse ripsinyt itseäni pajunoksalla reisille mökillä huussin takana (varmistuttuani ettei lähistöllä ole ketään) tietääkseni miltä se tuntuu. Olen saunassa kuumentanut löylykauhaa kiukaalla ja istunut sen päälle ja muitakin juttuja, jotka näin kirjoitettuna näyttävät TODELLA friikeiltä... Silloin ei eletty vielä kovin vahvasti netin aikakautta (tai minä en sitä ainakaan silloin vielä löytänyt), ja siksi tunsin olevani outouteni kanssa täysin yksin. Joskus vähän myöhemmin löysin Neiti Narun sivut, jotka olivat varmaan ensimmäisiä suomenkielisiä alan sivuja.
Uusi lehti tässä (ja muussakin tietysti) elämässäni kääntyi, kun aloin seurustella poikaystäväni (tämän nykyisen avokin) kanssa. Vajaan vuoden seurustelun jälkeen (humalassa tietysti) rohkaistuin kerran kertomaan hänelle näistä mieltymyksistäni, jotka tosin silloinkin vielä olivat kovin selkiintymättömiä. Hän suhtautui asiaan hiukan yllättyneesti, mutta ehdottoman positiivisesti. Melko pian sen jälkeen sain häneltä ensimmäisen varovaisen piiskauksen, avokämmenellä ja omalla vyölläni. Se kaikki oli ihan kokeilua, ja melkoisen haparoivaa; jos voihkaisin ääneen, niin hän lopetti ja kysyi sattuiko
Tottahan se vähän sattui, mutta se kai oli tarkoituskin. Tästä se sitten lähti. Mies oli halukas ja innokas kokeilemaan kaikenlaista, hän vannoi ja vakuutti ettei hän koe asiaa mitenkään omituisena tai sairaana - päinvastoin, hän sanoo kiihottuvansa kun tietää että minä kiihotun. Olen saanut häneltä vuosien varrella lukuisia piiskauksia, niin vyöllä, avokämmenellä kuin vitsallakin. Olen ollut joka kerralla enemmän tai vähemmän humalassa. Muuten en olisi pystynyt.Sanottakoon tässä kohtaa, että seksielämämme muuten on käsittääkseni varsin tavanomaisen hyvää kaikin puolin. Minä en yhdynnässä orgasmiin pysty, mutta mies tyydyttää minut muilla tavoin.
Mikä tässä sitten mättää? No, ongelma olen lyhyesti ja yksiselitteisesti MINÄ. Koen tämän mieltymykseni edelleen kummallisena luonnonoikkuna. En pysty puhumaan mieltymyksistäni, en kertomaan mitä ja miten haluaisin toimittavan. En osaa enkä kehtaa "näytellä" kohtauksia joissa tuhma tyttö saa anionsa mukaan. En vaikka totta vieköön haluaisin sitä. Seurustelun alkuvuosista piiskauskerrat ovat harvenneet ja edellisestä on jo tosi kauan. Mies silloin tällöin kyselee, että josko joskus taas voitaisiin... johon minä aina äkäisenä käsken hänen olla höpisemättä ja (ainakin puolitosissani) suutun, että hän lopettaisi. Vaikka samaan aikaan toivon, että hän ei kyselisi mitään vaan antaisi tulla isän kädestä. Tietysti tiedän, että välttelyni ja äksyilyni eivät häntä kummemmin kannusta, joten hän "tyytyy" tavanomaisempaan seksiin ilman näitä lisämausteita.
Se mitä toivoisin seksielämämme piristykseksi, olisi pieni piiskaleikki silloin tällöin, 2-3 kertaa kuussa ehkä. Minusta olisi ihanaa, että mies määräisi (toki yhteisymärryksessä viime kädessä) ajan ja paikan. Tahtoisin että hän ilmoittaisi minun käyttäytyneen sopimattomasti tms. ja ansaitsevan kurinpalautusta. Hän voisi ensin lämmitellä avokämmenellä ja sen jälkeen jollain muulla välineellä. Jonkinlainen turvasana olisi ehkä hyvä, sillä haluaisin vapaasti voida itkeä tai voihkia ilman että hän joutuisi pelkäämään satuttavansa liikaa. Toki haluaisin siinä tilanteessa heittäytyä luottamaan siihen että hän tietää mikä on sopivasti. Nämä leikit saisivat loppua seksiin. Todellisten riitojen selvittelyyn en piiskaleikkejä haluaisi tuoda. Olen aika vahvatahtoinen ja määrätietoinen, enkä todellakaan halua miehen takovan tahtoaan takapuoleni kautta läpi. Piiskajutut kuuluvat mielessäni vain makuuhuoneen mausteeksi.
No, on minulla on muutenkin ongelmia itsetuntoni kanssa kuin vain tämän yhden asian hyväksymisessä. En oikein hyväksy itseäni ja kroppaani (olen normaalivartaloinen painoindeksien mukaan, mutta en todellakaan mikään tikkulaiha) tai sitä että olisin jotenkin seksikäs tai haluttava kenenkään silmissä. Nämä ongelmat juontavat vanhoista koulukiusaamisjutuista, ja vaikka mies kehuu ja kannustaa kiitettävästi, niin samat vanhat läskittelyt ja mut haukut kaikuvat takaraivossa. Uskoakseni tämä on osasyy siihen, miksi minun on niin mahdotonta hyväksyä itseäni sellaisena kuin olen.
Siitäkin huolimatta, että netti on osoittanut minulle, etten todellakaan ole friikkiyteni kanssa yksin. On ollut erittäin helpottavaa lukea mm. näitä tämän ketjun viestejä siitäkin huolimatta että joukossa on varmasti jonkin verran provoja ja sen lisäksi näitä ihmisiä, jotka ovat ensimmäisenä tuomitsemassa jotain sairaaksi tai iljettäväksi. Netistä olen löytänyt myös paljon hyviä suomenkielisiä (ja englanniksi vielä enemmän) tarinoita joiden parissa on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Mies tietää tämän ja hänelle se on ok. Hänellä on omat saittinsa joilla hän käy joskus, enkä minä puolestani näe siinä mitään pahaa.
Tällainen on minun tarinani. Toivoisin, että saisin asiallisia kommentteja. Ja jos jollakulla olisi jotakin rakentavia ehdotuksia tähän asiaan. En sano "ongelmaan" sillä mielestäni mitään varsinaista ongelmaa ei ole. On vain eräs piirre seksielämässämme, jota vaille jään omasta tahdostani, tai siis omaa kykenemättömyyttäni.