Me asutaan korvessa ja taksikyyti maksaa vähintään 50 euroa. Siksi jo on järkevämpää että käyn hakemassa miehen kaupungista seuraavana aamuna/päivänä. Viimeisen vuoden aikana hän on ollut muistaakseni 2-3 kertaa tuolleen kaverillaan yötä tai ylipäätään baarissa. Minun edellisestä baarireissusta ilman miestä on jo kaksi vuotta, mutta naisten illanistujaisissa olen ollut ja saanut samaten mieheltä aamulla kyydin.
Rantasaunallamme mies pitää silloin miesten saunailtoja kun huvittaa, kuten minäkin ystävilleni. Jokavuotiset kalastus- ja metsästysreissut on tiedossa etukäteen, mutta minua ei tippaakaan haittaa että mies on niillä reissuilla koska ne ovat hänen rakkaimmat harrastuksensa.
Mies harrastaa enemmän extempore-lähtöjä kavereiden mukaan kuin minä mutta minäkin voin halutessani milloin vain lähteä. Silloin kumpikaan ei luonnollisesti ole lähdössä minnekään jos on yhteisiä sovittuja menoja. Mutta jos meillä on tarkoituksena vain löhöillä ilta (mitä tehdään arkenakin) ja joku kaveri tekee paremman aktiviteettitarjouksen, niin ilman muuta toinen voi lähteä ilman neuvotteluja.
Mä teen jonkun verran työmatkoja, joten tykkään olla kotona silloin kun voin. Mies taas reissaa väehmmän, joten ymmärrän hänen kaipuunsa moottoripyörärundille tai Tenolle. Noiden reissujen aikaan minä teen kivoja juttuja tyttöjen kanssa ja kyläilen ystävien luona.
Nautimme molemmat myös omasta ajasta. Nautimme yhteisestä ajasta täysin siemauksin myös, näin enemmän kun ei nyhjätä kylkikyljessä kaikkea vapaa-aikaa.