O
Onko oikein?
Vieras
Nyt on pakko avautua kun minusta mieheni on alkanut elää kuin kuningas, itselleen. Hän ei ole mitenkään suuripalkkaisessa työssä, mutta on ottanut tavakseen ajella taksilla töihin ja takaisin kotiin. Linja-autoja menee ihan vierestä kolme kertaa tunnissa, mutta mies ei jaksa herätä aikaisemmin vaan venyttää viime hetkille ja tilaa mieluummin taksin. Sama juttu töistä väsyneenä palatessa. Ei jaksa odotella linja-autoa vaan haluaa nopeasti kotiin taksilla.
Minulla ei tietysti olisi mitään sananvaltaa miehen omiin rahoihin kun minä olen kotona lasten kanssa ja mies ansaitsee palkkaa. Minä en voi vaatia niin paljon mukavuuksia kun joudun miettimään mihin rahani riittävät.
Tässä taksijutun taustalla painaa itseäni toinen asia. Se, että mieheltä puuttuu ajokortista viimeinen vaihe ja hän ei ole jaksanut käydä sitä läpi ajokortin saamiseksi. Miehen vanhemmat luulevat miehellä olevan ajokortti kun hän on heille niin aikoja sitten uskotellut. Silloin tällöin asia tulee puheeksi ja minun harteille kaatuu osittain aiheesta pois kiertely, ettei totuus paljastuisi.
Onko muita pieni- tai normipalkkaisia, jotka ajelevat taksilla vain mukavuussyistä? Mies vetoaa siihen, että taksilla ajamisen kokonaiskulut olisivat kuitenkin autonpitamisen kokonaiskuluihin verraten samaa luokkaa. Minusta taksin taksoja ei voi mitenkään verrata muihin kulkuneuvoihin!
Mies vakuuttaa, ettei laita taksikyydeillään talouttamme kuralle, mutta minä ajattelen asiaa vähän laajemmin, periaatenäkökulmasta...