P
Pannu kuumana
Vieras
Homma on näin, että olemme lapseton pariskunta. Mieheni on 30+ ja minä alle. Etäsuhdetta opiskelujeni vuoksi on jatkunut nelisen vuotta ja voi sanoa, että olemme kaikinpuolin tyytyväisiä tämänhetkiseen elämäämme.
Mieheni ystävälle tämä ei kuitenkaan tunnu passaavan, sillä hän on viimeaikoina ryhtynyt naljailemaan (?) elämäntilanteestamme.
Jatkuva rankutus siitä, milloin teemme lapsen, milloin menemme naimisiin -jopa vihjailevat kommentit siitä, ettei koulutuksellani saa mieheni paikkakunnalta töitä (jolloin minun olisi hänen mielestään parempi tyytyminen kotirouvan rooliin) on saanut verenpaineeni viimeaikoina nousemaan.
Olen jo pikkuhiljaa ryhtynyt naljailemaan hänelle takaisin siitä, mahtaako mieheni ystävällä itsellään olla kova vauvakuume kun noin kovasti kyselee. Tuntuu todella painostavalta kun joutuu perustelemaan (?!?!) miksi ei ole jo tehnyt jotain (tässä tapauksessa vauvaa) tiettyyn ikään mennessä.
Tietysti lapset ovat tervetulleita elämäämme -mutta sitten kun olen minäkin työelämässä riittävän pitkään ryytynyt (osaanpahan sitten nauttia kotona laatuajasta lapsen kanssa).
Mieheni ystävä on itse hiljattain eronnut ja mennyt uusiin naimisiin ikäiseni naisen kanssa. Eli tavallaan hänellä on alkanut uusi nuoruus tämän uuden kanssa talovelkoineen, mutta myös vanha elämä seuraa mukana edellisestä avioliitosta syntyneiden lasten muodossa. Joten heidän uusperheen arki ja meidän vielä lapseton elämäntyyli näyttää olevan yhteensopimaton ristiriita.
Ärsyttää ihan h-vetisti että meidän pitäisi änkeytyä samaan muottiin "naapureiden mieliksi" eli hankkia kaikki keskiluokkaiset unelmat vain sen vuoksi kun jotkut muut ovat sitä mieltä.
Mikä olisi teidän mielestä sivistynyt tapa sanoa mieheni ystävälle, että turpa kiinni ja pidä huoli omista asioistasi -ei ole meidän vika jos et ole omassa elämässäsi tyytyväinen!?
Mieheni ystävälle tämä ei kuitenkaan tunnu passaavan, sillä hän on viimeaikoina ryhtynyt naljailemaan (?) elämäntilanteestamme.
Jatkuva rankutus siitä, milloin teemme lapsen, milloin menemme naimisiin -jopa vihjailevat kommentit siitä, ettei koulutuksellani saa mieheni paikkakunnalta töitä (jolloin minun olisi hänen mielestään parempi tyytyminen kotirouvan rooliin) on saanut verenpaineeni viimeaikoina nousemaan.
Olen jo pikkuhiljaa ryhtynyt naljailemaan hänelle takaisin siitä, mahtaako mieheni ystävällä itsellään olla kova vauvakuume kun noin kovasti kyselee. Tuntuu todella painostavalta kun joutuu perustelemaan (?!?!) miksi ei ole jo tehnyt jotain (tässä tapauksessa vauvaa) tiettyyn ikään mennessä.
Tietysti lapset ovat tervetulleita elämäämme -mutta sitten kun olen minäkin työelämässä riittävän pitkään ryytynyt (osaanpahan sitten nauttia kotona laatuajasta lapsen kanssa).
Mieheni ystävä on itse hiljattain eronnut ja mennyt uusiin naimisiin ikäiseni naisen kanssa. Eli tavallaan hänellä on alkanut uusi nuoruus tämän uuden kanssa talovelkoineen, mutta myös vanha elämä seuraa mukana edellisestä avioliitosta syntyneiden lasten muodossa. Joten heidän uusperheen arki ja meidän vielä lapseton elämäntyyli näyttää olevan yhteensopimaton ristiriita.
Ärsyttää ihan h-vetisti että meidän pitäisi änkeytyä samaan muottiin "naapureiden mieliksi" eli hankkia kaikki keskiluokkaiset unelmat vain sen vuoksi kun jotkut muut ovat sitä mieltä.
Mikä olisi teidän mielestä sivistynyt tapa sanoa mieheni ystävälle, että turpa kiinni ja pidä huoli omista asioistasi -ei ole meidän vika jos et ole omassa elämässäsi tyytyväinen!?