Meni välit vanhempien kans poikki.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Vieras";28677592]Ihmettelen ylipäätään miksi pitää minkäänlaisia välejä mahdollisesti väkivaltaisiin tai muuten lasta henkisesti tai fyysisesti loukanneisiin vanhempiin?!!?

Se on ihan tosiasia että apn on itse päätettävä suuri asia ja elää sen ratkaisun kanssa,loppuelämänsä.
Jollei halua sopia tai ees yrittää sitä saa elää elämää ilman painostusta ja pelkoa siitä, että taas tunnevammainen vanhempi loukaa jollain tavalla.,sellaisen vanhemman kanssa,välien katkeaminen on varmasti helpottavaakin, mutta siitä pitää olla ihan varma.

Vittumaista sekinon ettei edes yritä,selvittää asioita ja sitten yhtäkkiä onkin liian myöhäistä sopia yhtään mitään. Se taatusti syö yhtä,paljon kuin se lapsuudessa ja myöhemminkin koettu onkin tason hylkääminen vanhemman taholta.

Se on minun mielipiteeni, pitäkää,te omanne.

En ole ketään väkipakolla kehoittanut unohtamaan äidin vittumaisia tekoja mutta jos on olo että jälkeenpäin kaduttaisikn tai että jotain jää sanomatta tai asioita selvittämättä, silloin kehoittaisin harkitsemaan vakavasti välejen täydellistä katkaisemista. Varsinkin kun mukana on täysin syyttömät osapuolet, lapsenlapset, joilla on oikeus isovanhempiin ja isovanhemmilla heihin. Josta taas päästään siihen, että jos tytär katsoo että hänen äidistään on enemmän haitta kuin hyötyä hänen lapsilleen ja heidän tunn-elämälleen, tällöin ei tietenkään kannata antaa lasten tvts mummiaan.

Vaikeita juttuja. Tsemppiä aplle !![/QUOTE]

Tällä hetkellä mun ainoa motiivi tavata vanhemmat on syyllisyys. Tunne siitä että ei ole oikein lopettaa yhteyden pito kuin seinäään selittämättä mistä se johtuu.
Lupasin jo että saavat tulla käymään kun se minulle sopii.

Laitoin jo tuonne ensimmäiseen (?) viestiin että lasten kanssa saavat olla normaalisti tekemisissä. Se että ovat viimeksi käyneet meillä viime kesänä rippijuhlissa varmaan kertoo aika paljon kuinka paljon ovat tekemisissä. Muu on sitten siitä kiinni kuinka usein käyn siellä.
Sekin että siellä voi käydä vain muutaman lapsen kanssa kerralla ei kaikkien vaikka pieninkin lähtee jo kouluun. Yhteen väliin lapset kysy että miksi pitää aina lähteä kauppaan kun mennään mummolaan. Mummola isommassa kaupungissa ja mummo aina järjesti shoppailu reissun kun oltiin menossa käymään.

Eli ei nuo lapset juuri taida mummon ja papan perään kysellä. Eivät ole lapsiin tai mieheen ottaneet yhteyttä.
 
Pakko vielä lisätä että tämä sotku on lähentäny meitä miehen kanssa. Mies tukee ihan täysillä. Ei painosta ja antaa tehdä minun omat päätökset ja tukee niitä sitten.
Lähti tänään loppuviikoksi reissuun ja eilen järjesti mulle lasten kanssa yllätyksen. Pyysi mua kanssaan käymään ulkona. Aukaisikin auton oven ja käski istua kyytiin. Ajettiin tuttujen mökille ja oltiin ilta siellä kahdestaan. Saunottiin ja syötiin hyvin.
 
Huh mikä viikonloppu takana.

Oltiin isossa kauppakeskuksessa käymässä lasten kanssa. Mies omilla asioillaan. Äiti ja isä olivat myös siellä. Olivat sit nähneet yhden lapsista ja kysyneet missä minä olen.
Tulivat siis sitten vastaan. Halasivat ja pyysivät anteeksi ja sanoivat että aloitetaan puhtaalta pöydältä. Käytiin sitten kahvilla ja kaikki oli niin kuin ei mitään olis tapahtunut.

Ite siis halasin ja pyysin myös anteeksi. Mitä muuta tuossa tilanteessa voi tehdä?? Varsinkin kun lapset seisoo ympärillä??
Mut ajettiin kirjaimellisesti nurkkaan.

Näkivät vielä miehenkin ennen kuin lähdettiin. Pyysivät häneltä myös anteeksi ja äiti piti suht pitkän puheen kuin rakkaita ja tärkeitä me niille ollaan. Sanoivat että tavataan joku kerta ajan kanssa ja selvitetään nuo mökki asiat. Ja äiti vannotti että mun pitää tällä viikolla soittaa hänelle.

Päästiin kotiin ja tiuskin ja valitin koko illan miehelle. Kun päästiin sänkyyn niin sit vasta aloin purkamaan omia ajatuksia koko jutusta. Mies vaan totes että tuoko sua koko illan vaivas. Sanoin vaan että en tiedä itkisinkö vai huutasinko raivosta.

Lopputulos siis se että kaikkien mielestä asiat nyt kunnossa. Siis muiden paitsi minun. Jälleen kerran mun mielipiteet ja tunteet on sivuutettu ihan täydellisesti.
Kait tämä on helpompaa näin. Käydään kerran vuodessa kohteliaisuus käyntejä. Ja puhelut voin ajoittaa aina kaikista pahimpien häslinkien keskelle ym. Eipähän tarvi vältellä väkisin. Voin vaan sanoa että ollu kiirettä.

En vaan tiedä. Edelleen itkettää ja raivostuttaa kun tätä kirjoittaa.... Miehelle en jaksa enää näitä samoja asioita vatvoa moneen kertaan.
 
No olet nyt hermostunut. Ehkä kumminkaan ei sellaista syytä ole, miksi pitäisi lopullisesti pistää välejä poikki. Mut ehkä ton mökkihankkeen kanssa vaan pitää nyt sopia, että te jäätte siitä hankkeesta pois, koska se näyttää jo uhkaavan perhesopua.
 
[QUOTE="vieras";28728129]No just... Jos ne omatoimisesti pyytää anteeksi ja halaa niin miks oot noin katkera etkä pysty antamaan anteeksi?
Miten voit olla noin pinnallinen?[/QUOTE]

Kuten jo etukäteen tiesin. Vanhempani kuvittelelivat että tää mun suuttumus johtuu vain siitä äidin viimeisestä puhelusta (ketjun alussa) . Tässä oon pitkin ketjua yrittäny selittää että se ei ollut se perimmäinen syy vaan se että mua ei kuunnella, mun mielipiteellä asioista ei ole väliä.
Olisin halunnut mahdollisuuden sanoa nuo asiat miehen läsnäollessa myös vanhemmille.
Eli mun pitää vaan unohtaa ja antaa anteeksi jälleen kerran riippumatta näistä mun tunteista? Juuri kun olen edes vähän saanut opeteltua että syyllisyys toisten tunteista ei ole se tervettä.
 
[QUOTE="a p";28728176]Kuten jo etukäteen tiesin. Vanhempani kuvittelelivat että tää mun suuttumus johtuu vain siitä äidin viimeisestä puhelusta (ketjun alussa) . Tässä oon pitkin ketjua yrittäny selittää että se ei ollut se perimmäinen syy vaan se että mua ei kuunnella, mun mielipiteellä asioista ei ole väliä.
Olisin halunnut mahdollisuuden sanoa nuo asiat miehen läsnäollessa myös vanhemmille.
Eli mun pitää vaan unohtaa ja antaa anteeksi jälleen kerran riippumatta näistä mun tunteista? Juuri kun olen edes vähän saanut opeteltua että syyllisyys toisten tunteista ei ole se tervettä.[/QUOTE]

Kyllä, anteeksiantaminen on yksi elämän tärkeimmistä taidoista mikä pitää opetella :) En sano että se on helppoa, mutta sillä taidolla pääsee elämässään pitkälle ja saa itse mielenrauhan. Ja huom. anteeksiantaminen on eri asia kuin toisten tekojen hyväksyminen ;) Näitä ei pidä sekoittaa.
Kai olet kertonut että miltä susta tuntuu? Keskustellut, ei kiukutellut, vihjaillut, mököttänyt yms. Ei ne muut ihmiset ole mitään ajatusten lukijoita ;)
 
Vaikeaan vanhempaan on jostain syystä vaikeaa katkaista napanuoraa ennen keski-iän kriisiä,johtuneeko sitten siitä että on kasvanut koko lapsuutensa ja nuoruutensa väärässä ilmapiirissä,,,
 
[QUOTE="vieras";28728257]Kyllä, anteeksiantaminen on yksi elämän tärkeimmistä taidoista mikä pitää opetella :) En sano että se on helppoa, mutta sillä taidolla pääsee elämässään pitkälle ja saa itse mielenrauhan. Ja huom. anteeksiantaminen on eri asia kuin toisten tekojen hyväksyminen ;) Näitä ei pidä sekoittaa.
Kai olet kertonut että miltä susta tuntuu? Keskustellut, ei kiukutellut, vihjaillut, mököttänyt yms. Ei ne muut ihmiset ole mitään ajatusten lukijoita ;)[/QUOTE]

Luitko muuta kuin viimeisen viestin?
En ole kertonut tunteista ym kun ei ole ollut mahdollisuutta siihen. Sehän tässä se ongelma onkin.
En ole kiukutellut vaikka kaikki ehkä tuon välijen poikki laiton niin ajattelivatkin.
Oma ajatus oli että kerrankin mullakin jotain sanavaltaa asioissa. Mutta ei näköjään ollut tälläkään kertaa.

Tilanne siis se että sovittelen ja yritän tehdä kompromisseja loputtomiin että kaikilla olisi hyvä mieli. Omat tunteet ja mielipiteet hautaan ties mihin. Se vaan että joskus ne ois vaan pakko käsitellä. Mutta kun ei tämä juuri asiaa edistä että itekseni niitä vatvon kun toinen osapuoli luulee (kuten nyt tuon anteeksipyynnön jälkeen) että kaikki on hyvin.

Ja kyllä myönnän että en antanut sydämestäni asti anteeksi. Se oli vain pakollinen rituaali selvitä tilanteesta edes jotenkin.
 
[QUOTE="a p";28728068]Huh mikä viikonloppu takana.

Oltiin isossa kauppakeskuksessa käymässä lasten kanssa. Mies omilla asioillaan. Äiti ja isä olivat myös siellä. Olivat sit nähneet yhden lapsista ja kysyneet missä minä olen.
Tulivat siis sitten vastaan. Halasivat ja pyysivät anteeksi ja sanoivat että aloitetaan puhtaalta pöydältä. Käytiin sitten kahvilla ja kaikki oli niin kuin ei mitään olis tapahtunut.

Ite siis halasin ja pyysin myös anteeksi. Mitä muuta tuossa tilanteessa voi tehdä?? Varsinkin kun lapset seisoo ympärillä??
Mut ajettiin kirjaimellisesti nurkkaan.

Näkivät vielä miehenkin ennen kuin lähdettiin. Pyysivät häneltä myös anteeksi ja äiti piti suht pitkän puheen kuin rakkaita ja tärkeitä me niille ollaan. Sanoivat että tavataan joku kerta ajan kanssa ja selvitetään nuo mökki asiat. Ja äiti vannotti että mun pitää tällä viikolla soittaa hänelle.

Päästiin kotiin ja tiuskin ja valitin koko illan miehelle. Kun päästiin sänkyyn niin sit vasta aloin purkamaan omia ajatuksia koko jutusta. Mies vaan totes että tuoko sua koko illan vaivas. Sanoin vaan että en tiedä itkisinkö vai huutasinko raivosta.

Lopputulos siis se että kaikkien mielestä asiat nyt kunnossa. Siis muiden paitsi minun. Jälleen kerran mun mielipiteet ja tunteet on sivuutettu ihan täydellisesti.
Kait tämä on helpompaa näin. Käydään kerran vuodessa kohteliaisuus käyntejä. Ja puhelut voin ajoittaa aina kaikista pahimpien häslinkien keskelle ym. Eipähän tarvi vältellä väkisin. Voin vaan sanoa että ollu kiirettä.

En vaan tiedä. Edelleen itkettää ja raivostuttaa kun tätä kirjoittaa.... Miehelle en jaksa enää näitä samoja asioita vatvoa moneen kertaan.[/QUOTE]
Ei sinua ajettu nurkkaan, vaan tapasi mukaan taas lipesit vastuusta. Jos ei voi toimia sen mukaan miltä tuntuu, vaan taas ajattelit että muka lapsia varten sovit, niin tuo on lopputulos.
 
[QUOTE="vieras";28732233]Ei sinua ajettu nurkkaan, vaan tapasi mukaan taas lipesit vastuusta. Jos ei voi toimia sen mukaan miltä tuntuu, vaan taas ajattelit että muka lapsia varten sovit, niin tuo on lopputulos.[/QUOTE]
Ja tuosta vallasta. Miten luulet, että sinulla on mitään valtaan omiin asioihisi, jos et oikeuksistasi pidä kiinni. Et kai odota, että vanhempasi jotenkin kunnioittavat rajojasi, kun on jo todettu, ettei niin käy. Oman mielenterveytesi takia laita nyt hyvä ihminen ne välit poikki. Ei kiukusta ja anteeksiantoja ja ymmärryksiä odotellen, vaan järkipäätöksenä.
 
Kaivoin tän vanhan ketjun esiin kun jonnekin pakko taas saaja purkaa.
Tässä välillä ollu suht hiljaiseloa suhteessa vanhempiin. Ite ollu etäisen kohtelias. Ja todella iso yllätys kun äiti tarjoutui meille lastenvahdiksi yhdeksi yöksi. Käytiin miehen kanssa sitten reissussa. Kaikilla oli kiva viikonloppu.
Reissussa sit puhuttiin miehen kanssa todella paljon.

Sen verran että tässä välissä yritettiin myydä tuo mökkiosuus mun sisaruksille. Ei onnisutunut. Eivät saaneet ensinnäkään rahoitusta (mitä ei meille voinu kertoa) ja sit olis pitänyt tehdä kaiken maailman sopimuksia perinnönjakoa varten ym. Paljastu myös että yks sisaruksista oli puhunut vanhemmille ihan puutaheinää meidän rahatilanteesta (meidän pakko myydä mökki kun ei muuten rahaa elämiseen) .

Tuon reissun jälkeen mies soitti mun äidille. Lähinnä sopiakseen noista mökkiasioista. Oli sitten puhunut kaiken mahdollisen millaista mulla ollu viimeaikoina ja miltä minusta tuntuu. Äiti oli sanonut että pitää mun kanssa puhua asiat läpi. Menin seuraavana viikonloppuna yksin käymään kun äiti pyysi kaveriksi paketoimaan joululahjoja. Olin siellä koko illan eikä äiti ottanu edes puolella sanalla puheeksi koko asiaa mistä olis ite voinu sit tarttua aiheeseen.

Eli päätin nyt että olen tekemisissä sen verran kun sieltä otetaan yhteyttä ja pidän kohteliaat välit. Sujuu kaikista parhaiten niin. Lapset voi olla tekemisissä niin paljon kuin haluaa.

Se ite ongelma tän romaanin jälkeen on se että meillä on kohta suvun pikkujoulu ja mietin ja mietin että meenkö vai en. Mies on luvannu mennä lasten kanssa jos haluan jäädä kotiin.
Ensimmäinen ajatus on että en halua. Sitte alkaa miettiin että miltä lapsista tuntuu jos jään kotiin. Se isoin syy miksi sinne menisin. Toisaalta tiedän että vedän tietynlaista roolia koko pikkujoulun enkä ole oma itteni.
 
[QUOTE="a p";29291342]Kaivoin tän vanhan ketjun esiin kun jonnekin pakko taas saaja purkaa.
Tässä välillä ollu suht hiljaiseloa suhteessa vanhempiin. Ite ollu etäisen kohtelias. Ja todella iso yllätys kun äiti tarjoutui meille lastenvahdiksi yhdeksi yöksi. Käytiin miehen kanssa sitten reissussa. Kaikilla oli kiva viikonloppu.
Reissussa sit puhuttiin miehen kanssa todella paljon.

Sen verran että tässä välissä yritettiin myydä tuo mökkiosuus mun sisaruksille. Ei onnisutunut. Eivät saaneet ensinnäkään rahoitusta (mitä ei meille voinu kertoa) ja sit olis pitänyt tehdä kaiken maailman sopimuksia perinnönjakoa varten ym. Paljastu myös että yks sisaruksista oli puhunut vanhemmille ihan puutaheinää meidän rahatilanteesta (meidän pakko myydä mökki kun ei muuten rahaa elämiseen) .

Tuon reissun jälkeen mies soitti mun äidille. Lähinnä sopiakseen noista mökkiasioista. Oli sitten puhunut kaiken mahdollisen millaista mulla ollu viimeaikoina ja miltä minusta tuntuu. Äiti oli sanonut että pitää mun kanssa puhua asiat läpi. Menin seuraavana viikonloppuna yksin käymään kun äiti pyysi kaveriksi paketoimaan joululahjoja. Olin siellä koko illan eikä äiti ottanu edes puolella sanalla puheeksi koko asiaa mistä olis ite voinu sit tarttua aiheeseen.

Eli päätin nyt että olen tekemisissä sen verran kun sieltä otetaan yhteyttä ja pidän kohteliaat välit. Sujuu kaikista parhaiten niin. Lapset voi olla tekemisissä niin paljon kuin haluaa.

Se ite ongelma tän romaanin jälkeen on se että meillä on kohta suvun pikkujoulu ja mietin ja mietin että meenkö vai en. Mies on luvannu mennä lasten kanssa jos haluan jäädä kotiin.
Ensimmäinen ajatus on että en halua. Sitte alkaa miettiin että miltä lapsista tuntuu jos jään kotiin. Se isoin syy miksi sinne menisin. Toisaalta tiedän että vedän tietynlaista roolia koko pikkujoulun enkä ole oma itteni.[/QUOTE]


Voi hitto tämä ap on kyllä kuin pikkukakara! Tulee väkisinkin kuva, että TOISEN pitää aloittaa keskustelu ja ap:n "tarumojen" ja tunteiden purkaminen ja puiminen. Eiköhän se ole ihan ap:n oma tehtävä. Ap ei vaan uskalla tehdä niin ja siksi mököttää vanhemmilleen.
 
Kyllä sunkin pitää nyt ap tehdä myös hieman kädenojennusta sinne toiselle puolelle ja tulla puolimatkaan vastaan. Siis jos haluat pitää ne välit ja oman mielesi hyvänä. Mielestäni olet ajautunut vähän sellaiseen mielenpahoittamiskierteeseen (hieno keittiöpsykologin termi, eikö :D), että ajattelet kaikkien suvussa haluavan vain loukata sinua. Sun äiti on jopyytänyt anteeksi ja ollut valmis aloittamaan puhtaalta pöydäktä. Mutta ilmeisesti sinä et ole muttet myöskään voi kertoa heille sitä, miksi et? Mitä vielä haluat tapahtuvan äitisi/sukusi puolesta, että pystyisit olemaan normaalisti heidän kanssaan?
 
[QUOTE="Hei";29291449]Kyllä sunkin pitää nyt ap tehdä myös hieman kädenojennusta sinne toiselle puolelle ja tulla puolimatkaan vastaan. Siis jos haluat pitää ne välit ja oman mielesi hyvänä. Mielestäni olet ajautunut vähän sellaiseen mielenpahoittamiskierteeseen (hieno keittiöpsykologin termi, eikö :D), että ajattelet kaikkien suvussa haluavan vain loukata sinua. Sun äiti on jopyytänyt anteeksi ja ollut valmis aloittamaan puhtaalta pöydäktä. Mutta ilmeisesti sinä et ole muttet myöskään voi kertoa heille sitä, miksi et? Mitä vielä haluat tapahtuvan äitisi/sukusi puolesta, että pystyisit olemaan normaalisti heidän kanssaan?[/QUOTE]

Jos se asian ydin on siinä että mua ei kuunnella? niin miksi ihmeessä minä hakkaan päätäni seinään kerta toisensa jälkeen. Olen valmis puhumaan tunteista ym kun joku vain sanallakin ilmaisee kuuntelevansa.

Mies jo kertoi äidilleni missä mennään ja mikä on tilanne. Isän kanssa olen sen verran puhunut ettei tiedä koko puhelusta mitään. Tuon puhelun yhteydessä äiti oli luvannut soittaa minulle ja puhua asioista.

Äiti on pyytänyt anteeksi tietämättä mitä pyysi anteeksi. Eli haluan vain sen (yhden) keskustelun asiaan liittyen.
Vai tappeletteko tekin läheisten kanssa ja sitten pyydätte vain anteeksi ilman että käytte läpi sitä mikä siihen johti?

Olen oman päätökseni tehnyt ja nyt teen niinku minulle on helpoin. Kaikki tilanteet ei vaan ole niin yksinkertaisia että voisi valita joko tai.
 
[QUOTE="a p";29291478]Jos se asian ydin on siinä että mua ei kuunnella? niin miksi ihmeessä minä hakkaan päätäni seinään kerta toisensa jälkeen. Olen valmis puhumaan tunteista ym kun joku vain sanallakin ilmaisee kuuntelevansa.

Mies jo kertoi äidilleni missä mennään ja mikä on tilanne. Isän kanssa olen sen verran puhunut ettei tiedä koko puhelusta mitään. Tuon puhelun yhteydessä äiti oli luvannut soittaa minulle ja puhua asioista.

Äiti on pyytänyt anteeksi tietämättä mitä pyysi anteeksi. Eli haluan vain sen (yhden) keskustelun asiaan liittyen.
Vai tappeletteko tekin läheisten kanssa ja sitten pyydätte vain anteeksi ilman että käytte läpi sitä mikä siihen johti?

Olen oman päätökseni tehnyt ja nyt teen niinku minulle on helpoin. Kaikki tilanteet ei vaan ole niin yksinkertaisia että voisi valita joko tai.[/QUOTE]

Niin, no ehkä se puoleen matkaan tulemisen sinun puoleltasi voisi tarkoittaa sitä, että sanot äidillesi ihan suoraan kasvotusten, että haluat nyt käydä ne asiat läpi, joiden takia pitää pyytää anteeksi. Äidilläsi selkeästi on vaikeuksia kohdata sinun tunteitasi.

Mutta ehket halua neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi, koska olet jo ratkaisusi parhaaksi katsomallasi tavalla tehnyt. Mutta... Tuo katkeruus ei tule häviämään vaan pysyy aina siinä, jos tilannetta ei pura. Jos voit elää sen kanssa, niin sekin on eräänlainen kompromissi.
 
Äitisi järjesti sinulle tilaisuuden kertoa, mikä mieltäsi painaa, kun kutsui sinut kylään lahjoja paketoimaan. Et voi häntä syyttää siitä, että et saanut sanaa suustasi, vaikka olisi ollut oiva tilaisuus.

Sinänsä minusta tuo kohteliaiden ja asiallisten välien ylläpito voi olla monessa tilanteessa järkevä ratkaisu. Varsinkin lasten takia. Aikuiset lapset voi käsitellä tunteensa muiden kanssa, vanhempiin ei ole pakko enää takertua, jos yhteys ei toimi.

Minulla on tuollaiset kohteliaat mutta varsin etäiset välit isääni. Mutta taustalla on aika paljon pahempaa, mm. perheväkivaltaa, joten sen puoleen en oikein osaa loukkaantumisiisi samaistua.
 
Pysytsä enää laskuissa mukana mistä kaikesta olet mielesi pahoittanut :D
Mutta älä vaan kerro kellekkään että voit pahoittua kun kukaan ei ymmärrä kysyä/puhua/haistaa/maistaa/ostaa/myydä/kuunnella/juoruta/paketoida.
 
No voi hyvänen aika a p, eikai sua kuunnella jos et sano mitään? SUN pitää se keskustelu aloittaa. Kirjoita vaikka paperille edes ranskalaisilla viivoilla, mitä haluat sanoa ja pidä lappua kädessä kun sanot ne. Jos edelleenkään ei kuunnella, niin sitten ymmärrän kantaasi paremmin. Eihän äitisi voi tietää, että pitäisi pyytää anteeksi jotain muitakin vanhoja juttuja, jos et ole edes kertonut, että ne vaivaavat mieltäsi vielä.
 
Vaikka yleensä en kannata lapsille valehtelemista, niin jos ainoa motiivisi mennä pikkujouluihin on, että lapset ihmettelevät, keksi joku valkoinen valhe mikset lähde mukaan. Meno tai sairaus vaikka.
 

Yhteistyössä