Meni välit vanhempien kans poikki.

["vieras"]

Päätä mitä haluat. Jos uskot, että voitte sopia, niin sitten tavatkaa. Jos toivoa ei ole, niin pysy päätöksessäsi. Se tarkoittaa mökkiasian jäihin laittoa, koska kakkua ei voi syödä sekä säästää. Jos lomapaikan vuoksi olet valmis tappelemaan esim. useita vuosikymmeniä, niin sitten ei pidä valittaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28674569]Päätä mitä haluat. Jos uskot, että voitte sopia, niin sitten tavatkaa. Jos toivoa ei ole, niin pysy päätöksessäsi. Se tarkoittaa mökkiasian jäihin laittoa, koska kakkua ei voi syödä sekä säästää. Jos lomapaikan vuoksi olet valmis tappelemaan esim. useita vuosikymmeniä, niin sitten ei pidä valittaa.[/QUOTE]
Se on siis ahnetta ja välinpitämätöntä itseä kohtaan. Sama kuin se, että ollaan yhteyksissä, koska saadaan taloudellista apua tai lastenhoitoapua ym. ja sitten naristaan, että oi kun on kamalaa.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";28674569]Päätä mitä haluat. Jos uskot, että voitte sopia, niin sitten tavatkaa. Jos toivoa ei ole, niin pysy päätöksessäsi. Se tarkoittaa mökkiasian jäihin laittoa, koska kakkua ei voi syödä sekä säästää. Jos lomapaikan vuoksi olet valmis tappelemaan esim. useita vuosikymmeniä, niin sitten ei pidä valittaa.[/QUOTE]

Ei tässä enää tuosta mökki jutusta ole kyse. Se vain oli se viimeinen tikki. Kun ei voi aikuisten ihmisten kanssa normaalisti neuvotella mistään.
Minä en sinne mökille enää halua. Käytiin siellä pari viikkoa sitten ja ahdisti todella koko paikka.

Se mitä tässä pitää miettiä haluanko olla vanhempien kanssa tekemisissä. Jos sitä iteltäni kysyn niin vastaus on että en. Heti perään tulee syyllisyys että mulla on velvollisuuksia vanhempiani kohtaan ja että mulla ei ole oikeutta olla niin itsekäs.

Kait se kompromissi on sitten että yritän sopia asiat taas jotenkin ja vaan sit yrittää olla mahd vähän tekemisissä.

 

["vieras"]

Pidä nyt ainakin pidempi tauko. Et pääse siitä epäterveestä syyllisyydestä eroon, jos et saa heiltä rauhaa.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";28674785]Pidä nyt ainakin pidempi tauko. Et pääse siitä epäterveestä syyllisyydestä eroon, jos et saa heiltä rauhaa.[/QUOTE]

Miten sitä taukoa pidetään kun päivittäin tulee viestejä tai puhelinsoittoja. Ja joka kerran sit alkaa miettimään ja kelaamaan että onko mulla oikeus tunteisiini ja tekoihini. Eli toisaalta haluais nyt vaan selväksi tän kun vaan tietäis miten.

En todellakaan usko että asiat muuttuvat miksikään vaikka kuin niistä puhuttaisiin tai sovittaisiin. Mutta se että olisin tehnyt oman osani asioista eikä enää olisi mitään velvollisuuksia vanhempia kohtaan vai onko niitä nytkään?
Tää syyllisyyden tunne on ilmeisesti ihan loputon.

 

["vieras"]

No jos häiriköivät, niin numero salaiseksi. Kyllähän tuo jo kertoo, että pitää vähentää yhteydenpitoa. Sinulla ei ole mitään velvollisuuksia vanhempiasi kohtaan, vaan miestäsi (ja lapsiasi, tulevia lapsiasi) kohtaan. Kenenkään ei kuulu rikottaa mieltään velvollisuudentunnosta. Hanki ammattiapua tarvittaessa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28674830]No jos häiriköivät, niin numero salaiseksi. Kyllähän tuo jo kertoo, että pitää vähentää yhteydenpitoa. Sinulla ei ole mitään velvollisuuksia vanhempiasi kohtaan, vaan miestäsi (ja lapsiasi, tulevia lapsiasi) kohtaan. Kenenkään ei kuulu rikottaa mieltään velvollisuudentunnosta. Hanki ammattiapua tarvittaessa.[/QUOTE]
Ja et saa miellyttävällä tavalla lopetettua suhdettanne, vaan se voi vaatia juuri noita kovempia keinoja. Ymmärrystä kun ei löydy toisesta päästä, niin sitä on todellakin turha odottaa.

 

[Tallu -]

Törmäsin tähän ketjuun nyt eka kertaa ja luin alusta asti. Mun mielestä asiat kannattaa selvittää mahdollisimman pian, oli lopputulos mikä vaan. Nyt se vaivaa teidän kaikkien mieltä jatkuvasti, eikä siinä päästä puusta pitkään. Keskeneräiset asiat kun tahtovat kummitella mielessä loppuelämän, ja pahimmillaan sitten kun joku kuolee, niin mietitään, että miksei asiaa selvitetty.

 

["vieras"]

Älä koskaan anna auringon laskea vihasi ylle.

Oma, käytännöllisesti katsoen aina terveena ollut, äitini sairastui vakavasti muutama kuukausi sitten.
Tälläisessa tilanteessa sitä huomaa miten mitättömiltä pienet riidat tuntuvat tämän rinnalla.

Neuvi sinulle tuntematon ap. Sovittele. Se on lapsillekin kaikkein parasta. Vietä äitisi kanssa aikaa silloin kun hän on elossa. Toteutan tuota samaa itsekin joka hetki. Läheisimmät ihmiset, lapset, oma äiti ja isä. Älä ihan oikeasti sössi välejänne. Mitä vaan voi tapahtua ja silloin on myöhäistä katua ja katkeroitua.

Meillekään ei koskaan pitänyt tapahtua tätä, suunnittelimme äidin kanssa ulkomaanmatkaa. Joku muu vain päätti toisin...

 

["vieras"]

Uskooko joku oikeasti, että luonnevikaisten vanhempien lapsille nuo kaksi viimeistä neuvoa on oikein? Kyllä on kivaa, kun on mukavasta perheestä kotoisin, mutta ei päde kyllä jos on muuta.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28675760]Uskooko joku oikeasti, että luonnevikaisten vanhempien lapsille nuo kaksi viimeistä neuvoa on oikein? Kyllä on kivaa, kun on mukavasta perheestä kotoisin, mutta ei päde kyllä jos on muuta.[/QUOTE]

En tiedä kun itselläni ei ole luonnevikaisia vanhempia (onneksi).
Mutta kannattaa miettiä TARKKAAN, tuleeko sen asian kanssa toimeen, että on riidoissa ja toinen yhtäkkiä esim sairastuu erittäin vakavasti tai kuolee.
Jollet voi enää koskaan esim jutella vanhempiesi kanssa. Onko se sen väärti?

Jos on, ok sitten.

 

["Kermit"]

Oletko koskaan kuullut sanontaa, että asiat riitelee - ei ihmiset. Koska siitähän tässä on lopulta kyse. Teillä on ollut tiivis perheyhteisö, yhteisiä muistoja ja yhteinen kesäpaikka. Nyt riidan kohteena on mökki, ei henkilökohtaisuudet.

Ymmärrän vihasi ja turhautumisesi mökin rakentamista kohtaan. Yhteismökit harvoin onnistuvat, joten voi ainakin lohduttautua sillä, että kokemasi on hyvin yleistä. Unohda mökin rakennus ja jätä asia sikseen. Kerro ettei sinulla ole halua rakentaa enää yhtään mitään ja tulet käymään mökillä saunomassa kun sinulle sopii.

Ihmissuhteita älä rakennusprojektin takia tuhoa. Se ei ole sen arvoista. Mökki on puuta, betonia ja nauloja. Se ränsistyy ajan saatossa ja joskus aikanaan sen aina joku myy, olkoot vaikka sadan vuoden päästä. Ei tuollaisen materian takia kannata perhettä rikkoa. Selvitä ihmissuhteet ja erottele riita rakentamisen ja ihmisten kesken. Ihmiset ovat edelleen läheisiäsi, mutta etäisyyttä mökkiin ja rakentamiseen on helppo ottaa.

Tsemppiä!

 

[Väärä aika]

[QUOTE="vieras";28675770]En tiedä kun itselläni ei ole luonnevikaisia vanhempia (onneksi).
Mutta kannattaa miettiä TARKKAAN, tuleeko sen asian kanssa toimeen, että on riidoissa ja toinen yhtäkkiä esim sairastuu erittäin vakavasti tai kuolee.
Jollet voi enää koskaan esim jutella vanhempiesi kanssa. Onko se sen väärti?

Jos on, ok sitten.[/QUOTE]

Haloo! Ap juuri kertonut miten pahan olon hänen vanhempansa tekevät hänelle. Sinulla taitaa nyt olla omat tunteet liian pinnassa jotta voisit ymmärtää että muunkinlaisia vanhempia on olemassa kuin omasi. Oikeasti vähän tahditonta tulla selittämään omista hyvistä väleistä kun toisen tilanne on ihan päinvastainen. Toivon kuitenki että teidänkin perheen asiat kääntyvät parhaiten päin.

 

[sama vieras]

Haloo! Ap juuri kertonut miten pahan olon hänen vanhempansa tekevät hänelle. Sinulla taitaa nyt olla omat tunteet liian pinnassa jotta voisit ymmärtää että muunkinlaisia vanhempia on olemassa kuin omasi. Oikeasti vähän tahditonta tulla selittämään omista hyvistä väleistä kun toisen tilanne on ihan päinvastainen. Toivon kuitenki että teidänkin perheen asiat kääntyvät parhaiten päin.

Tottakai minulla on tunteet pinnassa. Oma asiamme on vielä kuitenkin niin tuore, mutta silti ja siitä huolimatta kehoitan miettimään TARKKAAN.

JOS sille äidille sattuu jotain ja oltiin ilmiriidoissa kun viimeksi nähtiin, kestääkö hän sen.
Onko se sen arvoista??

Tottakai ymmärrän loukkaantumisen, eihän meistä kukaan tiedä kaikkea ap:n tilanteesta. Hänhän kertoi että on muutakinkuin tuo mökkihomma, mutta silti. Ne on oikeasti vain materiaa.

Kehoittaisin keskustelemaan sen äidin kanssa. Hyvin tarkkaan ja syvällisesti. Jollei ratkaisua kertakaikkiaan löydy, sitten lienee viisainta pitää se hajurako, mutta sitten ei voi itkeä jos ja kun on liian myöhäistä sopia.

En sano tätä loukatakseni apta. Meillä kun äiti sairastui tuli häntä sairaalaan katsomaan myös sisar, joka on katkeroitunut ja nimitllyt äitiä ties miksi vuosikaudet. Kummasti se vaan tälläisessä tilanteessa jää toisarvoiseksi asiaksi...

 

[Rockwood]

Mulla on ihan samallainen äiti, oikea marttyyri ja matriarkka siinäpä oiva yhdistelmä.
Siskojen ja veljien kanssa välit rakoilee, kun puuttuu liikaa asioihimme ja yrittää hallita täysin aikuisia lapsiaan, lisäksi haukkuu meitä vuoroin perään toisillemme, minä en ole äidin tahtoon taipunut joten olen se suvun mustalammas, joka myös näytetään!!
Välillä pakko pitää "hajurakoa", kun ei jaksa kattella, eikä kuunnella!!

 

["vieras"]

Tottakai minulla on tunteet pinnassa. Oma asiamme on vielä kuitenkin niin tuore, mutta silti ja siitä huolimatta kehoitan miettimään TARKKAAN.

JOS sille äidille sattuu jotain ja oltiin ilmiriidoissa kun viimeksi nähtiin, kestääkö hän sen.
Onko se sen arvoista??

Tottakai ymmärrän loukkaantumisen, eihän meistä kukaan tiedä kaikkea ap:n tilanteesta. Hänhän kertoi että on muutakinkuin tuo mökkihomma, mutta silti. Ne on oikeasti vain materiaa.

Kehoittaisin keskustelemaan sen äidin kanssa. Hyvin tarkkaan ja syvällisesti. Jollei ratkaisua kertakaikkiaan löydy, sitten lienee viisainta pitää se hajurako, mutta sitten ei voi itkeä jos ja kun on liian myöhäistä sopia.

En sano tätä loukatakseni apta. Meillä kun äiti sairastui tuli häntä sairaalaan katsomaan myös sisar, joka on katkeroitunut ja nimitllyt äitiä ties miksi vuosikaudet. Kummasti se vaan tälläisessä tilanteessa jää toisarvoiseksi asiaksi...

Koomisinta tuossa on se, että luonnevikaiset ihmiset usein syyllistävät lapsiaan juuri tuolla kun minä kuolen -jorinalla. Ei kuolemalla väliä ole, vaan elämällä. Jos elämä menee pilalle sekopäisistä vanhemmista, niin mitkään sairasvuodesopimiset eivät siinä auta.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28676022]Koomisinta tuossa on se, että luonnevikaiset ihmiset usein syyllistävät lapsiaan juuri tuolla kun minä kuolen -jorinalla. Ei kuolemalla väliä ole, vaan elämällä. Jos elämä menee pilalle sekopäisistä vanhemmista, niin mitkään sairasvuodesopimiset eivät siinä auta.[/QUOTE]
Ja sehän voi olla ap, kun kuolee eli kannattaa sitä elämää miettiä, että millaisiin ihmisiin sen haluaa käyttää.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

[QUOTE="vieras";28676022]Koomisinta tuossa on se, että luonnevikaiset ihmiset usein syyllistävät lapsiaan juuri tuolla kun minä kuolen -jorinalla. Ei kuolemalla väliä ole, vaan elämällä. Jos elämä menee pilalle sekopäisistä vanhemmista, niin mitkään sairasvuodesopimiset eivät siinä auta.[/QUOTE]

Nimenomaan! Huomaa, että tuo kommentoija ei tiedä millaista on ollut elää koko ikänsä tunnevammaisten vanhempien lapsena. Kyse ei ole materiasta tai riidoista, kyse on yleensä ihmisistä jotka eivät koskaan ole rakastaneet lastaan ja ovat sen myös osoittaneet mitä moninaisemmilla tavoilla. Sellaisten ihmisten kanssa ei kannata pelkästä syyllisyyden tunnosta olla tekemisissä. Jokaisella on oikeus onneen, ja joskus ikävä kyllä vanhempien kanssa tekemisissä oleminen on sen onnellisuuden este.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

JOS sille äidille sattuu jotain ja oltiin ilmiriidoissa kun viimeksi nähtiin, kestääkö hän sen.
Onko se sen arvoista??

Tähän vielä sanoisin, että miten sitten jos vanhempien kanssa tekemisissä oleminen tarkoittaa aina päivien, jopa viikkojen henkistä pahaa oloa? Pitäisikö sitä silti vain sietää, koska joku päivä toinen osapuoli kuolee? Entäs jos äiti/isä elää 100-vuotiaaksi, silloinko vasta itse saa alkaa elää onnellista elämää, jossain 70-80 vuotiaana? Siihen asti pitää kärsiä, ja uhrata oma mielenterveytensä??? Eihän nyt hitto vie ole mitään järkeä uhrata loppuelämäänsä jonkun muun takia, etenkään sellaisten ihmisten takia jotka ovat pilanneet todennäköisesti henkilön lapsuuden ja nuoruuden!

 

[sama vieras]

Tämä kiertää nyt samaa kehää koko ajan.

Niin siis missään kohtaahan ei ole sanottu, että apn olisi pakko pitää välit tämän luonnevikaisen (?) äitinsä kanssa. Katkaiskoon välit jos sen oikeaksi tavaksi katsoo. Kyse on kuitenkin mitä ilmeisemmin aikuisesta ihmisestä.

Kerroin vain oman mielipiteeni asiaan! Eli vinkiksi vain aplle, että MIETI, onko kaikki vihanpito sen arvoista. Voiko hän seisoa selkä suorana ratkaisunsa edessä jos jotain tapahtuu äidille?
Mikäli voi, sitten OK. Muussa tapauksessa parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Kaikkihan me olemme erilaisia. Toiset voi pokkana elää vaikka pidettäisiin minkälaista vihaa vanhempien kanssa vuosikaudet. Toisille se on kovempi pala.
Ap varmasti pohtinut tätäkin asiaa ja ihan omakohtaisen kokemukseni halusin tässä tuoda julki. Kuten jokainen muukin tähän ketjuun kirjoittanut.

Minä en suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä, ttä omaan maailman rakkaimmat ja läheisimmät vanhemmat ja kerroin mielipiteeni siltä toiselta kannalta.

JOS ON VALMIS kestämään asian että äidille tapahtuukin jotain ja viimeksi on erottu riidoissa, KESTÄÄKÖ ap sen ilman syyllisyydentunteita. Kuten sanottu, jos kestää, OK. Mikäli ei, sovittele!

 

[Samanlaisen äidin tytär]

JOS ON VALMIS kestämään asian että äidille tapahtuukin jotain ja viimeksi on erottu riidoissa, KESTÄÄKÖ ap sen ilman syyllisyydentunteita. Kuten sanottu, jos kestää, OK. Mikäli ei, sovittele!

Väärin kommentissasi on se, että se sisältää hyvin vahvan taustaoletuksen siitä että välirikko olisi lapsen vika tai ainakin päätös josta voi tulla syyllisyydentunteita, ja siksi se pitäisi "kestää".

Jos jotakuta on hakattu lapsena joka päivä, sanoisitko hänellekin "katkaise vaan välit jos sen kestät", tai jos joku on tullut isänsä raiskaamaksi kerta toisensa jälkeen, kertoisitko hänelle neuvoksi "kestätkö ilman syyllisyydentunteita, kun erositte isän kanssa riidoissa ja hän sitten kuoleekin"? Ymmärrätkö mitä ajan takaa?

Kenenkään ei pitäisi joutua miettimään hetkeäkään, onko välien katkaiseminen pahoinpiteleviin (oli se pahoinpitely sitten fyysistä, seksuaalista, emotionaalista tai henkistä) vanhempiin jotain josta pitäisi tuntea syyllisyyttä. Edes silloin jos/kun vanhemmat joskus kuolevat.

Vanhemmat ovat se osapuoli joka on aktiivisesti vuosien mittaan tehnyt satoja, tuhansia päätöksiä kohdella lastaan huonosti. HE ovat osapuoli joka on aiheuttanut välien katkeamisen, ja se välien katkaisu on useimmiten ainoa terve reaktio jonka lapsi voi tehdä. Siksi on siis täydellisen väärin joltain ulkopuoliselta, jolla ei ole mitään käsitystä siitä kuinka vanhemmat voivat lapsiansa tuhota, edes vihjata että välien katkaiseminen olisi jotain josta pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä.

Kukaan ei moiti sinua siitä että sinulla on ollut normaalit vanhemmat, mutta empatiaa sinulta selvästi puuttuu, kun et kykene asettautumaan sellaisen ihmisen asemaan jolla moisia vanhempia ei ole ollut. Sellaisessa tapauksessa nimittäin välejä ei pidä todellakaan ylläpitää syyllisyydentunnon takia, vaan päinvastoin. Mikäli välttämättömästä välien katkaisusta meinaa kokea syyllisyyttä, pitää etsiä ammattiapua jolla syyllisyydestä pääsee eroon. Ei todellakaan niin päin, että kärsitään vielä loppuikäkin kun vanhemmat pitävät otteessaan syyllistämisen voimin. Lapsen asia ei ole uhrautua vanhemman puolesta.

 

["joku"]

Tähän vielä sanoisin, että miten sitten jos vanhempien kanssa tekemisissä oleminen tarkoittaa aina päivien, jopa viikkojen henkistä pahaa oloa? Pitäisikö sitä silti vain sietää, koska joku päivä toinen osapuoli kuolee? Entäs jos äiti/isä elää 100-vuotiaaksi, silloinko vasta itse saa alkaa elää onnellista elämää, jossain 70-80 vuotiaana? Siihen asti pitää kärsiä, ja uhrata oma mielenterveytensä??? Eihän nyt hitto vie ole mitään järkeä uhrata loppuelämäänsä jonkun muun takia, etenkään sellaisten ihmisten takia jotka ovat pilanneet todennäköisesti henkilön lapsuuden ja nuoruuden!

Samaa mieltä. Jos oikeasti kyse häiriintyneestä ihmisestä, kuolema tuntuu jopa helpotukselta. Itse tiedän kokemuksesta. Mitä surin kuoleman hetkellä, oli sitä vanhempaa mitä minulla EI ikinä ollut, en sitä sairasta joka minulla oli. Ei sairasta ihmistä voi kestää vuosia, vuosikymmeniä sen takia, että se joskus kuolee. Silloin tämä kestäjä olisi todennäköisesti läheisriippuvainen. On tervettä katkaista välit sairaaseen ihmiseen, joka ei käytöstään pysty muuttamaan. Silti häntä voi surra kuollessa, vaikka ei olisi nähnytkään vuosiin.

 

["Vieras"]

Ihmettelen ylipäätään miksi pitää minkäänlaisia välejä mahdollisesti väkivaltaisiin tai muuten lasta henkisesti tai fyysisesti loukanneisiin vanhempiin?!!?

Se on ihan tosiasia että apn on itse päätettävä suuri asia ja elää sen ratkaisun kanssa,loppuelämänsä.
Jollei halua sopia tai ees yrittää sitä saa elää elämää ilman painostusta ja pelkoa siitä, että taas tunnevammainen vanhempi loukaa jollain tavalla.,sellaisen vanhemman kanssa,välien katkeaminen on varmasti helpottavaakin, mutta siitä pitää olla ihan varma.

Vittumaista sekinon ettei edes yritä,selvittää asioita ja sitten yhtäkkiä onkin liian myöhäistä sopia yhtään mitään. Se taatusti syö yhtä,paljon kuin se lapsuudessa ja myöhemminkin koettu onkin tason hylkääminen vanhemman taholta.

Se on minun mielipiteeni, pitäkää,te omanne.

En ole ketään väkipakolla kehoittanut unohtamaan äidin vittumaisia tekoja mutta jos on olo että jälkeenpäin kaduttaisikn tai että jotain jää sanomatta tai asioita selvittämättä, silloin kehoittaisin harkitsemaan vakavasti välejen täydellistä katkaisemista. Varsinkin kun mukana on täysin syyttömät osapuolet, lapsenlapset, joilla on oikeus isovanhempiin ja isovanhemmilla heihin. Josta taas päästään siihen, että jos tytär katsoo että hänen äidistään on enemmän haitta kuin hyötyä hänen lapsilleen ja heidän tunn-elämälleen, tällöin ei tietenkään kannata antaa lasten tvts mummiaan.

Vaikeita juttuja. Tsemppiä aplle !!

 

["a p"]

Kiitos hyvistä kirjoituksista. Auttaa käsittelemään omia ajatuksia ja tunteitakin.
En ole ikinä ajatellut että vanhemmissani olisi jotain vikaa. Miehen kanssa nyt puhuttu moneen kertaan näitä läpi. Muistan jo alkuajoilta (mistä on jo 20 v) kun mies jo sillon multa kysy että mikset sano niille suoraan/vastaan. Piti näin kauan sitä miettiä.
Mies sano myös sitä että olen paljon hiljaisempi vanhempien seurassa mitä normaalisti. Esim jos miehen kanssa riidellään niin annan tulla suoraan ja lujaa. Vanhempien kanssa en ole uskaltanut riidellä. Syytä en tiedä miksi.

Lupasin nyt että äiti ja isä saavat tulla käymään. Halusivat tulla jo tällä viikolla. Mutta en luvannut kun mies ei kotona. En tosin syytä sanonut. Isällä ens viikko sitten töitä niin ettei pääse. Eli siirtyy ainakin kahdella viikolla tuo tapaaminen. Ja ihan hyvä niin.

 

[3lasta2vuodessa]

Aivan hirveästi ollut töitä, nyt taas vain yksi vapaa ja taas huomenna töihin, lapset päikkyyn. Hermot riekaleina työväsymyksestä, eikä yhtään jaksais tehdä kotihommia, saatikka mitään lasten kanssa. Valivalivalivali. Tänks, kiva valittaa välillä.