Meille ei ainakaan käy noin...

[Toisen tuska]

Näin yhdessä mietittiin kun pariskuntia ympäriltä on eronnut milloin mistäkin syystä. Puhutaan ja selvitetään asiat ja yhdessä ollaan kunnes kuolema erottaa. Yhteisiä vuosia kertynyt jo melkein 10, pienet lapset, jotka on ennen menneet kaiken edelle. Yhtenä päivänä tulee ilmoitus, ilman keskusteluja, että ei ole enää tunteita, ei syytä jatkaa. Vielä hetkeä aikaisemmin kaikki oli hyvin. Molemmat kaikkensa tehneet perheen ja parisuhteen eteen. On annettu tilaa mennä ja toisaalta on oltu yhdessäkin. Mutta tunteet kuulema vain katosivat jonnekin. Ehkä ne jäi jonnekin juhliin, jossa vain toinen oli, kun toinen hoiti lapsia kotona. Nyt pitäisi sitten löytää voimia jaksaa arjessa, myydä asunto, auto, jakaa omaisuus, sopia lasten huoltajuudesta, maksaa laskuja ja syödä. Vaan kun mikään ei tunnu miltään. Toisella on helpompaa. Toinen juhlii, pitää hauskaa ja elää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toinen kerää viikkotolkulla voimia jotta saa edes jollekin kerrottua miksi paino on pudonnut ja elämänhalu kadonnut. Jostain se elämänhalu on löydettävä. Lasten takia. Oman itsen takia. Toivottavasti pian. Kaikkemme tehdään jotta se löytyisi. Ollaan tukena ja autetaan minkä voidaan. Toisen tuskaa on vaan niin hirveä katsoa. Ei löydä sanoja vaikka kuinka haluaisi auttaa. Pistää vihaksi. Ihmiset tuntuu luovuttavan niin kovin helposti nykyään.

 

[marhe]

Samaa mieltä oon itekki että turhan helpolla erotaan, ei viitsitä nähdä vaivaa parisuhteen eteen tarpeeksi. Setviä ongelmat ja vaikka jonkun aikaa menisikin hiukan huonommin niin kyllä niitä hyviäkin hetkiä taas tulee. Jokaisessa parisuhteessa on ylä ja alamäet.
Eikä se ruoho tosiaan kovinkaan usein oo vihreämpää aidan toisella puolella eli ei se kumppani useinkaan vaihtamalla parane. Hetken on alkuhuumassa ja ihastuksessa kivaa mutta arki se sieltäkin tulla jollottaa jossain kohtaa.

 

[Myy-80]

:hug:

Voisko niitä tunteita herätellä, keksiä jotain uutta kivaa ja tutustua toiseen uudestaan? Onko toi vaan vaihe, vai onko toinen ihan lopullisesti kyllästynyt? Monestihan suhde väljähtyy arkeen ja alkaa nähdä toisen kaverina, hohto katoaa. Sehän se onkin pitkien suhteiden salaisuus, että kykenee herättelemään uudestaan tasaisen vaiheen jälkeen, rakastuu uudelleen ja saa uutta kipinää. Ei pitkää hyvin toiminutta suhdetta kannata noin vaan jättää.

 

[Toisen tuska]

Kuulema mitään ei ole tehtävissä. Toisella ei ole enää mitään intressejä jatkaa. Ja uskon sen, sillä hän jyrkkä ihminen. Kun on jotain päättänyt ei päätöstään pyörrä vaikka katuisikin. En millään jaksa uskoa, että löytäisi jotain parempaa. Olihan hänellä aivan valtavan hyvä puoliso, joka on aina pitänyt huolta perheestään ja ollut myös hyvä puoliso kaikinpuolin. Koskaan ei ole tämän jätetyn osapuolen takia tarvinnut jättäjän olla häpeissään tai raivoissaan, että olisi perhettään tai puolisoaan kohdellut kaltoin. Mä vähän pahaa pelkään, että tässä on nyt käynyt niin, että jättäjä on löytönyt toisen eiköhän tässä ole sitä kuuluisaa 30-kriisiä tai jotain semmoista. Ei vain ole pokkaa kertoa sitä suoraan. Ennemmin sanoo tunteiden kadonneen ja antaa toisen miettiä itsensä näännyksiin, että mitä hän on tehnyt väärin. Jättäjä ei ole meihin ystäviin viime aikoina pitänyt yhteyttä, ei kai halua kuulla meidän ihmettelyä ja "ohjeita" siitä kuinka olisi hyvä koittaa yrittää. Jätetty taas ei oikein mitään voi tehdä, kun toinen ei ole valmis yrittämään. Hänen on vaan yritettävä rakentaa elämänsä uudestaan. Onneksi hänellä on edes meidät, lukuisa joukko erittäin hyviä ystäviä, jotka teemme kaikkemme helpottaaksemme hänen oloaan. Onneksi hän vihdoin avasi suunsa. Oli kohtuuttoman pitkään hautonut tätä asiaa sisällään.