Täällä on sairastettu ja valvottu "turkkilaisessa saunassa"... Aino sai lääkekuurin, joka pisti limat liikkeelle. Nyt onkin sitten imetty räkää oikein olan takaa ja välillä Aino oksentaakin sitä limaa pois. Uskottelen itselleni, että ollaan voiton puolella. Aino on nukkunut viimeiset kolme yötä sitterissä, koska henki ei tahdo kulkea kunnolla omassa sängyssä (vaikka päätyä onkin nostettu reilusti ylöspäin). Kaikesta huolimatta tyttö jaksaa hymyillä ja on virkeä sekä puuhakas hereillä ollessaan. Ilman niitä hymyjä itsellä olisi jo useampaan otteeseen voimat loppuneet/epätoivo iskenyt. Vielä on pari päivää kuuria jäljellä ja sen loppuessa on TOIVOTTAVASTI pöpöt kadonneet. On ollut melko haastava operaatio antaa 2ml kaksi kertaa päivässä lapselle, joka ei huoli tuttipulloa ja meinaa oksentaa heti kun suuhun laittaa jotain muuta kun tissin (oma käsi Ainolle myös kelpaa).
Huonosti nukuttujen öiden takia on välillä ollut maito tosi vähissä. Siinä sitten väsyneenä on tullut murehdittua kaikkea typerää ja aivan turhaan. Kyllä uni on uskomattoman tärkeä juttu ihmiselle! Taitaa johtua vähäisistä unista sekin, että olen tullut itsekin kipeäksi. Kurkku ihan tööt ja sellainen fiilis, että kuume nousee.
Perjantaina on neuvola ja odotan sitä päivää todella paljon. Vähän jännittää kuinka paino on tytöllä noussut kun sairasteltu kuitenkin on pidemmän aikaa...
Taidan lähteä marisemasta ja palailen lueskelemaan muiden kuulumisia tarkemmin paremmalla ajalla.
Ihania kuvia olette laittaneet pikkuisista :heart:
Donu ja Aino 5.11.