*MarrasMassutII kesäkuussa*

Heippa kaikki!

Mielenkiiintoista lukea teidän raskauskokemuksianne! Mulla laskettu aika 26.11. joten suurin osa teistä on aika paljon edellä. Eka lapsi tulossa ja suunnaton tiedonjano ja vaippojen kutomisinto parhaillaan. :) Kauhistelin mielessäni, että eikai vatsa vielä voi kasvaa noin paljoa ja alkaa näkymään! Mun pitäisi mahtua hääpukuun kuukauden kuluttua... :D

Ed viestiin en verran, että Helsingissä saadaan maksaa kummastakin ultrasta poliklinikkamaksu, mutta ei ne muuten tietääkseni maksa.

Odotuksen iloa kaikille!

Yrttityttö 12+4



 
Hei varsinkin te, joille kunta ei kustanna kuin sen alkuajan ultrauksen, niin oletteko menossa yksityiselle rakenne-tai 4d ultraan? Ootteko muuten jo varailleet aikoja? Mä mainasin tänään soitella yksityiseen äitiysneuvolaan kun en oikein perillä että kumpaankohan ultraan kantsisi mennä ja onko niillä paljon hintaeroa. Esikoisen kanssa käytiin rakenneultrassa kun silloisessa kotikaupungissa ei ollut 4d mahdollisuutta. Jompaan kumpaan ultraan mennään kuitenkin.
 
Onko laskettuaikasi siis 26.11.? ajattelin vain viikkojesi perusteella, kun miulla on la 28.11. ja viikot on nyt 15+3..
Tervetuloa kuitenkin lämpimäisesti tähän meidän poppooseen!! =) Kestojako kudot? tai siis, tietenkin.. mutta millaisia=)?

Kuinkas moni täällä on muuten hurahtanut kestoiluun?
Meillä oli esikoisen kanssa kestoiluintoa viimekesänä kun hän oli n.puoli vuotias. Sittemmin se jäi jostain syystä. Vaipat on edelleen tallessa, nuo kolme jotka kerkesin omistaa (2 omatekemää taskua ja 1 swaddlen aio;joka on muuten kaikista paras!! ). Nyt tokalle meinasin "kokeilla" ahkerammin. Äitiyspakkausta en ota, mutta jostain haluan käsiini sen imse vimsen vaippasetin.
 
Lellu, meillä kuuluu kaks ultraa tässä kunnassa, ja miule vielä useampi kun olen sen piikityksen takia tarkkailussa. Ei tarvitse maksaa muuta kuin polimaksu, 22e.
Yksityisistä en tiedä mitään, enkä tiedä paljonko kela korvaa. Joskus halusin 3d-ultraan, mutta koen sen turhaksi kun joudun muutenkin ravaamaan useaan otteeseen polilla.
 
Jee, mä pystyn taas juomaan kahvia! Saa vähä paremmin aamut liikkeelle, kun saa aamukaffeet juotua :D
Nyt on viikon tuntunu pientä liikettä tuolla mahassa, parhaiten makuulla ja tässä koneella kun istun. Muistelinkin just, että kuinka kamalaa se oli kun pojat oikeen kovasti tuola mahassa pungersi. Kyllä oli kylkiluut hätää kärsimässä kun molemmat oli perätilassa :x

Perjantaina meidän toinen koira sitte lähtee uuteen kotiin. Sitä mä ny oon itkeny tässä viimeiset kaks vuorokautta ja taitaa jatkua näin koko loppu viikon. Mies oli jo välillä niin huolissaan että ehdotti, koko homman perumista, jos stressaan sitä liikaa ja vauvalle jotain sattuu... Mutta eipä vaihtoehtoja taida olla kuin tuo yksi :'( Ehkä tämä tästä helpottaa ajan mittaan.

Kyllä on helppoa kun ei tarvi ajella säärikarvoja kun kerran 1,5vk. Kasvaa aivan älyttömän hitaasti. Mahaan taas kasvaa pikimustia karvoja, ja todella nopeasti :x

Mä luulen että meille tulee taas poika, jotenki olo vaan on semmonen. Mies ei oo ottanu kantaa näihin sukupuoli arvauksiin :kieh:

Huomasin, että pinoon on tullu paljon uusia, elikkäs tervetuloa uudet :wave:

Nyt mä meen keittämään kahvia, ilman että mua yököttää :D
 
Sukupuoli asiaa:Täällä tuntuu että poika olisi tulossa.Esikoinen on tyttö ja odotus hänen kanssaan oli ihan erilaista kuin tämä nykyinen odotus.
Ostelut/hankinnat:
Kirjotin joskus ihan alussa että esikoiselta on säästössä n.99% vaatteista + ostettiin sillon uudet yhdistelmä vankkurit.Eli kaikki vauva kamppeet on tallessa hoitopöytä ja pinnasänky myös.Tosin turvakaukalo puuttuu,silloin lainasimme sukulaiselta..saa nähdä miten tällä kertaa toimitaan.En ole ottamassa äippäpakkausta.
Paino: n.2kk sisällä painoa oli tullut 900g.Eli hyvällä mallilla menee sekin asia.

Neuvola oli viime viikolla,hemppa oli taas alhainen 112 kun ennen odotusta oli 140 ja kävin säännöllisesti luovuttamassa verta.Rautakuuri menossa tällä mammalla :wave:
Muuten kaikki oli ok ja pissa puhdas.Vauva puuhas taas kovasti ja sykkeet oli 154.

Kestoilusta en vielä osaa sanoa mitään,esikoisen kanssa on käytetty kertiksiä ja nekin on tässä jäämässä pois hyvää vauhtia.Jos vaikka kesällä jäis pois,neiti on nyt 2v2kk.
Ja lisä ultraan en meinannut kakkosen kanssa mennä,koska mullakin tulee noita poli käyntejä sitten tossa enemmän.Esikoisen kanssa kävin vielä yksityisellä ja jälkikäteen harmitti kun kävin polilla + lääkärillä tosi usein ja ultra oli joka kerta.
 
Mulle sanoi lääkäri edellisessä ultrassa, että haluaa kts. vielä istukan paikan viikolla 27, mutta sovittiin neuvolan terveydenhoitajan kanssa, että menisin jo viikolla 20 rakenneultraan, koska aion mennä 4D-ultraan viikolla 25 eli silloin olisi turhan lähekkäin nämä molemmat. Meidän kunnassa on vain yksi ultra, mutta esimerkiksi itse jouduin käymään edellisessä raskaudessa 2-3 viikon välein viikosta 30 äitiyspolilla ja ultrattiin joka kerta.

Kotona mulla on verenpaineet koholla, kun meidän "pikkumies" siis 12kg :D ja 9kk ikää niin nousi seisomaan sohvaa vasten ensimmäisen kerran lauantaina ja nyt jalat täristen nousee joka paikkaan ja kaatuilee koko ajan yms. mamman sydän ei kestä, kun lyö päätänsä joka paikkaan :|

Tervetuloa kaikki uudet mukaan joukkoon!
 
Tervetuloa kaikille uusille!

kestoilusta: Minä sekakäytin esikoisella kestoja ja kertiksiä omien voimien mukaan, jos joku kaipaa neuvoja / vinkkejä annan mielelläni. Ihan pikkuvauvana käytin harsoja, niitä oli parisenkymmentä ja niille kahdet itseneulotut hahtuvahousut. Meidän tyttö oli kova pissaamaan, niin harsoa sai olla vaihtamassa aika usein. Vähän isompana sitten vaihdoin noihin fuzzeihin, jotka ovat sellaisia vaippakuoria. Kuoria oli 5:t ja eripaksuisia imuja niihin noin 20kpl. Likaiset vaipat pyykkikorin reunalle kuivumaan ja illallavaippakoneellinen ihan muiden 60 pyykkien ohessa. Yön aikana kuoret kuivui patterilla, imut kesti kuivua pidempään (siksi niitä oli enemmän). Sitten kun alkoi kakkia kunnollista "petoeläimen" kakkaa (siis aloitti tavan ruuan syönnin) siirryin kokonaan kertiksiin laiskuuttani. Mutta ainakin vuoden kertisvaipat siis säästyi! Kaikki vaipat ja harsot ostin käytettyinä nettikirppareilta ja housut neuloi mummo. Ei tullut kalliiksi! Mutta huonona ja väsyneenä päivänä, kyläillessä ja matkoilla meillä käytettiin kertiksiä, kun en jaksanut likaisia vaippoja raahata mukana...

painonnoususta: Paino edelleen laskee, mutta maha kyllä kasvaa. Taidan siis laihtua, jipii! Ei kyllä näy missää, eikä ole mitenkään tarkoituksenmukaista. Jotenkin vaan tässä nyt näin käy, kun pahaolo on edelleen aikalailla usein ja ruoka maistuu tosi huonosti.



 
marrasmamma79 siullahan on ollut ihan kunnon kavalkaadi noita vaippoja:) Miusta oli helpompaa kestoilla silloin kun neiti alkoi kakkaamaan tiettyyn aikaan päivästä, eli esim aina ruoan jälkeen. Sillon en laittanut kestoa vaan kertiksen. Kuvittelin etten pikkuvauvan kanssa halua kestoilla kun kakkaakin tulee miten sattuu, mutta sinä vissiin koit kestoilun vauva-aikaankin helpoksi? Tai niin ainakin ymmärsin tekstistäsi.
Nyt sain haalittua kasaan pari imse vimse settiä, jospa niillä aloittaisi kokeilemaan. Oiskin tavallaa ihanaa kun sais vauvasta täyskestopepun, mut siihen en oikeesti rupee. Jotenkin inhottaa koko ajatuskin kakkapyykistä... Että jos marrasmammalta löytyypi jotain hyviä vinkkejä ton kakan kanssa niin saa antaa :D :D

Tänään neuvola, kuulumiset tuun kertoo myöhemmin. Rasittavaa kun sielä on joku nuori tuuraaja joka ei ilmeisestikään oikein hommiaan vielä osaa :/

Kirjoitelkaahan paljon että on sadepäiväksi lukemista =)
 
Herkkupeppu, voimia sinulle ja perheellesi :hug: Nyt en muista, oliko tämä ensimmäinen keskenmenosi, mutta mikäli oli, niin ÄLÄ LUOVU TOIVOSTA! Älä luovu vaikka olisi viides km... Paranna itsesi, sure surusi ja kun siltä tuntuu - jos tuntuu - niin tee uusi yritys. Ei salama rajattomasti samaan paikkaan lyö, onneksi!

Sitten omiin kuulumisiin. Odottelin viime viikolla istukkabiopsian tuloksia ja soitin sitten lopulta perjantaina aamulla sairaalaan, kun tuloksia ei kuulunut. Ystävällinen hoitsu lupasi soitella genetiikkaan ja soittaa minulle takaisin, mutta kun soittoa ei tullut klo 4 mennessä sanoin miehelleni, että "nyt ei muuten tule hyviä uutisia - vauvalla on varmasti jotain vialla" ja itkin käytännöllisesti katsoen koko perjantai-illan. Kyyneleet vain valuivat, mutta en osannut selittää miksi.

Minulla oli eilen neuvola ja muutamaa tuntia ennen neuvolaa soi puhelin ja pelästyin aivan hirveästi kun näin että olivat soittaneet oudosta numerosta. Puhelu oli mennyt vastaajaan ja huokaisin syvään kun puhelu olikin asuntotoimistolta. Soitin reippaasti takaisin ja olin ihan JEE, JEE kun tarjosivat meille isompaa rivariasuntoa.

Suljin puhelimen ja ajattelin soittaa miehelle samantien, kun puhelin soi uudelleen ja näin uuden oudon numeron. Vastasin jostain syystä koko nimellä, vaikka aina vastan pelkällä etunimellä ja kun kuulin "Äitiyspolilta... pysytykö puhumaan" maailmani pysähtyi siihen paikkaan.

Kyselivät kauheasti että "mikä olo, onko kohdussa tuntunut mitään" ja kun kerroin tuntemuksistani, sanoi hoitsu että "kuulostaa TODELLA lupaavalta - älä nyt hermoile, sillä tämä ei välttämättä ole mitään. Niin kauan kun vauva on kasvanut ja kehittynyt normaalisti on kaikki todennäköisesti ok, mutta meidän lääkärit haluavat varmistaa joten haluamme sinut tänne".

Aavistin siis sen että jotain on vialla, vaikka vielä sitä ei pystytäkään 100% varmuudella sanomaan, sillä minulta löytyi istukkabiopsiassa ns. istukkamosaiikki. Keskiviikkona menen äitiyspolille lisätutkimuksiin. Aivan ekana ultraavat ja se kertoo kuulemma jo paljon (ratkaisevaa on sikiön kehitys) ja sitten suoritetaan lapsivesipunktio ja sitten taas odotellaan tuloksia...

Meillä on tilanne siis se, että meidän vauva on joko täysin terve, tai vakavasti vammainen, eli nyt on todella hermojaraastava tilanne, mutta tässä ei voi tehdä muuta kuin odottaa.

Kävin sitten siellä neuvolassa. Olin jotenkin niin masentunut, että tutkimuksetkin menetti hohtonsa. Kaikki arvot oli ok, en ollut edes lihonut kuin 1,5 kiloa 9 viikon aikana vaikka olin sunnuntaina kaksinkäsin vetänyt ristiäisissä herkkuja huiviini.

"Neuvolan täti" oli aivan ihana. Hänellä ei ollut kokemusta istukkamosaiikista, joten juttelimme pitkään siitä mitä minulle oli sairaalasta sanottu ja hän halusi tutkia minut tarkemmin. Paineli kohdun eikä puhunut mitään kun pisti Dopplerin päälle... mutta hymyili kuin hangon keksi ja sanoi "Kuulitko!!! Sydänäänet löytyivät heti!? Kuulitko, nyt potkaisi... ja taas... ja nyt se suuttui kun kuunnellaan ja lähti pakoon... ja nyt tulee takaisin - ja potkii näköjään kunnolla! Ei saa vissiin häiritä hänen rauhaansa!"

Vaavin syke oli 145-150, liikkui kuulemma todella reippaasti ja kohtu oli kasvanut. Ei kuulemma ole mikään läskimaha vaan vauvavatsa ja hoitsu sanoi, että jos kehitys on ratkaiseva tekijä, niin älä huolehdi, sillä hänen kokemuksellaan vauva on todella aktiivinen ja vakavissa kehityshäiriössä ovat vauvat yleensä flegmaattisia.

En tiedä onko hän oikeassa, vai sanoiko noin vain minua rauhoittaakseen, mutta oli miten oli, yritän ottaa rauhallisesti keskiviikkoon asti kunnes olen päässyt juttelemaan erikoislääkärin kanssa. On kuulemma äärimmäisen harvinaista, että mosaiikki löytyy myös sikiöstä, mutta jos löytyy, niin silloin on ennuste kuulemma todella huono.

Saavat minun puolestani tutkia kunnolla, sillä vaikka meillä kävisi huonosti niin ehkä siitä on apua joillekin toisille. Sitä vaan mietin, että olisko tuo istukkamosaiikki koskaan paljastunut jos en olisi käynyt istukkabiopsiassa? Lapsivesipunktiossa kun ei kuulemma istukan kromosomit näy... Eli onko yleisempi vika kun mitä luullaan?

Toivon vaan että selviän lapsivesipunktiostakin ilman ylimääräisiä verenvuotoja kun on tuo verenohennuslääkitys... täytyy tänään pistää vähän myöhemmin ja huomenna vasta illalla kun vuoto on tyrehtynyt.


 
Hei Czarina! Paljon jaksamista tilanteen kanssa! Ei varmaan auta sanoa mitään, mutta koita elää positiivisin mielin, neuvolantätikin on sinulla niin ihanan tuntuinen kirjoituksesi perusteella :hug: Helppoa tietysti minun puhua täällä positiivisista asenteista, en varmasti voi kuvitella huolta ja pelkoa mitä tuo aiheuttaa, mutta voin vain sanoa että toivon sydämestäni teille kaikkea hyvää, vauvalle siis myös. Toivon että kaikki olisi kunnossa!
Teistä kaikista on tullut kuin ystäviä, joten aina tuntuu pahalta jos jollain on huonompia uutisia kerrottavana!

Czarina, luin itse tämän ketjun läpi ja muistaisin (voi olla että muistan väärinkin ) täältä lukeneeni jonkun kokemuksia tuosta istukkamosaiikista. Sanon vaan näin etukäteen, että päivän verran mietiskelin näiden muiden kokemuksia, ja mieli oli aika maassa, joten.. ei ole mukavaa luettavaa. Itkukin pääsi muutamaan kertaan.
Mutta tässä linkki:
http://kaksplus.fi/keskustelu/t614185
 
Kiitos Mamina :flower:

Niin, tämä tilanne on kyllä sellainen että ei voi tehdä muuta kuin odottaa kiltisti tuloksia. Jotenkin itseäni lohduttaa se, että mosaiikin esiintyminen myös sikiössä on erittäin harvinaista joten ei tässä voi muuta kuin yrittää pitää optimismia yllä.

Hetkeäkään en kadu, että kävin siellä istukkabiopsiassa, sillä ei se vauvaamme sairaaksi tee. Minun onneni on se, että olen jo tämmöinen "vanha täti" jolle tarjottiin mahdollisuutta biopsiaan - jos olisin ollut nuorempi, en tietäisi vielä moneen viikkoon että meillä on jotakin hämminkiä :(

Tilanne on se mikä on ja se selviää tässä ajan kanssa, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että minun on pikkasen vaikea uskoa, että nyt kun vihdoin olen näin tukevasti raskaana, että tämä sitkeä sissi olisikin sitten vaikeavammainen... jotenkin ei käy logiikkaan. Eli en luovuta, en ennen kuin on pakko!
 
Olen hirmuisessa kesäflunssassa ja ilmeisesti hieman sekaisinkin -mieskin ihmetteli eilen, että mitä mä marraskuusta puhun! Siin joulukuussa mulla on se laskettu aika, parhaalla ystävälläni marraskuussa :LOL: mutta hänen kanssaan tulee aina purettua raskaustuntemuksia.

Olen kutonut neljät villavaipat (kaikki eri mallia), joista kolmet kaverin vauvelilla käytössä vanuttumassa valmiiksi! Nyt kipeänä on tullut tehtyä myös parit pikkuvillasukat ja yksi pipo. Tähän mennessä parhaiksi olen todennut Ruskovillan Hahtuvatuotteita vauvalle -neuleohjelehtisestä. KOkemattomallekin kutojalle löytyy ohjeita, joissa onnistuu varmasti (esim. malli 2) Samat löytynevät www.ruskovilla.fi -sivustolta.
-Toivon vaan ettei tulokkaalla ole villa-allergiaa!

Kestovaippailusta vielä sellainen tuli mieleen, että kakkavaippojen pesua pelkääville on kehitetty ohut "paperi", jonka voi laittaa lähimmäksi vauvan ihoa, ja jonka voi vetää vessanpöntöstä alas. Näin kiinteät kakat menee sen mukana ja imuosan voi pistää likoamaan t. koneeseen. Toimii kuulemma! Niitä saa käsittääkseni ainakin Ruohonjuuresta.

Jaksamista ja voimaa Czarinalle!

Voi olla, että vaihdan jouluodottajien joukkoon, joten onnea matkaan myös kaikille muille masunkasvattajille!

Kiitos vielä TeSuLahille kuvasta!

Yrttis
 
Tokatulossa, tervetuloa joukkoon :wave:

MarrasVaavi, mulla on ihan samanlainen tilanne. Viikonloppuisin kun saa nukkua niin pitkään kun huvittaa, niin kevyesti menee 12 vähintään tuntia :) Viikolla sitten on pakko mennä yhdeksän maissa nukkumaan, että edes joten kuten jaksaa klo kuusi aamulla raahautua sängystä ja lähteä töihin.

Teistä moni kauhistelee sitä, kun painoa on tullut jo monta kiloa tässä vaihessa raskautta. Mulla on just päinvastaiset ajatukset... Painoa on tullut max 1 kilo eikä masu ole kasvanut juuri ollenkaan. Välillä olenkin jo huolissani, että onko tuossa masussa kaikki kunnossa :( Mutta sitten kohta tuleekin jo huimauskohtaus, josta päätellen kaikki pitäisi olla ihan ok.

Minä en ole vielä oikeasti miettinyt käytänkö kestoja, kertakäyttövaippoja vai molempia. Mulla kun kyseessä on esikoinen, niin ei ole kokemusta kummastakaan. Täytyis varmaan vähän perehtyä aiheeseen ja miettiä sitten omalle kohdelle se paras ratkaisu. Mun raskaana oleva työkaveri aikoo käyttää pelkästään kestoja ja saarnaa niiden puolesta kuin herätyskokouksessa :) Välillä tulee aina niiden puheiden perusteella sellainen tunne, että kaikki jotka käyttävät kertakäyttövaippoja, ovat huonoja äitejä ja tukevat ilmastomuutosta ym.

Czarina, paljon jaksamista ja pitkää pinnaa odotukseen :hug: Toivotaan että kaikki on kunnossa.

Te jotka aiotte mennä 4D-ultraan: millä raskausviikolla olette menossa? Mekin ollaan vähän mietitty sitä 4D:tä, lähdetään matkoille rv 25 ja takaisin tullaan sitten rv 27, joten arvuuttelen tässä että varaanko ajan ennen matkaa vai vasta sen jälkeen.

Paha olo on nyt kadonnut kokonaan, jipii!!! Vielä kun nämä huimauskohtaukset loppuisivat, niin kaikki olisi paremmin kuin hyvin. Mulla on seuraava neuvola ensi viikon tiistaina, sitä tässä siis odotellaan.
 
Onnea 'Minnille' pahojen olojen karkoittamisesta!!

Basilicum, jos joulukuisiin siirryt, niin tule ihmeessä välillä moikkailemaan meitä, mukavalta tyypiltä vaikutat:)

Czarina, sinua ei voi moittia heikkoudesta, tosi hyvä asenne minusta siulla on! Ja niinkuin lopussa kirjoititkin, että kun tää raskaus on noinkin pitkälle mennyt, niin tuntuu olevan aika sitkeä sissi siellä. Toivomme kaikki että kaverilla on kaikki kunnossa.

Mie kävin tänään neuvolassa, oli tosi pikanen käynti, katsoi pissat, verenpaineet, hb:t jne.. kaikki oli kunnossa. Sydänäänetkin oli jotain 140krt/min ja kovasti kaveri jaksoi heilua siellä. Moitteet (kuin epäilyn syömättömyydestä ) sain, kun paino on edelleen lähtöpainosta 1,4kg tippunut, eikä siis nousua näy vieläkään, vaikka viikkoja jo 15+4.. minkäs mie sille voin? enkai käy ahtamaan ruokaa väkisin jotta saatas käyrät kohilleen!? kaks lämmintä ruokaa syön päivässä arkena, viikonloppuisin vain yhden, mutta syön kuitenkin..!
Ei paljoo sijainen jaksanut jutella, teki vain pakolliset, ja sitten vielä lättäsi lääkäriajan huomiseksi! siinä piti sitten äkkiä käydä etsimään likalle hoitajaa kun en viitsi lääkärin vastaanotolle häntä ottaa mukaan. kokoajan pitää nääs vahtia ettei mene terkan tavaroille..

-mamina äksynä..-
 
mamina: No eipä ole mukava neuvolakerta sulla ollut. :( Näitä V-mäisiä työhönsä tympääntyneitä on aina... Mulle on sattunut aina sellaiset neuvolantätit ( äityis- ja lastenneuvolassa ), että aina pitää jostain asiasta mainita tai ihan naputtaa. Ikinä ei voi olla kaikki asiat vain hyvin ja mallillaan. :/
 
Czarina Voimahali :hug: taas täällä itkeä vollotan muiden kohtalolle, kun olen normaalistikin tosi herkkä ja vielä, kun hormonit hyrrää niin olen vielä herkempi potenssiin 10!!

Kävin itse tänään veriseulassa ja viikon päästä pitäisi tulla tulokset siitä....toivottavasti tulisi kirje niin kaikki olisi ihan ok, mutta jos tulee puhelinsoitto niin sitten voi olla jokin vialla....

4D-ultran ajankohta on silloin hyvä, kun vauvalla on kehittynyt kaikki ja esim. suulakihalkio näkyy noin viikolla 24 eli itse ajattelin mennä viikolla 25-27 välillä niin silloin pitäisi kaikki näkyä jos on jotain poikkeavaa.

Mieheni serkun vaimo oli käynyt ultrassa viikolla 21 ja ei ollut näkynyt kita/lakihalkioita, eikä lääkäri ollut nähnyt edes sitä, että vauvalla oli ollut sydän oikealla puolella yms. vauvalla oli erittäin harvinainen Trisomia 9.

Mulla on nyt toista päivää särkenyt päätä, kun krapulassa olisi ja olen sairastanut nyt kolme flunssaa peräkkäin ja tämä viimeisin tauti alkoi viime maanantaina ja armoton yskä ollut, kamalan makuisia limaysköksiä tulee ja nyt sitten eilen tuli kurkku tosi kipeäksi....toivottovasti pääsen taas terveiden kirjoihin mahdollisimman pian :snotty:
 
Moi kaikille ja tervetuloa uusille.
Mä oon ihan väsyny. Ootan että koulu menis tauolle ja sais lomaa. Olen siis iltakoulussa. No ens viikolla sitten, mutta ens viikolla on vielä koekin ja ryhmätyö pitäis palauttaa ennen sitä. Ei jaksa....
Pottailuki käynnissä meillä kuopuksen kanssa...Voi elämä, en jaksa sitäkään. Tänää olin lähellä laittaa vaipan päälle ku kakkaa oli taas joka paikassa ja pissaa housuissa jne. Toivottavasti poika oppis kohta. Kaks viikkoa ollaan jo harjoteltu ja pissaa toki potalle jo jos ei oo housuja tai joskus jopa jos on kalsarit, mut heti unohtuu kun on housut päällä. Että tällasta pissa/kakkaelämää meillä täällä.
Neuvola vasta ensi viikolla. Toivottavasti kaikki on ok...
 
Moi, voi paska miten ärsyttävä päivä töissä! Kuin aikuiset ihmiset voi olla ku suoraan lastentarhasta? Joka asiaan pitää väittää vastaan, sit kun kysyt henkilön omaa mielipidettä, niin sitä ei ole! ARGHHH!

Mutta, tulin tänne tein seuraan rentoutumaan ja otin vielä seurakseni sohvalle Maraboun minttukrokanttisuklaatakin!

Osanottoni Herkkupepulle! :hug: En osaa sinulle mitään lohduttavia sanoja sanoa. :/ Koittakaa kuitenkin selvitä!

Ja Czarinalle jaksuja! Odottavan aika on aina pitkä! Mutta otat asian ainakin tosi reippaasti! Itsestäni ei varmastikaan vastaavaan olisi. Tulehan meille kertomaan kuulumisesi huomenna, oli ne mitä tahansa. Mutta minäkin jaksan uskoa, että masussasi on kaikki hyvin!

Mamina, mie en joudu kertaakaan sen 'varatätin' hoiviin, sain seuraavan ajan viimeeksi käydessäni vasta 5 viikon päähän, joten oma tätsymme ehtii palata lomilta. Tosin sitten joutuukin lähteä S-lahteen eksyilemään! Missä ne siellä majailee? Yläkerrassako? Noh, kai siellä opasteet jossain on, hope so.

Kisse ainakin puhu itkuherkkydestä. Itelläniki on meinannu parina viime päivänä tulla tippa linssiin asiasta kuin asiasta. En tiedä onko sillä mitään tekemistä sen kanssa, että vajaa pari viikoa kestänyt täysin suunniteltu ohjelma loppu nyt! Saa ajatella ihan itse.. Ja lisäks kun töissä oli ihan v-mäinen päivä tänään, niin kotiintultua on ollu ihan luovuittanu olo. Ja vielä kun tuo ukkokaan ei tajua yhtään lohdutella eikä ikinä kysy, että miten jaksan. Sit se vasta huomaa kuin repeen täysin. Meilä ei nyt viimeseen 3 viikkoon ollu juur keskinäistä kanssakäymistä, kun millon on ollu työreissua, rakennuspuuhia ja millon mitäkin. :| Se ei asiasta murhetta kanna, mut miuta ärsyttää ihan kympillä, kun tarttis vähän joskus tätä parisuhdettakin hoitaa. Ja kyllähän siihen aikaa löytyy jos vaan tahtoo järjestää! Mutta jos tahto on vaan ykspuolista, ni se ei riitä! |O Ehkä nää hormonit nostaa nää ärsytystasot taivaisiin...

Sorry purkaus, koitan tässä rauhottua ja palata teille positiivisemmalla ajalla.

t: Pamppis 15+4 (jos en nyt ihan väärin päässäni laskenut)

 
Mua kiinnostais tuo kestoilu, mutta niitä vaippoja on niin monenlaista.. kun olen netissä yrittänyt niihin tutustua. Tuntuu, ettei ymmärrä niitten päälle mitään. :/ Ei kukaan tuttava piirissäkään ole niitä kokeillut. Mutta jos niihin päädyn niin luultavasti kuitenkin sellaisella asenteella että jos siltä tuntuu niin kylässä, matkoilla voi käyttää kertakäyttöösiä. Etten mitää ressiä aio ottaa.. Katotaan nyt kuinka käy kun innostun. Ajatuksena ku ollut väsätä osa itse...

Tällä hetkellä on niin tympääntyny olo tähän kroppaan ku vatsaan sattuu päivittäin ja lantio lonkat, nivuset) on jumis. Oon miettiny, et jokohan voi tässä vaiheessa tulla niitä ennakoivia supistuksia, ku ei tiedä ees mitä ne on. Mulla kun tulee välillä sellasta kipua joka tulee yhtäkkiä ja kestää about 20-30 sekkaa ja menee sit pikkuhukjaa ohi.. Viimesin tuli eilen ku sain ruokakassit kannettua autoon ja istuin penkille, piti hetki puhallella..
Nuorempana ajatellut et varmaa ois ihanaa olla raskaana ja ois söpö masu ja kaikkee..
No ompaha seki väärinkäsitys oiennu.. Hirvittää vaan et miten ihmees jaksaa loppuaikana kun nyt on jo tällästä... :eek:
Sori mun valitus. Meinaa olla masis kausi vissii menos. Tuo mieski sen huomannu ku muistaa käydä aina välillä kyselemäs vointia.. :heart:

Catherine 15+2
 
Painon noususta ootte kirjotellu, mullaki se on varmaa ihan kivasti noussu mut en haluu ees tietää paljon. Mietin sitä paino asiaa sit synnytyksen jälkee :whistle:

Czarinalle tsemppiä, toivottavasti kaikki hyvin.

Kestovaipoista en mäkään tiedä juuri mitää. Viimex ku meillä on ollu vaippa rumba ni noi kestot ei ollu mitenkää kuuluisia, tai en ainakaa muista.....
Voipi olla että kokeilen mut jos se tuntuu hankalalta ni jätän kyllä sikseen.

Noi kipu asiat on ollu mulla viime päivinä mielessä. Töissä ku tulee kaikenlaisia erillaisia kipuja, välillä repii välillä polttelee ja selästä taitaa olla häntäluu vähän arka....
Mietin että mistä tunnistan harjotussupistuksen?????Onko se kivulias? vai mimmonen???
Mulla ei sellasia aikasemmissa raskauksissa ollu, ainoot supistukset oli synnyttäessä ja ne tietty kyllä erotti :D

Liikkeitä oon kanssa ruvennu tuntemaa, tai varmaa tuntenu jo jonku aikaa mut en oo ollu varma, nyt oon varma.
Kai tässä täytyy kömpiä nukkuu että pääsee viideltä ylös :/ :wave:
 
HepsKatti
Heti alkuun :hug: herkkupepulle, ikävä homma :'(

Czarinalle voimia ja jaksamista tilanteen keskelle. Toivotaan kuitenkin parasta!

Kestovaipoista. Esikoisen kanssa aloin osakestoilla, kun hän oli suunnilleen 10 kk ja sitä tehdään edelleen. Yöllä ja reissussa on kertikset, mutta muuten kestoillaan. Käytössä itse tehdyt sisävaipat ja villahousut. Kovasti nyt mietin, että alanko heti alusta asti kestoilla tulevan vauvan kanssa vai vasta myöhemmin sitten, kun sitä kakkaa ei ihan joka vaipassa ole. On tuo kestoilu kyllä aivan mieletön säästö vaipoissa ja siinä jätemäärässä, joka kertiksistä tulee.

Mun tulee edelleen yökkäiltyä melkein päivittäin...koska tämä oikein helpottaa |O

Ja sitten nukkumaan :wave:
 
Pamppis, se neuvola on evakossa siellä yläkerrassa, portaista käännytään vasemmalle. Eipä siellä mitään opasteita ollut, ovessa vain lukee nimi.. Sitten pissanäytteet pitää käydä jättämässä sinne yläkerran naisten vessaan.. =)
No miulla tänään sinne vielä reissu, kun on se lääkäri, ja sitten viel 10.7. neuvola siellä evakossa. Sillon tosiaan on onneksi jo oma täti paikalla =)

Catherine, meillä on ainakin täällä Etelä-Karjalassa joku kestovaippayhdistys tms mistä saa hurjan vaippakavalkaadin vuokrattua viikoksi vitosella, voi kokeilla kaikkia erimallisia jne ja siten on helpompi tutustua erilaisiin, ei tarvitse itselleen ostaa kaikkia malleja testauksen vuoksi. Tässä linkki yhdistyksen sivuille ja vaippalainaamot-osioon:
http://www.kestovaippayhdistys.fi/lainaamot/index.php

HepsKatti, oletko itse tehnyt villavaippikset? miuta on aina mietityttänyt et eiks ne kutita tai ole kuumat? Pitäs varmaan kokeilla:) nuo kestot on kaikki niin suloisen näköisiä:) mistä matskuista teet sisävaipat ja millanen kiinnitys niissä on?

Eipä täällä erikoisia kuulumisia, palailen lääkärin jälkeen.

~*mamina ja vesseli 15+5*~
 

Yhteistyössä