*MarrasMassutII Huhtikuussa 2008*

Toivotaan ettei sen kummempaa, enkä usko että onkaan. Toivotaan että pahoinvointi helpottaisi kans piakkoin.

Itse olen säästynyt pahoinvoinnilta, ei ole ollut kahdessa edellisessäkään raskaudessa juuri mitään, ohimenevää etomista oli kuopusta odottaessa, sain tytön , esikoisen aikana ei juuri mitään ja pojan sain.
Muutenkin vointi yhtä hyvä kun nyt, saapa nähdä. :) Kahvia en ole juonut kahteen viikkoon. Se vaan lakkasi maistumasta, ei ainakaan haittaa oo, vaikka en juokaan.

Täällä menossa 8+6 eka neuvola 28.4. :heart:
 
Veskirumba kyllä on ollu alusta asti ja yölläkin nousen pari kertaa. Ellei kukaan muu herätä, on pakko nousta veskiin. |O

Yskäkin on helpottanut viimein, olikin kamalan hakkaavaa ja häiritsi yöunia ja muutenkin, ssekä kurkkukipu. Pikkuneitikin nukkui jo rauhallisemmin, on kyllä nuhainen vieläkin, mutta ei enää oksennellu limaa, kuten parina yönä. :eek:
 
LEP
Joo veskirumba on täälläkin kovaa myös toisenkin asian suhteen kuin oksentamisen. Kokoajan saa juosta pissillä! Viime yönäkin taisin käydä kolmesti. :kieh: Koita siinä sitten nukkua hyvin, kun kokoajan tunne, että pitääköhän mennä taas. :D
 
Jaahas, tänää olis sitte 8+4. Väsyttää taas ihan sikana. Eilen olin vähän parempi päivä. Olen nyt varmaan oppinu syömään säännöllisesti koska ei yhtä paljoa ole sitä pahaa oloa. Vähän väliä jotain hedelmää tungen naamani ruokien välissä. Salaatti on nyt mun herkkua, nami. Voisin melkein syödä vain salaattia.
Kutina häippäs melekin kokonaan kun tein ihokuorinnan ja voitelin itteni kunnolla. Täytyy varmaan tehä se kuorinta kerran viikos ni iho vois paljon paremmin. Eilen oli mulla muuten ihan menkkakipuja. laskin kanssa että olis ollu silloin menkkojen aika, et aika jännää et tulee sit niitä tuntemuksia. Kieltäydyin seksistä ja mies harmitteli tätä.. :LOL:
Mitenkä te muut aiotte viettää vappua. ihanko kotona grillatessa vai?
 
No juu, kyllä mä täällä voisin hengailla. Mutta lasketun ajan voi siis listaan muuttaa, 1.12. Perjantaina ultrassa näkyi 12 millimetrin pituinen kaksipalloinen otus, toisen pallon puolivälissä sykki pieni sydän kovaa vauhtia! Ihanaa! =)

Kuvotus ei ihan niin pahaa kuin viikko sitten, toivottavasti aisoissa pysyykin. Toisaalta, sehän on merkki siitä että asiat ovat hyvin ja istukka tuottaa hormonia. Eli pitäisi nauttia siitä huonosta olostakin... Myös pari viikkoa sitten vaivanneet suht kovat vatsakivut pysytelleet poissa, nyt normaalia nipistelyä silloin tällöin, eipä ihme kun miettii millaisella vauhdilla pieni kasvaa, ja sikiöpussi vielä reippaamaalla vauhdilla! Ihmeellisiä aikoja nämä, vaikka jatkuvasti jännittää ja hiukan pelottaakin, niin on tämä mahtavaa :heart:

Kaikille oikein mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa, nauttikaa naiset kevään tulosta ja raskausoireista täysin (hiukan paisuvin ja aristavin) rinnoin!!! :hug:

-pikkutiikeri 8+0
 
Heip kaikki mammat !

Meilläkin pohdittu vapun viettoa.. kuten jo aiemmin mainitsin, ei varmaan kavereiden kaa tule lähdettyä, kun ei viitsisi ihan vielä niille paljastaa. Kuulun tähän ihanaan ryhmään, jossa kaveriporukassa ei juurikaan kellään ole lapsia vielä... Että kai sitä ihan kotona miehen kaa ollaan. Tosin mä vietän vappuaattoa mahani kanssa keskenään, koska mies klo 22 töissä :LOL: Vappupäivänä vois mennä Tampereen keskustaan katteleen teekkarikastetta, ja ai että jos oliskin ihana ilma vois ulkopiknikkiä harkita! On se hyvä että tulee surffailtua täällä niin saa näitä ahaaelämyksiä :p

Meillä tosiaan oli eka neuvola tänään. Mieskin lähti ihan vapaaehtoisesti mukaan, se oli kiva se. Mutta muuten aika pettymys koko neuvolakäynti. Sydänääniä ei voinu vielä kuunnella, kun kuulemma laite ei löydä niitä kun vasta 12. vkolla. Möö :/ Paljon lippusia ja lappusia ne sieltä lykkäs ja kehotti varaan aikaa hammaslääkäriin. Mutta siis kokonaisuudessaan ei kyllä helpottanut tähän epätietoiseen oloon mitenkään. Siis asuuko siellä masussa tosiaan joku ja onko kaikki hyvin..?! Täytyy vaan nyt rauhottaa itteensä ja odotella ultraa, joka on 16.5. VASTA! Tai sitte painella yksityiselle...

Aurinkoista päivää kaikille :wave:

Puuskamuikkunen 9+3
 
LEP
Mä en voinut olla tänään töissä, kun on niin saakutan huono olo ja kova huimaus! |O Ja nyt jotenkin tunnen sitten huonoa omatuntoa, kun en vaan jaksa tehdä töitä ja yökkäillä kokoajan, sekä kun tuntuu että kaikki napitkin lähtee liikkeelle sekä saheet, kun heittää pääkopasta. Varasin lekurille ajan, mutta lekuri onkin sairastunut ja en terveyskeskukseen pääse. Nyt sain sitten yksityiselle ajan ja menen siellä käymään illalla, jos se kirjoittaisi edes tämän päivän töihin sairaslomaksi. Jotenkin mua ihan jännittää, että miten se siellä yksityisellä suhtautuu tähän vai nauraako se pihalle minut. :LOL: :ashamed:
 
Selvittelin tänään alkuraskauden lääkäriaikaa ja sain kuulla, että maaliskuusta lähtien ainakaan pääkaupunkiseudulla ei sellaista ole enää ollut ollenkaan! Ensimmäinen lääkärikäynti on vasta viikolla 26-28. Onko muut kuulleet vastaavaa? Te, jotka ootte jo olleet läkärintarkastuksessa, voisitteko vähän kertoa, mitä siellä oli ja mistä jää paitsi. Ultrassa kuulemma näkee sitten niin paljon, että lääkärintarkastus on poistunut, mutta kyllä se musta kuulosti vähän oudolta.
 
Me mietitään tässä tulevaa kesälomaa ja alustavasti ollaan harkittu loma-ajankohdaksi elokuuta. Sanokaapas te viisaammat, että pystynkö lähtemään silloin vielä etelään? Raskausviikkoja olis silloin kasassa 24, joten lentää vielä saan jopa ilman lääkärintodistusta, mutta olenko siinä vaiheessa jo kuin rannalle ajautunut valas vai onko masu vielä siedettävän kokoinen =)

Me vietetään vappu ihan kotosalla, mies on vappuna töissä, joten ei tarvitse edes miettiä mihinkään lähtemistä, eikä me muutenkaan olla oikeastaan koskaan juhlittu vappua mitenkään erityisesti ;) Viimeksi reilut 10 vuotta sitten olen ollut aattona katsomassa Mantan lakitusta ja vappupäivänä Ulliksella heilumassa =)

LEP, toivotaan että olo helpottuu :hug:

Puuskamuikkunen, minäkin olen tässä miettinyt, että pitäisikö ihan oman mielenterveyden takia käydä yksityisellä ultrassa, mullakin eka ultra on vasta 16.5 :) Kyllä se hiukan helpottaisi, jos tietäisi että tuolla masussa se pieni sydän sykkii ja kaikki ok, vaikka järjellä ajatellen pakkohan siellä on joku olla, kun olo on niin kamala :LOL: Sehän se ironista olisikin, jos tässä turhan takia kärsittäisiin näitä pahoinvointeja.

Tosiaan olotila on edelleen koko ajan aika kamala :eek: Mulla ei edes se jatkuva syöminen auta tähän kuvotuksen tunteeseen :kieh: Eikä mulle kyllä nykyisin edes maistu mikään kun tuntuu että kaikesta tulee aina huono olo. Kauhulla ajattelen sitä tosiasiaa, että tämä kuvotus voi jatkua vielä ainakin kuukauden ajan! No, kai siihenkin sitten ajan myötä tottuu :LOL:
 
Minnihiiri, en nyt tahdo mitään piruja maalata seinille, mutta edellinen raskauteni todettiin tuulimunaksi viikolla 12+, ja kyllä oli voimakkaat raskausoireet, voimakasta väsymystä sekä kuvotusta. Joten ikävä kyllä, niin ironista kuin se onkin, turhan takia jouduin kärsimään pahoinvointeja. Toivon todella, että kukaan muu ei sellaista joudu kokemaan, mutta korjasin vain käsitystäsi. Edellisestä aivan hirveästä kokemuksestani johtuen menin tällä kertaa varhaisultraan raskausviikolla 6+, jotta sain varmuuden ettei kyseessä ole tuulimuna. Edellisellä kerralla en tullut edes ajatelleeksi sellaisen mahdollisuutta, juuri oireista johtuen :'( . Kaikkea hyvää sinun raskauteesi, tarkoitukseni siis ei ole pelotella.
 
Onpas taas tullut juttuja, ei millään kerkee melkeen lukemaan!

Minnihiiri68, mun mielestä elokuu on oiva kuu lähteä matkalle. Silloin ei oo vielä valas ja kaikki etova olokin pitäisi jo olla poissa. Itse olin edellisessä raskaudessa juuri noilla viikoilla ja hyvin meni! Mutta meillä olikin hotellissa ilmastointi ja sain luvan nukkua joka päivä päikkärit! Ilmastointia siis todella suosittelen.

Alkuraskauden lääkäristä, metsäapila. Pääkaupunkiseudulla minäkin asuilen, eikä tuollaista lääkärikäyntiä ole mullekaan tarjolla. Oletin tosin että se olisi liittynyt siihen, että olen uudelleensynnyttäjä. Mutta siis edellisellä kerralla lääkärintarkastus oli ja siinä siis tehtiin sisätutkimus, eli katsottiin vastaako kohtu viikkoja jne. Ei sen kummepmi sekään tilaisuus siis, sydänäänet kuunneltiin. Ja kun ongelmia ei ollut, tuo oli aika lailla rutiinikäynti.

Itsekin tässä odottelen ultraa ja varmistusta siitä, että jotain todellakin kasvaa ja sykkii sisällä. JA siihen on vielä kaksi viikkoa, huoh!

Baby-Alpakka 9+5
 
kyl minäkin kävin varhaisultraamassa,oli ihan pakko muuten ois mielenrauha totaalisesti mennyttä..ja FrökenJuliekyllä mulla on alamassu mielestäni pullahtanut..tiedä sitten johtuuko valtavasta ruoka-halusta ja siitä että en ole tään väsymyksen alla jaksanut käydä juoksemassa..mut oon kyllä jo hiffannut et jääpi paavo nurmen-maratonit juoksemati kesällä :LOL: ..tosiaan paha olo helpannut,mikä on i-ha-naa..onko teillä muilla ruokahalu kasvanut???mä syön kokoajan kirsikkatomaatteja,juon tuoremehua litrakaupalla,ja järisyttävä lihan himo :p vois grillata koko ajan!!!onko täällä muuten muita turustapäin??
 
METSÄAPILA kävin kanssa tänään neuvolassa ja on systeemit muuttunu sitten viimekerran. Tosiaan sitä ekaa lääkäri aikaa ei enää oo, sinne kuulemma pääsee jos oikeesti on joku pakko. Sit toinen muutos on ettei käydä alussa ainakaa enää kuukauden välein neuvolassa vaan joko vkoilla 16-18 tai viimeistää vkoilla 22-24.Kai ton jälkee sit on vähän säännöllisempää tarkkailua... Onhan tässä se eka ultra onnex ni saa tietää onko siellä ketää kotona ja onko kaikki hyvin.
Kamala kasa lappuja ja labrassaki pitäs joskus keretä käymää......
MINNIHIIRI ite ainaki viellä lensin elokuussa ku lapsi synty sitte syyskuussa ja ihan kivasti se loma meni.

Nii, mietin tässä et ku noi neuvola käynnit on tässä alussa niin harvassa et pitäsköhän sitä hommata kotidoppleri ni voi aina halutessa tarkistaa onx kaikki hyvin, hulluxhan tässä varmaa muuten tulee. =)
 
Moi!

Kerranki vähän pirteempänä! :D Toivottavasti tää ei ole vaan viiden minuutin hurmio.

No siis, metsäapila, Baby-Alpakka ja SaMir05 pohti ekaa (vkon 12) lääkäriä. Täällä (LPR) se on näköjään tarjolla uudelleensynnyttäjillekin, koska neuvolatäti anto siihenkin jo ajan ekalla puhelimen pirautuksella, jotta pääsin vähän aikoja valkkaamaan.

Hitsit kun on kurkku alkanut tänään tuntumaan vähän kipeeltä. Toivottavasti ei kunnon lentsuksi asti yltyisi! Vihaan olla aurinkoisella säällä nuhassa - jotenkin nuha tuntuu kahta kauheemmalta silloin!

Mukavata illan jatkoa, koitan lähtee jonhonkin hyödyntämään tätä hetkellistä piristymistäni...

Pamppis 8+3 (onkos se nyt jo niin paljon? :eek: )
 
heippa!
täältä päin ollut hiljaista.lukenut olen kaikki mutta voimat ei ole riittäneet kirjoittamiseen.huono olo oli hetken poissa mutta tänään taas olen juuri ja juuri sen verran voinut olla pystyssä että vessassa olen käynyt.mies on ollut ihana ja tuonut juomista ja ruokaa sänkyyn vaikka en ole syömään pystynytkään.pelottaa hieman huominen hammaslääkäri kun työntelevät kaikkia suuhun ettei vaan tule oksennus. :eek: tuntuu vaan jotenkin että tätä huonoa oloa ei vaan enää jaksa.
täällä puhuttiin aikasemmin jo hiivasienitulehduksesta.onko jotain lääkettä siihen mitä voi käyttää raskauden aikanakin?ja onko vaarallista tai haitaksi käyttää ellei olekkaan tulehdusta?oireet kyllä pahasti siihen viittaisivat.että sekin vielä. :| eli näin hyvää tänne päin. :)
nyt täytyy yrittää pesulle jaksaa.voimia ja jaksamisia kaikille. :)
suklaapahkina ja maha-asukki 9+1
 
Minnihiiri ja pikkutiikeri (ja muutkin..),

sehän se tässä meikäläistä niin pelottaakin, että voiko olla tuulimuna tai jotain muuta vialla. Kun oireet on nyt pari viikkoa ollut aika vähäisiä, ei pahaa oloa tms, vähän turvottaa vaan. Mikä voi tietysti johtua ihan vaan syömisestä :p Oman mielenterveyden kannalta tosiaankin aattelin sitä ultraa,että varmistuisi asia ja saisi nauttia tästä raskaudesta! Ja tietty varmistaa myös, että tulokkaalla tässä vaiheessa kaikki hyvin... Katsotaan nyt kun juttelen yksityisellä käynnistä miehelle, että mitä se on mieltä...

Olipa kiva taas vaan valittaa, toivottavasti en aiheuta massahysteriaa ;)

Puuskamuikkunen 9+3
 
Moi
Pitkästä aikaa mäkin kirjoitan. Lukemassa olen kyllä päivittäin,mut oon vaan LAISKA!
Mulla on paha olo yltynyt. Tosin JOS saan aikaiseksi syödä kunnolla vähän väliä,se pysyy siedettävänä. Aavistuksen paremmin tuntuu et osaan nyt hallita tätä oloa ku esikoisen kanssa. Noh,ei vielä nuolasta,ehtii tää viel yltyäkin.
Mulla olis huomenna neuvolalääkäri,ja mitä ilmeisemmin se myös ultraa. Mua kans kauheesti pelottaa tuulimunan mahdollisuus. Eksa raskaudessa ei juolahtanu mieleenkään. No toivotaan et huomenna näkyis sykkivä sydän!
Muua 8+1
 
SUKLAAPAHKINA hiivasta, mun kaverille oli gyne sanonu että apteekin hiiva lääkkeitä voi käyttää mutta niin ku kaikkien lääkkeiden kohdalla tarkista asia apteekista ja muista lukea ne ohjeet meinaa asetinta ei saa ainakaa siinä "supossa" käyttää. Ite en ollu varma oliko mulla hiiva mutta hoidin sitä joka tapauksessa hiivana (viellä kahteen kertaan :kieh: ) ajattelin ettei niistä haittaakaa oo.
Nyt täytyy rientää jos meinaa keretä töihin :wave:
 
Huomenta!

:wave: lulu32 - täällä yksi turkulainen. LA:tkin näköjään peräkkäin ehkä törmätään laitoksella.

Eilen oli eka neuvola. Ihan kiva käynti, paljon vanhan toistoa. Näin uudelleensynnyttäjänä saa vähän itse päättää miten usein käy neuvolassa, joten seuraava käynti vasta 13.6. Siinä välissä tietty ultra ja sokerirasituskoe. Lääkärineuvolaankin olis mahdollisuus, kysyi tunnenko tarvetta mennä... En sitten osannut sanoa siihen mitään joten ei varattu vielä. Ultra-ajankin siirsin vähän eteenpäin, jotta päästään miehen kanssa kaksin eikä tarvi ottaa tyttöä mukaan.

Oma olo on hyvä, paitsi jos tulee liian nälkä... Flunssa alkaa olla lopussa onneksi (ihan kuumeilin kotona pari päivää viime viikolla), mutta tytöllä alkanut uusintakierros. Eipä ehtinyt varmaan kun päivän olla suht terve tuossa välissä. :( Viime yö kuunneltiin hirveetä köhimistä, eipä siihen juuri mikään auttanut ja tyttö itse nukkui siinä samalla. Vanhemmat vaan hieman väsyneitä ja olis vielä hääpäiväkin tänään. Tämähän on vaan treeniä siihen kun on pikkukäärö kotona ja itkee yöt. :LOL:

Hyvää oloa kaikille!

TaneliKaneli ja "Kerttu" 9+3
 
LEP
Täällä vaan pikkuisen tuhruaa edelleen tuota ruskeaa vuotoa. Toivottavasti menisi kohta ohi, ettei tarvitsisi olla ihan huolissaan täällä. :/ Mä kyllä kaiken varalta varasin mun gynelle ajan torstaiksi, että voisi ultrata ja katsoa onko kaikki kunnossa! Ja jos vaikka sydämen sykkeenkin löytäisi! :)

Tänään 8+3.
 

Yhteistyössä