M
misai82
Vieras
MOI!!
Ollaan hankittu/hankkimassa vakuutusta vauvalle, esikoiselle saatiin se vasta kahden kuukauden ikäisenä, kun olimme liian myöhään liikkeellä. Nyt odottelen isäntää kotio, jotta kuulen onnistuuko tuo vakuutus-varaus jo nyt, kun siinä paperissa kysyttiin äidin terveydentilaa ja mä olen edelleen saikulla. Vakuutus otetaan tuolta lähivakuutuksesta, kun sinne on kaikki muutkin ja delegoin myös asian miehelle, kun sieltä otettaessa se lapsiturva vakuutus pitää olla kotivakuutukseen yhteyttynä. Ja kun miehen nimissä on kotivakuutus, mä en kyseistä vakuutusta nimiini saa. Puhuin miehelle jo kesäkuussa vakuutuksesta, koska se pitää varata 3kk ennen laskettua aikaa. No tuo hömppä ei ole pitänyt asian kanssa kiirettä, vaan heräsi toissa iltana, et hei kohta on 5.8 ja laskettu aika on 5.11, nyt pitää pistää töpinäksi jos meinaa vakuutuksen ottaa...=)
Mun selkävaivat on helpottanut, mutta vaivana on nuo liitoskivut sekä lonkkiakin on alkanut särkeä. Nyt myös on kipeytynyt mun vanha umpparileikkaus-arpi, jossa tuntuu lähinnä viiltävää ja polttavaa kipua. En mitään äkkinäisiä liikkeitä voi tehdä, muuten tulee kunnon kipukohtaus. Kiva jos tuo vaivaa nyt koko loppu ajan.
Mä sain vihdoin äitiyspakkauksen!! Aivan ihana se toppahaalari, neutraali vaaleanruskea, verrattuna esikon mintun vihreään kauhistukseen.=) Ja kokokin on talveksi sopiva, 68cm, kun esikon toppahaalari oli puolestaan 80cm ja marraskuussa kun syntyi, niin ei sitä tullut talven aikana käytettyä. Ja aivan ihania ne muutkin vaatteet ja tavarat.=)
Närästys kiusaa ikävä kyllä kans, kahvi pannassa, sekä mausteiset ruoat yms, yms....=)
Hyvät viikonloput kaikille!!
-Misai82&rv26+2-