*** MARRASKUUN ODOTTAJAT 2009 - KESÄKUUSSA ***

Minulla oli kanssa hemoglobiini pudonnut (112). Nyt olen Obsidania syönyt. Minulla ei ollut oireena väsymys vaan kamala päänsärky, joka muistutti hiukan normaalia migreeniäni. Raudan syönnin aloittamisen jälkeen päänsäryt ovat kadonneet.
 
neuvolakuulumisia

rv 16+6
paino +150/vko
RR 115/78
pissa puhdas
syke +140
liikkeet +

ilmeisesti noi mun turvotukset on nyt sitten johtunut vaan liian vähästä juomisesta kun kaikki oli muuten ok. hieman jäi vaivaamaan kun ei mitattu hemoglobiinia, täytyy ens kerralla muistaa pyytää.
 
Neuvolantäti soitteli mulle tänään neuvolalääkäriajasta ja varas sen nyt pari päivää ennen kun lähdetään Lontoon reissulle. Ei tarvi sit pelätä pääseekö koneeseen vai ei. Se sano samalla, että kannattaa olla lääkärintodistus, koska muut ei välttämättä kelpaa. En enää muista kuka muu tuosta kyseli, mutta tällaset ohjeet mä sain.

Me ei aiota ottaa äitiyspakkausta. En paljon käyttänyt niitä vaatteita esikoisellakaan. Ainoastaan makuupussi, välikausihaalari ja toppavarusteet oli kovassa käytössä ja ne meillä on edelleen säästössä.

Olivia83 Täällä kanssa on aika harvassa neuvolakäynnit. Eka oli joskus viikoilla 8-10 ja tokan kerran kävin rv 17. Nyt seuraava on aikasemmin kun pitäs, eli rv 23, sen takia kun me lähdetään ulkomaille. Saa nähdä paljonko niitä on tuolla loppuraskauden puolella. Toisaalta ei se niin hirveesti haittaa, vaikkei tuolla neuvolassa usein pääse käymäänkään, vaikka sydänääniä olis tietty kiva kuunnella useemminkin. Ja eka lääkärikäyntikin on tosiaan vasta heinäkuussa ennen matkaa.

Jennyli Onnea koiran uuden kodin etsimisessä!

Rospuutto Tervetuloa mukaan :flower:

Tasan kaksi viikkoa enää rakenneultraan!

Liina ja ötö 18+2
 
Täällä olis väsytetty itsensä töissä ja sen jälkeen koirat pitkällä lenkillä, nyt olis sitten sitä kovasti kehuttua laatuaikaa allekirjoittaneen kanssa loppuilta tiedossa, kun mieskin on kerrankin pois nurkista nalkuttamasta. :D Mitähän sitä keksisi?!


Jennyli, me luultavimmin saadaan ystäviltä vuoden 2008 äippäpakkauksen sisältöä, joten sen takia itse otettaisiin vain yksi loota. Kun ei kuitenkaan niitä prosyyreitä, liukuvoiteita, kortsuja ym. tarvita kaksia kappaleita. ;) Mutta eipähän tuota tarvitse ihan vielä päättää...

pikkuihra, taidan nyt olla jo kahdesti synnyttänyt unissani ja miehen unissa kerran. Mutta en pistä pahakseni, se on ainakin tuolla unimaailmassa ihan kivaa puuhaa. :D

Rospuutolle tervetulotoivotukset! :wave:

Pistetäänpä lopuksi sitten kymmenen viikon (rv 7 - rv 17) intensiivisen masunkasvatuksen tulokset näkyville. :LOL:
 
Liina-; Vaikkei itellä tuplia ookaan tiiän että monikkoperheet saa Äitiysavustuksen korotettuna.
Kopsasin tuon Kelan sivuilta;

Monikkoperheelle korotettu äitiysavustus
Jos saat samalla kertaa useampia lapsia, äitiysavustustasi korotetaan niin, että saat toisesta lapsesta kaksi, kolmannesta kolme jne. äitiysavustusta. Saat siis kaksosista yhteensä kolme pakkausta tai 420 euroa (ensimmäisestä lapsesta 140 euroa ja toisesta 2 x 140 euroa). Kolmosille äitiysavustus on kuusi äitiyspakkausta tai 840 euroa (140 euroa + 2 x 140 euroa + 3 x 140 euroa). Voit myös valita äitiyspakkausten ja rahan yhdistelmän.
 
:wave:

rakenneultassa käyty ja tyttö siellä köllöttelee :heart: Löyty syy siihen etten oikeen kunnolla tunne liikkeitä,istukka etuseinämässä!

mutta kaikki hyvin :D

nyt en pysty kirjotteleen muuta kuin omaa napaa,palaan huomenna paremmin!
 
Tämä rouva on käyny taas iltalenkkinsä, ukko lähti kalalle ja tyttö nukkuu autuaana. Kohta haen salaattikulhon kaveriksi ja meen kattoo telkkua :p viikonlopuksi lähdetään mökille, toivotaan ettei sada vettä...

Oon saanu nyt ostettua peräti kolmet äitiyshousut, ai että on ihania jalassa kun ei kiristä eikä purista mistään. Lökäpöksyjä en halua pitää 24/7, pakko oli saada jotain fiksumpaakin vaatetta... Kuhan alet tulee niin käyn kattelee lisää.

Tuntuu että maha on yhtäkkiä kasvanut ihan älyttömästi!! :whistle: ja painoa oli tullut taas yli 3kg edellisestä mittauksesta (mittasin digivaa´alla kylässä, meillä ei oo mittaria) vaikka mä syön terveellisesti enkä mässytä joka ilta karkkia ja käyn useita kertoja viikossa lenkillä ja venyttelen ja muutenkin liikun paljon! :eek: Paljonko muilla on nyt paino noussut yhteensä? Mulla 8kg... :ashamed:

Joku kyseli supistuksista, eihän ne harjoitussupprit kipeitä ole mutta kyllä se pistää hidastamaan vauhtia (esim. lenkillä) kun maha menee ihan pinkeäksi ja alamahaa kiristää inhottavasti.

Äitiyspakkauksesta ollaan vähän kahden vaiheilla ottaako vai eikö. Kestovaippailu kiinnostaisi mutta mies jo ilmoitti ettei hän aio niitä käyttää, joten koko homma ois mun harteilla sitten.

Ihania masukuvia kaikilla! =) mä en osaa lisätä tänne kuvaa...

Nunneliini ja Papuseni 17+3
 
magda on varmaan kiva päästä muuttamaan,tässä itekki haaveilen muutosta isompaan asuntoon ennen vauvan syntymää kun tää nykynen on jo nyt vähän pieni.


Justiinsa sain tytöt myös nukkumaan,poika meneekin jo yleensä tossa 20-21 aikoihin nukkumaan.
 
Kaikkien kuulumiset huomioitu :)

Omaan napaan ei mitään ihmeempiä, eilen jotenki nousin tuolilta liian nopeaan ylös niin tuoolla häpyluun tienoilla tuntuu nyt vieläkin aika inhalle. Kävellessä meinaa sattua ja jos hyvin alkaa jalkojaan nostelemaan. Esikon aikaan mulla tuli kamalia liitoskipuja ettei kävelystä meinannu tulla enää loppuvaiheessa mitään. Sukkienja housujen laitto jalkaan oli yhtä tuskaa kun ei jalkojaan kärsiny nostaan. Toivotaan ettei jo nyt ala taas remppaamaan. Kaksi odotusta meni välissä ilman pahempia liitoskipuja niin nyt jos sitte taas.

Äitiyspakkauksesta on ollut puhetta, me ei aiota sitä ottaa. Kahdesta ekasta se otettiin ja kolmannen kohdalla otettiin rahana. Meillä on niin paljon vaatteita molemmille ettei ole oikein järkeä ottaa. Kuitenkin sitä tulee jotain kivaa ostettua vauvalle. Kovasti vain kiinnostaisi nuo kestovaipat äp-pakkauksessa. Kolme aikaisempaa on käyttäny kertiksiä, mut nyt jotenki olen miettiny et olis mukava kokeilla kestoja.

Te jotka olette jo kestoja käyttäneet niin kysyisinkin teiltä et onko ne vaippamallit jotka käy koko vaippaiän niin käytännössä hyviä? Kun tuntuu et jos sama vaippa käy ihan pienelle ja sitte jo isommalleki lapselle.. Mietin jos sellaisia vaippoja hankkisi, ehtisin harjoitella niiden käyttöä vielä tällä meidän kolmannella lapsella (1v5kk). Jos sais jotain tuntumaa kestojen käytöstä et onnistuisko se sitte myös vauvan kans. Ja näkis vähän et minkälainen rumba niiden pesusta yms tulee, et onko minusta siihen. Vai olisko teillä vaihtoehtoisesti suositella minulle jotain kestovaippaa, mikä ois hyvä. Vielä aika pihalla koko touhusta..

Säde ja masuasukki 19+4
 
Iltaa
täällä supistelut jatkuu, kun vähänkin jotain koittaa tehdä ja touhuta, tai jos vaan istuu paikallaan pidempään, niin johan masu kovettuu kivikovaksi :/

paino on noussut noin 2 kg, kun joku sitä kyseli.

Kuiskaten 16+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja säde83:
Te jotka olette jo kestoja käyttäneet niin kysyisinkin teiltä et onko ne vaippamallit jotka käy koko vaippaiän niin käytännössä hyviä? Kun tuntuu et jos sama vaippa käy ihan pienelle ja sitte jo isommalleki lapselle.. Mietin jos sellaisia vaippoja hankkisi, ehtisin harjoitella niiden käyttöä vielä tällä meidän kolmannella lapsella (1v5kk). Jos sais jotain tuntumaa kestojen käytöstä et onnistuisko se sitte myös vauvan kans. Ja näkis vähän et minkälainen rumba niiden pesusta yms tulee, et onko minusta siihen. Vai olisko teillä vaihtoehtoisesti suositella minulle jotain kestovaippaa, mikä ois hyvä. Vielä aika pihalla koko touhusta..

Säde ja masuasukki 19+4
tähän vastaan nopeasti että meidän kaikista kestoista tää on osoittautunut ehdottomaksi lemppariksi ja näitä ostan lisää kakkosellekin :)

http://www.luonnonkolkka.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=shop.flypage&product_id=492&category_id=90&option=com_virtuemart&Itemid=27
 
Täällä taas pahoinvointi palannu kuvioihin, taitaa taas kohta sairaala kutsua :x johan sitä hyvää oloa viikon riitti ja nyt tulee taas kaikki pois.

Rospuutto tervetuloa!

Täällä taloudessa asustaa myös kaksi koiraa ja yhdessä tuumin niitä hoidetaan. Vaikka koirat olivat mulla jo ennen suhdetta mutta hyvin mies ne on ottanut "omakseen" ja nyt jopa päävastuu lenkityksestä on ollut sen harteilla kun mä oon voinu niin kovin huonosti. Joten vauvan tultua jaksaminen ei niinkään huoleta vaan lähinnä se miten koirat tulokkaaseen suhtautuu??

Tsemppiä Jennyli koiran uuden kodin etsintään, uskon kyllä että varmasti löytyy hyvä ja rakastava koti.

Äitiyspakkauksen oon ajatellu ottaa, kun kuitenkin esikoinen tulossa. Mites muuten muut meinaatteko hankkia jotain toppapukua ton äippäpakkauksen puvun lisäks, sekun taitaa olla aikas iso??

Ens viikon tiistaina on rakenne uä ja kovasti odotan, jotta sukupuoli selviäis niin vois alkaa hankintoja tekemään. Vielä olen saanut itseni hillittyä etten mitään oo ostellut.

Painon noususta on ollu puhetta.. täällähän ollaan edelleen 15kg miinuksella alkupainosta pahoinvoinnin seurauksena. Tosin onhan tota painoo ihan tarpeeks jo ennestään joten sinällään ei kovasti haittaa.

Liikkeitä kovasti odottelen tuntuvaksi, välillä pientä kuplintaa, mut en tiä onko vavasta johtuvaa vai kamalasta näläntunteesta mikä vaivaa?? Istukka kuitenkin on tossa etuseinässä joten se kaiketi syynä ettei liikkeitä vielä havaittuna.

Ihania masukuvia, täällä ei vielä mitään kumpua havaittavissa. Siis jos ei tota hirveetä pahoinvointia olis niin, helposti pystyny tän raskauden salaan.

Milli ja pikkuinen 19+5

 
Malla29
Zerako kysyi flagyl combista? Mulle määrättiin viime raskaudessa niitä, ei pitäisi mitään haittaa olevan.

Eilen tuli jo tuplarattaat ostettua, kun oltiin kesälomareissulla, täälläpäin kun ei baby welt -merkkiä myydä ja mä tykästyin niiden väreihin. Ja siis se mikä tietenkin on tärkeintä, ne mahtuu meidän autoon, vain kaikkein pienimmät mahtuu koska peräluukussakin matkustaa yksi lapsista.

Äitiyspakkausta en taida ottaa, tai voi olla että otan mutta myyn sen ystävälleni Norjaan. Joka tapauksessa, olen jokaiselle säästänyt oman vuotensa makuupussin ja siitä olisin kiinnostunut nytkin. Ei kukaan luopuisi omastaan...? :wave:
Ehkä niitä sitten tulee myyntiin huutonettiin, sieltä ostin keskimmäisen oman myös, hintaan 5e, tosin vasta vuosia jälkeenpäin. Eli kaks pakettia olen ottanut, nyt taas rahana.
Toppapuvun, 62cm ostin jo kaverilta. Äitiyspakkauksen haalari on vastasyntyneelle kyllä tosi iso.

Mun neuvolasta suosittelivat multitabs raskausvitamiinia, koska se sisältää myös rautaa. Ei kuitenkaan niin paljon, kuin itse rautatableteissa mutta siksi onkin hieman hellävaraisempi vatsalle, rautatabut saa ainakin mun vatsan pilalle.

Malla
 
Eilen illalla se sitten tapahtui, ekat kunnon liikkeet tuntui mahan päältä :heart: :heart: Onneks mies oli kotona/sisällä/paikalla, ja pääsi myös tuntemaan ton pienen ihmeen :heart: Ihan mieletön fiilis tuli! Koko päivän mietin ja huolesta soikeena olin kun liikkeet on olleet todella vähäisiä, mutta kyllä toi pieni vei äidin peloista puolet pois :D

Tänään käyn neuvolassa mittauttamassa hb:n, tietää sit tartteeko vieläkin enemmän lisää rautaa.

Heinis ja BeBe-potkuri 16+6 (huomenna poksuuu jeeeee) :heart: :heart:

(laiskana kopioin kuulumiset toisesta pinosta)
 
Joo ei kyllä lasten kanssa ole tylsää tää elämä...

keskiviikko iltana istuin olkkarissa ja katselin telkkaria,likka katseli omaa dvd.tään omassa huoneessaan ja yhtä äkkiä kuuluu järjetön jysäys...Ja likka alkaa huutaa kun palosireeni.
oli sitten tiputtanut ison kuvaputki tv.n alas tv tasolta,JALKANSA päälle.
Kannoin alakertaan ja koitin kääriä kylmää pyyhettä jalan ympärille ja soittaa miehelle että äkkiä kotiin pellolta.

No ensiavussa lääkäri vaan vilkaisi ja kirjoitti lähetteen sairaalaan röntgeniin ja likka sai kipupiikin persauksiin,sitten olikin taas jo ihan sekaisin,nauraa hihitteli vaan koko ajan "ippu,ippu" (tippu,Tippu..) jostain syystä äitiä ja isää ei huvittanut kauhiasti..

Rötgenissä näkyi varpaiden ja jalkapöydän välillä 3 murtumaa ja eikun yöksi osastolle..Eilen kun mentiin katsomaan niin kirurgi sanoi että turvotus on vieläkin niin kova että kipsataan vasta perjantaina jos turvotus on laskenut...toivotaan nyt että sais jo tänään kipsin jalkaan ja pääsis kotiin raasu.. :'( kamala ikävä jo ja kauheeta kun ei olla pystytty koko aikaa olemaan siellä tytön kanssa..

Tulee varmaan kiva kesä,likka jalka paketissa...No tää on tätä välillä :headwall: pääasia olis että jalka tulee vaan kuntoon!

hannanmamma 16+6
 
hannanmamma03 :hug: hui kamalaa! Pikaista paranemista pienelle, ja onneks ei käyny kuitenkaan pahemmin :hug: meillä muutama päivä sitten pojat möyri sohvalla, kun yht äkkiä toinen alkoi huutamaan että "Rikulta tulee verta päästä, kauheeeeesti vertaaaaa", onneks ei ollut kuin pieni haava, mutta kyllä säikäytti se veren määrä...
 
Heinämassulle onnea liikkeistä, ihanaa :heart: =)

Tervetuloa uusille

Hannanmamma Voi kauheaa!!Onneksi ei käynyt vielä kurjemmin. Toivott. tyttönne pääsee pian kotiin =) Voi pientä raasua...

Äitiyspakkaus Ei oteta. Toivon että rakenteessa selviää sukupuoli niin ostelen kirpparilta/ liikkeistä ihan uusia vaatteita koko rahalla. En esikoisen aikanakaan pitänyt pakkauksesta niitä vaatteita ollenkaan. Löysin -08v toppahaalarin ( sen ihanan luonnonvalkoisen ) käyttämättömän 2,5e =)

Voi että kun pääsis jo pesemään ja silittämään vauvalle vaatteita kaappiin valmiiksi mutta kun pakko nyt odotella sitä rakenneultraa ensin että kumpaa väriä sinne kaappiin laitetaan. Ultra on vasta heinäkuun puolella...7pv. Oih kun vielä pitkä aika.

aamukaste rv 18+1
 
Kiitos Onnille selvityksestä!


Alkuperäinen kirjoittaja Valkolilja:
Jeps, noin se menee. Kiitos Onnille selvityksestä! Saanhan olla vähän itsekäs ja olla sitä mieltä, että on kiva, että edes jotain spesiaalietuuksia monikkoperheille suodaan... :ashamed:
En tarkottanut, etteikö monikkoperheet sais saada enemmään etuuksia. Ihmettelin vaan, sisälukutaitoani, että ymmärsinkö ihan oikein asian. Kun en tiennyt tuollaisesta etukäteen :D Olisi pitänyt tietää kun oma alani on sosiaalipolitiikka :whistle:

niina22 Onnea tyttölupauksesta!

säde83 Kokeilin aikoinani Bumgeniuksia, jotka oli yhdenkoon vaippoja, mutta en ainakaan ko merkin vaipoista tykännyt. Eikä ne ollut sit käytännössä kuitenkaan niin isot, että olis koko aikaa mennyt tuolla pojalla. Muista yhdenkoonvaipoista ei oo kokemusta. Fuzzibunzeista oon tykännyt tosi paljon. Oon ostanut niitä pääasiassa kokoja m ja l. Ne ei mun mielestä oo ihan niin paksuja, vaikka lisäimuja sisälle pistääkin, kun sisä- ja kuorivaippa yhdistelmät. Lisäksi ne kuivuu nopeammin. Vauvalla oli mun mielestä kätevä käyttää ihan harsoja ja siinä päällä villahousuja. Mutta täytyy todeta, että noi kestovaippa-asiat on paljolti makuasioita. Kannattaa varmaan ostaa pari erityyppistä vaippaa ja kokeilla, mistä itte tykkää ja mitkä sopivat omalle vauvalle. Kyllä niitä kerkiää tilaamaan lisää ja eipä sit ainakaan oo isoa vaippapinoa kotona, joita ei tykkää käyttää.

Milli82 :hug:

Liina ja ötö 18+3
 
Kopsasin tarinani tuolta toisaalta kun on niin pitkä ettei jaksa kahta kertaa kaikkee alusta asti...

Heido!! Ja anteeksi jo nyt sit jo etukäteen kun ihan ensiks tulee vaan omaa napaa ja pitkällä kaavalla,mut jos jaksatte lukee ni jahka ymmärrätte..Ja tää siis kuitenki tiivistelmä kaikesta...

Elikkäs miullahan on näitä vuotoja ollu. Reilu 3 viikkoa sit jouduin ekaa kertaa lähtemään töistä päivystykseen runsaan verenvuodon takia. Kävin lpr:ssa ja siellä todettiin vauvan voivan hyvin ja laitettiin kotiin ja kontrolli ois ollu 12.6.. No tuosta tutkimuksesta 2 päivää herään yöllä (pe)klo.03.00 massiiviseen verenvuotoon ja eikun soittamaan miehelle et lähtee heti viemään minuu sairaalaan. No miut laitettiin lpr:ssa normaaliin päivytykseen ja ultrattiin ja todettiin vauvan taas voivan hyvin lääkäri ei osannu vuodon syytä sanoa vaan käski soittaa maanantaina äpkl.. Vuoto vähän rauhottui mut koko ajan vuotanu vähän niinku menkkojen aikaan. Maanantaina(1.6) soitin ja sain tulokseksi 2 päivää aiemman kontrollin 10.6 :kieh: Ja eikun oottelemaan. Noh lauantai(6.6) yönä herään taas klo 3 ja nyt vuosin taas niin että siteestä huolimatta sänky aivan veressä,myttäsin yökkärin jalkojen väliin ja kipitin vessaan,yöpaidasta valui läpi tiploja lattialle. Sain jotenkin siinä shokissa päälleni ja tullottua tulloa housuun ja lähdin ajamaan kohti lappeenrantaa. Mies jäi esikoisen kans kotiin. Lääkäri otti heti vastaan ja teki sisätutkimuksen ja ultrasi. Ultrassa lääkäri katsoi vauvan pään olevan ja syntymässä ja pahoitteli kovasti ja vakuutteli etten tälle olis voinu ite mitään. Varasivat masiivisen vuodon takia 2 yksikköä verta ja laittoivat tippaan ja osastolle ja sain soittaa miehelle et tulee ja äitin vahtimaan esikoista. :'( Lääkäri kävi vielä sanomassa et jos ei lähe tulemaan ruvetaan vauhittamaan cytotecillä. Siellä sit osastolla maattiin ja itkettiin ja ootettiin ja joskus 10.00 aikaan vaihtui lääkärien vuoro ja miullakin vuoto oli vähän rauhottunu. Pyysin ettei käynnistys tablettia laitettas vaan katsottas vielä kun ei oo kipuja eikä supistuksia ja vuotokin on rauhottunu. Lääkäri suostui. Eivät päivän aikana halunneet sörkkiä kohdunsuuta eikä tutkia ettei se provosoisi ja käynnistäis synnytystä. Illalla mies lähti kotiin joskus 19.00 mais,mie jäin osastolle. Joskus klo21 minuu alkoi ahistaa ja pelottaa kovasti enkä uskaltanu nukkua vaan halusin tietää onko vauva syntymässä vai ei. Lääkäri suostui ja mentiin ultraan. Jossa lääkäri totesi vauvan voivan edelleen todella hyvin eikä se ole syntymässä kohdunsuu täysin kiinni ja kanavaa 2.6cm jäljellä. :heart: Äkkiä soittamaan miehelle ja lähimmille ystäville joille jo olin ilmoittanut et taitaa tulla meille nyt toinenkin enkelivauva.. Seuraavana aamuna miut ihan ensiks tutkinu lääkäri tuli pyytelemään anteeksi aiheuttamaansa ylimääräistä huolta ja selitti että ultrassa todella näytti että pää on jo tulossa,jonka näin kyllä itsekkin. Pääsin kotiin. 10.6. oli kontrolli ja taas eri lääkäri,tähän mennessä en lääkärien mukaan oo saanu nostaa mitään maitotölkkiä raskaampaa. Ja tää ei taas osannu sanoa vuodon syytä mut oli sitä mieltä et lähtisin juhannuksen jälkeen töihin kokeilemaan :eek: Vuodan siis edelleen.. Ja et oisin menny konrolliin lääkärille rv24. Sain nyt toiselta lääkäriltä kuitenkin ajan rakenneultraan jonka normaalisti katsoo kätilö rv22.. Varattiin nyt kuitenkin yksityiselle aika rv20 kun haluan todella tietää missä vika! Kaikilla lääkäreillä on tuolla eri mielipide mistä vuotaa ja tää on nyt sitä erityisseurantaa sit vissiin et 1-2kk välein käydään lääkärillä! |O Oon ihan kypsä ja poikki.. Onneks työnantaja joustaa ja oli huolissaan ja saan alottaa kesäloman heti 22.päivä ettei tarvitse mennä töihin. Suuri kiitos työnanatajalleni joustavuudesta ja ymmärtäväisyydestä!! <3 Katsotaan sit tilanne uudestaan,saanko saikkua vai mitenjärjestellään... Että tällästä tänne.... :/
 
Pakko oli tulla pikapikaa kertomaan uutiset enne töihin lähtöä. Arvanette varmaan jo, eli tänään tuli soitto sairaalasta ja TERVEET ON KROMOSOMIT!! =)
Ette uskokaan kuinka helpottunut olo on! Meille on siis näillä näkymin tulossa TERVE POIKA!! Tuo poika-asia vaatii näin kahden tytön äitiltä pikkasen sulattelemista....Ihanaa nyt voin vihdoin iloita, kertoa kaikille ja olla todella raskaana!!! Kiitos kaikille tuesta!

Jennula ja poiju 18+3
 
Hieno homma Jennula! Nyt ansaitset piinan jalkeen suuren :hug:
Taalla ei viela punktion tuloksia ole saatu, ehka sit ens viikon alussa.

Gutupallo, teillahan on ollut huolta ihan riittamiin, toivottavasti tasta eteenpain lahtee sujumaan paremmin. Ja etta vuodon syy selviaisi!
 
Voiko joku viisaampi selittää, millaisia ne liitoskivut on, ja missä ne tuntuu erityisesti? Mulla tuntuu kävellessä, kuin jalat pettäisi hetkellä millä hyvänsä, tuolla takareisissä tuntuu eniten vihlontaa... onko tää ihan normaalia ?

gutupallo olet todellakin joutunut kokemaan kovia...onneksi tilanne nyt kuitenkin hyvin...

Kuiskaten 16+6
 

Yhteistyössä