**Marraskuun muruset 2010** Toukokuu

Me ollaan nyt oltu eilisestä pojan kanssa kahdestaan tai olihan tuo mies tuossa aamupäivällä poikaa hoitamassa kun olin töissä ja ei sillä mihinkään ollut kiire kun töistä tulin, mutta nyt on taas mennyt ja tulee ties milloin seuraavan kerran. Eniten tässä häiritsee se, että tarkoitus olisi, että mies auttaisi tuon pojan hoitamisessa, mutta ei siitä koskaan saa irti milloin se on töissä ja miten ja milloin voi tulla poitsua hoitamaan ja mä pelkään, että kohta se ei kunnolla ehdi poikaa näkemään, käy vain pikaisesti silloin tällöin.

Mulla pitäisi olla keskiviikkona neuvola, mutta pitää maanantaina soittaa ja siirtää se aika, kun tulikin työhommia silloin ja en muistanut kun pomo soitti, että mulla on neuvola ja lupauduin töihin. Toisaalta mä tarvin nyt todella tuota rahaa, että helpompi mun on se neuvola-aika siirtää, kuin kieltäytyä töistä, kyseessä kuitenkin 2-3 tunnin lisähomma. Onneksi mulle riittää töitä tällä hetkellä, kun niitä eniten tarvitaan, saa vain nähdä kuinka pitkään mä pystyn ja jaksan tehdä, tän hetkinen tilanne on se, että elokuun puoleen väliin asti on melkein koko ajan jotain ton oman homman lisäksi ja sitten siinä olisi kuukausi pelkästään omaa työtä, mutta jos sitä vielä sittenkin jaksaa, niin mikä ettei sitä tee silloinkin lisähommia.

Nyt on parin päivänä vihlonut taas oikein kunnolla tuolta oikealta puolelta, aina siitä yhdestä ja samasta kohdasta, eiköhän nuo ole niitä kasvukipuja, kun tulevat ja menevät. valkovuotoa mullakin on todella paljon.

shihtzu + mönniäinen 16 jotain kait
 
Omasta pouolestani täytyy kyllä olla todella kiitollinen tälle meidän vara-mummolle! Pelasti kyllä päivämme täydellisesti. :flower: Ihan hassu olo kun ei ole tottunut tuollaiseen apuun, meillä kun omat mummot asuu kaukana ja alusta asti oli selvää että itse saadaan selvitä lasten kanssa. Ja nyt sitten muutama kuukausi takaperin miehen vuosientakainen harjoitteluohjaaja yllättäin soitti ja kertoi juuri jääneensä eläkkeelle ja kun oli yhdestä paikallisesta lehdestä lukenut meidän lapsista ja perheestä niin oli ajatellut rohkaistua ja kysyä jos meillä olisi mummon paikkaa vapaana kun hänellä ei omia lapsia eikä luonnollisesti lapsenlapsia ole lain. =)

Tämä aamupäivä oli kyllä melkoinen, en viitsi tarkemmin kertoa mitä esikoinen touhusi, mutta lopputuloksena sai kylpyyn laittaa niin pojan itsensä kuin koirankin. :x Ja muutenkin ihme känkkäränkkä-päivä molemmilla muksuilla, mutta "mummun" tulon myötä sitten tunnelma nousi kummasti ja noiden ulkoillessa sain sitten rauhassa trimmata ja lenkittää koiran sekä kerkesin ottaa pikku-torkutkin. Nyt ihanan rentoutunut olo.

Madicken 13+4
 
sutturalle voimahalit vielä täältäkin :hug:

puhnalle te voitte kojootin kanssa vuorokuukausina päivitellä =)
Mä pidän nyt sellaisen 3kk kesäloman päivittelystä B)

Väsyttää, mutta taitaa johtua suklaasta, jota äsken vetelin tuossa :p

BV ja Chilli 17+4
 
Mä tulin tekemään vielä viikonlopunkin töitä arkivuorojeni lisäksi, haluan kerätä "ylimäärästä" rahaa vauvaa varten ja miehellä en halua kaikkea maksattaa :)
Tiistaina mulla olisi neuvolakäynti, ja ymmärtääkseni meidän pitäisi keskustella etuusuuksista joita vauvan saaminen tuo, saankohan kelan paperit äitiysavustusta varten ja lapsilisä juttujako? Puolentoista viikon päästä on se rakenneultra, voi kun silloin kaikki ois hyvin :heart:
Dobbleri ainakin jumpsutti aamulla 150/min, mutta mahaa ei pahemmin ole.
Tanya & hukkapätkä 18+1
 
Huomenta! Se ken tällä hetkellä päivittää listaa voisi päivittää mulle uuden iän. 28 pamahtaa mittariin tänään (29.5.) klo 12.11. Ihmeellisintä musta on kuitenki se, et vaikka ne väittää mun olevan 28 niin en näytä päivääkään yli 20 vuotiaalta! :D

Nyt koirien kanssa ulos! Hauskaa viikonloppua kaikille!

AaVee ja Baby 13+4
 
Noora Toivotaan, että supparit lakkaa. Vuotoa ei kuienkaan vielä ole? Millä viikolla nyt olet? Itselläni ollut välillä koviakin supistuksia ja neuvolasta sanoivat vaan, että ei voi tehdä mitään muuta kuin seurailla tilannetta. Suuren suuri hali ja tarrasukkia matkaan :hug:
 
Suttura näkyikö jo pieneltä sukupuolikin? On se vaan niin hassua, ei sitä taida oikeasti tajuta että mahassa on ihan tosissaan jo ihminen. :hug: sulle.

Ja Noora, toivotaan että vauva pysyy matkassa. Kai sä vaan lepäilet ja otat rennosti? Ja oot saikulla? Nyt et tee mitään ylimääräistä!

Mä vedin äsken puolikkaan hunajamelonin ja puolikkaan tuoreen ananaksen.. :whistle: Ja oisin kyllä vetänyt kaiken, mutta ajattelin jättää miehellekin vähän.
Mua välillä kans supistelee, tai en oo varma et johtuuko se siitä et mulla on pissahätä ja sit se tuntuu vaan siltä et supistais...

liirah + sissi
 
Sutturalle sylin täydeltä voimahaleja :hug: :hug:

Aaveelle synttärionnittleut :flower:

Noora - Samaa toivon kuin edellisetkin kirjoittajat, eli että supparit loppuu ja pieni pysyy kyydissä :heart: Tuleeko sulla siis jotain vuotoja? Mitä jos kuitenkin menisit päivystykseen, jos ne siellä osaisi sanoa jotain enemmän?

liirah - tuore ananas on kyllä niin hyvää :p

Tää tyttönen olisi lähdössä maanantaina viikoksi espanjaan B) Lämpöä pitäisi olla noin 30 astetta. Huh hellettä! Vähän jännittää lentäminen, mutta eikai siinä mitään pitäisi näillä viikoilla olla..?

Silent 15+5
 
AaVee, paljon onnea :flower:

Noora, toivon todella, että kaikki kääntyisi parempaan. En tiedä lohduttaako, mutta mulla oli vastaava tilanne vuonna 2000 syksyllä. Olin viikolla 20 ja sanottiin, että toivoa raskauden jatkumiselle ei ole. Vuosin jonkun verran, kohdunsuu oli 3cm auki ja kanava lyhentynyt. Súpisteli kovasti ja jouduin osastolle seurantaan. Pikkuinen kuitenkin potkiskeli ja sykkeet oli välillä hyvät, välillä heikommat, mutta kuuluivat kuitenkin. Supparit loppu ja vuotelu muuttu ruskeaksi tuhruksi. Pääsin kahden viikon sairaalassa olon jälkeen kotiin ja poika syntyi kaksi viikkoa ennen aikojaan 4210g painoisena. Kyllä pelkäsin koko ajan, että jotain pahaa sattuu, mutta poitsu selvis ja on nyt vilkas 9v kaveri. Toivon todella, sun kohdalla kaikki kääntyy kans parhain päin :hug:

Sain kotidobblerin eilen ja ekalla kertaa en saanu ääniä kuulumaan, mutta nukkumaan mennessä löysin ne heti ja jos oikein laskin, niin 160/min napsutteli pikkuinen sydän :heart: Toivon kans hartaasti, että tämä rakkaus pysyy kyytissä kaikista vuotojutuista huolimatta.

13+5
 
Noora. Niin mullekkin sanottin, ettei suppareille voida tehdä mitään ennen 24 viikkoa. ottivat vain sen takia seurantaan, kun olin niin pahuksen kipee ja meinasivat, että tulee pois just siinä hetkessä ja parasta olla valmiiks sairaalassa. Mut nää on asioita, joille me ei voida mitään. Teet niin tai näin, niin se mietityttää kuitenkin. Mulla oli sillon kans kolme lasta kotosalla, tosin vanhin oli 8v. Entinen ukko oli ties missä, viikkoihin en edes tienny missä oli. Jaksuja sulle kovasti. Eikö tää elämä vois olla joskus edes vähän helpompaa ?!
 
Noora, tuo kaupassakäynti kuulostaa kyllä älyttömältä hommalta tähän väliin. Nyt vaikka naapuri kantamaan kasseja. Ja kyllä sun pitäis päästä ainakin lepäämään sairaalaan mahd. pian, vaikkeivat mitään laittaisikaan. Mulla , joka ikävä kyllä meni kesken, viime raskaus siis, hoidettiin jo aiemmin. Jo rv 20 otetiin vuodelepoon ja annettiin supistuksia ehkäseviä. Ongelma oli se, että ne eivät lopettaneet suppareita kokonaan, ja niitä anneta, kun tietty määrä...se siis oli kesken mennäkseen. Mutta apua voit saada jo ennen rv 24!!!
Pääsiän Lumi-Marjakin vuodelepoon.
Mähän otan nyt niiin iisisti kun vaan voin. En siivoile, mies hoitaa isommat kauppreissut.
Olen nyt vasta noin rv 16, joten jännitystä vielä riittää. Rauhallisesti koetan mennä. Ja mulle laitettiin kohdunsuulle tukilanka rv 14. Sinulle rauhallisuutta nyt ja pikkuiselle tarraliimaa tuhottomasti ja jo on kumma ,jos eivät ota hoitoon!
 
Nooralle :hug: Eikö sun mies millään jaksaisi/voisi käydä kaupassa vaikka siis yövuorossa olisi ollutkin? Tuo kauppakassien nostelu ei varmasti ainakaan paranna tilannettasi :/

Tänään sain vihdosta viimein ostettua itselleni raskaus-MultiVitoja. Ajattelin,että neuvolassa saan varmasti sapiskaa jos en ole hommannut. Noissa on sitä rautaa mitä ainakin mun pitäisi popsia. Muutoin mun olo on ihan normaali,ihan kuin en raskaana olisikaan. Lapset ei vielä tiedä tulevasta sisaruksestaan ja keskimmäinen (6v ) kysyi tuossa äsken,että äiti,miksi sun maha on noin iso :whistle: Aiemmin se on kysynyt,että onkohan äiti sun vattassa vauva :whistle: Että pakko tästä on pian kertoa...

Vitsi,meillä on pesukone hajoamassa :headwall: :kieh: Eihän toi ole palvellutkaan kuin vasta 4v kohta,että kyllä nyt jo voi hajotakin :headwall: :headwall: :headwall:


 
Oho, toi Nooran kirjoitus sai mut niin toimimaan, että kirjoitin vahingossa pinoon,johon en oo aiemmin kirjoittellut? Olen tuolla 40+ puolella. Käyn tääl välillä lueskelemassa, kun kuulun marraskuisiin. Mutta terve kaikille, ehkä vierailen täällä useamminkin =)
 
Noora, siis miten niin ei voida tehdä mitään? Joillekin laitetaan se lanka ettei kohdunsuu pääsis avautumaan. Ja määrätään tiukkaan vuodelepoon. Onko tosiaan ihan sairaalasta kiinni se miten suhtaudutaan?

Muari ja Sintti rv 17+0
 
Mä kans toivon että kaikilla täällä sujuisi raskaus kaikista oireista huolimatta loppuun asti niin et me kaikki ollaan loppuvuodesta uuden pienen ihmisen äitejä :heart: On aika kuheeta lukea kuinka aika monella on vaikea alkuraskaus.Heille :hug: ja voimia.Toivotaan että kaikki menee lopulta hyvin.

Mä olen nyt ollut onnekas kun ei ole ollut enää mitään huolestuttavia oireita :) ja enää vain hetkittäin okseus olo. Vauva välillä ilmoittelee itsestään pienillä muksasuilla ja olo on oikeestaan jo aika ihana :D Väsymys vaivaa edelleen mut kai siihen on jo tottunut.Ja nyt ei tarvitse enää edes kellon kanssa herätä kun kesäloma alkoi ja lapsia ei tarvitse viedä aamulla hoitoon.

Meillä ei myöskään tiedä vielä nää kaksi nuorimpaa tulevasta sisaruksesta.Vanhimmalle kerroin ja toinen oli aivan innoissaan.Sanoi et sen vauvan vois laittaa hänen huoneeseen nukkumaan.Hän voi ihan hyvin hoitaa vauvaa.Ei siitä ole mitään vaivaa.Tyttö on kymmenen =) Oli tuo muuten vähän ihmetellyt et miks mun maha on samanlainen kun silloin ku poikia odotin mut ei ollut sanonut mitään.

Sintsu 17+4 (kai)
 

Yhteistyössä