**Marraskuun muruset 2010** Toukokuu

Alkuperäinen kirjoittaja Tanya 82:
Alkuperäinen kirjoittaja shihtzu:
Me täällä poitsun kanssa vietetään ihan normaalia päivää kaksistaan, mies on jossain hunningolla ja tulee ties milloin. Tuolla jo aiemmin kerroin, että ero taitaa olla ihan lähitulevaisuuden juttu ja se vaan vahvistuu se tunne, miehellä ei ole mitään intoa tehdä mitään suhteen eteen ja ei oikein sitten minullakaan. Jos toinen ei ole valmis tekemään asian hyväksi mitään, niin miksi minäkään sitten vaivautuisin.
shihtzu + mönniäinen 13+3
Anteeksi kysymykseni, mutta miksi toinen lapsi tuollaiselle miehelle jos kerran erokin alkaa olemaan päivänselvä juttu?
Onhan meillä omat vaikeutemme ollut varmaan koko suhteen ajan, mutta vasta tän toisen raskautumisen jälkeen on mennyt ihan totaalisesti päin mäntyä, silloin kun olen raskaaksi tullut, niin meillä meni ihan hyvin sillä hetkellä. Tossa huhtikuun alusta lähtien ollaan menty rytinällä alaspäin ja mies on nyt totaalisesti välinpitämätön. Nää mun raskauspahoinvoinnit sun muut on vaan pahentanut tilannetta, mutta minkäs minä voinnilleni olen voinut. Nytkin mies eilen lähti, en tiedä minne ja vielä ei ole kotona näkynyt, kyllä se laitto tänään viestin, että ei ole huomenaamulla kotona, että tiedän pyytää lapsenvahtia kun itse lähden töihin ja kysyin siltä sitten että millos tulee kotiin, tuleeko tänään vai ei, niin vasta ei tiedä. Paha sitä on asioita yrittää selvittää seinän kanssa, kun toinen ei enää suostu kummemmin enää puhumaankaan, joten olen todennut että miettikööt asioita ihan omassa rauhassa ja ilmoittakoot mulle mitä on päättänyt.

Ja lisätään vielä, että tää toinen sai alkunsa aika yllättäen, ei tarvittu kuin yksi kerta ilman mitään ehkäisyä ja se oli siinä, että ei tätä ole tekemällä tehty.
 
Täällä äitienpäivä alkoi hienosti pikkuisen liikkeillä. Valitin miehelle kun taas sattuu ja sit yhtäkkiä hiljenin ja mies oli vaan et "mitä nyt" Siellä tuntui ihan erilaisia "kipuja" kuin ennen.. <3
 
mibetsy mie oon tuntenu liikkeita jo reilun viikon. Nyt ne tuntuvat jo ihan selvästi.

Painoa on tullut reilu 2kg. Olen siihen ihan tyytyväinen. Täytyy yrittää pitää painonnousu jotenkuten kurissa tässä raskausessa, sillä viimeksi tuli ihan liikaa painoa (23kg). No nyt tällä kertaa on pysytynyt ainakin vielä harrastamaan paljon enemmän liikuntaa kuin viimeksi eli jospa sitä pysyis muutenkin paremmassa kunnossa. Viime raskaudessa jäi liikunna ihan minimiin, kun sattui ja vihloi aina kohdun kannattimiin ilmeisesti kun yritti kävelylenkille lähteä.

Maha on pullahtanut ihan selvästi esille. Sitä ei voi kyllä peitellä enää millään :)

Hyvää äitienpäviää kaikille!

äyriäinen rv 14+jotain
 
Hyvät äitienpäivät täältäkin kaikille! :flower:

shihtzu oikein paljon voimia ja haleja, ei ole sinulla helppoa! :hug:

Mökiltä kotiuduttu, ihan poikki olen. Pahoinvointi jatkuu, onneksi sentään tuntuu liikkeet jotta tietää, ettei suotta kärsi :)

Uusille tervetuloa!

OP ja TiTi-uuu 13+3? Jos en nyt ihan väärin laskenut..
 
Tervetuloa uusille :flower:

Ikävä kuulla Shihtzu, että suhde huonolla tolalla.. onko mitään toivoa, että osaltaan johtuisi vaan raskaudesta ja alkaisi kuitenkin helpottaa jos sinnikkäästi yrittää?
Itse olen eronnut ja tein kyllä elämäni parhaan ratkaisun, mutta se kestikin 14 vuotta eli miettiä olin ehtinyt moneen kertaan..

Pahoinvointi meinaa palata taas?? ei oo hyvä jos ei syö, mutta ei oo hyvä jos syökään.. jospas se tästä.

Liikkeitä tunnen 2-3krt/ päivässä ja ei todella oo mitään suolimuljahduksia :D

Sitten ihan omia hermoja rauhoittaakseni kysyttävä, että jos sänkyhommat on tosi aktiivisia niin eihän siitä oo haittaa? Eihän sperman pitäs olla haitallista tässä vaiheessa? Välillä hermostuttaa et pitäskö käyttää kumia välillä tai jotain :ashamed:
Mulla on aina tullu masu kipeeks ku siemenet sisälle päästetty, mutta menee aika nopsaan ohi.. noloa kysyä tällasta, mutta toi touhu oli aika vallatonta ku noi mun edellisestä liitosta olevat muksut oli isällään pe-la...

aurinkoista viikonalkua ja mie taidan lähteä kukkapenkkejä rapsutteleen kohtapuolin ku saatiin eilen kivilasti haettua tontille =)
 
Mulla on alkanu tulee mielee kysymyksiä että pärjäänkö? Osaanko hoitaa lasta? ym. Vaikka koko pienen ikäni oonh hoitanu lapsia ja varmasti osaan, mutta kai mua pelottaa tää hyppy tuntemattomaan. :) Kai tää tästä :)

mibbetsy ja severi/martti/mara 14+3
 
Tänää pitäs vielä käydä neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet. Eiköhän nuo sieltä löydy ,kun eilen tunsin liikkeet jopa pari kertaa..
Kaikki muut oireet on jo hävinnyt paitsi nyt on ollu älytöntä väsymystä parina viime päivänä.. Tosin voi johtua tosta harmaasta ilmasta,se jotenkin tuppaa aina väsyttämään.
 
Tänään poksuu viikko 12 :) Kaikki on ihan hyvin, pahoinvointia on edelleen, mutta ei enää ihan niin pahaa kuin aiemmin.

Hassua kun eilen ajattelin, että 6kk päästä pitäisi olla vauva jos kaikki menee hyvin. Puoli vuotta menee niin hurjan äkkiä ja on vaikea kuvitella, että ihan oikeesti voisi olla oma vauva silloin. Vauvakuumetta on ollut niin monia vuosia, että vaikea edes ymmärtää että vauva on oikeasti tulossa :heart:

LilliMenninkäinen: Masu on ollut näkyvissä jo vaikka kuinka kauan. Onhan mulla ylipainoa ja masu on ollut iso, mutta se on ollut sellainen löysä. Nyt se on kiintee ja isompi. Äitiysvaatteita kun käyttää niin ne oikeen korostaa sitä masua niin kuin olisi jo reilusti enemmän viikkoa. Normaalivaatteita (lähinnä housuja) en ole voinut käyttää moneen viikkoon. Äitikin huomasi viikko sitten heti, että taidan olla lihonnut ja raskaana :D
 
Tänää mulla on eka ultra :p iik. klo 13:40.

Ja tosiaan korvakäytävän tulehdus joka on ollut ihan *!¤"=#%&"&& kipeä! Nyt onneks helpottanu vähän ku oon panadolia ja panacodia kiskonu naamaan tässä pari päivää.

Ja APUA!!! Mulla on neuvola ultran jälkeen ja just tajusin et oon vetäny pullaa yms ja kaikkia herkkuja jo aamusta (juujuu onpas terveellistä...) ja en uskalla käydä puntarilla nyt! Ja varmaan turvottaa sit sen verran et tullu varmaan kilo lisää :/

Yhyy....
 
LilliMenninkäinen Mulla on myös jo aika iso maha. Se plumsahti esille ihan yhtäkkiä. Eilen eräs tuttu kysyi oonko varma, et laskettuaika on oikein :D

Sokeripala Kiitos paljon tiedosta. En usko et mun kohdalla on kyse anemiasta tai rannekanavaoireyhtymästä, mutta jännitysniska tai matala verenpaine voi olla ihan mahdollisia.

piprane ema Jos raskaus on edenny normaalisti ilman verenvuotoja tms niin ei sänkyhommista pitäisi haittaa olla. Jos itestä tuntuu hyvältä, eikä satu niin siitä vaan :)

Tervetuloa uusille :)

Hyvää myöhästynyttä äitienpäivää kaikille :flower:

Nallu ja Hattivatti 16+2
 
nuu
Uusi tuloskas ilmottautuu =) Pitkään olen jo sivusta seuraillut, mut nyt sitten viimein jaksoin jotain kirjoittaa pahoinvoinnin ja pahimman väsymyksen loputtua..

Eli toista mussukkaa odotellaan. Eka onkin jo iso poitsu, neljä vee. Miehelleni tämä on ensimmäinen lapsi, ja kovasti odotettu.

Aurinkoista alkuviikkoa :wave:
Nuu rv 11+4
 
Lista päivitetty!
Korjailkaa virheet.

Hyvin meni viikonloppu juhlien merkeissä =)

Tänään kävin sokerirasituksessa, tunnin päästä pitää soittaa tulokset.
Kiinni jään varmasti, mutta onpahan hyvä syy laittaa ruokavalio remonttiin, kun en lisä kiloja tässä raskaudessa halua.

Tervetuloa uusille :wave:

Mun ei tee oikein makeaa mieli, kahden aiemman raskauden kohdalla teki, enteilisköhän tämä poikaa :xmas: :LOL:

BV ja Chilli 15+0 *poks*
 
shihtzulle haleja suhdekiemuroihin!

Uusille tervetuloa mukaan! :flower:

Niin joo äitienpäivä oli eilen eli multa kans myöhästyneet onnittelut meille kaikille! :flower:

Mua jännittää ihan kamalasti! Mulla ois yksityisellä puolella tänään ultra klo16 en enää jaksanu oottaa noitten vuotojen takia tuota viikkoa vielä...Noh tietty ne vuodot loppu toistaiseksi la, mutta empäs viitti ultraa perua :) saapas nähä pikkuisen ja että kaikki ois toivottavasti hyvin..pelottaa niin kovasti. Mullahan on tuo maha tosi arka jo pelkästään pikku tönäsy yms. käy sairaan kipeää ja tietty pelkään että siellä on joku tulehdus tai jotain... :snotty:

Meilläki poksutaan tänään!


 
Hyvät myöhäiset äitienpäivät vielä mammoille ja tuleville sellaisille!

Meillä kerrottiin eilen vanhemmille odotuksesta, kun oli hyvä syy äitienpäivän varjolla kutsua kaikki tyynni meille kylään. Oli kyllä ilmeet näkemisen arvoisia, kun ilmoitin, että nyt olisi joukkoon tulossa kolmaskin äiti... tosin anopin ensimmäinen kommentti kun tuli halaamaan, oli että "oliko se vahinko?" :kieh: onneksi kaikki olivat tosi iloisia, vaikka menikin sulatteluun aikaa itse kullakin :)

Muutoin täällä on kärsitty aika kurjista oloista, lauantaina meinasi kauppareissu jäädä katkolle, kun tuli niin kovat huimaukset ja heikotukset, vissiin verenpaineet oli vähän matalalla. Vähän huolestutti kun lämpöäkin oli illalla enemmän kuin tavallista. Lisäksi olen vielä koko viikonlopun kärsinyt infernaalisesta lihassärystä: selkä on aivan tajuttoman kipeä ja sitä myötä särkee sitten jalat ja pääkin koko ajan. Vissiin on tämä tyttö aika jumissa, kun tuollaista pukkaa päälle.. vähän huolestutti, että pitäiskö tässä lähteä lääkäriin kun on niin monenlaista kremppaa pukannut viikonlopun aikana, mutta en nyt sitten vielä lähtenyt, katselen pari päivää, että miten menee..

Kysymys kokeneemmille mammoilla: kuinka yleisiä nuo keskeytyneet keskenmenot on enää sen maagisen 12 viikon rajan kieppeillä? Mehän oltiin torstaina ultrassa ja siellä oli kaikki hyvin, mutta kun viikkoja oli vasta 10+4, niin jännittää, että ei kai tässä ehdi tapahtua ikävyyksiä, joista ei saa tietää, kun vielä viikko on, että tuo 12 viikon raja rikkotuuu.. rakenneultrakin on vasta heinäkuussa, niin jännittää vähän, että uskallanko ruveta tästä iloitsemaan, jos tuolla masussa tapahtuukin ikäviä, eikä siitä saa tietää ennen kuin seuraavassa ultrassa..

Ehkä turhaan huolehdin, mutta jotenkin kauhistuttaa vieläkin kaikki, varsinkin kun nyt viikonloppu meni noissa säryissä ja pienissä vatsakivuissakin..

Siilinlapsi + öttiäinen 11+1
 
piprane ema: En usko että tässä enää on mitään tehtävissä, etenkin kun mies on nyt ollut koko viikonlopun teillä tietämättömillä, lauantaina lähti ja vielä ei ole näkynyt. Meilläkin on melkein 9 vuotta yhteistä elämää takana, että onhan tämä pieni muutos, mutta eiköhän tämä tästä tai sanotaan niin että minut on tehty sen verran kovista materiaaleista, että minä kyllä selviä vaikka läpi harmaan kiven.
Kunhan nyt toi esikoisen hoito pystytään tän kesän ajan hoitamaan, kun ei ole vielä missään tarhassa, vaan mun vanhemmat hoitaa tarvittaessa, joten toivon, että mies hoitaa siinä oman osuutensa.

Rahallinen puolihan tässä vähän on mietityttänyt, kun sitä on nyt joutunut miettimään, sillä minä tulen tähän taloon jäämään ja joudun siis ottamaan aika ison laina kantaakseni, mutta eiköhän tässä selviä, onneksi mulla on tukijoukot takana, jotka auttaa hädän tullen. Tuosta rahallisesta puolesta sen verran, että mulle on nyt kesä-heinäkuuksi tiedossa vähän enempi töitä, joten palkkakin tulee olemaan vähän parempi, pitää nyt tehdä kun vielä jaksaa. Voi olla että elokuussa sitten ei enää jaksakaan. Nythän olen tehnyt 3 tunnin päivää ja satunnaisesti lisäkeikkaa muutaman tunnin silloin tällöin, mutta tuo kesä-heinäkuu olisi kokonaan lisäkeikkaakin, että se on tervetullut lisä.

Mulla on nyt raskaus muuttunut aikalailla oireettomaksi, pahoinvointi on oikeastaan hävinnyt ja väsymyskään ei vaivaa, mutta ollaanhan nyt sillä toisella kolmanneksella menossa, että nythän pitäisi olla sitä parasta aikaa.
 
Tervetuloa kaikille uusille!
Täällä ehkä hiukan huonovointisuus ruvennut helpottamaan.. Kuhan vaan muistaa tunnin välein syödä. Tuntuu välillä ihan hullulta ku kokoajan saa olla syömässä, vaikka ei varsinaista nälkää ole, niin tietää kyllä siitä kun rupeaa pahaaoloa pukkaamaan, että nyt äkkiä syömään. Voisin sanoa, että aika kyllästyttävää jatkuva syöminen.

puhnalle 11+4
 
Mä olen nyt yrittänyt noudattaa neuvolantädin neuvoja, ja ruvennut vähentämään salaatin määrää lautasellani. Mulla on ihan hillittömän iso vatsalaukku muutenkin, niin saas nähdä kuinka tässä käy :LOL:
Söin meinaan taas lounaalla viisi perunaa, kymmenen lihapullaa, pari lasia piimää, marjarahkan, leipää ja vähän salaattia :ashamed:
Eilen illalla sohvalla hyvää asentoa etsiessäni sain kaksi kertaa monoa vauvalta :heart:
Tanya 15+3
 
Neuvolassa käyty.. paino ei ollu noussu kuin 500g edellisestä mut alkupainosta vaan pari sataa grammaa.
Sykkeet oli 155-160 luokkaa.
Tää raskaus on ollu kaikinpuolin ihan erilainen kun tyttöjä odottaessa..Jopa makean syöminen on jääny..paitsi et jäätelöö tulee syötyä välillä,ennen meni pussillinen karkkia päivässä.
Jospa tää ois sit poika. Mulla ei ole kyllä minkäänlaista oloa et kumpi on tulossa.
Esikon kohdalla olin heti plussaamisesta lähtien 100% varma et on tyttö.
 
Mikäänhän ei ole raskauden hyvin sujumisen kanssa varmaan, esim vispilällä kaikki oli ok np-ultrassa, mutta rakenneultrassa kaikki olikin perseellään ja nyt he miehensä kanssa hautaavat pienokaisensa :'( :hug:

MUTTA, elämä on liian lyhyt 24/7 murehtimiseen, mä olen nauttinut raskaudestani TÄYSIN rinnoin ;) , jos jotain kävisi, niin se olisi sen ajan murhe.
En jaksaisi mitään jos koko ajan pitäisi murehtia, miten VOISI käydä =)

Tanya ei sun pidä vissiin sitä salaatin määrää vähentää, vaan vähennät sitä muuta sapuskaa siitä lautaselta? :D

Kiinni jäin keskimmäisestä arvosta, oli 10,7, kun raja oli 10.
Ei tullut yllätyksenä, viime raskudessa sama juttu, kotimittauksissa ei mennyt kertaakaan yli arvojen.
Kunhan nyt malttaa noudattaa rd-ruokavaliota :saint:

BV ja Chilli 15+0
 

Yhteistyössä