**Marraskuun muruset 2010** Toukokuu

Täällä hyviä ultrakuulumisia. Kovin oli vilkas kaveri, sai kuulemma neuvolantätinkin oikein hyvälle tuulelle kun poseerasi niin hienosti eri kulmista ;) Sydän pamppaili ja kädet ja jalat viuhtoi, niskaturvotus taisi olla 1,7. Kävin kuitenkin vielä veriseulassa ja tulokset siitä sitten viikon parin päästä.
Putosi kyllä ihan jättimäinen kivi sydämeltä, onnen kyyneleethän siinä tuli kun oli niin erilainen näky ruudulla kun viimeksi..
Nyt jos sitten alkais nautiskelemaan tästä odotuksesta hieman levollisemmin mielin ;)
Niin, ja muuten päivittäjälle tiedoksi että laskettu aika siirtyi 17.11.

katjuska&nöpö
 
Lista päivitetty!
Seuraavan kerran päivitän sunnuntai-aamuna, huomenna vietetään nuorimmaisen 1v synttäreitä. Virallisesti täyttää vasta sunnuntaina, mutta keksitään sitten jotain muuta kivaa perheen kesken :heart:

kurpitsa teet sen mukaan kun jaksat :hug:
Jos sä saisit vaikka ulkopuolista apua synttäreiden järkkäämiseen?

JanJade uskon ja toivon, että vuoto on harmitonta :hug:

Tulee mieleen oma kokemus viime raskaudessa, olin silloin 35+ kun aamulla heräsin siihen, että jalkovälini oli märkä.
No mähän ajattelin, että nyt meni lapsivedet.
Kokeilin käden kanssa peiton alta ja kun näin käteni, niin se oli ihan verinen :eek:
Se olikin ensimmäinen kerta kun olin itse ambulanssissa potilaana.
Koksista oli jo tulossa meitä vastaan toinen amppari kätilön kera, mut ei mua supistellut tai mitään, varmuuden vuoksi ne oli tulossa jos olisin synnyttänyt kotiini tai siihen toiseen amppariin.
Vuodon syyksi epäiltiin, että veri olisi tullut istukan alta..
Onneksi kuitenkin vauva oli kunnossa, syntyi sitten 36+6 :)

No ei nyt muuta,voikaa hyvin marrasmasujen kasvattajat :heart:

BV ja Chilli 14+4
 
Verinen vuoto säikäyttää aina,mutta ei se välttämättä tarkoita mitään pahaa. Muistutan vielä,että edellisessä raskaudessa mä aloin vuotamaan kuin härän kurkusta n.rv 13 ja tuli hyytymiäkin. Mutta kaikki oli silti vauvalla hyvin ja syytä ei oikein koskaan löytynyt,että mistä se vuoto johtui. Kieltämättä nytkin kun viikot lähenee tuota 13:sta niin mieleen hiipii,että jos taas sama juttu...

Sokeritestistä selvitty :whistle: Mutta yllätyin todella kun sitä litkua ei tarvinnut juoda kuin kerran vain! Tähän asti aina ollut tapana,että kaksi kertaa. Ja nyt se oli erilaista,jotain keltasta,mutta kyllä mä nenästä pidin lopuksi kiinni kun oli niin äklömakeeta :p Tiistaina kuulen tulokset sitten lääkärineuvolassa. Onneksi se on nyt ohi,ainakin hetkeksi.

Lapset katsoo Ruusun aikaa =) lainattiin eilen dvd kirjastosta,toi oli mun lapsuuden suosikkisarja ja yhtä hyvähän se vieläkin on =) Tilasin sitten omaksi heti tuota sarjaa,saadaan katsoa niin monta kertaa kuin huvittaa :D

Mutta nyt kämpän järjestelyyn ennen kerhoon lähtöä :wave:

LilliM ja manteli 10+5
 
Pikaiset kurkistukset täältäkin ja sitten nokka kohti mökkiä :)

Kurpitsa haet kaupasta valmiit kakut ja pullat ja keksit, eipä sitä sen kummempia tarvitse! Koitahan jaksaa, eläkä ainakaan synttäreistä ressaa, ne menee omalla painollaan :hug:

Janjade Toivotaan että vuoto on harmitonta, halitus sinnekin :hug:

BV Hauskoja synttäreitä sinne päin! =) Ja etukäteisonnittelut pienokaiselle ja toki vanhemmillekin :flower:

( .) Aamu alkoi oksulla ja jatkunee samalla tavalla läpi päivän. Toivottavasti jaksan istua pari tuntia autossa kun sinne möksälle pitäs lähtee.
Pakata, siskon koira noutaa, siivota laittaa pyykit... Mä taidan vaan nukkua :whistle:
 
No niin, nyt on saatu se np ultrakin varattua. Oli neuvolatäti ollut jossakin koulutuksessa, ni ei sen takia vastannu puhelimeen. Ultra ois sit 21.5 ja lääkärinneuvola 19.5.. Niitä odotellessa :) Kuulin vain, että meillä vaihtunut tuo lääkäri ja on tosi outo tyyppi.. Ei kuulema tiedä onko mies vai nainen :whistle:

puhnalle 11+1
 
Puhnalle tiedän sun tuskan np-ultraan tai lähinnä ajanvaraukseen liittyen. Täällä on ollu ihan sama tilanne. Joka päivä oon odottanu malttamattomana, että milloin se kutsu tulee. Neuvolakäynnistäkin on jo reilut 3 viikkoa. Juuri äsken sain sitten puhelun ja ultra-aika järjestyikin jo nyt maanantaiksi 10.5 eli aika pienellä varoitusajalla tuli... mutta pääasia että sai ajan!

Lumia ja Toukka 11+0 POKS


 
Neuvolassa käyty..
Sydänäänet kuului hyvin.Tunsin jopa liikkeitä kun olin kotiutunut
Terkka epäili että kohdunsuulta on joku pieni suoni revennyt,josta vuoto sit johtuu. Vuoto ei ole lisääntynyt ja terkka sanoikin et vuodot alkuraskudessa ovat ihan normaaleja. Tämä päivä levossa.

JanJade & Jilppu 13+6
 
Töissä... Ja paha olo! :x Mulle tulee aina paha olo kun syön, joten pitäsikös mun jättää nyt sit syömättä? Ei tekis ollenkaan huonoo, kun on tota makkaraa tossa vyötäröllä! :D

JanJade aika hassua, että sulle sanottiin et pitää olla levossa. Mulle kun sanottiin, että näillä viikoilla ei vielkä ole merkistystä sillä, onko levossa vai ei. Kyllä mäkin tietty oon koittanut ottaa rauhallisemmin mutta harmi vaan, kun se ei oikein onnistu. Ainakaan töissä.

Kurpitsa oon samaa mieltä kun muut, pullat kaupasta ja siinä se! :hug:

Liirah + Sissi
 
JanJade: hieno juttu että vuoto on vain jotain "normaalia" ja vauvalla kaikki hyvin ja vielä onnittelut liikkeiden tuntemisesta! :heart:

Voi ku surullisisa uutisia BV olet saanut! Jaksuja sulle kaverin tukemiseen! Ja samalla onnittelut 1v:lle!

Kurpitsa: nyt on tärkeintä että saat ittes kuntoon! Voihan niitä synttäreitä vaikka hätätapauksessa siirtää paremmalle ajalle! Ei niitä varmaan ihan päivälleen tartte viettää jos vaan ei jaksa ja tosiaan ihan hyvällä omallatunnolla ostat valmiita ja hommaat sen siivouksen edelliselle päivälle. Kunnon voimarutistus täältä!

Hipsulle kans rutistuksia! Hyviä ohjeita oletkin jo saanut!

Mää en jaksanu enää elää tän vuotamisen kans ja np-ultran oottamisen kans vaan tilasin ajan omalle gynelle joka on myös maailman paras ultraaja! Peruutusajan sain maanantaille, vielä siis vkonloppu ootettavaa...Tää on vaan niin järkyttävän stressaavaa ku vähän väliä hulahtaa, eilen viimes ja tietty kaupassa..Onneksi oon sydänäänet saanu jotenki kuuluviin viimes kokeilin keskiviikkona. Mutta hermot menee (ukollaki) ku ei ees kammarin puolella tapahu mitään! :kieh:

Mun pitäs kans tilata aikaa sokerirasitukseen mutten oo vaan saanu aikaseksi, kait sitä alitajuisesti vaan siirtää...yöks! Painoa ei ole vielä tullut ONNEKSI ollenkaan! Mutta teidän kokemuksesta että sitä ehtii kyllä tulla. Muissa raskauksissa on kyllä tässä vaiheessaki tullu jo kiitettävästi..Mutta mahaa näkyy ja läski sen päällä, kohtu tuntuu selälleen maaten ihan selvästi nyrkin kokosena kovana pallona, se on ihana! Vielä ei siis olla kerrottu kellekkään mutta saas nähä pysyykö salassa enää ens viikolla ku vanhempani tulevat puoleksi viikkoa meille...ja jos vaikka maanantaina sais ultrasta jotain kerrottavaaki...

Siivota pitäs täälläkin, ei vaan millään jaksais, plääh! Veto poissa, vois vaan vaikka nukkua :LOL: Käytiin eilen lasten kans buffassa syömässä ja vedin kans kyllä niin että maha oli ihan täys vielä yölläkin, ihan järjetöntä! viimenen slaissi oli kyllä ihan liikaa..ja se valkosipuli varsinki ku vieläki suussa maistuu sille vaikka olen pessy hampaatki kahteen kertaan :x

Mukavia viikonloppua, jospa vaikka lämpenis jo pikkuhiljaa!

 
Liirah: Mulle kanssa syöminen helpottaa sen ajan kun syön, mutta sen jälkeen tulee huono olo. Mulla ainakin on auttanut se, että syön tosi pieniä annoksia. Mä luulen että tuo pikkutyyppi on asettautunut tonne jotenkin just sopivasti että painaa johonkin tiettyyn kohtaan niin maha oireilee. Ennen söin aamulla esin jogurtin ja leivän, nyt syön vaan toisen ja tunnin päästä sitten lisää. Ja tuntuu että kaikki sokerinen saa olon kahta huonommaksi. Eilen tuskissani vetelin jonkun kermamunkin, eikä tarvii kyllä enää kuvitellakaan ahtavansa moista sisuksiinsa! :x

Väsymys: Mulla oli esikoista odottaessa ihan alussa väsymystä mutta näillä viikoilla se oli mennyt jo ohi. Mä olen saikulla, eikä tee heikkoakaan maata ja torkkua koko päivä. Onkos tää nyt ihan tavallista? Crocus ja Kurpitsakin ainakin valittelevat väsymystä ja jaksamattomuutta, menisköhän tää joskus ohi? Mulla tietty voi vaikuttaa tuo kilpparin vajis kun arvot heittelee näin raskausaikana ja hiukan taidan olla taipuvainen masennukseenkin...

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille kun ovat lähdössä reissuun ja mökille, mä täällä häiriköin linjoja varmaan viikonlopunkin ;)

 
Hieno juttu JanJade, että vuoto oli ihan harmitonta! Toivottavasti loppuu pian kokonaan.

Mulla oli tänään töissä ihan kamalaa. Aamupäivän kävin oksentelemassa ja senkin jälkeen naama valkoisena kuljin. En kuitenkaan lähtenyt kotiin, vaikka pomo kyselikin jaksanko olla.

Vaikka mulla siirtyi la eteenpäin, niin silti ajattelen viikot ekan la:n mukaan :D Jotenkin ikävää ottaa takapakkia, ainakin tässä vaiheessa raskautta kun toivoisi olevansa jo paaaaljon pidemmällä :LOL:

Mies tuolla paistaa lettuja! Käry tekee pahaa, mutta hyviä ne on silti :p

aletheia 11+4 (12+1)
 
Moikka

Kiivasta tenttiin lukua täällä, pakko oli kuitenkin tulla kurkkaamaan teidän kuulumisia :p

JanJade ja Crocus: tsemppaus :hug: täältä. Toivottavasti vuoto loppuu pian niin ei tarvitse murehtia pienen vointia! Kamalasti varmasti stressaa vuodot ja on epätietoinen olo :/

Nyt takaisin tenttikirjojen pariin |O

T: Pikku-Katti ja masumyyyryläinen, 14+2
 
Pitäkää mua hulluna tai ihan minä vaan, mutta mun mielestä mä tunnen jo liikkeitä?? :eek: Voisko olla jo näin aikaisin... Onhan tämä jo neljäs lapsi, että siinä mielessä varmaan tuntuukin aiemmin kuin edellisistä, mutta että nyt jo :whistle: Tässä mä näitä olen ihmetellyt, mutta en mä hyvällä tahdollakaan saa näitä suolistokaasuiksi ajateltua. Sen verran tuttua nykimistä on :D
 
Hei vaan kaikille pitkästä aikaan :wave:
Töitä tehnyt semmosen sopivan 12 päivän putken, ja ihanaa nyt alko viikonloppu vapaa :heart:
Tänään on tuntunut järkyttävää painetta oikealla puolella kohtua, kestää aina kymmenisen minuuttia ja saattaa olla parikin tuntia sitten kateissa. Olen aivan varma, että viime sunnuntai-iltana tunsin liikettä, mutta sen jälkeen ei ole tuntunut enää, syke kuuluu kuitenkin =)
Tanya 15 *poks* Ihanaa olla näin pitkällä <3
 
Närästää, mutta mieli tekis sipsejä vähän maistella :p
Jos vain muutaman ;)
Tänään ollut oikein mukavan pirtsakka päivä, pihakin tuli haravoitua ja huomenna ajattelin ruveta kukkapenkkiä laittelemaan kuntoon, kasvaa nimittäin melko paljon heinää.. Mutta toisaalta naapurin kissa käy kuiteskin paskomassa ja kaivamassa penkit pilalle! Ja arvatkaa kuinka mua ÄRSYTTÄÄ! |O Alkaa oleen aika kyllästynyt tuohon kissankusen hajuun!! Mur mur! Noh, ei voi mitään, pitää koittaa häätää ne jotenkin...

Voi Tanya82 on jo tosi pitkällä, mutta perässä tullaan

:heart:
 
vaahtokarkkiunelma Juu Satksissa käyn ultrassa minäkin, mut ei mulle näytetty 4d-kuvaa. Täytyy ottaa rakenneultrassa puheeks, jos siellä kerta tällänen mahdollisuus on..

BV Onnea nuorimmaiselle!!

liirah Mua alkaa usein oksettaa kun olen syönyt. Joskus siksi, että en ole syöny tarpeeks aikasin. Välillä vaan siksi kun syön mukamas liikaa. Mä tulen puolet pienemmästä annoksesta täyteen nyt raskausaikana ja heti kurkkaa kurkkuun jos yritän jatkaa syömistä :D

Mulle kävi tänään aika ikävästi, ja säikähdinkin paljon. En tiedä mistä tällänenkin vaiva voi johtua.. Jos jollain muulla on vastaavaa, olisi kiva kuulla. Eli on jo jonkun aikaa ollut käsien ja hartioiden puutumista, samalla yleensä huimaa.. Nyt on pari kertaa käynyt niin että myös näkö on sumentunut. Tänään tuo kaikki johti siihen, että pyörryin. Onneksi en ollu yksin liikenteessä, muuten olisin kaatunu. Tuttu, joka toimii kätilönä sanoi että on ihan yleistä, eikä kannata huolestua. Soittelen maanantaina kuitenkin neuvolaan, koska aika ikävä vaiva tää on.. MUOKS: Tätä vaivaa ei siis ole ollut ennen raskautta..

Nallu ja Hattivatti 15+6 Huomenna poksuukin jo tosi isolta kuullostava viikko 16 :heart: Poksuttelen jo valmiiksi, kun en huomenna luultavastikaan ehdi koneelle..
 
Heippa!
Taidan minäkin tänne liittyä vihdoin ja viimein kun tiistaina oli np-ultra ja yksi pikkuinen siellä näkyi.Hänellä kaikki ok.
En ole vaan aikaisemmin kirjottanu tänne kun on niin epätodellinen olo ollu, eikä ole ollu mitään "oireitakaan", muuta kuin positiivinen raskaustesti =)
Toista odotan ja lasten ikä eroksi tulee 1v 4kk.
En uskonut enkä usko oikein kunnolla vieläkään tätä raskautta todeksi, koska ensimmäistä odotettiin yli kaks vuotta ja sit vihdoin 2008 syksyllä häitten jälkeen tärppäs (liekö joku yhteys =) Ja tämä toinen alkoikin sitten heti kun pillerit jätin, olin taas jo asennoitunut pitkään odotuksen odotukseen..

Eli la 24.11, SAS, toinen ja mulla ikää 23v.
 
Heippa taas!
Mulla eka harjoitteluviikko takana....4 jäljellä =)
Mulla tossa alavatsalla tuntuu sellasta painetta, mutta enimmäkseen toi rakko on tossa eessä ni en tunne mitään ihmeellistä muuta.
Voi kun tulisi mun elokuun kesäloma ja sais vaan olla :)
Onko täällä muita kenelle on tullut aivan kauhea makeanhimo? Mä jos saisi ni vetelisin karkkii ja jätskii ja ihan mitä vaan sokerii koko ajan :LOL: Ku haluisinki jotain hedelmiä, mut ei....nyt joutuu sit vaan kärvistelemään.

Riikka & öttis 13+3 :heart:
 

Yhteistyössä