Marraskuun masunkasvattajat HEINÄKUUSSA.. LA:t 1-15.11.2008

Huh.

Helteet vetää mehut ihan täysin. Kian-poika hoksasi juuri konttaamisen ja seisomaan nousemisen jalot taidot ja nyt onkin kivaa juoksennella pojatsun perässä tämän mahan kanssa kun tää helle saa melkein tajun kankaalle jo muutenkin.

Pari päivää oon saanu alas oikeastaan pelkkiä hedelmiä ja jäätelöä, eilen illalla onneksi sain syötyä kanakeittoa jonkin verran.

Pitäisi alkaa Kian'in 1v synttäreitä miettimään pikkuhiljaa kun 3.9 olisi sekin ruljanssi edessä... Onneksi jo tarjoiluja olen suunnitellut. Kakuksi teen porkkanakakkupohjalla täytekakun - testasin ihan mielenkiinnosta ja parempaa en ole ikinä syönyt. :p

Keskiviikkona olis neuvola ja lekuriajat tän raskauden tiimoilta. Kivaa kun varmaan taas päästään tiirailemaan ultralla kun tuolta mein äitiysneuvolan lekurilta sellainenkin löytyy. =)

Väsyttää ihan kamalasti. Onneksi nyt käy kerran viikossa kotipalvelun-täti viemässä Kian'ia ulos 3tuntia kerrallaan niin saa vähän omaakin rauhaa tämän masun kanssa ja yleensäkin touhuta kotihommia. Nytkin pitäisi alkaa siivoilla kun poika on taas ulkona neljään asti. =)
 
Täällä on nyt ihan sokerirasitusbuumi meneillään! Ja muitaki käyntejä ollu! Tsemiä kaikille!! Toivottavasti et Hari Mao tarvii osastolle mennä, pitkä aika ois varmasti olla... Peukut pystyssä täällä siulle!!

Helmille pikaista paranemista! On varmaan kurja olla kipeenäki... Miulla ainaki on välillä tän selän ja mahanki kans niin muikea olo ja väsyny että jos vielä flunssan pukkais niin eipä ois varmaan paljooka voimia tehä mitään!

Hopeakaisla: kuulostaa hyvältä tuo porkkanakakkuinen täytekakku!! :p Mitä laitat sinne väliin ja päälle? Tykkään ite kans tuosta porkkanakakkupohjasta kun on niin mehevä! Siinäpä ristiäisiä varten kiva idea! Kunhan vielä täytevinkkejä annat, en osaa äkkiseltään kuvitella mitään sinne väliin... Varmaan jotain raikasta ja hedelmäistä... Teillä tuleeki pieni ikäero muksuille! :)

Mie kattelin eilen illalla meidän pikkukaverin vauva-aikaisia videopätkiä mitä ollaan kuvattu. Voi että kun se on ollu pieni! Ihan jo rupesin uudella tavalla oottamaan sitä vauva-aikaaki. Ois varmaan kannattanu kuvata myös niitä iki-ihania yön hetkiä kun vaan kiukutaan ja meuhkataan ja sit niitä aamutunnelmia kun ukkeli herää jo 5.30... Mutta jospa kakkonen ois parempi nukkumaan... Hope so!!

Edelleen on miulla videoeditointirojekti kesken, pikkusen eilen alottelin taas, mutta kun ei kauheen pitkään jaksa istuskella tässä koneella kun tuo selkä alkaa sit vihottelemaan. Sit ei oikeen huvita alottaakka kun tietää että ei kunnolla saa tehtyä eteenpäin. Se kun on melko hidasta hommaa...ainaki kun mie oon tämmönen pilkuviilaaja... :whistle:

Tänään on ollu tosi kiva päivä. Pikku-ukkeli on ollu niin ihanalla tuulella! Ilonen ja leikkiväinen, ei oo yhtään kiukutellu eikä äitiä kiusannu. Kiva välillä viettää päivä ihan leppoisissa tunnelmissa! :)

Anzkuli ja Veikka 25+4
 
moi!

tulin vain pikaisesti vilkaisemaan mitä teille kuuluu.
hyvät arvothan RD:llä oli! ymmärtääkseni tosi hyvät!

voimia kaikille kipujen ja flunssien kanssa kärsiville!

nyt lähden katsomaan pojulle vaatetta päälle, kun alkaa ilma viilenemään ja touhuaa pihalla shortseissa ja t-paidassa. moido!

 
RD:Mulle th kertoi että jos paastoarvo on yli 5, joutuu kotimittaukseen. Ihan etukäteen halusin tietää niin näkee sitten jo tuloksen suoraan onko lirissä :whistle: Torstaita jännitellessä....

Ei saa puhua porkkanakakusta, heti alkoi tekemään mieli :)

Aamupäivällä käytiin tytön kanssa leikkipuistossa. Välillä sielläkin eikä aina vaan omalla pihalla! SIt kotiin syömään ja nukkumaan. Mä menin ottamaan aurinkoa takapihalle, ihanan lämmintä oli =)
Mies kävi hakee tytölle lasten sängyn, meinaa sitä vähän hioa ja lakata vähän tummemmaksi! Siinäpä meille sit ensi kuulle hommaa kun siirretään siihen pinniksestä :eek: No, toivotaan että omaksuu sänkyn eikä tulis pois. Onneks on aika korkea laita niin pitää tehdä jo töitä alas päästäkseen :D

Ei ois enää kuin reilut viikko ja ois mun ja miehen viikonlopun kylpyläreissu =) Ihana päästä vähän kahden kesken, yöksi jopa =)
Tänään kävi mun vanhemmat kylässä ja tyttö meni parikin kertaa mummon syliin istumaan ja näpeltämään kaulakorua. Että ihan hyvillä mielin voin jättää tänne meille kun vielä saa olla tädin leikitettävänä! Ehkä illalla nukkumaan menoa mietin, mutta pitää vaan luottaa että pärjäävät =) Ja toivottavasti nukkuu tyttö yön heräämättä. Helppo se on tosin tutilla saada samantien uneen.

Masun asukas on tänään pitänyt huilipäivää... Välillä vähän muksauttelee. Mut ei huolestuta, tuollaista on ennenkin tehnyt. Kyllä se neiti viimeistään mun nukkumaan mennessä antaa kunnon potkunäytteet =)

Syötiin tuossa aivan herkullista salaattia. Ostin valmiiksi grillattua broileria, siihen jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, punasipulia sekä fetajuustoa ja liraus tomaatti-valkosipulikastiketta :heart:

Luminka ja neitonen 26+2
 
neuvolalääkärillä tänään käyty, tässäpä kuulumisia

rv 25+5
paino:-110g
turvotus: +
RR: 108/74
pissa: puhdas
Hb:122
sf: 24
Syke: 130-135

Lääkäri: kohdunsuu ok, kanava hieman lyhentynyt, papan otti kun epäili jotain muutosta kohdunsuulla(??), sairauslomaa 17.8 asti ja sit taas lääkäri ja sl-jatkot, töihin ei tarvitse kuulema suunnitellakkaan menevänsä. "parisuhdejumpatkin" kielti kokonaan |O

Monella on ollu sokerirasitus, toivottavasti kaikilla kaikki hyvin.

Tänään sit mies vaihto kämpässä järjetyksen yhden ystäväni avulla, mä en saanu tehdä mitään muuta ku antaa ohjeita ja keittää kahvia, kolme tuntia meni aikaa ja samalla siivosivat aina tyhjänä olevan huoneen lattiasta kattoon. Nyt järjestys on loistava, paljon parempi kuin ennen. =) pitää tilipäivänä käydä kankaita ostaa että saa uusia vähän verhoja ja huomenna käydä mummolta hakee yks ihana matto meidän uuteen makkariin.

Tämmöstä siis tänne :wave:

keiju ja wiljo 25+5
 
Luminka: Mie en muista mitä terveydenhoitaja sanoi siitä arvosta, mitä ei paastoarvo saanut ylittää.. Se oli jotain lähemmäs 6 vai miten.. En muista yhtään. Mutta oon tyytyväinen, ku sanoi: todella hyvät arvot:D Eipähän tartte tuota pelätä enää.
 
Hei vaan tosi pitkästä aikaa...

Tässä olen lueskellu tein juttuja jo muutaman viikon ajan kuitenkaan saamatta ite mitään kirjoitettua. Silloin ihan aikojen alussa taisin kirjoittaa itekkin kerran tai pari, mutta jämähdin tuonne lapsettomuuspuolen odottajiin. Loppujen lopuksi tunsin oloni siellä hieman "ulkopuoliseksi" koska ennestään on jo kaksi lasta. Esikoinen luomulla ja vielä tämä kuopus hoidoilla alulle saatu.

Eli mun la on 3.11 ja ru.ssa oli vauvalla kaikki ok. Sukupuolikin saatiin selville mutta koitetaan pitää sitä ainakin toistaiseksi vielä pimennossa. Tosin molempia meillä jo on niin periaatteessa olisi ollut ihan sama vaikka oltaisi menty loppuun asti tietämättä kumpi tulee.

Vielä olisi 2 viikkoa lomaa jäljellä ja sitten työt taas kutsuisi. Jos lääkäri päästää töihin. Mulla on lääkäri nla 7.8 ja silloin kuulee tuomion. Nimittäin alkanu taas supistelemaan kun pikkasenkaan koittaa jotain "isompaa" tehdä. ( esim imurointi ) tai jos koitan koneella istua kauemmin. Ja nyt ollu viikon verran painon tunnetta tuolla alhaalla. Toivottavasti ei ole ainakaan paikat vielä alkanut aukeamaan.

Nyt täytyy ruveta laittaan kuopusta nukkuun. Toivottavasti nyt kerkeen useammin koneella käymään kuin tähän asti.


Löllykkä ja haamu rv 26 tasan
 
Moikka pitkästä aikaa!

Vähän kuulumisia täältäkin päin..Lukemassa oon kyl käyny, mut en oo jaksanu kirjotella. Eipä tässä kyllä mitään ihmeellistä ookaan..

Ihana ku on tuo aurinko nyt paistellu! Takapihalla oon makoillu kera tenttikirjan ja saanu ihan kivan rusketuksen jo aikaseks =) Kunpa jatkuis pitkään nämä kelit. On mielialakin paljon parempi ja virkeempi.

Vähän mua huolestuttaa, kun nöpönen on ollu tosi hissuksiin eilen ja tänään. Vaikka ei varmasti mitään huolta ookaan..Toisella on varmaan vaan lepopäivät meneillään. Mut silti kun on tottunu nyt siihen että myllää ihan jatkuvasti niin väkisin vaan hieman huolettaa :(

Mut eipä tässä sen kummempia. Täytyy lähtee saunomaan =) Hyvät illan jatkot ja yöt!
 
Tuli tässä sellaista mieleen, ku tuolla mitäs nyt -puolella oli tänään gallup: Mitä turhaa äitiyspakkauksessa..

Monet oli sitä mieltä, että kestovaippa.. Tiedän, että monet ei niitä käytä yms. ja kaikki kestovaipat ei käy kaikille.. Toinen käy toiselle ja toinen toiselle jne..

Mutta mutta.. Mie, kun oon oikeastaan päättänyt, että ainakin kokeilen kestovaippoja. Ostan niitä lisää, ja saatan itsekin niitä tehdä.. Mutta enkö mie pääse noilla alkuun? Onko ne ihan huonoja?

Tässä kun pähkäilen ja pähkäilen, ku ei hirveästi oo tietoa.. Vaikka kuinka yritän netistä lukea yms. Onko kirjoja kirjoitettu, että vois lainata kirjastosta? Niitä vaippoja on niin monenlaisia ja erilähtöön.. Kääks.. Tuleekohan siitä mitään, jos aion ees yrittää..

Mutta nyt kahtoo ohjelmia! :wave:
 
Tähän asti masu on ollut pieni eikä oikein kukaan ole sitä noteerannut mitenkän, mutta tänään KAKSI!! ihmistä kyseli että ethän vain odota vauvaa!!! Ihanaa kun se alkaa näkymään pikku hiljaa minullakin =)

Sokerirasitus oli tänään ja litku ihan kauheaa juotavaa. Huomenna kuulee neuvolassa sitten tulokset ja maksa-arvoijen tilanteen samalla. Toivottavasti ne eivät olisi nousseet.

äitiyspakkkauksen turhista tavaroista oli puhetta.. Minulle turhaa on makuupussi, haalari ja kevyttoppa(vai mikä sen virallinen nimi on..) ja ne paljon puhuttaneet kestot.

hauska tapaus oli kaupassa lauantaina.. Ostin 2 alkoholitonta siideriä sauna juomaksi itselleni, niin kassa kyselemään että huomasithan että nuo ostamasi siiderit olivat alkoholittomia, ja tarkoititko asian niin :LOL: Tuumailin siihen että tässä tilassa ei tuota alkoholia kyllä paljon nautita ja ihan täysin tarkoituksella ne olivat alkoholittomia.
 
Monta päivää on taas mennyt siitä kun viimeksi oli aikaa kirjoittaa! -Ainakin tuntuu siltä, tai olla perjantai kun kirjoitin ennen neuvolaan menoa.

Sain kun sainkin sieltä sitten sen kirjeen KELAa varten, ja tänään ois tarkoituksena postittaa hakupaperit.
Verikokeista selvis myös että hemoglobiini oli vähän alhainen ja nyt sit pitää syödä rautaa. Magnesiumiakin suosittelivat, ja sanoivat että magnesiumin puute voi aiheuttaa kans noita supisteluja. Ohjeeks tuli kans, että jos supistelee enemmän kuin 3 kertaa puolen tunnin sisällä, niin täytyy mennä tarkistukseen. Mitään sisätutkimuksia mulle ei kuitenkaan tehty, joten en sit tiedä onko mitään muutosta tapahtunut kohdunsuulla vai ei. Mielenkiintoista nähdä auttaako magnesium oikeasti vai ei! Mulla on vaan se huono tapa, että unohdan ottaa noita tabletteja... rautaa syön terveyskaupan litku muodossa (parempi vatsalle ja imeytyy helpommin) mutta oon jo unohtanut ottaa kolme kertaa...:whistle:

Red Dragon mun käsityksen mukaan noi äitiyspakkauksen kestot on ihan hyviä. Itselläni on yksi sellainen ennestään, ja ainakin vaikuttaa musta hyvältä. tietenkin ne on tosi pieniä, ja siksi ei varmaan kovin kauan pärjää noilla. Ja tietenkin niitä tarvii enemmän, muistankohan oikein että jotain 16 ois hyvä olla alkuun. Oon ite kans yrittänyt kovasti ottaa selvää kestoilusta, ja tarjontaa on vaan niin paljon että vaikea tajuta mitä tarvii ja mikä ois hyvää. Ainakin näin alkuun olen kuitenkin ajatellut kokeilla ihan vaan harsoja, vanhanaikasesti! Noi kesto-housvaipat on kuitenkin tosi kalliita ja vauva kasvaa nopeasti uuteen kokoon, ja pienellä vauvalla harsojen pitäis kuitenkin riittää. Voihan niitä sit tehdä/ostaa lisäimujakin. ootko käynyt kattomassa kestovaippailun nettisivuja? Siellä oli ainakin joitain vinkkejä siihen miten päästä alkuun. http://www.kestovaippainfo.fi

Helmi: ei sentään oo lunta tullut!! Se tästä vielä puuttuiskin kun just istutettiin tulppaanit etupihalle kevään toivossa!! Ei kyllä mun tietääkseni ole näillä kulmilla lunta tullut koskaan, kylmin missä on lämpötila käynyt on ollut 5 astetta, ja sekin yöllä...

ja muuta juttua... meillä on taas ollut kamalasti kinaa miehen kanssa. Mä oon jotenkin ollut aivan mielettömän herkkänä ja itkenyt aivan kamalasti viime päivinä. Eilen oli jotenkin tosi paha päivä makasin sängyssä melkein koko päivän ja luin kirjaa. Tänäänkin tekis mieli mennä sänkyyn, käydä ostaa suklaata ja painua pehkuihin loppupäiväks, mutta on hommia joista en voi luistaa... ja en nyt osaa päättää saanko syödä suklaata, kun perjantaina huomasin että paino oli mulla noussut 4 kiloa viime käynnistä!! :eek: :ashamed: tosin ei sitä kyllä missään muualla huomaa kuin mahassa, joka on kyllä ihan kiinteä (olin just siinä alipainon rajoilla raskautuessa, mutta nyt yhteensä on tullut jo 9 kiloa!)... muttei kai noin paljon sais kuitenkaan painoa olla tullut!!!?!
 
Huomenta!
Heräsin yöllä puoli neljän aikaan kun pojat kävivät vessassa, enkä saanut unta enää kun ylämahaa puristi ja sattui. Hitsinhitsi. Aamun pissanäyte kuitenkin puhdas.

Tein eilen basilikasämpylöitä pellillisen ja tänä aamuna niitä on enää kolme jäljellä! Taisivat siis onnistua, itsekin tuossa yhden juuri maistelin ja joo-o, ihan syötäviä. Yleensä vika mulla on se että tuppaan laittaa liikaa jauhoja taikinaan, mutta nyt jätin tosi löysäksi nousemaan. Kannatti.

manna, elä välitä, mulla on tullut painoa noin 8 kiloa lisää ja se kaikki on levinnyt tasaisesti mahaan ja reisiin. On taas tekeminen että saa sitten synnytyksen jälkeen pois... :ashamed:

Nyt kuulemma tarvii justiinsa saada kaurapuuroa, eli menenpäs keittelemään. Yritän taas tulla tuonnempana kurkkaamaan teidän fiiliksiä.

HM ja papuset 24+5
 
Huomenta!

Viime yö oli aivan kamala, ilmeisesti eilisen sisätutkimuksen takia supisteli ja taas tuo issais alkaa vaivaamaan heti ku käy pitkäkseen alkaa se kipu.Yöllä en meinannu edes veskiin päästä ku repi tuota oikeeta takareittä niin julmetusti.
Aamukin alkoi huonosti, ei minulla vaan pojalla.Kiukkuaa vaan ja huutaa mulle ilmeiseti taas joku uhmakausi alkamassa(merkkejä ollut jo reilu viikon).
Sori tää valitus.

Tänään ois sit ohjelmassa töissä käyntiä ja päiväkodilla käyntiä. Töihin pitää viedä sl-todistus ja päiväkodilla käydä tekemässä hoitoaika sopimus että poika rupeis olee vaan 3pv/vk.

palaan katselemaan kirjoituksianne illalla.Mukavaa päivää kaikille!

keiju ja wiljo 25+6
 
manna: Juu, tiedossa on sekin, että niitä pitää olla enemmän kuin 5 :D. Mielellään siitä 15-20 kpl. Ja vauva kasvaa nopiaa, ni pienillä ei kauaa oo käyttöä. Mutta kun on lukenut just tuota, etteivät oo hyviä.. Ja ajattelin äitiyspakkauksen kestoja kans käyttää.. Alkaa oma tietämättömyys vain kasvaa ja kasvaa..

Oon yrittänyt selailla ja lukea sivustoa, minkä laitoit. Ja pitää lukea viel moneen kertaan. Katsotaan mitä tästä mun yrittämisestä tulee.. Mutta olen ajatellut, että jos säästäisi rahaa, kun rupeaa kestoja käyttää ja säästäisin luontoa edes jossain muodossa..

Löllykkä: Tervetuloa joukkoomme! :flower: :hug:
 
Voi kurjuus mitä flunssa :snotty: niin tukkonen olo, onneksi ei kuitenkaan oo kuumetta!
Joo olen kyllä itsekin huomannu että raskaus on tehnyt herkäksi ja helposti pahoitan mielen. Miehen kans tulee välillä riitoja ja otan tosi helposti hänen sanomiset itseeni vaikka ei mitään pahaa tarkoitakaan.. Onneksi mies kuitenkin hoksaa että pahoitan mielen ja tulee pyytään anteeksi vaikka syy välttämättä ole ees hänen.. Reppana! :heart:
Pitää tästä lähteä aamupalaa syömään..

rv 25+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anzkuli:
Hopeakaisla: kuulostaa hyvältä tuo porkkanakakkuinen täytekakku!! :p Mitä laitat sinne väliin ja päälle? Tykkään ite kans tuosta porkkanakakkupohjasta kun on niin mehevä! Siinäpä ristiäisiä varten kiva idea! Kunhan vielä täytevinkkejä annat, en osaa äkkiseltään kuvitella mitään sinne väliin... Varmaan jotain raikasta ja hedelmäistä... Teillä tuleeki pieni ikäero muksuille! :)
Testatessa oli välissä vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Kostutin Hyvä Olo:n sitruunamehua&kivennäisvettä-juomalla mutta esim sitruuna limonaadi tai laimennettu mehukin varmasti kävisi. =)

Tuo vadelmahillo oli kyllä ihan ehdoton. Ihanan raikasta tuli koko kakusta. :p
 
Moikka!

Pikaiseen tulin vilkaisee, tyttö varmaan herää ihan näillä hetkillä... Nukkui ihmeen huonosti viime yön, tunnin välein heräs itkemään. Yksi hammas on viime viikolla puhjennut ylös, oiskohan siellä toinenkin sit tulossa. Panadolia annoin kun ei meinannut hommasta tulla mitään. Sit nukuttiin jopa 2,5h kunnes kello oli 8. Miehen oli kiva nousta ylös aamuvuoroon kun tyty tunnin välein kiekkui |O

No niin, nyt heräs...
Palailen illalla :wave:
 
moi!

päivä onneksi parani aamun kiukkujen jälkeen, tänään on juostu pankissa ja käyty mummolassa. Mummo oli tehnyt ihanaa kääretorttua mutta matto mitä mentiin hakemaan oli liian iso meidän makuriin joten etsintä jatkukoon.
Kävin tänää lastentarvikkeessa ja löysin sieltä emmaljungan käytetyt city cross rattaat pehmeällä kamtokassilla, aivan ihanat! Huomenna käynne sit noutamassa sieltä pois.

Tosi ihana ilma ulkona, lähden vielä hetkeksi istumaan takapihalle! =)

keiju ja wiljo 25+6
 
minttu-maaria: miulla kans joskus kaupan täti varmisteli kun ykkösolutta ostin, että ootko nyt ihan varma tästä. Sillon vielä imetin, niin saunaolueks otin sit ykköstä. On se hyvä että ne huolehtii että ei päästä raitistumaan ihan liikaa! ;) :LOL:

manna-: miulla on tullu 9kg, painoindeksi oli lähtötilanteessa 23 kippeillä eli ihan normaalipainonen olin sillon. Miun makuun on kans ihan liikaa tullu. Mulla on selvästi tullu takapuoleen ja reisiin lisää ja sit tietysti tuo maha joka on aivan hillitön!! Turvotustaka ei oo, eikä naamassa miun mielestä painonnousu näy. Mutta en tykkää yhtään, yritän vähän hillitä tätä syömistä - vaihtelevalla menestyksellä (tänään ei oo ihan putkeen menny tuo hillintäpuoli... :whistle: :ashamed: )

löllykkä: tervetuloa joukkoon! :)

hopeakaisla: kiitti täytevinkistä! Mie soseutin mansikkaa nyt pakkaseen ja mietin että kävisköhän semmonen mansikkarahkatyyppinen täyte, semmosesta kun tykkään muutenki. Siihen sit vähän sitruunaa mausteeks. Ja päälle ehottomasti pitää saada sitä perinteistä porkkanakakkukuorrutetta ja sit sivuille jä päälle reunaan pursottimella kermavaahtoa! No niin, nyt on sit ristiäismenyy melkein suunniteltu! :)

Mitäs tänään... ei mitään...

Eilen käytiin metsäretkellä ja kerättiin yks pakasterasiallinen sit mustikoita. Ja pikkumies suu sinisenä touhotti menemään pitkin mustikkamättäitä. Mutta eipä tän mahan ja varsinka selän kans kauheen pitkään tee mieli kökötellä metsissä. Tänäänki on vielä painostanu ja ollu jotenki tukala ja raskas olo. Supistelemaan ei oo onneks ruvennu kuitenka!

Tänään ollaan taas vietetty mukavan leppoisa peruspäivä. Ulkoilua ja kotihommia. Iltapäivällä luettiin iso pino kirjoja köllötellen - ihanan rauhallinen hetki pikkuinen ukkeli kainalossa! :heart: Illasta kyläiltiin miehen siskon luona. Ja nyt särkee selkää kovasti! Mutta sissinä vaan koneella pitää istua... Kohta meen lukemaan unisatua pojalle, just tuolta suihkusta isin kans kampeutuvat!

Hyvää yötä! :)

Anzkuli ja Veikka 25+5
 
Iltaa..

Olo on vähän parempi :) (vähän) lupasinhan olla positiivisempi ;) Nuha nyt melkonen ja tuntuu kun niistää että on koko pääkoppa jo tyhjä kun niin paljon tulee tavaraa. ja sattuu hiukan niistäessä poskiin... :/

Mutta mikä tärkeintä, syödä oon juo pystynyt, kun kurkku paranemaan päin. Juuri tehtiin pojan (ja mummon) keräämistä kanttarelleistä munakas ja nautiskeltiin ruisleivän kera :p

Keiju: Minkäväriset vaunut on? Laita kuvaa kun oot saanut ne kotiin!! Oliko liikkeessä paljon käytettyjä? (onko uleistä että ne ottaa vähänkäytettyjä myyntiin) Meinaan voisin kanssa lähtee sellasia metsästään liikkeistäkin..

ANZKULI!!!! Ihanan kuulonen (ja näkönenkin varmasti) tulis tuollasesta kakusta!!! Pakko kanssa kokeilla! :p

Helmi ja Aapeli 26+3 :heart:
 
Iltaa kaikille pitkästä aikaa!

Hurjasti oli tekstiä tänne ilmaantunut ja kesti hetken lukee ne. Nyt on sitten tämäkin tyttö rouviintunut ja hanimuunillakin Kreikassa asti tuli käytyä. Kovasti supisteli reissussa, Kreikka kun ei ole mitään parhaita mahdollisia paikkoja raskaana oleville, mäkiä mäkien perään. Sormuksia en viikon aikana pystyny pitää ku yhtenä viileempänä päivänä ja uudet kengät piti ostaa ku numeroo isot kengät ei menny turvotuksen takia jalkaa! Otti kyllä koville mut reissu oli muuten aivan ihana!

Lentokoneessa supisteli jatkuvasti, jännitti kai niin kovin. Sama peli jatkunu taas kotona vaikka häästressikin on ohi =/ No neukkatäti sano et seuraillaa tilannetta, ja se streptokokkinäyte pitää käyä otattaa täl viikol ja alottaa rauta kans ku o matka takana. 7. päivä on se 4D ultra ja 14. päivä sokerirasitus.
Saa nähä mite töihi menon käy ku ois loma ohi 17. päivä. Neukka vasta sen jälkeen mut voi olla et lekurille sit aikasemmi joudun menee, oikee pelottaa noi teidän joidenki avautumiset varsinki ku itel ollu noit suppareit nyt taas enemmän =/
Poika on kyllä varsinainen mylläri et ainaki elossa on :)

Pari päivää ollu tosi huono ja oksettava olo, en tiedä sit mistä johtuu =/ Viime yönä en saanu kovin ees nukutuks ku eto nii pahasti :(

Laitan tähä valituksen loppuun vielä jotain positiivistakin eli siis tuoreimman masukuvan rv 24 ja hääkuvan meistä :heart:







Tässä olen poikani kanssa, kuva on mielestäni niin ihana :heart:

Sanse ja Onski rv 24+3
 
helmi79: juu laitan kuvaa huomenna ja oli siellä paljonkin erilaisia ja erikuntoisia vaunuja myynnissä mut pari kertaa viikossa on pitäny käydä katselee ku menee diellä tosi hyvin kaupaks.

Sanse: kauniita kuvia =) ja onnea rouviintumisesta
 

Yhteistyössä