Jospa nyt ehtisin kirjoittaa synnytyskokemuksestani. Perjantaina, päivä ennen synnytyksen käynnistymistä, oli hieman uudenlaisia oireita. Suihkussa käydessäni toisesta rinnasta valui maitoa (ei paljon, mutta muutamia tippoja), mitä ei ollut aiemmin tapahtunut. Lisäksi kävimme miehen kanssa ostoksilla ja kaupoissa kävellessä tuli useita kivuttomia supistuksia.
Lauantaina kello 18 alkoivat kävelylenkillä supistukset, jotka tulivat heti 5-10 minuutin välein. Kello 20 supistukset olivat jo voimakkaita ja otin avuksi lämmitetyn kauratyynyn. Myöhemmin otin panadolia ja klo 22 soitin synnärille. Sieltä sanottiin, että voin tulla heti, kun kivun puolesta ei voi olla kotona tai kun epävarmuus kasvaa liian suureksi. Tunnin verran vielä olimme kotona ja klo 23 aloimme tehdä lähtöä.. Kipujen puolesta olisin ehkä vielä voinut olla kotona jonkin aikaa, mutta epätietoisuus siitä, missä mennään vei voiton.
Synnärille päästyämme kohdunsuu oli 4cm auki ja pääsimme heti synnytyssaliin. Siellä jatkoin kaurapussin avulla ja myöhemmin avuksi tuli ilokaasu, josta oli minulle hyötyä. Ilokaasun käytöstä olin kuullut etukäteen vain huonoja kokemuksia ja varoituksia, minkä vuoksi jännitin sen kokeilua, mutta se tosiaan sopi minulle. Sain pidettyä itseni liikkeellä melko loppuun asti. Kävely edestakaisin helpotti oloani suuresti ja supistusten aikana olin etunojassa kyynärvarret sängyllä.
Avautuminen eteni nopeasti, mutta 8cm kohdalla tahti hidastui. Mitään ei meinannut tapahtua ja lopulta kalvot puhkaistiin. Kalvojen puhkaisun yhteydessä sain toisen annoksen pudendaalipuudutetta. Ponnistusvaihe oli kaikkein tuskaisin osuus synnytystä. Kuitenkin se kesti onneksi vain puoli tuntia. Voi olla, että minulla ei ole todenmukainen mielikuva asioista, mutta minusta tuntui, että supistukset tulivat ponnistusvaiheessa harvakseltaan ja, että niitä joutui oikein odottamaan. Lisäksi supistukset tuntuivat kevyiltä verrattuna avautumisvaiheen supistuksiin.
Jossain vaiheessa paikalle pyydettiin toinen kätilö ottamaan vastasyntynyttä vastaan. Kun oma kätilöni totesi paikalle pyydetylle kätilölle, että tässä taitaakin mennä pidempään kuin hän oli arvellut ja, että toinen kätilö taidettiin kutsua paikalle liian aikaisin, minulla tuli hieman epätoivoinen olo. Toisaalta saatoin myös saada noista kommenteista lisää tahdonvoimaa ponnistuksiin. Toinen asia mistä haluja ponnistaa tuli lisää, oli se, että epparin tekeminen oli todella lähellä. Kaikki välineet oli jo valmiina ja taisin saada ponnistuksillani aikaiseksi jotain juuri ja juuri ennen päätöstä välilihan leikkaamisesta. Onnekseni vältyin epparilta, koska sitä olin todella pelännyt etukäteen. Ja myös se auttoi minua keskittämään voimani ja ajatukseni ponnistamiseen, kun paikalle myöhemmin tullut kätilö istui vähän matkan päässä sängyn jalkopäästä ja piti minuun katsekontaktia.
Puolen tunnin ponnistusvaiheen jälkeen tyttö syntyi maailmaan synnytyssalin kellon mukaan 4:03. Koska samana yönä siirryttiin talviaikaan, virallinen syntymäaika oli 3:03 talviaikaa. Kellojen siirtäminen vaikeutti tietojen kirjaamista, koska tietokone ei hyväksynyt sitä, että ponnistusvaihe oli alkanut puoli neljältä ja vauva syntynyt kolmelta
Yhteensä sain neljä tikkiä, mutta repeämät eivät olleet pahoja. On se vaan erikoista miten asioihin suhtautuu eri tavalla, jos on käynyt ne henkilökohtaisesti läpi. Vielä kaksi viikkoa sitten paikkojen repeäminen ja ompeleminen kuulosti minun mielestäni todella pahalta, mutta nyt sen kokeneena voin todeta, että eivät tikit alapäässä ole maailmanloppu. Hyvähän se vaan on, että on paikat hoidettu kuntoon.
Ponnistusvaihe on selvästi jäänyt mietityttämään minua. Ihan hyvä, että eilisellä neuvolakäynnilläkin sain puhua siitä. Jostain syystä minusta tuntuu, että epäonnistuin ponnistusvaiheessa. Tiedän, että ajatukseni on hullunkurinen, mutta eipä sitä tunteilleen minkään voi. Minusta tuntuu siltä, etten suoriutunut ponnistusvaiheesta niin hyvin kuin olisi pitänyt. Pudendaalipuudute vähensi ponnistamisen tarvetta ja harvoilta ja kevyiltä tuntuneet supistukset eivät helpottaneet asiaa. Synnytyksen kokonaiskesto oli 10h ja ponnistusvaihe 30min ja paperilla kaikki on mennyt hienosti. Voin sanoa, että synnytys oli helppo, onnistunut ja positiivinen kokemus, mitä se olikin. Mutta saman aikaan ponnistusvaiheen muisteleminen aiheuttaa epäonnistumisen kokemuksia. Ehkä vaan olen niin kriittinen itseäni kohtaan ja näen synnytyksen jonkinlaisena suorituksena. Toivottavasti vielä joskus saan toisen lapsen ja pääsen kokemaan raskauden ja synnytyksen uudelleen, mutta silloin joudun kyllä miettimään kivunlievityksen käyttöä uudelleen. Ponnistusvaiheen koin niin kivuliaaksi, etten varmaan olisi ilman puudutusta selvinnyt. Kuitenkin koin pudendaalipuudutteeen myös vaikuttavan negatiivisesti ponnistusvaiheen etenemiseen. Olisi se helppoa, jos tietäisi ennen ensimmäistäkään synnytystä millainen kivunlievitys itselle sopii parhaiten ja, että kaikille olisi olemassa juuri omiin tarpeisiin sopivat kivunlievityskeino.
Tästä tuli jo melkoinen romaani, mutta vielä yhden asian mainitsen. Synnytyksessä mukana oli kätilöopiskelija, joka oli lähes valmis kätilö. Tuntui kuin paikalla olisi ollut kaksi kätilöä. Lisäksi kätilö ja kätilöopiskelija olivat hyvin erityylisiä persoonia ja otteeltaan erilaisia, joten olin onnekas saadessani heidät molemmat käyttööni.
Ja vielä: en tiedä oliko vain sattumaa, mutta meillä heiluteltiin peittoja makuuhuoneen puolella kahteen kertaan päivänä, jona synnytys käynnistyi. Oli sillä sitten vaikutusta tai ei, seuraavassa raskaudessa (jos sellainen vielä tulee) keino on taatusti käytössä siinä vaiheessa, kun olisin jo valmis tapaamaan masuasukin.