Marraskuun masuasukit 2013 *Marraskuussa* MEIDÄN KUU!!

Moicca! :)

Kotiuduttiin eilen. Tulin pikaiseen Onnittelemaan Erikaa, Susupalaa ja Lumililjaa Tyttäristä! :) :flower: :heart:

Erika, 31.10. Syntyi 7 pikkuista Koksissa, juu kiirettä kuulemma piti! :D

Susupala, siehän poksahdit sitten pikaisesti perässä. ;)


Jos tänään ehdin, niin tulen myöhemmin synnärikertomuksen tekemään.

Kärvistelijöille Tsemppiiii! :)

murri76 ja Piipero 3 vrk
 
Kiva Murri!

Itse tulin ihan vaan poksumaan, nyt se on sitten rv 38! Ei kyllä mitään tuntemuksia että synnytys ois lähellä. Olenkin lupautunut ties mihin pullanleivontaan ja vanhempainkomiteaan, kun tiedän ettei tässä mitään kuitenkaan tapahdu vielä aikoihin.

No niin mä sitten teen että sanon ettei sairaalaan tarvii tulla muiden kuin miehen ja lapsien. Esikoisen kohdalla kävi jopa miehen työkaverit :) Tokasta ja kolmannesta muksuista vähemmän vieraita, mutta silti niin että se lepo jäi vähille. Anoppia vissiin lähinnä pelkään, se suuttuu kumminkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Tambers
Jälkisupistuksia jännitän itsekkin, ei kauheen houkuttelevilta vaikuta sen sektiohaavan kipuiluun yhdistettynä..

Meillä meidän molempien vanhemmat varmaan tulee katsoon vauvaa sairaalaan, riippuen toki mun voinnista. Mahdotonta arvioida nyt millainen oma olo tulee oleen. Ei ehkä ekoina päivinä kärsi muita vieraita kun miehen ja pojan.
Kotiin ei varmaan oteta kavereita kyläileen ennen kun oon tarpeeks hyvässä kunnossa.

Mua jännittää jo nyt että joudun oleen esikoisesta erossa monta päivää. Tietty nähdään pari tuntia päivässä mutta oon ollut aika tiiviisti kuluneen 1v 11kk pojan kanssa niin outoa kun se ei olekkaan koko ajan lähellä. Tulee varmaan kauhee ikävä!
Muutenkin epämiellyttävimpiä asioita tossa sektiossa on se että joudun pakosta oleen monta yötä sairaalassa, ennen vauvan poikittain olon selviämistä toivoin mahdollisimman nopeaa kotiutumista. En oikein osaa nukkua sairaalassa ja sit vielä jos nyt oon kauheen kipeä enkä pysty lepäämään kunnolla.. Sairaalassa hoitsut kuitenkin ramppaa öisinkin siellä huoneessa ja sit päälle oman ja huonekaverin/kavereiden vauvat heräilee pitkin yötä..

Saa nähdä pysyykö tää mahassa vielä melkein kaksi viikkoa. Oltiin tänä iltana kävelemässä pikkuinen kävelylenkki koiraa viemässä ja maha oli kivikovana koko ajan! Aiheutti jo vähän painetta tonne alakertaan! Tuntuu että menee kauheen pitkälle se sektioaika kun se on vasta 39+2.

Susimieli ja Pikkusisko 37+4
 
ONNEA KAIKILLE VAUVAUTUNEILLE!!!!

Ihan mahtavaa!! Itellä olisi vielä n 2 vkoa laskettuun aikaan ja huomaa, että alkaa tahti vähän hiipua kävelyssä ja turvotusta alkanut olemaan nilkoissa ja pohkeissa. On vielä paljon tekemistä joten mun puolesta kyytiläinen voisi tulla lähempänä laskettua aikaa, mutta siihen ei vissiin ite juuri voi vaikuttaa

Yllättävän nopsasti aika mennyt kun kohta alkaa 4 vko äippärillä. Ei puhettakaan siitä, että olisi aika käynyt pitkäksi vielä. Tosin oon hoitanut asioita tosi paljon - käynyt lounailla kavereiden kanssa yms. Ottanut ihan iisisti siis. Ja jos ollut väsy niin ottanut tunnin päikkärit :)

Tänään olisikin ohjelmassa auton katsastusta, housujen lyhentämistä ja pientä shoppailua lounastelun ohessa

starhope 37+5 hurjaa
 
Viimeksi muokattu:
Huoh, jälleen neuvolakäynti takana. Kaikki edelleen loistavasti ja neuvolantäti sanoikin, että vauvan on liian hyvä olla mun mahassa kun kaikki on näin hyvin... Pitäsköhän niitä olosuhteita jotenkin huonontaa, että sais sen pihalle sieltä??? Vauva ei ole suuri, arvioi että 3,3-3,4kg ja lapsivettä on kuulemma vähänlaisesti, mutta siitä ei tarvi olla tässä vaiheessa huolissaan. Kuuluu vissiin asiaan. Kohdunsuulla ei ollut kahden viikon takaiseen juurikaan muutosta, tosin vauvan pää oli alempana lantiossa kuin aiemmin.
Lauantai-iltana oltiin jo ihan varmoja, että lähtö tuli justiinsa kun kipeät supparit tuli 7-10min välein reilusti kolmatta tuntia, mutta yötä kohden loppuivat taas. Olo alkaa olemaan aika väsynyt, kun kaikki illat menee kipuillessa supistusten kanssa ja muuten lonkat ja koko lantio särkee ja nivusiin vihloo. Alkaa tää mamma olemaan aika kypsää kauraa :LOL:

Paljon onnea taas kaikille, ketkä oman pienensä ovat jo syliin saaneet, ihana lukea synnytyksistä. Vähän vaan oon kateellinen teille ;)

Tiukunen 40+3
 
  • Tykkää
Reactions: Tambers
Heippa hei taas ja Oikein paljon onnea vauvansa saanelle :heart:

Me ollaan taas kotona ja mahan kans edelleen :LOL:

Ballonki laitettiin tosiaan viime torstaina iltapäivälllä ja pääsin sen kans kotia.. Sen laittaminen oli vähän epämiellyttävää, mutta ei silti kovin paha juttu. Vähän oli myös vaikeaa olla sen kans kotona ja esim, wc:ssä käynti oli aika epämukavaa.. Supistuksia alkoi tulemaan illalla kahdeksan aikaan ja puolen yön maissa niitä tuli jo 5-10min välein ja osa oli aika napakoitakin! (tähän asti en ollut kokenut yhtään kipeää supistusta niin vähän jo alko tietämään että mitä ne vois olla) Kahen maissa yöllä sain kuitenkin unen päästä kiinni ja supistukset laantu aamuun mennessä. Yhdeksältä mentiin sairaalaan jossa ballonki poistettiin. Laittoivat mut osastolle, jossa jatkettiin käynnistystä tableteilla.

Sain yhden puolikkaan aamupäivällä ja se teki sen verran supistuksia koko päivän että annosta ei voitu antaa lisää (olisi saanu 3 puolikasta päivän aikana, jos ei olisi ollut supistuksia niin tiheään) Yöksi supistukset kuitenki taas laantu ja nukuin yön paremmin ku aikoihin :LOL:

Lauantaina jatkettiin taas tableteilla kun kohdunsuulla ei juurikaan muutoksia ollut tullut. Lauantaina sain kaksi puolikasta tablettia ja illalla supistukset olivat napakampia kuin lauantaina! Yö meni taas hyvin nukkuessa ja suunnuntaina antovat päivänloman, sain lähteä kotia ja tulla illaksi takasi että kroppa saa vähän huilia!

No, tänään aamulla kohdunsuun tilanne oli edelleen niin epäkypsä, ja vauva ultrattiin. Kokoa ei juurikaan ollut tullut lisää, joten kotiuttivat minut ja menen torstaina takaisin, jolloin käynnistystä jatketaan. Toivotaan että luonto tekisi vähän tehtävää sillä aikaa ja sekä minä että vauva saadaan levätä välillä.

Vähän on ollut avuton olo, kun eipä näille asioille mitään oikein itse voi.. Pääasia kuitenki että vauva voi hyvin ja ei ole kasvanut enempää, joten ei siinä mielessä mitään hätää ole! Nyt sitten taas vaan odotellaan ja oleillaan :)

Resunalle <3 + yksiössään viihtyvä Möhkis 39+2
 
Tiukunen, kuulostaa niin tutulta! Mulla oli kans perjantaina sellaset supistukset ja kivut että uskoin jotain tapahtuvan, mutta loppui ennen nukkumaanmenoa :/

Mulla oli tänään viimeinen äitiysneuvola, seuraavaksi yliaikakontrolli tays:ssa, todennäköisesti taas maanantaina jos ei ennen sitä synnytys ala.

Mulla kans nivusia ja lantioo vihloo, yöt on tuskaa... Pikkuinen oli eilen illalla ihan liian vilkas! Alkoi tuntumaan tosi epätoivoiselta kun sitä jatkui monta tuntia ja maha tuntui repeävän.

Plääh, tulispa jo! <3


-hampula rv 40+5
 
Viimeksi muokattu:
Jopas on Resunallen kohtu sinnikäs tapaus :O Luulis nyt pian jo omankin kropan tajuavan, että kyllä se vauva saa jo tulla ulos, jaksamista vielä loppurutistuksiin :heart:

Minä olen menossa neuvolaan ja hampilääkäriin keskiviikkona ja sillonhan sitä ollaan sitten itsekin jo täysaikaisia :heart: Niin se vaan on aika mennyt kuin siivillä!!

Masunahan alle ei ihmeitä! Eilen heiluin lehtipuhallin selässä 2h ja mies haravan kanssa keräili kasoja kottikärryihin, ei siis merkkiäkään synnytyksestä :LOL:

Talventähti ja pienimies 36+5 :heart:
 
Heippa!

Neuvolassa käyty taas ja tässä tämän päivän rivi

rv36+5
paino +323g/vko 81kg
turvotus +-
RR 132/82
pissa puhdas
hemppa 109 (rautaa pitäisi taas alkaa popsimaan...)
sf 31
lapsivettä normalisti
sykkeet 140 ja liikkeet ++

Itseä vähän hirvittää tuo verenpaine, kun yläpaine on tähän asti ollut jotain 120 luokkaa ja alapaine 69-77 (kerran aiemmin ollut 81).. Käympä siis huomenna taas hakemassa äipältä verenpainemittarin lainaan ja mittailen arvoja kotona. Molemmissa aiemmissa raskauksissa on verenpaineet kyllä noussut pari pv ennen synnytystä, mutta en kyllä usko, että kyse olisi nyt siitä, kun viikkoja vasta vajaa 37 ja aiemmat syntyneet 41+3 ja 41+5.. Onneks pissa oli kuitenkin ok, niin en nyt ihan ekana ala raskausmyrkytystä panikoimaan.

Seuraavat neuvolat varattiin 12.11 ja 19.11

Tsemppiä resunalle torstaille! Toivotaan, että silloin (tai vaikka jo vähän aiemmin) alkaisi jotain tapahtumaan. Varmaan tosi inhottavaa, kun henkisesti on valmistautunut vauvan syntymään ja sitten ei tapahdukkaan mitään :hug:

-Nelly ja murunen 36+5-
 
Viimeksi muokattu:
Täysiaikaisuus saavutettu pyhäinpäivänä! :wave:

Tulin myös kommentoimaan Resunallelle, että tsemppiä koitokseen, sun vauva ei näemmä todellakaan halua tulla ulos! :D Itsellä oli hiukan sama homma esikoisen kohdalla, oksitosiinitippa oli yhden päivän kädessä, mutta sillä ei saatu supistuksen supistusta aikaan, joten päätin lähteä kotiin ja palasin muutaman päivän kuluttua, jolloin kalvot puhkaistiin suoraan. Mistään ballonkeista en ollut ennen tätä ketjua kuullutkaan, piti oikein googlettaa että mikäs se sellanen on :)

Omassa voinnissa ei muutoksia, kaikki ok. Vaikken uskokkaan vauvan syntyvän vielä hetkeen, taidan pakkailla sairaalakassia silti pikkuhiljaa valmiiksi, matkaa sairaalaan kuitenkin tunti, joten jos päättää tulla nopsaan, ei ole liikoja aikoja h-hetkellä pakkailuun.

-Pippari ja Muru rv 37+2
 
Ai niin, tuosta sairaalakassista piti munkin kommentoida, että sain tänään vihdoin ostettua liivinsuojat ja paketin pikkuvaippoja sekä tutin ja pari pullotuttia vauvalle. Nyt siis löytyy kaikki loput sairaalakassiin meneväkin kotoa, joten kaippa sen voisi tämän viikon aikana myös pakkailla... Edellinen synnytys mulla kesti 2h50min, joten mä luulen kanssa, etten kauheasti pakkaile enää mitään, kun synnytys alkaa, vaikka sairaalaan ei hirmu matkaa olekkan (n.20min menee autolla)..
 
Rovaniemeltä kotiuduttu :)
Eka laittoivat käyrälle makoilemaan ensimmäistä keraa, aika jännä kokemus ku makaat anturit mahassa 20 min ja katot pikkusen sydämenlyöntejä kuinka ne vaihtelee 129-161.. Supistuksia ei tullu siinä välissä mutta automatkalla taas tuli, eli levossa supistelee jo kovasti.
Lekurille ku päästiin nii kehuivat taas hyviä sokereita ja insuliinit pistetään loppuun asti. Sitte ultrattiin ja hups heijakkaa, Papunen oli saanu kilon lisää painoa eli painelee jo nyt 3,6 kiloa mittauksien mukaan ja muutenki pää oli jo alhaalla ja kaikki hyvin :) Lekuri sitte kokeilikin kohdunkaulan tilannetta niin tais siltä päästä parit hups ja oho kommentit :D Olen kuulemma erittäin kypsä ensisynnyttäjäksi ja sormella auki :D
Seuraavan kontrollin antovat 14.11 sanoen että nähdään viimeistään silloin :D Eli voi olla että jollei aikasemmin luonto hoida hommia niin jään käynnistykseen tuolloin :)

Miehelle sitte sanoinkin että nyt voin pakata sairaalakassin valmiiksi :D Ja sanoinki että nyt otetaan käyttöön kolme ässää mutta heti kieltäyty antamasta seksiä mulle että saatais pidettyä Papunen sisällä mahollisimman pitkään :D

Ei siinä mitää, jännittäviä aikoja eletään :)

Sasseri86 ja Papunen 36+5
 
Paljon onnea tillinäiti ja muut jotka ovat nyyttinsä saaneet! :)

Tänään käytiin tayssissa synnytystapa arviossa edellisen imukuppisynnytyksen takia ja siksi kun mulla toi sf-mitta on huidellut yläkäyrien yläpuolella koko raskauden ajan.. No, siellä oli semmonen 3268g pikkumies, syntymäpainoarvioksi saatiin noin 3,7kg eli samoissa mitoissa mennään kun esikoisenkin kanssa :) Oli kyllä jotenkin helpottavaa kuulla että poitsu ei ole kauhean iso, lääkäri sai kuitenkin tosi tarkat mitat ja varmisteli vielä monta kertaa.. Mun lantiolla ei kuulemma synnytetä yli 4,5kiloista :D Kanavaa oli jäljellä 1,5cm ja edelleen sormelle auki. Hyvin kypsynyt kuulemma ja lähtökuopissa on.
Nyt vaan odotellaan... :)

Mirkkeli & Pikkuveli 38+0 <3
 
Paljon, paljon onnea kaikille vauvan saaneille! On niin mahtavaa, että vihdoinkin on marraskuu ja tämän ketjun odottajien vauvoja alkaa varmasti putkahdella lähes päivittäin! Itse kuulun loppukuun odottajiin, eli pahimmassa tapauksessa saattaa mennä hyvinkin joulukuun puolelle synnytys, mutta täytyy sanoa, että ihmettelisin kyllä, jos niin kävisi tämän kanssa. Supisteluja tulee aika reippaasti silloin kun tulee, niitä siis saattaa tulla 4-5 tuntia putkeen ihan 5-10 minuutin välein, ovat todella napakoita ja kipu menee selän puolelle myös. Supistuksen aikana ei voi puhua, pitää vaan ottaa jostain kiinni ja hengitellä pahimman yli. Kolmatta jo odotan ja aikaisemmin tälllaisia kipeitä supistuksia on tullut vasta synnytyssalissa. Veikkaan siis melko nopeaa synnytystä (edellinenkin oli vain 2 tuntia) kun lähtö lopulta tulee...

Seuraava neuvola on tämän viikon torstaina ja ajattelin kysyä terkalta mahdollisuuksia päästä kokoarvioon, kun vauva tuntuu niin isolta jo. Sf-mitta veteli jo viikolla 34 samoissa mitoissa kuin aikaisemmilta juuri ennen synnytystä ja vauva on tosiaan jo laskeutunutkin (pää on ollut todella alhaalla jo viikolta 31). Saapa nähdä, saanko aikaa, kun kuitenkin olen jo kolmannen synnyttäjä. Mutta yön pimeinä tunteina alkaa usein pelottamaan vauvan mahdollinen suuri koko ja kaikki kauhutarinat isokokoisten vauvojen synnytyksestä nousee mieleen...ainakin siis mielenrauhaa antaisi, jos tietäisin, kuinka suurta vauvaa noin edes suunnilleen voin odottaa, jos menee laskettuun aikaan saakka (tai yli).

Suurta mahaa ja ajoittaisia kipeitä supistuksia lukuun ottamatta olo on edelleen hyvä. Erilaisia nopeita vihlaisuja alhaalla ja reisissä tulee päivittäin ja välillä tuntuu, että vessassa pitää rampata useamman kerran tunnissa. Varsinkin yöllä se on aika rasittavaa, varsinkaan, kun en yleensä nukahda heti vessareissun jälkeen. Samat vaivat varmasti monella täällä, eli tsemppiä vaan kaikille, ette ole yksin!

Ajankuluksi kyselen, minkälaisia tuntemuksia nyt jo synnyttäneillä on ollut juuri ennen synnytyksen alkua? Lähtikö limatulppa (ja kuinka paljon aikaisemmin) ja lähtikö synnytys käyntiin vesien menolla vai supistuksilla? Itsellä eka synnytys lähti vesien menolla (supistukset alkoivat n. puoli tuntia vesien menon jälkeen) ja limatulpan bongasin samaisena iltana ennen vesien menoa (ne menivät siis yöllä). Kakkosesta lähti käyntiin supistuksilla sisätutkimuksen jälkeen, olin siis tutkimuksessa auki jo 5cm. Kalvot puhkaistiin salissa ja siitä 45 min poika oli ulkona. Nyt siis jännittää, miten tällä kertaa käy :)

Marrastuuli ja poju 36+3
 
Heippa!

Elikkäs Tapansa mukaan Kittana kömpi yöllä äitin viekkuun neljän aikoihin. Mulla särki silloin jo selkää. Ja jonkin aikaa siinä kerkesin vielä yrittää nukahtaa kunnes ensimmäinen supistus tuli, ja se oli heti kivulias. Siirryin saman tien sohvalle kuulostelemaan, ja 4.36 tuli seuraava ja ed. kivulias. 10 min päästä uusi voimistuen. Herätin mieheni ja ilmoitin, että nyt saattapi lähtö tulla. Seuraavat tuli jo n.7 min välein.
Viiden jälkeen soitin synnärille, että lähenkö tulemaan, kerroin tilanteen, että olen jo valmiiksi 4-5 cm auki. Kätilö epäuskoisena kysyi, että mistä tiedän. Kerroin Kontrolleista ja lääkärin ohjeistuksesta, lähteä mahd. pian ambulanssilla. Kätilö tuumasi vaan, että eiköhän sitä voi omalla autolla lähteä, ja tarvittaessa kutsua ambulanssin vastaan.
No Ei. Soitin mummilaan ja äitini oli yhtä mieltä siitä, että ambulanssi alle. No soitin lanssin ja mies alkoi laittamaan esikoista mummilaan.

Lanssin tullessa iski voimakas kipu selkään supistuksen yhteydessä. Lähtösähläysten jälkeen ( mulla äippäkortti hukassa, löytyi. Lanssin jäähdytysnestevalo paloi, ei sammunut lisäyksen jälkeen, toinen ajokki alle paloasemalta, joka onneksi oli matkan varrella. :D ) vihdoin Koksia kohti. Supistukset voimistuivat tietenkin matkalla, samoin se voimakas kipu alaselässä, tullen jopa supistusten välillä.

No Synnärille, heti ovelta ilmoitin, että epiduraali heti kun mahdollista. Käyrään, sisätutkimus 6 cm auki. Vaatteiden vaihto ja saliin, odottamaan anestesialekuria ja hengittelemään ilokaasua, josta ei tällä kertaa ollutkaan apua, selkäkipu löi niin tajuntaan.
Kätilöillä tuli vuoronvaihto, ja uusi kätilö kera kätilöopiskelijan päätyi spinaalin antamiseen mielummin. Ok.
Vielä joutui hetken odottamaan puudutusta, ja mä vain kiemurtelin tuskasta, niin kipeää selässä teki, supistusten lisäksi.
Sain spinaalin, supistuskipu helpotti aika nopeasti, mutta selkäkipua jäi piinaamaan.

Suht nopeasti spinaalinannosta, kätilö päättikin tehdä sisätutkimuksen ja ilmoitti sä oot muuten jo täysin auki, että saapi alkaa ponnistaa. Soitin vielä miehelle, että sopis alkaan tulemaan, jos meinaa keretä mukaan.

Puoli-istuvaan asentoon ja muutaman ponnistuksen jälkeen kalvot repes ja vedet meni.
Ponnistin minkä kerkesin supistuksilla, ja oikein mallikkaita ponnistuksia kätilöiden mukaan mutta pikkuinen ei vain ottanut syntyääkseen. Aloin väsyä, ja kätilöt päätivät antaa mun vain levätä. Ihmettelin ensin sitä, mutta sitten tajusin homman kun supistusten kivut alkoivat taas tuntua. Spinaali haittasi synnytystä. Lisäksi mulle laitettiin tippaan supistusten voimistajaa, ja katetroitiin virtsarakko.

Taas alkoi uuttera ponnistussarja, jossa kertaalleen kätilökin yritti hieman työntää pikkuista eteenpäin, muttei juuri saaanut liikkumaan. Vaihdoin kylkiasentoon kätilön ehdotuksesta ja sain vihdoin lisävoimaa ponnistuksiin, jolla sain vihdoin pusattua tytön pään ulos. Kävi ilmi, että tyttö olikin avosuisessa tarjonnassa. Selitti siis hankalan ja takkuilevan synnytyksen ja kovan kivun selässäni. Tyttöparalla oli musta otsa kun hakannut ilmeisesti häpyluuhun.

9.52 likka siis syntyi. Synnytys ohi 10.06. Kesto n. 5 1/2 tuntia. Ponnistusvaihe 1 tunti 14 min. Apgar-pisteet 9/9. Otsan mustelmaisuus vähensi 1 bojon kympistä. Istukka todella hyvässä kunnossa. Vain kaksi tikkiä jouduttiin laittamaan, ja toinenkin niistä kauneustikki. :)

Myöhemmin kätilön kanssa jutellessa, hän kertoi, että mun "kehoni kieli" oli kehottanut tekemän sisätutkimuksen lähes heti spinaalinannosta. Sitä lukemalla hän oli tajunnut, että olin jo paljon enemmän auki kun sen 6 cm. Ihana kun sattui niin täyden kympin kätilöt mulle! Mieletön tsemppi ja niin ammattitaitoisia, ollakseen niin nuoria. :)

No toivottavasti jaksoitte jaaritteluni lukea. :)
Lisäys : Synnytyspäivänä rv 39+5

murri76 ja Piipero 4 vrk
 
Viimeksi muokattu:
Mä tein tänään vähän muutoksia sairaalakassini sisältöön, olin pakkaillut liivinsuojatkin sen mukaan että oon vaan pari päivää, nyt kun tiedän että menee kauemmin niin pakkasin niitä enemmän, samoin kotiinlähtö vaatteet pakkasin siten että on leikkaushaavan kanssa hyvät. Käytiin myös h&m:llä josta ostin parit imetysliivit ja topit kun synnytyksen jälkeen ei heti pääse ostaan.

Onko täällä jollain muulla tiedossa että synnyttää sektiolla? Vai oonko ainut?

Nyt voi jo sanoa että meidän vauva syntyy ens viikolla! Iik!

Onnea vauvan saaneet!

Susimieli ja Pikkusisko 37+5
 
Iltaa..

Nyt tosiaan on meijän kuu ...;) Näin se aika siis meni sitten, nyt vaa odotellaan milloin tämä päättää tulla täältä, nyt rv 39+4 ....;) eipä oo merkkejä että olis vielä tulossa, huomen äippä poli aika.. katellaa mitä siel sanotaan.

Harmi ku Susimieli sun käännös yritykset eivät tuoneet tulosta, ja sinulla siis myös laskettu aika omien synttäreiden lähellä, Mulla on laskettu 7.11 ja omat synttärit 17.11 .. jännäksi menee.. mulla vain yksi normi synnytys ja silloin meni 10 pvä yli ...katellaa miten tää, kaksi muuta on tosiaan käynistetty...;)

Onnea vauvan saanneille <3
 
Onnea pienien vauvojen saajille ja onnellisen jännittävää odotuksen loppua!

Hei, en tiedä saisiko tänne teidän ketjuunne kirjoitella vähän asian ohitse. Mutta lähestyn teitä koska olen valokuvausuraa aloittava kuvaaja ja kaipaisin pieniä vauvoja kuviin, jotta voisin saada osaamistani paremmin esille.

Olen 27-vuotias nainen, joka on harrastanut valokuvausta reilusti yli kymmenen vuotta, mutta nyt haluaisin tehdä siitä sivutoimisenammatin. Voisin kuvata neljä pientä vauvaa ilmaiseksi, jos voisin laittaa valmiit kuvat esille tuleville verkkosivuilleni ja mahdolliselle facebook-sivulle. Kuvaan tulleen vauvan vanhemmat saisi itseleen CD-levyllä 15 käsiteltyä kuvaa, joita voi halutessaan käyttää facebookissa, teettää yms. Luonnollisesti laittaisin kuvat esille vasta, kun vanhemmat ovat ne hyväksyneet.

Asun Turun seudulla ja kuvat otettaisiin mieluiten kotistudiossani Ruskolla, jotta voisin valmistella studiovalot, rekvisiitat ja muut valmiiksi hyvissäajoin ennen kuvausta.

Kuvat joita haluan ottaa ovat tämän linkin tapaisia.
Gorgeous Kyndall {Sacramento Newborn Baby Photographer}

Mahdollisesti kiinnostuneet voivat ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla:
heidiÄTmyotavalo.fi

Laitan kiinnostuneille mielelläni sähköpostilla ottamiani kuvia malliksi, jos osaamiseni mietityttää. Pahoittelen, jos viestistäni tuli jollekin mielipahaa, mutta en tiennyt miten voisin tuoreita tai tulevia uusia äitejä tavoitella, niin tämä foorumi tuli mieleeni pohdinnan jälkeen.

Ystävällisin terveisin
Heidi Tuomola :)
 
Susimieli Tsemppiä sulle siihen sektioon näin etu käteen! Toivottavasti kaikki menee hyvin! Täällä on vauvan saanneilla ainakin mennyt hyvin synnytykset! toivotaan että meillä muillakin menee kaikki oikeen hyvin .. ja saadaan pikkuiset maailmaan turvallisesti...;)

Olen itse aatellut olla ilman mitään kivun lievitystä jos suinkin vaan mahdollista, mutta aika näyttää miten kivulias synnytys onkaan sitten..;) Ja jos oon todella tuskissaan niin toki haluun kivunlievitystä, mutta sen näkee kun H-hetki koittaa... ;) Oman kaura tyynyn otan mukaan se on varma asia!!!

Kai sitä pitäis lähtee nukkuu ...;) Hyvää yötä kaikille tasa puolisesti...
 
Viimeksi muokattu:
Kääk! Alkaa h-hetki lähestyä ja nyt tuntuu ettei ole vielä valmis ja toisaalta taas odottaa jo että tulispa kyytiläinen..

Hurjaa Susimieli että tiedät jo etukäteen päivän :)
Huomenna taas poksutaan ja on neuvola. Tänään sen sijaan ohjelmassa kaverin kanssa lounastelua yms..rennosti siis

starhope 37+6
 
  • Tykkää
Reactions: Susimieli
Jälleen suuret onnittelut uusista vauvoista! :)

Tylsää... Eilen illalla sen kivoimman ässän jälkeen, alkoi tulemaan melko kivuliaita supistuksia n.7 minuutin välein.
Aluksi tuntui siltä kuin alaselkä olisi tulessa, ja sitten kipu siirtyi myös alavatsan puolelle ja siitä pikkuhiljaa koko vatsan alueelle. Näitä kellottelin reilun tunnin ja tuli säännöllisesti.
Ajattelin että jes! Nyt hän lähtee tulemaan, mutta nööööy. Kivut loppu kun aloin lepäämän. Argh. No, kai nuo nyt jotain sai aikaan tuolla alhaalla...? Hope so!


-hampula rv 40+6!
 
Onnea tillinäiti :flower:

Resunalle on kyllä sinnikäs kun oot jaksanu moista käynistelyä, mutta sinnikkäästi haluu pikkunenkin pysyä mahassa! Toivotaan että lähtee synnytys nyt iteksiään käyntiin tai viimestään torstaina ekalla yrityksellä.

Kiitos murrille kun jaksoit kirjottaa synnytyskertomukses :) Siellä on kans nopeeta synnytty, kaikilla marraskuisilla vauvoilla taitaa olla hoppu maailmaan! Kuinkas Kittana on ottanu sisaruksen vastaan?

hampula toivotaan että tänään tulis uudet supparit ja ne ei loppus ennenkun on nyytti kainalossa :)

Eilen oli menkkakipuja, illalla kun menin nukkuun alko supparit mutta hyyty aika äkkiä. Aamulla kävin vessassa ja kappas! Mun kauan odottama limatulppa alko irtoileen :whistle: Alakerrassa siis tapahtuu jotain! :cool:

KyyneltenHymy & Eemeli-Emilia 40+4
 

Yhteistyössä