Marraskuiset 2022❄️

uusi yritys
Moikka, ajattelin etten ikinä kirjopittaisi näihin keskuteluihin, mutta kuitenkin ajattelin, että olisi kiva jakaa "jännitystä" muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Olen siis 32-vuotias ja nyt 2. kertaa raskaana 3kk sisään. Ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon tammikuussa viikolla 10 ja sen jälkeen yhden menkat ennen plussausta eilen, mikä sattumoisin oli tasan 2kk km jälkeen. Näyttäisi siis alkavan 4. viikko. Jännittää kauheasti, koska eipä ole mitään oireita muuta kuin meknat puuttuu ja iltaisin menkkamaiset jomotukset alavatsassa. Olin jo kerinnyt aikoja sitten varaamaan gynekologille ajan ensi keskiviikolle papa-koetta varten ja tässä nyt mietin, että peruisinko sen kun ei siellä varmaan mitää edes alkiosta näkyisi. Tietysti voisivat varmaan katsoa limakalvon paksuutta yms.

Onnea kaikille plussaneille ja voimia km kokeneille.
 
Tervetuloa uusille ja paljon voimia huonoja uutisia saaneille! 😢❤
On ollut myös ihana lukea niitä iloisia uutisia, joita monet ovat jo saaneet. Toivottavasti niitä tulee paljon lisää!

Täällä saa vielä 1,5vkoa odottaa varhaisultraa, kun sitä piti miehen reissun vuoksi siirtää myöhemmäksi. Rinnat ovat kipeytyneet ja suurta ruokahalua ei ole. Muuten oireet ovat niin mitättömät, että huonoihin uutisiin varaudun.
Korona muuten saapui tännekin, mutta eipä ole siitäkään suuria oireita tullut toistaiseksi. 😷
 
Täällä päästiin viimein pitkään odotettuun varhaisultraan. Kävi ilmi että parin viikon takaisissa vuodoissa oli kohtu tyhjentynyt
Niin ikävä kuulla :( voimia kovasti!

Mekin juuri kotiuduttiin varhaisultrasta ja sieltä löytyi tyyppi oikeasta paikasta.
Hän oli niin kiinni seinämässä ja osittain ruskuaispussin takana että kätilön oli vaikea ottaa mittoja mutta viikoiksi saatiin 6+5 (omien laskujen mukaan 7+1). Sydän löi ❤
 
Tervetuloa uusille ja pahoittelut kaikille ikäviä uutisia saaneille.

@Ruutupaita varhaisultrassa sanoi että on pieni viikkoihin nähden ja ettei mittoja vooJotenkin itse ajattelen että jos se ovis on ollut vaikka myöhemmin🤔 Yritän olla liikaa asiaa miettimättä, kun syke kuitenkin lopulta saatiin näkymään.

@Tuituixx ihana kun syke löytyi. Miten nuo mitat otettiin? Mulle sanottiin ettei pysty mutta en huomannut kysyä miksi ei.

Joku aiemmin kyseli FB ryhmää, voisin siitä olla kiinnostunut kun on enempi viikkoja kertynyt.
Nyt vois olla ihan kiva, jos joku tahtoisi vaikka lyhyen listan tehdä meistä.
Niinkuin vaikka nimi, laskettu aika, ikä, monesko lapsi
Vaikka kaikkien viestit luen niin voisi ehkä olla helpompi pysyä kärryillä eri vaiheista😊

Täällä huomaan jo välillä haaveilevani kuinka kerrotaan ystäville ja siitä kuinka mukavaa olisi jo päästä sisustamaan lastenhuonetta jne. Täältä pilvilinnoista jo tuntuu olevan pelottava matka jos alas täytyisi tulla
 
  • Tykkää
Reactions: Ruutupaita
Moikka, ajattelin etten ikinä kirjopittaisi näihin keskuteluihin, mutta kuitenkin ajattelin, että olisi kiva jakaa "jännitystä" muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Olen siis 32-vuotias ja nyt 2. kertaa raskaana 3kk sisään. Ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon tammikuussa viikolla 10 ja sen jälkeen yhden menkat ennen plussausta eilen, mikä sattumoisin oli tasan 2kk km jälkeen. Näyttäisi siis alkavan 4. viikko. Jännittää kauheasti, koska eipä ole mitään oireita muuta kuin meknat puuttuu ja iltaisin menkkamaiset jomotukset alavatsassa. Olin jo kerinnyt aikoja sitten varaamaan gynekologille ajan ensi keskiviikolle papa-koetta varten ja tässä nyt mietin, että peruisinko sen kun ei siellä varmaan mitää edes alkiosta näkyisi. Tietysti voisivat varmaan katsoa limakalvon paksuutta yms.

Onnea kaikille plussaneille ja voimia km kokeneille.
Meillä onkin sitten sama juttu, mulla kans km tammikuussa ja yhdet menkat kerkesi olla välissä ennen plussausta :) Kova pelko,että lopputulos on sama,kun ikääkin jo on.. tosin nyt oireet vahvemmat. Mietin kanssa etten liity mihinkään palstalle ennen varhaisultraa mutta täällä ollaan 😁
 
  • Tykkää
Reactions: marmena
vierailija
Meillä onkin sitten sama juttu, mulla kans km tammikuussa ja yhdet menkat kerkesi olla välissä ennen plussausta Kova pelko,että lopputulos on sama,kun ikääkin jo on.. tosin nyt oireet vahvemmat. Mietin kanssa etten liity mihinkään palstalle ennen varhaisultraa mutta täällä ollaan
Täällä myös sama. Kkm tammikuussa, yksi kierto välissä ja nyt 5+3.
 
Uusi yritys
Meillä onkin sitten sama juttu, mulla kans km tammikuussa ja yhdet menkat kerkesi olla välissä ennen plussausta Kova pelko,että lopputulos on sama,kun ikääkin jo on.. tosin nyt oireet vahvemmat. Mietin kanssa etten liity mihinkään palstalle ennen varhaisultraa mutta täällä ollaan
Kiva nähdä että muitankin saman asian jännittäjiä. Mulla ei ole ollut tosin mitään oireita ensimmäisessä eikä tässä toisessakaan. Mitä nyt iltaisin ne menkkamaiset kolotukset josta osasin epäillä. Tosin on vasta tämä raskaus niin alussa, että saa nähdä mitä tulee jos tulee mitään 😅 vähän kyllä stressaa tämä oireiden olemattomuus ja että varhaisultraan on vielä pitkä aika!
 
Uusi yritys
Huomenna ajattelin tehdä digitaalisen testin josta näkisi viikon ja sitten viikon päästä toisen jos edes näkisi onko mitään muutosta tapahtunut. Olisiko jotain muita vinkkejä millä saisi ajan kulumaan? 😀
 
Tuttuvierailija
Tein nyt tuollaisen ja sinne vain lisäämään omia tietoja muokkaamalla 😊 Kunhan selviää, että onko meillä kaikki ok ja ollaan varmemmilla viikoilla, niin muutan itseni tuonne oikealla nimimerkillä 🙃 Nyt toistaiseksi vielä harmaana..

Onnea hyvistä ultrakuulumisista ja tervetuloa uusille 😊
 
Tuttuvierailija
Huomenna ajattelin tehdä digitaalisen testin josta näkisi viikon ja sitten viikon päästä toisen jos edes näkisi onko mitään muutosta tapahtunut. Olisiko jotain muita vinkkejä millä saisi ajan kulumaan?
Kun joku keksii ne vinkit, niin otetaan todellakin vastaan 😂 Aika ei kulu ei sit millään, ei ainakaan näin koronan kourissa, kun joutuu vain löhöää sohvalla 🤨
 
Saisko tän tohon etusivulle jos joku ekoissa viesteissä muokkais omaansa täks listaks?
Ja jos ei haittaa nii muokkasin aikajärjestykseen la mukaan 😅

Marraskuiset 2022

Nipaus, 4.11, 38v, 3.lapsi
Tuttuvierailija, 6.11, 35v, 5.lapsi
Astianpesukone 6.11., 29 v, 2. lapsi
Virvatulia, 8.11., 39v, 2.lapsi
Esva, 15.11., 31v, 3. lapsi
 
  • Tykkää
Reactions: esva
Marraskuiset 2022

Nipaus, 4.11, 38v, 3.lapsi
Tuttuvierailija, 6.11, 35v, 5.lapsi
Astianpesukone 6.11., 29 v, 2. lapsi
Virvatulia, 8.11., 39v, 2.lapsi
Fiore85, 10.11., 37v, 1.lapsi
Esva, 15.11., 31v, 3. lapsi
Sofiika, 19.11., 29v, 1. lapsi
 
Marraskuiset 2022

Tuituixx, 3.11, 31v, 1.lapsi
Nipaus, 4.11, 38v, 3.lapsi
Tuttuvierailija, 6.11, 35v, 5.lapsi
Astianpesukone 6.11., 29 v, 2. lapsi
Virvatulia, 8.11., 39v, 2.lapsi
Fiore85, 10.11., 37v, 1.lapsi
Esva, 15.11., 31v, 3. lapsi
Sofiika, 19.11., 29v, 1. lapsi
 
Tervetuloa uusille ja pahoittelut kaikille ikäviä uutisia saaneille.

@Ruutupaita varhaisultrassa sanoi että on pieni viikkoihin nähden ja ettei mittoja vooJotenkin itse ajattelen että jos se ovis on ollut vaikka myöhemmin Yritän olla liikaa asiaa miettimättä, kun syke kuitenkin lopulta saatiin näkymään.

@Tuituixx ihana kun syke löytyi. Miten nuo mitat otettiin? Mulle sanottiin ettei pysty mutta en huomannut kysyä miksi ei.

Joku aiemmin kyseli FB ryhmää, voisin siitä olla kiinnostunut kun on enempi viikkoja kertynyt.
Nyt vois olla ihan kiva, jos joku tahtoisi vaikka lyhyen listan tehdä meistä.
Niinkuin vaikka nimi, laskettu aika, ikä, monesko lapsi
Vaikka kaikkien viestit luen niin voisi ehkä olla helpompi pysyä kärryillä eri vaiheista

Täällä huomaan jo välillä haaveilevani kuinka kerrotaan ystäville ja siitä kuinka mukavaa olisi jo päästä sisustamaan lastenhuonetta jne. Täältä pilvilinnoista jo tuntuu olevan pelottava matka jos alas täytyisi tulla
En itseasiassa tiedä sen tarkemmin, hän ilmeisesti sai hankalasta paikasta huolimatta vietyä sen laitteen mittausrastit paikoilleen (kuvissa jotka saatiin on sellaiset hännän ja pään kohdilla) :D Mua hämäsi ihan huolella aluksi kun sanoi että hän saa tosiaan ne 6+5 viikot kun apeissahan puhutaan että on jo 8.viikko, vaikka päiviä oli se 7+1. Eli eipä tuo hänen arvio heittänyt kun muutaman päivän.

Tänään parempi olo kun sisäistänyt tuon vähän syömisen jatkuvasti. Aamulla 8 nousin syömään jogurtin ja menin vielä pötköttelemään ja uudestaan noustessa sängyssä banaani. Pitkät unet teki terää, sain siivottua pitkästä aikaa, hyvä fiilis :) Ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppiä!
 
Minulle on iskenyt nälkä. Tuntuu kuin sisuskalut alkaisivat jäytää toisiaan jo tunnin päästä syömisestä. Tein juuri kaksi yövuoroa ja tein nälkäkuolemaa molemmat yöt, vaikka tuntuu että söin ihan jatkuvasti. Todella rasittava vaiva.
 
Marraskuiset 2022

Tuituixx, 3.11, 31v, 1.lapsi
Nipaus, 4.11, 38v, 3.lapsi
Ruutupaita, 4.11., 35v, 1.lapsi
Tuttuvierailija, 6.11, 35v, 5.lapsi
Astianpesukone 6.11., 29 v, 2. lapsi
Virvatulia, 8.11., 39v, 2.lapsi
Fiore85, 10.11., 37v, 1.lapsi
Esva, 15.11., 31v, 3. lapsi
Sofiika, 19.11., 29v, 1. lapsi
 

Yhteistyössä