Marraskuiset 2022❄️

Minä tein tänään viimeisen testin kaapista pois polttelemasta. CB:n viikkotesti näytti 3+, kun viikot 5+2 (todellisuudessa voi olla päivän pari vähemmän). Rinnat alkaa olla vähän arat ja jomottelut on vähentyneet selvästi. Aamuisin yhä herään mulle aikaisin ja iltaisin väsyttää mutta siinäpä oireet tällä hetkellä. Alkaa jännittää se varhaisultra ja vielä pitäis melkein kaksi viikkoa jaksaa ootella. Miehen kanssa on aika vähän aiheesta juteltu, mutta eilen sen verran että mies tunnusti että häntäkin pelottaa tosi paljon miten tällä kertaa käy. On ollut kyllä tosi raskaat puoli vuotta ja hyvät uutiset olisi meille enemmän kuin toivottuja.
 
  • Tykkää
Reactions: Fiore85
Ei mekään olla miehen kanssa oikein puhuttu kuin sen verran, että mitä ruokia nyt välttelen.. :D Sitten varhaisultran jälkeen ehkä uskaltaa enemmän suunnitella ja täytellä niitä neuvolan esitietolomakkeita (jos siellä siis hyvältä näyttää).
 
Heippa!
Täältäkin ilmoittautuu mukaan varovaisin mielin yksi lisää. LA olisi laskujen mukaan 10.11. ja ensimmäisen positiivisen testin tein keskiviikkona. Täytyy tunnustaa, että muutama testi on tehty senkin jälkeen 😁
Aika varovainen on suhtautuminen, kun ikää kuitenkin aika paljon (37) ja sehän keskenmenoriskiä nostaa. Raskaaksi kuitenkin tulin tosi nopeasti, heti ensimmäisestä mahdollisesta kierrosta. Pillereitä ilman olin kyllä sitä ennenkin pari kuukautta, mutta silloin jompi kumpi meistä aina oli ovulaation tietämillä pidemmässä reissussa.
Raskaus on ensimmäinen, joten aika jännittäviä aikoja tässä eletään. 🙂Keskenmenoon varaudun kyllä henkisesti, niin ei tule sitten liian suurta pettymystä. Miehen työmatkan vuoksi ultra on vasta 29.3. eli vielä saa aika kauan odotella. Täytyy miettiä uskaltaako uutta viikkotestiä tehdä, kun tuntuu heittävän aika monella se tulos. Mukavia odotushetkiä kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Nipaus
Minä täytin juuri 38 ja se kuulostaa ääneen sanottuna aivan kamalalta. Ajattelin aina tekeväni lapset nuorena. Sain ensimmäiset 25- ja 27-vuotiaana ja ajattelin silloinkin jo olevani "liian vanha". Entäs nyt sitten. 🤣
Ja toivottavasti kukaan ei tästä loukkaannu, en tarkoita että olisi liian vanha saamaan lapsia. Nämä on vaan näitä omia nuoruuden ajatuksia. Ja kun ei sitä tosiaan ajatellut enää tässä vaiheessa lisää alkaa tekemään mutta niin se elämä vaan näköjään tekee omat suunnitelmat. 😊
 
Mulla oli aina suunnitelmissa hankkia lapsi 35-vuotiaana, jolloin yritys alkoikin. Onneksi monet kaveritkin ovat hankkineet lapsia vasta myöhemmällä iällä, ja onhan se nykyään hyvinkin yleistä. Muistan kyllä silti, kuinka lapsena häpesin omaa vanhaa äitiäni, joka sai minut 30-vuotiaana. Muiden äidit olivat vain paljon nuorempia! :D
 
Heippa!
Täältäkin ilmoittautuu mukaan varovaisin mielin yksi lisää. LA olisi laskujen mukaan 10.11. ja ensimmäisen positiivisen testin tein keskiviikkona. Täytyy tunnustaa, että muutama testi on tehty senkin jälkeen
Aika varovainen on suhtautuminen, kun ikää kuitenkin aika paljon (37) ja sehän keskenmenoriskiä nostaa. Raskaaksi kuitenkin tulin tosi nopeasti, heti ensimmäisestä mahdollisesta kierrosta. Pillereitä ilman olin kyllä sitä ennenkin pari kuukautta, mutta silloin jompi kumpi meistä aina oli ovulaation tietämillä pidemmässä reissussa.
Raskaus on ensimmäinen, joten aika jännittäviä aikoja tässä eletään. Keskenmenoon varaudun kyllä henkisesti, niin ei tule sitten liian suurta pettymystä. Miehen työmatkan vuoksi ultra on vasta 29.3. eli vielä saa aika kauan odotella. Täytyy miettiä uskaltaako uutta viikkotestiä tehdä, kun tuntuu heittävän aika monella se tulos. Mukavia odotushetkiä kaikille!
Ikää mittarissa täälläkin 37v ja kyllähän se laittaa vähän jännittämään kuinka kaikki sujuu. Toivotaan kuitenkin, että kaikki menisi hyvin, Meillä kaikilla ❤
 
vierailija
Täällä nyt 5+3 ja ihan kuin ei olisi edes raskaana. En voisi kuvitellakaan sitä vaihtoehtoa, ellei testi selkeästi kertoisi, että 3+ 🤔 Todella hämmentävää. Suu vain rutikuiva, mut se siitä. Pelottaa ja ahdistaa, että onkohan vain jokin tuulimuna meneillään ja se sit todetaan vasta 12vko ultrassa 😒 Järjenääni nyt ois ihan kiva, että huoli pois ja tämä voi olla ihan normaalia. Varhaisultraan menoa voisi harkita, mutta on ihan sika kalliita. Mutta olisiko se summa mielenterveyden kannalta hyvä laittaa. 12vko:lle on pitkä aika.
 
Kyllä toivotaan myötäistä tuulta kaikille ❤

Saatoin äsken tehdä vikan liuskatestin kaapista pois, eilen ja tänään ei juurikaan tuntemuksia vatsan seuduilla ja se on vähän outoa kun niihin ehti jo tottua. Vahva testiviiva piirtyi heti, ehkäpä siellä on nyt jutut asettuneet paikoilleen ja vähä rauhallisempi vaihe menossa.. Tänään rv. 5+4. On kyllä vaikea koittaa malttaa odotella varhaisultraan ja fokusoida muita juttuja..Joku toinen taisikin mainita et nää jutut pyörii päässä kun on niin uutta ja innostavaa :D

Itse olen 31-vuotias eli käsittääkseni sellaisen keskiverto ensisynnyttäjän ikäinen. Joka ikä hyvä ikä
 
Täällä nyt 5+3 ja ihan kuin ei olisi edes raskaana. En voisi kuvitellakaan sitä vaihtoehtoa, ellei testi selkeästi kertoisi, että 3+ Todella hämmentävää. Suu vain rutikuiva, mut se siitä. Pelottaa ja ahdistaa, että onkohan vain jokin tuulimuna meneillään ja se sit todetaan vasta 12vko ultrassa Järjenääni nyt ois ihan kiva, että huoli pois ja tämä voi olla ihan normaalia. Varhaisultraan menoa voisi harkita, mutta on ihan sika kalliita. Mutta olisiko se summa mielenterveyden kannalta hyvä laittaa. 12vko:lle on pitkä aika.
Mä menin ja varasin varhaisultran…tiedä sitten oliko hyvä vai huono😬 viikoille 7+
jotenkin helpottaa ajatus ettei tarvitse odottaa sinne viikolle 12 (jos kaikki menee hyvin ennen sitä) ja tietenkin voihan tuon jälkeenkin vielä tapahtua vaikka ja mitä, mutta ainakin saisi tietää ollaanko sitä oikeassa paikassa kasvamassa.
 
vierailija
Mä menin ja varasin varhaisultran…tiedä sitten oliko hyvä vai huono viikoille 7+

Eihän se vu tosiaan sitä takaa, että kaikki menee hyvin, vaikka silloin olisi kaikki hyvin, mut just nyt tähän hätään se tieto tosiaan, että onko oikeassa paikassa ja sykkiikö sydän, niin helpottaisi ❤
 
Mä menin ja varasin varhaisultran…tiedä sitten oliko hyvä vai huono viikoille 7+
jotenkin helpottaa ajatus ettei tarvitse odottaa sinne viikolle 12 (jos kaikki menee hyvin ennen sitä) ja tietenkin voihan tuon jälkeenkin vielä tapahtua vaikka ja mitä, mutta ainakin saisi tietää ollaanko sitä oikeassa paikassa kasvamassa.
Itsellä ollut kerran ulkoinen raskaus ja kummittelee kyllä nytkin mielessä melkein koko ajan. Ehkä varaan myös varhaisultran niin saa jonkinlaisen mielenrauhan asian suhteen.
 
Tällä ensimmäinen raskaus ja ikää 37v. Rv 5+2 meneillään. Eilen hulahti pönttöön vähän verta ja päiväunien jälkeen hieman lisää verta sekä muutama parin sentin hyytymä. Tänään tullut vähän ruskeaa tuhrua pyyhkiessä. Taisi mennä kesken. Naistenklinikalta neuvotiin odottelemaan 4 viikkoa ja tekemään sitten raskaustesti..
Tuntuu ahdistavalta elää 4 viikkoa epätietoisuudessa ja miettiä, että onko kaikki hyvin (toki epätietoisuus painaa varmasti jokaisen mieltä ilman vuotojaki). Meillä on varattuna aika varhaisultraan rv 7. Lienee parasta varmasti odotella sinne asti, eikä lähteä aikaistamaan vu:ta?
 
@Ruutupaita
Kyllä ajattelin myös varhaisultraan mennä, jos vaan sinne asti päästään 😅 Tänään on ollut sellainen olo, että menkat voisi alkaa koska vain, mutta ainakaan nyt ei vielä mitään vuotoa. Ja maha on tosi turvonnut. Voipi toki olla ihan raskausoireita, kun mistä näitä tietää 😂
 
  • Tykkää
Reactions: Ruutupaita
Tällä ensimmäinen raskaus ja ikää 37v. Rv 5+2 meneillään. Eilen hulahti pönttöön vähän verta ja päiväunien jälkeen hieman lisää verta sekä muutama parin sentin hyytymä. Tänään tullut vähän ruskeaa tuhrua pyyhkiessä. Taisi mennä kesken. Naistenklinikalta neuvotiin odottelemaan 4 viikkoa ja tekemään sitten raskaustesti..
Tuntuu ahdistavalta elää 4 viikkoa epätietoisuudessa ja miettiä, että onko kaikki hyvin (toki epätietoisuus painaa varmasti jokaisen mieltä ilman vuotojaki). Meillä on varattuna aika varhaisultraan rv 7. Lienee parasta varmasti odotella sinne asti, eikä lähteä aikaistamaan vu:ta?
Toivottavasti on vain väärä hälytys ❤ Mulla on kyllä monella kaverilla tullut verta raskausaikana eli ei kerro välttämättä vielä mitään.
 
Tällä ensimmäinen raskaus ja ikää 37v. Rv 5+2 meneillään. Eilen hulahti pönttöön vähän verta ja päiväunien jälkeen hieman lisää verta sekä muutama parin sentin hyytymä. Tänään tullut vähän ruskeaa tuhrua pyyhkiessä. Taisi mennä kesken. Naistenklinikalta neuvotiin odottelemaan 4 viikkoa ja tekemään sitten raskaustesti..
Tuntuu ahdistavalta elää 4 viikkoa epätietoisuudessa ja miettiä, että onko kaikki hyvin (toki epätietoisuus painaa varmasti jokaisen mieltä ilman vuotojaki). Meillä on varattuna aika varhaisultraan rv 7. Lienee parasta varmasti odotella sinne asti, eikä lähteä aikaistamaan vu:ta?
Aika karua odotella neljä viikkoa raskaustestin tuloksia! Toivottavasti ultrassa tulisi hyviä uutisia ❤ Sekin on kaksipiippuinen juttu, että jos menet liian ajoissa, ei ne sydämensykkeet kuitenkaan kuuluisi. Jos pari viikkoa sitten jaksat vielä kärvistellä epätietoisuudessa.

@Fiore85 mullaki on menkkakipuja ollut, ja eilen turvotti sen verran, että oleskelin päivän farkun napit auki (koska en jaksanut vaihtaa housuja…). Tänään sitten taas ei yhtään mitään oireita, paitsi ylirasitus liikunnassa. Mutta sen ensimmäisen mielenrauhan sitten saa vu:ssa.
 
  • Tykkää
Reactions: Fiore85 ja Firstone
Heippa kaikille!

Vieläkö mahtuu mukaan?
Kaikkien viestit luin läpi ja palaan näihin heti kun ehdin.
Eilen siis tein positiivisen testin ja hämmästys oli melkoinen, kun kaksi viivaa piirtyi.
Tähän hämmästykseen on monta syytä; ensiksi se, että lukuisia lapsettomuushoitoja vaadittiin esikoisen alulle saamiseen(10-vuotias).
Yksi spontaani raskaus on kuutisen vuotta sitten takana, joka meni kesken ja oli kohdunulkoinen. Erittäin ikävä kokemus oli se.
Ikää on minulla jo 39 vuotta joten senkin puolesta jännittäviä aikoja elellään.
LA olisi 9.11.
Kahden viikon kuluttua olisi alkuraskauden ultra.
Aivan epäuskoinen olo mutta kaksi positiivista testiä olen tehnyt, joten varovaisen toiveikkaana olen mukana
 
Moi kaikille! Minäkin hyppään tänne mukaan, vielä en ole edes raskaustestiä tehnyt kun uskon että on liian aikaista kun on aika lyhyt kierto (21-23pv) ja en uskonut että tällä kierrolla voi edes tulla raskaaksi (luteaalivaihe aina hyvin lyhyt). Nyt menkat myöhässä ja kummia oireita ja tänään alkoi illasta tulla etova olo.. ehkä jos huomenna tekisi testin ja katsoisi miltä näyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Torstaina tein tosiaan positiivisen testin ja koska malttamaton mieli niin tein illalla silloin vielä viikkonäyttö testin ja vastaus oli 1-2 viikkoa. Itse kun tosiaan sain keskenmenon 24.1 ehdin tehdä välissä negatiivisen testin ennen plussaa, mutta viikot kyllä mietityttää kun menkkoja ei välissä ollut.. ajattelin keskiviikko tai torstai aamuna tehdä uuden viikkonäyttö testin ja katsoa mitä sitten näyttää. Keskenmeno oli ”täydellinen” niin sen ei kyllä pitäisi enää kummitella testissä ja tänäänkin oli liuska testi vahva positiivinen. Loppu viikosta soitettava neuvolaan ja kysellä miten toimitaan. 🙈 raskautta en tosin ole tietoisestikkaan ajattelut koska keskenmenon aiheuttama pettymys kummittelee edelleen ja kohta on kaksi viikkoa aikaa loop-hoidosta ja sekin lisää riskiä keskenmenoon.. jänniä aikoja kyllä kaiken kaikkiaan
 
Täällä näytti testi negaa, mutta sama olotila jatkuu ja menkkoja ei näy. Mulla ei tosin nyt ole sellaisia herkkiä testejä ja laitoin eilen tilaukseen taas vaihteeksi sellaisia. 😅 en tiedä voiko sitten olla mahdollista että raskaushormoni ei ole noussut yli 25hcg. Mutta toisaalta en ole vielä edes 2 viikkoa odottanut ovulaatiosta, mutta oma kierto normaalisti niin lyhyt.
 
Tuttuvierailija
Tervetuloa uusille 😊

Mulla alkaa olla pinna kireällä tän unettomuuden kanssa. Lisäraudasta myös vatsa sekaisin joka toinen päivä ja ihan kovalla joka toinen päivä. Et missä se kultainen keskitie oikein on?
Edelleen tosi ristiriitaisia fiiliksiä raskauden etenemisen suhteen ja ei oikein uskalla iloita. Olisipa jo 19.3 🙄

Tekisi mieli myös oma nimimerkki paljastaa, kun olen aika varma, että moni mut jo tunnistaa, mutta jotenkin sitä vielä suojelee itseään ja haluaa olla "piilossa."
 
Yhteistyössä