K
Kepsis
Vieras
Sä oot niin sokee ittelles, ettei mitään rajaa.
unohtui tuosta vielä se toinen äärilaita, "totaalinen" ymmärtäminen ja halailu päälle. suhteellisen musta-valkoista toimintaa. mutta niinhän se monasti on, tiedät kyllä minkälaisissa ihmisissä, musta-valkoista.
näen itsessäni kyllä huonoja puolia, minä en vain näe tarvetta sille että pitää esittää olevansa täydellinen ja 100% oikein elävä. enhän minä tähänkään ketjuun olisi edes kommentoinut jos en olisi laittanut rehellistä mielipidettäni asiasta joka ei ollut musta-valkoinen. Eli prostituutio ei ole automaattisesti jotain mitä näköjään suurin osa haluaa sen mielessään olevan, riistoa ja ihmiskauppaa. Jotain noin suurta asiaa ei voi vain leimata ykskantaan, koska silloin on pahasti väärässä, siinä on vaikka kuinka paljon erilaisia ihmisiä ja eri tilanteita, niin kauan kun valtio haluaa vaan tuomita sen kuten "kunnon" kristittyjen "pitääkin" ilman että myönnetään sen asian tarvitsevan jotain muutakin kuin vain laittomaksi tekemisen.
joskus aiemmin jo sanonut sen täälläkin että prostituutio lailliseksi ja verolle, niillä rahoilla helposti kustannetaan ihan prostituutioon erikoistunut valvova yksikkö toimimaan ympäri maata.
en minäkään hyväksi meijereiden ylivaltaa maitotilallisista, totaalista ryöstöpolitiikkaa sen suhteen miten vähän tilalliset itse saa maidon loppuhinnasta minkä kuluttaja maksaa, voisin maksaa enemmänkin maidosta jos tietäisin että se erotus menee suoraan tuottajille eikä jää meijerin / muiden välikäsien haltuun. näin tuettaisiin oikeasti suomalaista maataloutta eikä yritettäisi ajaa sitä alas joka on minusta suuri häpeä.
tuo on oikea mielipide, ei se että lässytetään aina sitä oikein / väärin jaottelua, ilman että mietitään tarkemminkin asiaa ja lisäillään väleihin jotain henk koht viittauksia itse kirjoittajaan.