mä taidan olla kumma; mä en vaadi että lapset kouluttuisivat korkeesti ja hienoisiin ammatteihin

Minä myös toivon, että lapset löytävät oman paikkansa elämässä ja ovat onnellisia, sitä ei takaa mikää yliopistotutkinto.

Tää on se näkökulma, jota aina työnnetään: ei koulutus takaa onnea, ei raha tuo onnea. Joojoo. Ei niin, ei niin. Mutta miksei IKINÄ, never ever, kirjoiteta, että "onnea ei takaa kouluttamattomuus", "onnea ei takaa työttömyys"... Hä!

 

Mä olisin kyllä rehellisesti sanottuna hiukan pettynyt, jos jompikumpi mun lapsistani ryhtyisi roskakuskiksi tms. Akateemista koulutusta en vaadi kummankaan hankkivan, mutta olisi kiva, että molemmat löytäisivät sen oman alansa, johon suhtautuvat jonkinlaisella intohimolla ja jossa haluavat kehittyä jatkuvasti paremmiksi. Mun mielestäni roskakuskiksi ryhtyminen (elämänurana, ei muutaman vuoden välivaiheena) osoittaisi senlaatuista luopumista, josta en osaisi olla ylpeä.

no jos he itse haluavat valita "miehekkään" ammatin ja on kiva roikkua siinä roska-auton takana kohti seuraavaa taloa. näkee työnsä jäljen jne. :heart:

mä en voi ymmärtää sitä, että ihmisiä arvostellaan heidän ammattinsa perusteella. :headwall: jonkunhan ne roskatkin täytyy viedä paikoilleen...

ei sielä takana saa roikkua....

 

Täysin samaa mieltä.

Toivon lapsistani tulevan onnellisia ja yhteiskuntakelpoisia. Muulla ei ole minulle suurta merkitystä.

 

No et ole ainoa.

 

Esim anopilla on suru puseerossa, kun tyttö ei mennyt lukioon, vaan lähti lukeen graafikoksi. Useamman kerran sanonut että tyttöhän voi samalla valmistua ylioppilaaksikkin. Mut eipä toista voi pakottaakkaan, parempi että keskittyy ammatinvalintaansa ja suorittaa sen koulun niin hyvin kuin voi ja jaksaa.

 

Luin vaan tuon ap viestin, enkä ymmärrä: miksi pidät itseäsi jotenkin kummana? Eiköhän suurin osa vanhemmista ajattele noin, vai oikeastiko kuvittelit olevasi siinä suhteessa harvinainen?

 

Minä olen itteni kanssa sanoilla linjoilla.. Opiskelen Amk:ssa ja kun sukulaiset kysyy mitä sen jälkeen, vastaan, että olisin ihan onnellinen kaupan kassallakin =) Tärkeintä on olla onnellinen mitä sitten tekeekin.

Miul on hyvä työ AD:na (siis suomeksi ihan graafikon rutku vaan...) ja aika useinkin haaveilen työstä kaupan kassalla.

Kerran kahtelin trukkikuskia ja mietin, että tuossakin olisi paljon järkevämpi työ kuin se mitä mie teen.

Miusta ois paljon fiksumpaa vaikka kärrätä niitä roskia, kuin tuijottaa tiukkoja deadlineja ja kiittämättömiä asiakkaita, ja vääntää aamusta iltaan esim. esitteitä, joita joku sitten pyörittelee hetken käsissään ja heittää - kuinkas ollakkaan, roskikseen :/

Että patskanko väliä sillä, mitä lapsonen työkseen tekkee, kuhan tekkee sen täyvellä sydämellä (ja lakia rikkomatta ).

 

Minä kyllä vähän haaveilen jos poika osaisi kirjottaa oikeen kunnola ja voisielättää itsensä kirjottamalla (olen intohimoinen lukija ) mutta en syö pelihousujani jos hänestä vaikka tuleekin jääkiekonpelaaja (mikä on yksi turhimpia hommia mitä tiedän). Kunhan nyt joskus löytää paikkansa elmässään niin hyvin menee.

Niin ja en kyllä kieltäisi luonasta uraa jos hän osottaisi taipumusta vaikkapa keksiä parannuken AIDSiin tai syöpään, kyllähän sitä kunnianhimoa saa olla. mutta en kyllä pistäisi pahakseni sitäkään jos hän haluaisi luoda uraa vaikkapa kaupungin puutarhayksikössä kitkemällä kukkapenkkejä.

 

Minä myös toivon, että lapset löytävät oman paikkansa elämässä ja ovat onnellisia, sitä ei takaa mikää yliopistotutkinto.

Tää on se näkökulma, jota aina työnnetään: ei koulutus takaa onnea, ei raha tuo onnea. Joojoo. Ei niin, ei niin. Mutta miksei IKINÄ, never ever, kirjoiteta, että "onnea ei takaa kouluttamattomuus", "onnea ei takaa työttömyys"... Hä!

Mutta miksi sitä akaateemista koulutusta hehkutetaan aivan kuin se olisi ainoa kunnollisen ihmisen koulutus??? Jos kaikki kouluttautuisivat akateemisesti, niin eihän siitä tulisi mitään. Pitäisi jo järkikin sano. Eikä kaikkia edes kiinnosta yliopistot ja ne ammatit mitä sieltä voi hankkia.

Ja ei, mulla ei ole mitään akateemisesti koulutettuja vastaan vaan sitä asennetta vastaan on, että alemmin koulutetut/kouluttamattomat ovat muka alempiarvoisia ihmisiä.

 

Esim anopilla on suru puseerossa, kun tyttö ei mennyt lukioon, vaan lähti lukeen graafikoksi. Useamman kerran sanonut että tyttöhän voi samalla valmistua ylioppilaaksikkin. Mut eipä toista voi pakottaakkaan, parempi että keskittyy ammatinvalintaansa ja suorittaa sen koulun niin hyvin kuin voi ja jaksaa.

Mutta varmaan opiskelee itselleen mieluista alaa ja sen pitäisi riittää anoppillesi.

Itse menin lukioon vaikka vanhempani eivät pitäneet sitä hyvänä ajatuksena, kannattivat amikseen menoa. Mutta mulla on tapana pitää pääni enkä kuunnellut heitä eikä se kaduta yhtään

 

Minä myös toivon, että lapset löytävät oman paikkansa elämässä ja ovat onnellisia, sitä ei takaa mikää yliopistotutkinto.

Tää on se näkökulma, jota aina työnnetään: ei koulutus takaa onnea, ei raha tuo onnea. Joojoo. Ei niin, ei niin. Mutta miksei IKINÄ, never ever, kirjoiteta, että "onnea ei takaa kouluttamattomuus", "onnea ei takaa työttömyys"... Hä!

Eikä yliopistotutkinto takaa työpaikkaa tänä päivänä.

Emmekä me kaikki voi olla yliopstotutkinnon suorittaneita, silloin ei kukaan tekisi niitä suorittavia töitä, tai tekisi niitä yliopistotutkinnon suoritettuaan.

Rahaa on hyvä olla, niin että se helpottaa elämää, mutta näkeehän sen esim. näiden bimbo-julkkisten touhuista, että onnea se ei tuo (esim. Paris Hilton, Britney)

Ja luulempa, että viimeiseen kysymykseen tiedät vastauksen itsekin, ja jos luet sen aikaisemman tekstini kokonaan, ehkä pääset paremmin ajatusmaailmani jäljille.

 

Mä olen pettynyt jos mun lapset ei kouluta itseään enää peruskoulun jälkeen. Jonkinlainen tutkinto kannattaa kuitenkin olla, ylioppilastodistus on tosin täysin hyödytön sellaisenaan.

 

Luin vaan tuon ap viestin, enkä ymmärrä: miksi pidät itseäsi jotenkin kummana? Eiköhän suurin osa vanhemmista ajattele noin, vai oikeastiko kuvittelit olevasi siinä suhteessa harvinainen?

Mä oon tainnut kuunnella liikaa ihmisiä, joiden mielestä korkea koulutus ja hieno tutkinto/ammatti on tärkeintä. Ihmisiä, jotka esittelee toisen esim valokuvastakin tyyliin: tässä on Matti Meikäläinen, tuomari.. ja tässä on Maija, hän on lääkäri. Sen ja sen lapsi on väittelemässä tohtoriksi.. ja kerrotaan kuinka monta äällää ylioppilaskirjoituksissa kukin on saanut jne jne. Niinkuin ihminen ei voisi olla onnellinen ja tyytyväinen itseensä ja elämäänsä einiinkorkiastikoulutettunakin..
näitä tullut pohdittua myös senkin takia, kun anoppi patistaa kovasti meidän dysfaatikkoa lukioon, minusta se ei tule pärjään siellä mikä syö hänen itsetuntoaan. Hälle parempi on käytännönläheisempi kouluttautuminen

 

Minä myös toivon, että lapset löytävät oman paikkansa elämässä ja ovat onnellisia, sitä ei takaa mikää yliopistotutkinto.

Tää on se näkökulma, jota aina työnnetään: ei koulutus takaa onnea, ei raha tuo onnea. Joojoo. Ei niin, ei niin. Mutta miksei IKINÄ, never ever, kirjoiteta, että "onnea ei takaa kouluttamattomuus", "onnea ei takaa työttömyys"... Hä!

Eikä yliopistotutkinto takaa työpaikkaa tänä päivänä.

Emmekä me kaikki voi olla yliopstotutkinnon suorittaneita, silloin ei kukaan tekisi niitä suorittavia töitä, tai tekisi niitä yliopistotutkinnon suoritettuaan.

Rahaa on hyvä olla, niin että se helpottaa elämää, mutta näkeehän sen esim. näiden bimbo-julkkisten touhuista, että onnea se ei tuo (esim. Paris Hilton, Britney)

Ja luulempa, että viimeiseen kysymykseen tiedät vastauksen itsekin, ja jos luet sen aikaisemman tekstini kokonaan, ehkä pääset paremmin ajatusmaailmani jäljille.

Osittain puhutaan nyt toistemme ohi. Tarkoitin tuota tapaa puhua asioista, se on jotenkin niin tuttu... Tuo "koulutus ei tuo onnea" -ajattelu. Jotenkin olen siihen tympääntynyt, että ne, joilla ei ole koulutusta tai sitä on vähän, katsoo silloin tällöin asiakseen hokea meille koulutetummille tuota. Miksi? Enhän minäkään mene kouluttamattolle sanomaan, että "kouluttamattomuus ei tuo onnea". Siis sehän on loukkaavaa!

Ei minulla mitään rahamääriä omasta takaa ole millä mällätä, vaikka koulutusta onkin. Kyllä tässä maassa akateeminen nainen saa aika pienituloista elämää elää. Jos ei ole varakkaampaa miestä . Ilman miehen tuloja taloutemme olisi aika surkeassa jamassa. Niin, että parishiltoneista ei voi tässä yhteydessä puhuakaan. Asiantuntija en ole, mutta tuskin sillä sutturalla koulutusta on .

 

Minä kyllä toivon, että lapseni kouluttautuvat vaan niin pitkälle kuin jaksavat! Tuen sitä kovasti ja mieheni myös.

 

Mä olisin kyllä rehellisesti sanottuna hiukan pettynyt, jos jompikumpi mun lapsistani ryhtyisi roskakuskiksi tms. Akateemista koulutusta en vaadi kummankaan hankkivan, mutta olisi kiva, että molemmat löytäisivät sen oman alansa, johon suhtautuvat jonkinlaisella intohimolla ja jossa haluavat kehittyä jatkuvasti paremmiksi. Mun mielestäni roskakuskiksi ryhtyminen (elämänurana, ei muutaman vuoden välivaiheena) osoittaisi senlaatuista luopumista, josta en osaisi olla ylpeä.

roskakuskit tienaa aika hyvin..

 

Luin vaan tuon ap viestin, enkä ymmärrä: miksi pidät itseäsi jotenkin kummana? Eiköhän suurin osa vanhemmista ajattele noin, vai oikeastiko kuvittelit olevasi siinä suhteessa harvinainen?

Mä oon tainnut kuunnella liikaa ihmisiä, joiden mielestä korkea koulutus ja hieno tutkinto/ammatti on tärkeintä. Ihmisiä, jotka esittelee toisen esim valokuvastakin tyyliin: tässä on Matti Meikäläinen, tuomari.. ja tässä on Maija, hän on lääkäri. Sen ja sen lapsi on väittelemässä tohtoriksi.. ja kerrotaan kuinka monta äällää ylioppilaskirjoituksissa kukin on saanut jne jne. Niinkuin ihminen ei voisi olla onnellinen ja tyytyväinen itseensä ja elämäänsä einiinkorkiastikoulutettunakin..
näitä tullut pohdittua myös senkin takia, kun anoppi patistaa kovasti meidän dysfaatikkoa lukioon, minusta se ei tule pärjään siellä mikä syö hänen itsetuntoaan. Hälle parempi on käytännönläheisempi kouluttautuminen

Saahan sitä olla lapsistaan ylpeä Ja varmasti näille esittelijöillekin omat lapset ovat rakkaimpia, vaikka olisivat valinneet toisenkin tien. Vai ovatko patistaneet tuomareiksi ja lääkäreiksi vasten lasten omaa tahtoa?

 

Minä kyllä toivon, että lapseni kouluttautuvat vaan niin pitkälle kuin jaksavat! Tuen sitä kovasti ja mieheni myös.

Juuri näin. Lapsiltani toivoin etteivät he alisuorita opintojaan kykyihinsä nähden ja ottavat opinnot tosissaan.

 

Oletteko itse kouluttautuneet esim. yliopistossa?

Juu, maisterisihmisiä.

 

Mä olisin kyllä rehellisesti sanottuna hiukan pettynyt, jos jompikumpi mun lapsistani ryhtyisi roskakuskiksi tms. Akateemista koulutusta en vaadi kummankaan hankkivan, mutta olisi kiva, että molemmat löytäisivät sen oman alansa, johon suhtautuvat jonkinlaisella intohimolla ja jossa haluavat kehittyä jatkuvasti paremmiksi. Mun mielestäni roskakuskiksi ryhtyminen (elämänurana, ei muutaman vuoden välivaiheena) osoittaisi senlaatuista luopumista, josta en osaisi olla ylpeä.

roskakuskit tienaa aika hyvin..

En mä tienaamisesta puhunut mitään tietääkseni.

 

Osittain puhutaan nyt toistemme ohi. Tarkoitin tuota tapaa puhua asioista, se on jotenkin niin tuttu... Tuo "koulutus ei tuo onnea" -ajattelu. Jotenkin olen siihen tympääntynyt, että ne, joilla ei ole koulutusta tai sitä on vähän, katsoo silloin tällöin asiakseen hokea meille koulutetummille tuota. Miksi? Enhän minäkään mene kouluttamattolle sanomaan, että "kouluttamattomuus ei tuo onnea". Siis sehän on loukkaavaa!

Ei minulla mitään rahamääriä omasta takaa ole millä mällätä, vaikka koulutusta onkin. Kyllä tässä maassa akateeminen nainen saa aika pienituloista elämää elää. Jos ei ole varakkaampaa miestä . Ilman miehen tuloja taloutemme olisi aika surkeassa jamassa. Niin, että parishiltoneista ei voi tässä yhteydessä puhuakaan. Asiantuntija en ole, mutta tuskin sillä sutturalla koulutusta on .

Ja minulla taasen on 2 opistotason tutkintoa, ja tienaan huomattavasti enemmän kuin naiset Suomessa keskimäärin, enemmän jopa kuin insinöörimieheni.

Haaveilin teini-ikäisenä yliopistotutkinnosta, minusta piti tulla arkeologi, mutta vierailu arkeologianlaitoksella käänsi pääni lukioaikana, niin vähän töitä Suomesta tuolloin löytyi ja kun silloin oma kulta oli täällä, ei voinut ajatella hakeutuvansa ulkomaille töihin. Olin sitten jonkin aikaa ihan hukassa, ja opiskelin sen ekan tutkinnon vain hankkiakseni ammatin, ja toisen tutkinnon opiskelin, kun huomasin olevan hyvä it-alalla. Ja suhteellisen hyvin palkattunakaan en työssäni viihtyisi, ellei se tarjoaisi minulle haasteita ja onnistumisen elämyksiä, ikävä kyllä työ tarjoaa myös valtavan määrän stressiä, kiirettä ja tiukkoja aikatauluja.

 

vaan toivon että ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, eläisivät elämänsä ns kunnon kansalaisina.. että pystyvät itsensä + perheensä elättämään ja nauttimaan elämästä. Joku lapsista voi haluta roskakuskiksi, joku lääkäriksi.. sowhat, molempiin ammattiin tarvitaan tekijänsä

Just näin mäkin ajattelen.

 

Musta olisi kiva, jos lapseni jaksasivat kouluttautua unelma-ammattiinsa, ihan heidän ittensä takia. Se, mikä se unelma-ammatti on, sillä ei ole mitään väliä.

Onnellisuus ja tyytyväisyys on tärkeintä.

 

vaan toivon että ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, eläisivät elämänsä ns kunnon kansalaisina.. että pystyvät itsensä + perheensä elättämään ja nauttimaan elämästä. Joku lapsista voi haluta roskakuskiksi, joku lääkäriksi.. sowhat, molempiin ammattiin tarvitaan tekijänsä

just niin,samaa mieltä oon miekin.

 

vaan toivon että ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, eläisivät elämänsä ns kunnon kansalaisina.. että pystyvät itsensä + perheensä elättämään ja nauttimaan elämästä. Joku lapsista voi haluta roskakuskiksi, joku lääkäriksi.. sowhat, molempiin ammattiin tarvitaan tekijänsä

Just on puhuttu miehen kanssa, että ihan mikä ammatti vaan, missä lapsemme viihtyy ja saa olla onnellinen. Käsityöläisammattikaan ei ois huono