Mä oon tehnyt elämässäni todella suuren virheen, enkä tiedä miten sen korjaisin...

Puhuin noista radikaaleista muutoksista, jotka ovat kaukana muualla.

Ja mitä ne on? ovatko ihan konkreettisia?

Kyllä, ovat ihan konkreettisia, mutta en halua niitä tänne eritellä, jottei tosiaan kukaan tunnistaisi. Kuten edellä kirjoitin, en ole valmis rikkomaan meidän kulisseja ja paljastamaan totuutta.

Voiko noista sitten joku huomata kuka olet? Kerro ympäripyöreesti jotain sinne päin?

Konkreettiset asiat on helpompi korjata, kuin sisäiset.

Kyllä voisi.
Mutta ympäripyöreästi sanottuna:
Meidän elämä on rakentunut kokonaan miehen ehdoilla. Ja mä olen yrittänyt sopeutua, tuoda tänne jotain mukanani, jotta koti tuntuisi kodilta. Jos mentäis mun ehdoilla, tiedän ettei mies seurais mua. On sen mulle suoraan sanonutkin.

Sanotaan, että koti on siellä missä sydän on. Mun koti ei oo täällä...

Mullakaan ei ollut kotia. En siis kokenut kotiamme kodikseni. Tuntui, että mulla ei ollut tilaa hengittää siellä. Sisustin kotimme sellaiseksi kuin halusin ja koitin tehdä kaikkeni, mutta jos henki puuttuu, niin sitä ei materialla korvata.
Mä luulin, kun miehen kanssa menin yhteen, että haluan sitä samaa kuin hänkin: ison omakotitalon, hyvän koulutuksen, harrastukset, kauniin kodin jne, mutta hiljensin sisäisen ääneni joka sanoi, että minä tarvitsen muuta. Tarvitsen rauhaa enemmän kuin rahaa. Tarvitsen rauhan sisälleni sillä että toteutan itseäni muuten kuin tekemällä töitä aamusta iltaan. Ex mies ei hyväksynyt missään vaiheessa, että olisin luopunut päivätyöstäni jotta saisin tehdä sitä mitä veri veti tekemään. Totta, työtä pitää jokaisen tehdä, mutta minusta ei vain tule toimistorottaa koskaan. ja nykyinen työni on hyvin epäsäännöllistä ja se ei ex miehelle olisi sopinut. koska kaiken piti olla niin varmaa ja niin tasaista.

 

Kyllä voisi.
Mutta ympäripyöreästi sanottuna:
Meidän elämä on rakentunut kokonaan miehen ehdoilla. Ja mä olen yrittänyt sopeutua, tuoda tänne jotain mukanani, jotta koti tuntuisi kodilta. Jos mentäis mun ehdoilla, tiedän ettei mies seurais mua. On sen mulle suoraan sanonutkin.

Sanotaan, että koti on siellä missä sydän on. Mun koti ei oo täällä...

Eli olet muutanut miehesi perässä ja jättänyt ystäväsi muualle. Sitten ymmärrän sinua hyvin. Muuta takaisin ja anna miehen valita tuleeko perässä. Itse kaipaan muualle, mutta minusta olisi liian raakaa pakottaa vaimoni muuttamaan pois täältä, missä hänen sukunsa ja kaverinsa ovat. Minulla on ikuinen kaipuu, mutta siihen ei muutot auta kuin vähäksi aikaa.

http://ie.youtube.com/watch?v=Jq45cR5cgAA Tuossa sinulle, ehkä se auttaa.

Jos näin on, niin ongelmamme on erilaisia. Meidän ongelmaa ei muutto paranna, koska ongelma on sisäistä...

 

Mulla on aika samanlainen tunne kun mieheni kuoli ja jäin lasteni kanssa yksin.
Olin onnellinen kädet täynnä töitä ja nautin.
Kunnes uusi Mies tuli kuvioihin ja lapset piti suunnattomasti hänestä minä myös "timantista"!!
Harrasti urheilua ja metsästystä ettei näkyny kuin vilaus töistä päästyä ja aamulla seuraavan kerran.No ei se sinkku opi perheen tavoille hetkessä!Ulkoisesti kaikki oli erittäin hienosti!
Soitin suutani ja ei auttanu aloin olla sun tilanteessa aloittaja!
Otin niskasta kiinni itteäni ja aloin ottaa aikaa ittelleni ja jätin heidät vain keskenään.
Tein vähitellen juuri sitä mitä halusin kulloinkin aluksi vain lyhyitä aikoja ettei tule riita!
Nyt olen saanut tasapainon ja teen myös toisetkin saavat tehdä mitä haluu!Nytkin telkkari on arvossa arvaamattomassa kun Kiinassa on kisat,kattokoon mä oon vaikka netissä jos huvittaa!!!!Vattupuskassa , lenkillä tai juoruan puhelimessa mitä se muille kuuluu kunhan kaikki tulee hoidettua ja tehtyä ajallaan.
Omaa tekemistä ja aikaa tarttee jokainen!!!
Mutta tuon kaiken jälkeen minäkin nautin ja tykkään olla ja harrastaa joskus yhdessä!

 

http://ie.youtube.com/watch?v=Jq45cR5cgAA Tuossa sinulle, ehkä se auttaa.

Tää saa mut joka kerta itkeen kun kuulen tän. Osuu vaan liian lähelle..

 

Oletteko käyneet pariterapiassa?

Et voi nyt tajuta, kuinka rankkaa ero on varsinkin lapsille, joten tee nyt hyvä ihminen kaikkes, että saat minuutesi takaisin siinä parisuhteessas. Antakaa tilaa toisillenne. Meillä on vaan tää yks elämä. Kannattaako sitä käyttää motkottamiseen tai komenteluun tai kulissin ylläpitämiseen? Mitä siitä, jos kulissit tipahtaa? Kelle niitä edes pidetään? Pariterapiaa ehdotin sen takia, että mies alkais hyväksyä sua omana itsenäsi. Onko se ottamasi vaimon rooli edes tosiasiassa se, mitä miehesi haluaa vai oletko vain tulkinnut häntä?

Tuli muuten mieleen, että jos mies pukee naisen, niin tämän minuus on mennyt. Jos nainen taas pukee miehen, niin on saanut hyvin koulutettua miehensä ja hyvä nainen. Puoliaan pitää kuitenkin pitää. Ei se hullu ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa. Et voi siis syyttää pelkästään miestäsi. Itse olet taipunut ja antanut minuutesi mennä. Nyt on aika alkaa ottaan sitä pikkuhiljaa takas. Se voi pelastaa teidän parisuhteen, eikä tuhota, kuten pelkäät. Tällä menolla se on varmasti tuhoon tuomittu, joten olet valinnut väärän tien.

 

Miksi toisen ihmisen pitäisi tehdä sinut onnelliseksi? Aika paljon vaadittu toiselta ihmiseltä, periaatteessa ihminen itse on oman onnensa seppä. Rakasta itseäsi, älä syytä miestäsi =)

 

http://ie.youtube.com/watch?v=Jq45cR5cgAA Tuossa sinulle, ehkä se auttaa.

Tää saa mut joka kerta itkeen kun kuulen tän. Osuu vaan liian lähelle..

Arvasin. Minut taas herkistää aina tämä, tosin nykyisin vähemmän:

Anna Hanski - Tuulihaukka

Minne vienee tuulen tie
kun kallion reunalla istun mä vain
katseen suuntaan kaukaisuuteen
sydämeen kaipauksen tuulihaukan sain
ääretön tie aavain merten
kutsunsa toistaa yhä uudelleen
vaikka kaipaan vastaa nyt en
siipeni taittuneet kohtaloni lie

odottaa vielä nuo aavat saa
lentää jos voisin kuin haukka tuuleen mä vain
siitä haaveilen aina unissain
unessain kerran jos lentää saan
siivetön vangittu maahan oon tänne vain
tuuli kutsua soi enkä vastata voi

minne vienee tuulen tie
en lähteä koskaan mä sinne kai voi
tuulihaukan lailla kaipaan
kuilujen äänet nuo tuulessa kun soi
lentohaaveet riitä ei kai
istua yksin kalliolla sain
siivet ehjät toiset kuiskaa
määränpää kaukainen mulle uni lie

odottaa vielä nuo tuulet saa
lentää jos voisin kuin haukka tuuleen mä vain
siitä haaveilen aina unissain
unessain kerran mä lentää sain
siivetön vangittu maahan oon tänne vain
tuuli kutsua soi enkä vastata voi

odottaa vielä nuo aavat saa
lentää jos voisin kuin haukka tuuleen mä vain
siitä haaveilen aina unissain
unessain kerran mä lentää sain
siivetön vangittu maahan oon tänne vain
tuuli kutsua soi enkä vastata voi

 

Oletteko käyneet pariterapiassa?

Et voi nyt tajuta, kuinka rankkaa ero on varsinkin lapsille, joten tee nyt hyvä ihminen kaikkes, että saat minuutesi takaisin siinä parisuhteessas. Antakaa tilaa toisillenne. Meillä on vaan tää yks elämä. Kannattaako sitä käyttää motkottamiseen tai komenteluun tai kulissin ylläpitämiseen? Mitä siitä, jos kulissit tipahtaa? Kelle niitä edes pidetään? Pariterapiaa ehdotin sen takia, että mies alkais hyväksyä sua omana itsenäsi. Onko se ottamasi vaimon rooli edes tosiasiassa se, mitä miehesi haluaa vai oletko vain tulkinnut häntä?

Tuli muuten mieleen, että jos mies pukee naisen, niin tämän minuus on mennyt. Jos nainen taas pukee miehen, niin on saanut hyvin koulutettua miehensä ja hyvä nainen. Puoliaan pitää kuitenkin pitää. Ei se hullu ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa. Et voi siis syyttää pelkästään miestäsi. Itse olet taipunut ja antanut minuutesi mennä. Nyt on aika alkaa ottaan sitä pikkuhiljaa takas. Se voi pelastaa teidän parisuhteen, eikä tuhota, kuten pelkäät. Tällä menolla se on varmasti tuhoon tuomittu, joten olet valinnut väärän tien.

En nyt ole aloittaja, mutta vastaan tähän koska aihe koskettaa mua. Olemme käyneet parisuhdeterapiassa. Koimme sen aivan turhaksi paikaksi, koska he eivät antaneet neuvoja vaan kuuntelivat vain. Me taas pystymme puhumaan asioista, mutta käytännössä asiat vaan on niin, etten pysty tuomaan omaa itseäni tässä, koska siitä tulee vaan aina yksinkertaisesti hyvin raju riita. Mies ei kestä tunteiden näyttämistä, kokee sen ahdistavana ja hyökkää kuin susi kimppuun itkevää kohtaan, vaikka asia ei häntä koskisi mitenkäänlailla.

Terapiassa vain sanottiin, että ihmiset ovat erilaisia ja kestävät erilailla asioita. Eivät sanoneet miehen käyttäytymisestä mitään, yrittivät vain selvittää miksei hän kestä tunteiden ilmasua. Mulle vaan sanoi, että voinko näyttää tunteita vähemmän/eripaikoissa yms. Mies ei käsitellyt omaa tunnemaailmaansa, vaan minä lopetin tunteiden ilmaisun kotona. Näin riidat saatiin pois, mutta oma itseni en silti ole.

 

Kannattaa muistaa että sinä elät omaa elämääsi juuri niin kuin sen hyväks itselles koet, älä elä toisten mieliksi.

 

Oletteko käyneet pariterapiassa?

Et voi nyt tajuta, kuinka rankkaa ero on varsinkin lapsille, joten tee nyt hyvä ihminen kaikkes, että saat minuutesi takaisin siinä parisuhteessas. Antakaa tilaa toisillenne. Meillä on vaan tää yks elämä. Kannattaako sitä käyttää motkottamiseen tai komenteluun tai kulissin ylläpitämiseen? Mitä siitä, jos kulissit tipahtaa? Kelle niitä edes pidetään? Pariterapiaa ehdotin sen takia, että mies alkais hyväksyä sua omana itsenäsi. Onko se ottamasi vaimon rooli edes tosiasiassa se, mitä miehesi haluaa vai oletko vain tulkinnut häntä?

Tuli muuten mieleen, että jos mies pukee naisen, niin tämän minuus on mennyt. Jos nainen taas pukee miehen, niin on saanut hyvin koulutettua miehensä ja hyvä nainen. Puoliaan pitää kuitenkin pitää. Ei se hullu ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa. Et voi siis syyttää pelkästään miestäsi. Itse olet taipunut ja antanut minuutesi mennä. Nyt on aika alkaa ottaan sitä pikkuhiljaa takas. Se voi pelastaa teidän parisuhteen, eikä tuhota, kuten pelkäät. Tällä menolla se on varmasti tuhoon tuomittu, joten olet valinnut väärän tien.

Tätä mä olenkin yrittänyt, pitää suhteesta kiinni ja pikku hiljaa luopunu itsestäni. En tiedä miksi kannattelen kulisseja, ehkä siksi että ilman niitä olen todella haavoittuvainen.

Voi olla niinkin, ettei mies minusta edes ole halunnut tälläistä. Enhän ollut tälläinen silloinkaan kun hän minuun rakastui. Mutta olemme niin erilaisia, että pelkään mitä siitä tulee, jos korjaan itseni. En haluaisi, että lapseni joutuvat elämään riitaisassa perheessä. Tosin riidellään me nytkin.. :/

 

Tätä mä olenkin yrittänyt, pitää suhteesta kiinni ja pikku hiljaa luopunu itsestäni. En tiedä miksi kannattelen kulisseja, ehkä siksi että ilman niitä olen todella haavoittuvainen.

Voi olla niinkin, ettei mies minusta edes ole halunnut tälläistä. Enhän ollut tälläinen silloinkaan kun hän minuun rakastui. Mutta olemme niin erilaisia, että pelkään mitä siitä tulee, jos korjaan itseni. En haluaisi, että lapseni joutuvat elämään riitaisassa perheessä. Tosin riidellään me nytkin.. :/

Oletteko keskustelleet asiasta? Onnettomasta olostasi, siitä mitä haluat yms?

 

Tätä mä olenkin yrittänyt, pitää suhteesta kiinni ja pikku hiljaa luopunu itsestäni. En tiedä miksi kannattelen kulisseja, ehkä siksi että ilman niitä olen todella haavoittuvainen.

Voi olla niinkin, ettei mies minusta edes ole halunnut tälläistä. Enhän ollut tälläinen silloinkaan kun hän minuun rakastui. Mutta olemme niin erilaisia, että pelkään mitä siitä tulee, jos korjaan itseni. En haluaisi, että lapseni joutuvat elämään riitaisassa perheessä. Tosin riidellään me nytkin.. :/

Riidat on pienempi paha. Meillä molemmat näyttävät tunteensa, niin hyvät kuin pahat ja lapset ovat oppineet samaan. Päiväkodissakin ihastellaan, miten välittömiä ja avoimia lapsemme ovat. Pahin mitä voit tehdä on näyttää lapselle malli uhrautuvasta äidistä. Vielä kerran, elä siten miten toivoisit lapsesi elävän.

 

Kyllä voisi.
Mutta ympäripyöreästi sanottuna:
Meidän elämä on rakentunut kokonaan miehen ehdoilla. Ja mä olen yrittänyt sopeutua, tuoda tänne jotain mukanani, jotta koti tuntuisi kodilta. Jos mentäis mun ehdoilla, tiedän ettei mies seurais mua. On sen mulle suoraan sanonutkin.

Sanotaan, että koti on siellä missä sydän on. Mun koti ei oo täällä...

Eli olet muutanut miehesi perässä ja jättänyt ystäväsi muualle. Sitten ymmärrän sinua hyvin. Muuta takaisin ja anna miehen valita tuleeko perässä. Itse kaipaan muualle, mutta minusta olisi liian raakaa pakottaa vaimoni muuttamaan pois täältä, missä hänen sukunsa ja kaverinsa ovat. Minulla on ikuinen kaipuu, mutta siihen ei muutot auta kuin vähäksi aikaa.

http://ie.youtube.com/watch?v=Jq45cR5cgAA Tuossa sinulle, ehkä se auttaa.

Jos näin on, niin ongelmamme on erilaisia. Meidän ongelmaa ei muutto paranna, koska ongelma on sisäistä...

Ei se ihan näinkään ole. Minulla on ystäviä myös täällä. Ja muutkin ystäväni ovat ympäri maailmaa, joten ei kotikaupungissakaan kukaan odottaisi. Ongelma on enempi tosiaan siinä, että en tunne olevani kotonani täällä, sillä sydämessä on kaipaus muualle. Olen ennen ollut hyvin vahva ihminen, mutta nyt siitä ihmisestä ei ole kuin rauniot jäljellä.

 

Tätä mä olenkin yrittänyt, pitää suhteesta kiinni ja pikku hiljaa luopunu itsestäni. En tiedä miksi kannattelen kulisseja, ehkä siksi että ilman niitä olen todella haavoittuvainen.

Voi olla niinkin, ettei mies minusta edes ole halunnut tälläistä. Enhän ollut tälläinen silloinkaan kun hän minuun rakastui. Mutta olemme niin erilaisia, että pelkään mitä siitä tulee, jos korjaan itseni. En haluaisi, että lapseni joutuvat elämään riitaisassa perheessä. Tosin riidellään me nytkin.. :/

Oletteko keskustelleet asiasta? Onnettomasta olostasi, siitä mitä haluat yms?

Ollaan keskusteltu, silti mikään ei muutu..

 

nii ja lisäys tuohon, kaikki sukulaiset ihmettelivät ratkaisuani, ihmettelivät et jätin hyvän miehen. mussa oli vikaa ku mulle ei kuulemma sit kelpaa mikään. kaikki tosiaan puhuivat keskenään ja pohtivat et miks ihmeessä toimin ku toimin. ennemmin yksin ku onneton.

jaksuja :hug:

Sä oot ollut todella rohkea. Mä en ollut vaikka samat ajatukset mulla pyöri päässä ennen häitä..

no joo, tossa vaiheessa itsekin lopulta ihmettelin et miten moiseen päätökseen pystyin, koska tiesin et mies hajoaa henkisesti ihan totaalisesti, hänellä meni lähemmäs kaks vuotta ennen ku ollaan taas pystytty oleen ystäviä.

olin itekin kyl tosi hukassa kuukausia, vaikka ihan oma päätös oli, mut ei nuo oo helppoja juttuja kuitenkaan.
pari vuotta yksinoloa ja sit nykyinen rakas, josta oon niin onnellinen...

toivottavasti saat asiat selviksi, elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi siihen että ei ole onnellinen....

 

Ei se ihan näinkään ole. Minulla on ystäviä myös täällä. Ja muutkin ystäväni ovat ympäri maailmaa, joten ei kotikaupungissakaan kukaan odottaisi. Ongelma on enempi tosiaan siinä, että en tunne olevani kotonani täällä, sillä sydämessä on kaipaus muualle. Olen ennen ollut hyvin vahva ihminen, mutta nyt siitä ihmisestä ei ole kuin rauniot jäljellä.

Siinä tapauksessa paikkakunta ei ole todellinen ongelmasi. Kaipaat kotiin, koska siellä olit eheä ja kokonainen persoona. Nykyisessä paikassa mieleesi tulee epäonnistumiset ja vankeus. Nyt ehdotan sinulle terapiaa, jotta saat itsesi kuntoon ja ennallesi. Pariterapia ei auta, ennen kuin olet saanut itsesi takaisin.

 

En tiedä miksi kannattelen kulisseja, ehkä siksi että ilman niitä olen todella haavoittuvainen.

..Olen ennen ollut hyvin vahva ihminen, mutta nyt siitä ihmisestä ei ole kuin rauniot jäljellä.

Tässä nyt jokin mättää, sillä mielestäni kukaan (vaikkakin pluskvamperfekti) vahva, ei voi koskaan kiinnittyä kulisseihin.

Oletkohan ollenkaan oikeilla jäljilläsi itsesi (itsetuntemuksesi) suhteen (silloinkaan) vai käytätkö vain erilaisia ilmaisuja suhteellisen keveästi.

Oletteko keskustelleet asiasta? Onnettomasta olostasi, siitä mitä haluat yms?

Ollaan keskusteltu, silti mikään ei muutu..

Ei kai mikään itsestään muutukaan. Olittekohan edes sopineet/päättäneet jonkilaisesta muuttamisesta.

 

En tiedä miksi kannattelen kulisseja, ehkä siksi että ilman niitä olen todella haavoittuvainen.

..Olen ennen ollut hyvin vahva ihminen, mutta nyt siitä ihmisestä ei ole kuin rauniot jäljellä.

Tässä nyt jokin mättää, sillä mielestäni kukaan (vaikkakin pluskvamperfekti) vahva, ei voi koskaan kiinnittyä kulisseihin.

Oletkohan ollenkaan oikeilla jäljilläsi itsesi (itsetuntemuksesi) suhteen (silloinkaan) vai käytätkö vain erilaisia ilmaisuja suhteellisen keveästi.

En ole ap, mutta sinulal on ajatusvirhe tässä. Ap oli aluksi vahva, kunnes menetti minuuttaan ja vahvuuttaan. Lopulta hän ajautui kulissien kannatteluun. Se että ihminen on nyt vahva, ei tarkoita että hän olisi tulevaisuudessa vahva. Ja onneksi sama pätee toiseen suuntaan, heikosta voi tulla vahva.

 

En ole ap, mutta sinulal on ajatusvirhe tässä. Ap oli aluksi vahva, kunnes menetti minuuttaan ja vahvuuttaan. Lopulta hän ajautui....

En noin helpolla luovuta kannastani. Tarkista vain kaikin mokomin omaakin loogisuuttasi. "Hyvin vahva" ap:kö edes alkaisi ajautua mihinkään - ei minusta, eikä ainakaan menettämään minuuuttaan.

(mm. siksi tuo perfektin mainintakin alunperin)

 

Eli minusta tässä osin näkyy niin selvästi "aika kultaa muistot" -mekanismikin, ja siinä mielessä ongelma palautuu minuuden kehitttyneisyyteen jo lähtötilanteissakin.

 

Mä käsitin ongelman olevan siinä, että vain naisen pitää muuttua miestä miellyttääkseen, mies ei ole valmis samaan. Eli kompromissit puuttuvat kokonaan, eletään miehen ehdoilla. Mielestäni tällöin on turha sanoa, ettei voi odotaa toisen tekevän itseään onnelliseksi, sillä eihän tässä kyse siitä olekaan. Kyllä voi vaatia, että toinen ottaisi välillä huomioon myös toisen, eikä aina vain yksisuuntaisesti. Tai sitten ei tarvitse elää sellaisen ihmisen kanssa.

 

En ole ap, mutta sinulal on ajatusvirhe tässä. Ap oli aluksi vahva, kunnes menetti minuuttaan ja vahvuuttaan. Lopulta hän ajautui....

En noin helpolla luovuta kannastani. Tarkista vain kaikin mokomin omaakin loogisuuttasi. "Hyvin vahva" ap:kö edes alkaisi ajautua mihinkään - ei minusta, eikä ainakaan menettämään minuuuttaan.

(mm. siksi tuo perfektin mainintakin alunperin)

Vahvinkin kaatuu jos olosuhteet ovat suotuisat. Tuo oli käytännössä salakavala hyökkäys, jota ap ei edes tunnistanut. Tässähän mies on kaikkien kultapoika ja kaikki kannustavat ap:ta pitämään hänestä kiinni. Eli koko ap:n ystäväpiiri ajoi hänet toimimaan itseään vastaan. Ensin hän varmasti jousti pikkuisen ja antoi lopulta enemmän ja enemmän kunnes huomasi mitä oli tapahtunut. Ryhmän merkitys on suuri ja harva meistä voi vastustaa yhteisön asettamaa painetta vaikka olisi vahva.

 

Mä käsitin ongelman olevan siinä, että vain naisen pitää muuttua ... miellyttääkseen...

Mielestäni tällöin on turha sanoa, ettei voi odotaa toisen tekevän itseään onnelliseksi, ...

...Mies...
....se ei tee mua onnelliseksi.
...se ei tee mua onnelliseksi.
...Tää mies kun ei....
...mitkä tekis mut onnelliseksi,...

Sitä kuuluisaa naisen logiikkaa nyt ilmeisesti kummasskin viestissä.

 

Ei se ihan näinkään ole. Minulla on ystäviä myös täällä. Ja muutkin ystäväni ovat ympäri maailmaa, joten ei kotikaupungissakaan kukaan odottaisi. Ongelma on enempi tosiaan siinä, että en tunne olevani kotonani täällä, sillä sydämessä on kaipaus muualle. Olen ennen ollut hyvin vahva ihminen, mutta nyt siitä ihmisestä ei ole kuin rauniot jäljellä.

Siinä tapauksessa paikkakunta ei ole todellinen ongelmasi. Kaipaat kotiin, koska siellä olit eheä ja kokonainen persoona. Nykyisessä paikassa mieleesi tulee epäonnistumiset ja vankeus. Nyt ehdotan sinulle terapiaa, jotta saat itsesi kuntoon ja ennallesi. Pariterapia ei auta, ennen kuin olet saanut itsesi takaisin.

Olen joskus käynytkin terapiassa. Ongelmaksi siinä muodotui se, etten pystynyt edes sille terapeutille laskemaan niitä kulisseja ja siten terapeuttikin luuli auttaneensa minua ja terapia loppui.

 

Ei kukaan voi tehdä toista onnelliseksi. onnellisuus tulee itsestä, ei muista. ap ei tule sen onnellisemmaksi kenenkään muunkaan kanssa jos ei itse halua tehdä itsestään onnellista.