Mä oon tehnyt elämässäni todella suuren virheen, enkä tiedä miten sen korjaisin...

Sun pitää hankkia joku sellainen ystävä, joka on sillain ulkopuolinen, ettei tunne miestäsi. Sitten tälle ystävällesi kerrot ja avaat ne kulissit.

Mutta kyllä se pitää lähteä itsestä se muutos. Mutta vaikea on ymmärtää, kun ei tiedä sitä syytä miten olet muuttunut ja mitä haluat jne.

 

En ole ap, mutta sinulal on ajatusvirhe tässä. Ap oli aluksi vahva, kunnes menetti minuuttaan ja vahvuuttaan. Lopulta hän ajautui....

En noin helpolla luovuta kannastani. Tarkista vain kaikin mokomin omaakin loogisuuttasi. "Hyvin vahva" ap:kö edes alkaisi ajautua mihinkään - ei minusta, eikä ainakaan menettämään minuuuttaan.

(mm. siksi tuo perfektin mainintakin alunperin)

Vahvinkin kaatuu jos olosuhteet ovat suotuisat. Tuo oli käytännössä salakavala hyökkäys, jota ap ei edes tunnistanut. Tässähän mies on kaikkien kultapoika ja kaikki kannustavat ap:ta pitämään hänestä kiinni. Eli koko ap:n ystäväpiiri ajoi hänet toimimaan itseään vastaan. Ensin hän varmasti jousti pikkuisen ja antoi lopulta enemmän ja enemmän kunnes huomasi mitä oli tapahtunut. Ryhmän merkitys on suuri ja harva meistä voi vastustaa yhteisön asettamaa painetta vaikka olisi vahva.

Juuri näin on mulle käynyt. Ryhmän koko on kasvattanut perhe, ystävät ja yhteiskunnan "yleinen perheidyllin malli", josta jokaisen tulee haaveilla. Luulin kulkevani oikeaan suuntaan vaikka todellisuudessa metsään mentiin ja pahasti.

 

...kaikki kannustavat ap:ta pitämään hänestä kiinni.

Ryhmän merkitys on suuri ja harva meistä voi vastustaa yhteisön asettamaa painetta vaikka olisi vahva.

Etenkin parisuhteen ollessa kyseessä, on mielestäni vähintään tavista että ratkaisuja tehdään juuri oman näkemyksen mukaan, viis muista. Vahvat ihmiset sitten vielä tekevät ratkaisujaan tyhmän painostuksesta huolimatta. Hyvin vahvat ihmiset sitten vielä jotain vielä enemmän, mitä lie.

 

Juuri näin on mulle käynyt. Ryhmän koko on kasvattanut perhe, ystävät ja yhteiskunnan "yleinen perheidyllin malli", josta jokaisen tulee haaveilla. Luulin kulkevani oikeaan suuntaan vaikka todellisuudessa metsään mentiin ja pahasti.

Aivan. Siinä suhteessa ?? oli oikeassa, että sinulla on (ollut) itsetuntemuksessa puutteita. Eli et ole tiennyt mitä tahdot ja tarvitset. Nyt on enää kyseessä se, että löydätkö itsesi hallitusti vai pyristeletkö vastaan kunnes heiluri heilahtaa aiheuttaen vastareaktion. Tällöin menet toiseen ääripäähän ja todellinen itsesi löytyy keskeltä.

Ja muistakaa, että ihmiset muuttuvat. Tämä tapaus on muuttanut ap:ta paljon eikä hän voi enää palata entiseen. Hänen on löydettävä oma nykyinen itsensä.

 

Sun pitää hankkia joku sellainen ystävä, joka on sillain ulkopuolinen, ettei tunne miestäsi. Sitten tälle ystävällesi kerrot ja avaat ne kulissit.

Mutta kyllä se pitää lähteä itsestä se muutos. Mutta vaikea on ymmärtää, kun ei tiedä sitä syytä miten olet muuttunut ja mitä haluat jne.

Mulla oli yksi sellainen ystävä, oikeastaan vanha ystäväni, joka vain ei koskaan tutustunut mieheeni, sillä asui ulkomailla ja tapasimme kahdestaan silloin kun hän tuli suomeen. Mutta hän ei osannut minua auttaa, hoki vain koko ajan "jätä se", sillä hänellä ei ollut lopulta minkäänlaista käsitystä suhteemme todellisesta luonteesta kun olin vain puhunut niistä huonoista puolista.

Olet oikeassa, että muutoksen tulisi lähteä itsestäni ja tätä ongelmaa on monen varmasti vaikea ymmärtää.

 

:hug: :hug: :heart:

 

Sun pitää hankkia joku sellainen ystävä, joka on sillain ulkopuolinen, ettei tunne miestäsi. Sitten tälle ystävällesi kerrot ja avaat ne kulissit.

Mutta kyllä se pitää lähteä itsestä se muutos. Mutta vaikea on ymmärtää, kun ei tiedä sitä syytä miten olet muuttunut ja mitä haluat jne.

Mulla oli yksi sellainen ystävä, oikeastaan vanha ystäväni, joka vain ei koskaan tutustunut mieheeni, sillä asui ulkomailla ja tapasimme kahdestaan silloin kun hän tuli suomeen. Mutta hän ei osannut minua auttaa, hoki vain koko ajan "jätä se", sillä hänellä ei ollut lopulta minkäänlaista käsitystä suhteemme todellisesta luonteesta kun olin vain puhunut niistä huonoista puolista.

Olet oikeassa, että muutoksen tulisi lähteä itsestäni ja tätä ongelmaa on monen varmasti vaikea ymmärtää.

Mutta se auttaminen saattaa olla ihan sitä, että kuuntelee sua, jotta itse tiedät mitä oikeasti haluat. Nyt vaikuttaa, ettet edes tiedä mitä haluat... Tuskin eri paikkaan muuttokaan sua helpottaa, jos ongelmat on sisäisiä.

 

oon seurannu nyt tätä ketjua ja pakko kirjottaa omista kokemuksista.
Eli olin samassa tilanteessa. Hukkasin suhteessa itseni pikku hiljaa huomaamatta, kunnes yhtenä päivänä jotenkin heräsin ja huomasin, etten ole enää "minä". Mieheltäni en hirveästi tukea saanut ja ajattelinkin jo, että onko se ero oikea vaihtoehto. Rakastin miestäni (ja rakastan yhä), mutta olin jotenkin onneton ja hukassa.
Oltiin vähän aikaa erillään ja huomasin, ettei se muuttanut mitään.
kovaa työtä se vaati saada itsensä takaisin, mutta onnistuin. Aloitin vaan uudestaan tekemään asioita, joista pidin ja elämään omaa elämääni. Miehen kanssa yhdessä olo ei loppujen lopuksi ollut ainut syy miksi niin kävi.
Nyt elämme yhdessä, mutta omina itsenämme.
Koska en tiedä mitä nuo asiat ovat sinun tapauksessasi mitä kaipaat, on vähän paha sanoa.

 

Juuri näin on mulle käynyt. Ryhmän koko on kasvattanut perhe, ystävät ja yhteiskunnan "yleinen perheidyllin malli", josta jokaisen tulee haaveilla. Luulin kulkevani oikeaan suuntaan vaikka todellisuudessa metsään mentiin ja pahasti.

Aivan. Siinä suhteessa ?? oli oikeassa, että sinulla on (ollut) itsetuntemuksessa puutteita. Eli et ole tiennyt mitä tahdot ja tarvitset. Nyt on enää kyseessä se, että löydätkö itsesi hallitusti vai pyristeletkö vastaan kunnes heiluri heilahtaa aiheuttaen vastareaktion. Tällöin menet toiseen ääripäähän ja todellinen itsesi löytyy keskeltä.

Ja muistakaa, että ihmiset muuttuvat. Tämä tapaus on muuttanut ap:ta paljon eikä hän voi enää palata entiseen. Hänen on löydettävä oma nykyinen itsensä.

Olet oikeassa, tuskin olisin enää se ihminen, joka olin vuosia sitten vaikken miestäni olisikaan tavannut. Ongelma on enempi siinä, että olen havahtunut siihen, etten enää tunnista itseäni. Pelistä katsoo vieras ihminen vaikka ulkokuori on näennäisesti sama.

Ja voi olla, että olen alkujaankin vain luullut olevani vahva ihminen, vaikka oikeasti olen ollut hyvin heikko. Silloinkin siis jo kannatellut vahvan ihmisen kuorta, jottei kukaan näkisi sydämeeni. Yleisesti minua on aina vain pidetty hyvin vahvana ihmisenä. Vaikea näitä on selittää, kun itsekin alkaa olla aika ulalla kaikesta.

 

Ja tuo hymiö pois

 

mä olen elänyt samaa elämää.tosin en ollut naimisissa eikä ollut lapsia,mut muuten oli sama.mies oli niin täydellinen kaikkien muiden mielestä ja hokivat mulle just tuota,et ole kiitollinen yms.ne ei vaan ymmärtäneet,että siltä täydellisyydeltä puuttui se jokin... kauan asioita punnistin ja päätin,että tämän miehen kanssa en halua perhettä vaikka ajoittain munkin oli ihan hyvä olla hänen kanssaan.se oli turvallista ja tasaista eloa.mutta mä halusin suuria tunteita ja jotain räiskyvää..mä halusin olla oma itseni enkä esittää "olevani samalla tasolla miehen kanssa",joten sanoin hyvästit. sukulaisethan ei ymmärtäneet mua alkuunkaan ja moneen otteeseen vielä kahden vuoden jälkeenkin sanoivat,että oletkos miehelle soittanut tai jotakin.edelleen hokivat,että "kyllä sinä nyt menetit elämäsi tilaisuuden hyvään elämään".

kas kummaa kun olivatkin väärässä.nyt on kolme lasta ja mies,johon rakastun joka päivä uudestaan.tämä on hyvä elämä,paras kaikista.

mun neuvoni on:jatka eteenpäin ja tavoittele sitä,mikä susta tuntuu hyvältä.meillä on jokasella vaan yks elämä,sitä ei kannata tuhlata.

 

oon seurannu nyt tätä ketjua ja pakko kirjottaa omista kokemuksista.
Eli olin samassa tilanteessa. Hukkasin suhteessa itseni pikku hiljaa huomaamatta, kunnes yhtenä päivänä jotenkin heräsin ja huomasin, etten ole enää "minä". Mieheltäni en hirveästi tukea saanut ja ajattelinkin jo, että onko se ero oikea vaihtoehto. Rakastin miestäni (ja rakastan yhä), mutta olin jotenkin onneton ja hukassa.
Oltiin vähän aikaa erillään ja huomasin, ettei se muuttanut mitään.
kovaa työtä se vaati saada itsensä takaisin, mutta onnistuin. Aloitin vaan uudestaan tekemään asioita, joista pidin ja elämään omaa elämääni. Miehen kanssa yhdessä olo ei loppujen lopuksi ollut ainut syy miksi niin kävi.
Nyt elämme yhdessä, mutta omina itsenämme.
Koska en tiedä mitä nuo asiat ovat sinun tapauksessasi mitä kaipaat, on vähän paha sanoa.

Kuulostaa rohkaisevalta, että joku on selvinnyt tälläisestä kriisistä ja suhde on silti voinut jatkua.

 

Ja voi olla, että olen alkujaankin vain luullut olevani vahva ihminen, vaikka oikeasti olen ollut hyvin heikko. Silloinkin siis jo kannatellut vahvan ihmisen kuorta, jottei kukaan näkisi sydämeeni. Yleisesti minua on aina vain pidetty hyvin vahvana ihmisenä. Vaikea näitä on selittää, kun itsekin alkaa olla aika ulalla kaikesta.

Tällä ei ole mitään merkitystä nykytilanteen kannalta, joten sinun ei kannata miettiä sitä. Nyt sinun on aika laskea suojamuurisi ja näyttää haavoittuvaisuutesi. Vain näin voit saada apua. Et voi parantua ja säilyttää kulissisi.

 

Sun pitää hankkia joku sellainen ystävä, joka on sillain ulkopuolinen, ettei tunne miestäsi. Sitten tälle ystävällesi kerrot ja avaat ne kulissit.

Mutta kyllä se pitää lähteä itsestä se muutos. Mutta vaikea on ymmärtää, kun ei tiedä sitä syytä miten olet muuttunut ja mitä haluat jne.

Mulla oli yksi sellainen ystävä, oikeastaan vanha ystäväni, joka vain ei koskaan tutustunut mieheeni, sillä asui ulkomailla ja tapasimme kahdestaan silloin kun hän tuli suomeen. Mutta hän ei osannut minua auttaa, hoki vain koko ajan "jätä se", sillä hänellä ei ollut lopulta minkäänlaista käsitystä suhteemme todellisesta luonteesta kun olin vain puhunut niistä huonoista puolista.

Olet oikeassa, että muutoksen tulisi lähteä itsestäni ja tätä ongelmaa on monen varmasti vaikea ymmärtää.

Mutta se auttaminen saattaa olla ihan sitä, että kuuntelee sua, jotta itse tiedät mitä oikeasti haluat. Nyt vaikuttaa, ettet edes tiedä mitä haluat... Tuskin eri paikkaan muuttokaan sua helpottaa, jos ongelmat on sisäisiä.

Olet oikeassa, en oikeastaan tiedä mikä olisi ratkaisu, haluaisin kovasti löytää itseni uudelleen..

 

Ja voi olla, että olen alkujaankin vain luullut olevani vahva ihminen, vaikka oikeasti olen ollut hyvin heikko. Silloinkin siis jo kannatellut vahvan ihmisen kuorta, jottei kukaan näkisi sydämeeni. Yleisesti minua on aina vain pidetty hyvin vahvana ihmisenä. Vaikea näitä on selittää, kun itsekin alkaa olla aika ulalla kaikesta.

Tällä ei ole mitään merkitystä nykytilanteen kannalta, joten sinun ei kannata miettiä sitä. Nyt sinun on aika laskea suojamuurisi ja näyttää haavoittuvaisuutesi. Vain näin voit saada apua. Et voi parantua ja säilyttää kulissisi.

Enkö..? Ehkä sitten en. Mistä löytyisi rohkeus "pajastaa" itsensä?

 

.. en oikeastaan tiedä mikä olisi ratkaisu, haluaisin kovasti löytää itseni uudelleen..

Oikein ihanteellistaa riistaa jollekin Raba Hiff -kategorian ideologioiden viljelijöille ja tyrkyttäjille.

Ja sitten kassan kautta. K´toos !

 

Tällä ei ole mitään merkitystä nykytilanteen kannalta, joten sinun ei kannata miettiä sitä. Nyt sinun on aika laskea suojamuurisi ja näyttää haavoittuvaisuutesi. Vain näin voit saada apua. Et voi parantua ja säilyttää kulissisi.

Enkö..? Ehkä sitten en. Mistä löytyisi rohkeus "pajastaa" itsensä?

Se löytyy sisältäsi. Viimeistään siinä vaiheessa kun huomaat että sinulla ei ole mitään menetettävää. Mutta toivottavasti löydät rohkeutesi ennen kuin käyt pohjalla.

 

Tällä ei ole mitään merkitystä nykytilanteen kannalta, joten sinun ei kannata miettiä sitä. Nyt sinun on aika laskea suojamuurisi ja näyttää haavoittuvaisuutesi. Vain näin voit saada apua. Et voi parantua ja säilyttää kulissisi.

Enkö..? Ehkä sitten en. Mistä löytyisi rohkeus "pajastaa" itsensä?

Se löytyy sisältäsi. Viimeistään siinä vaiheessa kun huomaat että sinulla ei ole mitään menetettävää. Mutta toivottavasti löydät rohkeutesi ennen kuin käyt pohjalla.

Kiitos sinulle rohkaisevista sanoista. Oon nyt lukenut tän ketjun uudemman kerran läpi ja miettiny. En mitään konkreettista ajatusta tästä oo saanut, mutta tunteen kuitenkin, että ehkä mä selviän. Ja puhuminen tosiaan auttaa, vaikka ees tässä kirjoitusmuodossa anonyymina tänne palstalle. Toisaalta tää on hyvä, kun kaikki on kirjotettu. Niihin pystyy palaamaan ja ruotimaan uudemman kerran kun kaikki ei oo vaan oman muistin varassa.

 

Mä käsitin ongelman olevan siinä, että vain naisen pitää muuttua ... miellyttääkseen...

Mielestäni tällöin on turha sanoa, ettei voi odotaa toisen tekevän itseään onnelliseksi, ...

...Mies...
....se ei tee mua onnelliseksi.
...se ei tee mua onnelliseksi.
...Tää mies kun ei....
...mitkä tekis mut onnelliseksi,...

Sitä kuuluisaa naisen logiikkaa nyt ilmeisesti kummasskin viestissä.

Ei, vaan tarkoitin sitä, että suhteessa molemmat kyllä voivat tehdä toisen onnelliseksi ottamalla myös toisen tunteet ja halut huomioon. Vaikka onnellisuus lähtisikin itsestä, sillä on merkitystä, että suhteessa tehdään kompromisseja, jotta molempien on hyvä olla. Ei niin, että eletään vain toisen ehdoilla.

 

Tällä ei ole mitään merkitystä nykytilanteen kannalta, joten sinun ei kannata miettiä sitä. Nyt sinun on aika laskea suojamuurisi ja näyttää haavoittuvaisuutesi. Vain näin voit saada apua. Et voi parantua ja säilyttää kulissisi.

Enkö..? Ehkä sitten en. Mistä löytyisi rohkeus "pajastaa" itsensä?

Se löytyy sisältäsi. Viimeistään siinä vaiheessa kun huomaat että sinulla ei ole mitään menetettävää. Mutta toivottavasti löydät rohkeutesi ennen kuin käyt pohjalla.

Kiitos sinulle rohkaisevista sanoista. Oon nyt lukenut tän ketjun uudemman kerran läpi ja miettiny. En mitään konkreettista ajatusta tästä oo saanut, mutta tunteen kuitenkin, että ehkä mä selviän. Ja puhuminen tosiaan auttaa, vaikka ees tässä kirjoitusmuodossa anonyymina tänne palstalle. Toisaalta tää on hyvä, kun kaikki on kirjotettu. Niihin pystyy palaamaan ja ruotimaan uudemman kerran kun kaikki ei oo vaan oman muistin varassa.

Itse ainakin pääsin alkuun sillä, että oikeasti rupesin vaan tekemään pikku hiljaa asioita, mitä olin "itsenänikin" tehnyt. Mulla siihen liitty mm. maalaamista ja muita käsitöitä, reissuja ja keikalla käymistä. Lisäks rupesin pitämään yhteyttä kavereihin, jotka oli jo jäänyt. Kävin kursseilla josta sain uusia kavereita ja näin pois päin. Mieskin oli lopulta vaan tyytyväinen muutokseen, vaikka olinkin vähemmän kotona, kun huomasi että muutuin iloisemmaksi. Jos perheessä on lapsia, kannattaa todella kokeilla kaikkensa. Jos se ei auta, ei onnettomaan suhteeseen kannata jäädä. Niin isolta urakalta kuin se kuulostaakin, ei sitä kukaan muu voi tehdä kuin sinä itse. Oma elämäsi on vaan sun käsissäsi. Ei siinä kenenkään muun teoista tai muista ole hyötyä.
Voimia sinulle!
Uskon, että pystyt vielä olemaan onnellinen, joko miehesi kanssa tai ilman.

 

Tällä ei ole mitään merkitystä nykytilanteen kannalta, joten sinun ei kannata miettiä sitä. Nyt sinun on aika laskea suojamuurisi ja näyttää haavoittuvaisuutesi. Vain näin voit saada apua. Et voi parantua ja säilyttää kulissisi.

Enkö..? Ehkä sitten en. Mistä löytyisi rohkeus "pajastaa" itsensä?

Se löytyy sisältäsi. Viimeistään siinä vaiheessa kun huomaat että sinulla ei ole mitään menetettävää. Mutta toivottavasti löydät rohkeutesi ennen kuin käyt pohjalla.

Kiitos sinulle rohkaisevista sanoista. Oon nyt lukenut tän ketjun uudemman kerran läpi ja miettiny. En mitään konkreettista ajatusta tästä oo saanut, mutta tunteen kuitenkin, että ehkä mä selviän. Ja puhuminen tosiaan auttaa, vaikka ees tässä kirjoitusmuodossa anonyymina tänne palstalle. Toisaalta tää on hyvä, kun kaikki on kirjotettu. Niihin pystyy palaamaan ja ruotimaan uudemman kerran kun kaikki ei oo vaan oman muistin varassa.

Itse ainakin pääsin alkuun sillä, että oikeasti rupesin vaan tekemään pikku hiljaa asioita, mitä olin "itsenänikin" tehnyt. Mulla siihen liitty mm. maalaamista ja muita käsitöitä, reissuja ja keikalla käymistä. Lisäks rupesin pitämään yhteyttä kavereihin, jotka oli jo jäänyt. Kävin kursseilla josta sain uusia kavereita ja näin pois päin. Mieskin oli lopulta vaan tyytyväinen muutokseen, vaikka olinkin vähemmän kotona, kun huomasi että muutuin iloisemmaksi. Jos perheessä on lapsia, kannattaa todella kokeilla kaikkensa. Jos se ei auta, ei onnettomaan suhteeseen kannata jäädä. Niin isolta urakalta kuin se kuulostaakin, ei sitä kukaan muu voi tehdä kuin sinä itse. Oma elämäsi on vaan sun käsissäsi. Ei siinä kenenkään muun teoista tai muista ole hyötyä.
Voimia sinulle!
Uskon, että pystyt vielä olemaan onnellinen, joko miehesi kanssa tai ilman.

Kiitos sulle neuvoista! Mä lähetin miehelle sähköpostilla linkin tähän ketjuun, saa lukea mun tuntoni täältä suoraan, sillä täällä ne on aidoimmillaan. Yritän nyt tosiaan löytää onneni ja ensisijaisesti koitan saada sen käsille elämässäni täällä.

 

Kiitos sulle neuvoista! Mä lähetin miehelle sähköpostilla linkin tähän ketjuun, saa lukea mun tuntoni täältä suoraan, sillä täällä ne on aidoimmillaan. Yritän nyt tosiaan löytää onneni ja ensisijaisesti koitan saada sen käsille elämässäni täällä.

Toivon todella että teille löytyy ratkaisu, joka sopii teille molemmille niin, että voitte olla onnellisia yhdessä!
Jos niin ei kuitenkaan käy, toivon, että löydät onnellisuutesi yksin. Elämä on liian lyhyt elettäväksi epäonnellisena. Lapsellekin on vain pahasta jos äiti (tai isä) on elämässään onneton.
Toivon, että miehesi osaa suhtautua asiaan kypsästi, eikä käy syyttämään sinua asiasta, jolle et voi mitään. Ihminen ei voi toiseksi toisen takia muuttua, mutta itseään voi kyllä muuttaa itse, itsensä vuoksi.
Toivon todella teille kaikille parasta! Ja eritoten sinulle paljon voimia ja uskoa siihen, että asiat voivat kääntyä parhain päin. Niin niillä usein on tapana.
Tulehan sitten kertomaan kuulumisia, kiinnostaa tietää kuinka jakselet.

 

Mitä väliä on muiden mielipiteillä kun kyseessä on oma elämä?

 

Kiitos sulle neuvoista! Mä lähetin miehelle sähköpostilla linkin tähän ketjuun, saa lukea mun tuntoni täältä suoraan, sillä täällä ne on aidoimmillaan. Yritän nyt tosiaan löytää onneni ja ensisijaisesti koitan saada sen käsille elämässäni täällä.

Toivon todella että teille löytyy ratkaisu, joka sopii teille molemmille niin, että voitte olla onnellisia yhdessä!
Jos niin ei kuitenkaan käy, toivon, että löydät onnellisuutesi yksin. Elämä on liian lyhyt elettäväksi epäonnellisena. Lapsellekin on vain pahasta jos äiti (tai isä) on elämässään onneton.
Toivon, että miehesi osaa suhtautua asiaan kypsästi, eikä käy syyttämään sinua asiasta, jolle et voi mitään. Ihminen ei voi toiseksi toisen takia muuttua, mutta itseään voi kyllä muuttaa itse, itsensä vuoksi.
Toivon todella teille kaikille parasta! Ja eritoten sinulle paljon voimia ja uskoa siihen, että asiat voivat kääntyä parhain päin. Niin niillä usein on tapana.
Tulehan sitten kertomaan kuulumisia, kiinnostaa tietää kuinka jakselet.

Kiitokset! Lupaan tulla kertomaan kuinka käy.

 

Lupaan tulla kertomaan kuinka käy.

Onkohan tullut jo "huutoa"?