Mä oon tehnyt elämässäni todella suuren virheen, enkä tiedä miten sen korjaisin...

oletteko hakenut mitään keskusteluapua, menisitte miehesi kanssa keskustelemaan perheneuvolaan tai vastaavaan? itse ainakin yrittäisin lasten vuoksi tehdä kaikkeni jotta saisin suhteen vielä toimimaan, sen jälkeen jos ei vieläkään toimi niin en itseäni enää asiasta syyllistäisi, jos tuollaisessa tilanteessa lähtisin vain kävelemään tekemättä mitään ihmeempiä suhteen toimimisen eteen niin syyllisyys olisi kyllä kova jälkeenkin.

 

itseäsi vai muita? =) mä olen ainakin täysin tyytyväinen mun elämään ja kaikkeen yhnakin,mun onni ei riipu kenestäkään ulkopuolisesta vaan juuri siitä omasta asenteesta, jos susta tuntuu että olet onneton miehesi kanssa ni mitä vielä mietit? tämä kirjoitus vaikuttaa siltä että ei ole mikään hetken tunnehetki vaan olet miettinyt jo kauan asiaa ja käynyt läpi yhtä sun toista päässäsi,onko elämä todella pelkkää tyytymistä?

 

itseäsi vai muita? =) mä olen ainakin täysin tyytyväinen mun elämään ja kaikkeen yhnakin,mun onni ei riipu kenestäkään ulkopuolisesta vaan juuri siitä omasta asenteesta, jos susta tuntuu että olet onneton miehesi kanssa ni mitä vielä mietit? tämä kirjoitus vaikuttaa siltä että ei ole mikään hetken tunnehetki vaan olet miettinyt jo kauan asiaa ja käynyt läpi yhtä sun toista päässäsi,onko elämä todella pelkkää tyytymistä?

Aina elämältä ei saa sitä mitä toivoisi/haluaisi. Täytyy myös ajatella muita -myös lapsiaan. Maailma on valitettavasti mennyt siihen, että mietitään vain omaa onnellisuutta/iloa jne. eikä välitetä tippaakaan toisista. Onnesta on vielä ihmisiä, jotka saavat onnellisuutensa myös muiden onnesta. Onko se sitten onnea, että lähtee etsimään toista miestä, jonka kanssa voi olla aito, murtaa oman rakkaan miehensä sydämen ja samalla oman pienen lapsensa..?

Kyllä liittonsa eteen kannattaa tehdä työtä. Ei kaikki vaihtamalla välttämättä parane ja yleensä vie omat ongelmansa uuteen liittoonkin..

 

Nostan tämän ketjun, koska kiinnostaisi kuulla miehen reaktiosta moiseen keskustelunavaukseen tai ainakin miten asia kehittyi tai jäi kehittymättä tämän ketjun lukemisen johdosta. Ensireaktio, ja/tai vaikuttiko millaan tavoin ongelman vakavastiotettavuuteen jne.

Myös PipariSuun kommentti oli mielestäni arvokas, ja sillekin toivotan tällä tavalla suurempaa lukijakuntaa.

Aina elämältä ei saa sitä mitä toivoisi/haluaisi. Täytyy myös ajatella muita -myös lapsiaan. Maailma on valitettavasti mennyt siihen, että mietitään vain omaa onnellisuutta/iloa jne. eikä välitetä tippaakaan toisista. Onnesta on vielä ihmisiä, jotka saavat onnellisuutensa myös muiden onnesta. Onko se sitten onnea, että lähtee etsimään toista miestä, jonka kanssa voi olla aito, murtaa oman rakkaan miehensä sydämen ja samalla oman pienen lapsensa..?

Kyllä liittonsa eteen kannattaa tehdä työtä. Ei kaikki vaihtamalla välttämättä parane ja yleensä vie omat ongelmansa uuteen liittoonkin..

 

Löysin tämän ketjun sähköposteistani ja päätin sen nostaa. Aikaa on kulunut, välillä on ollut ihan hyvä, välillä taas huonommin. Eli yhdessä on jatkettu.
Mutta siltikin mun päässäni pyörii taustalla ajatus "ei tää oo mun elämää". :/ Näihin kuukausiin on mahtunut paljon. Jotenkin on näyttänytkin jo valosammalta. Mutta mä oon tehny myös yhden virheen tässä välissä. Oon pettäny miestäni. Ja vieläkään en tiedä mikä olisi oikeasti järkevä ratkaisu tähän tilanteeseen..

 

Olen itse kokenut samanlaisen "kohtalon" ainut keino on irtautua paheesta, se tekee kipeää jonkin aikaa mutta aurinko paistaa jokaiseen risukasaan usko minua, bryt upp nu, vänta inte till imorgon

Enkä tiedä onko mun edes mahdollista korjata sitä. :´(

Olen nimittäin nainut hyvän miehen, joka on niin väärä mulle. Mä olen onneton tässä suhteessa eikä kukaan ymmärrä miksi. Mies kun on joka äidin unelmavävy. Silti se ei tee mua onnelliseksi.

Kun me tavattiin, niin kävi ilmi, että mun sukulaisen sisar tuntee tän miehen todella hyvin. Niinpä he sitten juorusivat keskenänsä ja siten mun vanhemmat sai tietää tämän miehen olevan erittäin hellä ja huomaavainen, lapsirakas, yms. Eli juurikin unelmavävy ainesta. Ja ennen kun mä itsekään tiesin näitä ominaisuuksia miehestäni. Niinpä he olivat erittäin onnellisia, että minä (yksinhuoltaja) olin löytänyt hyvän miehen elämääni.

Koko meidän suhteen ajan, mä oon saanu kuulla kaikilta muilta, kuinka hyvä mun mies on ja kuinka mun täytyy olla kiitollinen, että oon sen tavannu. Kukaan ei oo kuitenkaan sanonu samaa mun miehelle. Siis, että sen tulisi olla kiitollinen musta. Asetelma on kaikille sellanen, että mä oon saanu nyt tälläisen "timantin" jostain syystä ja mun pitäis olla siitä ikuisesti kiitollinen.

Tää "timantti" ei kuitenkaan tee mua onnelliseksi. Mä vaan en oo kehdannu sitä kenellekään myöntää. Niinpä mä oon jatkanut suhdetta, menny naimisiin ja tehny lapsen tän miehen kanssa. Myös mun esikoinen rakastaa tätä miestä ja pitää isänään.

Meidän koko suhde on menty miehen ehdoilla. Ulkopuoliselle se saattaa näyttää siltä, että mä oon se joka meillä määrää, mutta todellisuus on toinen. Tää mies on kyllä antanu mulle paljon ja kyllä mä rakastankin sitä. Mutta silti se ei tee mua onnelliseksi.

Musta tuntuu, että mun elämä on ihan solmussa. Mä en jotenkin "kehtaa" jättää tätä miestä, sillä mitään näkyvää syytä siihen ei oo. Eikä kukaan tajuais ikinä mun päätöstä. Ja lapset on onnellisia sen luona. Mutta miten mä voisin tulla onnelliseksi, sitä mä en tiedä. Tää mies kun ei jousta sellasissa asioissa yhtään, mitkä tekis myös mut onnelliseksi. Lisäksi ne asiat, mitkä tekis mut onnelliseksi, tekis tän miehen onnettomaksi. Eli me ollaan hirveen erilaisia.

Auttakaa/lohduttakaa edes joku mua. Tätä on varmasti vaikee käsittää, että mistä mä valitan, mutta mun on pakko saada purkaa tää johonkin. Mä oon itkeny koko ajan tätä kirjottaessa. Kai mä pelkään, etten saa ymmärrystä edes täällä harmaana. :/

 

Kukaan ei tee toista onnelliseksi.

Omasta onnestasi olet vastuussa sinä itse!

 

minusta tuntuu aivan samalta... rakastan miestä mutta silti joku on huonosti.....

 

Ystäväni jätti juuri tuollaisen "timantin" mieheksi kolme vuotta sitten...Ja nimen omaan siitä syystä, ettei ollut onnellinen hänen kanssaan! sitten hän löysi "prätkäjätkän", joka ei ole niin kaheasti unelmavävy ainesta, mutta tämä mies saa hänet onnelliseksi! Ja päivääkään hän ei ole katunut!

 

no parisuhde on kompromisseja moleminpuolin, jos toinen osapuoli ei jousta tai suostu tekemään mitään jotta puolisollakin olis hyvä olla, niin eihän siinä se rakkauskaan voi mitenkään kukoistaa. Tämä sun "timantti" vaatii selvästi hiomista, olet ollut hölmö, kun olet antanut muuttaa itseäsi ja ilmeisesti luopunut asioista jotka sinut onnelliseksi tekevät. Terapiaan mars, mars te molemmat, vaikka ei suhde sitten jatkuisikaan niin olette ainakin yrittäneet tehdä sen eteen joatin yhdessä. Jokaisella on oikeus olla rakastettu, rakastava, onnellinen tms. ei pidä vain tyytyä johonkin olotilaan, jossakin vaiheessa sitä oma mieli napsahtaa ja voi tulla tehtyä jotain aika tyhmääkin..