Mä oon tehnyt elämässäni todella suuren virheen, enkä tiedä miten sen korjaisin...

Mieti jotain ihan konkreettisia juttuja, joita haluaisit mieheltä, että olisit onnellisempi. Olisitko onnellinen yksin? Voisitko itse tehdä itsesi onnelliseksi? onko mies onnellinen?

Mulla on montakin ihan konkreettista juttua mielessä, en vaan halua niitä tänne eritellä ettei kukaan tunnista (ellei jo tosta vuodatuksesta tunnistanut). Olin ihan onnellinen yksin silloin ennen kun tapasin tän miehen, yh:n arkea elin. Eli pystyn tekemään itse itseni onnelliseksi.

Ollaan me paljon puhuttu näistä, mutta ei siitä oo mitään konkreettista apua ollut. Mä oon muuttanu elämääni ja minuuttani niin paljon tän miehen takia. Eikä mies suostu samaan mun takia. Mies sanoo, että hällä on hyvä näin.

Mies on oikeassa. Tietysti jonkin verran pitää joustaa mutta minuuttaan ei tarvitse muuttaa. Olet tehnyt sen virheen ja nyt elät jonkun toisen elämää. Laitat liikaa painoarvoa muiden ajatuksille ja ajattelet liian vähän itseäsi. Ainoat asiat jotka sinun tulee ottaa huomioon on sinä itse ja lapsesi.

Nyt mietit elämääsi ja teet päätökset sekä toteutat muutokset. Tee kuvaus elämästäsi 2, 5 ja 10 vuoden päästä. Tee kuvaus kahdesta vaihtoehdosta: että jatkat nykyisen miehesi kanssa ja että teet mitä haluat. Sitten vaan valitset kumman elämän haluat itsellesi.

 

ap. Sun kirjoituksesi on kuin mun suusta. Olen myös miettinyt, että mihin onnellisuuteni on kadonnut. Tosin osaan nähdä ne syyt, miksi olen tyytymätön, olen niistä keskustellutkin, mutta tuloksettomana.. Mutta koska itselläni on niin "timantti" niin ei viitsi poiskaan heittää... elämä on.

Miten sä sit saat itsesi jaksamaan eteenpäin? Tää ei tosiaan oo helppoa ja mä en yhtään tiedän mihin suuntaan tästä lähtisin vaikka tiedän, mitkä asiat tekee mut onnelliseksi.

Mä oon jotenkin eksynyt elämästäni enkä tiedä mikä polku olisi se oikea, mitä mun pitäis seurata. Tuntuu, että kuljen vaan kehää enkä löydä omaa minuuttani..

Mää yritän löytää itselleni niitä ilonlähteitä, joissa ei tarvita miestäni. Hankin ystäviä, yritän harrastaa jotain. Olen myös lukkiutunut töihini ja teen töitä mielelläni. Lapselleni annan aikaani runsaasti ja olen onnellinen lapseni kanssa.

En kuitenkaan ole onnellinen, koska kotona paistaa kylmyys. Mies ei edes tajua asiaa, enkä jaksa siitä enää puhua, koska se aiheuttaa vain tappelua. En halua enää tapella, koska ne menevät niin rajuiksi, että käymme toisiimme kiinni. Meillä ei ole juuri seksiä (max.kerta kuussa), mutta ei ole ollut juuri ikinä.

Joskus kyllä miettii, että miksi kuluttaa elämäänsä suotta.. Mutta tiedän, etten ole yksineläjä, en jaksa pyörittää arkea yksin. Siksi olen tässä ja teen niistä palikoista iloa, mitä käsissä on.

Mitkä asiat sut tekisi onnelliseksi? Tarvitko siihen miestäsi?

 

Mä oon muuttanu itseäni tietoisesti sen takia, että meidän suhde toimisi. En sen takia, että muut pitäis myös mua "timanttina" miehelleni. Mä oon uhrannut minuuteni, jotta tulisin onnelliseksi tän hyvän miehen kanssa. Nyt vaan tajunnu, että se on ollut todella suuri virhe, enkä oo yhtään onnellinen enää.

Näin minäkin tein. Halusin suhteen toimimaan, koska onhan siinä edessä nyt se "timantti". Mutta koska kadotin minuuteni, en tule olemaan onnellinen. Jos minuuteni palautan, tulee niin kovat riidat että en halua lapseni näkevän niitä.

 

...Mies...
....se ei tee mua onnelliseksi.

...se ei tee mua onnelliseksi.

Mutta miten mä voisin tulla onnelliseksi, sitä mä en tiedä.

...Tää mies kun ei...., mitkä tekis mut onnelliseksi,...

Pakko kysyä tiedätkö mitä onnelllisuus on?

Onko onnellisuus elämän tarkoitus?

Oletko koskaan yleensä ollut oikeastaan onnellinen?

Missään (pari)suhteessa toisen osalpouolen velvollisuus EI TODELLAKAAN ole TEHDÄ toista "onnelliseksi".

Sinun olisi osattava kasvaa / kypsyä ihmisenä.

Vähän vastaava oli muistaakseni tässä taannoin esillä? Että naiset etsivät sitä jotakin naistenlehdistä tai muuten peräisin olevaa onnellisuutta. Vaikka mies olisi miten hyvä tahansa niin jos jotakin vaikka kuinka pientä puuttuu niin ollaan tyytymättömiä. Ja hyväkin mies lähtee vaihtoon. Kun etsitään sitä täydellistä onnea. Mies voi olla paljon kauemmin varsin epätyydyttävässäkin suhteessa ja tyytyä osaansa mutta tuntuu siltä että nykyajan nainen ei.

 

Onko onnellisuus elämän tarkoitus?

Mielestäni on. Ja jokaisen vastuu on tehdä itsensä onnelliseksi, ei muita. Tietysti muita tekee onnelliseksi, mutta syyn pitää tällöin olla se että tulet itse auttamisesta onnelliseksi.

Itse voin kuvitella itselleni paremman puolison kuin nykyinen, mutta en ole koskaan tavannut parempaa kuin hänet. Et voi saada aurinkoa taivaalta vaan joskus on hyvä tyytyä kuuhun.

 

Tuntuu, että kuljen vaan kehää enkä löydä omaa minuuttani..

Yksi sinun noidankehistäsi vaikuttaa olevan juuri tämä:

...Mies...
....se ei tee mua onnelliseksi.
...se ei tee mua onnelliseksi.
...Tää mies kun ei....
...mitkä tekis mut onnelliseksi,...

Koeta nyt ensinnäkin aivan tietoisesti rikkoa tuollainen mihinkään johtamaton ajattelumalli, niin ajatuksesi voisi johtua edes johonkin rakentavampaan aiheeseen/kohteeseen.

 

nii ja lisäys tuohon, kaikki sukulaiset ihmettelivät ratkaisuani, ihmettelivät et jätin hyvän miehen. mussa oli vikaa ku mulle ei kuulemma sit kelpaa mikään. kaikki tosiaan puhuivat keskenään ja pohtivat et miks ihmeessä toimin ku toimin. ennemmin yksin ku onneton.

jaksuja :hug:

Sä oot ollut todella rohkea. Mä en ollut vaikka samat ajatukset mulla pyöri päässä ennen häitä..

 

Mä oon muuttanu itseäni tietoisesti sen takia, että meidän suhde toimisi. En sen takia, että muut pitäis myös mua "timanttina" miehelleni. Mä oon uhrannut minuuteni, jotta tulisin onnelliseksi tän hyvän miehen kanssa. Nyt vaan tajunnu, että se on ollut todella suuri virhe, enkä oo yhtään onnellinen enää.

Miten olet muuttanut iseäsi ja miten se on auttanut suhteen toimivuuteen? Onko konkreettisia muutoksia vai sisäisiä?

 

Onko onnellisuus elämän tarkoitus?

Mielestäni on. Ja jokaisen vastuu on tehdä itsensä onnelliseksi, ei muita. Tietysti muita tekee onnelliseksi, mutta syyn pitää tällöin olla se että tulet itse auttamisesta onnelliseksi.

Itse voin kuvitella itselleni paremman puolison kuin nykyinen, mutta en ole koskaan tavannut parempaa kuin hänet. Et voi saada aurinkoa taivaalta vaan joskus on hyvä tyytyä kuuhun.

No tämä se oli jota itse yritin huonosti tuossa tuoda esille! Ei ole oikein sana hallussa... Mutta siis juuri tämä ero että mies tyytyy siihen kuuhun ja on onnellinen. Mutta nykynainen haluaa aina jotakin muuta jotta tulisi onnelliseksi.

 

Tuntuu, että kuljen vaan kehää enkä löydä omaa minuuttani..

eli siinä juuri on ogelman ydin - ei miehessäsi.

Et myöskään pääse niin vähällä, että ulkoistat ongelmasi toisiin tai esim. mieheesi.

Tarkoitus ei ole ollut ulkoistaa asiaa miehen syyksi. Mulla vaan on ehkä vähän huono ilmaisumalli, kun aina esitän asiat niin ettei mikään oo mun syy.. :/

Mutta siis tiedän, että ongelma siinä että minuuteni on kadoksissa. Mutta en tiedä kuinka sen löytäisin, enkä tiedä pystynkö jatkamaan suhdettamme, jos sen löydän. Lapsien takia mietityttää. En haluaisi viedä pohjaa heidän elämältään, sillä vika on minussa. Pelkään, että jos lähden minuuttani etsimään, väistämättä teen niin.

 

Tuntuu, että kuljen vaan kehää enkä löydä omaa minuuttani..

eli siinä juuri on ogelman ydin - ei miehessäsi.

Et myöskään pääse niin vähällä, että ulkoistat ongelmasi toisiin tai esim. mieheesi.

Tarkoitus ei ole ollut ulkoistaa asiaa miehen syyksi. Mulla vaan on ehkä vähän huono ilmaisumalli, kun aina esitän asiat niin ettei mikään oo mun syy.. :/

Mutta siis tiedän, että ongelma siinä että minuuteni on kadoksissa. Mutta en tiedä kuinka sen löytäisin, enkä tiedä pystynkö jatkamaan suhdettamme, jos sen löydän. Lapsien takia mietityttää. En haluaisi viedä pohjaa heidän elämältään, sillä vika on minussa. Pelkään, että jos lähden minuuttani etsimään, väistämättä teen niin.

Kysyinkin tuossa ylempänä sulta, että mitne olet muuttanut itseäsi?

 

ihan peruselämänfilofista ongelmatiikkaa on tuo "jonkin" kaipuu ja sen olemassaolo aina "toisaalla"...

..jo kehittyvä lapsikin kokee sitä, mutta oppii myös käsittelemään, ihan niin kuin pettymyksiäkin pitää oppia käsittelemään...

o tempora o mores on silti ollut kautta aikain, eikä koskaan aiheetta..

 

Mä oon muuttanu itseäni tietoisesti sen takia, että meidän suhde toimisi. En sen takia, että muut pitäis myös mua "timanttina" miehelleni. Mä oon uhrannut minuuteni, jotta tulisin onnelliseksi tän hyvän miehen kanssa. Nyt vaan tajunnu, että se on ollut todella suuri virhe, enkä oo yhtään onnellinen enää.

Näin minäkin tein. Halusin suhteen toimimaan, koska onhan siinä edessä nyt se "timantti". Mutta koska kadotin minuuteni, en tule olemaan onnellinen. Jos minuuteni palautan, tulee niin kovat riidat että en halua lapseni näkevän niitä.

Mulla ihan sama juttu!

 

ihan peruselämänfilofista ongelmatiikkaa on tuo "jonkin" kaipuu ja sen olemassaolo aina "toisaalla"...

..jo kehittyvä lapsikin kokee sitä, mutta oppii myös käsittelemään, ihan niin kuin pettymyksiäkin pitää oppia käsittelemään...

o tempora o mores on silti ollut kautta aikain, eikä koskaan aiheetta..

Selvennykseksi: Tämä oli siis "Mies vaan" nimimerkin viestin kirvoittamana

No tämä se oli jota itse yritin huonosti tuossa tuoda esille! Ei ole oikein sana hallussa... Mutta siis juuri tämä ero että mies tyytyy siihen kuuhun ja on onnellinen. Mutta nykynainen haluaa aina jotakin muuta jotta tulisi onnelliseksi.

 

Mulla oli ex tismalleen samanlainen. Hyväkäytöksinen, hyvännäköinen, menestyvä, kiltti, huolehti ja rakasti mun lapsia kuin omiaan. Kaikki oli siis perfekto. Ihmiset olivat niin onnellisia puolestani että. Kun ongelmia joskus tuli, niin en halunnut niistä edes kertoa koska sain takaisin vain vähättelyä "Äläs nyt, sehän on niin mahtava mies..."
Edes se, että mies kävi kännipäissään minuun kahdesti käsiksi sai aikaan ystävältäni olankohautuksen ja maininnan, "no sähän tiedät, että ei se ole mikään väkivaltainen, enpä juuri välittäisi tuollaisesta kännipäässä tehdystä mokasta "
Miehelle yritin monta kertaa puhua, kirjoitin jne, mutta ei hän ymmärtänyt pahaa oloani. Ja miksi olisikaan, koska kaikki oli niiiiin hyvin. Ero kuulemma tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta vaikka olin kaksi vuotta puhunut pahasta olostani. kaipa hän ei kuunnellut. En tiedä miten osaan auttaa, mutta tässä meidän tarin lyhyesti.

 

Mutta siis tiedän, että ongelma siinä että minuuteni on kadoksissa. Mutta en tiedä kuinka sen löytäisin, enkä tiedä pystynkö jatkamaan suhdettamme, jos sen löydän. Lapsien takia mietityttää. En haluaisi viedä pohjaa heidän elämältään, sillä vika on minussa. Pelkään, että jos lähden minuuttani etsimään, väistämättä teen niin.

Olet väärässä siinä, että vika on sinussa. Olette vain epäsopivia toisillenne. Tee se kuvaus elämästäsi 5 vuoden päästä ja mieti sitten vietkö todella pohjan lasten elämältä. Kumpi on parempi vaihtoehto lapsille: Elämäniloinen yksinhuoltaja vai perhe, jonka äiti on masentunut. Lapset kyllä aistivat ilmapiirin. Toinen ajatus sinulle: Kummin toivoisit lapsesi tekevän asemassasi? Uhrautuvan lapsenlapsiesi takia?

 

Mutta koska kadotin minuuteni, en tule olemaan onnellinen...

Siis mitä?

Voiko tuollaisella "minuutensa kadottamsella" olla jokin oikea muukin selite kuin mielisairaus?

 

Kysyinkin tuossa ylempänä sulta, että mitne olet muuttanut itseäsi?

Olen yrittänyt tehdä itsestäni hyvän vaimon, joka ei rähjää ja komenna miestään jatkuvasti. Olen kasvattanut pinnaani ainakin sata metriä. Olen niellyt kiukkuni ja yrittänyt elää sopuisasti. Olen myös muuttanut ulkonäköäni paljon, pukeudun ja meikkaan nykyisin siten, miten mieheni haluaisi, en siten miten minulla on ollut tapana.Olen antanut miehen päättää kaikki tärkeät asiat.

Kaiken tämän (ja paljon muutakin) olen tehnyt pikkuhiljaa ajan kanssa ja siten pala palalta kadottanut itseni.

 

Siis mitä?

Voiko tuollaisella "minuutensa kadottamsella" olla jokin oikea muukin selite kuin mielisairaus?

Voi. Ellet sitten laske marttyyriutta tai alistumista mielisairaudeksi.

 

Kysyinkin tuossa ylempänä sulta, että mitne olet muuttanut itseäsi?

Olen yrittänyt tehdä itsestäni hyvän vaimon, joka ei rähjää ja komenna miestään jatkuvasti. Olen kasvattanut pinnaani ainakin sata metriä. Olen niellyt kiukkuni ja yrittänyt elää sopuisasti. Olen myös muuttanut ulkonäköäni paljon, pukeudun ja meikkaan nykyisin siten, miten mieheni haluaisi, en siten miten minulla on ollut tapana.Olen antanut miehen päättää kaikki tärkeät asiat.

Kaiken tämän (ja paljon muutakin) olen tehnyt pikkuhiljaa ajan kanssa ja siten pala palalta kadottanut itseni.

Niin tuttua. niin tuttua :/ rekkaa nimimerkki ja laita yv:tä jos haluat :hug:

 

Siis mitä?

Voiko tuollaisella "minuutensa kadottamsella" olla jokin oikea muukin selite kuin mielisairaus?

Voi. Ellet sitten laske marttyyriutta tai alistumista mielisairaudeksi.

Jaa, no se onkin vaan just tätä samaa..

...ja niin levoton tuhkimo tekee itsestään vampyyr...eiku martyyyriiinn...

...vai mikä se oli...

 

Kysyinkin tuossa ylempänä sulta, että mitne olet muuttanut itseäsi?

Olen yrittänyt tehdä itsestäni hyvän vaimon, joka ei rähjää ja komenna miestään jatkuvasti. Olen kasvattanut pinnaani ainakin sata metriä. Olen niellyt kiukkuni ja yrittänyt elää sopuisasti. Olen myös muuttanut ulkonäköäni paljon, pukeudun ja meikkaan nykyisin siten, miten mieheni haluaisi, en siten miten minulla on ollut tapana.Olen antanut miehen päättää kaikki tärkeät asiat.

Kaiken tämän (ja paljon muutakin) olen tehnyt pikkuhiljaa ajan kanssa ja siten pala palalta kadottanut itseni.

Nyt palautat itsesi pala palalta. Otat aluksi vaikka tunnin viikossa, jolloin teet mitä haluat. Vähitellen lisäät aikaa, vaikka tunti viikossa lisää. Näin et juovu vapaudesta ja muilla on aikaa reagoida muutokseen. Jos he eivät sitten hyväksy sinua sellaisena kuin olet, niin eroat.

 

herää kysymys, mitkähän mahtoivat silloin alunalkujaan ollakaan ne vaikuttimet mennä yhteen (parisuhteeseen)...

 

Mies vaan kirjoitti aika osuvasti. Ennen en tosiaan halunnut kuuta vaikka minulla se oli ja niin jatkoin yksin eteenpäin (ei ollut lapsia) etsiäkseni muuta. Opin lisää itsestäni, mutat en tiedä tulinko mihinkään tulokseen. Lopulta tuntui, että saavutin auringon ja alku olikin mahtavaa. Sitten iski arki -ei mikään yllätys- kuten se aina iskee ja huomasin, että sekä kuussa että auringossa on puolensa. Hyvä ei taida vaihtamalla parantua eikä aurinko ole kuuta kummempi - ärsytyspisteet vaan ovat eri.

Meillä on hyviä ja huonoja hetkiä kuten kaikilla, mutta taitaisin pohjimmiltani olla mieluiten pitempiä aikoja yksin. Seurustelu 1,5v:n välein olisi mulle varmaan ideaalia.

No, lapset antavat perspektiivin ja jatkan nyt tätä rataa kun tiedän ettei sitä omempaakaan rataa ole olemassa. Ei ihmisellä ole sitä taianomaista oikeaa vastakappaletta, jonka kanssa kaikki järjestyy kuin itsekseen. Elämä on sarja erilaisia sattumuksia ja onnellinen on se, joka jaksaa muistaa enemmän niitä hyviä kuin huonoja juttuja.

 

Kysyinkin tuossa ylempänä sulta, että mitne olet muuttanut itseäsi?

Olen yrittänyt tehdä itsestäni hyvän vaimon, joka ei rähjää ja komenna miestään jatkuvasti. Olen kasvattanut pinnaani ainakin sata metriä. Olen niellyt kiukkuni ja yrittänyt elää sopuisasti. Olen myös muuttanut ulkonäköäni paljon, pukeudun ja meikkaan nykyisin siten, miten mieheni haluaisi, en siten miten minulla on ollut tapana.Olen antanut miehen päättää kaikki tärkeät asiat.

Kaiken tämän (ja paljon muutakin) olen tehnyt pikkuhiljaa ajan kanssa ja siten pala palalta kadottanut itseni.

Niin tuttua. Meillä vaan niin, että kotona ei näytetä ikäviä tunteita, ei itketä, ei surra, koska mies ei kestä nähdä sellaista ja siitä tulee välittömästi tappelu (vaikka olisi koiran kuolemasta itku).

En ole oma itseni kotona, kun mies on paikalla