Ihan uskomattomia vastauksia täällä tänään. AP:n ja miehensä suhde ei toimi. AP on onneton ja on yrittänyt korjata tilannetta. Yrittänyt puhua, ehdottanut terapiaa, koittanut tehdä itse asioita joita toivoisi, yrittänyt kysyä mitä mies haluaa, keskustellut erosta ja ilmaissut, ettei itse sitä halua, mutta toivoo muutosta. Ja silti mikään ei ole muuttunut. Ja kun hän nyt haluaisi tehdä jotain konkreettista jolla selkiyttää molempien ajatuksia hän saa ainoastaan päälleen haukut siitä kuinka luovuttaa liian helpolla. Mitä vittua oikeesti?
Tää palsta on täynnä avauksia, jossa tilanne on varsin samanlainen ja jossa nainen on tyytymätön suhteeseen, koska ei koe saavansa siitä mitään ja mies ei ole pätkääkään halukas tulemaan yhtään vastaan. Näissä avauksissa kuitenkin AP heti alkuun sanoo, että ero ei ole vaihtoehto ja noissa ketjuissa kyllä palasta huutaa kuorossa, että eroa heti. Mutta jos joku kehtaa kirjoittaa haluavansa ottaa tilaa ja miettiä tilannetta, niin yhtäkkiä AP onkin ihan kauhea kusipää. Pikkuisen nyt järkeä tohon kirjoitteluun.
Mun mielestä kenelläkään ei ole velvollisuutta elää onnettomassa parisuhteessa. Ja jos mies ei tosiaan itse ymmärrä, että parisuhteessa on vikaa, ei suostu terapiaan, ei suostu puhumaan, ei suostu mitenkään ottamaan kantaa mihinkään ei siinä AP:lle jää muuta vaihtoehtoa kuin erota suoraan tai ottaa eteisyyttä ja katsoa, jos se mies heräisi haluamaan pohtia parisuhteensa tilaa. Elämä on ihan liian lyhyt elettäväksi paskassa parisuhteessa ja jos toinen ei edes näe/välitä/ole kiinnostunut siitä, että kumppanilla on kurjaa, kyllä sille tilanteelle jotain pitää tehdä!
Ei tuossa ole kyse mistään teinien breikeistä, kostonhaluisista näpäyttelyistä tai lapsilla kiristämisestä vaan siitä, että AP ei halua elää paskassa parisuhteessa mutta mielummin kuin eroaa suorilta yrittäisi viimeistä oljen kortta tilanteen ratkaisemiseksi.
