Mä en jaksa enää elää

moi! mä tiedän mitä sossutätit(siis ne jotka ei osaa hoitaa hommiansa,ja joille valta on kilahtanut päähän) voi saada aikaiseksi! tiedän myös miltä tuntuu kun tuntuu vvain siltä että ongelmia tulee vaan lisää ja lisää ja lisää vaikka kuinka yrittäisi,niin aina tulee lisää paskaa,tiedän myös miltä tuntuu suunnitella itsemurhaa,kun tuntuu että se on ainoa keino päästä paskasta, onnekseni lasta kohtaan tuntema vastuuntunto vei silloin voiton(kyllä olin myös rahaton ja asunnoton(mies jätti)asuin siskon nurkissa, kaikki unelmat rikkonaisina) nykyään minulla on aivomies :heart: uusi vauva :heart: esikoisen kanssa sujuu mukavasti :heart:

se elämä voi muuttua älä siis luovuta nyt,ethän! jos kaipaat konkreettista apua niin kirjaudu ja pistä yv. minulta löytyy isä joka on lukenut lakia ja voittanut muutamia oikeusjuttuja mm.sossutätiä ja aikoinaan merita pankkia vastaan. rohkeasti vaan isäni vihaa epäoikeuden mukaisuutta ja niin minäkin(se vaikka matkustaa paikalle ns. lyömään luun kurkkuun väärin toimineelle sosiaaliviranomaiselle ja varmaan mielellään nostaa syytteenkin ko.viranomaista vastaan. koska muistan juttusi ja tuo sosiaaliviranomainen on todellakin tehnyt virheen)

älä sä maksa sen virheistä,pistä se maksamaan. älä luovuta. :hug:

HEI AP. tartu tähän! Natsja oot ihana ihminen.
t. sivusta seurannut

 

Siis päivystyksessä nimenomaan kävin, tässä tulos.

Kiitos teille, en tiedä miksi piti kuormittaa palstalaisiakin tällaisella, mutta mä en vaan jaksa.

Soita Diakoniaan, ei tarvi olla uskis ja ne kyllä auttaa ja hoitaa asiat sun puolesta. Sitä paitsi srk:llkin on asuntoja, joten sitäkin kautta voi sellaisen saada. Ethän ainakaan menetä mitään...

 

Siis päivystyksessä nimenomaan kävin, tässä tulos.

Kiitos teille, en tiedä miksi piti kuormittaa palstalaisiakin tällaisella, mutta mä en vaan jaksa.

Mene sinne seurakuntaa ja pyydä apua noiden virastosotkujen kanssa, he soittelevat ja auttavat niissä.

 

Siis päivystyksessä nimenomaan kävin, tässä tulos.

Kiitos teille, en tiedä miksi piti kuormittaa palstalaisiakin tällaisella, mutta mä en vaan jaksa.

Soita Diakoniaan, ei tarvi olla uskis ja ne kyllä auttaa ja hoitaa asiat sun puolesta. Sitä paitsi srk:llkin on asuntoja, joten sitäkin kautta voi sellaisen saada. Ethän ainakaan menetä mitään...

niin ja olin tosiaan unohtaa tämän(onneksi joku toinen laittoi).etsi netistä teidän seurakunnan diakonia työntekijän numero ja soita vielä tänään, saat rahaa ruokaan. ja mulle aikoinaan kun kyselin rahallista apua niin ne ois katsonut laskujakin. eikä tarvitse edes kuulua kirkkoon ne auttaa ja vieläpä pikaisesti. sun lapses rakastaa sua ja tarvitsee sua sä selviät :heart:

 

:hug:

Tämä on tilapäinen tilanne. Oikeasti. Joku päivä, kaikki on ihan hyvin taas.

Missäpäin Suomea sä asut just nyt? Saako sinne tulla kylään? Meillekin saa tulla.

 

:hug:

Tämä on tilapäinen tilanne. Oikeasti. Joku päivä, kaikki on ihan hyvin taas.

Missäpäin Suomea sä asut just nyt? Saako sinne tulla kylään? Meillekin saa tulla.

oo, tätäkin ihmettelen. Oon nina saanu susta ihan erinlaisen käsityksen. Sussahan myös ymmärtävä puoli. Ei pahalla mutta oon saanu susta kuvan että asiat on oltava sun tavalla. Sorry.

Mutta ap, oikeesti on ihmisiä jotka välittää. Sää et vaan välttis tunne niitä vielä.

 

:hug:

Tämä on tilapäinen tilanne. Oikeasti. Joku päivä, kaikki on ihan hyvin taas.

Missäpäin Suomea sä asut just nyt? Saako sinne tulla kylään? Meillekin saa tulla.

kaikki ei ole hyvin, ennen kuin joku tekee paljon työtä konkreettisesti, ja ap on tosi väsynyt. Ei varmaan pysty ihastella sun lastas nytten. Tarvitsee apua. Jonkun tekemään nuo hommat, kun eivät pysty kaikki virkailijat käyttäytyä ihmismäisesti ilmeisesti, arvottamatta ihmisiä.

 

Jos sulla ei ole koulutusta niin työtä on nykyään lähes mahdotonta saada. Mikä ala kiinnostaisi? Yhteishaku on tulossa, joten hae ihan normaaliin ammatilliseen koulutukseen. Opiskelijan elämä on tiukkaa, mutta monet perheellisetkin opiskelevat ihan opintotuella. Sitten sossukin huomaa, että yrität todella ja koska luottotietosi ovat menneet niin et saa opintolainaa, joten olet oikeutettu sosiaalitukeen. Päätä että pärjäät. Vuoden kuluttua tilanteesi voi olla ihan toinen.

 

Mä en usko enää tilapäisyyteen. Monta kuukautta taistellut eteenpäin, luulin selvinneeni jo vakavasta masennuksesta mutta ilmeisesti en.
Siskokin välttelee mua jo, se yleensä pysyy kaukana ihmisistä jotka suree/itkee/puhuu asioista jotka sivuaa kuolemaa tms. Omaa tytärtäänkään ei lohduttanut kun tältä kuoli koira, tyttö itki yksin huoneessaan. Siskoni on maailman ihanin ihminen mutta tässä asiassa sulkeutuu täysin...ollaanhan me molemmat kauheasta lapsuudesta selvitty, eri tavalla vaan.

Natasja kiitos, mutta musta tuntuu pahalta kuormittaa jo siskoakin. Hävettää, etten pysty omia ruokia edes maksamaan ja hänkin yrittää pienestä palkastaan selvitä, vasta eronneenakin. Ja mitä tuohon sos.viranomaisen päätökseenkin tulee, mä tiedän jo että hän selviää kuin koira veräjästä. Niinhän ne yleensä.

Tänään näköjään tipahti sähkölaskukin entisestä asunnosta...lisää vaan.

Mä en halua olla niitä harmaana kirjoittavia jotka ei ota sitten apua vastaan kun sitä tarjotaan, mutta en vaan nyt löydä ulospääsyä tästä tilanteesta. Seurakunnan apu on jo nähty, sieltä on myös sanottu suoraan että rahaa ei anneta, vain ruokalappuja max 3-4/vuosi.

Mä en jaksa kyläillä, enkä täältä ketään tunnekaan vaikka entinen lyhytaikainen kotipaikkakuntakin on. En jaksa soitella, en mihinkään. Mihin hävisi se minä joka aina oli valmis taistelemaan viimeiseen asti, en tajua...tuntuu hassulta tajuta että mussa ei vaan oo voimaa ottaa puhelinta käteen ja soittaa sossuun/srk:lle/työpaikkojen perään/yleensä kenellekään.

Mä en vaan jaksa.

 

Mä en usko enää tilapäisyyteen. Monta kuukautta taistellut eteenpäin, luulin selvinneeni jo vakavasta masennuksesta mutta ilmeisesti en.
Siskokin välttelee mua jo, se yleensä pysyy kaukana ihmisistä jotka suree/itkee/puhuu asioista jotka sivuaa kuolemaa tms. Omaa tytärtäänkään ei lohduttanut kun tältä kuoli koira, tyttö itki yksin huoneessaan. Siskoni on maailman ihanin ihminen mutta tässä asiassa sulkeutuu täysin...ollaanhan me molemmat kauheasta lapsuudesta selvitty, eri tavalla vaan.

Natasja kiitos, mutta musta tuntuu pahalta kuormittaa jo siskoakin. Hävettää, etten pysty omia ruokia edes maksamaan ja hänkin yrittää pienestä palkastaan selvitä, vasta eronneenakin. Ja mitä tuohon sos.viranomaisen päätökseenkin tulee, mä tiedän jo että hän selviää kuin koira veräjästä. Niinhän ne yleensä.

Tänään näköjään tipahti sähkölaskukin entisestä asunnosta...lisää vaan.

Mä en halua olla niitä harmaana kirjoittavia jotka ei ota sitten apua vastaan kun sitä tarjotaan, mutta en vaan nyt löydä ulospääsyä tästä tilanteesta. Seurakunnan apu on jo nähty, sieltä on myös sanottu suoraan että rahaa ei anneta, vain ruokalappuja max 3-4/vuosi.

Mä en jaksa kyläillä, enkä täältä ketään tunnekaan vaikka entinen lyhytaikainen kotipaikkakuntakin on. En jaksa soitella, en mihinkään. Mihin hävisi se minä joka aina oli valmis taistelemaan viimeiseen asti, en tajua...tuntuu hassulta tajuta että mussa ei vaan oo voimaa ottaa puhelinta käteen ja soittaa sossuun/srk:lle/työpaikkojen perään/yleensä kenellekään.

Mä en vaan jaksa.

Jaksa vielä sen verran, että soitat sinne seurakuntaan. Pyydät ajan ja apua niiden paperiasioiden ja virastojen kanssa asioimiseen. Enempää en kyllä osaa auttaa.

 

etkö sinä voi pyytää sun siskoa auttamaan sua tuossa soittelussa? monilta työpaikoilta voi soittaa. voi hitto kun suututtaa, jos auttamisen alan (sosiaaliala) ihmiset ovat tuollaisia sikoja, eikä mitään silmää nähdä milloin ihminen on oikeasti avun tarveessa. Elämäntapaköyhäilijät ym. kyllä saa apua, mutta kun toinen oikeasti syö masennuslääkkeitä ja on väsynyt, yksin, ym. niin ei saa apua. Sulle kuuluu toimeentulotuki ja asunto.

Ja sitä ei tiedä, miten läheiset susta ja lapsestasi tulee. Voitko kertoa exälle että kaipaat lastasi? eikö hän ole ihminen? Voi hemmetti.

 

Soita nyt hyvä ihminen johonki kriisikeskukseen, niitä on useimmilla paikkakunnilla. Ne saa palkan siitä et auttaa kun toinen ei jaksa.

 

täällä tulle itku sun puolesta. kunpa voisi jotenkin auttaa, edes luoda suhun uskoa että asiat järjestyy. ja jos ei heti, niin pikku hiljaa asia kerrallaan.
ymmärrän että kun on tuollaiset tuntemukset, on vaikeaa alkaa uutta soittokierrosta virastoihin ja muualle. mutta jos sä et itse jaksa, onko ihan mahdotonta että se sun exä soittais ja selittäis tai sitten se sun sisko (kaikesta huolimatta, luin kyllä ketjun)

pääasia että et anna periksi, yritä vielä kerran kaivaa ittestäs se apinan raivo millä saat sossusta tms. apua. yritä soittaa vaikka perheneuvolaan tai mielenterveyshoitajalle tms. jolta saisit sitten taustatukea avun hakemiseen... ei voi olla noin että oikeasti apua tarvitseva jää yksin, ei voi olla noin. voimia, kyllä sä vielä saat apua ja selviät tuostakin suosta!

 

Mä en usko enää tilapäisyyteen. Monta kuukautta taistellut eteenpäin, luulin selvinneeni jo vakavasta masennuksesta mutta ilmeisesti en.
Siskokin välttelee mua jo, se yleensä pysyy kaukana ihmisistä jotka suree/itkee/puhuu asioista jotka sivuaa kuolemaa tms. Omaa tytärtäänkään ei lohduttanut kun tältä kuoli koira, tyttö itki yksin huoneessaan. Siskoni on maailman ihanin ihminen mutta tässä asiassa sulkeutuu täysin...ollaanhan me molemmat kauheasta lapsuudesta selvitty, eri tavalla vaan.

Natasja kiitos, mutta musta tuntuu pahalta kuormittaa jo siskoakin. Hävettää, etten pysty omia ruokia edes maksamaan ja hänkin yrittää pienestä palkastaan selvitä, vasta eronneenakin. Ja mitä tuohon sos.viranomaisen päätökseenkin tulee, mä tiedän jo että hän selviää kuin koira veräjästä. Niinhän ne yleensä.

Tänään näköjään tipahti sähkölaskukin entisestä asunnosta...lisää vaan.

Mä en halua olla niitä harmaana kirjoittavia jotka ei ota sitten apua vastaan kun sitä tarjotaan, mutta en vaan nyt löydä ulospääsyä tästä tilanteesta. Seurakunnan apu on jo nähty, sieltä on myös sanottu suoraan että rahaa ei anneta, vain ruokalappuja max 3-4/vuosi.

Mä en jaksa kyläillä, enkä täältä ketään tunnekaan vaikka entinen lyhytaikainen kotipaikkakuntakin on. En jaksa soitella, en mihinkään. Mihin hävisi se minä joka aina oli valmis taistelemaan viimeiseen asti, en tajua...tuntuu hassulta tajuta että mussa ei vaan oo voimaa ottaa puhelinta käteen ja soittaa sossuun/srk:lle/työpaikkojen perään/yleensä kenellekään.

Mä en vaan jaksa.

mun mies just sanoi että sun kirjoitus vaikuttaa todella masentuneen ihmisen kirjoittamalta(mutta siitäkin voi selvitä! oon meinaan läheltä nähnyt+ omat kokemukset menneisyydessäni). minä en koe että mulle olisi taakka jos apuni otettaisiin vastaan,ihan oikeasti! mielelläni sen tekisin :hug:

ja mitä tulee tohon että sossut pääsee kuin koira veräjästä yleensä niin käy siksi koska ihmiset ei uskalla lähteä taistelemaan heitä vastaan. mutta isäni uskaltaa ja laki on sinun puolellasi! oikeesti voit valtuuttaa toisen ihmisen hoitamaan asioinnin sossutätien kanssa tääsä asiassa(ei tartte ite jaksaa taistella) tee se lapsesi puolesta, itsesi. tiedän että se on vaikeaa.

 

Oli sentään myönnetty nyt täältä reilut 140? kuukaudeksi...en voi uskoa enää että tää on edes tottakaan, kuukaudeksi. Laskuja tässä kuussa melkein 300 kiitos tuon sähkölaskun, lapsen piti vihdoin tulla sen puolet kuusta mun luokse ja mitä vielä...se on nyt jo selvää että uutta ulosottovelkaa on kuitenkin tulossa, vaikka miten päin lasken niin en pysty laskuja maksamaan. Voi kun olisin viime keväänä tiennyt mitä on tulossa...mä en kestä enää lisää velkaa, en halua enää yhtään maksamatta jäänyttä laskua, EN! Varmasti kuulostan nyt siltä kuin en olisi edes kiitollinen tuostakaan vähästä, mutta miten mä saan sen riittämään ja pääsen sillä hakemaan lapseni, aiheutti mulle entistä pahemman olon :ashamed:
Parempi kun mä lähden tästä maailmasta, ei mikään auta, mikään ei riitä mihinkään, toisten vaivoina vaan olen. Rasite yhteiskunnalle, läheisille, jopa palstalle. Mun tehtävä tässä maailmassa on täytetty jo lapsuudessa, se oli äidin lyömäaseena olo isää vastaan. Luulenpa ettei mun ole ollut tarkoituskaan näin pitkään tässä maailmassa olla mutta joku virhe on varmasti kohtalolla sattunut...

 

:hug:

Tämä on tilapäinen tilanne. Oikeasti. Joku päivä, kaikki on ihan hyvin taas.

Missäpäin Suomea sä asut just nyt? Saako sinne tulla kylään? Meillekin saa tulla.

kaikki ei ole hyvin, ennen kuin joku tekee paljon työtä konkreettisesti, ja ap on tosi väsynyt. Ei varmaan pysty ihastella sun lastas nytten. Tarvitsee apua. Jonkun tekemään nuo hommat, kun eivät pysty kaikki virkailijat käyttäytyä ihmismäisesti ilmeisesti, arvottamatta ihmisiä.

No öö. Tässä mä yritän tarjota apua, mikä suakin vaivaa.

Ei elämä voi olla pelkästään 24/7 taistelemista, koska sitten ei ole mitään minkä vuoksi taistella. Joskus voi olla ihan mukavaa jos joku kutsuu kylään ja voi vaikka syödä hyvin jos muuten on pulaa rahasta niin pahasti, ettei ruokaakaan saa kaupasta.

Ja mäkin olen taistellut virkailijoiden kanssa, sitäin enemmän masennusta vastaan. Ehkä voisin auttaa.

Anna ap:n itse tehdä päätöksiä äläkä vähättele toisten avuntarjouksia.

 

Oli sentään myönnetty nyt täältä reilut 140? kuukaudeksi...en voi uskoa enää että tää on edes tottakaan, kuukaudeksi. Laskuja tässä kuussa melkein 300 kiitos tuon sähkölaskun, lapsen piti vihdoin tulla sen puolet kuusta mun luokse ja mitä vielä...se on nyt jo selvää että uutta ulosottovelkaa on kuitenkin tulossa, vaikka miten päin lasken niin en pysty laskuja maksamaan. Voi kun olisin viime keväänä tiennyt mitä on tulossa...mä en kestä enää lisää velkaa, en halua enää yhtään maksamatta jäänyttä laskua, EN! Varmasti kuulostan nyt siltä kuin en olisi edes kiitollinen tuostakaan vähästä, mutta miten mä saan sen riittämään ja pääsen sillä hakemaan lapseni, aiheutti mulle entistä pahemman olon :ashamed:
Parempi kun mä lähden tästä maailmasta, ei mikään auta, mikään ei riitä mihinkään, toisten vaivoina vaan olen. Rasite yhteiskunnalle, läheisille, jopa palstalle. Mun tehtävä tässä maailmassa on täytetty jo lapsuudessa, se oli äidin lyömäaseena olo isää vastaan. Luulenpa ettei mun ole ollut tarkoituskaan näin pitkään tässä maailmassa olla mutta joku virhe on varmasti kohtalolla sattunut...

tuohon raha-asiaan siis, mulle on siis selvästi maksettu -40% mukaan vaikka en takuulla ole kieltäytynyt tarjotuista töistä, saati sitten toistuvasti. Mä en jaksa tätä maailmaa, mitä enemmän yrittää sen enemmän tulee paskaa niskaan.

 

Mä en usko enää tilapäisyyteen. Monta kuukautta taistellut eteenpäin, luulin selvinneeni jo vakavasta masennuksesta mutta ilmeisesti en.
Siskokin välttelee mua jo, se yleensä pysyy kaukana ihmisistä jotka suree/itkee/puhuu asioista jotka sivuaa kuolemaa tms. Omaa tytärtäänkään ei lohduttanut kun tältä kuoli koira, tyttö itki yksin huoneessaan. Siskoni on maailman ihanin ihminen mutta tässä asiassa sulkeutuu täysin...ollaanhan me molemmat kauheasta lapsuudesta selvitty, eri tavalla vaan.

Natasja kiitos, mutta musta tuntuu pahalta kuormittaa jo siskoakin. Hävettää, etten pysty omia ruokia edes maksamaan ja hänkin yrittää pienestä palkastaan selvitä, vasta eronneenakin. Ja mitä tuohon sos.viranomaisen päätökseenkin tulee, mä tiedän jo että hän selviää kuin koira veräjästä. Niinhän ne yleensä.

Tänään näköjään tipahti sähkölaskukin entisestä asunnosta...lisää vaan.

Mä en halua olla niitä harmaana kirjoittavia jotka ei ota sitten apua vastaan kun sitä tarjotaan, mutta en vaan nyt löydä ulospääsyä tästä tilanteesta. Seurakunnan apu on jo nähty, sieltä on myös sanottu suoraan että rahaa ei anneta, vain ruokalappuja max 3-4/vuosi.

Mä en jaksa kyläillä, enkä täältä ketään tunnekaan vaikka entinen lyhytaikainen kotipaikkakuntakin on. En jaksa soitella, en mihinkään. Mihin hävisi se minä joka aina oli valmis taistelemaan viimeiseen asti, en tajua...tuntuu hassulta tajuta että mussa ei vaan oo voimaa ottaa puhelinta käteen ja soittaa sossuun/srk:lle/työpaikkojen perään/yleensä kenellekään.

Mä en vaan jaksa.

No jos sä et tule kylään niin saako sinne tulla kylään?

Et sä ole kenellekään vaan joku "vaiva" joka häiritsee elämää, vaa ihminen, joka ansaitsee rakkautta ja tukea. Myös sitä rahallista tukea ja arjen apua, jotta saat ruokaa pöytään ja laskuja maksettua. Jotta sä sitä saat, niin voit pyytää joltakin apua taisteluun, kun joskus elämä sitä on.

Toivottavasti jaksat vielä hetken, sinua tarvitaan. Älä luovuta, se on sen arvoista.

 

Hakisit ensin henkistä apua! Terveyskeskukseen mars ja lääkärille lause: "en jaksa enää elää", uskon, että apua saat. Kun saisit mieltäsi paremmaksi, alkaisi elämä näyttää enemmän mahdollisuudelta kun pitkältä mustalta putkelta. Raha-asiat kyllä varmasti suttaantuvat ajan myötä kunhan nuo itsetuhoiset ajatukset saisit mielestäsi pois.

 

Tässätaas yksi hyvä esimerkki miksi vihaan kelan ja soskun touhuja kun ihminen muutenkin ahtaalla ja lisää vaan lytätätään.
Voimia ap:lle ja muista että kyllä asiat järjestyy vaikka nyt sille tuntuu että ei ja aina se aurinko paistaa risukasaankin.

 

Mulle on srk:n diakoniatyöntekijä ollut oikeasti "pelastava enkeli" monta kertaa. Kun en itse ole jaksanut edes puhelimella hoitaa asioita, hän tuli ja soitti virastoihin ym. Monta asiaa on selvinnyt hänen ansiostaan. Meille jäi ex-miehen kanssa omakotitalon myymisestä velkaa 300 000 mk aikoinaan. Siitä ehdittiin puolet maksaa, kun tuli ero. Sit puolitettiin velka ja kummallekin jäi se 75 000 mk. (Eron jälkeen jäin viiden lapsen yh:ksi, keskimmäinen lapsi kuoli, sairastuin masennukseen, ms-tautiin, jouduin eläkkeelle, olen yrittänyt itsemurhaa...) Tämä diakoniatyöntekijä alkoi selvittelemään asiaa. Selvisi, että kirkolla on tai ainakin silloin oli jokin akkordia-rahasto. Sitä kautta saivat pankin kanssa neuvoteltua, pankki tuli vastaan ja akkordia-rahasto maksoi velkaa niin, että sitä jäi mulle enää 10 000 mk.

Eli neuvoisin sua jaksamaan vielä sille diakoniatyöntekijälle soittamaan. Tai jos joku tekisi sen sun puolesta. Muista, että asioilla on tapana järjestyä.

 

Muista ap ja muut itsetuhoa hautovat, että kuolema on peruuttamaton olotila. Sieltä ei tulla takaisin, kun olo on kohentunut. Jos tuhoat itsesi, paluuta takaisin itseesi ei ole. Rajan takana ei kohenneta raha-asioita eikä perhetilannetta. Itsesi tappamalla siirrät ongelmat kaikille muille, ja annat lapsillesi peruuttamattoman henkisen taakan koko heidän loppuiäkseen. Elämä on elämisen arvoinen, etenkin kun ET OLE YKSIN. Olet saanut täällä jo hienoja ohjeita. Käytä niitä. Jos et itsesi, niin lastesi takia. Joskus on vain pakko jaksaa, muiden puolesta, vaikka oma oleminen ei jaksamisen arvoiselta tuntuisi.

 

No niin, minä nyt myönnän olevani tämän ketjun ap. Jo aikaisemmin oon pyytänyt tuolta kirppispuolelta apua, silloin kun muutettiin joulukuussa eikä meillä ollut mitään...suuri kiitos kaikille tätäkin kautta, toivottavasti ymmärrätte miksen ole pystynyt lähettämään teille lupaamiani kirjeitä postikuluineen, tilanne kun on tämä mikä on.

Mun luottotietojen ansiosta meillä oli tuon asunnon vuokrasopimus vain 2kk, päättyi siis tammikuun lopussa, ja kun en kestänyt enää melkein tyhjässä asunnossa, vieraalla paikkakunnalla jossa siis jopa sossun tuki oli tämä mikä oli, lähdin siskoni luo kun kyydin sain. Nyt hävettää, että niin moni auttoi lähettämällä mm.keittiövälineitä ja ne eivät kuitenkaan mulle käyttöön tule - yritän vaikka palauttaa auttaneille paketit ettei mun takia tule turhaa menoa ja menetyksiä sinnekin.

En tosiaankaan enää ymmärrä missä mennään...laittomuuksiin tai hämäräporukoihin musta ei ole. Se ei ole vaihtoehto, mutta ei ole tällainen "elämäkään". Tiedän tietysti että kuolema on peruuttamaton, mutta jotenkin en osaa ajatella tätäkään kaipaavani. Lapsella on parempi ilman äitiä joka ei edes perusasioita pysty tarjoamaan, yhteiskunta helpottuu kun yksi turha sossupummi on pois systeemistä (vaikka eihän sossu mua ole auttanut joten mitä väliä ), enkä ole enää rasitteena siskollenikaan.

 

Miksi sä et hae masennukseen apua vai oletko jo saanut? Kyllä tuollaisiin itsetuhoisiin ajatuksiin pitäisi jonkun herätä, jos niistä kerrot!

 

Mulla on kyllä todettu masennus, mutta paikkakunnan vaihdon jälkeen viime kesänä jäi terapiakin, vaikka ei sillä väliä kun se ei pahemmin edes auttanut. Oon voinut tässä välillä niin hyvinkin että ajattelin sen olevan ohi...En tiedä, onko tää nyt masennusta vai ihan vaan sitä etten vaan jaksa enää. Joka tapauksessa viesti on selvä; jopa yhteiskunta on sitä mieltä että oon turha. Aika pitkälti vien vaan tilaa ja hengitän ilmaa jonka joku toinen ansaitsee. Turha taakka kaikille.