Maalismussukat - syntyneet

Heipä hei kaikille :)

Huonosti nukuttu yö takana. Tyttö itki vähän väliä ja aamunkin oli kärttyinen. Nyt vasta tajusin suuhun katsoa. Kolmas hammas se sieltä tulossa. Annoin kipulääkettä niin rauhoittui. Nyt nukkuu ulkona.

Meillä noustiin eilen ensimmäistä kertaa seisomaan sohvan reunaa vasten, HUI. Olisi nyt edes hetken pysynyt vielä lattia tasossa. Kiipeää joka paikkaan, täys vahtiminen pitää koko aika olla. Jalat on vetelät eikä kanna kunnolla mutta kiire tuntuu silti olevan :/ Konttaa kovaa ja tutkii joka paikan. Ei ainakaan äidille tule ylimääräisiä lepotaukoja :D

Ihan kun tyttö sanoisi "ÄITI". Sanoo paljon muutakin mutta mietin voisikohan tuo äiti tarkoittaa jo äitiä. Sitä kuitenkin kuulee usein niin miksi ei oppisi mutta toisaalta voiko 6,5kk ikäinen muka osata sanoja oikeasti? On sanonut mm. pöytä mutta nuo varmasti vaan äänteitä. Ainoastaan tuo äiti sana toistuu usein muun jokeltelun seassa.

Tyttö myös nousi eilen ekaa kertaa istumaan pariin kertaan ja jo toisella kertaa kaatui selälleen ja kopautti päänsä. Konttauskypärä otettiin heti kunnolla käyttöön.

Onko yö syötöt tosiaan kovin huonoja hampaiden kannalta? meillä tyttö syö parikin kertaa yössä edelleen ja viime yönä ihan koko aika. Ei rauhoitu muuta kuin tissin suuhun saamalla :/ Vinkkejä siis...? Tosiaan kolmas hammas jo tulossa. En ole raaskinut yösyöttämistä lopettaa vaikka itse olenkin tosi väsynyt.

Töihin palaan alustavasti ensi syksystä. Mutta jos pärjätään rahallisesti hyvin niin sitten jatkan. Teen siis perhepäivähoitajan työtä. Toisaalta päivään tulisi hoitolasten myötä enemmän puuhaa ja rytmiä, palkkaakin saisi. Mutta toisaalta tämä tulee todennäköisesti olemaan minun ainoa lapseni eikä muita mahdollisuuksia tule hoitaa omaa pientä kotona. Ehkä se mahdollisuus kannattaisi käyttää, jos mahdollista. Hmm, vaikea sanoa - aika näyttää :) Isäkuukauden mies pitää nyt loppuvuodesta kaikki kerralla, käytän sillä aikaa vuosilomat + palkatonta.

Oi kiitos vinkistä tuon hedelmäpussin suhteen! Minä alan metsästämään tuollaista! Olisi kiva antaa tytön maistella mutta pelkään, että tukehtuu. Porkkanaa olen antanut ja kurkkua mutta kurkusta sai jotain irti ja kakoi, kuulosti pahalta joten arkailen kyllä suuresti antaa enää.

Kirpputoreilla käydään silloin tällöin ja ostan jos löydän jotain kivaa. Pääsääntöisesti ihmiset vie täällä kirpputorille kaiken roskaan törkeään hintaan. Ostan mieluiten huutonetistä :) Ja myynkin siellä paljon. Kierrättämisestä tulee tosi hyvä mieli, toisin kun koko aika uuden hankkimisesta. Alennuksia käytän myös hyväkseni. Ulkovaatteisiin panostan. Sisävaatteiksi kelpaavat nätit perusvaatteet. Tykkään käydä Lindexillä ja Bamset on niiiin ihania :) Mitään kymmeniä euroja en sisävaatteesta raaski maksaa. Pesunukka minua ei haittaa mutta kuvan pitää kuitenkin olla ehjä ja yleisilmeen siisti (ehjä, eikä mitään huomattavia tahroja).

Lelut... Omat ei kiinnosta täälläkään niin paljoa kuin kaukosäätimet ja puhelimet. Leluja meillä on ihan liiankin paljon jo nyt. Okei no tytölle ei olla montaa ostettu. Pph:n työstä on jäänyt kaapit täyteen kivoja leluja. Tietokoneesta tyttö on tosi kiinnostunut ja hermostuu, kun ei pääse painelemaan nappeja. Tyttö on muutenkin tosi kovatahtoinen.

Minusta tuntuu, että vauvalla on nyt joku tiheänimun kausi? taas meneillään. Tuleeko niitä tässä vaiheessa vielä? Ainakin koko aika tuntuu haluavan rinnalle. Kiinteitä ei edelleenkään mene kuin max. kaksi jääpalaa. Hedelmäsosetta uppoaa kyllä koko purkki.


Mutta nyt täytyy varmaan lähteä ruokaa tekemään... :)
 
Kaana Meillä on ihan sama tilanne. Poika nukkuu meidän sängyssä ja pinnasänky odottelee edelleen varastossa. Tuttia poitsu ei huoli, joten minustakin tuntuu, että öisin tissi toimittaa toisinaan tutin tehtävää. Meilläkään iltapuuro ei oo vaikuttanut öihin millään tavalla. Mä en oo kans tullu mihinkään tulokseen tuon unikoulun kanssa. Neuvolassa sanoin eilen, että saa odottaa vielä ainakin kuukauden. Ensin opetellaan omaan sänkyyn (sitten kun saadaan se joskus haettua ja tehtyä makkariin tilaa). Kai unikoulussa ajatellaan lähinnä äidin jaksamista. Mitä ehjemmät yöt, sitä pirteämpi äiti. Toisaalta, Kaarjan pointti maidon vaikutuksesta hampaisiin oli hyvä. Itse en oo tullut tuota ajatelleeksikaan ja meillehän eka hammas vasta puski läpi viikonloppuna. Mutta jos hammas-asiaa ei oteta huomioon, niin ei kai unikouluun tarvitse ryhtyä, jos siltä tuntuu. esim. mun sisko (jolla 3 lasta) on sanonut, ettei hän ole lapsiansa "unikouluttanut" ja että hän on vain ajatellut, että kyllä ne lapset sitten jossain vaiheessa oppii nukkumaan ja nyt osaavatkin, kun nuorin on pian 4 vuotta. ;)

Marrr Muistaakseni puolen vuoden paikkeille sijoittuu usein tiheän imemisen kausi. Itse en ole sellaista meillä huomannut, mutta toisaalta poitsu täyttää puoli vuotta vasta perjantaina. Enkä sitten tiedä, miten tuo soseiden syöminen "sekoittaa" vauvan imemishommia, eli jos syödään paljon soseita, niin tuleeko silloin välttämättä tiheän imemisen kautta. En tiedä...

LD Ihan mahdottoman paljon voimia sinulle!! Olet kyllä aikamoinen sissi! Hyvä oli kuulla, että ainakin viime yö oli mennyt jo paremmin.
 
Vielä tuosta yösyöttöjen lopettamisesta:[/B] Mulla on läheisissä ystävissä yksi suuhygienisti ja yksi hammashuoltaja, joten siksi tuo hammasjuttu tuli mieleen, neuvolassahan tosiaan syyt toisia :) Äidin jaksamisesta meidänkin neuvolassa ollaan huolissaan. Mutta kyseiset ystävät painottaneet tuota hammaspuolta, jostain kumman syystä ;)

Tänään oltiin muskarissa ekaa kertaa ja tyttö oli kertakaikkiaan ihan tärinöissään. Olipas itselläkin mielettömän kivaa, ku likka oli niin innossaan. Vaikka laulut ois saanu olla tutumpia!

Nyt ruoan laittoon.
 
Huomenia!

Meille on iskenyt jonkunsortin nuha taas, no johan se kerkesikin olla pois pari viikkoa. Yö meni tukkoisissa tunnelmissa, rinnalle oli miltein mahdoton ottaa. Joskus ennen kahta vauva oksensi vähän, itki ihan hirveesti, niin että munkin täytyi nousta ja mennä vauvan kanssa pesulle. Onneksi sitten rauhoittui omaan sänkyyn nukkumaan pesun jälkeen. Hetken päästä tuli sitten taas viereen ja siinä jotenkin aamuun asti pystyi nukkumaan, mutta katkonaista oli.

Mäkin taidan käydä ostaas tuollaisen hedelmäpussin, kuullostaa tosi kätevältä. Muistelisin, että keskimmäisen kanssa meillä oli kurkun kanssa semmonen kakomistilanne ja se pelästytti silloin.

Kai vauva voi jo matkia jotain sanojakin, ainakin johonkin samantapaiseen suuntaan, miksei vois ymmärtääkin (tuskin mitään ennenkuulumatonta). Mä en itse oikeastaan puhu itsestäni äitinä, niin kuin vauvalle (esim. "äiti nostaa sut nyt"), kuin vaan joskus harvoin. Jos vauva jotain sanaa alkais sanomaan, se ois varmaan hänen oma lempinimensä kun sitä usein hänelle hoen. Kyllä musta oikeesti tuntuu, että vauva ymmärtää sanoja... vaikka ei meillä vielä niitä sanokaan :)

Vauvan leluja vielä, niin dublot on aika kivoja kanssa ollut, siellä isompien keskellä kun on käynyt. Se on hauskaa, kun vauva liikkuu niin on aika nopeasti jo päässyt hakemaan jotain tavaraa jo kauempaakin jos on kiinnostus herännyt, on itsekkin selvästi onnellinen siitä. Istuta meillä ei vieläkään mitenkään.

Mindi83
 
hellurei :)

1,6 kiloa oon saanut jo pois :) hihhei!! eilen oli eka kuntosali-keikka ja hurahdin aivan täysin touhuun! iski oikea kuntoilu-kärpänen, kropassa tuntee kyllä että jotain on tehnyt, mutta voi pojat kun tekee jo pian mieli takas :p

housuvaipat on siirrytty teipeistä pois ja paljon kätevämpiä noi jo on. helpot pukea, kun likka on mieluiten seisaaltaan vaihdettaessa ;)

kontalleen meni aamulla sängyssään pari kertaa :) kiva juttu että edistystä havaittavissa meilläkin :)

toinen koneellinen pyykkiä jo pyörimässä, ihana päivä taas edessä, ei paljon vesisateet haittaa tän tädin touhotusta :)

ensi kertaa muiden hoidettavana eilen illalla siis vauva jäi ensimmäistä kertaa hoitoon. isovanhemmat tuli meille, ja vajaa pari tuntia oltiin poissa miehen kanssa. nauravaisena jätettiin, ja nauravainen vauva odotti kun tultiin kotiin. mä hoidin ruoka-ajan ennen meidän lähtöä, joten heille jäi vain muu hoitaminen :) hienosti oli menny, isovanhemmat tykkäsivät ja vauva tykkäsi kanssa, eikä kertaakaan ollut kitissyt tai itkenytkään :) ihanaa!!!!

tästä alkaa uusi vaihe meidän elämässä, ja mun elämässä... vihdoin ympärillä ihmisiä ketkä auttaa että mäkin saan hetken hengähtää arjesta ...

LD:lle tsempit!!
 
Tuosta rehellisyydestä tuli vielä mieleen joskus erään viisaan henkilön letkautus, että "on hyvä olla rehellinen, mutta ei tyhmänrehellinen". Siinä piilee mielestäni vissi perä.

Yösyötöistä luopuminen neuvolan ohjeistamana on jotenkin ristiriitaista. Mistä neuvola voi tietää, että koska juuri minun vauvani on valmis siihen? Jos vauva ei fysiologisista syistä tarvitse yöllä enää ruokaa, niin onhan yösyömisellä tosiaan pienelle muutakin merkitystä: lohtua, turvaa, läheisyyttä,... Ja ei meidän esikoisen kohdalla yösyöntien loppuminen tuonut mitään apua levottomiin öihin. Niiden kanssa taisteltiin vielä seuraavat 9kk, vaikka ei yöllä syötykään. Neuvolat ajattelevat monet asiat niin mustavalkoisesti yksi yhteen.: /

Myöskään ratkaisua äidin jaksamiseen ei ainakaan meillä yösyönneistä luopuminen toisi. Mua ei kuormita se 5min tissittely 2-3 yössä pätkääkään, vaikka jatkuisikin sinne 1v saakka. Ongelmana on ne pyöriskelyt imetysVÄLEISSÄ.

Hammashoitajilta jos kysytään, niin totta kai ovat sitä mieltä, että yösyönneistä on hyvä luopua hampaita ajatellen. Heidän ammattinsa puolesta hampaat ovatkin se "koko juttu". Vauvassa nyt on monta muutakin aspektia kuin hampaat. Näin mä olen sen asian mieltänyt. Eipä ole esikoisenkaan hampaat reikiintyneet, vaikka 1v asti yöllä syötiinkin. Mä kannatan näissä asioissa kokonaisuuden tarkastelua enkä pelkkiä hampaita, fysiologista tarvetta tai mitä ikinä riippuen keneltä ammattikunnan edustajalta kysyy.

Meillä on vauvan varpaan kynsi ikävästi lohjennut niin, että kulmaosa on ärsyttänyt ihoa ja nahkaa lähtee varpaan sisäsyrjästä. Neuvolan ohje oli, että desinfiointi + Bacipact ja ilmakylvyt. Täytyy toivoa, ettei kasvaisi nahan sisälle. Muuten täytyy käydä lekurista hakemassa antibiottivoidetta. Kaikkea kanssa. Pitääkin olla tosi tarkkana muutenkin, että leikkaa varpaan kynnet suoraan.

Täällä taistellaan sitten ummetuksen kanssa.:( Tulppa näkyvissä eikä tule sitten millään. Mielellään ei viitsisi alkaa sitä millään kuumemittareilla ronkkimaan, ettei tee tuhoa tai muuten laiskistuta suolta. Jospa tämä olisi vain näitä alun murheita, kun sitä ruokamassaa kulkee vielä elimistössä niin vähän, että ehtii hitauden vuoksi kovettua. Puuron kanssa olen odotellut, kun pelästyin niitä masuoireita, vaikkakaan en voi olla varma, johtuivatko edes puurosta. Puuro vaan voisi tuoda apua tuohon vatsan toimintaan(?). Lihojen kanssa en todellakaan pidä kiirettä, sanoi neuvola mitä sanoi.

Täällä tuntuu olevan tosi pitkälle motorisesti kehittyneitä vauvoja! Toiset nousevat itse istumaan ja jo ylöskin. Hui! On se vaan ihmeellistä, kuinka iso haarukka kaiken kehityksen suhteen vauvoilla on. Meillä ollaan paljon vatsallaan ja pikkuisen peruutellaan. Esikoinen ei ryöminyt missään vaiheessa eteenpäin, vaan peruutteli ja pyöri. Sitten 10kk:n iässä hän lähti konttaamaan ja nousi ylös muutaman päivän sisällä. Kävelemään hän lähti ilman tukea 1v4,5kk:n iässä. Neuvolassa ehdoteltiin lähetettä fysioterapiaan 1v2kk:n iässä, mutta kieltäydyin, koska mun silmissä kehitystä tapahtui hitaasti ja varmasti. Poika on muutenkin harkitsevainen ja varman päälle ottava luonne edelleenkin. Saas nähdä, miten likan kanssa käy. Oli pelkästään positiivista tämä esikoisen myöhäisempi liikkeelle lähtö, vaikka ihan normihaarukassa oltiin edelleenkin.;) Jotenkin sitä ei stressaa ollenkaan sillä, mitä missäkin vaiheessa "pitäisi osata" eikä ainakaan lähde millekään muihin lapsiin vertailulinjalle. Enemmänkin uteliaasti ihmetellen ja ihastellen kaikkien pienokaisten kehitysaskeleita. Jokainen edetköön omassa tahdissaan.:heart:

Jaahas, pitää lähteä katsomaan ihan pientä vauvaa ystävälle. Kova pakkaaminen, vaikka lähtisi parin tunnin kyläreissulle. No, tuo sadepäivälle vaihtelua!
 
Viimeksi muokattu:
vauvan hampaiden hoito neuvolassa ohjeistettiin laittamaan hiukan hammastahnaa, ja pesu aamuin ja illoin. ja että säännölliset ruoka-ajat, joiden lisäksi ei mitään maito-huikkia ;)
ihan hyvä että tuli selkeät ohjeet :) ite oon käyttäny maalaisjärkee , niin sit tässäkin ..
 
Muakaan ei se 5 minuutin yöllinen syöttö häiritsis, mutta se tunnin pyöriskely ennen ja jälkeen.. Itse havahdun vauvan joka liikkeeseen ja äännähdykseen niin omat unet jää niin vähälle. Ja kun se vaatii mut siihen rauhoittamiseen niin ei sekään onnistu että nukkusin eri huoneessa. Eli parempi kun syötöistä pääsis kokonaan eroon. Viime yö oli taas superhuono.

Mä kokeilin vauvalle joskus housuvaippoja, mutta makaavalle vaikeat pukea ja nuo ainakin falskasivat vaikka pitäs olla oikeaa kokoa. Kokeilen joskus myöhemmin uudelleen :)
 
Yösyötöt, meillä syödään yleensä kerran yön aikana. Muuten vauva on nukkunut hyvin.

flower onpa mukava lukea teidän salikokemuksesta. Mäkin oon aikoinani käynyt salilla säännöllisesti ja nyrkkeillyt, 5-6krt kävin viikossa. En tykkää muusta kun vapailla painoilla treenamisesta, kaikki ne kojeet ei ole mun juttu. Mun mies on joskus ollut voimannoston suomenmestari vaikkei sitä enää huomaakaan :whistle:, pikkuisen tullut läskiä lihasten tilalle. Pesis ja puntti ei sovi yhteen, mäiskiköön nyt pesistä ja kuulemma sitten alkaa taas puntilla käymään kun pesis lakkaa kiinnostamasta.

töihin paluu, en palaa varsinaisesti minnekään mutta yrityksen perustan tähän kotiin vuoden vaihteen jälkeen.

Assi peruuttaa valtavan kovaa, pystyyn yrittää kaikkea matalaa vasten ja isuu, istumasta osaa laskeutua mahalleen suht nätisti, joskus tulee kopsahduksia. Käsillä ottaa sivuille ja eteen vastaan, taakse jos horjahtaa niin kaatuu. Laitankin aina tyynyt taakse kun istuu lattialla, sivuille ei enää tukea tarvitse.

Avun pyytäminen, vauvan takia en ole koskaan kummemmin apua pyytänyt muuta kuin:"Pidätkö hetken sylissä" tms. Tallille joudun usein pyytämään apua mutta ne korvaan aina jotenkin, nuorille tytöille pidän tunteja ja mun parhaalle kaverille maksan noin 50e/päivä töistä. Mutta hän onkin hevosalalla, joten ilmaiseksi en oleta hänen rientävän apuun. Vapaaehtoisesti hän kyllä tykkää tallilla touhuta ja siitä en tietenkään palkkaa maksele =).
 
Joo, mä kans tintin kanssa samaa mieltä. Koitin sitä meidän neuvolan tädillekin selittää, et miten voin lopettaa yösyötöt ku neidin syöminen niin onnetonta päivisin, et ei mitenkään pärjää koko yötä. Ei siihen osannu sanoo muutaku et lapsi on puolvuotias, nyt pitäs ruveta syötöistä luopuun...
Lisäks täti, joka viimeks kannatti täysil 6kk imetystä, ni nyt neuvolassa yhtäkkii pitäski sit jo olla täydessä viiden aterian rytmissä....
Mä päätin, et täst lähin käyn vaan mittauttamassa ja punnitsemassa lapseni siellä, muuten kerron tädille vaan, et meidän elämä hymyilee! ;)

Hampaista vielä, et joo totta kai hammasalan edustajat kattoo asiaa hampaiden kannalta jne. Mutta ei ne niidenkään jutut tuulesta temmattuja oo, et jos oikeesti ei ois yhtään mitään haittaa kenellekään koskaan koitunu, niin eipä ne takuu varmasti mitään sellasia juttuja keksis. Mutta en mäkään oo mikään hysteerikko tällä saralla, ja vaikka meille tulis huomenna hammas, en todellakaan lopettas yösyöttöjä huomenna, vaan katotaan koska me ollaan siihen valmiita =) Mut toi on kans toinen toi Flowerin mainitsema juttu,näihin hampaisiin liittyen, eli periaattees maito pitäs antaa kans aterioiden yhteydessä, ettei tulis niin usein sitä happohyökkäystä suuhun. Mutta kukin tosiaan tässäkin tavallaan. Mä, kaikki kauhujututkin kuulleena, syötän silti lasta aterioiden välissäkin maidolla (aterian yhteydessä ei jaksa syödä), ja ite napostelen karkkia ja kaikkea muuta pitkin päivää :D

Mun lapseni on nukkunu 2h ja 15min nyt, ei oo kuukausiin tällasta ihmettä sattunu! Mä en oikeen oo osannu mitään tehäkään ku koko ajan oottanu et koska se herää. Pakko ollu käydä jo pari kertaa kurkkaaskin. Normaalisti meillä siis nukutaan 30 min. pätkiä. Noh, joskus näinkin! :) Ja nyt hälyttimestä kuulukin jo kutsu..
 
Meillä yöllä ei enää varsinaisesti mitään syödä, se on vaan sitä läheisyyttä mitä haetaan. Imetän oikeastaan enää kunnolla iltaisin, ennen nukkumaanmenoa. Määrällisesti siis rintamaitoa ei enää tule paljonkaan.

Keskimmäistä imetin pitkään ja hänellä on minusta huonot hampaat, siis reikiä niissä ei ole, mutta muuten. Esikoisella on taas ihan loistavat hampaat, ei reikiä eikä mitään muutakaan ongelmaa ole suun alueella ollut ja häntä en imettänyt kun about pari ekaa kuukautta. En kyllä tiedä onko imetys niinkään vaikuttanut keskimmäisen hampaisiin, koska kiillevauriot oli jo parissa hampaassa kun ne esiin putkahtivat. Nyt tällä vauvalla on kuusi hammasta, etuhampaat vasta ylhäällä pienen verran tulleet ulos, ja nämä näyttävät nyt hyviltä hampailta, onneksi :)

Esikoinen on mun virallinen liikuttaja, mä kun joskus tahdon vaan painautua tuonne sohvan uumeniin karkkipussin kera, niin on ihan kiva, että esikoinen sanoo että oon luvannut lähteä lenkille! Ei voi sitten millään enää sanoa, että en tuu :D Minä kävelen vaunujen kanssa ja esikoinen taluttaa koiraa.

Muskareista:[B/] mä olen kanssa kaikenlaisista laululeikeistä pitänyt, vauvan kanssa ihan kotona luritellut kun kaikki sanat olen aina säästänyt noista isompienkin muskareista. Meidän keskimmäinen täyttikin nyt 3-vuotta ja hänelle tilasin tuollaisen laululaukun :) Meillä tykkää kaikki laulaa, paitsi esikon mielestä iskä laulaa vaan ukkonooa ja karavaanarit ;)

Mindi83
 
Vauvan varpaan kynnet on kyllä yks murheenkryyni meilläkin! Isovarpaan kynnet on molemmat ihan riekaleina kun niin kovasti potkii jaloilla. Olen neuroottisen varovaisesti aina leikannut, mutta ne halkeilee kun jalat hakkaa lattiaa. Nyt on toisessa varpaassa iiiiso lohkeama ja varvas punoittaa... Täytyy ehkä hoitaa sitä jotenkin.

Mindi83 imetyksen määrä on meilläkin vähentynyt kiinteiden myötä. Annatko lisäksi vettä vai korviketta? Kun ohjeissa on, että vauvalle annetaan esimerkiksi kasvissose+maitoa niin ei meillä ainakaan tissi kiinnosta ollenkaan ruokailun yhteydessä?! Annan siis aamu- ja iltapuurot, 1 kasvissoseen ja 1 hedelmäsoseen, kohta tuon hedelmäsoseen tilalle kasvista ja makeasosetta välipalaksi. Imetän illalla, yöllä, kaikkien heräämisten jälkeen ja milloin missäkin välissä jos näyttää maistuvan, mutta en juuri noiden soseiden yhteydessä. Pitäsiköhän?

Näin yöllä hirrrrveetä painajaista kuinka vauvalla oli iiiisot hampaat, suu täynnä niitä ja se oli tosi kaamean näköinen, ei se oikeastaan ees ollu tuo meidän vauva kai :LOL: Vielähän hänellä ei siis ole yhtään hammasta oikeasti!
 
Käyn lukemassa postaukset joka päivä, mutta sitten vastaaminen vain usein jää. Roikun taustalla lukemassa, ja kommentoin päässäni, kunnes muistan, että voin myös rekkautua sisään ja kommentoida oikeasti. Aina ei vain illalla enää jaksa, kun sitä haluaisi vain asettua jo sohvalle lepäämään, ja siitä hetken päästä siirtyä sänkyyn! :)

Tintille kaikkea hyvää polikäynnille vauvan kanssa. Flowerille taas jaksuja painoseurantaan. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin, ja pääset taas rauhaan ajatustesi kanssa. :heart:

Meillä esikko oli painoseurannassa jonkun vuoden. Painoa tuli liikaa - aina joka toinen neuvolakerta. Joka toinen kerta tuli pituutta, mutta sitä ei noteerattu. Vaikka yritin kertoa, että hän kasvaa näin - ensin painoa, sitten pituutta, niin eihän äidin mielipiteellä ollut juurikaan väliä. Lääkäri jopa nuhteli minua ruokavaliostamme, kun "varmaan käymme hampurilaisilla, syömme roskaruokaa muutenkin, ja karkkiakin on jatkuvasti tarjolla"... Just joo... en syö itse karkkia, joten en koe tarvetta pitää sellaista jatkuvasti lapsenkaan ulottuvilla - enkä juurikaan pidä hampurilaisista, vaan itse tehdystä kotiruoasta. Mutta kun lääkäri kerran on sitä mieltä, niin mikäs siinä sitten!

Monissa jutuissa olen ollut neuvolan THn tai lääkärin tai molempian kanssa sukset ristissä. Ja näin oli jo esikon odotusaikana, jolloin loppuraskaudesta sain esim. kärkeviä lihomiskommentteja, vaikka kerroin, että turvotusta on alkanut tulemaan. Synnytyksen jälkeen TH sitten totesi, että ”ai, olitkin melko turvoksissa, kun nyt näytät ihan erilaiselta” – siis kaksi viikkoa synnytyksestä… Ihmisiä ja yksilöitähän hekin olet, ja varmasti parhaansa tekevät. Kukin omalla tavallaan, mutta olen samaa mieltä muiden kanssa, että aina kannattaa käyttää omia hoksottimiaan.

Mielestäni me vanhemmat olemme kuitenkin oman lapsemme asiantuntijoita. Neuvot ja ohjeet ovat toki ihan ok, mutta niitä pitää uskaltaa soveltaa omaan käyttöön sopiviksi.
Itse uskon vahvasti niin, että useimmiten sitä vain oikeasti vanhempana vaistoaa, kun kaikki ei sitten ole ihan oikein – ja lähtee tässä vaiheessa vaatimaan tutkimuksia, vaatimaan hoitoa. Näin olen itsekin toiminut, ja ollut oikeassa, vaikka sanaani on useimmiten ensin pitkään epäilty. Näin on toiminut myös ainakin LD ja FA tässäkin pinossa. Toisella on lapsia ennestään toisella ei, ja silti molemmat ovat ”vaistonneet/tienneet” ettei kaikki ole nyt ok.
Ehkäpä me toimimme edelleen jossain määrin intuitiivisesti lapsiimme nähden, kuten joissain muissakin asioissa. Sen vain ”tuntee ja tietää”, kun joku asia mättää.

Naurukohtauksella on parempi fiilis. Hyvä ja hienoa. Toivottavasti fiilis jatkuu, mutta varmasti lääkkeet ovat paikallaan, kun siltä oikeasti tuntuu. Itse olen useinkin ajatellut olevani lääkkeiden tarpeessa, mutta en sitten kuitenkaan ole sellaisia koskaan halunnut - ja näin jälkikäteen ajatellen - en ole niitä tarvinnut. En silti vieroksuisi lääkkeitä, sillä moneen muuhun asiaan olen kaikenlaisia "kemikaaleja" tarvinnut - kuten näiden lasten saamiseen! :heart:

Täällä on ollut tiheämmän imun kautta nyt noin viikon verran. Typy jopa kieltäytyi kiinteistä tästä jonkun päivän, ja selkeästi herutti itselleen maitoa lisää. Eli nyt tulee taas suihkuamalla, vaikka jokunen viikko mentiin jo ihan rauhalliseen ja tasaiseen tahtiin maidon tuotannon suhteen. Nyt ei sitten tarvitsekaan imeä ”posket lommolla ”maitoa. ;) Ja meillähän tyttö itse jätti yösyönnit pois jo varhain.

Kiinteitä on harjoiteltu, mutta pääpaino on silti ollut maidolla. Nyt lähestytään kuutta kuukautta, joten olen pyrkinyt siihen, että tässä huushollissa syötäisiin nyt aamupuuro, vähintään yksi kasvisateria ja mielellään iltapuuro. Iltapuuron tilalla olen välillä tarjonnut vellipulloa, kun tyttö on ollut liian väsynyt puuron syöntiin. Nyt hän onkin tykästynyt maissivelliin ja oppinut jopa pikku hiljaa pullolle, vaikkei se ollutkaan tarkoitukseni - eikä ollut tuo vellikään. :ashamed: Viime päivinä olen lisännyt kasvisaterian joukkoon hitusen kanaa, joten ensimmäisiä liha-aterioitakin on otettu kehiin mukaan. Lohta olen laittanut valmiiksi pakkaseen, ja sitä saa sieltä sitten tarvittaessa.
Lihoissa vatsaystävällisimpiä ovat ymmärtääkseni kana ja kala – punaiset lihat ovat niitä vaikeasti sulavimpia, joten jos haluaa aloittaa rauhallisesti, niin kannattaa kokeilla tässä järjestyksessä. Tokikin nuo kaupan muonat on varmaan tehty jo hyvin vatsaystävällisiksi muutenkin.

Täällä on ollut puhetta E-koodeista. Netistähän löytyy noita ohjelistoja siitä mitä pitävät sisällään, ja mitkä ovat vältettäviä ym. Meillä nuo ruoka-aineallergiat karsivat jo muutenkin suuren osan elintarvikkeista, joissa lisäaineita on, joten ei tarvitse huolehtia juurikaan noista E-aineista. Einekset, valmiiksi marinoidut tuotteet, suurin osa leikkeleistä ym. on meillä pannassa muutenkin.

Ennen kuin tajusin, ettei kyse ole tarjoamani itse tehdyn kiinteän ruoan hylkimisestä vaan tuosta maidon lisätilauksesta, niin ehdin käydä katselemassa kaupan ruokatarjontaa. Piltillä esim. kasvis-kinkkuherkku pitää sisällään 9% lihaa, joka on ihan ok suositukseen nähden eli lihaa ei pidäkään olla paljoa, mutta sitten kasviksia (peruna ja porkkana) on 36 %. Mitä se loppu sitten on? Muut ainesosat ovat vesi, riisitärkkelys ja öljyt. Eli onko loppu sitten vettä ja riisitärkkelystä, jolla homma on sakeutettu kasaan? En ostanut näitä, mutta ostin kotiin Piltti Ruusunmarja-vadelmaa, ja näissä on sama juttu – ruusunmarjaa 19 % ja vadelmaa 12 %. Loppu taas sitten kaikkea muuta.

Esikon aikana en edes ajatellut asiaa, vaan syötin vain sitä, mikä kurkusta alas meni, ja se oli hyvin rajoitettu ruokavalio se. Allergiat ovat opettaneet syynäämään näitä purkkien ja purnukoiden vyötteitä todella tarkkaan. Nyt on siis ollut pakko ”pohtia asioita”.

Meillä tehdään viili ja jogurttikin itse. Maustettuja jogurtteja saa tekemällä hedelmä- ja marjakiisseleitä ja lisäämällä niitä sitten jogurtin joukkoon. Jogurtti on todellinen E- ja sokeripommi. Mysli on työn alla. Itse en siitä välitä, mutta esikko kylläkin.

Ja nyt en todellakaan kritisoi ketään siitä, mitä lapsille syötetään, vaan ihan kritisoin itseäni ja omaa naiiviuttani. Minä oikeasti kymmenen vuotta sitten luulin, että kun ostan Mango-purkin lapselleni, niin se on tyyliin 98 % mangoa eikä 38 %. Ja edelleen luulin niin. En kyllä silloin pohtinut omaa ruokailuanikaan. 10 vuotta ruoka-aineallergioita ja myöhäisherännäisyys ruoanlaittoon vain ovat saaneet pohtimaan näitä asioita ja syynäämään sisältöjä.

Hartain toiveeni on, että viimeistään jouluksi saan kokeiltua kotitekoista makkaraa. Pitää ensin vienosti pyytää lähikauppiasta tilaamaan hieman suolia… ja päättää mitä makkaraa aion tehdä. Aina innostuksen iskiessä haluan kokeilla kaikkea HETI! :xmas:

Itse en anna vielä vettä, kun ei uppoa eli annan ruoan jälkeen maitoa. Ja väliaterioilla maitoa. Meillä ei ole vielä tuota noin kolmen tunnin ruokailuväliä, vaan täällä mennään noin tunti unta ja tunti hereillä tahtia päivällä. Välillä jo tuntui rytmi löytyneen, mutta se katosi saman tien... :ashamed: Siinä siis pakostikin joutuu välillä imettämään, ettei lapsi ole aivan onneton, mutta ehkä tähän vaikuttaa myös tuo yön syömättömyys?!

Yösyömistä ei täällä ole todella ollut kuukausiin, jonka jälkeen olen itse ollut jatkuvasti todella väsynyt. Yölevottomuutta on typyllä jatkuvasti, mutta rinta ja pullo eivät kelpaa. Tutti kelpaa, ja sitä etsitään sitten noin puolen tunnin välein. Ensin on rauhallinen noin viiden tunnin unijakso, jolloin tutti on suussa tai sitä ei tarvita – ja sitten alkaa tämä unirumba. Itse en voi mennä aikaisin nukkumaan, kun on esikko ja koira, ja tarvitsen sen pari tuntia omaakin hengähdysaikaa.

Aamuisin ei siis juuri mikään muu kiinnostaisi kuin parin tunnin jatkounet, mutta aina se on vain noustava, kun esikko on menossa kouluun, ja on edelleen se koira ja typykin haluaa jo nousta. Usein menen noin neljän – viiden tunnin unilla koko päivän, ja se kyllä tuntuu…

Meillä ”rokataan” paljon radion tahdissa. Laulelen, tanssin ja voimailen typyn kanssa musan tahdissa. Ja sitten meillä on näitä ihan omia juttuja eli omia rytmejä ja omia sanoituksia, jotka ihastuttavat kerrasta toiseen. Lisäksi loruttelen perinteisiä loruja. Vielä ei ole ollut aikaa eikä halua mennä perhekerhoihin tmv. vaikka niitä täällä onkin tarjolla avoimesti. Ehkä tässä vielä innostutaan sellaisestakin – hieman epäilen, kun muutenkin on niin ”kiirett䔅

Kirppareita tulee koluttua. Jokusen kerran olen myynyt itsekin. Useimmiten en jaksa sitä hinnoittelun, siistimisen, viemisen ja sitten tyhjentämisen rumbaa, vaan olen suosiolla antanut tavarat pois – joko Suomeen tai sitten Viroon. Ruokaa on aina kaikille tarjolla, jos vain sellaista on kaapeissa. Annan omistani, jos joku läheisistäni tarvitsee jotain joka minulla on ja itse en tarvitse – joskus lainaan annettu jää sille tielle, mutta c’ est la vie… Toivon ja uskon, että me kaikki opimme tästä elämän matkasta. Ei tätä elämää pidä ottaa niin vakavasti. Tämä pitää ottaa antoisasti – mitä se kullekin sitten onkaan?!

Omaan käteen olen antanut maissinaksujen lisäksi kaurakorppua, suolattomia maissiriisikakkuja ja gluteenitonta maissinäkkäriä. Hedelmät, kurkut ym. eivät ole vielä omassa kädessä kiinnostaneet. En aio ostaa imeskelypussia, kun jotenkin se mielestäni osittain syö tuota ”ideologiaa” siitä omassa kädessä itse syömisestä. Joko lapsi voi syödä turvallisesti itse tai sitten ei voi… Joo. Myönnän olevani tylsä näiden uskomusteni ja ajatusteni kanssa… Sorppa!

Typy ei istu, ei ryömi, ei konttaa, ei ole hampaita. Pienesti peruuttaa. Pyörii näppärästi akselinsa ympäri. Imeskelee varpaitaan. Lelua pitää kaksin käsin. Vaihtelee lelua kädestä toiseen. Juttelee vuolaasti. Ja todella joitain sanoja olen ”tunnistavinani toistuvina”. Tunnistaa oman sänkynsä, ruoka”kipponsa”, rinnan, tutut ihmiset, koiran ym. Iloitsee tutuista asioista, ja vierastaa outoja juttuja sekä ääniä.

Rehellisyyteen toki uskon, mutta en tiedä mitä aion kertoa lapsilleni tulevaisuudessa tietyistä asioista. Se riippuu ihan siitäkin minkälaisia kysymyksiä he kysyvät, missä tilanteessa ollaan, minkälaista apua he mahdollisesti tarvitsevat eli päätän vasta silloin minkälaisesta vastauksesta mahtaa olla apua. Tässä vuosien varrella olen jo oppinut, että joskus annettua vastausta kannattaa muuttaa tulevina vuosina…

Pitää vain selittää, että lapsi ei olisi silloin aiemmin ymmärtänyt nyt annettua vastausta. En nyt selitä tarkemmin, mutta näin se vain on ollut. Kuolemasta en kerro mitään ”lensi taivaaseen” tarinoita, sillä ystäväpiirissä on näitäkin itsemurhatapauksia, joissa ala-asteikäinen jo on halunnut sitten lentää taivaaseen, kun elämä maan päällä on ollut liian rankkaa, ja taivaassa ”kaikki on niin hyvin”… Onneksi useimmiten noin nuoret eivät vielä onnistu, mutta useampi yläasteikäinen kyllä jo onnistuu - ja on onnistunut tässä lähipiirissä. :'(

Olen käyttänyt vaikeista asioista puhuttaessa apuna kirjastosta lainattuja kirjoja eli olemme paitsi puhuneet kuolemasta, peloista, epävarmuudesta, erosta ym., myös lukeneet asioista kirjoista lapsen iän mukaisesti. Ja meillä esikko on menettänyt tässä vuosien varrella useita läheisiä ihmisiä, ml. myös sisaruksensa, mutta myös omia ja lähipiirin lemmikkejä isoista pieniin.

Viikonloppua kohti mennään taas. Aktiivinen olen täällä taustalla, ja kun rekkaudun on paljon sanottavaa. Yritin oppia heittämään lyhyitä kommentteja aina välillä ettei kukaan väsy näitä kommentteja lukiessa... |O
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: flower again
Mä pyrin imettämään soseiden antamisen yhteydessä, mutta tosi usein poitsu vain imaisee lyhyesti ja alkaa sitten katsella ympärilleen. No, joskus saattaa hetken siinä rinnalla viipyäkin. Muuten imetän nukuttamisen yhteydessä, öisin ja päivisin esim. jos ollaan lähdössä johonkin eikä vielä ole ruoka-aika, mutta jotain pientä haluan pojalle antaa että pysyy tyytyväisenä. Tosi harvoin syö enää molemmista rinnoista samalla imetyskerralla. Mä kysyinkin neuvolasta, että mistä ihmeestä tiedän, että poju saa sen tarvittavat 7 dl maitoa vuorokaudesta. Niin, vastasi jotain, ettei sitä tarkkaan tiedäkään, mutta jos kasvaa hyvin, niin ei syytä huoleen. Ja meillä ainakin kasvaa, kun oli tullut taas vajaassa kuukaudessa 800 g lisää painoa.

Tuossa kun oli useampi päivä, että pakkautui maito rintoihin, niin nyt ei oo enää pakkautunut. Ilmeisesti maidontuotanto on vähentynyt / muuttunut vastaamaan poitsun muuttuneita tarpeita.

Me ollaan käyty muskarissa kuukauden verran ja oon tykänny tosi paljon. Meillä on kiva pieni ryhmä ja ohjaaja on tosi kiva. Poitsu on ihan hyvin mukana, vaikka ei varsinaisesti riemusta kiljukaan. Taitaa olla vähän hitaasti lämpenevää tyyppiä. Muskarin jälkeen poju on aina ihan poikki ja nukkuu päikkärit saman tien, vaikka silloin ei periaatteessa olis vielä "päikkäriaika". Sen verran paljon siinä 45 minuutissa ehtii tapahtua.

Tänään käytiin ensimmäisen kerran perhekahvilassa ja vaikutti tosi kivalta. Meidät otettiin kivasti vastaan. MUTTA toi meidän pikkumies oli tosi säikkynä siellä. Se ei yhtään tykänny niistä toisista vauvoista ja niiden kiljahduksista. Lopulta se meni siihen, että aina kun joku vauva äännähti jotain, niin meidän poitsu laittoi alahuulen rullalle ja päästi kunnon parkaisut. Sitten hän vaan nyyhkytteli ja oli tosi poloinen. Kun sitä oli jatkunut noin 45 minsaa, niin päätin lähtee pois, kun ei siinä mihinkään pystynyt keskittymään, eikä poitsu suostunut syömään. Vaikka aika paljon ihmisiä nähdään viikoittain, niin ei oo poju vaan tottunu muiden vauvojen kovaääniseen ääntelyyn. Pitää yrittää sit ens viikolla uudestaan tonne perhekahvilaan, jos vaikka pikkuhiljaa tottuis muihin vauveleihin.
 
Marni80 huomasin tuon "huuli rullalla" -ilmiön viimeksi, kun kävin typyn kanssa suuremmalla kirpparilla, jossa oli paljon lapsia, ja joku "vauva" vähän väliä itki tai elämöi jollain käytävällä. Kyse ei ollut suinkaan siitä, että tyttö olisi "eläytynyt fiiliksiin", kuten myöhemmin käy, vaan nyt häntä vain ihmetytti, kummaksutti ja harmitti kaikki isommat älämölöt... Emme mekään siellä pitkään sitten viihtyneet... :whistle: Onnea teille ensi kertaan.

Varmasti vauva lopulta tottuu, mutta tosiasia on myös se, että koska apset ovat yksilöitä niin yksi sopeutuu helpommin ja toinen vaikeammin. Kuten myös hoitoon. Jo ihan hirvittää etukäteen, kuinka meidän käy... kun typykin on tällainen hitaasti lämpiävä ja miettiväinen. Ihan toisenlainen kuin esikko.
 
Marni80 Kiitos vinkistä! Aika samalla tavalla imetän, mutta en niin paljon soseiden yhteydessä, lisään sitä jos vauva ottais... Samoin meillä painoa tuli 800g 5kk-6kk, joten tuskin siis kannattaa huolestua.

Piltit yms. Just samaa oon miettinyt ku Rigor Mortis. Vaikka olikin selvää, että kasvissoseet teen itse niin viimeistään purkkien tutkiminen vahvisti tämän. Mielellään kuitenkin annan kaupan hedelmäsoseita, mutta valitsen ne jotka ovat sokeroimattomia ja/tai luomua. Tosin en yleensä koskaan osta muutoin luomua. Marjasoseet mua kiinnostais alkaa kans tehdä itse. Olisiko niihin hyvä lisätä normaalia- vai hedelmäsokeria? Toki vois kokeilla maistuuko ilmankin.

Sekin on aika älytöntä noissa hedelmäsoseissa, että purkin kyljessä saattaa nimessä olla kaksi tai kolme hedelmää, mutta tuoteselosteessa suurin osa on jotain ihan muuta hedelmää mitä ei edes mainita etupuolella :O tai kaiken huippu on tämä Semperin purkki RIISIPUURO joka sisältää Jogurttia 25%, mangoa 10%, ananasta 10%, päärynätäysmehutiivistettä 5% ja kokonaiset 5% riisijauhoa :LOL: sama se sille, ostin kuitenkin, mutta mikä tästä tekee riisipuuron?! Toisaalta onhan niitä keksihyllyssä mansikkavohveleitakin, joissa ei ole pisaraakaan mansikkaa...

Rigor Mortis anna heti kotitekoisen jogurtin ohje, kiitos :wave: Viiliä olen joskus lapsena tehnyt. Kiva, että joku muukin innostuu jostain ruokakokeilusta tyylillä HETI. Mun ei kannata katsoa mitään kokkiohjelmaa jos kaupat on jo kiinni :whistle: Saattaa tulla "hei nyt HETI testaan tuon ihanan suolaisen iltapalapiiraan" ja ei hitto kaapissa ei ole just tarvittavaa kermaviiliä tms.. Sitten pähkäilen millä sen korvaan ja jos en keksi enkä tee piirasta niin seuraavana päivänä ei huvita enää edes kokeilla =)

Meillä menee huuli rullalle vauvalla joskus kun aivastan :LOL: Se katsoo mua kauhuissaan ja sitten menee suu mutrulle ja saattaa meinata tulla vähän itkuakin, se on aika hellyttävä näky. Nopeasti tilanne korjaantuu kun juttelen iloisesti.

Vauva on eilisen ja tämän päivän hullutellut kielellään. Aiemmin sillä oli tapana "pureskella" kieltään, näytti ihan ku ois hirmu iso purukumipallo suussa. Tosi hauskan näköistä!!! Mutta nyt uusin on jännittää kieltä ja kielen kärki ulos suusta. Mua on naurattanut tänään se kovasti ja sitten vauvaakin. Se on hankala samalla nauraa ja on vielä naurettavampaa kun ensin kieli sitten naurua sitten kieli äkkiä ja taas naurua :p Toinen uusi juttu tänään on tullut uusi ääni. Vauva vetää henkeä sisään ja samalla sanoo "hee hee" tai "hii hii" sellaisia äänteitä, heti perään ulospäin hengitys ja äänteitä. Siis niin hullunkurisen kuulosta että!!! Mua onkin tänään erityisen paljon naurattanut vauvan kanssa. Se on jotenkin villiitynyt aivan ja tietysti nauttii kun mua naurattaa. Oletteko huomanneet, että vauvanne osaisivat esittää tai esiintyä? Meillä aivan selvästi huomaa milloin vauva alkaa "vouhottaa" :D
 
apua mihin mun aika menee päivisin :D kun tuntuu että täällä en millään ehdi käymään kuin aamusin ... no, päivissä on kyllä sisältöäkin, että sikäli hyvä :)

vauvan paino ja pituus en todellakaan stressaa. alkanut syömään hyvin, ja nukkuu yöt kokonaan niin mikäs tässä. kasvakoon omaan tahtiinsa :) ellei sitten tuo pituuskäyrän lasku jatku tms. sama se sitten , sitten mennään taas lääkäriin jos niin on :)

oma paino tän aamun tulos on, että kun viikko sitten keskiviikkona aloitin niin nyt on jo 2,2 kiloa lähteny. ja se on mulle jo tosi paljon, kun tähän asti koitin mielestäni kaikkeni ja mitään ei tapahtunut... mukava käydä aamupaino ottamassa, nyt on vihdoinkin laskusuunta :D

tiinelli toiset hermoilee kun painoa tulee ja toiset taas kun sitä lähtee liikaa.. mä luulen että sä liikut niiiiiin paljon että et vaan ehdi saamaan tarpeeksi energiaa. mutta tuskin vielä alipainoinen olet? tsemppiä sinne ja älä liikaa murehdi :) eihän elohiirikään paikallaan ole, ja niin pieni sekin on ettei sitä ees näe ;)

hedelmäpussi siis joo, EN aio hommata :) mä en tajua miten aiemmat lapset on hengissä selvinneet ;) turhake mun mielestä vaikkakin ideana ihan mukiin menevä.
ei sitä kaikkia hitusvinkuloita tarvii olla...joo, olen tylsä :D

vauvan äänet koiran nähdessään hokee "pa pa pa" ja murisee :D sen on oppinut muutaman päivän sisällä .... mä oon haljeta naurusta välillä koko muksun kanssa, se on niin ilmeikäs ja hauska :)
kiljahtelee ja ihan testaa selvästi et huomataanko hänet :) kirjan kun antaa eteen niin "lukee "sitä ääneen omalla selostuksellaan :)

osaa jo myös ilmaista että ahluaa syliin. jos on jonkun muun sylissä ollut ja mä menen sen eteen kädet silleen ojossa, niin se leväyttää omat kätensä sivuille ja alkaa kiljua tai nauraa :) kun pääsee mun syliin, saattaa jopa syvään huokaista ;) että jopas kesti päästä takas äitille :D
ihana pentu :heart:
isommat lapset on ihan haltioissaan :) ja niin on kaikki muutkin :) mä haluan vielä yhden tällaisen :D

rehellisyys siis en mäkään aio ihan yksityiskohtaisesti selostaa menneitä lapsille. mutta mun mielestä on väärin jos 12 vuotias kysyy että ootko koskaan ollu humalassa, niin sanoa että en tietenkään ole!!!
ja jos kyseinen ihminen vielä ostaa alkoholitonta olutta/siideriä lapsille saunajuotaviksi säännöllisesti...
mä olen vastannut tuohon että olen ollut, mutta myös selostanut miksi se ei kannata. ihan turha esittää lapselle tekopyhää , jos kuitenkin on tehnyt toisin.
Lasta voi suojella pahimmista tottakai. ja ikätasoisesti kertoa asioita. mutta jos isällään on ollut menevää menneisyydessä, jopa rattijuopumus, niin miltähän lapsesta sillä hetkellä tuntuu, kun se kristallinen kuva isästään ei olekaan totta...
mä en aio valehdella jos he sit multa kysyvät.

yösyötöt meillähän ei olla syöty öisin kuin kerran, nyt ei enää sitäkään pitkiin aikoihin. mä oon vähän sen kannalla että maistuu sitten päivällä paremmin jos ei yöllä mussuta :) eikä sillä oikein voikaan olla nälkä, ja vaikka joinain öinä oon tarjonnutkin, niin ei suostu syömään. eli ei ole nälkä.
ja jos viisikin kertaa yössä herää syömään????? niin oiskohan vauvalla vaan juurikin tuo lohdun hakeminen taustalla ?
hampaiden kannalta onkin ehdottoman tärkeää itsekin olla puputtamatta koko ajan ja vähän väliä. mä olen nyt yrittänyt että vauva syö iltapuuron kahdeksaan mennessä ja maidon siihen samaan syssyyn, sen jälkeen pestään hampaat ja odotellaan nukkumattia :) yöllä annan vain tutin jos tarvii.

nyt aamupuuron laittoon :wave:
 
yösyötöt Poika lopetti omasta tahdostaan 6 kk syntymäpäivänä, minä olisin vielä halunnut jatkaa.

hampaat kovasti tekee, mut vaan ne kaksi on alhaalla edelleen jotka tuli 3 kk iässä. vedellä pesen kaksi kertaa päivässä ja poika nauttii. avaa suun ammolleen ja ei edes yritä ottaa harjasta kiinni. Jos jäänyt välillä pesemättä, niin en kovasti vielä tressaa, kuitenkin maitohampaat ja vielä tulee kausi jolloin se suu ei aukea hampupesulle


nokkamuki ja vesi ei kelpaa täällä vieläkään. olen montaa erilaista nokkista yrittänyt ja edelleen jatketaan yrittämistä

syöntipussukka
en ajatellut hankkia ja ainakin vielä pojan meno sellaista, et ei uskolla kiinteempää antaa. no kohta saa kaivaa esiin syöttötuolin

rehellisyys Pyrin olemaan, mut ihan kaikki ei kuulu ihan kaikille. Valehtelu ja kertomatta jättäminen on musta eriasia. Lapsen kehitystasoa vastaavana asiat pitää kertoo, mut ihan kaikki äidin hölmöilyt ei ole kertomisen arvoisia asioita. Ja alkoholiin suhtaudun aika negatiivisesti nykyään, mut en silti aio valehdella asiasta. Jos asiasta tekee tabun, niin sit vasta se kiinnostaakin toista

Sanoista täällä kans kuultu välillä äiti ja kerran oli kaksi muuta todistajaakin, mut ei siinä sanassa kyllä ymmärrystä ole mukana, kuhan opettelee äänteitä. meillä uusin on tää veetään henkeä sisäänpäin ja kuulostetaan siltä et tukehdutaan, ihan hirveä ääni!

lelut
kaikki kiinnostaa, etenkin pyykkinaru, sähköjohdot ja pesupallo ollut ihan ykkönen paripäivää

vauvanruokien sisältö täällä kans huomattu et hedelmiä saattaa olla useampi. Piltissä on aina lisättyä sokeria ja musta on hassua et esim bataatti kanassa on kaikkein vähiten bataattia, mut hirveesti perunaa ja porkkanaa. sit kana ja broileri on eriasia, mut ei vauvan ruuassa. Mä tiirailen sisältöjä ja teen enimmäkseen itse, reissussa vaan kaupan vaihtoehdot helpommat ottaa ja nyt rajallinen pakastin tila. eniten ärsyttää et melkeimpä kaikissa kaupan vaihtoehdoissa on perunaa ja porkkanaa, oli se sit riisi, makarooni tai bataatti ruokaa. Ja minusta ne maistuu teolliselle ja hajukin on omituinen verrattuna itse tehtyyn soseeseen. mut todellakin ymmärrän ettei kaikki ehdi, jaksa ja haluu tehdä soseita. joskus elämäänsä on vaan helpotettava tavalla millä tahansa

kokkaaminenOlen aina ollut kova kokkaan ja rakastan ruuanlaittoa. teen kaiken aina alusta itse. joskus laiskana voin puolivalmista ottaa. muuten kyllä pyrin ottaan aina terveellistä vaihtoehtoa. leivinuuni onko kellään ja käytättekö?? vinkkejä kaivataan uuden leivinuunin käyttöön ottoon ettei jää vaan koristeeksi


päiväunet täällä on jäänyt määrät pienemmälle enään 3-4 unet. päivällä nukkuu 1,5-2tuntia. tuntuu itsestä mukavalta. illalla 18.30-19 nukkuun ja aamulla noustaa 5 aikaan edelleen

kovat äänet meillä pelästyy herkästi ja säpsähtää. aavistuksen huuli voi väpättää. Useimmiten pistää kädet korville. muskarissa nauratti, kun poika piti koko 45 min käsiä korvilla. Osittain on hänellä tapakin ja etenkin väsyneenä vie käsiä korville. Ihan pienen pienneä nukkukin kädet korvilla.

töihin pakko palata ja sieltä vielä soittelevat vähän väliä, et koska tuut. juuri elokuussa ilmotin suunnitelmat ja taas eilen niitä soiteltiin. Meikäläine sit erittäin todennäköisesti joulunpyhät töissä. Onneksi pikkunen ei vielä niin joulua ymmärrä ja ensi vuonna saa olla hyvällä omalla tunnolla vapaalla ja nautti joulusta.


turvajutut
pakkolaitaa jo pistorasia suojat, niin poikaa kiinnostaa. ostin myös laatikkonipsit, et saa laittaa uudessa hetipaikalleen. nyt kun muutto edessä, niin saa pesuaineetkin heti laitettua pois pojan ulottuvilta ilman suurempaa vaivaa. joka paikkaan meidän poika ryömii jo. kovasti vielä varvastelee, joten ihan vielä ei nousta seisoon. Marrin pikkunen onkin kiireinen tapaus;)

karsastustarvii näköjään ottaa maanantaina neuvolassa puheeksi

kakka Täällä kun voi tätäkin murehtia. eilen aamulla maha toimi normaalisti ja aika pian heti perään löysät. sit muutaman tunninpääsät löysää mustanvihreää jossa raejuustohippuja seassa, tuli ihan pikkuvauva ajan kakka mieleen. tätä lierua nyt toiminut usein ja haju on kamala. Vauva voi hyvin, ei valita. ilmaa tulee runsaasti ennen kakkaa. yölläkin kakkas 4 kertaa!! Ruoka ja juoma maistuu kohtalaisesti. Nyt sit pohdinkin, onko pöpö, ruokavalio (nyt saanut taas porkkanaa enempi) uutena munakoiso, vai aloitettu maitohappobakteerit. Korvikkeelle mennään ja sitä saanut jo kauan etten usko et siitä olisi. Tarvii nyt tarkkailla pikkusen vointia. tänään aamulla 4-7 välillä tullut jo kolmet kakat. Pissaa tulee niukasti, mut eipä ihme. Tarvii sitäkin nyt seurailla. Onneksi on maanantaina neuvola! Välillä kakka ihan mustaa, joka voi olla merkki verestä ulosteessa, mut saanut nyt mustikkaa, joten uskon enemmän siihen kun mahahaavaan. Taitaa vaan olal et peruna ja porkkana ei vieläkään sovi pikkuselle

MEIDÄN PERHE MUUTTAA UUTEEN OSOITTEESEEN TORSTAINA. eli aikamoista hälinää on. koti autioituu ja uusi täyttyy. paljon tehtävää ja vielä enemmän pakattavaa ja siivottavaa. lauantaina viedään suurin osa tavaroista ja keskiviikko iltana loppuja, jätetään vaan sänky ja heti to aamuna muutetaan. en halua olla uudessa ennen kun muuttotarkastustehty, koska vakuutus ei korvaa jos jotain sattuu ja ainahan huoli tuosta pikku sähkömiehestä on.

vakuutukset otettiin nyt lisäksi tapaturmavakuutsu ja kuolemanvaralle myös pikkuselle. Vakuutus nainen niin varovasti puhu kuolemasti, hei se on ikävä osa elää ja kolari voi tapahtua koska vaan tai jotain muuta yllättävää. Me ollaan otettu invalideetin varalle todella isot korvaukset. Totesin et itse paljon nähneenä, niin jos joudun pyörätuoliin tai vielä pahempaan tilanteeseen, niin haluan et mulla ja omaisilla on mahdollisuus kaikin keinoin helpoittaa elämää ja nauttia siitä vammasta huolimatta. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan


LD ja FA:hug:

Nyt kutsuu muut hommat. Ihanaa kun palsta näin vilkas ja mukavaa keskustelua ja paljon vinkkejä ja neuvoja saa tälläinen ensikertalaienn äiti.


sane
 
Mä voin kyllä myöntää, että mussa asuu ylisuojeleva äiti. Siks tuollaset hedelmäpussit on ihan kivakin juttu :D Käyn edelleen kurkkaamassa vauvan vaunuihin monta kertaa, kun hän siellä nukkuu. Yölläkin herään, jos vauva ei tiettyyn aikaan mennessä ole "pyytänyt" viereen, mulla on jo sisäinenkello tässä asiassa :D

Arvatkaas vaan oonko ollu hieman hermoriekaleina, kun tää yks on mennyt kouluun! On kyllä täysin pudonnut tyhjän päälle. Siis ajattelee, että kuusi vuotta olen saanut päivittäin kysyä miten lapsella hoidossa menee ja välitöntä palautetta, ja nyt tää on tämmöstä, reissarin kautta kaikki tärkeimmät. No, kaiteti NO NEWS IS GOOD NEWS! :D

Kaana: korviketta muilla ruoka-ajoilla, paitsi välipalalla vettä. Tosin välillä tuntuu, että toi välipala on vielä vähän turha, kun mitään ei oikeen mene alas. Jos imetyksen haluaa jatkuvan niin sitten varmaan täytyis kokeilla sitä rintaa ennen korviketta. Mulla kun on ollut imettämisen lopetus mielessä jo pidempään, mut toisaalta tämä pienikin imettäminen on niin kätevää ja vauva selvästi nauttii olla tuossa rinnalla, niin oon edennyt tässä nyt vähän hitaampaa tahtia. Oikeastaan olen kyllä vähän ihmetellyt, että vaikka niin vähän enää päivässä imetän niin maitoa siltin tulee välillä aika reippaastikin.

Kielellä vauva pelleilee, välillä työntää suustaan ulos ja pyörittelee. Ja alahuulta välillä rullataan täälläkin ja sehän on niiiiin surkeen näköinen ilme :D

Tuunpas kommentoimaan lisää kun kerkiän. Ihanaa, kun viikonloppu taas alkamassa!

Mindi83
 
totuudesta vielä Niin siis en tarkoittanut sitä että jos esim.lapsi kysyy joskus teininä multa että olenko juonut niin tottakai sanon että olen yms. Itselläni ollut aika vallaton nuoruus,alkoholia tuli otettua jo 14-vuotiaana ja tupakanpolton aloitin 15-vuotiaana. Seksiä harrastin 14-vuotiaana. Äitini ei tiennyt näistä mitään. Aion omille lapsilleni pitää ihan perus valistukset seksistä ja alkoholista ja toivon että heillä järki pysyy päässä varsinkin tuon seksin suhteen mutta sen tiedän että alkoholia kokeilee lähestulkoon joka ikinen nuori jossain vaiheessa,siinä ei paljon kasvatus ja kotiolot paina. Ja aion tehdä lapsilleni selväksi että kotiin saa ja pitää aina tulla,oli sitten missä kunnossa hyvänsä. Tämä ei siis tarkoita sitä että hyväksyn nuorten alkoholinkäytön tai tupakoinnin mutta minusta ei tule sellaista kiihkoäitiä kuka paasaa hulluna viinaan vaaroista summuista ja sanoo ettei lapsi koskaan saa niitä kokeilla. Näitä vanhempia oli nuoruudenkavereillani ja nämä nuoret sitten joivat sitäkin enemmän.
Tuon seksin suhteen toivon hartaasti että omat lapseni pitävät järjen päässä. En toivo että omani saavat lapsia niin nuorena kuin minä vaan kehotan pitämään maltin päässä. Aika näyttää sitten kuinka käy...

hedelmäpussi Mä en ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta :D Kaikenlaisia sitä nykyään keksitäänkin :D

oma vointi NIin.....taisin päästä sanomaan liian aikaisin että olo olisi parempi :( Nyt ei niinkään ahdista niin paljoa mutta tilalle on tullut masennus :( Olen vetämätön ja mikään ei oikein innosta,itkettää mutta itku ei tule :( Seksiä en voisi kuvitellakaan,se ehkä rassaa kaikista eniten koska olen aina ollut sillä saralla suht aktiivinen ja nyt tuntuu että olen turta kasa ihmislihaa :( Onneksi sain psykologille nyt tiiviisti aikoja ja menen ensi viikolal lääkäriin keskutelemaan tästä lääkityksestä. Saapi nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan,toivon hartaasti että saan jostain rohkeutta aloittaa sen lääkityksen jos niikseen tulee.

Meillä myös liikutaan vihdoin :D ei kontata vielä mutta konttausasentoon noustaan ja sitten edetään käsillä vetämällä lattialla :) Lystin näköistä mutta pääasia että eteenpäin pääsee. IStuminen sujuu jo myös aika hyvin,ei kuitenkaan itse nouse istumaan. Kaikki johdot on todella kiinnostavia,niitä on nyt ruvettu piilottelemaan ettei herra syö kaikkia :D Ihan kuin joku kotieläin:LOL:

yöt menee nykyään niin että lenni nukahtaa n.ysin aikoihin ja herää joka aamu 4-5 aikaan kiekumaan sänkyynsä:headwall: Luulee siis ilmeisesti että on aamu ja että ´jipii nyt seurustellaan´:headwall: siinä sitten tuttia annetaan ja olen vettä antanut pullosta muutamana kertana ja tätä voi kestää sinne kuuteen asti:headwall: En nyt niinkään valita,muilla on sata kertaa rankempaa mutta mulla kun tuo uni on niin älyttömän tärkeetä varsinkin nyt kun pää on pipinä muutenkin. Huomasin kylläkin että tuossa yksi yö nukuin 8 tuntia putkeen ja olin todella ahdistunut koko seuraavan päivän:O Ei näköjään nuo kunnon unet sovi mulle:O

Meillä tytöt on olleet kuumeesa koko viikon,molemmilla 40 astetta :( Nyt esikoinen on jo ok,keskimmäisellä vielä pientä lämpöä. Pientä nuhaa on ollut muttei mitään sen kummempaa,ihmettelen tuota kuumetta kun yleensä varsinkin esikoisella tulee flunssan yhteydessä tajuton yskä ja räkää tulee joka tuutista niin nyt ei mitään. Lennillä ei ole onneksi ollut juuri mitään,ainakaa vielä.

Nyt siivoilemaan :) Mukavaa viikonloppua kaikille :)
 
Meillä oli tänään 6 kk neuvola. Painoa oli 9590 g ja pituutta 69 cm. Sopivan mukavasti oli poitsu kasvanut. Neuvolassa oli sijainen kun oma terkkari oli sairaslomalla. Mutta tämäpä olikin omaa parempi täti, jotenka viihdyimme pojan kanssa molemmat oikein hyvin. Parempaa tässä tädissä oli se, että hän kyseli tosi paljon kaikenlaista, eikä vain "mitä kuuluu? onko kysyttävää?". Mulla kun ei koskaan tuu ne kysyttävät asiat koskaan mieleen, niin kun tuo täti kyseli kaikesta, muistu siinä omatkin asiat mieleen. Meijän vakiotäti on kyllä ihan mukava, mutta vähän semmonen hössöttäjä ja säätäjä, että saattaa moni asia unohtua aina käynnillä - sekä hällä että mulla. Siinäkin mielessä oli ihana tuo täti, että kannusti jatkamaan imetystä niin kuin itestä tuntuu, ei pitänyt yösyöntiäkään pahana (varsinkin kun hampaita ei vielä ole ollenkaan). Eikä turhaan huolestuttanut millään "kehityskeskusteluilla", siis että poitsun pitäisi tuota enempää liikkua tms. :)

Meillä yöt menee kahdella syötöllä, ja minusta vaikuttaa, että pojalla kyllä on nälkä molemmilla kerroilla. Nukkumaan menee seitsemän maissa, syö puolen yön ja viiden kieppeillä, herää 6-7 maissa. Päivällä imetän jokaisen ruokailun jälkeen. Syöntisysteemit alkaa asettua pikkuhiljaa, vaikka kaikenlaisia heilahduksia tuleekin aina välillä puoleen tai toiseen. Erityisesti tuo aikataulutettu liikkuminen, kuten tämän päivän neuvola, sekoittaa välillä tämän äidin ruokailusysteemit totaalisesti. Pidän kai liikaakin järjestyksestä ja tasaisuudesta. ;)

Eilen meillä oli ihmeellinen kiukkupäivä. Kun poikaa kiukutti, alkoi tietysti äitiäkin kiukuttamaan, ja eihän siitä sitten hyvä päivä tullut. Onneksi tämä päivä on taas ollut parempi ja viikonloppukin alkaa! Jee! Huomenna päästään miehen kanssa elokuviin ihan kaksistaan! Mahtavaa! :)

Kaana, joo, just samoja ajatuksia tuosta auttamisesta. Harmillista, mutta minkäs teet..

Minä en tiedä vielä yhtään mitä teen äitiysloman jälkeen. Mies ei aikonut pitää isäkuukauttaan (vaikka koitin kannustaa), joten minä pidän meillä koko vanhempainvapaan. Sen jälkeen ei kyllä ole kiire töihin. Tai siis eihän minulla työpaikkaa olekaan, kun sain opinnot juuri kutakuinkin kasaan ennen pojan syntymää. Mutta luulenpa etten ala ihan heti alkuvuodesta töitä hakemaan.. jos sitten vuoden päästä syksyllä vasta. Katsotaan.. :)

Onkos kaikilla muilla jo hampaita? Meillä kun ei ole ensimmäistäkään, eikä näytä olevan tulossakaan ihan heti (ellei yllärinä puske ihan tuosta vaan).

Rigor Mortis, kirjoitit, että "Joko lapsi voi syödä turvallisesti itse tai sitten ei voi…". Meillä lapsi kyllä istuu itse, pystyssä, ottaa ruoan käteen hyvin (on muutenkin käsittelytaidoiltaan aika etevä, neuvolantätikin kehui :D), ym. mutta imee kaikkea ruokaa mitä hänelle antaa, ja siten saattaa mennä paloja kurkkuun (ja kakoo sitten kovasti). Kannattaisiko meidän siis odottaa vielä tuota itse syömisen aloittamista? Eikö poika ole vielä valmis syömään itse? Siis kysyn tätä ihan vilpittömästi apua pyytääkseni, en todellakaan kritisoidakseni ajatustasi. Onko se kakominen siis ihan ok, tekeekö sitä kaikki? Vai eikö hän ole vielä kehittynyt tarpeeksi sormiruokailuun?

Kiitos hedelmäpussivinkistä! Kokeilin ja ihan hyvin se toimii, ainakin joidenkin ruokien kanssa. Ajattelin nimenomaan näin alkuun käyttää lieventämään hysteerikkosuojelijaäidin (minä!) huolta. Vähitellen jos sitten opeteltais olemaan ilmankin. Mielelläni kuitenkin annan omaan käteen lapselle syötävää, kun hän on siitä niin innoissaan. Ja tänään se ihana neuvolantätikin sanoi että olisi hyväksi, että lapsi saisi itse pyöritellä ruokaa, opetella laittamaan suuhun, ottamaan paloja, käyttää kieltä, jne.

Meillä ei kyllä vielä mitään sanoja vastaavia äännähdyksiä tule. Kiljumista, karjumista ja vokaaliääntelyä edelleen. Mulla vähän harmittaa kun tykkäisin itse lukea kirjoja lapsen kanssa (tai tämän ikäisen kanssa toki vain katsella ja ihmetellä), mutta tällä tapauksella ei näytä olevan hermoja semmoseen hommaan ollenkaan. Kirja pitää saada suuhun heti ja sen jälkeen heitetään lattialle. :D No, jospa joskus myöhemmin saatas rauhotuttua kirjankin ääreen vielä.

Meidän neuvolassa taas ohjeistettiin hampaiden pesusta, että vasta sitten käytetään tahnaa, kun poskihampaat on tulleet/tulee. Että siihen asti pestään vedellä. Noh, tuskinpa kovin vaarallista pestä tahnallakaan, eihän sitä kai laiteta kuin pelkkä pieni hipaisu vaan. Me ei siis tosiaan vielä tätä harrasteta, kun ei ole mitä pestä. :D

Oli kyllä vielä jotain muutakin, mutta nyt on mentävä. Palataan! :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!!
 
yösyötöt täällä ollaan pitkään menty niin että vasta klo5 eka syöttö iltapuuron klo 19.30 jälkeen en jotenkaan laske sitä enää yösyötöksi. Mutta nyt tällä viikolla on saattanut herätä klo2-4 syömään ja sit klo 6. Mikään muu ei rauhoita kuin maito mutta sitäkään ei mene kuin 60-120ml.. En ole kokeillu vettä antaa..

hampaat isäntä väitti eilen että Venlalla puskee ylhäältä etuhammasta, itse kokeilin niin ei siinä mun mielestä hammasta tunnu. Mutta varmaan tekee kun kuolaa nyt enemmän ja on ollu kiukkuinen.

isäkuukausi ilmoitti jo isyysloman jälkeen että ei pidä..

avun pyytäminen/antaminen olen huono pyytämään apua, teen itse kaikki viimeiseen asti kunnes en enää jaksa. Tätä olen koittanut nyt opetella, nyt varsinkin Venlan tulon jälkeen. Mutta olen aina halukas auttamaan muita ja varsinkin kuuntelemaan. Olen ollutkin isoveljelleni varsinainen "psykiatri" kun sillä oli aikoinaan pahakin masennus..

hedelmäpussukka juu ei tuu meillekään tollasta..

lelut kaikki helistimestä kirjoihin kelpaa, lemppari lelu taitaa olla anopin ostama avain joka soittaa musiikkia Venla osaa itse painaa nappia että kappale vaihtuu. Kaukosäädin, isän ja äidin puhelin on kans pop.

housuvaipat täällä kans siirrytty housuvaippoihin kun ei enää tarravaipan pukeminen onnistu ku neiti venkuloi niin paljon.. Isäntä vaan kauhisteli että nyt se vasta vaikeeta onkin..:D Meillä liberon vaippoja eikä meillä ainakaan fuskaa läpi vaikka on koko yön.

ryömiminen neiti on jo jollakin tavalla hokannu että näinkin pääsee eteenpäin. matolla hoksaa ottaa kiinni matosta ja ponnistaa yhtäaikaa jaloilla. Samaa tekee laminaatilla, kosteat/hikiset kädet tarttuu hyvin ja kun jaloilla ponnistaa niin kas kummaa on päästy eteenpäin. tänään just huomas että toisella oli oikeen päämäärä mihin piti päästä kun lelu kuutio oli karannu ni se piti hakea:heart:

omatekoinen ruoka vauvalle itse teen nuukuuksissani ruoat Venlalle ja toisaalta myös siksi että se ainakin on ehtaa tavaraa. Vaikka onhan noi lasten ruoat tarkkaan tutkittuja mutta omaa sydäntä lämmittää kun laps syö hyvällä ruokahalulla mun tekemää ruokaa:heart: Eilen tuli juuri tehtyä 38 kpl kasvissosetta (pilttipurkkeihin) 5 tuntia siihen meni kun piti Venlaa hoitaa samalla ja tällä onnettomalla kokilla oli vain 2 kattilaa..:headwall: Pitäis laskee varsin joku päivä että mitä noille tuli hinnaks..

vesi meillä otetaan hörpyt vettä joka kiinteän aterian jälkeen ja sit maito päälle. Emman ensimukista juo ja hyvin osaa ottaa siitä, joskus jopa itse haluaa kallistaa..

Kaana äippäpakkauksen kirjasessa ainakin kehoitetaan käyttämään hedelmäsokeria jos haluaa makeuttaa.

sane onnea uuteen kotiin, viimeinkin pääsette muuttamaan:hug:

naurukohtaus voimia sulle:hug:, tiedän mitä masennus voi olla sitä tullut seurattua läheltä kun veljeni on sitä sairastanut lähes 10 vuotta..

"ilkikurisuus" vauvalla meillä Venlaa saa joskus jonkun "hulluus" kohtauksen sylissä se rupeaa "puremaan" mun poskea tai käsivartta ja samalla tukistaa mua ja kiljuu onnesta kun minä taas manaan että sattuu. Onko muilla vastaavaa??

meillepä ei muuta kummempaa kuulu neuvolakin siirtyi ens torstaille ku meidän th on TAAS sairaana..: /
 
Kyllä syksy on nyt ihan parhaimmillaan. Tänään käytiin pari kertaa kärryttelemässä ja nautin ihanan raikkaasta säästä ja hiljalleen värjäytyvistä puunlehdistä. Kynttilävarastoakin piti käydä täydentämässä ja nyt illalla laitoin ekaa kertaa kesän jälkeen kynttilöitä olkkariin. Ja kun kynttilöitä polttelee, niin pitihän se pieni tilkka punkkuakin ottaa kaveriksi, kun sain pojan nukkumaan. =) Tuosta tulikin mieleen, että minkälainen alkoholipolitiikka teillä muilla on? Tää nyt saattaa tietty olla sellainen aihe, joka saa aikaa kiivaita puolesta ja vastaan kommentteja, mutta ihan mielenkiinnolla vain kyselen. Itse olen vielä toistaiseksi vetänyt yhden alkoholiannoksen politiikalla. Noh, viime perjantaina join kaksi. Ja mun mielestä ei oo mikään ongelma, että jos olen yhden alkoholiannoksen ottanut, niin jonkin ajan päästä olen saattanut jo imettää. Siskon ystävä on lääkäri ja hänellä on pieni lapsi ja on sanonut, että on ok. Mieli olisi kyllä tehnyt ottaa jo useampikin, mutta menee hankalaksi kun ei voi sitten koko yönä imettää. Ehkäpä lähdetään miehen kanssa kunnolla rilluttelemaan sitten, kun raaskii viedä poitsun yöksi hoitoon isovanhemmilleen.

Poitsu täytti tänään puoli vuotta. :heart: Sen kunniaksi hän viime yönä prosessoi toista alahammasta. Illalla oli jo niin itkuinen, että annoin särkylääkettä yötä vasten, kun epäilin toisen hampaan puhkeamista ja sieltä se sitten olikin tullut, kun aamulla tarkistin. Meidän kunnassa neuvola järjestää vauvojen vanhemmille hampaidenhoitoinfoja ja sellaiseen olen menossa ens kuussa. Voin sitten kertoa, mitä siellä sanottiin tuosta hammastahnan käyttämisestä. En nyt heti ruvennut niitä pesemään, kun eivät ole vielä kunnolla tulleet esiin. Jynssätään sitten, kun ovat hieman kasvaneet.

Mua ärsyttää, kun olen jotenkin saamaton. Kotona olis miljoona asiaa, mitä pitäis tehdä (paikkoja järjestellä, lattia pestä, lipasto siivota jne.), mutta en vain saa aikaiseksi. Hyvä kun just ja just saan itselleni ruokaa laitettua, kun mies on pois. Viikonloppusin tehdään hyvät pöperöt, mutta viikolla vedän sit just jotain maksalaatikkoa. Noh, okei, tänään sain aikaiseksi tehdä uunilohta ja perunamuussia... Perusjuttuja teen eli pyykkäystä ja tiskien laittoa, mutta en vain raaski antaa pojan olla pitkiä aikoja itekseen. Etenkin tänään on vaan ärsyttäny täällä kotona olla, kun oon vaan kiinnittänyt huomiota kaikkiin tekemättömiin asioihin. Blaaaaah.

Eipä sitten tällä kertaa muuta. Rentouttavaa viikonloppua kaikille ja Sanelle tsemppiä muuton loppurutistukseen.
 
Naurukohtaus Voimia sulle!

Hampaita ei vielä ole, ei tunnu eikä ole viitteitä, että tulossa olisikaan. Mountain älä siis huoli :hug: Meillä muuten luetaan kirjaa samalla tyylillä ku teillä. Lähinnä se on esine jota on kiva paiskoa ja järsiä.

Hedelmäpussi on ainakin tällä hetkellä paaaaljon kiinnostavampi omenalohko sisällään kuin se pelkkä omenalohko vauvan kädessä. Tein ihan kokeellista tutkimusta koehenkilönä vauva :LOL: En ole ostanut pussukkaa neuroottisuuksissani vaan ystävän suosituksesta.

Isyysloma/-kuukausi ei pidetä, kuten ei mitään vapaita yleensäkään :D

Housuvaipat on käytössä normi vaipan ohella. Huomattavasti helpompi on pukea se housumalli kun paikallaan ei oo kiva olla.

Katjahei Kiitos tiedosta. En äitiyspakkausta ottanutkaan, mutta kaikki ne opukset olen lukenut, tosin en muista näemmä niiden sisältöä :LOL:

Marni80 Joskus mullakin iskee tuollainen fiilis tekemättömien asioiden suhteen! Silloin ootan päivän pari, että meniskö fiilis ohi ja teen listan mitä pitäis tehdä. Sitten alan vähän huomaamattani niitä purkaan ja vedän suurella nautinnolla aina viivan yli kun tehtävä suoritettu. Sitten kun kaikki on tehty niin huomaan niiden hoituneen vähän vahingossa siinä muiden hommien sivussa :whistle:

Alkoholipolitiikka Just hetki sitten join yhden pikku tölkin lonkeroa. Ihan ok. Jos joisin toisen niin sekin vielä ois ok. Harvoin tulee silti kahta juotua. Jos menee sen yli niin en mene vauvan viereen nukkumaan enkä imetä ennen kuin varmasti alkoholi on poistunut minusta. Tietysti ne kerrat olen tiennyt jo etukäteen, että sinä iltana menen kaverille iltaa istuun, joten pullolla mies hoitaa syötöt ja äippä nukkuu yksin. Tällä viikolla olen juonut yks ilta myös lasin punkkua. Siinäpä tämän viikon kulutus, voi olla, että ens viikolla en juo mitään ja seuraavalla vaikkapa kaverin kanssa yhtenä iltana 4. Riippuu fiiliksestä ;) Jos minä olen poissa niin mies on nolla linjalla kun on vauvan kanssa. Aina niin, että toinen ei ota mitään jos toinen ottaa.
 
Voi sose sentään! Mulle tuli nyt ihan kamala morkkis noista valmissoseista! Mä alan nyt pikapuoliin tutustua tohon sormiruokailuun, se kuulostaisi enemmän mun jutulle kuin soseuttaminen ja pakastaminen.

Alkoholia en käytä muutenkaan, enkä varsinkaan vauvan kanssa. Olen siis tähän huono vastaamaan, mutta itse ajattelisin niin, ettei saunaolut tai lasi viiniä ruuan kanssa maata kaada. Enempää en kyllä ottaisi, ja odottaisin kyllä niin kauan että alkoholi on varmasti poistunut elimistöstä ennen kuin imettäisin.

Hampaita on meillä alhaalla ne samat kaksi kuin jo pitkän aikaa ja ylös on juuri puhkeamassa yksi. Sen suurempia oireita ei hampaiden tulo ole aiheuttanut.

Yöt ovat vähän levottomia täälläkin, ja vauva kyllä syö rintaa öisin. Jos olisi korvikkeella, lopettaisin varmaan jo yösyötöt (jos olisin varma, ettei ole nälkä), mutta kuten moni tässä jo sanoikin, tuo rinta lohtua ja läheisyttää ymv. ja se on niin helppoa... Molempia edellisiäkin olen yöllä imettänyt, ja kummallakin on todella hyvät hampaat, esikoinen nyt ekalla.

JAKSUJA ja HALEJA kaikille sitä tarvitseville, ja hatunnosto painoa pudottaneille!
 

Yhteistyössä