Maalismussukat - syntyneet

Littledeath Lapsi voi yöllä syödä myös ikäväänsä. Meillä tuo piirun päälle nelikuinen syö yöllä 1-2 kertaa, jos nukkuu kainalossa, mutta omassa petissä nukkuen syönnit ovat 2-3 tunnin välein. Näin olin jo itsekin päätellyt ja terkkari vahvisti kantani.
 
Huomenta!

Mulla aikaa on näin aamuisin yleensä jonkin verran vauvan syötön jälkeen (on tapana muutenkin lukea iltalehti aamuisin tästä koneelta). Tästä sitten kohta lähdetään ulos ekoille päiväunille. Iltaisin on aikaa käydä ainakin lukemassa ennen vauvan viimeistä syöttöä, kun mies hoitaa aina nuo isompien lasten iltatoimet. Joskus on jotain päiviä, ettei millään kerkeä, varsinkin jos on jotain "extra" tapahtumaa... Joskus on myös päiviä jolloin isommat lapset on millon missäkin iso´vanhempien kanssa ja silloin aikaa ois vaikka muille jakaa, tai siltä se ainakin tuntuu.

Voimia kaikille joilla vauvat vielä öisin herättelee! Meillä eilen heräsi ihan omituiseen aikaan, joskus kahdelta... otin sitten viereen ja siinä se sitten oli tissillä miltein koko yön, mutta kuitenkin nukkuikin ja sain myös itse jotenkin nukuttua. Tuo meidän keskimmäinen on enempi se probleema jos viereen tulee, kun hän pyörii ihan mahdottomasti ja jalat käy kuin potkuri, joo eihän siinä muuta voi kun kääntää selkää...

LD: aika paljon taitaa refluksin oireet olla, toivottavasti jotain apua lääkäriltä nyt saat!

Meillä toi kuumuus ei ole vauvaan hirveesti vaikuttanut tai ei ainakaan ole minusta mikään hirveen itkuinen sen vuoksi, toki hikinen kuin mikä ja päiväunet ei ehkä ihan niin pitkät kuin ennen tätä kuumuutta.

CB:lle voimia myös vaikeeseen päätökseen... kyllä sellainen omienkin vanhempien lähellä oleva apu varmasti olisi tarpeellinen, jos yksin joutuu lapsiperheen arkea pyörittämään, mutta muuttaminenkin on sitten oma juttunsa, kiva että otat lapsetkin huomioon päätöksenteossa.

Kuukautiset: yhden kerran olleet nyt, ja ihan oli pimeet. Kesti ehkä kaksi päivää ja ehkä jotain teelusikallisia tuli. Ens kertaa odotellessa...

Jaahas, nyt sitten hommiin. Kaikille hyvää viikonloppua!! :wave:

Mindi83
 
tillukas: Nukkuu mun vieressä yöt.. Ei ole oikeastaan pitkään aikaan nukkunut pinniksessä, paitsi päivällä joskus. Olen myös kokeillut nukkuisko sittenkin pinniksessä paremmin, jos herää herkemmin kun olen vieressä, mut ei muutosta..

Ei auta velli, ei kiinteät, ei maitomäärän lisäys.. Silti syö niin usein. Monet refluksivauvathan syövät lohtuunsa tai kipuun, koska se ruoka helpottaa kipua kurkussa. Toivon niin että lääkäri ottaa mut todesta! Vauva öisinkin nieleskelee ja saattaa herätä siihen. Ja kun vauva kasvaa plussakäyrällä niin eivät kumminkaan usko että se pulauttelu on niin runsasta.. Melkein toivon että painontulo olis nyt hidastunut radikaalisti..
 
LD Onko pinniksen pääty reilusti koholla? Meillä on Brion pinnis ja sen päädyn alla orthexin iso pyykkikori. Sillä jalat nousee 10-15 senttiä ilmaan. Sängynpäädyn kohottaminen on myös aikuisille paras apu yöuniin, meillä esim. puuttuu aikuisten sängyn jalkopäästä sängynjalkoja 5 senttiä.

Jos neuvolalääkäri ei reagoi oireisiin, hakeudu yksityiselle. Ei ole laitapeliä, että vauvalla on kurja olo.
 
Viimeksi muokattu:
LD mun keskimmäinen oli refluksivauva, mutta kasvoi plussakäyrillä kaiken aikaa.
Ainoa lääke mitä saatiin, oli gaviscon-mikstuura mitä saa apteekista käsittääkseni ilman reseptiä. Se auttaa oksennuksen tuomaan poltteluun ruokatorvessa. Muuta hoitoa emme mekään saaneet kun vauva kasvoi aina hyvin. Tsemppiä sulle!

Vieressä nukuttaminen oon aina sanonut että jos vauvan yöunet huonot omassa sängyssä niin vauva viereen vaan. Yleensä ne yöt parantuu huomattavasti kun vauva saa läheisyyttä.
Luin mielenkiintoisen artikkelin (en muista kuka kirjoittanut) perhepedistä ja siinä oli kohta missä kysyttiin miksi aikuinen saa vaatia läheisyyttä nukkumiseen mutta miksi se evätään pieneltä vauvalta?
Ja että miksi kielteisyys perhepetiin lähtee aikuisen tarpeesta:"En saa nukuttua jos vauva vieressä."
Artikkelissa myös kyseenalaistettiin unilelun/unirätin käyttö tyydyttämään pienen vauvan läheisyyden tarvetta.
Huom. Minä en tosiaankaan arvostele kenenkään tyyliä, opin itse vain kantapään kautta kuinka paljon paremmin vauvat nukkuu äidin kainalossa. Esikoinen kun valvotti aina nukkuessaan pinniksessä, minne hänet laitoin nukkumaan muiden ihmisten (neuvolan täti, tuttavat) neuvomana. Ehdottomasti viereen ottaminen kokeilun arvoinen asia mikäli yöt on perseestä.

CB Paljon voimia myös sinulle!!! Mikäli kaipaat ystävää niin minä mielelläni olisin ystäväsi :hug:
 
Heips!

Meilläkin mennään nykysin päikkäreille huudon kanssa.. Ja noi on just kaikkein turhauttavimpii, et tosiaan nukutat 30 min. ja nukkuu sen jälkeen sen saman, tai meillä välillä sen puolen tunnin nukutuksen jälkeen nukutaan 15 min.... Noh josko vaan joku "vaihe".

Onko muilla muuten sellasia vauvoja ketkä ei todellakaan nuku mihin tahansa? Hauskanen täältäkin meinaan lukee, ku on nukahdettu sitteriin tai leikkimatolle kesken puuhien ym.. Meillä tällästa ei oo tapahtunu koskaan. Tällä hetkellä nukahtaa tasan vaunuihin keikuttamalla ja iltasin sänkyyn kun meen viereen nukuttaan, eli tissi suussa. Vaikka ois iltasin tuhannen väsyny ni ei meillä nukahdeta nykysin ees syliin tissillä, vaan pakko mennä sänkyyn.

marr: mä tässä jokunen aika tiedustelin tota samaa täällä noista menkoista, kun mulla oli kans myöhässä. Mut alko sitten. Ehkä tosiaan toi imetys sit kuitenkin vaikuttaa ettei ihan säännölliset oo? En tiiä. Me siis täysimetyksellä ja mulla on silti ollu ihan normaalisti kolmet menkat.

Meillä nyt ruvettu tutkimaan varpaita ihan toden teolla. Hauskanen alkuun, ku oli sen näkönen et "hei, näitähän on lisää" :D Ja nyt sit varpaat koko ajan käsissä. Käsien käyttö paranee myös selkeesti koko ajan :)

LD:L Vaadit et sut otetaan tosissaan! Eihän toi nyt ainakaan normaalii oo..

CrystalBlue: Sulle toivotan jaksamisia! Ja vanhemmat ja ystävät lähellä varmasti tosiaan auttais sunkin jaksamiseen.

Mies lähdössä tänään ja huomenna Ruisrockiin, saas nähdä millanen "perhekriisi" saadaan siit aikaseks, ku ite oon viel kipee eli voimat aika vähissä ja silti sit pitää hoitaa kaikki ite :stick: Noh, eihän tuo nyt niin paljoo oo ollu, mut jotenkin kuitenkin vähän sellanen fiilis, et miks hän saa mennä? Ku mä en voi. Ei mitenkään meinaan ees kysyny et voiko mennä. En nyt tarkota, et kaikkeen tarvis lupaa multa kysyy, mut ehkä ymmärrätte. Yhdessä kuitenkin tää lapsi tehty. Noh, kyl tää "kiukku" täst helpottaa, eikä varmaan muuten mitää oliskaan, mut just ku ite puol kuntonen, ni harmittaa enemmän..

Nyt laitaan pyykkii, sitä on viel super paljon nyt, ku aamulla kävi kakka vahinko :p eli lakanat taas vaihtoon. Mukavaa päivää! :)
 
heissan taasen!

Pitkästä aikaa taas koneella. Vauva tosin keikkuu sylissä ja yksisormijärjestelmällä kirjoitellaan =)

CB Voimia päätöksentekoon ja elämäntilanteeseen! Teidän perheessä on vuoteen mahtunut paljon isoja muutoksia.

Meillä on käännytty mahalleen parin viikon ajan. Jonkin aikaa poika viihtyy massullaan, mutta sitten alkaakin jo kauhea ähinä kun pitäisi päästä eteenpäin. Takaisin selälleen ei myöskään itse pääse, vaan jonkun on käytävä välillä "pelastamassa"poika takaisin selälleen. Välillä poika kääntyy mahalleen myös nukkuessaan, enkä kyllä aina henno käydä kääntämässä takaisin kyljelleen, kun hän niin makeasti koisii.

LD Refluksiasiaan en osaa ottaa kantaa, koska siitä ei itselläni ole kokemusta. Kokemusta on vain kahdesta pojasta, jotka söivät monta kertaa yössä lähemmäs vuoden ikään saakka. Yritin nukuttaa vieressä, pinniksessä, jopa sitterissä!, antaa maitoa, velliä, sosetta, puuroa jne. Mikään muu ei tehonnut nukkumiseen kuin aika. Pisin pätkä mitä kumpikaan suostui yhtä kyytiä nukkumaan oli n. 4 tuntia, eikä sitäkään tapahtunut kuin kerran yössä, jos silloinkaan. Tilanne helpotti oikeastaan vasta sitten, kun pojat lähtivät kunnolla kävelemään ja väsyttivät itsensä liikunnalla. Toivon sydämestäni, että teillä yöt helpottavat aikaisemmin! :hug:

Komppaan Tiinelliä tuossa perhepetiasiassa! Noin olen itsekin asioita pähkäillyt. Mutta kukin toimii tyylillään!

vellejä ja soseita ei meillä ole vielä maisteltu. Ehkä joskus kuukauden päästä aloitellaan, katsotaan nyt. Miehellä olis kova into antaa jo soseita, että hänkin pääsisi osallistumaan tähän syöttöpuuhaan. =)

sane muutto lähestyy! Huippua! Jaksamista vielä viime metreille! :)

Tänään pitäisi vielä huitaista viimeiset pari mattoa puhtaaksi, kun nyt olis otolliset kelit kuivatella niitä. Eläköön painepesuri! Käy se sillä vaan niin kätevästi!

Aurinkoista ja sopivanlämpöistä päivää toivotellen,
pikkutalvio ja poika n. 3,5 kk :cool:
 
Jos ees pikasesti ehtis jotain ennen kuin poika taas herää pikkunokosilta. Kyl nää lämpimät ilmat vaikuttaa heti päivärytmiin. Nytkin nukkuu tuulettimen alla, mut ei auta unen pituuteen. ensi viikolla taas kylmää, niin nukkuu velkansa pois.

uni ei nuku missä vaan, päivällä vaunut tai mun syli. joskus kuumilla mun kanssa mun sängyssä. yöt nukkuu pinnasängyssä ja hyvin nukkuu. ensimmäinen pätkä 4-9 tuntia ja aamulla sit vielä lyhyempi. meillä herätään klo 5 leikkimään, mut illasta saattaa mennä jo klo 18 nukkuun. Aamusin saatan jättää pojan nukkuun mun viereen, kun nukkuu sit aamusta pidempään kun omassa pinniksessä. herää kun siirrän.

Tänään poika yllätti nukkumalla 730 asti ja ensimmäinen uni pätkä oli 7 tuntia, luksusta. Tänään alan antaan peruna-porkkana velliä illassa, jos sellasen 50 ml uskollan ja loput maitoa. nyt olen antanut 30 ml velliä maidonseassa ja ei oireita parin päivän aikana. Muita kiinteitä en aio aloittaa ennen 5 kk ikää ja sillonkin vielä harkitsen.

silmien rähminen meillä kans rähmi, mut vaan ensimmäisen kuukaudet. Jatkuvasti sai pestä, kun silmä ummessa ja pikkusesta kurjaa. Kyynelkanavaa hieroin usein, mut musta siitä ei selkeetä apua. Toivottavasti Lennin silmä sondataan nopeeta auki. Meille lääkäri sanoi et jos ei vuoden ikään mennessä lopu rähminen, sit lähete silmäpolille. Reseptin sain varulle sillon 6 viikkos neuvolassa. aika pitkä aika toisen kärsiä vuosi ahtaasta kyynelkanavasta.

Marr Voimia jaksamiseen. Siskollani kanssa ns vaativa lapsi. Hän ei saa edes syödä ellei vauva sylissä. Heti alkaa kitinä jos joku ei viihdytä ja äiti näköpiirissä. Käyn hänellä usein kylässä, koska hänen poikansa huomattavasti vähemmän äidin kaipuinen kun touhuu serkkunsa kanssa. Viihtyy edes hetken yksikseen ja siskoni nauttii niistä hetkistä ja touhuaa omiaan, minä katson ettei pojat ole ihan solmussa

kuukautiset ei ole näkynyt. yhdet oli kun aloitin minipillerit, sen jälkeen ei ole näkynyt. Ei tosin kuuluskaan näkyä.

soseet ja vesi mulle kans sanottu et kiinteiden aloittamisen yhteydessä tulee aloittaa myös veden anto, koska elimistö tarvii enemmän vettä ravinnon sulattamiseen ja kuljettamiseen.

keittäminen vieläkö keittelette tuttipulloja ja tutteja ja koska meinaatte lopettaa? mun tekis jo mieli lopettaa, mut ajattelin sitkuttaa tuonne muuttoon asti. Musta meidän kone ja muutenkin paikat ihan paskaset suoraan sanottuna, kun ei huvita enään paljoa siivoilla.

annatteko jo korviketta jääkaappikylmänä? minä vielä imetän, mut iltaisin olen antanut sen 100ml korviketta, joka nyt vaihtuu pikkuhiljaa velliin. mut mietin vaan. huoneenlämpösenä olen antanut jo pitkään, mut jääkaappi tavaran lämmittänyt

Eilinen päivä meni kuvatessa hajonnutta vessan allasta. Oli putkimies vahingossa kolauttanut ja siinä halkeama. Ei haittaa käyttöä, mut lähtökohtana on uudessa kodissa ehjät tavarat. Toivo taan et menee johonkin takuuseen tai hommaavat uuden.
Joka päivä valmiimpaa ja valmiimpaa. Olisko huonoa onnea alkaa ensi viikolla pakkaamaan jos pahvilaatikot tulleet???? Ei jaksa Odottaa!!!!!
Pitäs mennä vielä valkkaan muutamat laatat ja kodinkoneet, mut tuntuu ettei tuo mies ehdi, kun vaan rakentaa kaiket päivät.
Pikkuhiljaa pääsee suunnitteleen pojan juhliakin, meillä siis nimiäiset vieläkin pitämättä. Osa sanoo, mitä niitä murehdit kun kaikki jo nimen tietää. Mua loukkaa toi asenne, juhlassa on tarkoitsu juhlia uutta perheenjäsentä ei nimeä. en haluu et ekat juhlat on 1 v synttärit. Ihan kun osa sitä mieltä, ettei mun kannattas edes mitään juhlia pojalle enään pitää. AARRGGHHH

nyt pikku-E heräs ja aletaan taas leikki tuokio ;)

sane
 
Tuun viel pikaseen kommentoimaan tota vieressä nukkumista. Meillä siis nukutaan vieressä ja neiti herää nykysin vähintään neljä kertaa syömään ja neljä kertaa on vähän, eli useesti vielä useemmin! n.1-2h välein. Mä oon aatellu, et voisko johtuu siitä et on vieressä? Ku "haistaa" äidin koko ajan? En tiiä. Oon meinaan harkinnu pinnikseen laittoa josko auttais asiaan? Mut sit en oo vaan raaskinu.. Onko tällasesta kokemusta? Tai sit vaan just niin, et ei välttämättä mikään auta.. Ite en siis tilanteesta kauheesti kärsi just ku on vieressä, ni enpä muuta ku pikkasen silmiäni raota ja tunge tissin suuhun :p
 
refluksia ei ole mun lasten kohdalle sattunut, mut on taatusti rankkaa. yhen tutun tiedän kellä oli. ja mikä pahinta, vauvalla on kurja olla.

pullojen keittäminen välillä keitän, en enää joka pesun jälkeen kerran kiinteää jo syö. tutit on välillä millon missäkin, keitän sit kunnolla puhtaaksi niin on kivempi toisen sitä mutustella ;)

päikkäritihan päin honkia tänäänkin... tuo liikkumisen riemu teki sen että enä ei haluta nukkumaan :)tänään on nukkunut aamupäivällä tunnin kun kauppareissullla oltiin, toki on niin kuumakin taas. mutta tähän asti helteellä nukkunu loistavasti ja nyt vaan halutaan olla leikkimatolla ja kääntyillä ja kiljua.... :D
jospa nukkuu sit yön paremmin. onneks näitä samoja kokee nyt moni muukin ;) se hyvä puoli tässä palstassa on, että nyt kun ite on aika tattis ni lohduttaa et enpä hei ole yksin...

juoruilu törmäsinpä sattumalta yhteen ystävään kaupassa. en oo nähny hetkeen. kuullut vaan ettei häntä kiinnosta olla mun kanssa tekemisissä. nyt kun jouduttiin kasvokkain, sanoin ihan suoraan, lempeästi kylläkin, että enpä ole viittinyt edes yrittää pitää yhteyttä kun näin suoraan on ilmoittanut et mun kanssa ei halua olla tekemisissä. Hän oli vähän hankalan näkönen ja kertoikin miksei. oli puolestaan kuullut mun muka sanoneen jotain mikä on aivan eri mitä oon oikeesti sanonut! ja hän on siitä loukkaantunut. no, saatiin asia onneks selväksi, ja sanoinkin että oikeesti, täällä ihmiset puhuu selän takana enemmän kuin tietäävät. että kaikkea ei kannata uskoa mitä mustakin on kuullut. tässä näkee sen pahan tahtoisen juoruilun tulokset. sen myötä jotkut sitten tekee omat johtopäätöksensä, ja näin ei seuraa mitään hyvää.
onneks asia on nyt hoidettu, ja onneks sain itse rohkeutta mennä asian ytimeen :) sovittiin sitten jo samantien et hän tulee käymään tai mä meen sen luo :)

jääkaappikylmä korvike näiden helteiden aikana oon välillä kokeillut antaa kylmänä, ja mielellään tuo juokin. muuten saattaa maidon vedelläkin ihan huoneenlämpimänä.

vieressä nukuttaminen on sellanen asia mitä mä en uskalla. ei mun nukkumisesta tule mitään kun pitkin yötä vahdin ja säpsähtelen ettei ole vauva jääny alle... et siinä tapauksessa oma uni häiriintyy. mieluusti pitäisin lähellä kyllä. no, meillä on sängyssä monta pehmoa ja parikin riepua, yleensä laitan nukkumaan niin että riepu toiseen kainaloon ja pehmo toiseen. ja se voi olla mikä tahansa pehmo, ei niin että se lapsi on vielä 15 vuotiaanakin saman nalle kainalossa kaverin luona yötä, kyseistä nallea ei ole saanu pestä kertaakaan sitten vauva-vuosien :D et juu.


aaa ihanaa, nyt se nappula sammu, ja aivan kuin salaman iskusta. vein vaan sänkyyn ja taju veks :D joskus näinkin.tässä saan sit molemmin käsin kirjottaa ... sit pihalle kastelemaan kukkasia ja siistimään rojuja nurkista pois.
säärikarvatkin rehottaa sänkineen, jos menis ne tohon terassin reunalle ajamaan niin ois ees se homma tehty tältä päivältä. mittari näyttää varjossa 31. et paljoa tuolla pihalla ei jaksa ees tehdä.

sane mä oon muuttanut aina niin et oon pakannut hyvissä ajoin jo melkeen kaiken. on sit lähempänä muuttopäivää jotenkin vähemmän ollu ressiä pakkaamisesta. en tiennykkään et se vois tuoda huonoa onnea??? ilmankos.... heheh moni asia loksahtikin tolla periaattella kohdalleen ;)
no mutta, mä tulisin mielelläni muuttoavuksikin jos vain tunnettais :D tai no, eipä siihen kauaa ole ennenkään menny kun mä olen tutustunut uuteen ihmiseen ;)

chrystal blue voimia sulle kovasti!!! paikkakunnan vaihto on aina rankkaa myös muksuillekin.... olikos sulla kouluikäisiä ne isommat jo? mä aikoinani kysyin kans lapsilta, että oisko he halunneet vaihtaa koulua kun oli sellanen tilanne et ois voinut. mut lapset halusi pitää entisen koulun ja tutut kulmat ja tutut kaverit. et monesti aikuiset tekee päätöksiä oman mielen mukaan, mutta mun mielestä on kans hienoa, että vaikka sulla on rankkaa niin jaksat silti ajatella miltä lapsistakin tuntuu ja mitä ne tykkäis :)
mäkin voin olla sun ystävä jos haluat :) ja misäs kaukana sä asustitkaan tällä hetkellä? tsempitykset joka tapauksessa :hug:

noniin, nyt mä lähden tästä askareisiin..... toivotaan helteiden loppumista, ei tää yli-kuuma kivaa ole vaikka lämmin onkin kiva.

floweri ja vauva melkeen 4kk :)
 
CB:lle paljon voimia myös täältä:hug: Toivottavasti asiat järjestyy pian.

Myös LD:lle voimia vauvelin kanssa. Jotkut tosiaan ovat sellaisia että nukkuvat vielä yli yksivuotiaanakin huonosti,toisilla auttaa aika. Toivottavasti saatte selvyyttä mahdolliseen refluksiin:hug:

vieressä nukuttaminen niin tästäkin voidaan olla montaa mieltä ja varmasti ollaankin :) Itse en ole koskaan nukuttunut viereen,se on sopinut paremmin sekä minulle että lapselle. Joku tuossa mainitsikin että vauva voi haistaa äidin koko ajan ja näin se häiritsee unta mutta sitten taas jotkut lapset vaativat sen äidin siihen viereen nukahtaaksen,tapoja on yhtä monta kuin lastakin:) Kukin taaplaa tyylillään ja mulle se on aika sama miten muitten lapset nukkuu ja kenen vieressä :D

pullojen keittäminen en ole keittänyt kun pari kertaa joskus sillon alussa:whistle: Toki pesen pullot heti käytön jälkeen ja käyvät koneessakin useita kertoja viikossa mutta keittämisen olen jättänyt. Esikoisen kanssa keitin kiihkona aina syöttöjen jälkeen ja se oli kyllä tosi uuvuttavaa. en nyt sano että se olisi jotenkin tyhmää jos jotkut muut keittelee omiaan mutta itse en sitä tee. Kolmannen lapsen kanssa sitä on niin huoleton :D En ole keittänyt tuttejakaan ennen käyttöönottoa(siis upouusia) pesin vaan hyvin:whistle: Mökillä ollessa keittelin pullot ja tutit koska siellä ei saanut niin perusteellisesti pestyä kun juoksevaa vettä ei ollut mutta emmä kotona enää. Tutteja keittelen silloin tällöin,ne kun käy keskimmäisen suussa ja ties missä mutta pulloja en enää niinkään.

jääkaappikylmä korvike ei oikein mene. Sellasen janohuikkana kyllä mutta ei ´koko ateriana´. Nyt onkin poika halunnut pelkkää vettä,ei maitoa kun on niin kuuma.

Toivon tosiaan että saataisiin apua Lennin silmiin :( Olikos se floweri kenen lapsella oli ollut sama? Minkäikäisenä pääsitte sitten siihen toimepiteeseen? Eikös lekurit yleensä sano että vasta vuoden ikäisenä' se tehdään jos tehdään. Aika kurjaa jos lääkäri nyt ensi viikolla sanooe että ootellaan vielä puoli vuotta ja sitten tehdään jotain :(

Jaaha,meikä rojahtaa sohvalle,mies on kaverilla käymässä ja lapset nukkuu,ihanaa :)

Viileää yötä toivotellen

-Naurukohtaus ja Lenni ensi viikolla 5kk:heart:
 
Viime yö meni paremmin. Nukkui jopa 21:30-3:30!!! Ja siitä sitten puoli seittemään.

Mä en anna korviketta jääkaappikylmänä. Mieluiten lämmitän jos mahdollista. Tai annan edes huoneenlämpöisenä. Yöllä saa usein huoneenlämpöisenä kun otan pullot jo sängyn viereen niin ei tarvi sen pitemmälle lähteä laittamaan.

Keitän pullot joskus kun siltä sattuu tuntumaan :p

Mä aloin nukuttamaan vieressä käytännön syistä. En saa pinnistä oman sängyn viereen, ja vauvalla oli se juttu että tuttia piti olla laittamassa koko ajan takaisin niin helpompi oli kun nukkui vieressä. Ja sitten huomasinkin että oikeestaan on kivempi kun nukkuu vieressä :p Tuntuis jo oudolta nukkua ilman vauvaa. Mutta ymmärrän kaikki tavat. Itse olin aluksi sitä mieltä etten todellakaan nukuta vieressä. Pääasia että jokaiselle on löytynyt se itelle paras keino :) Mä en oikeastaan liiku unissani kun vauva on vieressä. Aina nukahdan ja herään samassa asennossa.

Kiitos neuvoista veden antamiseen samalla kun antaa kiinteitä. :)

LD + Pikkunen 3kk 4vko
 
vauva tänää 4kk :)

pikaisesti käyn täs ennen perheen kauppareissua...
muksu oli n. 8kk kun päästiin kyynelkanavien operaatioon. kannattaa kovana vaan vaatia hoito ajoissa :)

nukkui viime yön ihan kokonaan :)

äh, kiiru.... palaan myöhemmin...
 
Kaarja: Meillä ainakin auttoi omaan sänkyyn laittaminen yöuniin positiivisesti. Jos tyttö nukkuu koko yön vieressä heräilee syömään paljon useammin mitä omassa sängyssä. Toiset sanoo, että omaan huoneeseen siirtäminen auttaisi vielä enemmän mutta sitä ei olla vielä raaskittu kokeilla. Tyttö syö aamusta joskus klo 5-6 niin jää siitä sitten aina viekkuun nukkumaan mutta siihen asti nukkuu omassa sängyssä. Ainakin meillä koko perheen unet parani, kun tyttö siirtyi pinnikseen nukkumaan.

Pulloja en keitä, tutti osat kyllä joka ilta uitan vedenkeittimessä keitetyssä vedessä. Samoin kuin tutit. Pullot käyvät tiskikoneessa. Meillä menee vain 1 pullo vrk:ssa, kun iltamaidon saa lypsettynä pullosta kun iltaisin tuppaa rinnalla vaan riehumaan.

Jätin nyt perunan ja porkkanan hetkeksi pois ja olen antanut päärynääpelkästään ja tänään sai mustikkaa maistaa. Ilmavaivat loppui ja yöt palasi normaaliin eli yhdellä syötöllä mennään + syö aamusta aikaisin ja jatkaa hetken unia. Ehkäpä peruna on vielä liian vahvaa. Neuvolassa tosin sanottiin, että 5kk mennessä pitäisi jo olla kolme kertaa vrk soseita mutta nyt annan vain kerran.

Marrr ja pikkuneiti reilu 4kk
 
Heh täällä olikin just ollu puhetta tosta pullojen keitosta ja korvikkeen annosta kylmänä ni empä mie sitten kyselekkään..:LOL:

Pakko tänne purkaa sydäntä ku ei noita ystäviä oikein ole...:| Mä alan olla ihan loppu, henkisesti. Mä siis hoidan tyttöä käytännössä ihan yksin vaikka mies on nytkin ollut 1,5kk saikulla. Teen siis ihan kaiken tytön hoitoon liittyen ja lisäksi koitan parhaani mukaan pitää kotia kunnossa ja juoksuttaa koiraakin.. Niin sainpa tietää että mies on kirjoitellut jollekin vieraalle naiselle ja "haukkunu" mua sille että ku minä en tee kotona mitään!!! Hei haloo, kokeileis ite hoitaa tyttöään edes muutaman tunnin niin tietäis että et todellakaan saa kaikkea aikaseksi ku neiti vaatii nykyään kokoajan seuraa tai jos viihtyykin lattialla niin en uskalla jättää yksin ku tosta meidän koiravanhuksesta ei aina tiedä..
Ja kaiken lisäks musta tuntuu että tyttö vaan huutaa mun kanssa. Tein mä mitä tahansa niin se vaan huutaa. Mä en pääse minnekkään ku se huutaa eli ollaan 4seinän sisällä..:'( Ja sit ku sanon miehelle että olis kiva munkin päästä jonnekin niin tää vaan tuumaa että senkus meet mutta ota tyttö mukaan..:| Se kyllä saa ryypätä ja rellestää samaan tyliin mitä ennenkin mutta minä joudun suunnittelemaan kaikki menot tyyliin viikkoa ennen ja niin että tyttö on mukana..
No eilen "pääsin" käymään yksin kaupungilla, ja sit illalla jotenkin tuumasin että olis kiva käydä jossakin niin kehtas sanoo että vastahan tuota kävit..:(
Mä en tiedä kauanko mä jaksan tätä ku tuntuu että en vaan yksin kertaisesti riitä kaikkeen. Ja mies kyllä tietää nää mun tunteet mutta ei sitä kiinnosta:'(
Tätäkin kirjoittaessa oon itkeny silmät päästä ja viime yönä itkin itseni uneen...

Anteeks, mutt oli pakko tänne purkautua...
 
katjahei: Eroon tollasesta miehestä jos ei järkipuhe auta. Mitä sitä olemaan paskassa suhteessa. Jos mies ei tajua missä mennään vaikka yrität puhua, tai ei edes halua kuunnella, niin sinuna lähtisin vetämään! Täällä kans tuo ongelma että vauva huutaa vaunuissa. Olen ollut tosi paljon 4 seinän sisällä sen takia. Mutta nyt olen vähän rohkaistunut lähtemään. Tampereen tapaaminen jotenkin toi uskallusta, sillä muidenkin vauvat kitisi ja huusivat välillä, eikä se ollutkaan niin ihmeellistä. On kyllä tosi ikävää kun saa pelätä koko ajan kun jossain liikkuu että millon vauva saa raivarit.. mut eiköhän se siitä joskus!
 
katjahei Ei tarvitse pyydellä anteeksi, kun purkaa tunteitaan tänne. Sitä vartenhan tää palsta on, että saadaan vertaistukea. Ikävältä kuulostava tilanne sulla. Olen LD:n kanssa samaa mieltä, että huonoa miestä ei kannata pitkään katsoa, jos ei hällä ole haluakaan parantaa tapojaan. Vaikka ero on kyllä aina vaikeaa, varsinkin kun on jo lapsi. Rohkeutta ja voimia, minkä ratkaisun ikinä teetkin! :hug:

Vaunuissa huutava lapsi kuulostaa niin tutulta! Esikoinen ei hirveästi vaunuilusta välittänyt. Varhain kiinnostui niin ympäristöstään, ettei olisi malttanut vaan makoilla vaunuissa. Kun pystyi istumaan, niin aloimme käymään ulkona matkarattaissa niin pystyi katsomaan maisemia ja nukahtaessaan laskin selkänojan alas. Sitä ennen saatoin esim. neuvolamatkalla joutua kantamaan huutavaa lasta kainalossa ja pukkaamaan rattaita samalla. Huoh. Tää kakkonen tykkää enemmän nukkua vaunuissakin. Onneksi.

Meidän vaaveli nukkuu sekä vieressä, että omassa pinniksessä. Otan vauvan aina viereen tissille ja yleensä nukahdan. Sitten kun havahdun, nostan hänet omaan sänkyyn nukkumaan. Monesti nukkuu kyllä koko yönkin vieressä, meen aina vähän tilanteen mukaan.

Pullot keitän vielä aina, kun niitä käytetään meillä niin harvoin. Silloin vain, kun poika on hoidossa. Tutit keitän myös, mutta harvemmin, ne kun ovat meillä aika vähällä käytöllä.

Hurjaa kuinka pian neuvolan suositukset kiinteisiin muuttuu! Esikoisen aikana (2,5v sitten) suositeltiin, että kiinteät aloitettaisiin vasta 6kk iässä. Aloitimme kuitenkin jo 4kk maistelun. En muista kuinka pian aloimme syödä useammin kuin sen kerran päivässä. Mutta että 5kk jo kolme kertaa päivässä! Tuntuu hurjalta. Nyt mulla on ongelmana, millä aloittais kiinteiden maistelun. Vanhat perunat on jo aika huonoja ja uusia perunoitahan ei saa antaa pienille lapsille. Bataatissa tökkii se, että ne ovat ulkomaalaisia. Jotenkin tuo ehec-jutunkin takia haluttaa antaa lapsille vain kotimaista ja muutenkin tykkään suosia suomalaista. :)

Nyt lapsilla nälättää...
 
Heippa!

Katjahei: ehdottomasti tänne voi jakaa ne elämään surullisemmat puoletkin! Kaikilta meiltä täältä löytyy varmasti ymmärrystä asialle. Minä suosittelen ihan oikeen rehellisesti asioista puhumista miehen kanssa, kun arki lasten kanssa on välillä aika rasittavaakin, väärinymmäryksiäkin tulee eittämättä eteen, kun molempien jaksaminen voi olla kortilla. Toi että on haukkunut muille on musta kaameeta, en tykkää, eikä se musta ainakaan tilannetta paranna. Tosiaan suosittelen ainakin ennen mitään "jättämistä" puhumaan asioista suoraan pelkäämättä, ehkä mies ymmärtää... jos ei niin ihmettelen.

Tiinelliä komppaan myös nukkumisasiassa. Esikon kanssa minäkin tappelin, ja oikeastaan oisin voinut vaan antaa nukkua vieressä, ehkä oisin itsekin päässyt helpommalla. Vauva viedään nyt pinnikseen illalla nukkumaan ja kun herää pääsee viereen. Mutta minä nukunkin tosi hyvin yleensä, että ymmärrän kyllä ettei herkkäuniset halua sänkyyn "lisähäiriötä".

Maidon lämmitän joskus, nyt ajatellut antavani suoraan jääkaapistä, kun kerran kelpaa.

Tuttipullot: en laita koneeseen, sehän on oikeen bakteeripesä. Yhtä helppona oon kokenut tiskaamisen ja keittämisen, keitän siis joka päivä kertaalleen.

Mites te muut, joilla on lapsia jotka aloittaneet jo koulun tai aloittaa nyt, ootte kokenut tuon lapsesta "irti" päästämisen? Mulla on ahdistusta, kun en osaa luottaa esikoiseen niin paljon jotta päästäisin yksin kulkemaan liikenteen sekaan, tie on tuttu ja monta kertaa käyty läpi, mutta lapsi vilkas ja välillä oikeen huithapeli... Muutenkin tuntuu että nyt hänellä itsellään on ihan hirveä tarve itsenäistyä, jotenkin kaikki paikat täytyisi itse koluta.

Mindi83
 
katjahei tuskin lohduttaa, mutta mä elin tollaista yli 10 vuotta :( ja mies en tiedä puhuiko mun selän takana musta, mutta ainakin vieraidenkin aikaan mollasi. ei sellasta jaksa, eikä tarviikkaan jaksaa. ite olis pitäny älytä häippästä jo vuosia aiemmin mutta vaikeeta oli lähteäkään. voimia kovasti. yritä vain jutella. jos ei muuten niin kokeile kirjoittaa sille kirje. jos sen myötä olisi vastaanottavaisempi. ja vauva varmasti huutaa kun vaistoaa sun kireän mielentilan. näin mulla oli näiden kahden aiemman kanssa. kun miehen kanssa meni huonosti, ite voi huonosti, ja lapset oli hankalia..... toivottavasti asiat selkiintyy!!!! mutta jos mies ei halua olla yhteistoiminnallinen, yksin on suhdetta vaikea pitää yllä :(¨eroon mäkään en ekana missään tapauksessa kannusta, mutta sen tiedän omasta kynnysmattona elämisen kokemuksesta, että sekään ei ole oikein...

vauva itkee kaupungilla no sitten se itkee jos on itkeäkseen :) ei siinä auta kuin olla välittämättä muista ihmisistä. mutta silloin kun ite on totaali-puhki, on mun mielestä viisaampaakin olla kotosalla ja kerätä voimia. noita tuijottajia sitten aina on et niihin kai osaa jo olla huomaamatta näin kun kolmatta kärräilee...

lapsi koulutielle no siihen ei varmaan ikinä totu ;) se on oikeesti kauheeta kun lapselle tulee olo että äiti mä pärjään, ja ite haluais taluttaa käsipuolesta :D mut pakko se on antaa mennä... äidin osa ei tosiaan ole helpoimmasta päästä, ite oon tosi tunteet pinnassa aina koulujen alussa, kyllä sitä sitten tottuu kun rutiinit alkaa kunnolla.
ja kun ekaluokan aloittaneet aikoinaan niin kumpaakin saatoin kouluun ekat viikot. vasta sitten kun kunnolla väitti pärjäävänsä niin uskoin ja uskalsin päästää irti :)

mukavaa lauantai-iltaa kaikille :D
 
marr: Meillä on ilmalämpöpumppu ja on kyllä tosi hyvä näillä helteillä. Saa nopsaan talon viileäksi. Meillä se siis pyörii yön ajan viilentämässä. Sisällä lämpötila on reilu 20 astetta, on hyvä nukkua. Talvella tuo pumppu pitää sopivasti lämmön tasaisena, meillä kun muuten lämmitetään puilla. Tosin kovilla pakkasilla ei ole mitään järkeä pitää päällä, kun vie paljon sähköä eikä hyötysuhde ole hyvä.

Tiinellille pakko sanoa, että meillä vauva nukkuu omassa sängyssä ihan sen takia ku me ei pystytä nukkumaan koko yötä, jos se on vieressä. Yleensä neljän aikaan tulee meidän väliin ja kun nukutaan siitä aamuun, niin mulla on selkä niin kipeä etten kävelemään pysty. Joudun siis nukkumaan huonossa asennossa ku vauva on vieressä.

Pullojen ja tuttien keittämisestä: En muista millon olisin viimeks pulloja keitelly. Tutit keitän
sillon ku otetaan uudet käyttöön. En keitelly esikoisenkaan aikaan hirmu aktiivisesti, eikä tuo kyllä ole siitä sairastunut, ehkä pikemminkin päinvastoin. Meillä vauva myös on jo maistellu vähän ruohoa, ku makoilee tuolla pihalla :)

Jääkaappikylmänä ei ole korviketta saanut, huoneenlämpöisenä kyllä. Ei tahdo maistua jos ei ole lämmitettyä...

Kiinteitä typy syö päivittäin, parhaiten on maistunu hedelmäsoseet, joista persikka oli ihan herkkua Kerran päivässä annetaan ja illalla menee sit 200 ml velliä. Nyt oon pikkuhiljaa alkanu opettaan puuron syöntiin, siis ihan Muksun riisipuurojauheesta teen. Jos tuolla sais noita yöunia pidemmäksi.

Yöunet meillä katkeaa joka ikinen yö 3-4 välillä. Ihan sama mitä syö illalla, niin joka tapauksessa herää syömään. Toki nukkuu jo 6-7 tunnin pätkiä, kun vaan malttais itte mennä illalla aikanaan nukkuun kans, sais itekin nukkua pidemmän pätkän...

Päikkäreitä meillä nukutaan parit-kolmet, riippuu ihan päivästä. Välillä nukahtaa helposti, välillä taas hirveän taistelun jälkeen. Välillä huutaa puolikin tuntia ennenku simahtaa. Oon miettiny, että jos tuo nukahtamisen vaikeus johtuu siitä, että on liian paljon mielenkiintoista näkemistä, eikä malttais nukkua.

Kääntyminen opittiin meillä tänään. Iltapäivällä pyörähti eka kerran ja sen jälkeen ei sit olekaan pysyny enää selällään. Liikkuu myös mittarimatona, yleensä löytyy eri paikasta mihin on jätetty.

Meidän vauva kävi tänään eka kertaa pihalla altaassa uimassa. Meillä on siis sellanen iso, yli 3,5m halkaisija. Veden lämpötila oli melkein 30. Illalla käytettiin toisen kerran ja sukelsi eka kertaa. Tykkää kovasti uimisesta ja aiotaankin nyt kesän aikana mahdollisimman paljon uittaa altaassa ja sit syksyllä aletaan käymään säännöllisesti hallilla.

Mut nyt suunnitteleen nukkumista. Tällaset päivät ottaa voimille, kun on kuuma ja paljon ohjelmaa...

-JennyA ja pikkuneiti 4kk + melkein 1vko päälle-
 
JennyA ei tokikaan mulle tarvitse puolustella omaa nukutuskantaansa, oon vaan itse huomannut tämän pidemmän vierihoidon hyväksi ja tutkimus minkä luin, koen sen meille osuvaksi. Mutta siis jos vauvalla kamalan huonot yöunet, on kokeilemisen arvoinen juttu ottaa viereen jos saisi äitikin paremmin nukuttua.

katjahei iso :hug:!!
Mun exä opetteli olemaan isä vasta eron jälkeen. Kun joutui yksin huolehtimaan pojista, tajusi isänä olemisen arvon. Nykyäänkin jokatoinen vkl on ihan riittävästi hänelle. Hällä oli usein hermot kireällä ja mollasi mua kaiken aikaa. Mutta en ole minäkään helpoimmasta päästä ihmisenä joten olihan hän niin erilainen luonteeltaan ettei liitto olisi voinut toimia. Eroa en ole alun kipujen jälkeen katunut.
Minä elän mukavaa perhe-elämää vasta nyt, eri miehen kanssa, joka arvostaa mua ihan oikeasti ja on kiltti myös mun aiemmille lapsille. Tsemppiä ja jaksamista vaikeaan elämäntilanteeseen!
 
hankala suhde joo eroa en ole itekään hetkeäkään katunut. päinvastoin oisinpa uskaltanut tehdä sen paljon aiemmin niin lapset ei ehkä olis kärsineet niinkään paljon. ite olin siinä sitten jonkin aikaa yksinhuoltajana, seurustelin kyllä mutta uusi mies joka eron jälkeen löytyi, pysyi visusti lapsilta piilossa. annoin heille aikaa toipua kaikesta. vaikka kaikki onkin käynyt äkkiä, oon huomannut kuinka paljon enemmän oon minä itse nykyään :) ja jos mies vielä käyttää paljon alkoholia, on ongelmia vaikea ratkaista.
entisestä muistan tämän.... jos jotain yritti ratkoa, vika oli aina mun, oli liikaa laskuja, mun sukulaiset oli ärsyttäviä.... yms yms. ja kun se sitten joi itsensä kivaksi, oli ihan turha mitään selvitellä. krapulassa tai selvinpäin pinna oli lyhyt kuin mikä.
se mitä mun piti kotitöiden tekemiseen kommentoida, niin kannattaa mennä ite nukkumaan kun vauvakin nukkuu. kotityöt kun ei karkaa sillä välin mihinkään ;) sit kun on levännyt, oon ite huomannu, että vauvakin viihtyy sitterissä paremmin ja sit ite saan häärittyä siinä samalla. ja puolet nopeammin saa hommat tehtyä kuin väsyneenä..... että lepoa ja ruokaa ensin, kotityöt vasta sitten. sanoi mies mitä tahansa ;)

vauvan nukkuminen mitä ihmettä : jo toinen yö peräkkäin eikä kertaakaan ole herättänyt....!!!!!!vaude! seiskan jälkeen uni oli sellasta ähinää vähän väliä mutta muutoin mäkin nukuin 23-07 että oikein riittävät unet näin aikuiselle :) enkä nyt sit tiedä mistä tämmöset nukkumis-lahjat se on yhtäkkiä saanu... toki päivät menee kääntyilyn ja mönkimisen merkeissä, joten oiskohan syy sitten siinä että unta riittää :) päikkärit meni eilen niin et aamupäivällä noin tunti, ja sit 17-19 veti pitemmän pätkän. ja yöunille sit 21:30. ja vein vaan sänkyyn niin sinne jäi. on sit kai niin kuumakin että syliin on kamala jäädä kun hiki valuu :D

ilmalämpöpumppu ois kuin taivaan lahja :D todellakin tehokas kellä puulämmitys, levittää sen lämmön tasaisemmin alueelle. ja kaverilla kellä on niin onpa hiukan kiva näin helteellä kun ei ole sisällä niin hankalaa olla. ainoa harmillinen puoli tossa laitteessa on sen hinta....

jaaha, neitiä hoitamaan.....
 
katjahei Paljon voimia parisuhteeseen!!:hug: Kannattaa tosiaan istuttaa mies alas ja jutella ihan avoimesti kaikki asiat läpi. Jos mies ei kuuntele niin harkitsisin kyllä eroa. PAremmin yksin kuin paskassa parisuhteessa. Itse en ole katunut myöskään eroa eksästä,meillä ei henkiset kemiat menneet koskaan yksiin ja eksällä oli tapana käyttää henkistä väkivaltaa aika paljonkin mikä on jättänty aikamoiset jäljet :( Olen kauhukseni huomannut että olen itse ruvennut tekemään samoin: / Nykyään,4vuotta eron jälkeen,olemme oikein hyvissä väleissä eksän kanssa enkä muistele häntä pahalla. Tulemme loistavasti toimeen kunhan emme ole parisuhteessa :) Ja olen todella kiitollinen että alunperinkään ei tarvinnut ruveta riitelemään erotessa vaan kaikki käytännönasiat ja tytön tapaamiset sujui jouhevasti. Mikään ei ole mielestäni niin surullista kuin aikuset ihmiset ketkä käyttävät lapsiaan erossa välikätenä :(

vauva nukkkuu yhä yöt heräämättä :) Olen nyt antanut velliä aamuin illoin 200ml ja koko puteli menee aina kerralla. Ekalla kerralla annoin suoraan 100ml sekoitettuna korvikkeeseen ja tokalla kerralla jo sen 200ml. Oireita ei ole tullut.

Itsellä on ollut jotenkin ahdistunut ja kurja olo viime aikoina :( Olen nukkunut tosi huonosti viime viikkoina,sillä on varmasti osuutta asiaan. Ja nää helteet on jotenkin niin ahdistavia :( Odotan innolla että tulis sadetta ja ukkosta. Hillitön hedari koko päivän ja muutenkin tukkoinen olo :(

Menen tiistaina ehkäisyneuvolaan :) Käymme läpi minulle sopivia vaihtoehtoja ja toivon saavani pidempiaikaisen ratkaisun. Tiiä sitten mihin päädytään :)

Jaaha,nyt vähän siivoilemaan. Meillä onkin ollut hulinaa kun miehen kummipoika oli yökylässä. 4 alle kouluikäistä lasta saa kämpän sekaisin :D
 
Kommentoin taustalta tota täysimetysasiaa kun siitä tuntuu ketjussa olevan erilaisia käsityksiä: Suomessa suositellaan 6kk täysimetystä ja osittaisimetystä vähintään vuoden ikäiseksi, jos ei erityistä tarvetta kiinteiden aloitukselle aiemmin ole (mutta kuitenkin aikaisintaan 4kk iässä). Eli neuvolassa ei pitäisi tulla noottia jos ei kiinteitä ole aloitettu, jos vaan neuvolantäti on ajan tasalla nykysuosituksista.

"Normaalipainoisen, terveenä syntyneen vauvan täysimetystä suositellaan kuuden kuukauden ikään asti. Tämän jälkeen imetystä suositellaan jatkettavaksi yksivuotiaaksi ja perheen niin halutessa pidempäänkin. Suosituksessa korostetaan lasten yksilöllisyyttä. Lisäruoat aloitetaan aina yksilöllisen tarpeen mukaisesti tarvittaessa jo ennen kuuden kuukauden ikää. Imetyksen jatkuvuuden kannalta on parempi antaa kiinteää ruokaa kuin äidinmaidonkorviketta tai velliä pullosta. Jos lapsi ei saa lainkaan rintamaitoa tai jos sitä on niukasti, kiinteä lisäruoka aloitetaan 4–6 kuukauden iässä imetyksen ja äidinmaidonkorvikeruokinnan jatkuessa. Kaikki lapset tarvitsevat kiinteää lisäruokaa viimeistään puolen vuoden iästä lähtien."

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/98969f64-05de-41d9-9aa6-7e34d8d6d6ba (pdf: imetyksen edistäminen Suomessa - toimintaohjelma 2009-2012)

Uudet tutkimustulokset tukevat nykyisiä imetyssuosituksia - THL

En kuitenkaan ole tässä arvostelemassa kenenkään valintoja, kunhan vaan ajattelin kertoa näistä suosituksista! :) (itselläni on helmikuun lopulla syntynyt tyttö ja taustailin maaliskuisten pinossa, joten kiinteiden aloitus mietityttää minuakin, vielä ollaan menty täysimetyksellä kun tyttö on kasvanut niin hyvin).
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä