myymä
Huomenta!
Mulla pukkaa kaiken maailman vaivaa päälle. Edelleenkin oikean puolen "munasarja" kipuilee niin, että aivan kuin osuisi johonkin hermoon, koska se kipu leviää ihan pitkin koko oikeaa jalkaa myöten. Lääkäriin on taas turha lampsia koska olen sitä valitellu ennenkin mutta totetavat vaan että "sitä se raskaus teettää" .. yms..
Nyt on myös hieman kurja olo miehestä.. Mies oli esikoistakin odottaessa aika "etäällä" raskauden suhteen. Kuitenkin kun esikoinen syntyi, mies oli heti todella paljon mukana ja on ollut koko ajan tähän astikkin (esikoinen nyt 3v). Hänestä tuli siis niin täydelinen isä, etten voinut edes kuvitella. Mikä on siis kuitenkin tärkeintä.
Noh,nyt raskausaika on taas aika yksinäistä. Toki mies on minun kanssa ihan just niin kuin normaalistikkin mutta vatsa ei aiheuta suurempia tunteita suuntaan tai toiseen.
Tänään sitten autossa kysyin että joko innolla odottaa ultraa niin mutisi vain "no enpä minä sitä nyt ole niin ehtinyt odottaa" . Jep. Teki mieli sanoa että jättäköön tulematta jos ei kiinnosta. SAnoin sitten ihan suoraan ettei tämä raskaus taida oikeen herättää mitään tunteita, että "sulle on lähinnä ihan sama tuleeko tää lapsi vai ei"...
Mies ei vastannut, rupesi puhumaan auton huollosta. Helvetti sentään!
Tiedän että lapsi on hänenkin puoleltaan toivottu ja tiedän, että hän ottaa vauvan vastaan todella hyvin, kuten esikoisenkin mutta suorastaan vituttaa tämä yksinolo raskauden aikana Kaikki muut puhuvat siitä miten miehet huomioivat masua ja juttelevat ja silittelevät. Tuntuu niin pahalta...
:'(
katsotaan jos saisin iloisempaa kirjoitettavaa myöhemmin tänään.. plaah!
myymä ja pikkuvelisisko 11+4
Mulla pukkaa kaiken maailman vaivaa päälle. Edelleenkin oikean puolen "munasarja" kipuilee niin, että aivan kuin osuisi johonkin hermoon, koska se kipu leviää ihan pitkin koko oikeaa jalkaa myöten. Lääkäriin on taas turha lampsia koska olen sitä valitellu ennenkin mutta totetavat vaan että "sitä se raskaus teettää" .. yms..
Nyt on myös hieman kurja olo miehestä.. Mies oli esikoistakin odottaessa aika "etäällä" raskauden suhteen. Kuitenkin kun esikoinen syntyi, mies oli heti todella paljon mukana ja on ollut koko ajan tähän astikkin (esikoinen nyt 3v). Hänestä tuli siis niin täydelinen isä, etten voinut edes kuvitella. Mikä on siis kuitenkin tärkeintä.
Noh,nyt raskausaika on taas aika yksinäistä. Toki mies on minun kanssa ihan just niin kuin normaalistikkin mutta vatsa ei aiheuta suurempia tunteita suuntaan tai toiseen.
Tänään sitten autossa kysyin että joko innolla odottaa ultraa niin mutisi vain "no enpä minä sitä nyt ole niin ehtinyt odottaa" . Jep. Teki mieli sanoa että jättäköön tulematta jos ei kiinnosta. SAnoin sitten ihan suoraan ettei tämä raskaus taida oikeen herättää mitään tunteita, että "sulle on lähinnä ihan sama tuleeko tää lapsi vai ei"...
Mies ei vastannut, rupesi puhumaan auton huollosta. Helvetti sentään!
Tiedän että lapsi on hänenkin puoleltaan toivottu ja tiedän, että hän ottaa vauvan vastaan todella hyvin, kuten esikoisenkin mutta suorastaan vituttaa tämä yksinolo raskauden aikana Kaikki muut puhuvat siitä miten miehet huomioivat masua ja juttelevat ja silittelevät. Tuntuu niin pahalta...
:'(
katsotaan jos saisin iloisempaa kirjoitettavaa myöhemmin tänään.. plaah!
myymä ja pikkuvelisisko 11+4