**Maalismasut 2009** syyskuussa

Zoe-F
No siis eikös se mene silleen että vessassa käydään ennen alakautta ultrausta vai mitä?
Mun piti ainakin käydä vessassa ennen kun menin ultraan. Tosin se lääkäri ultras vielä mahan päältäkin ja hyvin näky.
 
Kaa
Jos ultra tehdään mahan päältä, tulee virtsarakon olla täysi (nostaa kohtua lähemmäs vatsanpeitteitä ), mutta jos ultra tehdään emättimen kautta, rakon tulee olla tyhjä/lähes tyhjä.

Kuopiossa ultrataan vatsan päältä, joten siitä tuo 3-4 tunnin vessakielto ennen ultraa.
 
Täällä kanssa yksi onnellinen odottaja.=)
Elikkä laskettu aika on 11.3. ja kyseessä on toinen lapsi. Synnytyssairaala on PHKS.

Itse olen vielä 29.v, mutta synttärini on 11.9 eli tuonne voi merkata että olen 30.v

 
Heips vaan kaikille!

Tultiin just porukoitten luota, eilen sinne mentiin. Sisko oli miehensä kanssa Ruotsista käymässä siellä, nähtiin sit niitäkin samalla. Päänsärkyä/migreeniä ollut minullakin keskiviikosta asti. Tänään ei aamulla ja päivällä särkenyt, mutta sitten klo 18 aikaan se iski taas.. :(
Joku kyseli kestovaipoista, me meinataan niitä käyttää ihan alusta asti. Olen jo muutaman pikkuisen sisävaipan ommellut ja villavaippahousujakin taitaa olla jo kolmet valmiina.. :ashamed: Ja harsoja olen vähän jo ostanut ja kaverilta saan lisää. Meinaan itse tehdä vaipat niin tulee paljon halvemmaksikin.. Niin ja vaatteita olen myös jo vähän ehtinyt ompelemaan toukalle.

rv 13+0
 
Moro!

Onpas taas tullut tekstiä olette ahkeria kirjoittajia. =)

Empuulle isot pahoittelut km:stä! Ihan hirveetä! Alkoi itseäkin hieman pelottaa huominen ultra... Toivottavasti kaikki on hyvin.

Ja menkkamaisia juilimisia täälläkin. Ja kun tekee äkkinäisiä liikkeitä, tuntuu aina välillä pieni vihlasu mahassa. Mutta kuuluvat asiaan.

Eeeva oli jo tuntenut liikkeetkin. :heart: Ihanaa. Mä tunsin ekassa rasakudessa rv 17, mutta nyt odottelen josko ne tuntuis vähän aiemmin. Oon välillä muka tuntenutkin jo liikkeitä, mutta en usko että ne näin aikaisilla viikoilla vielä tuntuvat. Nyt siis rv 12+6. Ovat siis varmaan olleet vaan ilmavaivoja. Parin viikon päästä saattaisivat jo tuntuakin. =)

Kestovaipoista oli puhetta. Kunnioitan ja arvostan kovasti niitä jotka siihen rumbaan lähtevät ja niitä käyttävät, mutta mua ei saa niiden käyttäjäksi. Oon liian mukavuudenhaluinen kestoileen. :(

Niin, ja uusille tervetuloa!

Nyt pakko mennä kattoon bb:tä. :LOL:

marza ja masuvauva 12+6
 
Huomenta!! (ja tervetuloa uudet maalismammat!)

Nyt on täälläkin ylitetty 12 vkon raja, jee! :D Hieman voi hengähtää, paitsi että torstain ultra jännittää ihan hirveesti...

Kestovaipoista mulla on samat fiilikset kuin m a r z a lla eli nostan hattua teille, jotka jaksatte sitä pyykkirumbaa mutta itse haluan päästä helpolla ja käytän kertakäyttövaippoja.

Minullakin on Bebesiltä mammafarkut ja tänään vetäisin ne ekaa kertaa jalkaan, koska tavalliset farkut kiristävät jo, etenkin kun ajan pyörällä töihin niin ne painavat mahaan ilkeästi...nyt on sitten tilaa mahan kasvaa uusissa farkuissa :LOL:

Hauskaa viikon alkua kaikille!

ärrieri 12+1
 
myymä
Huomenta :)

Mulla on taas ihan hirveä huoli masusta. En tiedä minkä takia. Pakko soittaa taas tänään neuvolaan jos pääsisin käymään...
ONKO KELLÄÄN TULLUT YHTÄÄN SUPISTUKSIA?
Mulla alkoi supistukset tosi aikasin esikoisen kanssa ja nyt välillä oon kans tuntenut muutamia. Ihan hassua että näin aikaisinkin voi tuommosia tuntemuksia olla ?
Eivät tosin kipeitä suinkaan ole..

Syvästi liikkeitä odotellen...

myymä ja pikkuvelisisko 12+3
 
Huomenta kaikille!
Mulla on vielä nuo mammafarkut hakusessa. Ne vanhat kun tuli hukattua.... Vielä menee nuo omat housut päälle, vauva piiloutuu niin mukavasti tonne lantioon (kiitos leveän lantion :whistle: ).

Ärrieri, minkäkokoiset housut sulla on Bebesiltä? Onko niiden mitoitus siis kapeaa vai leveetä?

Mä tunsin kolmoselta ekan liikkeen viikolla 13 tai 14, mutta sitten seuraavien liikkeiden tuntemiseen meni viikkoja. Tältä en vielä ole liikettä tuntenut. Kait se vähän johtuu siitä, missä kohden istukka sijaitsee.

Täällä kaunis aurinkoinen aamu, vois lähteä noiden muksujen kera vähän ulkoilemaan.
 
muty Mulla ei myöskään mitään helpotusta näy pahoinvoinnin kanssa. Mulla ei laatta lennä usein, mutta kuvotus on kamalaa. Toivottavasti sulla helpottaa pian. Mulla on toive et 15 viikolla on jo inhimillisempi olo, vaikka kuvotus ei kokonaan ois hävinnytkään. Näin taisi olla myös esikon kanssa. Mulla on viikkoja 13+4 :eek:

hattivatti-09 Mulla oli haaveena käyttää esikolle ruskovillan vaippoja. Mutta se haave meni ihan mönkään, kun tytön iho ei kestäny villaa eikä kosteaksi/märäksi jääviä sisävaippoja. Kuivaliinakangaskin meinaa olla liian kostea ja microfleece käy parhaimmin. Meillä oli S-koon vaipat pul-kuoria + niitä ÄP flanellivaippoja ja harsoja, M ja L koot taskuvaippoja. Saa nähdä miten uuden vauvelin kanssa. Kestääkö pää kahden kanssa kestoilua ;) En ota mitään paineita. Jos ei suju, niin ei :) On paljon tärkeämpiäkin juttuja ku vaipat. Mut jos jollakin on edelleen vinkata mitkä on hyviä ja pehmeitä harsoja, niin kiitos!

Tänään neuvolaan. Toivottavasti kuulen pikkuisen sykkeen :heart: ja saan edes jotain helpotusta päänsärkyyn.

-annas
 
Zoe-F
Huomenta!
miikku78 Tervetuloa sekaan! :wave: Ja onnea :flower:
hattivatti09 Miä en oo nyt alkan tekee vaatteit vielä, mutta ajattelin, että parin kuukauden päästä, kun koulu loppuu, niin aloittaa. Täytii sitä kuitenkin jotakin virikettä olla.
m a r z a Miä ootan että tuntisin liikkeet, mutta taitaa mennä vielä monta viikkoa siihen.
Kuinkahan paljon kohdun asento ja istukan paikka vaikuttaa siihen?
ärrieri Mulla edelleen samoja farkkuja jalassa kuin ennen raskauttakin. Ennen kun päätettiin että lapsi saa tulla niin laihdutin seittämän kiloa pois. Ja osa niistä farkuista on vähän "läskimmältä" ajalta. Niin kyllä niissä tilaa vielä hetkeksi on. Vyötä en käytä, ja pöksyjä saa nostella koko ajan.
muty Kyllä se varmasti pian helpottaa. :hug:
myymä Mä en kyllä tiedä miltä supistukset tuntuu.
Mutta naureskelin eilen, kun sisko kerto että yks tuttu (siskosta tulee sen mukulan kummi) oli jo juossut sairaalaan kun oli supistanut vähän (raskausaika ihan lopuillaan) ja sitten se oli lähetetty sieltä kotiin. Ja miä kysyin et mitä hittoo se sinne änki jos vaan supisti? Ja sisko sano että se ainakin menee heti sairaalaan ja vaati että se voi jäädä sinne jos vähänkin supistaa. Ei hitto. Sehän saa sitten olla siellä jo parhaimmillaan viidennestä kuusta asti ellei aikaisemmin (siskolla ei ole lapsia, eikä se ole raskaana).
(.) Koulu alkaakin mulla vasta ens viikolla. On vielä liian karmea olo aamusin että sinne menisin. En oo vieläkään yrjönnyt kertaakaan, mutta välillä tuntuu, että se on ihan siinä ja tossa. Miä oon leikkin amuurii tääl. Viikon loppun oltii mökkeilees (isot bileet:)) ja pyyettii mukaa kans meijän pari sinkku kaverii, jotka on kyl tosi kivoi ja olis varmast tosi hyvii toisillee.
Zoe ja Öttiäinen 12+3 :heart:
 
myymä
Zoe-F Hehee, joo mä olisin kyllä kans ollut synnärillä lähes päivittäin puolesta välistä asti esikoisen kanssa jos joka supistuksesta oisin sairaalaan lähtenyt ;)

Hysteerinen mamma pääsee taas huomena kuuntelee sydänäänet mielenrauhan vuoksi :heart: Pitää ottaa kaikki ilo irti tuosta nykyisestä ihanasta neuvolantädistä kun on loppukuusta muutto edessä ;)
 
Minä myös nostan hattua teille, jotka kestovaippailette. Itse olen myös mukavuuden haluinen ja tyydyn perusvaippoihin. Kaikkea muuta sitten yritän (ei kai huono omatunto:))kierrättää.

Väsymys painaa ja huono olo. Ärsyttää kun ei voi herkutella vaikka tekis mieli. Sokeriarvot ovat ihan mitä sattuu. Paitsi viikonloppuna tuli sitten ihan täyskaaos ja tuli sorruttua kaikkeen herkkuun... Voi kun ärsyttää kun on niin heikko ja hirveä morkkis. Itkettää kun haluais kaikkea hyvää syödä mutta kaikki on kiellettyä ja nyt sitten vielä tuli sorruttua ihan kympillä.

Mies on kyllä ollut aivan ihana ultran jälkeen kun hänelläkin alkaa olla uskoa, että pikkuisella on kaikki hyvin. Silittelee ja paijailee masua ja puhuu pikkuiselle. Jotenkin niin hellyttävää:)Pikkuinen sai työnimeksi "Pekka".

Lotta ja "Pekka" 13+5
 
Kaa
Uusille tervetuloa joukkoon!

Alakuloisuus; juuri eilen nauroin miehelle miten ihan tyhmät asiat itkettää. Ja samalla piilofiksusti tein miehelle selväksi, että kaikkeen itkemiseen ei tartte reagoida. :) Onneksi minulla tuo itkuisuus on suht vähäistä.

Miehen suhtautuminen raskauteen; meillä molemmat ollaan sellaisia "jäyhiksiä" ja suhteellisen realisteja, joten suhtautuminen on sellaista "järkevää". Tätä on vaikea selittää niin ettei se kuulostaisi hullulta. Ollaan molemmat hyvin onnellisia raskaudesta ja osataan siitä iloita, mutta emme hypetä ylimääräistä. Tämä on nyt yksi osa elämää ja se kulkee tässä mukana jokapäiväisessä elämässä. Mies ei paljoa raskausasioista puhu, mutta kyllä kuuntelee ja on kiinnostunut kun kerron neuvola kuulumisia tai olotilan fiiliksiä.

Alkuperäinen kirjoittaja Eeeva:
Kaa: Tiiätkö noista vasta-aine arvoista sanoa kun mulla oli tiitteri 8? Vissiin 16 ois hälyttävä määrä?
Jotain noista asioista tiedän, mutta en ole perehtynyt SPR:n rajoihin, joten en uskalla kommentoida, jotten kerro väärin.

Kestovaipat; kiinnostaisi hirveästi kokeilla, mutta homma näin kokemattomasta tuntuu vielä ihan oudolle ja vaikealle. Meillä on Kuopiossa Kestovaippayhdistys tms. joka pitää tietoiskuja ja infoiltoja aiheesta. Ajattelin käydä sellaisessa ja kysellä hieman asiasta. Seuraava ilta taisi olla marras-joulukuussa, eli minulle juuri sopivaan aikaan. Itse olen vaan niin mukavuudenhaluinen, että epäilyttää jaksanko kestoilla, vai yritänkö päästä helpommalla. :D Asia kyllä kiinnostaa kovasti. Tutustun nyt jokatapauksessa asiaan ja päätän sitten.

Omia kuulumisia; viikonloppuna kerrottiin appivanhemmille ja hyvin onnellisia olivat. Lupasivat sitten maksaa vaunut kun sellaiset ostamme. Melkoinen lahja tulevalle lapsenlapselle! =) Huomenna kerron ystäville yhteisessä illanvietossa, joten sitten tietävät kaikki läheisimmät ihmiset asiasta. Väsynyt olo jatkuu, mutta muuten olen yhä oireeton. Tämän päivän neuvolalääkärin kuulumiset ovat kaikki hyviä, pissa puhdas, verenpaineet kohdillaan, sisätutkimuksessa kaikki oikein priimakunnossa, ja kaikinpuolin kaikki hyvin. Sikiön syke oli tasainen ja vahva. Seuraava kerta onkin sitten vasta kuuden viikon päästä, rv 19. Sitä ennen on sitten otettava se AFP-CNF verikoe ja käytävä rakenneultrassa. Onpahan odotettavaa tälle välille. Kaikki on siis oikein hyvin.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille "maalismammoille"!

Kaa ja Natiainen rv 12+6
 
Hellurei kaikille
mökin muija: joko oot tottunu ajatukseen uudesta tulokkaasta. Mulla on vielä vähän semmoinen olo, että kun huomenna meen ultraan ni ei haittais vaikka olis menny kesken. toisaalta sit taas on ihan kivakin ajatus.

mamma 09: hei nyt elämästä kiinni! töihin/ kouluun. toi sun vuodatus kuulosti aika surkeelta. sä oot kohta pitkäaikaistyötön yh äiti. (sori vähän ikävästi ilmaistu) mut nyt meet töihin. tällä hetkellä on töitä tarjolla kaikille halukkaille. tietty jos on kranttu töiden suhteen ni sit voi olla vaikeeta. sun ei tartte kertoo työnantajalle, et ole raskaana ennenkuin 2kk ennen laskettua aikaa. joten älä kerro et oot raskaana ni se ei sit vaikuta työnhakuun.

muty
: mulla oli ekasta ja tokasta pahoinvointi rv 25 saakka, joten kärsivällisyytää. täällä varmaan kohtalotovereita riittää. onko kukaan muuten kokeillu inkivääriä? mä otin keran kauheeseen kuvotuksen inkivääriä ja se poltteli suussa ja ruokatorvessa mennessään ja pirun pahaahan se on, mutta auttoi. sain sitten syötyä ruuan ja olo oli ihan ok. kannattaa kokeilla.

myymä: kohtu supistelee koko raskauden ajan. jotkut on herkempiä niille kun toiset.

kestot
: kestot on ihanat. kuopukselle just kudon kuivaksi opetteluun kuorivaippoja. meillä on sekakäyttöä. ei ole viitsinyt hoitoon viedä kestoja ja mies ei käytä kestoja, mut mä käytän. niin toivoisin, et toi kuopus oppis kuivaksi ennen vauvan tuloa. nyt se onnistuu pissat tekemän pottaan jos sillä ei ole housuja ollenkaan, mutta jos sillä on kalsarit, niin housuun menee. mies inhoo tätä opetteluvaihetta ja laittaa sille aina vaipan. EI SE KOSKAAN OPI JOS SILLÄ ON AINA VAIPPA :kieh:

ite: kauhee sessihimo... tänäään heräsi himoissani klo 6.15. herätyskello soimassa 6.45. aloin lähennellä miestä, mutta eikös hetken pääästä kuopus kurkkinut pinnasähngystä... se siitä sitten. illalla sit oon niin väsynyt että turha toivo.
 
heips

Täällä palailtu arkeen juhla humusta =)
Lauantai meni loistavasti.. sääkin suosi meitä :D
Häät oli juuri sen "näköiset" mitä oltiin ajateltu ja/suunniteltu/toivottu.
Juhlapaikalta lähdimme hotelliin ja poika jäi isovanhempien hoiviin.
Sviitistä oli näköala merelle ja auringonlasku oli mitä upein.

Omaan massuun ei kai mitään uutta.. menkkakipuja taas kovana.. ja huolestuttaa.. olis jo perjantai...

Mutylle
jaksuja pahoivnoinnin kans, :hug: Itsellä alkaa helpottamaan..

Tuosta ultrauksesta niin ite olen kans käsittänyt että jos sisäkautta ultrataan niin rakon oltava tyhjä.. ainakin mulla oli noin.

Miikulle tervetuloa!!

Oi kun osa saanut jo pikkuisen liikkeet tuntea! Ihanaa!! :D
Ja monella alkaa olla viikoja tuo 12.. jospa täälläkin se etappi tällä kertaa saavutettais. *toivoo hartaasti*

mut nyt tuntui jässikkä nukahtavan päikyille niin menen hetkeksi huilaamaan.

aamupäivä menikin ulkoillessa kun niinmahtava ilma B)

danjuska ja toukka 11+2
 
Hellurei!

Terveisiä ultrasta!! :heart: Kaikki oli hyvin ja vauva oli kovin liikkuvainen. Heilutteli käsiään ja pyöri ympäri masua. Niskaturvotus oli 1,1 eli ihan normaali. Raskaus ei ollut ihan niin pitkällä, mitä menkoista on laskettu, eli laskettua aikaa nyt sitten siirrettiin vähän eteenpäin. Uusi La on 22.03.09. Kaa päivitätkö etusivulle? Oikeastaan arvasinkin tuon, kun mulla on niin epäsäännöllinen kierto. Ihmettelen ainoastaan sitä, kun neuvolalääkäri sanoi viime käynnillä, että raskaus on pitemmällä kun mitä menkoista oli laskettu, koska kohtu oli niin iso jo. Ei kai ne lääkäritkään "käsikopelolla" voi raskauden kestoa määrittää. Mutta pääasia on että kaikki oli hyvin tuossa ultrassa. :heart:

Zoe-F, kyllä se istukan paikka vaikuttaa niihin liikkeiden tuntemisiin. Mulla just tuo ultraaja tänään sanoi, että saatan pian tuntea liikeet kun istukka oli takaseinämässä ja kun oon uudelleen synnyttäjä. Jos taas se istukka on siinä edessä, niin se vähän saattaa estää liikkeden tuntemista.

Kiva kun Danjuskalla meni häät hyvin. =)

Nyt meen päikkäreille, kun siihen on kerrankin mahdollisuus. :)

marza ja masuvauva 12+1
 
Vieläkö huolitte joukkoonne minut? Olen 26-vuotias ja odotan kolmatta lastani. Kotona tosin vain yksi lapsi, koska esikoisemme menehtyi marraskuussa 2004 (kohtukuolema rv27). Poikani on nyt 2v2kk ja hänestä tulee toivonmukaan isoveli maaliskuussa. Laskettuaika on 16.3.09. Eli viikkoja mulla on nyt kaiketi 13+jotain :)
Edellisessä raskaudessa minulla oli käytössä minihepariinihoito, eli pistän itseäni vatsaan joka päivä yhdesti. Lääkkeen nimi on Klexane ja sen tarkoituksena on ehkäistä tukoksia.
Lääke on siis käytössä jälleen ja pistämisen aloitin rv6 ja jatkan sitä ihan loppuraskauteen asti. onkos täällä muita piikittäjiä? Minulla on ollut myös 3 keskenmenoa (viimeisin maaliskuussa 08) ja klexaneahan käytetään myös keskenmenoista kärsiville.
Oon voinut tässä raskaudessa ihan hyvin. Pahoinvointia minulla on ollut, mutta se on jo helpottanut ja tulee vain jos vatsa on tyhjä. Ärsyttävintä on vaan se etten saa oksennusta tulemaan, vaan se jää yökkäilytasolle. Kahdessa ekassa raskaudessa kuitenkin sain oksennettua ja se aina vähän helpotti oloa. Tässä raskaudessa olen oksentanut vasta 3 kertaa :) Väsymys mulla on ollut myöskin paljon rajumpaa kuin poikia odottaessani, mutta kyllä sekin alkaa jo helpottaa. Äitiyshousuja käytän jo koska tavalliset puristaa. Mulla on ollut aina vaikea salata raskauttani kun maha tulee esiin niin nopeasti....toisaalta kurja juttu kun ei haluttais kertoa kaikille ihmisille aikasessa vaiheessa.
Edellisessä raskaudessa mua ei pelottanut näin alussa että vauvalle sattuis jotain, mutta nyt tässä raskaudessa oon vähän aikaisemmin alkanut hermoilemaan. Odotin näitä pelkoja tulevaks vasta kun tunnen liikkeet. Mutta jospa se tästä.
Mun täytyy käydä äitipolilla melkein 2-3vko:n välein ja neuvolassakin melko tiuhaan, koska olen riskiodottaja. Tänään iltapäivällä olen menossa neuvolaan ja meidän neuvolassa ultrataan joka kerta, ihanaa! Pelottaa kyllä hieman :ashamed:
Niskapoimu-ultrassa kaikki vaikutti olevan kunnossa ja rakenneultra olisi 24.9 =) On se jännä kun vauva oli vasta 4,7cm ja siellä se heilutteli käsiä ja jalkoja :heart: Ajatelkaa kuinka pienestä se lähtee kasvamaan ja kuinka hurjaa vauhtia ne siellä meidän mahassa kasvaa.
onnea ja enkeleitä teidän kaikkien odotukseen terv.Manta :heart:
 
mökin muija: Ei nää housut oo mitään kapeeta mallia ainakaan, musta kun ei kapeeta kohtaa löydy :LOL: Tuumakoko on 32 mikä on ihan järjetön (pieni!) luku mun kohdalla, merkki on Mamalicious. Tule sovittamaan jos tahdot ;)

Mantatyttö82: Tervetuloa joukkoon mukaan! Vau, meitähän on jo iso porukka koossa! Hirveä kohtalo esikoisellasi, olen pahoillani :hug: Saanko udella, kävikö koskaan selville mikä kohtukuoleman aiheutti? Itse kärsin edellisessä raskaudessa ilmeisesti kolestaasista, johon liittyy kuulemma kohtukuoleman riski loppuviikoilla. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt mutta nyt hieman pelottaa uusiutuuko vaiva tässäkin raskaudessa.

ärrieri 12+1
 
Heippa ja tervetuloa uudet maalismasut!

Mantatyttö82: :hug: Toivottavasti kaikki menee hyvin tässä raskaudessa! Aika ihanaa, että näet joka kerta, miten pikkuisella menee, kun käyt neuvolassa!

Kestovaipoista: Kiinnostaa kyllä kovasti nuo kestovaipat. Ajattein kuitenkin sellaista yhdistelmäkäyttöä. Kotona kestovaippoja ja kylässä kertikset. Ystävä käytti niitä ja kertoi, ettei se ollut mitenkään hirveän hankalaa. Pitää vain osata hoitaa niitä oikein. Pitää kai hieman perehtyä enemmän niihin.. Ainakin kokeilen!

Neuvolasta Viimeksi oli neuvola elokuun alussa. Siellä terkka sanoi, että varaa aika sitten vaikka lokakuulle. Nyt se tuntuu aika pitkältä väliltä. :ashamed: Ja kaiken lisäksi kun soittoaika on päivittäin klo 12-13, niin hirveän vaikea soittaa ja varata aikaa, kun olen aina töissä, oli aamu- tai iltavuoro. Ja tänään yritin soittaa, niin puhelinvastaaja kertoo, että parhaiten saa kiinni klo 12-13. :kieh: Taisin nyt sitten tippua neuvolajärjestelmästä pois. Luulin, että neuvolasta osoitetaan aina seuraava aika, kun siellä käy, että kaikki kävisivät siellä oli elämänhallinta kunnossa tai ei. Ärsyttää todella paljon ja kiroilututtaa. :kieh:

[Ja sitten toinen ärsyttävä juttu on tuo perhevalmennus, joka on lokakuussa ekan kerran klo 8.00 aamulla. No, olen aamuvuorossa, joten voin unohtaa ekan kerran ainakin. Ja se on ainut perhevalmennus, joka tällä alueella järjestetään seuraavaan puoleen vuoteen. :kieh: Ehkä jos ikinä enää pääsen neuvolaan, niin he sitten kertovat, miten se synnytys etenee, kun en varmaan pääse sinne valmennukseen, kun en pysty varaamaan oikeita työvuoroja näin lyhyellä varoitusajalla. :kieh:

Vitsit, että ärsyttää kaikki asiat tällä hetkellä. Ja ehkä vähän itkettääkin. :(

Mimmukka ja Furuno 14+4
 
Voi voi minua uteliasta, piti taas kurkata tonne mahaan kun en malta odottaa torstaihin :) Siellä se vaavi köllötteli ja nukkui, vastasi ihan viikkoja. Päästä pyllyyn oli pituutta 5,8 cm.

Sisaruksista: Joku kirjoitti aiemmin, kuinka ihanasti isosisko oli suhtautunut vauvauutiseen. Noh, meillä tilanne on aivan päinvastoin. Kopioin tähän nyt saman tekstin jonka kirjoitin tonne helistimen Maalismasuihin:

"Tuli sitten itkettyä eilen oikein urakalla. Meidän esikoinen (11v.) ei halua puhuttavankaan koko vauvasta, sanoi että ahdistaa kuullakaan siitä yhtään mitään. Eilen sitten jotenkin vaan tuli kuppi täyteen ja itku pääsi. Kyllä ymmärrän, että lapsi on mustasukkainen jne., asiasta on keskusteltu juurta jaksain lapsen kanssa. Mutta tuntuu silti pahalta, ettei hän iloitse tästä meidän kanssamme vaan kokee, että se pilaa hänen elämänsä. Sanoinkin eilen (ehkä vähän rumasti sanottu, myönnän), että on se kumma että hän kokee pikkusiskon/-veljen pilaavan hänen elämänsä kun toisilla lapsilla elämän saattaa pilata esim. juopot ja väkivaltaiset vanhemmat. Pyysin hieman miettimään kuinka hyvin hänellä on asiat kun on huolehtivat vanhemmat, koti, tavaraa, vaatetta ym. Toivottavasti miettii.. "

Että näin. Onko kellään kokemusta aiheesta? Vinkkejä ja neuvoja ollaan kyllä saatu, niistä ei ole puutetta mutta lähinnä kiinnostaa, että onko joku ollut samassa tilanteessa ja onko vauvan syntymä muuttanut sisaruksen mielen sitten positiivisemmaksi vaikka alkutilanne on ollut tuo.
 
Ultrakuulumisia meiltäkin!

Masunpäältä ultrattiin ja heti löytyi napero sieltä liikkumasta. :heart: Heilutteli kovasti kättään ja sydän sykki normaalisti. Olin valtavan helpottunut. Sanottiin että vauva onki 5pvä vanhempi. Eli uusi la on 21.3. :eek:

12+2
 
Onnea kaikille jotka ovat saaneet hyviä ultrakuulumisia! :)

Vaipoista sen verran, ettei olla asiaa vielä tarkemmin pohdittu, mutta luulenpa että kertakäyttöiset vaipat tulevat ainakin eniten olemaan käytössä.

ärrieri:Mielenkiintoinen aihe sinänsä, vaikka itselläni ei ole kokemusta asiasta. Voisin kuvitella että tyttäresi on lähinnä mustis? Auttaisiko asiaa jos kertoisit ettei hänen asemansa siitään huonone ja kuinka mukavaa isompana voi olla kun saa siskon tai veljen? Luulen että puhuminen ja lapsesi tukeminen asiassa auttaa paljon eteenpäin. :) Tsemppiä teille!

Niinu & itiö 14+4
 

Yhteistyössä