Maalismasut 2009:stä vauvautuneet, kesän ketju

Zoe, juu höyrytin sen bataatin :) Nyt lounasaikaan Ilu oli nälästä pyörryksissä ja annoin poikkeukselllisesti ekaksi maitoa. Eikä röyhtyä kuulunut. No, sitten saatiin pari murua bataattia menemään päälle (veti yhen kerran vääräänkin henkeen...) ja sit ne murutkin tuli puklun kanssa pellolle. Eli meillä siis harjoitellaan, mutta eikös harjoitus teekin mestarin :LOL:

Ilarin ilmeet muuten vaihtelee järkyttyneestä hölmistyneeseen ja vihaiseen, kun pyörittelee niitä murusia suussaan..... Olisi kiva tietää mitä sen mielessä liikkuu :heart:

Minea: Muakin jännitti eilen ja olin ihan innoissani kun aloitin sosekokeilut. Jotenkin se on eräänlainen rajapyykki. Tekisi mieli antaa pojalle jo kaikki hedelmäsoseet aina punaposkesta aurinkoiseen, mut pakko on nyt hillitä itsensä.

Onko muilla ilmennyt seuraavaa: Kun lasta alkaa nukuttamaan, niin mikään muu kuin syli ei kelpaa. Siinä on sitten kiva "jollottaa" (eli siis huudella/laulaa, ei itkea), kunnes uni tulee. Tämä on erityisen ongelmallista vaunuilla, sillä niissähän alkaa väsy painamaan. Sitten esim. kaupan jonossa pidän jollottavaa poikaa toisessa kädessä ja maksan toisella kädellä. Jo kotio on tultu monta kertaa niin, et ostokset on vaunuissa ja poika joikaa sylissä. Viikko sitten oli huipentuma, kun oli 5km matkaa kaupalta kotiin, helle, pururata jolle oli ajettu pehmeää hiekkaa ja sandaalit. Luulin et läkähdyn, sandaalit oli lintallaan hiekassa ja puskin vaunuja ostoskasseilla ylämäkeen pojan lauleskellessa sylissä. Huu... huimaa vieläkin ajatuskin tuostaa...

Ai juu, ja kerran olin onnessani, kun kassatilanne oli päällä, ja eräs todella komea nuori mies pakkasi mun ostokset ja toivotteli oikein hyvää viikonloppua. Sitä tunti itsensä taas pitkästä aikaa nuoreksi, teki itsetunnolle ihan hyvää vissiin :whistle:

Ai niin ja kaikille kääntyilijöille oikein paljon onnea!!

T.Marais ja Ilari
 
:attn: :attn: Huomio kaikki maidottomalla ja munattomalla olijat: osassa Arnoldsin donitseista ei ole kumpaakaan!! Soijaa niissä on, pahus, mutta hyvä noinkin.

Arnoldsin sivuilla on hyvä erikoisruokavaliohaku, maidotttoman ja munattoman haun tulos alla: http://www.arnolds.fi/erityisruokavaliohaun_tulokset?maitoproteiinia=0&kananmunaa=0

Kotipizzalla ja Macillä on muuten kanssa sivuillaan tarkat raaka-aineselosteet, paremmat kuin arnoldsilla!

T:Marais, herkkusuista pahin (pakkaa poikansa autoon kohti Arnoldsia heti kun se heräa)
 
Zoe-F
Kaksi asiaa jotka tuli mieleen vielä noista kiinteistä:
-Vellit on aika turhia, koska ovat samaa kuin korvikemaito, paksumpaa vain ja maistuu vähän erilaiselta.
Mutta ei niiden käytöllekkään silleen mitään estettä ole, onhan niitä kaupassakin :)
-Ja sitten soseista, niin peruna ei kuulemma ole hyvä aloitussose, koska saattaa kovettaa mahaa, ja muistelen lukeneeni jotain siitä hiilihydraattipitoisuudesta. Että en sitten tiedä mutta jokainen tehköön niinkuin parhaaksi näkee ja mä toin tän vaan tänne esille, jos jota kuta kiinnostaa ottaa asiasta selvää :)
 
Minea, mie ainaskin tein silleen et muussasin perunan ja kaadoin tilkan korviketta sekaan. :)

Perunaahan on syötetty iät ja ajat ihan ensisoseenakin, kuulema vielä pikkuveljeni aikaan (7v sitten) sai aloittaa jo 3kk:n iässä. Pitäis olla ihan turvallinen kokeilu. :) Itse en syötä bataattia ennen pottua, koska bataattihan on makeaa ja lapselle "herkku", eli voi pahimmassa tapauksessa käydä niinkin että bataatin jälkeen ei tavan pottu kelpaa. Mut kaikkea on hyvä kokeilla sit aikanaan.

Tänään on ilmestynyt tytön suuhun (alas molemmille sivuille) pikkuruiset hampaan alut. Pilkistävät ikenen läpi kuin pienet finnit. :D Rassukka vaan on ollut aika itkuinen ja pahalla tuulella niiden vuoksi. Koittaa kaivaa suutaan raivoissaan. :( Toivottavasti helpottais pian.
 
heipat

pikaisesti tulin vaan Jennan neuvola mitat ilmottaa..

eli 3kk:n mitat oli

paino 6385g
pituus 63,8cm
pipoa en nyt muista.. kasvu tasoittunut eikä ole niin hirveästi painoa nyt tullut lisää.. mutta ihan ok kuitenkin. Neiti vaan syö ja syö.

nyt ei muuta. suihkuun ja pakkailemaan loput kamat. huomenna savoon lomaa ja kesää viettämään :D Ihanaa!!

danjuska ja jenna tasan 3kk
 
Eilen illalla annoin taas Ninnille maissivelliä ja jännityksellä miehen kans odotettiin että miten nukkuu seuraavan yön. Noh ekan kerran heräs puol kakstoista. Nukkumaan siis meni puol ysi. Ja seuraavan kerran heräs aamulla kuudelta. Siis nukku 6,5 tuntii putkeen. Olipa se luksusta. Voi ku jatkuis vain tällasena. Siis onhan tuo iso muutos ku tähän mennessä tunnin välein yöllä heränny syömään. Jee!!

Juu mut pakko lähtiä ulkoilemaan. tuola on kyl niin kylmä ilma että hyvä jos en kohta jo kaiva toppavaatteita esille.
 
Iltaa,

Oli pakko tulla kertomaan miten erinomaisen ostoksen tein eilen. Olin Lastentarvikkeessa tuhlailemassa kanta-asiakaspisteitä ja ostin Joonalle semmosen lelukaaren, jonka voi kiinnittää turvakaukaloon, matkarattaisiin tai sitteriin. Ihan hittijuttu tällä hetkellä. Siitä tuli samantein pojan lempparilelu ja automatkat & kauppareissut on paljon mukavampia :D . Suosittelen siis lämpimästi niille joilla autoreissut on yhtä huutoa.

Tässäpä vielä heikonlainen kännykuva pojasta ja lelusta:



Iines ja Joona 4 kk
 
kylläpäs on talvi taas tullut :/
täällä herkkulakko on pitänyt. ei ole suuhun mennyt namia,pullaa,keksiä eikä muutakaan.
eilen oltiin miehen kanssa syömässä kun meillä on hääpäivä tiistaina ja siellä söin jätskiä mutta annoin luvan itselleni kerran viikossa syödä jäätelöä. huomenna on taas vaakapäivä ja toivon ettei ainaskaan paino ole noussut ;)
meillä oli miehen vanhemmat lasten vahteina kun olimme poissa ja kun palasimme kotiin niin ensimmäisenä kysyttiin miksi jo nyt tulimme. noh seuraavalla kerralla ollaan pidempää poissa.

imetys ja painon pudotus tytön jälkeen paino lähti tippumaan todella nopeasti mutta nyt on saanut todella tasitella. täälläkin välillä laskeskellaan painonvartioiden pisteitä vaikka en siellä käy.
vellit ja kiinteet velliä ollaan annettu noin viikon verran kun yöt olivat sellaisia että sai jatkuvasti olla pistämässä tuttia suuhun. vellin alotettua se rauhoittui. perunaa ollaan annettu nyt kaksi kertaa ja korviketta pistän hieman joukkoon.
minä vielä odotusaikana päätin että puoli vuotta mennään pelkällä rintamaidolla mutta ei olis pitänyt ajatella noin. eihän se silloin tietenkään onnistu.
meillä noita tissiraivareita vaan on mutta vielä en ole periksi antanut. kesän yritän ainaskin imettää vaikka korviketta saa myös.
kääntyminen jere on kanssa kääntynyt kolmisen päivää vatsalleen :heart:
siitä se lähtee. kohta jo rupeevat ryömimään =)
iines79 meillä on ihan samanalainen lelukaari kun teillä, vihreä vain. ostin sen noin kuukausi sitten prismasta. on kyllä tosi kiva kun saa sitteriin, vaunuihin ja kaukaloon.
sitten olis tiistaina lääkäri neuvola. vähän jännittää kuinka paljon jere on taas kasvanut. hän on kyllä oikein kaurajätti :D

cadillac ja jere pari päivää vajaa 4kk
 
Eli seuraavia pähkäilen:

1) Pukluista:
Meillä pulautellaan edelleen vähän, vaikka kiinteät aloitettu. Annan ensin pari teelusikkaa ruokaa, ja sitten maitoa päälle. Varsinkin, jos röyhtyä ei tule, niin tulee puklun mukana kiinteää myös pihalle. Normaalia?

2) Kakasta: Bataatin paloja näkyy kakkavaipassa reippaasti. Eikö sen ruuan pitäisi sulaa mahassa niin, ettei ruokaa pystyisi vaipasta silmällä erottamaan? Ootteko muut tutkineet kakkavaippoja ? (ihanaa, kuulostaa ihan jo sekopäiseltä.... )

Iines: Mukavan näköisen lelukaaren olet ostanut!

Soraya: Nauratti tuo laittamasi kuva, mieskin sanoi että teidän poju muistuttaa erehdyttävästi Tony Sopranoa!!

T.Marais, Ilari ja kiinteiden ihmeellinen maailma
 
puklujahan riittää lähes niin kauan ku imettää. ei tietenkään kaikkien kohdalla mene niin. mut jotein vuoden ikään saattavat puklailla.

Marais: ei taida ruuan sulatus pelata ihan normaalisti. Onko Ilari ollu kiukkunen viime aikoina? Meinaan onko ollu masuvaivoja? se voi olla että bataatti ei oikein sovi tai sit on niin isoja palasia joukossa että maha ei vielä sulata niitä vaikka kurkusta alas meneeki.
 
outius tuosta spinningistä. muistan joskus minun ensimmäisen tuntini ja se oli todella kauhea. en edes voinut niitä aikoja olla kokonaan ylhäällä polkemassa kun piti mutta pikkuhiljaa kun vaan kävi niin jaksoi enemmän. tuossa lajissa kyllä kunto nousee äkkiä.
minä ostin heti ensimmäisen tunnin jälkeen siihen penkkiin sellaisen geelisuojan. niitä saa urheiluliikkeistä eikä muistaakseni ollut hirveän kallis. suosittelen ostamaan jos ei pysty istumaan. nyt mulla on omassa pyörässä sellainen "naistenpenkki" valmiina.
myös spinnig kengät olen ostanut ja suosittelen niitäkin mikäli innostut lajissa =)mulla ei synnytyksen jälkeen ollut vaikeuksia aloittaa polkemista taas mutta huomas että kunto ei ollut ihan niin hyvä enään kun ennen koska oli taukoa puolisen vuotta.tsemppiä vaan kyllä se kunto siitä kohoaa ja nopeaan =)
 
moi pitkätstä aikaa. Luin että olette alkaneet antamaan kiinteitä jo. mulle neuovtiin että älä vielä anna kun meidän vauva on niin iso... ei niin sanottu mutta melkein

Hän oli 4kk neuvolassa 63 cm pitkä ja 7480g.

neuvola täti sanoi että jos hän ei vielä vaadi kiinteetä niin anna olla niin kauan kuin mahdollista.

Hän saa rintamaitoa ja välillä pullosta ja sitten iltasin maissivelliä.

Olen kyllä välillä miettinyt että pitäiskö aloittaa antaa sille kiinteetä mutta kun hän ei ole vielä niin itkuinen ja näyttää riittää vielä rintamaitoa niin aloitan sitten kun hän on 5 kk tai sitten 6 kk.
 
mianjon tyttö on aikalailla samaa kokoa kuinmeidän tytsi. :) Meillä mitat olivat 4kk neuvolassa 63,6cm ja 7650g.. Meillä aloitettu maissivelli ja pottu, koska tyttö herättelee yöllä jatkuvasti kun on nälkä.

Vaipat: Ostin ekan kerran nyt pampersin housuvaippoja, neloskokoa. Todella hyvin istuvat ja ovat ihanan pehmoisia. Hyvin näyttivät kakatkin pitävän sisällään. Uskomatonta miten nopsaan nuo vaipat aina käyvät pieniksi. Edelliset olivat kolmos koon active fittejä, nekin olivat hyviä.

Perunaa on syötetty nyt neljä päivää, tosi huonosti vaan näyttää maistuvan vaikka maitoa on seassa ihan reilusti. Toivottavasti tottuisi pian, en oikein haluaisi aloittaa hedelmäsoseita ennenkuin pottu uppoaa.

Huomenna lähdemme Helsinkiin reissuun, ihanaa ja samalla kammottavaa.. :D Saa nähdä kuinka neiti jaksaa koko reissun.

Niinu & Venla 4kk 1vk
 
kiirettä pitää, kun ei ehdi muka kirjoittelemaan. neuvolassa käyty viime tiistauna ja tässäpä faktaa:

3kk (syntyessään)

paino 5365 g (3265 g)
pituus 60 cm (49 cm)
py 40,2 cm (34,8 cm)

"siirillä on hyvä päänkannatus käsistä nostettaessa. jokeltaa vastavuoroisesti. vierastaa."

nyt saunaan, lisää kuulumisia myöhemmin.

kaatjuska ja siiri 3kk 1vko
 
Täällä oli monet oppineet kääntymään ja muutamalle oli tullut hampaat. Onnittelut niistä!

Niinulla oli ihana varsa. :heart:

Meillä ei ole kiinteitä alotettu vielä ollenkaan. Täytyy kysyä perjantaina neuvolassa, mitä mieltä terkka on niiden maistattelusta. Viimeksi sijainen sanoi, että kiinteitä olisi hyvä alkaa syöttämään 4 kk iässä allergioiden välttämiseksi, muttei ole välttämättä tarvetta, jos suvussa ei ole allergioita. Kasvun puolesta ei olisi mitään syytä aloittaa.

Velmon viimeisin opittu "taito" on punnertaminen. Mahalla ollessaan siis suoristaa kädet ja nostaa rintakehän pystyyn. On aika hupaisaa, kun saattaa tehdä tuota monta kertaa peräkkäin ja on hirmu iloinen, kun hänen osaamistaan ihastellaan.

Mölöttääkö muiden vauvat? Meillä itketään/huudetaan enää tosi vähän (vain silloin, kun on joku todellinen hätä ), mutta semmoista määräilevää ölinää on tosi usein. Useimmiten se tarkoittaa, että herra on pitkästynyt ja kaipaa actionia tai viihdykettä. Sitten kun nostaa pystyyn tai alkaa lepertelemään, niin naama alkaa loistaa.

Jotenkin noista itkuistakin on mun mielestä nykyisin paljon helpompaa tietää, mikä on hätänä. Alussa oli ihan arpomista, onko nälkä, väsy vai maha kipeä, mutta nykyisin sen yleensä tietää. Kai sitä oppii tulkitsemaan paremmin vauvaa ja varmaan vauvankin kommunikaatio on monipuolistunut.

Onko teidän vauvoilla suosikkivanhempaa? Meillä ei oikeastaan muuten, mutta iskälle naureskellaan aina. Velmon ei tarvitse oikeastaan kuin nähdä isänsä naama, niin alkaa naurattaa tai vähintään hymyilyttää. En tiedä, johtuisiko siitä, että mies pelleilee enemmän ja keksii hassuja juttuja. On tietenkin tosi kiva, että tulevat hyvin toimeen. Välillä tulee kuitenkin sellainen fiilis, että olenko kauhean tylsä tyyppi, kun mun kanssa ollaan aina niin vakavana, vaikka kuitenkin hoidan enemmän vauvaa. :D

Laitetaas vielä 4 kk-synttäreiden kunniaksi kuva meidän paavista:


Misstra + Velmo tasan 4 kk
 
Hui kun on tullut taas juttua!

Ihania kuvia ootte laittanut pienokaisistanne, Velmo näyttää ihan pikkuruiselta sulttaanilta :)

Iines meilläkin on tuollainen lelukaari ja on kyllä ihan huippu!

Spinning on ihan järkyttävää touhua. Lukiossa käytiin pari kertaa liikunnan tunnilla, eikä todellakaan iskenyt minuun. Ekaa kertaa kun menin, oli pikkujouluaika, ja poljettiin tunti dance-mixattujen joululaulujen tahtiin *kulkuset, kulkuu-u-u-u-u-u-u-uset, tsämtsikabauwau, ri-ri-ri-ri-riemuin he-he-he-lkkäi-lee-e-e-e-e* ja ohjaaja huusi kurkku suorana ''TYTÖÖÖT; PYLLY YLÖÖÖS; NOOOOOIN, NYT YLÄMÄKEEN, HUUTAKAAA, AAAAAAARGH''. Satula hiersi koko alapään ja vinoon murtunut häntäluu huusi hallelujaa vielä viikon tuon tunnin jälkeen. Se spinning-tunti tulee uniin vieläkin. *Kylmät väreet*

Mölöttäminen ja tekoitku ovat täälläkin tuttuja! Jos menen vaikka vessaan ja lasken Mimosan leikkimatolle, niin heti alkaa ''itkeminen'' joka vaihtuu nauruksi samantien kun äiti tulee taas näköetäisyydelle. Nyt on huomannut muutenkin, että melkein koko ajan sais olla jotain viihdykettä neidille, onneksi Mimo osaa viihdyttää (levänneenä ja masu täynnä) itseään jopa puoli tuntia! Saa rauhassa laittaa ruokaa, ripustaa pyykkiä tai vaikka pötkötellä sohvalla leikkimaton vieressä ja lukea vain kirjaa. Mä olen muuten jäänyt ihan koukkuun noihin Twilight-kirjoihin, Breaking Dawn menossa jo toista kertaa putkeen...
:ashamed:

Pukluja tulee vaikka kiinteitä syödäänkin jo pari desiä päivässä. Mimosan lemppari on avokado-banaanisose, joka menee ihan vaan haarukalla soseutettuna. Itse tehtyjen soseiden pakastusvinkki (vakoiltu ja varastettu tuolta helmikuisten pinosta): Kun sose on valmista, se kannattaa asetella esim- tarjottimelle kökköihin, tarjotin pakkaseen ja kun kököt ovat jäässä, ne voi irrottaa tarjoittimesta ja laittaa vaikka isoon pakastepussiin. Sieltä on helppo ottaa aina sopiva määrä sulatettavaksi.

Lapsen sitovuus ei ole tullut yllätyksenä, itse asiassa mä olen yllättynyt siitä, kuinka helppoa Mimosan kanssa on mennä ja kulkea. Mimo on kyllä tosi rauhallinen ja tyytyväinen lapsi. Kun ottaa asenteen, että tässä täytyy nyt mennä muksun ehdoilla, niin kaikki on ainakin tähän mennessä sujunut hyvin.


Mies ja Mimo tuli kaupasta, nyt jääkaapille!

Nälkäinen upupa ja kikatteleva Mimosa 4kk 1vko
 
siis koko teksti hävis johonkin bittiavaruuteen :|
no pikasesti kuulumisia täältäkin.... usein luen, mut kun aloitan kirjotuksen tulee äidille tarvetta.

Onnea kääntyjille uudesta taidosta!
suloisia teidän vauvat kuvissa :heart:

Täällä myös harrastetaan sitä feikki-itkua kun on tylsää, no onneks on isoveljet viihdyttämässä :) Muutenkin on vähemmän itkua nykysin, lähinnä nälkää ja unta itkee. Ja ennen unta laulaa unilaulua ja hereillä ollessa komentaa isolla äänellä :) Mutta kun itkee on se kaikkimullehetinyt-itkua. On tainnut äitiinsä tulla ja varmasti osaa pitää puolensa kunhan kasvaa.

Täällä myös kääntyillään ja nyt on alkanut jollain ihme konstilla laajentmaan reviiriään. Aina on eri paikassa mihin lasketaan ja ihan pienessä ajassa pääsee useemman kymmenen senttiä :eek: Pian nää pienet jo mnee vauhdilla eteenpäin ja itse toivoo, et voi kun ois hetken paikallaan :)

Täällä myös sormet jatkuvasti suussa eikä liity nälkään, on varmaan hyvät aromit raavittu matosta ja viltistä sormien väliin :kieh:
Varpaitaan Fanni tänään ihmetteli vaipan vaihdon yhteydessä ja ilme oli kovin ihmettelevä 'mitkä ihmeet nuo nyt sit ovat', mut kiinni ei vielä yrittäny.
Onko teidän vauvat jo löytänet varpaat ja maistellu niitä?

Täysimetyksellä mennään ja maitoa tulee hyvin kunhan muistan syödä ja juoda riittävästi. Eikä kiinteitä oo kiire alotella, jos sit elo-syyskuussa. Kasvanu kuiteski lääkärinkin mukaan hyvin, 3kk 6150g ja 62cm. Rokotekin saatiin ja siitä tuli itkuseks ja pistokohta kipeäks ja punottava patti nousi :( No onneks panadol helpotti.
man tukee siinä
Mulla paino nousi raskausaikana yli kakskyt kiloo, mut 16 lähti nopsaa pois, vielä kun sen lopun 6-7kg sais pois. Ja sitkin vielä muutama kilo niin oisin tyytyväinen. Mulla ei imeys kyllä oo vieny kiloja, mut oon kyllä antanut itelle luvan herkutella et maitoa riittäs :ashamed:

Vielä joku kyseli siitä istuttamisesta. Kyllä vauvaa voi sylissä sen verran 'istuttaa' et viihtyy, kun ei se kuitenkaan ilman tukee istu. Itse omalla vartalolla kuitenkin vauvaa sen verran tukee enkä usko et vauva sylis oikeen istuu istuu vaan on vaan vähän pystymmässä. Eihän vauva turvakaukalossakaan ihan makuulla oo.

No nyt tais tulla kuitenkin oikee romaani ja taitaa olla vähän ekava sellainen kun Fanni rinnalla kirjottelen...
 
Moikka!

Nyt on vähän vähentyny käynnit täällä kun mies on lomalla. Ja hyvä niin. :D On ihanaa heräillä aamuisin kun mieskin on kotona, ja saa köllötellä sängyssä pitkään.

Outius, spinning ei kyllä ole paras laji synnytyksen jälkeen. Vaikka tuntuu että paikat on parantuneet, niin kyllä spinningissä huomaa että vielä taitaa synnytyksestä olla lihakset löysänä. :LOL: Mä oon harrastanut spinningiä n. 5 vuotta, välillä ahkerasti, välillä vaan muutaman kuukauden välein ja tykkään lajista tosi paljon. Ja kannattaa hankkia juuri spinningiä varten tehdyt kengät. Mulla ainakin tulee tavallisissa jumppakengissä päkiät kipeeks. Ja kyllä tunti on yhtä tuskaa kun on ollut muutaman kuukuuden tauolla. Mä en olekaan vielä käynyt tunnilla synnytyksen jälkeen, ja itseasiassa mun jumppakorttikin meni vanhaksi, raskauden aikana enkä sit ole vielä viitsinyt uutta hankkia. Jos syksyllä rupeis taas käymään vähän ahkerammin spinnigissä ja pumpissa.

Meillä käytetään edellen 56 ja 62 cm kokosia vaatteita. Vähän nuo 56 cm alkaa oleen piukkoja ja muutama olenkin jo laittanut pois, mutta 62 cm on aivan hyviä. 68 cm on vielä liian isoja.

Meilläkin mölötetään paljon. Ja tyttö ei pysy enää ollenkaan paikallaan lattialla. Kääntyilee ees taas ja ja juttelee kovasti leluilleen. Sitteriin ei uskalla enää ollenkaan jättää, jos ei köytä tyttöä kiinni.

Suosikkivanhempaa meillä ei ole, tai ainakaan en ole huomannut; molemmille hymyillään yhtä paljon ja molempien sylissä viihtyy hyvin. Mutta tyttö pelkää aina mun siskoa. :eek: Ollaan aateltu et johtuu varmaan mustasta tukasta, koska sama ilmiö tapahtuu kun isillä on musta lippis päässä.

Maitoa mulla tulee edelleen lähes suihkuamalla ja aamuisin on usein paita märkänä. Harmi vaan kun tyttö ei viihdy tissillä enää samalla lailla kun ennen. :ashamed:

marza ja likka 3,5 kk

 
Möllötys On tuttua täälläkin. Välillä sitä ei jaksais kuunnella, kun koko ajan poika huutelee seuraksi. Jotenkin tuntuu, että se huutelu on liittynyt meillä joskus nälkään. Kun oon imettäny ja huutelu alkaa ja kun on kuunnellut sitä puolisen tuntia, niin vetää tuttelia kaksi desiä ahnaasti suihinsa ja rauhoittuu leikkimään tai unille. Kun masu on täynnä möllötystäkin on asteen vähemmän.

Leivoin tänään kinkkupiirakan, mustikkarahkapiirakan ja sellaisen mansikkarahkapiirakan. Mustikkarahkapiirakka tuli vaan jämistä ja on ylimääräinen, mutta vieraita varten vähän leipoilin. Kun meillä ei mies syö leivonnaisia ja tykkäisin leipoa, mutta kun linjat ei oikein anna periksi.. Karkki- ja hyvälakko on pitänyt! Jo kolmatta viikkoa! Viikonloppuna söin yhden jätskin ja tänään aiJjon maistaa piirakoita. Kilot eivät ole lähteneet mihinkään ja tuntuu, että maidon määrä saattaa olla vähenemässä, kun poika vaikuttaa usein nälkäiseltä. Ei kuitenkaan herää öisin vielä syömään. Viideltä vasta.


Ostettiin viikonloppuna keittiö! Ikeasta. Nyt odotellaan niitä saapuvaksi ja aletaan rempata keittiötä. Tai se siis rempataan katosta lattiaan.. Niitä pahvilaatikoita tulee varmaan ihan törkeen monta. Mitenhän me mahdutaan tänne? Mutta ihana saada uusi keittiö! Meillä on aivan karmea keittiö. Sellainen mökkikeittiö..

Misstra Ihana kuva velmosta! Hieno hattu.. :LOL:

Vaipoista
Ostettiin eilen pamppersien kolmoskokoa. Ne on ihan sopivat. Mutta tykkään eniten niistä Lidlin vaipoista, joita jotkut täällä aikaisemmin suosittelivat. Ne on halpoja, mutta ennenkaikkea hyviä. Niitä ostan jatkossakin.

Mimmu ja Tobias 3kk 3vk
 
Zoe, meillä oli esikoinen nyös kova pyörimään ympyrää sängyssä ja pinnasuojat oli lähinnä sisustuksellinen juttu. Jalat sojotti milloin mistäkin välistä :)
Nyt on sänky sisutusta kun neiti nukkuu meen sängyssä suurimman osan yöstä. Illalla saan kyllä omaan sänkyyn, mut sit kun yöllä herää jää viereen :heart:

Vaatekokona meillä nyt 62cm, 68cm reilu, mutta jo käytössä.
Vaippoina libero 3, kun Pampersista meni pylly ihan verille :(

Mimmukka: onnea uudesta keittiöstä :) ja mä oon kyl huomannu et maito vähenee heti kun ei herkkuja syö ja muista tarpeeksi juoda. Ei pidä tavallinen ruoka maidoneritystä niin hyvin kun herkut, tai sit se on vaan mun korvien välissä :ashamed:

Outius: sitä silmää kannattaa puhistaa keitetyllä veellä. Epäilen et ei ois siitä maissista johtuvaa, mut toivottavasti ei tulis tulehdustakaan.

päksy ja neiti 3kk3vko
 
lääkäri neuvola kuulumisia. pneumokokki ja toinen rotarokote saatu.
suluissa syntymämitat
pituus 68,2 (54)
paino 8610 (4270)
pipo 43,5 (36,5)
meidän poju on kaurajätti :D
olipas söpö kuva velmosta
vaatekoko joku 62 vielä mahtuu mutta pääasiassa käytetään 68. takit on jo 74 ja nuo kesäyöpaidatkin sais olla jo 74.
vaipoista vielä hetki sitten oli vielä käytössä pambersin 3 mutta nyt vaihdettiin liberon 4.
upupaepops spinningistä ja muistakin jumpista. kirjoitit kun se ohjaaja siellä huuteli pylly ylös....mie saan siitä lisää energiaa mitä enemmän se vetäjä komentaa :D meillä oli jumpassa eräs aivan ihana vetäjä joka kuuluvalla äänellä kertoi mitä tehdään ja huuteli että vielä jaksaa ja johan jaksoi. sitten on taas niitä ketkä ei juuri puhele eikä viitsi neuvoa liikeitä oikein. harmittaa vaan niiden puolesta ketkä juuri aloittelee eikä osaa tehdä liikkeitä oikein :/

onko muilla vastaavaa. kävimme edellispäivänä pojun kanssa lääkärissä kun hengitys vinkui. kurkku oli punainen ja vinkunaa kuului keuhkoista mutta sanoi sen johtuvan jostain viruksesta. noh edelleen tuntuu että hengittelee vaikean oloisesti ja rupee vinkumaan aina uloshengittäessä kun touhuilee jotain. miten teillä kun vauvat touhuilee esim. lattialla vatsalleen. kiihtyykö hengitys ja vinkuuko kun otatte esim syliin?
toivottavast joku nyt ymmärsi kirjoituksen =)
tylsää taas on kun tuli sadepäivä ja tyttö kipeenä ettei voi mihinkään mennä. jere nukkuu sylissä kantoliinassa ja odotellan isukkia kotiin veikkaampa että kukkakimpun kera ;) olis hääpäivä tänään :heart:

cadillac ja jere tasan 4kk
 

Yhteistyössä