*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Lokakuussa

Hei jälleen!

Onnea hyvistä ultrakuulumisista ja sukupuolilupauksista!! :)

Voimia kaikille sitä tarvitseville!

Ravintolisät Minä syön joka päivä minisunin raskaus- ja imetysvitamiiniä, omegoja ja magnesiumia. Ei niska jumita nyt niin pahasti kun alotin tuon magnesiumin syömisen.

Ompelu En ole ommellut vauvalle mitään, tekisi kyllä mieli mutta pelkään etten oikein osaa. Meinaan kyllä neuloa pikkuiselle viltin ja villasukat.

Face Kerroin raskaudesta facessa rv 12 ultran jälkeen.

Hankinnat En ole vieläkään uskaltanut hankkia pikkuiselle mitään. Rakenneuä:n jälkeen varmaan vasta uskallan. Tänään kyllä katselin kantokoppaa, siis autoon, pienelle.

(.) Hyvää kuuluu tänne. Pikkuinen potkii kovasti joka päivä ja potkut tuntuvat ja näkyvät mahan päälle. :) Rakenneuä on ensi viikolla tiistaina, kovasti jo jännittää!!

CandleLight ja toukka 20+4
 
Sahi, miulla on vajaatoiminta ja pieni nosto alkuraskaudesta ei tadannut kun vähäks aikaa. Kävin vpimakkaiden oireiden takia kokeissa ja arvot oli ths 3.6 tv4 11. Noi tekee miulle jo pahat oireet. Normit arvot jolloin miulla on hyvä olo suurinpiirein näin, ths 0,5-1.5 tv4 16-18. Oon tosi tarkka noista kokeista, niin paljon oon joutunu kärsii tän sairauden aiheuttamista vaivoista vuosien varrella. Seuranta oli aluks niin että jokunen kerta raskausaikana, nyt vaadin kerran kuussa kokeet. En ota sitä riskiä että tämä sairaus aiheuttaisi lapselle jotain, hoitamaton vajis voi vaikuttaa kasvuun ja kehitykseen lapsella.
Jos yhtään epäilet omia oireita ja oloja niin käy pyytää kokeet. Miulla alko oireilu tosi nopsaan taas ja parissa viikossa tuntu että oon ihan loppu. En enää edes hikoillu ja karvat sekä hiukset alkoi tippumaan. Ajatuksen katkeilu ja pahat turvotukset, ihottumat ja jopa pukamatkin tuli! Ihanaa kun sain lääkityksen nostettua, alkaa olo helpottua. Meinasin muuten nukahtaa rattiinki pari kertas, väsymys oli niin paha. Ja saikkua sain pari viikkoa että toivun tästä uupumuksesta, lääkäri ei kyl pitäny näitä oireita minääm, sano vaan että kela ei sitten kato hyvällä väsymyksen takua määrättyä saikkua, että enempää ei kirjoteta. Kiva kun lääkärit vähättelee.
Jokunen vuosi sitten jouduin päivystykseen ja magneettikuviin kun epäilivät aivoinfarktia, eivät uskoneet kun sanoin että tarkistaisivat kilpparit, siitähän nekin oireet johtu! Hirvee valitusvirsi ja avautuminen, oon vaan niin väsyny noihin lääkäreihin....
 
Rakenneultrassa käyty tänään ja rakenteet näyttivät hyvälle. Vauva noin 327 g ja arviolta 25 cm. Ei syytä lisätutkimuksiin/jatkoseurantaan. Istukka sijaitsi kohdun etuseinämässä. Sokerirasituskoe tulee joskus viikolla 26 kuulema.

Äitiyspakkauksen otamme ehdottomasti.

pepponen 20+0
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
kwaidan no onpas kurjaa, että nuo VTI:t kiusaa sua : /

sahi aijaa, enpäs ookkaan kuullu, että raudanpuue vois lisätä supistuksia.. Mulla on alhanen hb ja suppareita tosiaan on :/ Mää oon tosi laiska syömään mitään vitamiineja :ashamed: Megnesiumia ja d-vitamiinia oon yrittäny muistaa ottaa. Ajoittain sekin jää unohduksiin :(
Onpas ihanaa, että sun paha olo on alkanut helpottamaan, huippua! Nyt pääset oikein kunnolla nauttimaan kasvavasta masusta :)

En ota äitiyspakkausta. Esikoiselta jäi niin vähälle käytölle, että en sen vuoksi ota.

onnea hyvistä uä-kuulumisista kaikkille :heart:

Omaan napaan ei ihmeempiä. Ihmettelen vain sitä, että eka työviikko loman jälkeen ja tosi vähän suppaillut. Lomalla niitä kuitenkin tuli ja silloin pystyin kuitenkin ottaa rauhallisemmin.. Outoa.
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista niin monille!!! :heart:

Kokkeli: Teille ihan mielettömästi voimia!!! :hug:

ihan hirveä yskä ja räkätauti iski taas jo toistamiseen n kuukauden aikana ja nyt ottaa niin pattiin! |O Pakko varmaan mennä jo lääkäriin. Milloin pirussa tästä odotuksesta ehtis nauttia ihan kunnolla. Itellä välillä huoli vähäisistä liikkeistä ja vauvan korkeasta sykkeestä. Nyt täytyy vaan toivoa, että syke vaan on korkeampi jostain muusta syystä. Eilen illalla kuuntelin usean päivän tauon jälkeen ja huiteli niin korkealla, että 180 korvilla en uskaltanut enää laskea. kyllä se rauhoittuukin sinne 160 tienoille ja vähän allekkin, mutta sen kuulee, heti kun alkaa kuunnella, että on välillä tosi hurjan korkea. Onneksi maanantaina on neuvola niin saa kysyä kun huolettaa. Istukka oli mun mielestä jo np ultrassa edessä, joten liikkeiden vähyys selittyy sillä. kyllä niitä on, mutta harvakseltaan. nuo sykkeet kun on ollut selvästi hitaammat ainakin kahdella aikaisemmalla. ekalta lapselta en muista niin tarkasti. mulla on tuo perus doppler ilman näyttöä, mutta lasken välillä minuutin ajan muutamia kertoja niin näkee vähän. ja sen kyllä kuulee kun menee hurjaa vauhtia. nyt kun on neljäs lapsi niin jotenkin tuo on mulle niin outoa. =/ toivottavasti on normaalia.

18+0 poks :heart:
 
Hankinnoista Muuten meillä on kaikki tarpeelinen esikoisen jäljiltä mutta turvakaukalo ostettiin kaveriltani (sama joka oli esikoisella lainassa mutta silloin kaverini ei halunnut vielä myydä sitä) Lisäks pitäis ostaa sitteri ja se toppapuku, kietaisubodeja vois katella kaupoista, ne on niin käteviä vastasyntyneellä. Toppapukua ajattelin katella talven aikana kirppareilta, tarvii kuitenkin vaan ens kevään ajan, seuraavaks talveks käy sit jo pakkauksen puku.

SaHi80 Minä ressasin täällä et osaisinko olla tytölle äiti, kun olen ollut aina vähän poikatyttö ja samaistunut enemmän poikiin/miehiin mut oishan sitä samanlailla osannut äiti olla tytölle kuin pojallekin. Ja nyt siis poika tulossa niin menee vanhasta muistista. :) Minä taas oon miettiny tuota rakastamisasiaa siltä kantilta et hurahtaako siihen vauvaan niin et esikoinen jää ns. paitsioon mut eiköhän sekin oo ihan turha pelko...

Olen syönyt D-vitamiinia 50 µg päivässä monivitamiinin lisäks ja olo on kyllä ollut todella hyvä, en sit tiedä liittyykö siihen mitenkään. Tuota magnesiumia pitäs varmaan alkaa vielä ottaa kun esikoisen aikaan oli tosi kipeitä pohjekramppeja yöllä.

Äitiyspakkauksen meinasin ottaa ensin rahana kun kaikki entiset on tallessa mutta kun näin uuden pakkauksen kuvat niin on se niin ihana että pakko on saada! :D

Särö 20+6
 
Viimeksi muokattu:
Äitiyspakkaus Ei olla päätetty otetaanko. Esikoisen jäljiltä on ne tarpeelliset siitä tallesta ja muutenkin paljon esim vaatteita. Toisaalta onhan se aivan ihana hakea postista ja avata kotona, ja sen makuupussin ainakin haluan! Mies oli sitä mieltä että tytölle ei oteta, mut pojalle vois ottaa. Saa nähdä nyt mitä päätetään..

Onnea hyvistä ultrakuulumisista :flower:
 
tosiaan, milloinkas tuo paketti saapuu? Meillä on ensiviikolla neuvola ja täytelään noita kelan papereita. En malta odottaa sitä ! :)
meillä rakenne ultrassa oli myös kaikki hyvin, kerron vähän lisää kun edellinen viesti oli lyhyt. Istukka on takaseinässä. 3 viikon päästä uusi aika, haluaa vielä tarkistaa sydämen virtaukset kun niitä ei näkynyt :) silloin ajattelin vielä pyytää katsomaan sen sukupuolen. 4D kuva saatiin ja jo on äidin näköinen kaveri tulossa! :D <3 349 g oli paino :)

itkettää lähteä töihin. Ei vaan jaksa, 6 päivää putkeen taas ja tänään on ihan kauhea päivä. 12 tuntia vähintään saa odottaa olevansa töissä! En tiedä missä vaiheessa voisi vähentää, mutta ajattelin nyt jouluun asti tehdä niin paljon kun vain jaksan. Työ on siis siivousta ja kohteet aika rankkoja, osa. No, sunnuntaina saa nukkua pitkään :)
hyvää perjantaita kaikille!
 
Ensin alkuun pitää yhtyä Ihanaiseen. Te, joilla on jo supistuksia, älkää yhtään epäröikö sen sairasloman kanssa!! Ajatelkaa nyt vaan vauvanne ja itsenne parasta, työt on ihan toisarvoisia! Tsemppiä ja jaksamista teille! Pitäkää huoli itsestänne ja pienestä! :hug:

Onnea kaikille hyviä uutisia rakenneultrassa saaneille! Ja onnea tyttö- ja poikalupauksista! :heart:

Mammutti ja sintti, mulla oli vatsa kosketusarka muutama viikko sitten jonkin aikaa. Lähinnä vasemmalta puolelta ihan alhaalta. Tuntui etenkin silloin ikävältä, kun kyyristyi kaksinkerroin esim. kenkiä laittamaan. Nyt tuntemukset on vähentyneet tai ainakin lieventyneet. Mistä sitten johtuivatkaan. Ja odottelen siis ensimmäistäni, joten mistään sektioarvistakaan ei voi johtua.

BabyBloom ja SaHi80, kiitos magnesium-vinkistä! Ajattelin ensin että ei mulla voi siitä puutetta olla, kun syön niin monipuolisesti ja lisäksi vielä raskaus-monivitamiineja, joissa on magnesiumia n. 50% vertailuarvosta. No, levottomat jalat alko käydä jo niin rasittavaksi vaivaksi että ajattelin kokeilla vielä sitä magnesiumlisääkin. Ja kah, ihan kun ei olisi pariin päivään ollut enää niin kamalaa jalkojen vetkuttamista! :)

Juli87 Ihanaa, että voit jo paremmin! Toivottavasti olo nyt pysyy hyvänä ja ravinto alkais pikku hiljaa pysyä sisällä!

Nippatäti, kuulostaa ihan kamalalta tuo teidän tilanne. :( Itsellänikin, kuten näköjään harmillisen monella, on hyvin vaikea äiti-suhde ja ikäviä kokemuksia alkoholistin kanssa elämisestä. En silti oikein osaa sanoa mitään järkevää tai lohduttavaa... Yritä jaksaa, ja muista pistää itsesi kuitenkin nyt etusijalle!! :hug:

Alisa olipas teillä käyny hassusti ultrassa sen sukupuolen kanssa. :D Itse melkein toivon että meillä kävisi jotai ton tyylistä. Kun palavasti haluaisin tietää sukupuolen, enkä malta olla sitä kysymättä, vaikka toisaalta haluaisin kovasti säilyttää yllätyksen synnytykseen asti. No, saa nähä miten meiän käy! :)

Kwaidan, älä murehdi niistä liikkeistä! Kuitenkin jotain tunnet ja sydänäänet kuulet, niin eiköhän siellä ole kaikki hyvin! :hug:

Tyntti jaksamista! Älä kuitenkaan kuluta itseäsi ihan loppuun siellä töissä!!

Facebookissa en ole raskaudesta maininnut. En halua tehdä tästä mitään numeroa. Parhaat ystävät tietävät ja se riittää mulle. Ehkä jossain vaiheessa tulee vielä päivitettyä kuvaa jossa maha näkyy, mutta en ajatellut mitenkään näyttävää "kaapista ulos tuloa" tehdä. :D

Liikkeet tuntuu mullakin vaimentuneen ja harventuneen. : / Tunsin niitä viikon ihan selkeästi, ja välillä ne oli niin voimakkaita että tuntuivat myös kädelle vatsan päällä. Nyt pari päivää olleet kuitenkin tosi harvassa, ja tuntuneet vaan ihan pieniltä hipaisuilta. Eilen rupesi niin huolettamaan että kaivoin taas dopplerin esille. Pieni säikäytti kyllä kunnolla, kun alkuun ei meinannut sydänääniäkään kuulua. Onneksi hetken etsimisen jälkeen sain kuitenkin jumputuksen kuulla. Mutta sekin kuulosti paljon vaimeammalta kuin ennen. : / No, ehkä pieni oli siellä vaan eri asennossa, kauempana vatsan pintaa tai jotain...

Voisin liittyä muiden painonnoususta ahdistuneiden seuraan... Kävin äsken vaa'alla ja taas tullut kilo viikossa. Nyt on tullut jo melkein 6kg lähtötilanteesta. : / Ahdistaa, kuinka paljon näitä kiloja vielä kertyy... :( Ja mäkään en tosiaan millään roskaruoilla mässäile.

Äitiyspakkaus otetaan ehdottomasti, kun mitään ei ole entuudestaan. Tykkäsin kyllä kovasti siitä uudesta paketista!

(.) Olo on oikein hyvä. Alkuraskauden hirveä väsymys alkaa olla voitettu. Edelleen uuvun helpommin kuin ennen, mutta olen silti selvinnyt työpäivistä ja kotitöistä, ja liikkuakin olen jaksanut. Iltaisin on uni tullut ihanan hyvin, mikä on auttanu tietty jaksamaan. Supistuksia tai mitään kipuja ei ole vielä ilmaantunut (*koputtaa puuta*). Rakenneultraa odotan kuumeisesti... siihen on vielä melkein kolme viikkoa, huoh!

Iloista viikonloppua kaikille!

Nanna 17+3 (piti ihan laskurilla katsoa, heti töiden alettua putosin itse laskuista. :) )
 
Kokkeli Osanotto ja paljon halauksia ja voimia :hug: Niin niin väärin
että joudutte tuollaista kokemaan :'(

Facebook Siellä en ole vielä mitään maininnut raskaudesta. Toki jos se jonkun kanssa siellä puheeksi tulee/joku kysyy, voin ihan suoraan sanoa mikä on homman nimi. En siis ole mitenkään erikoisemmin asiaa salaillut, muttei vaan ole tullut laitettua mitään raskausaiheista päivitystä, ainakaan vielä.

Nippatädille
Tsemppiä vaikeaan tilanteeseen :hug:

Haaveissapulla
oli miettinyt jo ristiäisjärjestelyjä ja tarjoiluja. Minäkin olen jo tehnyt suunnitelmiä hyvän aikaa.
Siis suunnitellut paikkaa, tarjoiluja, vieraita, aikataulua, tarjottavien kuskaamisia jne. Ihanaa että on muitakin jotka ovat hyvissä ajoin liikenteessä :D

Tuosta tulikin mieleen kummit. Oletteko jo miettineet/päättäneet/kyselleet?

Hankinnat Periaatteessa esikoisen jäljiltä on kaikki tarpeellinen. Manduka ja
tuplarattaat olisivat ostoslistalla. Ja totta kai joitain uusia vaatteita hankittava, ihan vaan koska shoppailu on niin kivaa :LOL:

Vitamiinit Minä olen syönyt yritysajasta lähtien foolihappoa, jota jatkan nyt raskausmonivitamiinin muodossa, siinä on myös tarvittava määrä d-vitamiinia ja lisäksi vielä kalkkitabletit ovat käytössä.

Äitiyspakkaus Vaikka se onkin ihanaa saada ja sitten hypistellä ja ihastella, niin tällä kertaa jätän tylsästi välistä, kaikki kuitenkin on vielä tallessa esikoisen jäljiltä.

Tyntti Jaksuja kovaan työtahtiin :hug:

Nanna83 Huspois ahdistukset painon nousuun liittyen. Se ihan varmasti tasoittuu, kun kerta roskaruualla ja herkuilla et elele. Mitä olen omaa
lähipiiriä seuraillut, niin ne joilla painoa nousee vaikka miten paljon, mutta ilman herkkumässäilyjä, saavat kyllä lähes huomaamatta kilot pois synnytyksen jälkeen. Ja sitten sellainen possuporukka-ääripää, johon itse kuuluin esikoisen odotusaikana; herkuttelin ja mässäilin oikein työkseni, ja painoa tulikin lähemmäs 30 kg. Kaikki kyllä lähti, mutta julmettua työtä se vaati. Siksipä tällä kertaa olen rento painon nousun ja syömisen kanssa, mutta tiukkis herkuttelun kanssa.

Täällä eilen rakenneultrassa käyty. Siellä se pieni viuhtoi menemään. Rakenteet hänellä oli kunnossa ja koko vastasi viikkoja. Sukupuoli ei ihan selkeästi näkynyt, kun koko ajan oli kättä tai jälkaa tai jotakin edessä, mutta varovaisen arvauksen kätilö heitti tytöstä. Aaaw, taas tuntuu askeleen todellisemmalta tämä odotus :heart:

Meliah 20+4
 
Perjantai huomenta kaikille :wave:

Onpa ollut paljon ikäviä asioita, isot halit ja tsempit kaikille :hug: Ja sitten sitä toista puoltakin niitä ihania ultrakuulumisia, onnea kaikille heille (nikit unohtuu edelleen todella helposti :ashamed: )

Minulla on myös alkoholistivanhemmat, äiti kuoli tuossa ihan juuri kaksi vuotta sitten tällä hetkellä esikoisen odotusaikana ja isä on ollut kohta jo 8vuotta juomatta, josta olen todella ylpeä!!! Mutta huomaan olevani todella tarkka ja myöskin ehkä lievästi nipo mieheni ilta-/saunakaljoittelun osalta, mutta sitten kun itse saan tilaisuuden niin kyllä kuppia "osaan" minäkin ottaa :ashamed: Mutta lapset eivät kyllä silloin ole ikinä kotona, siitä pidän huolen.

Meidän esikko täyttää tänään jo kymmenen vuotta :heart: Mihin tämä aika oikein häviää?? Äiti on kyllä edelleen sen saman 22v nuori kuin hänen syntyessäänkin ;)

Jossain kohtaa taisi olla juttua juurikin noista lasten ikäeroista niin meillä on tosiaan esikoinen tyttö nyt 10v, poika 5v ja tyttö 1v6kk ja mahdollisesti sitten tämä uusi tulokas saa juurikin saman syntymäpäivän kuin nuorin siskonsa :D (Samalla päivällä sattuu myöskin olemaan jo siskoni ja veljentyttären tyttären synttärit!)

Minä ostin esikoiselle 56cm toppapuvun, kun hän maaliskuussa siis syntyi ja eikä kyllä sitä montaa kertaa ainakaan täällä varsinais-suomen alueella tarvittu viime vuonna... olisikohan ollut ihan satunnaisesti max 10 kertaa päällä. Enemmän olisi ollut tarvetta vähän paksummalle "välikausi" puvulle, sinne alle sitten olisi voinut laittaa vaikka villa/fleecepukua.

Täällä on kärsitty kamalasta flunssasta, viime viikolla tytöillä oli korvatulehdus ja siihen perään äiti sitten sai vuosituhannen flunssan ja kurkkutulehduksen :( Nyt ollut jo eilisestä asti töissä ja taas tuntuu, että alkaa kuume nousemaan, AAARGGH! Mä haluan olla töissä, kun mä jään vuosilomalle tammikuussa ennen äippälomaa :D

Keskiviikkona oli neuvola ja kaikki oli ihan ok, painoa on nyt tullut ihan alusta asti noin 4kg :whistle: ja sykkeet oli vaavilla 145-155 luokkaa. Jotenkin on nyt ihan poikaolo, mutta sitten taas kaapit olisi pullollaan tytölle sopivia vaatteita.... Meillä on rakenneultra ensi kuun eka päivä ja onneksi heti aamulta kasilta. Kysytään kyllä sukupuolta, jos vaan pikkainen sen meille suostuu näyttämään :) Liikkeitä on alkanut tuntumaan päivittäin, edelleen kyllä hentoisia, mutta kuitenkin. Ei tarvitse "hiljentyä" ihan niin paljon kuullostelemaan.

Mutta nyt tämä oma napainen pälätys saa loppua ja tarvii alkaa keskittymään töihin :D

Hyvää viikonloppua kaikille :wave:

natusani ja "UskoEevertti" 18+2
 
Kokkeli :hug: eipä olisi enää toivonut näkevänsä surullisia uutisia :/

Täällähän on monella jo puoliväli ylittynyt ja rakenneultrat takana :) Itsellä tuo ultra on tasan kolmen viikon päästä, odottavan aika on pitkä :) Meilläkin on tarkoitus ottaa sukupuoli selville jos pienokainen sen suinkin vaan suostuu paljastamaan.

Itse en tällä hetkellä vitamiineista syö kuin D:tä. Alkuraskauden söin raskausajan monivitamiineja mutta sitten neuvolassa täti meinasi että ne saa unohtaa hetkeksi kaapin perukoille. Kevättalvella kuulemma vasta niille on enemmän tarvetta. Hb oli viime kerralla 141 joten rautaakaan ei nyt onneksi tarvitse ottaa.

Vakuutuksista olitte myös keskustelleet. Tarkoitus olisi Pohjolasta ottaa vakuutus tällekin pienokaiselle. Viimeksi ainakin saatiin helpolla sieltä vakuutus vaikka oma bmi olikin korkea. Jos nyt jostain syystä ei sitä odotusaikana saada niin sitten otetaan syntymän jälkeen.

Äitiyspakkaus mietityttää taas kovasti. Se laatikko jo pelkästään on hieno :) Muutenkin vaatteet paljon miellyttävämpiä kuin esikoisen kohdalla. Mieli tekisi kyllä ottaa tuo laatikko niin olisi molemmilla sitten oma boksi johon voisi kerätä lapsuusajan muistoja.
Jos jollakin ei iske tuo äitiyspakkaus niin sille on ihan hyvä vaihtoheto BEIBIBOX - Rokkibeibi
Eli jos ottaa Kelalta rahana tuon avustuksen niin muutama euro lisää ja voi ostaa tuollaisen pakkauksen :)

Hankintoja on jonkin verran. Uusi sitteri, pinnasängyn reunapehmusteet, uudet matkarattaat (noi toki ollut muutenkin hankintalistalla), vaatteita yms. Paljon olen miettinyt että onko toppapuku tarpeellinen miten pitkään vai olisiko joku paksumpi vanupuku tms parempi vaihtoehto. Travallen sivuilla oli edullisesti vauvan toppapuku ja sitä olen miettinyt. Menisi värien puolesta kummalle vaan.

Kummit on meillä alustavasti mietittynä mutta vielä ei ole asianosaisilta mitään kyselty. Varmaan aika loppuraskaudesta se vasta tehdään. Tarkoitus olisi ottaa minun kaksoisveljet ja miehen kaksoisveli kihlattunsa kanssa kummeiksi.

En ole vielä raskaudesta paljastanut mitään facebookissa. Jonkun vihjaisevan päivityksen saatan tehdä rakenneultran jälkeen :) Tärkeimmät ihmiset asiasta jo tietää ja se minulle riittää.

(.) Oma olo on hyvä ja väsymyskin helpottanut huomattavasti. Liikkeitä olen tuntenut reilun viikon ajan selkeästi kun kädellä koskettelen mahaa. Tänä aamuna hain kumminkin varmistusta ja kuuntelin sydänääniä. Nyt ne löytyi yllättävän helpolla. Miten voikin olla niin ihanaa kerta toisensa jälkeen kuulla ne :heart:

Toiveikas84 & papu 18+1 :heart:
 
Olen tänään lukenut ekaa kertaa keskustelua ja oli pakko kirjoittaa Kwaidan takia, koska olen kärsinyt samoista vaivoista.
Olen nyt 18 raskausvkolla ja oon syöny koko alkuraskauden antibioottikuureja varmasti joka ikistä ollaan kokeiltu mitä raskaana olevalle saa antaa, ja nyt lopulta urologit löysivät lääkkeen joka puree minuun.
Määräsivät syömään myöskin koko loppuraskauden estolääkityksenä sitä ja vielä 2vkoa synnytyksen jälkeen kohtu tulehduksia välttääkseen.
Urologit sanoivat että lääkkeet ovat vähemmän vaarallisia kuin tulehdukset koska ne johtaa useasti keskosiin.
Mulla on nyt kolmas raskaus menossa ja edellisessä oli samat ongelmat ja terve lapsi syntyi! TOIVOTTAVASTI KAIKKI MENEE TÄLLÄKIN KERTAA HYVIN!!!
Olen käynyt näitten VTI takia extraultrissa tutkimassa että virtsarakossa ei kasva mitään ylimääräistä ja että vauvalla on kaikki hyvin.Kaikki on ollut normaalia.
Mullakin on ollut oireettomia tulehdukset.
Kerran kk:ssa joudun käymään virtsanäytteitä ottamassa mikä onkin hyvä että meikäläisiä vaikeita tapauksia pidetään silmällä:)ja otetaan tosissaan.

Paljon voimia siis sulle ja muille odottajille !!!!
 
Neuvolassa tänään käyty ja kaikki oli hyvin. Minullakaan ei ole pariin viikkoon enää tuntunut liikkeitä ja kotidoplerilla äänet on vaimentuneet tuskin kuultaviksi, joten olin aika hermostunut. Kuunneltiinkin äänet heti ensimmäisenä.

Mieskin oli neuvolassa mukana ja aikoo tulla seuraavallakin kerralla <3 Tässä välissä on vielä rakenneultra.

Kummeissa meillä tuleekin ongelma. Ollaan aina pyydetty kummeiksi sisaruksiamme ja nyt on 2 sisarusta jäljellä ja tämä ehdottomasti viimeinen lapsemme... että kumpi sitä nyt sitten pyydetään...

Äitiyspakkausta me ei tarvittaisi, mutta otan jo pelkän laatikon takia. Ihanaa että se on värikäs eikä näytä enää patologian laitoksen ruumislaatikolta. Edelliselle vauvalle piti koristella runsaasti värikkäillä hörhelöillä, että pystyi laatikkoon laittamaan...

Katsu ja Hippu rv 17+2 (miten aika voi yhtäaikaa mennä näin nopeesti ja hitaasti?)
 
Katsu ottakaa kumpikin ;) meillä on lapsilla useampi kummi kaikilla :) nyt onkin ongelma kun sisarukset ja lähimmät kaverit on käytetty. Onneksi on iso suku, eiköhän sieltä joku löydy :)

Toiveikas: meillä neuvolan tätsy nimenomaan sanoi, että vitamiinit tärkeitä koko odotusajan ja vielä imetys päälle. Aika outo kommentti neuvolassa. Perusteliko mitenkään miksi vasta kevät talvella?
 
Viimeksi muokattu:
Heti ensmäisenä, Kokkelille pärjäilemiset, kauheaa että käynyt nuin. :( :hug:

Nallu, siulta sentään neulominen sujuu, miulla on neulomisen suhteen kyllä peukalo keskellä kämmentä! Onneksi sentään ompelu sujuu mainiosti, neulomisesta en oo ikinä pitänyt, ja yritänkin houkutella siskoani neulomaan villapöksyjä pikkuiselle.^^

Sintu74 kyseli, että milloin ilmoitettu FB:ssä. FB:tä ei löydy, mutta olen miettinyt blogissani asiasta kertomista ensi viikolla, kunhan rakenneultrassa on käyty. :) Samalla meinasin myös kysyä lukijoilta, että kiinnostaako lukea myös vauvajuttuja, vai jätänkö suosiolla vauvaan liittyvät jutut yksityiseen blogiin. :)

SaHi80 - Täällä ollaan varovasti tehty vaatehankintoja, kestovaippoja ja tuttipulloa ostettu myös.^^ Löydettiin muuten myös meidän autoon turvakaukalo, joka mahtuu hyvin kuppimaisille penkeille! Britaxin kaukalo telakalla, puna-musta väriltään.

Sone kestoja meinasin miekin ommella, eilen tulostin joltain sivustolta taskuvaipan kaavat. :) Siisti ois, kun tekisi vähän rokkityylisiä kestovaippoja, sain yhden vihreän kankaan mukana mustaa kangasta vaippojen kuoria varten! Paikallisessa Eurokankaassa oli ihan älyttömästi värivaihtoehtoja fleecessä, ja microfleecessä kanssa, miksipä laittaa aina valkoinen kangas vaipan sisäpuolelle, kun eri värisiäkin on tarjolla. :) Hoitolaukun haluan kanssa tehdä, jonkun kätevän mallisen ja monilla taskuilla.

Äitiyspakkaus meinattiin ottaa, jotenkin koetaan se hyödyllisemmäksi, kun se rahasumma ei kovinkaan suuri ole. :) Ensimmäinen laps kumminkin, mut miun mielestä tossa uudessa pakkauksessa on aika paljon poikamaisia vaatteita, ja ihan neutraaleja, mutta hyvännäkösiä silti. :heart:

Hitsi kun niin monet jo tietää sukupuolen, miekin haluaisin jo tietää! :D Toivottavasti pieni suostuu ens viikolla näyttämään, kumpaa puolta on. ;)

Viude + ? 20+1
 
Liikkeitä murehtiville voin kertoa, että ei mullakaan mitään tunnu vaikka olen jo viikolla 20 ja risat. Neuvolassa sanottiin viime viikolla, että johtuu taakse päin kallistuneesta kohdusta ja ei kannata hermoilla. Kyllä sydänäänet hyvin kuului ja mahakin kasvaa päivä päivältä, tosin 6kg lähtöpainoon lisää on varmasti suurelta osin läskiä, jota tuli takaisin pahoinvoinnin aiheuttaman laihtumisen jälkeen. Sitähän se neuvolatäti vihjaili että mie pläskiydyn ;).

Rakenneultra on vihdoin ensi viikolla! Jänskättää! Toivon että sukupuoli selviäisi, mutta jos ei ja kaikki on ok, niin sitten ostellaan neutraaleja kamppeita.

Äitiyspakkaus otetaan ehdottomasti. Seuraavalla neuvolakerralla marraskuussa saan kaikki Kelan lippuset ja lappuset sekä kaipaamani influenssarokotteen :).

Onko teille muille jaettu voimavarakyselyä jota on tarkotus läpikäydä neuvolassa niin että mieskin on mukana? Mä en haluaisi parisuhteestani ja v*ttumaisista sukulaissuhteista tilittää neuvolassa. (Ottaa päähän ihan kavereillekin kertoa anopin ja miehen puolen suvun nihkeilystä enkä tod haluaisi neuvolassa siitä puhua.)

Tokihan se lapsen kanssa pärjäämiseen vaikuttaa, että miehen suvun puolelta ei tulla saamaan mitään apua, eli ollaan täysin mun porukoiden hoitoavun varassa... Lapsella tulee olemaan yksi mummi, mun äiti. Toista ei kiinnosta :( Ei musta kyllä ole valehtelemaankaan, miten kaikki sukulaiset innolla odottaa babya ja on täysillä tukena.
 
Viimeksi muokattu:
Leo81 Neuvolatäti perusteli asian sillä että kun syksyllä syö tarpeeksi tuoreita hedelmiä ja vihanneksia niin niistä saa kyllä tarvittavan määrän vitamiineja. Tiedä sitten.

Niin tuosta influenssarokotteesta vielä että en aio sitä ottaa. Tähän mennessäkin pärjätty ilman. Lapsillekaan ei myöskään oteta mitään muita rokotuksia kuin rokoteohjelmaan kuuluvat.

Ihanaa viikonloppua kaikille mammoille! :)
 
SaHi80 kyseli, miten VTI löydettiin. Joka kertahan sitä ei neuvolassa tutkita, sillä näytettä varten pitää olla sen 4 h pissaamatta. Perusneuvolatutkimukseen kuuluu se proteiini ja valkuainen (ja mitähän vielä?). Mutta siis ainakin meillä otettiin ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä juuri se pitkään rakossa ollut näyte, jotta saadaan mm. VTI suljettua pois, sillä kuulemma useastikin voi olla oireeton. Ja itseltäni se löytyi tuossa yhteydessä. Nyt olen vienyt aina antibioottikuurin jälkeen uuden näytteen, josta varmistetaan, että kuuri on tehonnut. Tai siis tässä tapauksessa, että se ei ole tehonnut. Näin olen saanut tietää tulehduksesta oireettomuudesta huolimatta. (Tai no onhan minulla yksi oire, se että pissa haisee vähän kummalliseslta.) Jos ei kerran ole mitään oireita, niin eipä kai sitä kannata huolestua, mutta jos teillä ei ole otettu sitä ensimmäistä näytettä, niin voithan sellaisen neuvolasta pyytää.

Julinalle kiitokset kokemuksen jakamisesta! Kiva tietää, etten ole yksin, vaikken tätä kellekään muullekaan kyllä soisi. Miten monta tulehdusta sinulla on ehtinyt olla nyt? Pääsitkö heti lääkärille? Menitkö julkisen vai yksityisen kautta? Itse en ole toistaiseksi käynyt lääkärissä, vaan näytteet on käsitelty suoraan labrassa ja lääkäri on kirjoittanut tulosten perusteella reseptin. Nyt neuvolasta sanoivat, että jos tämä kuuri ei auta, niin sitten lääkärin puheille ja mietitään jatkoa. Itse en ollut ehtinyt asiasta niin kovasti vielä huolestua, mutta kyllä tämä kolmas kerta nyt vähän pisti miettimään. Mitenkä sinulla on edellisissä raskauksissa mennyt, onko VTI vaikuttanut vauvaan/kokoon/synnytyksiin? Itselläni ei ensimmäisessä raskaudessa ollut mitään tällaista, eikä itseasiassa moneen vuoteen ole ollut koko VTI:ta. Mietin myös, että pääsisinköhän työterveyshuollon kautta parempiin ja nopeammin tutkimuksiin. Vaikka raskaudenaikaiset tutkimukset tai hoidot ei kuulu työterveyshuollon piiriin, niin onhan tämä vaiva jo ihan itsessään.. Noh, toivottavasti selviää pian. Ja voimia sinullekin asian kanssa :heart:

Hirmusti muutenkin tullut tekstiä, onnea kaikille ultrakuulumisista! Ja kiitokset kannustuksesta vielä liikkeiden vähyyteen liittyen, ehkäpä täältä hitaasti perässä tullaan vielä. Nyt makaan hotellihuoneessa (työmatkalla) ja aikeissa kohta avata töllö ja syödä karkkia :) Joskos sitä saisi ihan muuta ajateltavaa hetkeksi, nukkuisi kerrankin pitkät ja hyvät yöunet ja sittenhän se onkin jo kohta maanantai ja rakenneultra! Huuuih!

kwaidan ja Puh 19+2

Ai niin, Niittyvillalle tuosta neuvolan voimavarakyselystä piti vastata. Oletan sen olevan samankaltainen, mikä ollaan täytetty olikohan se nyt 1 1/2-vuotiseneuvolan yhteydessä. Me vastattiin kyselyyn silloin ainakin aika ympäripyöreästi eikä todellakaan mitään yksityiskohtia kaiveltu neuvolassa. Meilläkään ei ole lapsen elämässä kuin minun puoleiset vanhemmat osallisina, mutta ei tästä kyllä olla koskaan mitään nevolassa edes mainittu. Kyllä saamme apua lapsenhoitoon ja lapsella on isovanhemmat, niin ei se ole minusta edes valehtelua sanoa, että näin, vaikka kyse onkin vaan toisen puoleisista vanhemmista. En koe, että tarvitsemme mitään apua tai tukea neuvolasta tähän asiaan, niin turhaan siitä mitään jaksaisin siellä tilittääkään. Tsemppiä sinulle näiden asioiden kanssa painimiseen :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Asumisesta?
Minua kiinnostaa että millaisiin olosuhteisiin teidän muiden lapset syntyy?

Me asumme mieheni kanssa vuokralla 52 neliön saunallisessa kaksiossa.
Olemme miettineet, mahtuisikohan vauva ensi alkuun asumaan näin pienissä tiloissa vai pitäisikö muuttaa jo ennen vauvan syntymää isompaan asuntoon...

Ihan mielenkiinnosta kyselisin teidän muiden mielipiteitä ja että onko kellään kokemusta asumisesta vauvan kanssa pienessä kaksiossa? :)
 
Viimeksi muokattu:
Kummit on meillä vielä päättämättä. Ei olla edes paljoa mietitty, mutta valinta tulee olemaan vaikea :/

Asuminen Me asutaan 65 m2 saunallisessa kolmiossa. Niin ja meitä on siis minä, mies ja esikoinen. Pohjaratkaisu on aika huono tässä asunnossa ja säilytystilaa vähän, toinen makkari on myös turhan pieni. Mutta näillä näkymin asutaan vauvan syntyessä tässä asunnossa. Esikoisen aikaan asuttiin kaksiossa, josta muutettiin pois hänen ollessa 7,5kk. Hyvin mahduttiin kaksioon, vauva vie vain vähän tilaa :)

Tasan viikkoa rakenneultraan ja huomenna poksuu puoliväli :)

19+6
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74

Yhteistyössä