*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Heinäkuussa

Huomenet!

Pari päivää olin lomareissussa ja valtavasti on tekstiä tullut sinä aikana.

Toivottavasti aika menee nopeasti Tyntti ja saat selvyyden asiaan. Olen hengessä mukana ja toivon kaikkein parhainta "tulosta".

Yötyö ei olis mitenkään mun juttu, joten nostan hattua kaikille sitä tekeville ja toivotan kovasti tsemppiä ja jaksamista.

Hiuksia olen minäkin raskausaikana värjäillyt kampaamossa, mutta ehkä hieman harvemmin kuin aikaisemmin. Ajattelin värjätä edelleen, koska oma värini on niin järkyttävä. :O

Oma vointi on edelleen lähes normaali. Tissien pieni arastus tulee vain iltapäivästä alkaen, masua tai ehkä lähinnä nivusia nippailee silloin tällöin, ruoka ei aina maita ja palelua esiintyy ehkä 1-2krt viikossa. Väsymys on kaverina, mutta en tiedä olisiko muutenkin, kun tuo esikoinen nostattaa ainakin kerran yössä ylös. Paino ei ole noussut, ehkä päinvastoin ihan pikkasen tippunut, mutta esikoisestakin painoa kertyi koko raskausaikana vain vajaat 10kg. Huomenna tämä oireettomuuden mukanaan tuoma stressi saa kuitenkin hetkeksi päätöksen, kun menen aamulla yksityiselle ultraan. Pelottaa niin järkyttävän paljon, etten nukutuksi saa, mutta sittenpähän ainakin tiedän mikä on tilanne. Siihen asti täytyy yrittää keksiä mahdollisimman paljon tekemistä, jotta asia ei pyöri koko aikaa mielessä.

Mukavaa päivää kaikille!

Hygge ja murunen 6+4
 
Huomenta!

Karsea aamu, kun flunssa vaan pahenee. :/ Tosin eipähän tulis mieleenkään tupakointi tällä kurkkukivulla. Kiitos tsempityksestä meliah! :)

Sone* ja Nopponen, näky tuolla netissä lukevan samaa, että raskaushormoni on huipussaan 3.kuukaudella ja siitä sitten alkaa vähitellen laskemaan.

meliah, hoksasin kyllä mitä tarkoitus tuolla lähtöpaino-jutullasi :) ite oon miettiny samaa, et kysyykö terkka paljon oon painanu esim. kesäkuussa ennen hedelmöittymistä vai onko lähtöpaino se, mikä näkyy eka punnituksessa..?
Mulla nimittäin on ehtiny tässä 3kg tulla jo about kk sisään painoa. :/ tosin jos ja kun se pahoinvointi iskee parin viikon sisään, niin voi varmaan oottaa noiden kilojen tippuvan vielä siihen ekaan neuvolaan mennessä. :D

mariana87 rv 5+4
 
lähtöpainosta: multa terkka kysyi et mikä on lähtöpaino. sit otettiin sen kerran paino erikseen.. :)

mulle ei ole oman vaakan mukaan tullu ku jotai 500 g painoa lisää koko aikana vielä.. mut ehtiihän tuota.. syynä lienee se et mun maha toimii välillä vähän liiankin hyvin.. :D tai siis maha toimii ihan erilailla mitä ennen raskautta.

nännit on ihan kipeet aamulla ja tissit muutenkin kun nousee sängystä.. vähän on huonoa oloa vielä, ja nälkä on ihan koko ajan. välillä ihan ärsyttää..

nii ja välillä alamasun nippailuja / menkkajomotusta. vuotoa ei kuitenkaan ole eli ihan hyvillä ja rauhallisin mielin mennään..

ja itte aattelin et jos jotain nyt olisikin, vaikka että sydän ei ensi maanantaina löisikään, en sille itse olisi mitään mahtanut..

lenkkari ja nöttis 8+6 (hui)
 
Jostain luin, että km-riski sydämen lyömisen jälkeen nimenomaan niin, että se sydän sammuisi olisi 1-2%, mutta siihen esim. 6. raskausviikon lähes 10%, 7. viikon 4,7%, 8. viikon 0,7% ja 9. viikon 0,5% (meniköhän ne nyt noin siellä tilastosivulla..) lasketaan kaikki keskenmenot eli myös tyhjentyvät tuulimuna- ja kohdunulkoiset raskaudet. Silti pelottavan moni täälläkin on nähnyt aiemmassa raskaudessa sykkeen ja joutunut luopumaan :( Itse kun edes pidä tuota 1% todennäköisyyttäkään enää pieneneä kun se 0,004% kolahti omaan nilkkaan.

On tämä taas.

ON: tissit on edelleen kipeät, polttoja vähemmän, olo paljon parempi (kaipaan oikein sitä oksetusoloa jo varmuuden vuoksi!), väsymys ja huimaus tallella. Silti pelottaa. Kirjoitin sairaalan kätilölle siitä perjantain yhdynnän jälkeisestä vuodosta ja hän oli varma, että on tullut haava ja vuoti sitä ne pari päivää, kun oli niin vähäistä. Nyt piti ihan kokeeksi heilutella, enkä vuotanut yhtään! Eli kaipa sitä uskaltaa harrastella, kun mieli tekee ;)

Tyntti, onko sinun mahdollista mennä yksityisellä ultraan tms? Viikko on niin pitkä aika odottaa :/

Kilu ja Onni-Unelma 6+4
 
Huomenia!

Hiusten värjäyksestä: Esikoisen aikaan en värjännyt kertaakaan hiuksia, en uskaltanut. Nyt olen kerran hiukset värjännyt, tosin ennen kun plussasin. Voi olla, että värjään vielä kerran, en kyllä usko että siitä paljoa kemikaaleja erittyy, olisihan väriainepakkauksissa varoitus "ei raskaanaoleville" jos se vaarallista olisi. Onneksi tuo väri millä värjään, on sen verran lähellä omaa väriä (astetta tummempi ruskea vain), että juurikasvu ei kovin nopeaan näy.

Seksistä: Ihan normaalisti on meillä peittoa heiluteltu. :) Välillä ei kyllä hirveästi tee mieli kun vatsa on ollut sekaisin. Oon huomannu, että tietyt normaalit ruoat on viime aikoina vetäny vatsan ihan sekaisin, vessassa saa ravata ja vatsaa kipristää, ei kiva... :/

SoonFab4: Teillä onkin tosiaan, sitten vähän erilainen tilanne, mutta eipä siinä mitään huonoa ole. :) Itse en esikoisen isän kanssa asunut alkuun yhdessä. Muutettiin saman katon alle joskus puolivälissä raskautta ja tytön ollessa n. 4kk mies muutti omaan asuntoonsa. Eipä se suhde kovin hyvä ollutkaan, on aika pitkä tarina. Tämä "isukkihan" ei ole tyttäreni elämässä ollenkaan, tämä minun päätöksestäni koska se on lapselle parempi niin. Mutta sekin on piiiiitkä juttu.

Lähtöpainosta: Olen kanssa miettinyt sitä mikä siihen laitetaan. Vaa'alla en ole käynyt hyvään aikaan, välttelen mokomaa kapistusta: :D Mutta sanoisin arviolta, että se on se mikä paino on nyt/silloin kun plussasi.

Tyntille paljon jaksamista!!

Oma olo: Pahoinvointia ei juurikaan ole enää ollut ja ruokahalu on palannut. Kai se on hyvä asia, ettei siitä tarvitse kärsiä, mutta itseä kyllä alkaa huolettaamaan kun joku oire häviää, että onko kaikki kunnossa.
Rinnat ei ole enää juurikaan ollenkaan arat, nännit vain hiukan. Alavatsan jomotuksia on jonkin verran. Väsymys on ollut vielä läsnä. Yöunet on menneet sellaisiksi, että väsähdän illalla aikaisin ja herään aamulla aikaisin, yleensä kukun puolille öin ja nukun mielelläni pitkään. Päivällä iskee jossain vaiheessa väsähdys, mutta n. 20min unet ja sitten on taas virtaa. Vielä pitää ensi viikon loppuun odottaa neuvolaa ja ultaa vielä kauemmin.

CandleLight ja 8+1
 
Sone* täällä on kärsitty kans jo 10 vuotta paniikkioireista. Mun oireet on huimaus ja oksettaminen, eli ihan samat oireet mitä mulla on nyt tän raskauden kanssa, phuuh... Siihen on sitten olemassa raskauden aikana turvalliseksi todettu lääkitys. Eli ei kannata asiaa liikaa murehtia!

Seksistä Mitä se on? Kai se täys haluttomuus on sitten mulla yksi oire.

Hiuksia aion värjätä.

oireet Välillä väsyttää ja aamupalan ja lounaan jälkeen on huono olo. Tulee kakoiltua, mutta yleensä mitään ei tule ulos. Pari kertaa oon vaan laatannu oikeesti.
Tissit ei oo enää jatkuvasti kipeet, vähän arat vaan ajoittain. Ja öisin nään todella sekavia unia..:O
Joskus vähän palelee ja nopeesti liikkuessa/noustessa huimailee...
Mulla on ollut plussasta lähtien koko ajan nuha ja aivastuttaa joka päivä. Onko muilla tätä?

AnyHope 6+3
 
Viimeksi muokattu:
Eea
Argh, minuun iski kauhee flunssa. kurkku on kipee ja yskittää. eilen illalla ja yöllä tais olla kuumettakin. Olo on ihan kamala! Toivottavasti menee pikaseen ohi.

Lähtöpainoksi miulle merkittiin paino mikä on ollu ennen raskautta. Tiesin sen hyvin, sillä käyn melkein joka aamu vaa´alla. Nyt näyttäis paino nousseen n. kilon. suurimmaks osaks on varmaan ihan vaan turvotusta. Toivottavasti nousis nyt maltillisesti sinne loppuun asti.

Eea & Pallero 7+3
 
Lähtöpainoksi merkittiin miulla sen mitä itse arvioin kun terkka kysyi.

Anyhope: Joo, lääkärikäynti oli antoisa, helpotti hirveesti pelkkä jutteleminen tästä tilanteesta ja sain varuilta reseptin lääkkeisiin mitä voi raskausaikanakin käyttää. Miten sie oot pärjänny nyt raskaana paniikkihäiriön kanssa? Ainiinjoo, ja miulla on just tota huimausta kans mistä kirjotit, oikeen silmissä mustuu välillä.

ON: Lääkäri kirjoitti 2 viikkoa saikkua pahoinvoinnin takia, aattelin että kärvistelen ja meen töihin mut oksu otti vallan aamupäivällä ja pakko olla sikiasennossa liikkumatta, mielellään pimeessä ja hiljaisessa paikassa. Ihan hyvä idea kuitenkin toi saikku. La on vaan pakko käydä töissä, mut eiköhän se jotenkin mee. (viel häämeikkejä, jos oksu lentää niin pakko paljastaa tää raskaus asiakkaille...!)

Mie luin jostain että sydämen sykkeen näkymisen jälkeen prosentit raskauden onnistumiseen nousee 60% ja nt-ultran jälkeen 90%. Voi olla että muistan noi väärinkin..

Eea:lle paranemisia :hug:

sone 7+2 ja kaksi yötä ultraan... (pitäs keksii lapsenvahti viel että mieskin pääsee mukaan)
 
Viimeksi muokattu:
tyntti Älä vielä luovu toivosta! Ymmärrän kyllä kuinka kamala on odotella tietoa :hug:

Meliah Varmaan on ihan neuvolakohtaista miten paino merkitään. Mutta mulla kyllä kysyttiin esikoista odottaessa lähtöpaino erikseen. Tosin painomuutokset verrattiin siihen ekaan neuvolapainoon. Toivottavasti ymmärsit mun sekavan selityksen :D

Painosta mulla on tullut pari kiloa lisää lähtöpainosta, vaikka ei paljon saa syötyä. Turvotusta vissiin, mut ei tarvis kyllä vielä painon nousta..

Luulin jo turvotuksen helpottaneen, mut kai mä olen vaan tottunut siihen. En saanut meinaan housuja kiinni tänään aamulla :(

Menkkajomotusta on ollut parina päivänä ja se kyllä vähän pelottaa. Yritän olla rauhallinen, kun vuotoja ei kuitenkaan ole.

Nallu 7+2
 
mulla menee housut iha hujahtamalla jalkaan.. ku persiistä on lähtennä senttejä kun on tullut syötyä säännöllisemmin sekä terveellisemmin.. :) itte toivon ettei paino nousisi ihan kamalasti, ku riesana on yliliikkuvat nivelet ja voin kuvitella et pelkkä vauva jo tuo oman painonsa verran kestettävää näille nivelille.. saas nähdä kuin pitkään pystyy liikkumaan ja tekemään juttuja normaalisti..

lenkkari ja nöttis 8+6
 
Moi kaikille.. pikaisesti vain päivittelen kun ihan julmattoman paha olo alkanut vaivaamaan ja väsyttääkin.. :( Ei vaan oikein jaksa mitään ylimääräistä ja olen kiukkuinenkiin välillä kuin ampiainen.. Haluaisin liikkuakkin paljon, mutta ei meinaa jaksaa yhtään mitään kun koti hommat vie jo voimansa.. :( Torstaina eka neuvola aika olis.. :)

Mukavaa viikkoa kaikille ja parempaa oloa :heart:

Mam ja riisi 8+4... :heart:
 
Yötöistä, mä teen fyysisesti erittäin raskasta työtä, useimmiten öisin, samoin mun työvuorot voi olla 22 tunnin mittaisia (urakkatyötä). Mulla ei oo ees mahdollista siirtyä päivätyöhön, tai no, tietysti on, mut sit pitäis vaihtaa työnantajaa. Mä olen freelancer enkä jaksaisi etsiä uutta työpaikkaa.

Nyt kun on kovinkin huono olo pitkin päivää, teen näitä samoja yötöitä, mutta toimiston puolella.. saa nähdä kuinka pitkään jaksan.
 
Hiusten värjäys hmm.. En itseasiassa kerinnyt värjätä hiuksia kun nyt olen käynyt värjäyttämässä kampaajalla tulen myös käymään. Onneksi olin juuri kuun alussa.
OloYÖK! Oksennus lentää ja pahaa tekee jogurtit, puurot ja lakritsi... Oudot asiar. Kun aamulla teen esikolle puuroa meinaa oksennus tulla. Turvotus päivällä ei näy mutta aamulla..
Työt meni nyt suunnitelmat uusiks.. Piti palata tossa syys/lokakuussa töihin eka näin osa-aikasesti ja kyllä varmaa meenki. Poika menee siksi aikaa perhepvhoitajalke jolla on vain kyseisen ikäisiä 2-3.vanhoja tämä oli todella mieluinen asia ja on tosiaan vain 2pv viikossa aluksi. Päiväkodin poika ois alottanu sitte elokuussa 13 mutta taitaa jäädä äidin kanssa toivon mukaan kotiin.
Yötyö mulla harvemmin niitä oli esiko aikaa mutta hammasta purren mentii. Otan asiakkaita päiväsaikaa ja yöllä päivystän joskus.

Peiton heiluttelu aika normii :D

Juli ja mini 8+3
 
Viimeksi muokattu:
Monella pyörii varmasti tää alun epävarmuus mielessä vielä pitkään, varsinkin meillä loppupään odottelijoilla. Mä olen koko päivän ollu hirmu ahdistunut ja pelokas. jotenkin vaan jäi päähän kummittelemaan ajatus kohdun ulkoisesta ja asiaa ei auta yhtään, että aina ahdistus iskee mun harteille... siis ihan fyysisesti. Eli hartia pistosta (jonka olen ihan vuodosta vatsaonteloon viime synnytyksen jälkeen kokenut) aloin pelkäämään ihan hulluna. No toisaalta tuo jännitys on ohan käsivarsissa asti. Mä ymmärrän kyllä että tää mun kropalla reagointi on ihan inhimillistä, koska taustalla tuollainen tapahtuma. MuRRR. mä haluan stressittömän odotuksen |O. Mut mä päätin, että huomenna on hyvä päivä :). me lähdetään reissuun ja josko se vähän sais ajatuksia muualle. Pitää jotain rentoutus juttuja nyt keksiä. Onko muuten täällä muita joka on käyttänyt joskus tai käyttää mielialalääkettä. Mulla purettiin se tuossa kevään aikana pois, tuo traumaattinen synnytys laukas niin pahan ahdistuksen että ei meinannu pystyä olemaan. Mut ne ajat on onneksi ohi. Mä luotan siihen, että nyt menee paremmin. Huono tuuri täytyy olla, et synnytyksessä tulisi tuollaisia komplikaatioita. Mut onko kellään hajua voiko jotain mieliala lääkettä käyttää jos ahdistus menee ihan mahdottomaksi. Lääkärihän ne tietenkin päättää, mut ihan mielenkiinnolla kuulisin kokemuksesta onko joku käyttänyt ja yv.tä tietenkin voi laittaa. =) mut toivotaan, että näistä tällaisista päivistä selviää ihan ilman lääkkeitä kuten tänäänkin. Pistää vaan niin pirusti harmittamaan miksi helekutti ei voi olla vaan ihan normaali :stick: . Sori tää omanapaisuus, mutta jospa tää auttais kun sais paasata muillekkin kuin vain tuolle miehelle. Onneksi se kuuntelee ja yrittää mua vakuuttaa, että kaikki on hyvin.
 
Heissan kaikille :) !

Täällä 37-vuotias ensimmäistä lasta odottava liityy seuraanne - vaikka ensimmäinen varhaisultra on vasta 1.8. (rv 7+2) ja mua piinaa kovasti pelot tuulimunasta, yms. Synnytyspaikasta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta Kätilöopisto tai Naistenklinikka se kait on. Sen sijaan laskettu aika (17.3.2013) pitäisi olla aika varma ;-) koska raskaus on saanut alkunsa koeputkessa 25.6. IVF-hoitokerta oli ensimmäisemme ja alkioita siirrettiin vain yksi.

On ollut ihana lukea kaikkien tulevien malismammojen kirjoituksia täältä ja jos jotakuta (muuta raskautensa aitoutta epäilevää siis) lohduttaa, niin minä kuulun siihen sakkiin, jolla ei ole ollut lainkaan pahoinvointia. Sen sijaan väsymys on välillä aika rankkaakin ja koko ajan tekee mieli syödä kaikkea suolaista (ei kuulunut mielihaluihini ennen raskautumista). Aiemmin en myöskään koskaan käynyt yöpissillä, mutta nyt se on joka aamuöistä. Rv 5+1 mulla oli tosi pientä tummanruskeaa vuotoa kerran pyyhkiessä ja siitä lähtien olen ollut tosi huolissani keskeytyneen keskenmenon mahdollisuudesta :-( . Ensin meinasin aikaistaa varhaisutraa tälle viikolle, mutta haluan saada ns. varman tiedon alkaneesta "oikeasta" raskaudesta ja se lienee saatavissa vasta rv 7+ (kaikilla ei kuulemma silloinkaan).

Tässä siis vaan ekaks lyhyesti vähän omanapaisia juttuja esittelynä :)


- Toivoja ja ihme 6+1
 
Ja vastauksena Leo81:lle : esimerkiksi essitalopraami, joka on uudenaikainen ja vähäsivuvaikutuksinen masennus- ja ahdistuslääke, voi huoletta käyttää raskauden aikana. Myös viimeisen raskauskolmanneksen aikana, mikäli äidin tila sitä ehdottomasti vaatii. Varaa aika psykiatrian erikoislääkärille, jotta voit keskustella kunnolla vaihtoehdoistasi (tavalliset terveyskeskuslääkärit eivät yleensä tiedä hevonkukkua mielialalääkkeistä).
 
Ai niin ja itsekin olen miettinyt tuota hiustenvärjäysjuttua (kolmen kuukauden juurikasvun seurauksena... ) ja löysin vastauksen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Teratologisen tietopalvelun nettisivuilta. Siellä on myös vastauksia muihin yleisiimpiin raskausajan myrkyllisyyskysymyksiin.

Yleisimmät 10 kysymystä

Vastaus siis on: "Hiukset voi värjätä raskauden aikana. Hiusvärit eivät ole sikiölle haitallisia kohtuukäytössä. Viikoittaista värjäämistä ei kuitenkaan suositella."

- Toivoja ja ihme 6+1
 
Leo81:lle piti minunkin vastaamani, että kyllä voi mielialalääkkeitä käyttää raskauden aikana jos tilanne niin vaatii.

Itse olen sairastanut yhden "synnytyksenjälkeisen" masennuksen (kyllä, tämän diagnoosin sain), joka kesti toisen raskauden puolivälistä siihen, kun nuorin lapsi oli reilun vuoden vanha. Siihen tosin oli syynä monikin asia, avioliiton rakoileminen, keskimmäisen lapsen syntyminen kehityshäiriöisenä, nuorimman lapsen erittäin vaikeat allergiat sekä oma väsyminen unen puutteen takia.

No niin, se siitä avautumisesta.. siirrymme siis ihmettelemään.

Mitä hiivattia tämä nyt sitten on. En muista että edellisissä raskauksissa olis ollut tällasta tunnetta, että tunnen pulssin kohdussa. Hyvin selkeästi ja voimakkaasti. Hämmentävää. Heti tuli pelko että jotain on pielessä, mutta todennäköisesti näin ei kuitenkaan ole.

Tikuliina ja tyyppi 4+ jotain
 
Hei kiitos vastauksista! Juu tuo tk lääkäri juttu on kyllä valitettava tosi asia, ellei hällä satu olemaan psyk puolen koulutusta. Mut laitettiin kotiin rintatulehdus diagnoosilla ja sillä, että tää nyt kuuluu asiaan kun on noin massiivinen vuoto takana et vähän ahdistaa. joten tk on kyllä pois suljettu tie. Onneksi on hoitokontakti alan lääkärille, mut pirulainen on juuri nyt kesälomalla... mitä ne ny lomilla tekee...:whistle:

onneksi nyt on vähän parempi mieli ja en jätä tätä asiaa nyt tähän. Jotenkin vaan pelkää, että aiheutan lapselle jotain vauriota jos joudun uudelleen aloittamaan lääkkeen jos tila huononee. Mut eipä stressi nyt ainakaan hyvää tee. Edellistä odottaessa mä murehdin kyllä ihan samoja asioita, joten saattaa olla hyvinkin ohi menevää. Vielä kun varaan tästä sen alkuraskauden ultran tai saan otettua itteäni niskasta kiinni ja pyydän neuvolaan ultra aikaa niin vois turhan stressin lopettaa. Luulen, että neuvolassa kyllä tehdään se jos vain saan suuni auki. ne kun tietää hyvin taustan. Eilen kun soitin oli vieras neuvola täti ja en saanut kysytyksi. kun pian tulis oikea terkka töihin.

mut onneksi ei ole vattakipuja kuin noita tavallisia nippailuja ja vihlontoja välillä toisella puolella ja välillä toisella. enemmän mulla ehkä elää tuo oikea puoli mut niin oli edellisesssä odotuksessakin.

Tyntti: voi harmi kun et päässy ultraan. on kyllä kurjaa, että ihmisiä "kiusataan" ihan turhaan. Ei sulla olis mahdollisuutta soittaa ihan äitipolille esim. jos niillä on soitto aika. tietenkään en sun välimatkaa äitipolille tiiä, mut outoa, ettei kirjoittanut sulle lähetettä. täältä kirjoitettiin tutulle lähete kun alkoi vuotamaan ja pääsivät heti. kovasti jaksamisia!!! ja peukut pystyssä, et sun aavistukset ei pidä paikaansa.

tikuliina: meillä muuten on tää nuorimmainen allergikko ja ensimmäiset kuukaudet ihmeteltiin, että mikä on kun lapsikin on noin tyytymätön. Tietenkin ajattelin johtuvan omasta voinnista ja sillä sain väsytettyä itteäni lisää. mutta kun syy löytyi niin kyllä helpotti meidän arki kummasti.

Mut jospa nyt ajattelis että se "johnny" siellä majailee ihan oikeassa paikassa ellei muuta todisteta. Juu tekonimi taitaa olla siinä. kolmen pojan äitinä tunne on että poika siellä on. Ja kumman vahvasti jo heti alussa tuo tunne tullu. :p <kunhan nyt on vaan suht terve niin kaikki käy. :heart:

onko muuten muiden neuvolat myös päivän edellä laskuissa noissa lasketuissa ajoissa? meillä jokaisen kohdalla ollut päivän edellä. mun omaa ei kuitenkaan tartte muuttaa kun tuskin pitä tuokaan vielä paikkaansa.

Leo ja rauhallisempi mieli (kiitos kun saa turista) :)
 
Hannavä
Kaippa mä sit uskallan värjäyttää hiukset, ajattelin jos paras kaveri värjäis ne kun tulee käymään. Menee vähä siistimmin, itsellä kun tuppaa sitä väriä olemaan aina ihossa ja kaikkialla nii se ei sitte ole niin "sujuvaa" kun itse värjää.

Mites muuten, silittelettekö te vatsojanne tai jutteletteko yksin ollessanne maha-asukille? :)
 
Leo: Yv :)

Hannavä:Hehe, huomasin eilen silitteleväni masua :) Vaikka muuten miun pääkoppa jotenkin torjuu tätä ajatusta että siellä olis vauvan alku, varmaan joku defenssi päällä kun pelottaa että siel ei oo mitään. Voi vitsi kun uskaltais iloita tästä raskaudesta.

7+3
 
Tyntti ikävää ettet saannut lähetettä, onko paikkakunnallanne naistentautien pkl. Mäkään en viime raskaudessa saannut lähetettä neuvolasta, vaan soitin tonne naistentaudeille niin sain sinne ajan ja sillä ultrasivat tilanteen. Olin aivan varma että kesken oli mennyt koska vuoto oli aika runsasta, mutta saatiinkiin hyviä uutisia.

Täälläkin alkanut ilmaantumaan pahan olon oireita. Aamuisin ei voi kuvitella syövänsä mitään koska yksinkertaisesti ei saa mitään alas. Aamut on tosi pahoja ton pahoinvoinnin kanssa jos erehdyt väkisin syömään jotain. Muutn paha oloa ei juurikaan ole. Väsymys on vallannut minut taas, näin on ollut kaikissa raskauksissa joka on kestänyt sinne 16-18 viikolle saakka.

pippuri ja pallero 6+6
 
Mulla ei taida syöminenkään auttaa enää pahaan oloon. Eilen lensi yrjö ruuan jälkeen. Ja väsyttää ihan mielettömästi. Ens viikolla alkaa työt. Toivottavasti ei tarvi hirveesti istuu kokouksissa, voipi muuten olla vaikeeta pitää silmät auki.

Multa ottivat neuvolassa kans sen painon, mikä oli ennen raskautta, kun laskivat painoindeksin, ja et tarviiko sen perusteella mennä sokerirasitukseen. Lähtöpainoon oli jo tullu sit pari kiloo lisää punnittaessa tän liiallisen syömisen takia. Ehkä se syöminen vähenee nyt.

Mä kävin normaaliin tapaan värjäämässä hiukset raskausaikana, ja meinaan mennä nytkin. Tosin normaalisti mulla venyy käynnit, eli kertoja ei tuu hirveesti. Nytkin pitäs varata aika, jos sais hyvällävsäkällä ajan ennen töihin menoo.

SMV78 8+2
 
Tikuliina, saako udella, minkälaisia kehityshäiriöitä lapseltasi löytyy? Älä vastaa, jos tuntuu tungettelevalta.

Mahan silittelystä, tulee tehtyä varsinkin sillon kun maha on aivan turvoksissa. Eilen olin sellainen pallo, että kaveri rv 19 olisi kalvennut rinnallani.

Mitä muuten olette mieltä, voiko Särkänniemen ja Lintsin laitteisiin mennä? Meillä kaveriporukalla reissu edessä ja kätilön mukaan vauva on vielä niin pieni ja lapsiveden suojissa, että oman harkinnan mukaan voi mennä. Minua totta kai kiinnostaa ne rajuimmat...

Kilu ja Onni-Unelma 6+5
 

Yhteistyössä