Maaliskuun mussukat 2011 *Marraskuussa*

Täällä ollaan eilinen ja tämä päivä saikulla kovan päänsäryn vuoksi. Eipä ole koskaan näin kovaa päänsärkyä ollut. Eilen illalla oli hieman kuumettakin. Nyt tuntuu jo hieman paremmalta. Kävin neuvolassa mittauttamassa verenpaineen ja tarkastettiin pissakin. Onneksi niissä ei ollut mitään vikaa. Ensi viikolla vielä kontrollikäynti. Nyt vaan lepoa lepoa ja lepoa.

Pyykit pesen nestemmäisellä pesuaineella, koska pulveri jätti meillä jälkiä vatteisiin. Huuhteluainetta en enää käytä. Enkä silitä pyykkejäkään, olen sen verran laiska.

Maitoa on silloin tällöin tippoja tullut alkuraskaudesta asti.

Onnea Vaavimasulle uuteen raskauteen!

Niin ja onnea kaikille hyviä ultrakuulumisia saaneille :heart:

marr jaksamisia lepäilyyn.

Peppioliina rv 25+5
 
Heippa kaikille! =)

Taas vierähtänyt jokunen päivä siitä, kun olen viimeksi täällä käynyt kirjoittelemassa. Lukenut kyllä olen, mutta toi mies on nyt luurannut koneella niin paljon etten oo paljoa koneelle päässyt ja vastailut siksi jääneet.

Mistäs kaikesta täällä olikaan käyty keskustelua...

tukiverkosto on meillä ollut ihan olematon, koska asutaan kaukana mun sukulaisista. Miehen sukua kyllä on lähellä, mutta koska ovat työelämässä niin harvemmin ovat käytettävissä..miehen isä asuu ihan lähistöllä, mutta on aina viikonloput reissussa niin ei voi häntäkään silloin koskaan käyttää ja viikolla harrastaa omia juttujaan. Toisaalta ei myöskään raaskita poikaa hoitoon laittaa, vaan vietetään sitten ihan keskenämme laatuaikaa ja pojan nukahtamisen jälkeen istutaan iltaa kotona leffan ja hyvän syömisen kera. Se on riittänyt meille tähän asti ihan hyvin, mutta joskus olisi kyllä kivaa saada viettää aikaa ihan kaksin kotona niin että poika pääsisi vaikka mummille yökylään... tätä ei tosin ole tapahtunut vielä kertaakaan 2,5 vuoden aikana, vaikka äitini on kyllä monta kertaa sen jo luvannut, mutta aina sitten löytyy niitä "syitä" ettei koskaan sovikaan.
Sama on lapsenhoidon kanssa eli itse joudutaan sovittamaan menot niin että onnistuu tai sitten jää menemättä...sama koskee siis lääkärissä ja hammaslääkärissä käyntejä ym. eli meillä ei koskaan ole paikkaa mihin lapsen siksi aikaa saisi. Kyllä tuo välimatka vaan on kurja ja kun olisi avuntarve niin ei sitä koskaan saa... :(

Me ollaan sen verran "vanhoja", että ollaan jo aikaa sitten baareista luovuttu ja nautittu ihan koti-illoista ja yhdessä olosta. Olemme kyllä molemmat eläneet aika baarikyllästeisen elämän ennen toistemme tapaamista, mutta se menetti merkityksensä pian, kun vakavissaan alettiin yhdessä olemaan ja suunniteltiin tulevaa. :D Tosin kyllähän meilläkin kavereita välillä käy kahvittelemassa, mutta ei mitään illanviettoja olla voitu edes ajatella kavereiden kanssa, kun menisi kuitenkin miehen puolen kavereilla kännäämiseksi ja meillähän on poika kuitenkin kotona, eikä oo musta ollenkaan sallittua pojan nähden juoda saati mellastaa kännisinä! Tämähän on yksi syy, miksi meillä on kaverit vähentyneet, kun ovat ihan eri tilanteissa elämässään ja baarit ovat heille vielä tärkeitä eikä tietoakaan mistään lasten tekemisistä tai sitoutumisista toisiinsa.. : /
Nauttikaa siis te joilla on sitä tukiverkostoa ympärillänne ja mahdollisuus saada lapsi hoitoon vaikka isovanhemmillenne!!!

paras ikä saada lapsia keskusteluun en sano muuta kuin sen, että sillä iällähän ei ole mitään merkitystä äitiyden kanssa... joku tuntee itsensä valmiiksi aikaisemmin joku myöhemmin, ja sopiva ikä on juuri se minkä parhaakseen tuntee. Itse olisin ollut valmis hankkimaan ensimmäisen lapsen jo parikymppisenä, mutta sopivan miehen puuttuessa ei tämä ollut vaan mahdollista... Ja siinä sitten odotellessa tätä menikin useampia vuosia "hukkaan", kunnes löysin nykyisen mieheni ja kaikki loksahti kohdalleen. :) Ikää on siksi karttunut jo kohta huikeat kolmekymmentä, mutta itsestäni en vielä olekaan mikään ikäloppu vaikka joskus niin kuvittelinkin tässä iässä olevani. :LOL: Ensimmäisen lapseni sain siis 27 vuotiaana. Olen kuitenkin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen, koska ehdin todellakin elämään sitä "nuoruuttani" vähän liiaksikin ja enää ei ole todellakaan kaipuuta mihinkään baareiluihin, vaan sain siitä tarpeekseni niinkuin miehenikin...

Ihania vauvamasuja teillä kaikilla! :heart: Jospa itsekin saisin jonkun kuvan napsittua ja tänne laitettua...

Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!!! :flower: Ihanaa saada hyviä uutisia ketjuun :)

ON: Mulle iski nyt sit flunssa, mut onneksi sain pojan kuntoon ennen sitä... en jaksais millään vielä häntä hoitaa kun omassa olossa kestämistä nyt ihan tarpeeksi. Eilinen päivä meni ihan sohvan pohjalla... :snotty:
Neuvolassa kävin eilen ja kaikki ok. Vauvan sydämen syke 130-140 välillä. :heart: Ihanaa oli taas äänet kuulla. Miehellekin saatiin terveystarkastukseen aika ensi viikolle (verikokeisiin ja virtsanäytteelle pääsee), kun nyt jäi kotiin työttömäksi ainakin ensi kuulle asti.. Ihan hyvä sikäli, että saan nyt lepoa enemmän ja ei yksin tarvitse jaksaa kipeänä vielä poikaakin hoitaa. Meneekös muiden miehet tarkastukseen kun kerran sellainen olisi tarjolla? Mun mielestä kannattaa käydä kun kerran sellainen tarjotaan eikä maksa mitään... tosin miehellä on jo ennestään ollut häikkää noiden virtsa- ja kolesteroliarvojen kanssa.

Lisää myöhemmin, nyt pitää mennä laittamaan poika unille...


dogitar ja masuasukki poika 22+2
 
Moi taas kaikille!

Imetyksestä sen verran, että ekan kohdalla imetin puoli vuotta ja se loppu, kun poika puri nännit verille. Toisesta maitoa ei riittäny kun kaks viikkoa, kolmennen kohdalla sain imetettyä nelisen kuukautta ja neljännen olleessa kaksviikkoinen sairastuin sikainfluenssaan kahdeksi viikoksi ja maito loppui. Nyt viimeisen kohdalla toivon, että pystyisin imettämään kauemmin. Toki pullo vapauttaa itseä ja muutkin pääsevät vauvaa syöttämään, mut imetys on silti oma juttunsa. En aio kantaa syyllisyyttä, jos maitoa ei tarpeeksi tule. Hyvin kaikki ovat kasvaneet ja aikaisin kiinteää alkaneet syömään. Eikä juuri sairastelleet eivätkä allergisia ole.

Jokaisella täällä näyttää viikot vain lisääntyvän. Hyvä! Voimia kaikille! :wave:
 
Kiitokset Mindi83, Vattihattu sekä Myymimamma kun otitte kantaa tähän streptokokki juttuuni. Olen ihan luottavaisin mielin asian kanssa enemmän tietoa saatuani. Täällä on kovasti keskustelua kaikesta muusta ja tahti sekä osa kommenteista on kiivasta laatua, että kiva kun jotkut vielä huomioi muitakin aiheita ;) Itse en jaksa ottaa kantaa vanha/nuori äiti, koirat tai eläimet ylipäätään, silitys/pyykinpesuaine yms. mutta lähinnä luen/haen täältä juttuja odotukseen ja vauvoihin liittyen. Toki täällä saa jokainen keskustella mistä haluaa!

Urholiina ja Marr teille mielettömän paljon jaksamista ja tsemppiä. Onnea myös :hug:

Kaana 22+3
 
mies ja terveystarkastus miehen työpaikalla on systeemi et joka vuosi käydään. Lisäksi käy muutenkin, esim hierojalle saamassa lähetettä tms. JA lääkäripalvelut saa yksityisen kautta ilmasin. joten ei oo kynnystä mennä :)

väsyttäääää..... pakko oli nukkua tunnin verran, on ihan järjetön olo, veto pois ja selkää ja jalkoja särkee ja aivastelen... mahdanko tulla flunssaan...pöh... sit keitin kupposen kahvia et ees ois silmät auki ton aikaa kun hakee tenavat koulusta....ei nyt kyllä jaksa mitää enempiä kirjotella :)
 
Onnea hyvistä ultakuulumisista! :flower: Ja onnittelut myös Vaavimasulle!

Pyykinpesusta. Jaa. Voishan sitä nestemäistä ainetta ostaa seuraavaksi. Olen pulveria ostanut ilman mitään sen kummempaa syytä, sitä on ollut kotona aina ja kai se on vaan tottumiskysymys. Itelläni on herkkä iho ja siks käytän mietoja aineita niin samaa sitten vauvanvaatteillekin, ja aion pestä nekin omien vaatteideni kanssa. En koskaan silitä, edes lakanoita. Yliärsyttävää hommaa. Kun muutinkin niin löin vaan verhot ikkunaan ja ne silisi itekseen. Oon laiskuuden huippu mitä silittämiseen tulee.

Johtuukohan raskaudesta, talvesta vai molempien vaikutuksesta, kun iho on ihan älyttömän kuiva! Ihan järkyttävää taas. Tulee haavoja, siis sellaisia kissan raapasun näköisiä ympäri kehoa kun iho halkeilee. Ja mä rasvaan sitä kyllä, päivittäin. Pitää taas raahtia ostaa apteekin voidetta jos se auttaisi. Oon aika nuoresta asti lotrannut noiden rasvojen kanssa. Sukuvika kun on noita iho-ongelmia. Mulla pursuaa kaapit erilaisia reseptillä saatavia litkuja ja rasvoja ja kortisoneja ja antibioottejakin on ollut. Nyt taas päänahassa ärsyttävää kutiavaa ihottumaa, pitää lääkäriä pyytää kirjoittamaan resepti Locoidia jos sitä saa edes raskausaikana käyttää. Tai on tuo kys. ihottuma ollut yli neljä vuotta jolloin sain siihen ekat litkut, mutta nyt se on taas pahentunut. Olen varautunut siihen että lapsi perii tän iho-ongelman. Ihojuttujen lisäksi meidän sukurasitteena on mielenterveys- ja päihdeongelmat. Ei siis mitään skitsofreniaa tai semmosta mut perusmasennusta. Fyysisiä sairauksia ei ole (isääni lukuunottamatta ja silläki ne johtuu elämäntavoista) paitsi vanhuksilla nyt "asiaankuuluvia" sydän- ja verisuonitauteja. Tietysti ympäristötekijät vaikuttaa paljon noihin mielenterveyssairauksiin ja päihdeongelmiin, mutta saattaahan niihin olla joku altistava geenikin. Mutta eihän se siis sitä meinaa että jokainen sairastuis.
Lapsen isän puolelta en tiedä mitään. Tai sanoi hän ettei heillä ole mitään kummosempia sairauksia ollut kenelläkään. No joo menipä taas uuteen aiheeseen :D

Nyt vaivaa taas iskias, jumalauta että osaa tehdä kipeää. Mitenhän pääsen tästä tuolilta ylös.. 2 grammaa parasetamolia jo tänään mennyt. Heti huomaa että tuo kun on päivän jalkeilla, vaikuttaa.

Mietin tuossa yks päivä sitä kun tein raskaustestin. En tosissani ajatellut olevani raskaana, tein sen vaan siksi että voisin poissulkea raskauden. Olin siis silloin vielä siinä luulossa että kondomi oli ollut koko ajan. Lapsen isähän sitten kertoi että se oli hajonnut lopussa. Voi että mikä shokki ja epäusko se oli kun testi näytti heti kahta viivaa, piti lukea se käyttöohje monta kertaa että käsitinkö tuloksen nyt oikein. Ei paljon seuraavana yönä nukuttanut eikä silloin töissäkään osannut keskittyä mihinkään. Ja miten hermostuneena ja äimänä soitin neuvolaan ja siinä puhelun aikana päätin etten sanokaan mitään abortista, vaikka ensin olin ajatellut sanoa että en ole varma haluanko pitää lasta. Nyt tuntuu hirveältä. Miten olin saattanut edes harkita tän pikkusen tappamista!? Älkää käsittäkö väärin, en siis ole mitenkään aborttivastainen ja en kritisoi mitenkään jos joku muu päätyy aborttiin, kukin tekee miten parhaaksi näkee.
Tää palsta on kyllä ollut tosi hyvä tuki ja ajatusten jako paikka, kun tosiaan ei kukaan lähimmistä kavereista ole ollut raskaana ja äidinkin raskauksista on jo niin kauan niin ei se edes muista niistä.

No joo, mä alan koittaa vääntäytymistä ylös tästä tuolista..

Hei joo nii sitä piti sanoa, että aamulla vauvan potkut tuntui ylhäällä, vähän napaakin ylempänä, olikohan se jotenkin kääntynyt?? Ennen tuntunut tosi alhaalla. Tosin taas ne tuntuu alhaalla.. Kuvittelinkohan mä vaan unisena. Ei, kyllä se oli totta, kädelläkin tunsin ne tossa tosi ylhäällä. Mulla siis vauva viimeks oli perätilassa. Jos se hetkellisesti kääntyi vaan toisin päin :)

LD + Pikkunen 22+2
 
Viimeksi muokattu:
Ultrakuulumisia:

Tänään oli ultra aamulla ja kaikki oli hyvin :heart: Olin viime yön nukkunut tosi huonosti ja nähnyt kaikkia painajaisia ultraamisesta ja jopa synnytyksestä ja ristiäisistä :D
Vauva sielä ensin nukkui, mut tosi nopeesti heräs ja suuttuikohan ku herätettiin kun alkoi semmonenkin riehuminen, iskuja vaan sateli :D :heart: Painoarvioks annettiin 343 g :)
Sukupuolta ei kysytty kun mies ei halua tietää, enkä mäkään osais sit olla kertomatta kellekkään, kun oikeestaan kukaan muukaan ei halua tietää etukäteen :D Ite kyl ehkä olisin halunnu.

Jo kuukauden kestänyt pissatulehdus vieläkin jatkuu... Monta sairaslomapäivää ottanut kurssilta jossa käyn aikani kuluksi, kun välillä sattuu niin tosi kovaa alamahaan/nivuseen. Yksi yö tossa lähdettiin päivystykseenkin kun pelkäsin että vauvalle käy jotain kun viilsi niin lujaa alamahasta. Uudet antibiootit aloitin eilen, kun ne edelliset sai muutenkin viallisen suolistoni tosi huonoksi viime kuussa.


misc ja 20+2
 
Urholiina ja Marrr: Kovasti tsemppiä ja kasvusäteitä pikkuisille!

Ja onnea kaikille hyviä ultrauutisia saaneille =)

Misc: Toivottavasti pissatulehdus lähtee vihdoin paranemaan. On se niin maan inha tauti, että sääliksi käy, kun oot noin kauan sitä joutunu riesana pitämään.

Täällä edelleen vatsan toimimattomuus vaivaa. Aamulla soitin neuvolaan ja sain ohjeeksi hakea apteekista laxoberon kuulia. Niitä voi nyt illalla ottaa ja pitäis kuulema aamulla alkaa toimimaan. Toivottavasti!

Muutoin on olleet fiilikset korkealla. Ihana kun on lunta maassa ja jotenkin niin jouluinen olo, kun laittaa iltaisin kynttilät palamaan ja vetää viltin harteille lämmittämään. Ihanaa =) Vauvan potkutkin ovat alkaneet vihdoin tuntumaan kunnolla ja sekin saa hymyn naamalle monta kertaa päivässä. Kyllä hän taitaa siellä mahassa ihan hyvin voida, vaikka niin kovin pikkuinen oli rakenneultrassa. Vatsan päällekkin jo isoimmat jytinät tuntuvat, niin että tulevat isot sisarukset ovat päässeet myös tuntemaan pikkusiskon liikkeitä =)

Iloisin tunnelmin

Lalli ja pikkuprinsessa 22+4
 
Pyykinpesusta Meillä on pääsääntöisesti ollut käytössä pesujauheet ja merkkikin aina vaihtelee. Hyvin on pyykit aina tullut pestyksi enkä itse ole pesuainejäämiä vaatteissa huomannut. Vauva aikana olen pyykkiä pessyt noilla sensitive tuotteilla ja aluksi myös vauva pyykin erikseen. Huuhteluainetta en käytä. Meillä on kuivausrumpu joten melkeinpä kaikki tulee kuivattua siellä. Pyykistä tulee todella pehmeää ja kun rummusta suoraan viikkaa kaappiin niin eivät edes kaipaa silitystä. Muutoinkaan en kyllä silitä mitään ellei ole ihan pakko! Kamalaa hommaa! :D

(.) Täällä vaivannut tämän päivän ihan mieletön päänsärky. Ei ole panadoli auttanut yhtään, eikä oikein mikään muukaan. :( Nytkin tuntuu että ihan silmissä sumenee joten takaisin sohvan pohjalle! :wave:

Liro ja typy papunen 21+3
 
Misc: Miulla on sama riesa nyt kolmatta kertaa tän raskauden aikana :( miulla vaan on ollu täysin oireeton koko ajan paitsi että ilmeisesti nuo supistukset johtuu tulehduksesta.. Toivottavasti alkaa siulla paranemaan pian! Miulla on ens viikolla kontrolli ni saas nähä kuin on lääkkeet tehonnu tällä kertaa :/
 
Pyykinpesuaineita meillä käytetään nestemäistä omoa ja nestemäistä juuri siksi, että jauheista jää niitä jäämiä vaatteisiin. Etenkin tummasta pyykistä huomasi hyvin nämä pesuainejäämät. Nestemäisiä pesuaineita oonkin käyttänyt jo vuosia. Huuhteluaineena käytetään softlan ultraa ja tällä hetkellä oon aivan ihastunut tuohon vanilija&orkidea tuoksuun:heart: Vauvanvaatteita varten ostan varmaan jotain nestemäistä sensiteve pyykinpesuainetta ja varmaan lorautan vauvankin vaatteisin tilkan huuhteluainetta, ellei nyt oo tosi herkkäihoinen tapaus.
mitään vaatteita en silitä,(joskus ehkä jotain juhlavaatteita tms). Ihan turhaa hommaa mun mielestä, kun pesty pyykki on jo muutenkin ihan sileää ja rypytöntä, lakanoista lähtien.

Tilasin eilen netistä vauvalle lämpöpussin turvakaukaloon. Vaikuttaa tosi kätevältä systeemiltä, eikä hintakaan päätä huimannut. Tilasin myös itselleni pinkin bola-korun.

Eipä muuta tällä kertaa... Nyt sauna kutsuu! Ihanat illan jatkot kaikille!=)

~ miraci ja mini-mies rv 23+5 ~
 
Liro: mulla oli kans kaksi päivää todella kovaa pääkipua, koskaan ei ole niin kovaa ollut. Eivät auttaneet Panadolit, vasta kun otin säännöllisesti 1g kerrallaan alkoi vastetta tulemaan. Sanoivat sitä olevan liikkeellä. Kestää muutaman päivän ja voi tulla parin päivän päästä uudelleen. En kyllä enää koskaan halua kokea samaa uudelleen.

Urholiina: hienoa kun kaikki on taas hyvin! Toivotaan nyt raskauden etenevän ilman ongelmia loppuun asti.
 
olinpa sitten juoksuttamassa koiraa pellolla tossa alkuillasta... vapaana kun saa paineet hyvin purettua... lähdin ylittämään yhtä kapeahkoa ojaa, ja samalla kun otan harppauksen,se koira tekee äkkikäännöksen ja juoksee täysillä MUN JALKOIHIN!!! Ehdin ottaa käsillä maata vastaan kun maha edellä rojahdan penkereeseen....
Alamaha tömähtää maahan... ja mä seison polviani myöten jääkylmässä vedessä.... voi perseen perse pääsee kovaan ääneen... :(
Siitä kömmittyä ylös, litimärkänä, kävelen viimeset puol kilsaa kotiin, ihan epätoivosena ja ajatukset sekasin... mitä vauvalle NYT käy???? voi apua.... :O

No, olin lähdössä uimaan lasten kanssa, joten siitä vaihettiin kamppeet kuiviks ja ajoin ensiapuun ensin. Ja tää käpykylä kun kerran on, niin voitteko kuvitella, sairaalan ensiapu, JA HEILLÄ EI OLE EDES DOPPLERIA, ULTRALAITTEESTA PUHUMATTAKAAN!!!!!! :mad:
Mä olin ihan kauhuissani et tarviiko tästä sitten Poriin lähteä... Mutta supistuksia ei ollu, vauva liikkui hiukan, eikä vuotoa ollu.... kehoittivat täysin levossa olemaan ja uimahalliin sain mennä kunhan en ui... hoitaja sanoi et sama se on altaassa istuskella kun jos oisin kotona sohvalla. totta..
No, liikkeitä tarvii seurata, että tunnissa tarttis 10 liikettä tulla. Uimahallissa ensimmäisen 20 minuutin aikana tuo määrä täyttyi jo :)
Supistelua ei ole, eikä vuotoa eikä muitakaan kipuja... Säikähdin kamalasti...
Mutta ei voi koskaan tietää mitä seuraava hetki tuo tullessaan... Ja vapaana lenkitykset vissiin suunnattava tonne koirapuistoon, etten oo kohta taas nurin ton koiran kans uudestaan... hihnassahan kulkee hienosti, toi taisi olla siltäkin ihan vahinko kun niin pomppas eteen.... nyyhkis :(

huomenna aamulla soitan neuvolaan et pääsisin kuunteleen sydänäänet.....ihan varmuuden vuoksi..
 
Täällä ei muuten mitään kummallista, mutta nyt tämän kaiken flunssan lisäksi sitten oon saanut korvatulehduksen. Huoh.... Päivystyksessä kävin näyttämässä kun välillä särkee ihan hirveesti ja välillä taas ei mitään. Siellä odotellessa tuntu että oon ihan turhaan että ei tuol korvas mtn vikaa ole mutta lääkärin kommentti oli aivan eri:" Täähän on aivan hirveän tulehtunut, aivan punanen koko korva.." Ajattelinpa sit siinä et kai mä sit ihan oikeeseen aikaan tulinki näyttämään :whistle: Onneksi nyt viikon antibioottikuuri päälle ja toivotaan et helpottaa. Kolmen viikon päästä kontrolliin.
Ja aina mä käyn vaan valittamassa täällä, VALI VALI VALI....... :whistle: :saint:

Onneksi Flower again ei sattunut mitään, kauhulla luin tuota sun juttua. Onneksi selvisit ain säikähdyksellä.

Sasuma ja taapero 25+3 :kiss:
 
Viimeksi muokattu:
sinä jolla oli pissatulehdus niin tiesitkös sen kanssa täytyy olla tarkkana kun raskausaikana saattaa levitä helpommin munuaisiin = munuaisaltaan tulehdus. Veljeni avovaimo sai tuon raskausaikana ja söi koko raskauden siihen estolääkitystä. Äityi kuulemma niin kipeeksi että hän hetken luuli että synnytys oli käynnistynyt. Hänellä ei koskaan ollut aikaisemmin ollut moista vaivaa eikä synnytyksen jälkeenkään. Mutta juu varmaan olet jo tietoinen kunhan ajattelin tuoda esille asian..

ON: Tänne ei kummia. Kylkeen on pistänyt kokopäivän aina istuessa mikähän tääkin on .. No varmaan vaiva muiden joukossa :LOL:
Nyt pulahdan suihkuun ja kömmin sänkyyn nukkumaan

Dindei + pikku 25 +3
 
Iiiiiikkk, unohin eilen tulla poksumaan. :eek: :) Mutta poks poks 21...+1. :D

Onnea Vaavimasulle uuteen odotukseen. :heart: Ja Urholiinalle onnea hyvistä uutisista. :heart: Ja muillekin onnittelut hyvistä ultratuloksista. :heart:

flower again Hui kun kuulosti pelottavalta! :( Onneksi ei käynyt kuinkaan. :heart:

miraci Saako udella mistä tilasit lämpöpussin ja mihin hintaan? Kattelin prismalla kanssa sellasta, siellä makso n.25e. Pihinä mietin saisko jostain halvemmalla. :D

Omaa napaa: Supistuksia ollut jonkin verran ja tuo vasen nivunen+alamaha ollut tosi kipeä. Nyt huomasin myös oikeassa nivusessa vihlontaa. Ei se neuvolatäti väärin arvellut, kun epäili vaivan vaan pahenevan raskauden edetessä. : / Nyt jo välillä tuottaa tuskaa kiivetä tuonne yläkertaan. Näinköhän sitä saa loppuajasta nukkua sohvalla alakerrassa. :D

Liikkeitä tuntuu mukavasti pitkin päivää, vähän näkyy päällekin päin heilahdukset. Mieskin pienen muksaisun tunsi eilen. :) Ite tunnen kädellä ihan hyvinkin, mutta mies niin paksunahkanen, että tuottaa ongelmia. :D
Iltaisin kun käy sänkyyn pötkölleen, niin vauva aloittaa kunnon rallin tuolla mahassa. Eilen tuntu tosi häijylle kun suoraan rakkoa monotti, ei kyllä ollut kaukana etten laskenu alleni...:whistle:

Nyt vielä tunnustelemaan pikku muksahduksia. =)

Ammuska ja Touhu 21+1
 
Täällä tänään 22+0 :heart:

Palstalla on ollu kovaa ikäkeskustelua, no meikäläinen ainakin on kärsiny tänään ikäkriisistä, kun sai neuvolassa kuulla olevansa korkean ikänsä (27v) takia raskausajan diabeteksen riskiryhmässä ja joudun sen takia sokerirasitukseen.. hiukanko ketuttaa! BMI on jotai 19-20 ja sukurasitetta ei oo, eli ikä on siis ainoo syy. Et meikäläinen on sit ilmeisesti ainakin VANHA äiti :headwall:

Labrassa joudun muutenkin nyt juoksemaan kun proteiinit oli yhdellä plussalla. Lisäks hb ei ollu noussu yhtään, vaikka sitä Floradix Kräuterblut-Saftia olenki käyttäny.. edelleen oli se 117 mitä viimekskin. Täytyy ilmeisesti tuplata annos.. ei siinä mitään, hyväähän se on, aika kallista vaan. :( No siinä tuli jo tarpeeks valivali-tekstiä, muuten siis oli kaikki kunnossa ja sykkeet kuulu hyvin ja vauva kasvaa hyvin. :) Ja liikkeet tuntuu päivä päivältä voimakkaampina töytäisyinä. :)

Ai niin, sellasta se terkkari jäi ihmettelemään, että kun mulle oli merkattu ultrassa että istukka on sekä etu- että takaseinässä niin mitä se tarkoittaa..? Hänen kohdalleen ei vastaavaa merkintää ollu osunu aikasemmin. Kyllä sitä itekin ihmettelin ultran jälkeen, mutta kun ultraaja ei sitä ihmetellyt sen kummemmin niin en jääny asiaa miettimään.. nyt vaan rupes taas mietityttään, kun terkkari otti sen puheeks. Mut joo tällasta tänne tällä kertaa. :)

Emily ja kirppu 22+0
 
Viimeksi muokattu:
vauva potkii nyt aamulla ihan kuten tähänkin asti, yö meni kivuitta ja hyvin. nukahdin potkuihin :) joten ei lie vaaraa, mutta soitan silti varmuudeks neuvolaan :)

lunta sataa, aivan ihanaa :) vielä kun käyn tänään hakemassa uudet talvirenkaat toiseen kärryyn... kela muisti palkalla, joten hetkeks on taas raha-stressi lievempi vaikka nuo summat ei päätä huimaa... mut pääasia et saa laskuja maksettua, mulle on tärkeää että maksaan kaikki pienet pois roikkumasta!! pienien laskujen huomautuksista voi karttua yllättävästi lisäkuluja....

jaha, kouluun lähtijät on hereillä, siispä puuron tekoon :) mukavaa talvipäivää kaikki mammat :hug:
 
Ammuska tilasin tuollaisen Eisbärchen kaukalolämpöpussin täältä Lastentarvike Baby Style Oy - Heitmann-Felle Kaukalolämpöpussi, Beige/ruskea

Täällä hirveä mylläys mahassa! Tuntuu, että vauva tulee kyljestä läpi :D

Tuosta maidon tulosta piti vielä sanoa, että pari viikkoa sitten tuli muutama maitotippa toisesta rinnasta. Olin ihan ihmeissäni kun nyt jo, mutta toisaalta, tässä raskaudessa tuntuu kaikki tapahtuvan paljon aiemmin/nopeemmin kuin ensimmäisessä.

~ miraci ja mini-mies rv 23+6 ~
 
Huomenta!

FA: Onneksi ei käynyt mitään!!!! Meilläkin toi toinen on semmonen höyrypää et juoksee välillä päin... Nyt saa sitten olla jo kaukaa huutamassa et EEIIIIIIIIII...
Nyt aamulla menin mäkeä alas kun lähdin juoksuttamaan tuonne metsään koiria niin liukastuin kanssa mutta tasapaino onneksi pysyi. Koirilla tosin ei ollut nyt osuutta asiaan! Seuraavalla Prismakäynnillä ostan suosiolla sellaiset piikit kenkien pohjaan... Aika halpa turvaväline kuitenkin!

Niistä liikkeistä niin mua vähän ärsyttää tää etuistukka... Kun liikkeitä tuntee niitä tulee liukuhihnalla mutta sitten voi koko päivä olla ihan hiljaista. Viimeksi jotenkin tottui siihen et tuntui enemmän. Toisaalta taas kun vähän koputtelee niin saa yleensä vastakaikua kohdusta. Mutta kaikki niin paljon pitäisi tulla siinä ja siinä ajassa niitä liikkeitä saa aikaan semmosta pientä hysteriaa...
 
Hui! Ompas flowerilla käynyt säihkähdys, no onneksi ei käynyt pahemmin! Nyt täytyykin kaikkien mammojen olla varovaisia tuolla, kun alkaa joka puolella suomea nyt aika liukasta olemaan.

Tän seudun päivystys, on kyllä aika hauska paikka kyllä. Mullakin tosiaan alkuraskaudesta kokemusta, joskus siinä rv 10 tienoilla kun tuli verta oikeen älyttömästi ja tosiaan tuonne sairaalalle suuntasin nokkani niin joku semmonen 2v lääkäri tutki sitten alapään, ultraa ei tosiaan oo : / Hyödytti sitten paljon se, kiva siinä sitten viikonloppu kärvistellä peloissaan. Samaten seuraavalla kerralla kun verta tuli, niin odottaa kaksi päivää jotta saa lääkäriajan tosta naistenpolilta, siellähän lääkäri on jopa kaksi kertaa viikossa :) Noh, siellä on sentään ultra! Huh :stick: Kävinkin siinä ennen sitten jo yksityisellä, mutta yksityinenkään ei ultraa kuin alkuraskauden ultria... käpykylä juuh!

Emily83: en mäkään kyllä tunne itseäni vanhaksi :confused: Onko toi joku valtakunnallinen juttu neuvoloissa, että kaikki yli 27. Mulle ei ole nyt vielä ainakaan mistään tuollaisesta mainittu.

Mies: ei mee lääkäriin, kun vaan äärimmäisen vakavassa tilanteessa. Itse oon koittanut saada sitä menemään tohon spirometria kokeeseen, mutta eihän se siihenkään suostu ja kun ei voi pakottaa. Onneksi hän on tosi harvoin mikään vaivanen tapaus, toisin kuin mä joka voin olla kipeenä joka toinen kuukausi :)

Miekin meinasin tuollaisen bola-korun ekaa kertaa ostaa, kiva idea niissä!

Mä taidan tästä lähteä kohta puolin shoppaileen vähän vaatetta noille ipanoille... Olkaas varovaisia liikenteessä!

Mindi83 21+4
 
Huomenia kaikille!

Täällä sitä kaikille taas sattunut ja taphtunu vaikka mitä. Onneks ei mitään suru-uutisia. Elukat on ihania,mut kyl täällä meilläkin välillä on muutama mukava kömmähdys ollu, kun kissanpennut ja koira ja 1-wee pyörii jaloissa.... Kuinka monet kerrat oon meinannu kunnolla mukkasta, mut en sit kuitenkaan. Meillä noi puiset ulkorappuset hirvittää, kun vie rattaissa poikaa ulos ja rappusten päällä on sellanen mukava liukas jääpinta. Vielä ei mitään oo sattunu, muutamat kerrat on jalat lipsunu... Hirvittää sit oikein ison mahan kanssa, et kuin käy... Viime talvena kaaduin komeesti ku vein ämpäris vesiä ulos tarkoituksena tehä jäälyhtyjä. Liukastuin, löin selkäni rappusiin, vedet kaatu päälle ja kengät lens pitkin pihaa... Onneks en ollu raskaana!

Aamu on jälleen ollu vauhdikas, pikkumies ehtii paikasta toiseen tekeen inventaarioo ja hokee vaan isi. Juu, ei isi auta nyt, ku äiti komentaa... Unet oli viime yönä taas kortilla, kauheaa pyörimistä koko yö. No, mut sitä tää loppu sit onkin. Ehkä sitä sit nukutaankun eläkkeellä ollaan...:D

Yöunien vähyys vaan kostautuu päivisin. Mutta kyllä sitä piristyy taas, kun lähen poitsun kans tonne pakkaseen (ei kyllä ku vaan 8 astetta) kävelemään.

Onneks SASUMA kävit siä päivystykses!

:wave:
 
heippa taas, kaikki juu hyvin vaikka säikäyttikin!! koira siis ei juossut mua päin, vaan "sukelsi" mun jalkojen väliin :D ihme kohtaus... noooo, meinasin sitte tossa yhen kaupan pihalla jo vetää lipat... soitin neuvolaan ja kysyin pitäiskö tulla sydänäänet kuunteluttaan, mutta kun vauva kerran on koko aamun tosi paljon liikkunu, niin sanoi ettei oo aihetta huoleen. mutta jos haluan mennä niin pääsen. no en sitte enää hermoile asiasta kerta sellanen potku-nyrkkeily-matsi on pitkin aamua ollu käynnissä, et ne 10 liikettä on tullu täyteen jo hyvissä ajoin ennen tuntia :)

mindi kyllä sun ois kuulunu saada lähete poriin tossa tapauksessa, mullekki sanoivat et jos tulee tarve ni lähete on heti valmis ja suoraan poriin. mut on vissii aina hoitajasta ja lääkäristäki kiinni.. mua ei lääkäri ees nähny eilen :D

liukasta on!!!! nyt vihdoin omassa autossakin talvitassut alla, ja kyl täytyy todeta ettei kesänakeilla ois enää liikkeelle päässykkään...

hiukan leipää naamariin kera piimän, jälkiruuaks vetäsin hyvällä omalla tunnolla suklaapatukan :D on sen verran tässä aamussa ollu jo menoa ja meininkiä :D :D :D

jäiset rappuset sirotapa suolaa, joko merisuolaa tai tavallista, sulattaa jään nopeesti pois :)
 

Yhteistyössä