Maaliskuun mussukat 2011 *Lokakuussa*

Täällä olen käynyt lukemassa päivittäin kyllä.Vastaillut vähän vähemmän kun ei ole ollut jaksamisia. Täällä on mennyt elämä vähän välillä mutkalle. ja käyty läpi jos jonkinlaisia tuntemuksia ja purkauksia. Välillä tuntui et maailma kaatuu. Tuntunut pahalta toisen ( pienen lapsen ) puolesta jne. Elämä kun on joillekin todella epäreilu. Nyt näyttää onneksi valoisammalta ja toivotaan että kaikki menee hyvin ja päättyy hyvin.

Liikkeitä kun tuntuu niin tosiaan tuntuu raskaus nyt vasta todelta. ja maha on kasvanut, en vaan ole saanut aikaseks ottaa edes kuvaa kun edellises raskaudes otin 2 vk välein.

Neuvola/rakenneultra vasta 11.11 , sitä ennen kuitenkin pikkuprinsessan 1v synttärit 9.11 :heart:
jospa ultrassa näkyisi prinssi, sitä toivotaan, muuten täällä on aikamoinen akkavalta tässä perheessä :LOL: kun tyttöjä nyt 3 ja yksi poika.

Täällä on kyllä nyt alkanut tää keskiraskauden hyvän olon tunne. Ei mitään vaivoja!

Edellisessä alkoi supistukset viikolla 16, ja nyt tuntuu hyvältä kun ei ole tullut, pariin kertaan olen ehkä tuntenut, yks sellanen et poltti selkää, pari viikkoa sitten. Eipä muuta.
Ja mulla meni reilulla viikolla yli vaikka supisteli paljon. Ja oli sormelle aukikin muistaakseni jollain 30rv paikkeilla.

Eipä mulla kummallisempaa. Halitukset kaikille ja tsemppiä.
( täällä vielä järkkäillään muutosta kamoja, joten ei jaksa näpytellä koneella kauheesti, ja muutenkin tulee istuttua koneella vähemmän kun kone ei ole enää olkkarissa :D )

CB- 17+1
 
täällä ei niin mitään uutta... ei edes liikkeitä tunnu vielä. välillä hiipii ajatus,onko siel enää ees elämää :'(
mut kohtu kuitenki ilmeisesti kasvaa,ku vihloo välillä. ja kyl mahaki kasvaa...

"töis" on kivaa,ku on jotain tekemistä. ei tarvi kotona istua ;)

mä voisin Tetolle antaa vähä verta. mun hb oli viimeks 154 ja se oli laskenu :vampire:

aivot lyö tyhjää, aikanen nousu oli. kasilta jo hammaslääkäris! ja kahen viikon päästä uudelleen :kieh:

nyt täytyy alkaa yöpuulle...

tombatar ja pillipiipari 17+2
 
tombatar voisitko päästä neuvolaan käymään ylimääräiselle käynnille kuuntelemaan sydänääniä ja ultrattavaksi? Meillä täti sanoi että saa soittaa aina jos huolestuttaa.
Eiköhän ne liikkeetkin sieltä ala tuntumaan kunhan vauva vähän vahvistuu :hug:
 
raskauden puoliväli on mulle ajatuksissa koko tämä kuluva 20. viikko, ei mikään poksautus-päivä :) ja jos neitikin on täysiaikaisena merkitty neuvolakorttiin et on syntynyt viikolla 40, niin eihän tästä ole kun ne toiset 20 jäljellä :D mun logiikka on tää ja jaksan iloita :p

kotitöistä eksä odotti et palvelen häntä kaikin mahdollisin tavoin... oli hän kotona tai töissä.... no mä olinkin kyllä liian kiltti,, mut jos koitin joskus vedota et viikonloppuina hänkin on kotona ja vois auttaa niin tappeluhan siitä tuli..

Nykyinen on unelma.... mies haluaa esim lauantaisin tai sunnuntaisin tehdä ruuan, komentaa mut pois keittiöstä ;) vaikka niitä sukkia jää nojatuolin viereen viikolla, en mä sellasesta keuhkoa, koska saatan itse tehdä jonkun muun jutun mikä hänestä ei tunnu aina kivalle...mut jos toiselle sanoo et voisitko jatkossa ajatella et tekisit näin, niin ainakin molemmat YRITTÄÄ muistaa :D
Hän siivoaa astiansa pois pöydästä, joskus myös muidenkin. Tekee pitkää ja vaativaa työpäivää, ja koska mä oon työttömänä tai oikeesti sairaslomalla kotona, mä koen vastuukseni tietenkin huolehtia kodista päivät.
Viikolla kotihengetär olen minä, viikonloppuisin yhdessä. Remonttia tekee mies sitten kaiken muun lisäks joka viikonlopun lauantai.... ja silti hän jaksaa lauantai-iltana kokata, ja tekeekin muuten ihan pirun hyvää ruokaa, mä uskon en sekin on kotikasvatuksesta lähtöisin..... ja on oppinut ja HALUNNU oppia laittamaan ruokaa.
Etukäteen oon siit varmistellut, et mites onnistuuko häneltä sitten vauvan kanssa vaunuilut ihan ilman mua, jos vaikka haluaisin sitten edes imuroida yksin kotona :D eksä ei sellaseen koskaan suostunu ja eihän toista pakottaa voi jos oma lapsi ei kiinnosta :( MUTTA: tämä mies haluaa tehdä kaiken mitä vaan osaa ja jaksaa, ja haluaa opetella myös, ja on sanonutkin että huolehtii et saan myös omaa aikaa minäkin.
JA suunnitteli jo sitäkin et päästäis joskus vaik kerta puoleen vuoteen edes ravintolaan syömään kaksin, että hoidetaan parisuhdetta ajoissa ennenkun sille ei ole mitään tehtävissä ....
Kaikki miehet ei vaan ole vätyksiä... ja jotkut parit vaan natsaa yhteen niin ettei taistella tarvii.... Onneks tätä kaikkea osaa arvostaa, kun on elämänsä parhaat vuodet ollu kynnysmattona ja piikana...

äitiysvaatteet vihdoinkin löysin kirpparilta mamma-farkut... :D hennesin lahkeistakin kulumattomat... ja neljällä eurolla :) :) :) huikee säästö, kun aattelee mitä ne uutena maksaa... ja toiset housut oli sellaset urheilutyyppiset. JA sit viel laskettelutakki, veden ja tuulen pitävä tosi hyvässä kunnossa. Persauksen alle pituutta, ni pysyy talvellakin lämpimänä :) ihan ehdoton koiralenkille ja lasten kans ulkoillessa. Enää uupuu ulkoiluhousut.... mutta kirpparit on meil onneks nii hyät, et löytöjä sattuu nenän eteen kun tarpeeks usein ehtii kiertää..
Mut odotus-housuissa on niin paljon ihanampi olla, ei mahaa paina mikään ja kaunis vauvamaha pääsee oikeuksiinsa :heart:
ja koska taloudellinen tilanne on tiukka, ennemmin ostan itelleni kaiken mahollisen kirpparilta, lukuunottamatta alusvaatteita ja sukkia... eikä noi äitiysvaatteetkaan ehdi käytössä kulahtaa... näköjää :)

lepposa sadepäivän aamu, suuntaan tässä kaverin ja meidän koirien kans lenkkeileen syksyiseen metsään... sateesta huolimatta ;)
Oon sellanen, et mitä kamalampi keli, sitä enemmä nautin ulkoilusta :D tuulee ja sataa vaakatasoon pikku-ukkoja niin ei pelkoo et jäisin sisälle kun kunnon varusteet vaan päälle heittää :) ulos vaan kaikki kynnelle kykenevät, kotityöt ehtii päivemmälläkin ;)
 
Huomenta!

Ihania ultrakuulumisia monilla! :flower: Omaan ultraan vielä melkeinpä kuukausi ja odottavan aika on pitkä!!

Äitiysvaatteista itse olen yhdet housut ostanut uutena, muuten olen kaikki huutanut huutiksesta ja tosi hyväkuntoista vaatetta olen saanut! Muutenkin olen yli-innokas huutiksen käyttäjä!

Täällä oksentelu TAAS pahentunut... vaa'allakin käväisin ja taas on paino lähtenyt putoomaan. Jos nyt jatkaa putoomistaan niin voi venäjä sentään. Edelleen täytyy silti sanoa että onneksi nyt on varaa mistä pudota, mutta kyllä se silti vaan vetää olon tosi heikoksi!

Miehen osallistumisesta Meillä mies kyllä osallistuu ihan kaikkeen muuhun paitsi pyykkihuoltoon ja siihenkään ei sen vuoksi että en usko sen haltsaavan koko juttua niin että mulle kelpaisi! :D
Mutta siivoaa kyllä ja ruokaa laittaa. Viikolla mä teen suurimmaksi osaksi ruuat kun toinen käy töissä niin oon vähän ajatellut että se on sitten mun hommani, mutta esim. vkoloppuisin mies tekee usein ruuat vallan. Ja hyvää ruokaa tekeekin! :p
Lasten kanssa mies on ollut ihan mahtava... jaksaa ulkoilla sun muuta kun itse olen raatona peiton alla! :ashamed: Mutta kai tämä tästä sitten kun olo vähän paranee... jos paranee.

Janottaminen Mua kanssa janottaa aika tavalla koko ajan. Ja ihan tavis vesi maistuu niiiiiin hyvälle... harmi vaan että jos on vähänkään tyhjä vatsa niin mulle tulee vedestä heti paha olo. Pääsääntöisesti juonkin laimeaa mehua. Limsat mulle ei maistu enää ollenkaan... tulee heti paha olo.

Supistukset Ekasta en ennakoivia supistuksia huomannut ennen kuin vasta ihan loppu ajasta. Toisesta supistukset alkoi jo enne puoliväliä ja olivat tosi kipeitä, mutta sanoivat sitten että uudelleen synnyttäjällä ihan normaalia, että niin kauan kun ei säännöllisinä lähde tulemaan, voi tehdä kipeetäkin. Tästä kolmannesta on supistanut jo useamman viikon ja välillä kipeestikin.

Liro ja papunen 16+4
 
Heippis!
Täällä on tosiaan pidetty tauko tästä palstailusta kun sillon tuntui että tunteet suuntiin ja toisiin alkoi kuumenemaan.. Noh nyt uusin tuulin :LOL:

RakenneUÄ oli toissapäivänä ja kaikki oli kunnossa. Vastasi suunnilleen tasan viikkoja. Sukupuolta ei pieni meinannut näyttää ensin mutta sitten "vilautti" ja tyttölupaus saatiin. Mukavaa kun on jo poika ennestään vaikka molemmat olisikin yhtä tervetulleita :heart:

Mä nyt koitan tässä hiljalleen soluttautua teidän joukkoon takaisin ja päästä juttuihin jyvälle minkä esikko koneelle päästää.

Mukavaa kirpakkaa syyspäivää kaikille
Dindei + pikku 20+4
 
Ennenaikaisista supistuksista kärsiville voimia! Toivottavasti siitä helpottavat. :hug:
Itsellänikin tänään ollut heräämisestä asti lievää polttavaa tunnetta alaselässä, joten täytyy seurailla että meneekö ohi levolla..

Pahoinvoinnista. Edelleen vaivaa täälläkin, mutta oksentelut ovat onneksi jääneet vain harvaan kertaan. Yökkäilyä tänäkin aamuna tuli harrastettua, kun kaikki hajut tekevät niin pahaa edelleen. :x Välillä on ollut päiviä ettei pahoinvoinnista ole ollut tietoakaan, mutta sitten taas tulee putkeen päiviä jolloin joka päivä täällä kyökkäilen.. ja juuri niinä päivinä ei kyllä olo ole todellakaan hyvä vaan jatkuu nukkumaan menoon asti huono olo. :kieh: Eikös tämän pitäisi jo pikkuhiljaa hellittää ja alkaa se energinen vaihe, jolloin vointi on mitä mainioin ja jaksaa vaikka ja mitä?? Sitä odotellessa...

Onko muilla lonkka ja selkäkipuja??
Mulla oli jo esikoista odottaessa ja liikkuminen oli sitten tosi hankalaa (lähinnä ylösnouseminen sohvalta ja sängystä ja lenkin jälkeen veti aina paikat ihan jumiin) ja tuskaista raskauden loppuvaiheessa, siis n. 6-7 kuukaudesta eteenpäin... mutta nyt vaan alkoivat jo niin varhain tässä raskaudessa, että nyt jo tuntuu tuskalliselta välillä tuo liikkuminen ja ihan normaaleissa askareissakin, jos tulee paljon itseään rasitettua.. :( Täytyy varmaan keksustella maanantaina neuvolassa terkkarille asiasta.

Mielialasta. Yhtä vuoristorataa ovat päivät välillä täälläkin, mutta onneksi eivät vaihtele niin paljoa kuin esikoista odottaessani. Mutta kyllä nytkin hyvästä fiiliksestä alkanut päivä saattaa muuttua huonoksi jostain ihan pienestäkin asiasta, mutta palautuu taas hetkessä takaisin. :) Raskausaikana vaan kaikki tuntuu korostuvan yli mittasuhteiden :D

Janosta ollut puhetta myös. Mua alkanut janottaa nyt myös yöaikaan niin paljon, etten meinaa saada unta enenkuin olen lasillisen vettä käynyt juomassa. Päiväsaikaan juon muutenkin aika paljon ja kyllä sen sitten huomaa illalla jos ei ole tarpeeksi juonut...sitten saattaa mennä useampikin lasillinen putkeen, kun on niin kova jano :D

Liikkeistä. Nyt on alkanut tuntumaan oikein kunnon liikkeitä. :heart: Ei tarvitse enää keskittyä täysin niitä kuullostelemaan, vaan tuntuu jo ihan kotitöitäkin tehdessä. Ihanaa kun vihdoinkin tuntuu useasti päivässä niin ei tarvitse enää ihmetellä, että onko pienellä kaikki siellä hyvin =)

Meillä vauva nukkuu pinnasängyssä ihan meidän sängyn vieressä niin kuin esikoinenkin. Aluksi tosin varmaan aika paljon meidän sängyssä, kun se imettäminen käy niin paljon paremmin jos usein joutuu imettämään. Saan siinä sitten itsekin vähän nukuttua.

Ihania ultrauutisia tullut!! Onnea kaikille sekä tyttö että poika uutisista :flower: :)
Itsestäni tuntuu tässäkin raskaudessa siltä, että kaikki muut ovat jo käyneet rakenneultrassakin ennen minua. Tosin se johtuu varmaan siitä, kun la on vasta loppukuussa ;)

dogitar ja masuasukki 17+3
 
Huomenta tytöt!

dindei kiva kun päätit kumminkin palata pinoon takaisin tauon jälkeen. Ei se niin vakavaa vaikka välillä tunteet kuumenee :D Onnittelut tyttölupauksesta! :flower: Tiinellillekin samoin onnea ultrakuulumisista! :flower:

Miehistä meillä tekee kyllä myös pitkää päivää, lähtee jo yöllä töihin, joten en kehtaa varsinkaan viikolla kauheesti ahdistella kotihommista. Jotenkin se on mulle ollut ihan selvää, että hoidan enemmän kotihommat viikolla. Mies tekee kyllä kotihommiakin, mutta hän on kyllä sellanen että joudun sanomaan, että mitä pitää tehdä. Hänelle ei siis itselleen välttämättä tule mieleen, että pistänpä pyykkikoneen päälle tjn. se on vähän rasittavaa!! :whistle: Mutta hän on kanssa tietenkin elänyt ensin äitinsä paapottavana, sitten ennen minua kaksi pitkää suhdetta joissa voin kuvitella, että olisi ollut paapottavana myös... jotenkin on sitten oppinut tollaseksi. Mutta viikonloput on meillä myös tällästä, että yhdessä tehdään ruokaa ja siivotaan + muita hommmia, mut siiis silloin tällöin menee hermot sen kanssa, mut on se siltin ihan ihana :kiss: Ja voin oikeesti raivota sille, eikä mun tarvi pelätä näyttää omia tunteitani. Vaikka kohdistaisinkin väärään ihmiseen ;)

Äitiysvaatteita en ole vielä tarvinnut. Oon vähän kade teille, joilla on jo selvä vauvamasu. Mulla ei oo vielä ongelmaa mitä tulee vaatetukseen. Kukaan ei ole raskautta vielä arvannut, enkä ole vieläkään itse edes uskaltanut kertoa. Ehkä tässä kun tuo maaginen puoliväli (olkoon nyt 19+ tai 20+) niin sitten kerrotaan läheisimmille. Ehkä sitten rakenneultran jälkeen.. :)

Sateinen sää täälläkin aamulla, mutta nyt näyttää loppuneen. Meidän dogi on sen sortin hienohelma, joka laittaa tassut ristiin kun täytyisi sateella ulos lähteä :LOL:

Jaaha, kai tässä täytyy jotain järkevääkin alkaa tekemään. :wave:

Mindi83 16+4
 
Tintti: Onneksi kuitenkin meni nälkälakkoon ja oli likaisissa sukissa... Voi se päättyä niinkin, että mies ostaa uusia vaatteita likaisten tilalle ja syö ulkona... :LOL::LOL: Näinkin on käynyt eräälle tutulle.

Meillä sitten onneksi ollaan aina tajuttu asia ja päästy takaisin normiarkeen! Mutta ehdottomasti siis miehen saa osallistumaan paremmin kun lopettaa valittamisen... On testattu ja koettu paremmaksi vaihtoehdoksi.
Meillä myös tehoaa hyvä ruoka ja leipomukset... Mä kun rakastan ruuanlaittoa ja leipomista niin se on helppo väylä välillä saada tahtonsakin läpi ;). Tosin kai se on sama homma toisinkin päin, että mut on ainakin helppo lahjoa. Mä olen vielä niin halpa, että riittää kun mulle tuo jotain herkkua, vie syömään tai antaa nukkua pitkään ja herättää valmiille aamupalalle :whistle: Joskus olen nauranut et juu se meni niin et mä sain alta 2 euron suklaalevyn ja mies viikonlopun sukellusreissun, tai jonkun sikahintaisen välineen. Mutta mä tykkään herkutella ja mies sukeltaa :p

Dogitar: Suosittelen jumppapallon ostoa ellei jo löydy. Itsellä ekassa auttoi paljon selkäkipuihin kun sen kanssa pyöritteli. Taisin ostaa alta kympillä jostain Vapaavalinnasta tai Halpahallista. Nyt en ole vielä käyttänyt mutta lenkkeillessä (kävellen) on jo alkanut alaselkä itseäkin vaivaamaan. Muuten ei vielä. Pitäisi vaan saada pumpattua se taas täyteen.

Äitiysvaatteista niin ostin viime raskaudessa neuleen joka edelleen onneksi tallessa. Muuten menee normivaatteet kun käytän muutenkin pidempiä trikoopaitoja pitkän selän takia. Niillä saa kivasti sitten masunkin loppuun saakka peittoon. Muutamia HM:n mamatoppeja/paitoja/pooloja kyllä löytyy senkin takia. Vilan pitkät trikoopaidat on ehkä kaikista parhaita. Pitää muotonsa ja voi käyttää sitten raskauden jälkeenkin ilman roikkuvaa ja venynyttä vyötäröä. Taitaa tosin vakioasuste olla taas neule ja legginsit tässäkin raskaudessa. Farkut menee onneksi pitkälle kun kaikissa on muutenkin matala vyötärö. Isken sitten vaan napin/vetoketjun kiinni hiuslenkki patentilla :LOL::LOL:
 
Kisak79: kiitos tuosta jumppapallo ideasta! Ei ole tullut itselleni mieleenkään, vaikka tiedän kyllä että on kätevä apu moneenkin vaivaan. :) Taidankin käydä ostamassa, koska mikä vaan apu olisi nyt tarpeen ennen kuin pääsee oikeen pahaksi yltymään nämä vaivat.

Miehen osallistumisesta. Meillä mies tekee pitkiä päiviä töissä, joten en häneltä vaadi viikolla kuin omien jälkiensä siivoamista, esim. lautaset pois pöydästä syönnin jälkeen ja pyykit pyykkikoriin eikä lattioille lojumaan. Muuten hoidan kotityöt yksin viikolla ja yhdessä tehdään sitten viikonloppuisin siivouksia, ruokaa ym. =) Muistuttamaan joutuu monista asioista että muistaa hommat hoitaa, mutta joskus tekee ihan ilman aloitettakin, esim. tiskikoneen tyhjennys, pyykkien laitto ym. Paremmin tekee kun ei nalkuta, vaan antaa rauhassa tehdä hommat, mutta joskus täytyy vähän vihjailla että kohta olis varmaan hyvä tehdä tuo ja tuo homma ettei mene ilta myöhään.
Aika tarkka olen pyykinpesussa ja itse sen hoidankin, kun joskus ovat vaaleat alusvaatteeni saanet sinistä sävyä kun musta sukka löytyi pyykin keskeltä ja tämän jälkeen meillä onkin pyykkäys ollut mun hommani ;)

Äitiysvaatteista mulla on ollut vasta käytössä mammaverskat kotikäytössä. :) Edellisessä raskaudessa tuli ostettua housuja, neuleita ja paitoja, joten nyt kun laskettuaika menee aika samoihin aikoihin, niin käytän samoja vaatteita kuin silloin. Tällä hetkellä normaalit t-paidat ja topit menevät vielä. Kesällä ostin pitkiä toppeja, joten niitä olen nyt käyttänyt ja lisäksi ihan neuleita joissa helma on hieman pidempi. Farkuissa stretsit menevät vielä jonkin aikaa, mutta löytyyhän kaapista noita äitiyshousujakin joitain kappaleita. Ja kyllä mullakin taitaa nuo leggingsit ja neuleet olla aika lailla käytössä.. =) Pitkillä neulepaidoilla saan aika hyvin mahaa vielä piiloon, mutta kyllä tuo kumpu tuossa jo ihan selvästi näkyy :LOL:
 
selkäkivuista oli tossa taannoin, mutta hain fysioterapian lainaamosta TUKILIIVIN, ihan mahottoman hyvä keksintö,autto heti, sen verran on liikkuvuutta mulla nivelissä et oon lenkillä jaksanu paremmin ja kotitöitäkin sen kans, eikä selkää särje... ja eikä maksanukaa mitään ;) hyvät kengät on tietysti yks kans mikä auttaa, ja hommasin kenkään kunnon pohjalliset. hyvää tekee nekin.

äitysvaatteet niin tosiaan, pitkiä paitoja ja pitkiä neuleita täälläkin, eikä oo tarvinnu varsin äitiys-osastolla penkoa ;)

vaunuista kyllä täytyy myöntää et nyt kävin kattomas :D ja hintaluokka on jäätävä..... emmaljungan yhdistelmätkin 895.......... nou tänks.... sehän on jo reilusti enemmän kun mun kuukaudessa saama saikku-rahakin !!!! oon sit kelaillu hobby hallin valikoimaa, haluaisin kuitenkin sellasilla jarruilla, missä EI ole sitä muovista osaa, et palanen loksahtaa johonki koloseen..... vaan ihan tarttis olla kestävämpää... noooo, kuosit taas oli pettymykseks aika tummia... tai sit turkoosit tai pinkit :D ihania värejä sinänsä mut ei sellasia voi etukäteen ainakaa hommata..

emma yhdistelmät olimyös, tai siis rattaat pehmeellä kopalla, ja tarjous oli jotai pari sataa.. MUT ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA, onko ihan lelut sellasen merkkiset???
meil ekalla oli vanhat Emmaljungat, toisel sit vanhat briot...nyt en halua ees aatella brioja, ja ei tosiaan mitää teleskooppi-aisaa, vaan sellanen säädettävä, et taittuu eteenpäinki.. on sit lastenki
helpompaa vaunuja työntää.

äitiyspakkaus onks mahtanu olla tästä juttua, et kuin moni meinaa sen ottaa??? Ite totkai otan, kun ei oo mitään vauva-tavaraa tallella :) eikä sillä rahallakaan kaikkee sitä vaatemäärää saa ostettua, uutena ainakaan..
Ja jotenkin se on niin ihana kun sen saa... ekasta tietty otin, toisesta en, koska ikäeroo oli niin vähän :)
 
Flower: Itseasiassa sillä rahalla saa aika paljon! Me ei otettu viimeksi eikä nytkään kun musta ne on rumia ja aika huonomallisia. Siinä on myös musta aika huonoja kokoja. Laadusta en sano mitään. Mutta siis se on mun mielipide!
Jos aatellaan et sen rahan saa joulu/tammikuussa niin ainakin aleaikaan saat kyllä paljon samalla rahalla. Just itse löysin Tutan vaatteita -50% ja aika useinhan noita aletankoja joka paikassa on. Laatu korvaa sen määrän kyllä ja voihan niitä halpoja bodyja ostaa HM:ltä hintaan 2,95-3,95 ja kestää kyllä hyvin yhden lapsen käytössä! Itseasiassa varmaan voisi viedä kirppiksellekin ja saisi myytyä. Mä vaan unohdan aina sen ruokalapun :whistle:
Meillä oli viimeksi ihan liikaa vaatteita niin nyt tietää ettei tule tuhlattua niin paljon. Just oli muuten Citymarketissa ja edelleenkin vissiin tarjouksessa söpö Tutan setti body+puolipotkarit 10e (ovh 17.90).
 
Ihanaa, täällä sataa lunta =) Ei kyllä mahda maahan jäädä mitään, mutta ihanaa silti!

Kiva lukea Kisak79 etten ole ainoa jonka vauva on päättänyt majailla alhaalla... Eilen neuvolassa jo epäilin että kasvaako vauva kun ei nouse ylemmäs, kasvaa kuulemma, viihtyy vaan alhaalla...

Meilä mies osallistuu kyllä käytännössä kaikkeen. Pesee pyykkiä, siivoaa, hoitaa lapsia... Ruokaa laittaa harvemmin... Mie teen kyllä viikolla suurimman osan hommista, kun kotona teen töitä, niin samalla tulee tehtyä niitä kotihommiakin, ja ruuat laitan tietty valmiiksi jo päivällä kun hoitolapsille kokkaan, illalla jalostetaan niitä itselle sitten :) Miehelle saa kyllä usein mainita että voisitko tehdä jotain, mutta se ei ole iso vaiva. Ja tekee hän pyytämättäkin.

Illalla supisti puoli tuntia-tunnin ihan levossakin, huoks. Tulehdusnäytteiden tulokset ei ollut tulleet vielä, pitää huomenna soittaa. Neukkutäti sanoi, että pitää käydä ultralla tarkistamassa kohdunsuu jos nää jatkuu, ja lepoa vaan. Käski henkisesti varautumaan, että välttämättä en paljoa töissä pysty olemaan enää, mutta saa nyt nähdä miten tämä etenee.

Pojan kanssa leivottiin mokkapaloja :p Pikku eskarilainen on nauttinut tästä viikosta kun ollaan eskaripäivän jälkeen saatu kahdestaan rauhassa olla, eikä hoitolapset ole täällä... Äitiyslomaa odotellessa :)

Äitiyspakkauksen varmaankin otan, sitä on niin ihana hypistellä :heart: Esikolle otin myös, mutta toiselle en kun ikäeroa oli vain 1½v.

Nyt makoilemaan...

Teto ja rakas rv 18+5 :heart:
 
äitiypakkauksesta juu varmaan samalla rahalla saakin lähes yhtä paljon, jos ale-tangoista koluaa, mä taas kans tykkään jo siitä fiilikestä, kun saa sitä postista lähteä hakemaan :heart: ja on sit seki et kun miehelle tää on eka vauva, ni hehkuttamaan pääsee hänkin kun jotain konkreettista alkaa saapua kotiin :)

liikkeistä parin viime päivän aikana oon pannu merkille, että enää en muuten juokse vessas nii paljoo... ja vissiin pikkuinen on saanu idean liikkua muuallekin kun mun rakon päälle :D ja näin kun istun läppäri sylissä laiskanlinnassa, potkuja jyskyttää aivan navan alla ja hiukan navan yläpuolelle :heart: ja näin siis tällä viikolla tapahtunut muutos,aivan luksusta kun ei tartte sataa kertaa päivässä istuu vessassa, säästyy paperiakin ;) hihihihihihihihihih
 
Onnea tyttö- ja poikalupauksista :flower:

Kotitöistä Meillä on mennyt koko ajan parempaan. Alussa mä olen ollut se kodin ylläpitäjä. Ennen kuin esikoinen syntyi ja mä olin töissä ja mies työttömänä sen 6kk niin sain silti tehdä lähes kaiken kotona. Ensimmäiseksi, kun tulin töistä kotiin niin ukko oli kinuumassa ruokaa.. Kotona ei tehnyt siis mitään muuta kuin istui tietokoneen ääressä, kävi kaupungilla yms. Satunnaisia kertoja tiskasi tai silitti ja silloinkin jätti aina aina silitysraudan- ja laudan esille, et varmasti näen, et hän on jotain tehnyt.
No vauvan syntymästä lähtien on aktiivisemmin tehnyt kotitöitä ja nykyään tekee tosi paljon. Mulla on kokkaaminen, pyykkäys ja ikkunoiden pesu, ukolla roskat ja tiskit. Loput hommat tehdään yhdessä. Ei oo tarvinnut enää aikoihin mäkättää yksintekemisestä =)

Äitiyspakkaus En oo vielä päättänyt otanko. Vaatteiden ja vaippojen takia haluaisin, mut en haluaisi taas uusia peittoja ym sälää, kun niitä on jo tarpeeksi. Reiman tehtaanmyymälästä saa välillä joitain äp-vaatteita pilkkahintaan ( 0, 50-1€) ja muutenkin alelaareista hyvin kaikkee, mut silti se pakkaus houkuttelisi.

Liikkeitä on ilmeisesti alkanut tuntumaan. Muutamia kertoja päivässä muljahduksia, mut ne tuntuu kaikki sisuskaluissa vaan. Taitaa potkia vaan selkää päin? Mullahan se istukka on ihan edessä ja sikiö oli viime neuvolakäynnillä ihan ihme paikassakin niin taitaisi tosiaankin potkutella väärään suuntaan..

Meillä kävi eilen asuntoarvioija ja laitettiin tä kämppä samalla myyntiin. Huomenna tulee jo ensimmäinen kattelija :O Ois kyllä ihan mieletöntä jos saataisiin tämä heti menemään!

Gorthaur ja Hemmo 16+5
 
Äitiyspakkaus
Kyllä mä ajattelin sen ottaa. Minusta ne vaatteet oli kiva värisiä ja saan sitten toivottavasti siitä säästää lapselle muistoksi jotain.
Itselläni on tuolla kaapissa odottamassa 34vuotta vanhoja vaatteita ja osa niistä on pakkauksesta.


Silvia ja Vilianna 18+2
 
Onnea teille joilla on jo sukupuoli tiedossa! :)

dogitar: Mä tossa jo aiemmin kirjottelin että jouduin lääkäriin selkäkipujen takia ja särkylääkettä sieltä määrättiin.. mulla samat viikot kun sulla. Tosi inhottavaa kyllä. Mä joudun istuun koulun penkillä ja tulee yleensä ekan tunnin aikana jo ikävät kivut. Meillä yks tunti kestää 90min ja sit vartin tauko. Koville joutuu selkäparka. Milloin sulla on rakenneultra? Sillä kyselen kun sama LA varmaan on että mites siellä. Mulla alunperin piti olla 4.11. mut jouduin siirtämään niin on vasta 9.11.

Äitiyspakkauksen aion tottakai ottaa. Ei noita vauvanvaatteita ole ennestään. Tai on jotain mutta ei toppavaatteita jne. Ihana sitten hakea se postista. Muuten te jotka asiasta tiedätte, niin miten se pakkaus siis "tilataan"? Kelalle täytetään joku äitiysavustuslappu? Ja milloin sen saa?

Liikkeitä tunnen jo ihan hyvin. Munkaan ei tarvi enää suuremmin keskittyä, tuntuvat kyllä vaihha puuhastelisinkin jotain. :) Ihmettelen kyllä miten tunnen ne jo nyt kun ekaa odotan ja viikkoja on tän verran vasta, mutta neuvolan täti ei pitänyt sitä mitenkään kummallisena.

dindei, mukava kun tulit takaisin, yks päivä just mietin että sua ei olekaan näkynyt :eek:

Musta tuntuu että pissaamistarve on taas tihentynyt kun se tuossa yhdessä välissä pysyi aisoissa eikä tarvinnut käydä kuin kerran yössä. Nyt pitää ainakin sen kaks kertaa jos nukkuu 7-8 tuntia. Ja hätä on silloin jo niin suuri että tuntuu että rakko ja koko maha halkeaa :/ Kuten jo aiemmin sanoin niin koulussa oppitunti on sen 90min. niin siinä kerkee jo ärsyttävä vessahätä iskeä..

Täällä oli aivan tappokeli tänä aamuna, oli hirveetä ajaa kouluun tuo 30km matka kun lunta tuli vaakatasossa ja tiet sohjossa.. No hengissä selvittiin. Ei kai kummempia.. Kohta ostamaan hyllyjä kämppään ja laitteleen verhoja sinne paikalleen :)

LD + Pikkunen 17+3
 
Äitiyspakkauksesta en tiedä vielä otetaanko sitä. Onhan se ihanaa hakea se postista ja hypistellä niitä vaatteita! Esikoiselle sen otin ja se alkoi olla tarpeellinen vasta vauvan ollessa n. puolivuotias (hän syntyi 2kk etuajassa). Ja luulempa, että tämäkin syntyy jonkin verran ennen laskettua aikaa ja silloin se tuntuu vähän turhalta kun vaatteet isoja yms. Ja sit taas jos uusi tulokas sattuisikin olemaan tyttö niin kyllä mä ostelisin varmaan aika paljon kaikkea ihanaa vaaleanpunaista hälle :D Tuo tämän hetkinen pakkaus on musta kuoseiltaan vähän tylsähkö : /

Äitiysvaatteita aloin käyttämään jo n. 2kk sitten. Äippäfarkut ollut käytössä jo pitkään! Mulla on maha kasvanut hirveetä vauhtia ihan alusta alkaen, ei toivoakaan, että omat normi farkut olis mennyt jalkaan enää rv 10 jälkeen. Paidat menee ihan kivasti kun on joustavaa trikoota ja vähän pidempää mallia.

Joku kyseli Emma-merkkisista rattaista itse en kyseisiä rattaita ostaisi tänne suomen olosuhteisiin. Niissä on niin paljon muoviosia, että helposti naksuu pakkasella rikki. Ja sen lisäksi ovat todella painavat. Silloin esikoisen odotusaikaan kattelin noita mutta hylkäsin jatuksen niistä melko nopeasti. Tämän vuoden Emmaljungia luulis saavan vielä ja niissä ihan hyviä alennuksiakin (ja varmaan muitakin merkkejä löytyy).

Huomenna vois napsia tasaviikkojen kunniaks taas masukuvaa!:cool:

~ miraci ja masuvaavi rv 18+6 ~
 
Turun terveystalossa maksoiin 4D ultrasta mammonaa, mutta kun pakko oli päästä ni pakko.
Oli pakko päästä viime viikonloppuna katsomaan lastnvaunuja, ja näinki omat suosikit maksoi 695e, ne haluan, sillä kerralla lähti mukaan jo ''kakkosautoon'' turvakaukalo, pakko oli jotakin ostaa, oisin voinut ostaa koko puodin tyhjäksi.
Olo on itseasiassa erittäin hyvä ja pidän taas omasta itsestäni.
Mitä mieltä olette ostanko tuplat vai vaunut, vai vaunut ja tuplat, kakkonen tulee silloin olemaan 3.v? Kun kakkonen ei kyllä pidä tavallaan rattaista olosta ja jaksaa kumman paljon jo vaikka on 2.vuotta, päässä on vieläkin iso mustelma päiväkodin takia:(


Katsu ja Pippuri 19+5 n. 20cm
 
Miehen osalistumisesta kotitöihin meillä minä teen kaikki kotityöt, enkä valita. Mies on paljon töissä eikä mun mielestä kotitöiden tekeminen niin raskasta ole ettenkö jaksaisi. Kun pojat syntyi, mulla oli kotipihassa 4 hevosta ja 2 koiraa. Pojat tuli 1v. 5kk ikäerolla. En sitäkään elämäntyyliä kokenut mitenkään raskaaksi, saati siivoamista. Meillä toimii näin tämä elämä :heart:.

Onko muilla itsetunto-ongelmia raskauden takia?
Mulla meinaa välillä olla huono itsetunto, lisääntyvät kilot yms. masentaa. Eniten ehkä se, että oon tottunut treenaamaan ja liikkumaan kovasti ja nyt ei ole jaksanut.
Lisäksi menin leikkaamaan tukan ihan lyhyeksi ja alkanut kaduttamaan, oonkin pulska ja sänkitukkainen :LOL:.

Moni on sanonut että odotan takuulla tyttöä kun oma olo ja hehku kadonnut kokonaan, no pääasia että vauvalla olis kaikki hyvin maaliskuuhun saakka.

Tervetuloa takaisin dindei mukava kun oot taas mukana =)

tiinelli ja vauva 17+1
 
Ihanaa kun ette olleet unohtanut tätä kokonaan :hug:

Itsetunnosta mulla ainakin laski esikoisen raskaus aikana huisasti. Olin silloin viellä kampaamossa töissä ja hetken mielijohteesta leikkasin lyhykäisen kananpyllyn :LOL: No turposin sitten kasvoista aika reippaasti eikä tuo lyhyenlyhyt tukka sopinut yhtään varsinkaan tämän leveän pään kanssa. Vaikka mies sanoi synnytyslaitoksellakin minua kauniiksi olo ei ollut. Ihmettelen kun aina kaikki muut ovat raskaana ollessaan niin kauniita miksen minäkin? No nyt olen oppinut hyväksymään tämän turpoavan pään ja sen etten välttämättä ole prinsessa raskaana ollessani vaikka onneksi kuitenkin miehelleni. Eli siis lyhykäisesti itsetunto ei ole aina huipussaan mutta luojankiitos me palaudumme raskauden jälkeen nimittäin kokemusta on +21kg viime raskausaikana ja -22kg siitä kun lähdimme synnärille - 5kk eteenpäin. Tsemppiä kaikille huonon itsetunnon kanssa kärvistäville täällä on myös yksi :headwall:

Äippäpakkausta ei oteta vaikka todella kiva tänä vuonna onkin. Tosiaan tuo -09 vuoden pakkaus sisältöineen tallessa.

Supistuksista Minulla oli yksi yö niin voimakkaita supistuksia että ihan lääkärillä / Ultrassa käytiin. Kaikki kuitenkin oli kunnossa ja sain varmuudeksi tulehdukseen lääkkeen (siis joku alapääntulehdus ei kuitenkaan hiiva). No ei ole supistellut enään onneksi ja sydämmeni pohjasta toivonkin ettei samanlailla ainakaan ala supistella ennen lasketun lähenemistä.

Lapsellisille ihmisille tai siis teille joilla on lapsia :LOL:
Onko kellään tullut lapsen silmänympärille ihottuma / näppyä? Meidän poitsulla on ollut ihottumaa silmässä jo varmaan kk päivät ja lääkärillä käyty muutamaan kertaan. Aina sanottu että kaikki ok ja että lapsella ei ihottuma välttämättä pääse paranemaan kun hieroo. No siis mistään atooppisesta ihosta tai tulehduksesta ei ole kysymys ja iho onkin täydellinen muualta. Löytyykö keltään jippo kolmosta jolla tän ihottuman sais kokonaan poies. tai siis jos jollain kokemusta moisesta..

Nyt iltapuuhiin
Dindei + pikku
 
Äitiysvaatteita en ole vielä tarvinnut. Olen pitänyt tähän asti leggingsejä, mutta nyt ne alkaa olemaan vähän turhan ohkaset näille keleille.. Farkut ei ole mahtuneet aikoihin. Ja sellaisia college-housujen tapasia mulla on. Saa nähdä miten työharjoittelussa hoitsupuvun housut mahtuu. Kun saattaa käydä niin että kun ottaa vyötäröstä isomman mallin niin lahkeet on ihan liian pitkät sitten. Talvitakin sain ystävältäni joka on laihtunut reippaasti eikä enää tarvi sitä takkia. Ei mullakaan sille vielä ole tarvetta mutta varmaan keskitalvella on :D

Itsetunto-ongelmia mulla ei ainakaan vielä ole. Päinvastoin, tunnen itseni kerrankin ihan mukavannäköiseksi. En ole itteäni oikeen koskaan tuntenut mitenkään kauniiksi mutta nyt on ihan eri fiilis :)

Onko teillä kellään ollut synnytyspelkoa? Itelläni ei siis ole, odotan ihan mielenkiinnolla synnytystä :) Se onkin viime päivinä ollut vähän enemmän mielessä. Mietin että jos lapsi alkaa tehdä tuloaan joskus päivällä tai illalla niin soitan jonkun viemään mua sairaalaan, mutta jos yöllä tai joskus ihan epäinhimilliseen aikaan niin tilaan ambulanssin. Ite en viitti lähtä ajamaan :D Mulla siis synnytyssairaalaan n. 30km.

Huomenna sitten muutan lopullisesti, siis sänky ja kaikki uuteen kotiin! Mukavaa.

LD + Pikkunen 17+3
 
Dindei kyllä mäkin just yks päivä mietin et oikeesti sit pidät vähä taukoa ku ei näy eikä kuulu. Kiva kun tulit takas, ooot kuitenki ollu IHAN alusta asti messissä. =)

äippäpakkauksesta Mä en vieläkään osaa sanoa et otanko. Haluaisin kyllä, mut kun meillä on vielä ihan kaikki tallessa edellisestä. Onhan ne toki ollu kovassa käytössä.. Peittoja ja haalareita en haluais.. Toisaalta taas haluisin sen ihan vaan siksi, että sit olis edes jotain ihan uutta tällä uutukaiselle, eikä kaikki isosiskon vanhaa. Äiti kyllä lohdutteli, et voit olla varma että kyllä se kakkonenki saa tutuilta niitä lahjoja sit.. Voihan se olla niinki mut...
Ainakin se toppapuku oli mein 08-pakkauksessa sen kokonen että tyttö käytti sitä vielä 1vuotiaanakin. Eli pakkauksen pukujen varaan ei kyllä kannata laskea, kun nää mussukat syntyy kuitenki jo maaliskuussa niin varmaan tarttee joku hommata pienempää kokoa.. Littledeath pakkauksen voit hakea vaikka netin kautta. Ootko käyttänyt nettiasiointia koskaan? Sieltä sen hakemuksen pystyy jättää näppärästi ja sit vaan toimittaa sen raskaustodistuksen (eli raskaus on kestänyt 154 päivää *tai jotain sinne päin*) kelaan. Mulla päätös tuli ihan parissa päivässä ja sit pakkauksessa kesti parisen viikkoa. Postista kävin sit hakemassa.

kotitöistä kyllä se niin on et meillä mä hoidan ainakin nämä perinteiset "naisten hommat", ruoat, tiskit, siivouksen, pyykit, yleisen kaaoksen hallinnan. Mies ei juurikaan sohvalta nouse kun siihen töistä tultuaan juurtuu. Sen näköstäkin täällä on, että jonkin sortin taloudenhoitaja puuttuu. En mä silti jaksa miehelle valittaa, tekeehän se sit noita omia juttujaan, remontoi mm. 5. vuotta autotallia (se on kyllä ulkovuorausta ja sisämaalausta vaille valmis!!!). Jos ihan rehellisiä ollaan niin oon kyllä niin saatanan saamaton kotitöissä et oikee itseeni harmittaa. Ei o kovin kiva et koti on kuin pommin jäljiltä AINA. Ei täällä siis paskasta ole, epäjärjestystä ja ehkä pölystä "vaan". Nyt varsinki kun koirasta lähtee karvaa ihan kybällä yritän edes saada imuroiduksi joka toinen päivä. Ongelma siinäkin vaan on toi tyttönen joka on ihan varma että imuri on ainaki saatanasta ja hänen läsnäollessaan imurointi on melkein mahdotonta. Oonki tässä jo pitkään miettiny itelleni sellasta lukujärjestyksen tyyppistä päiväohjelmaa kun tuntuu etten saa koskaan mitään aikaseks. Päivät vaan menee ja hommat seisoo. Tää tavallaan vaikuttaa myös mun itsetuntooni tuntuu olo aika paskalta kun on aikaan saamaton.

vessassa ravaamisesta pitikin jo tossa aiemminki jutella. Mä en luultavasti vaan juo tarpeeks kun mua ei kovasti pissatakaan. Helposti nukun koko yön ilman vessaan nousemista :/ Oon kyllä yrittäny aamulla ainakin juoda useamman lasin varastoon. Helposti sit vaan huomaa joskus iltapäivällä et ahaa taas en oo juonukaan mitään niiden aamullisten jälkeen.

dindeille vielä uudestaan tohon ihojuttuun. Jos tää ihottuma nyt ei ihan silmissä ole kiinni niin miten olis ihan miedoin kortisoni. Tiedän et sitä ei ekana suositella kenellekään mut se tekee kyllä jo yhdellä kerralla ihmeitä. Tää nyt ei liity mitenkään sun kirjotuksees mutta ite ainakin olin ihan tosi pässi sen käytön suhteen kun meidän tyttö oli pieni. Sillä oli järkyt hormoninäpyt naamassa ja niskassa. Ilmeisesti niitä oli myös korvan takana ja ne sit märki ja korvan taustat haisikin jo hirveen pahalle. Yhden kerran laitoin sit kortisonia niihin ja ne kuivu siitä kertalaakista pois. Mun isä oli jo aikasemmin sanonut et laita sitä nyt kun naama on noin pahan näkönen ja minä vaan että en laita kun se iho on niin arka vielä ja plääplää. Ihan ku se siitä kerrasta nyt ainakaan huonommaksi olisi menny :LOL: Ensikertalaisen maalaisjärjettömyyttä ehkä ;)
Mut jos et siis ole jo kokeillu niin kokeile, mut vaan jos ihottuma ei ole ihan silmien ohuimman ihon alueella. Parastahan varmaan olis jos saisit laitettua kun ipana nukkuu, vältettäis hierominenki siinä.

teppana ja masuvauva 21+1 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Ä.pakkauksen haalarista: Isoja ne on, yhteen aikaan ne kävi vielä lähes 2v. lapselle.
Mutta nyt katsoin että koko on 68-74 cm, joten varmaan menee sitten ensi syksynä.

Mietin että mitä laitan pikkuiselle päälle huhtikuussa, kun haalari on niin iso. Niin kaveri lupas että lainaa hänen poikien vanhaa 62 kokoista haalaria. Hukkuu varmaan aluksi siihenkin, mutta on sentään pikkuisen pienempi ja en viitsi parin kk takia ostaa haalaria.

Silvia ja Vilianna 18+3
 

Yhteistyössä