~*~ MAALISKUUN MUSSUKAT 2010 ~*~ tammikuussa

POKS 29+0 :heart: monet tässä paljon pitemmällä jo menossa, ihan "pikkutytön"tunne tulee!

:hug: :hug: Nille, joilla miehet eivät osallistu kotitöihin ja haluavat palevlua! Meillä on melkein päinvastoin, tai no norm aalistikin mies tekee osuutensa, kun töissä ollaan molemmat ja tulojakin melkein saman verran, sehän sitten luonnollista. Nyt kun yksi makaa täällä saikulla supistusten takia, eihän mulla mitään tottaalia liikkumakieltoa ole, mutta esim kaupassakäynti ym sellainen kieletty. Mies saa kyllä paljon enemmän tehdä kuin normaalisti, hoittaa lapset, käy kaupoissa ym. Lisäksi on juuri remontti, työmies tekee, mutta illoiksi miehelle jää selliasta "kanna nuo ulos, kuljetta nämä sinne" jne, eilen tuli pari kuutiota polttopuita joka piti laitta varastoon (työ, josta minä normaalsiti tykkään). Tuo raukka on ihan koko ajan jotain tekemässä, ja palvelee lisäks vaimoakin tavallista enemmän. No laitan mä ruokaa välillä ja vähän lasten kanssa touhun ja jotain järjestelen, mutta sitten kiristää ja pakko mennä lepämään. Yksi työ, mitä mies meillä ei tee, on pyykinpesu. On laittanut alle 10 kertaa yhteisen 8vuoden aikana koneen päälle, tarkkojen ohjeiten mukaan, juuri kun olen ollut sairaalassa jne. Tai saisihan se koneen päälle, mutta ei hän tajua, mitä millä ohjelmalla pestään jne. Koko pyykkihomma on täysin minun, ihan vapaaehtoisesti pidän sen itselleni, haluan että vaatteet myös kestävät.
 
Huh, haleja hankalien miesten kanssa taisteleville. Voi vain olla onnellinen siitä, että oma mies on noin kiltti. Mun mies on vähän laiska ja makoilis mieluummin kattomassa telkkaa tai lukemassa, mutta laittaa kyllä ruokaa ja siivoaa tarvittaessa. Siivoomisesta toivoo aina selkeitä käskyjä ja ohjeita :LOL: kun sitä ei itteesä niin hirveesti sotkut häiritse. Pyykkääminen jää mulle, samoin kuin silitys. Nekun eivät oikein onnistu mieheltä. Eilen mies mietti kauppareissulla, että pitäisikö autossa ruveta pitämään tankki aina täynnä kaiken varalta. Kotkaan kun tulee niin pitkä matka ja välttämättä ei ehdi tankkaamaan matkalla :heart: Ihanaa kun toinen ajattelee tuolleen, mulle ei tullut edes mieleen.

Vauva-kutsuG me ollaan järjestetty kavereille yllätysvauvakutsut. Saa nähdä saanko mä moisia ;) Viimeksi nähtiin kyllä niin paljon vaivaa, että tulee varmaan otettua itteensä, jos ei kutsuja tule :ashamed:. Kaikilla on tosin nyt pieniä lapsia, joten aika on varmaan vähissä, mutta silti!

Itellä työt painaa. Tällä viikolla tuli tunteja 5 päivän verran vaikka keskiviikko oli vapaa :$ Selkä ei oikein tykkää istumisesta. Onneksi sain maanantaille ajan fysioterapiaan, niin saan vähän lievitystä. Kuitenkin enää 10 työpäivää jäljellä ja niistä 7 on normaaleja työpäiviä! Vihdoin pääsen kesälomalle :D.

Ostin eilen muuten semmosen kevyesti topatun trikoopuvun vauvalle Prismasta. Oli alennusmyynnissä ja ajattelin, että se vois olla hyvä vaate keväälle. Siis kun ei ole vielä lämmin, muttei enää kylmäkään. Ja mun netistä huutamani isommat äitiyshousut tuli tänään postissa. Ne on tosi hyvä kuntoset, joten tein kyllä hyvät kaupat. Huomenna Ikeaan Vantaalle ostamaan vauvajuttuja. Ikea-reissu on täältä meiltä aina semmonen kokopäivätapahtuma lihapullineen :D Toivottavasti jaksan kävellä siellä tän selän kanssa!

NinaRinsessa ja (tosi aktiivinen) Poikanen 30+6
 
MLL: Mulla on ollut samanlaista oloa jo pitempään et huimaa ja jalat ja kädet väsyy tosi herkästi! MUlla tuo huimaus johtuu kai alhaisesta verenpaineesta!
Täällä aamut tosi hankalia, täytyy aina aamupalan jälkeen mennä levähtään, kun tuntuu et silmissä pimenee...Ja tänä aamuna oli alamahassa aivan kauhea kipu/ kramppi kesti varmaan 5-10min, kun normaalisti menee hetkessä ohi!Juu ja täällä on nyt myös iltasin kun menee nukkumaan ni ruenu supistelemaan ja jotenkin olo niinku ois menkat tulossa!

Kivunlievityksestä:Mulla esikoisella oli se epiduaali, kun piti tipalla käynnistellä kun lapsivedet oli ed. iltana mennyt!Se vei kyllä kivut lähes kokonaan pois!
Toisella mulla oli se spinaalipuudutus ja se ei kyllä mulle sopinu yhtään, kivut kyllä helpotti, mut verenpaine laski niin alas etten tajunnut sen jälkeen juuri mitään ja viel seuraavana päivänäkin huimas tosi paljon!Kaksi ensimmäistä mulla on "synnytyssängyllä" syntynyt: eka siks kun oli perätilassa ja toinen sit kun tosiaan en pystys enää pysyny!
Mut kolmas ja neljäs synnytys meni melkeinpä, suihkulla ja kauratyynyllä, sit lopussa laittovat kohdunkaulan puudutteen ja synnytysjakkaralla sit ponnistin! Sitä synnytysjakkaraa suosittelen muillekin jos vaan mahollista käyttää! Siinä ei paljo tarvinu ponnistella vaan vauva tuli melkeinpä itekseen painovoimasta!

Täällä mies osallistuu kotitöihin ihan kiitettävästi sillon kun on kotona, tänäänkin teki ruoan! KYllä se on ruoka hyvää kun toinen tekee, ettei ite tarvihe aina...
Mitähän muuta, en nyt muista mihin piti kommentoida!

anri&masuvauva rv 30+3
 
Moi!
Eilen olin sitten Tyksissä
Kohdunsuu on pehmentynyt ja pitää kuulemman ottaa rauhallisesti. Koskaan ei tiedä milloin alkaa supistelee vaikka ei oo vielä niitä ollu.
Kun kysyin voinko rv 35 lähtee matkalle niin totesi siihen "voi olla et oot jo synnyttäny silloin".

Nyt oon saanu kortisonipiikit keuhkoja varten.

Synnytyspelosta
Kertoi miten synnytys etenee ja miksi kannattaa. Tällä hetkellä oon sitä mieltä et voin synnyttää.

Nuha jatkuu, alapäähän sattuu, kylkiluut kipeinä, hengitys ahistavaa ja ruoka pyrkii ylös

A-vauva 1400 ja B-vauva 1660g

Marylene ja pikkuiset 28+3

Olisko kellään jtn saksalaista turvaistuinsivuston linkkiä?
 
Tervehdys!

Ja terveiset ultrasta. Kaikki ok. Istukka oli noussut kohdunsuun edestä pois. Näillä näkymin saan synnyttää. Mulla kuitenkin loppuraskaudesta vielä yksi ultra jossa katsotaan sitten vauvan kokoa ja mahtuuko syntymään. Kivunlievityksestä En ole muuta miettinyt kuin että kuhan vaan jotain saan, kaikki kivunlievitykset tänne vaan. Mitä vähemmän kipua sen parempi, ei tarvii niin hirveesti kärsiä, kun on muutenkin tuskaisaa hommaa... :D

Peräpukamat: Ne on ilkeitä. Mulla tuli edellisen kanssa synnytyksen jälkeen, menivät kyllä sitten pois itsestään. Mulla on alkanut ihan mielettömät suonenvedot. Saatan yöllä herätä niihin.

Huonosti käyttäytyvien miesten vaimoille, tyttöystäville tai avovaimoille paljon jaksuja. :hug: Itse olen tyytyväinen omaan mieheeni. Toki mullakin välillä paukkuu hermot häneen mutta noin yleisesti ottaen se on paras mies. Auttaa kotitöissä ja on ymmärtäväinen tai ainakin esittää sellaista hyvin. :D

Mitäs muuta mun piti kommentoida... =) öö en nyt muista. Palailen taas. Mukavaa viikonloppua, voikaa hyvin ja paksusti.

missLuupää
 
myh
LillaMy83 juu, Joensuussa synnytän minäkin. Edellisestä kerrasta on nyt aikaa reilu vuosi, eli jos jotain kysyttävää on sairaalaan liittyen niin vastaan kyllä mielellään.

kivunlievitystä Olen miettinyt sen verran, että luotan itseeni ja kätilöihin ja en edes yritä etukäteen pähkäillä, että mitä haluaisin, kun ei ne suunnitelmat kuitenkaan pidä.
Olen kyllä käynyt modernissa vyöhyketerapiassa edellisessä raskaudessa olleita raskausvaivoja ennaltaehkäisemässä. Vyöhyketerapianhan pitäisi auttaa myös synnytyskipuihin, myös miehelle opetetaan hierontaa ennen synnytystä, luksusta!

Neuvola oli eilen ja sillä rintamalla kaikki hyvin
 
tupakoinnista oon saanut pidettyä pääni ja alkaa jo helpottamaan ja kaiken lisäksi MIES yllätti minut, se poltti viimesen tupakin 4 päivää sitten.. kyllähän sitä himottais lähtee ostaa tupakkia.. mutta enhän mä voi ku alottaa kauheet uhittelut.. :D hihi..
Jollaki tapaa loukkaa ja otan itteeni tupakin "saarnauksesta" tulleet tekstit. kaikilla on omat kärsivällisyydet ja kykenemiset.. jne. kyllä tiiätte mitä tarkotan.. ei kaikille oo helppoo jättää tupakointia niinku seinään. joillekki taas on. mutta ei sen enempää.. hyvä vaan että kummatki ollaan oltu ilman.

laventeli mitenkäs sitten kynttilät? mulle yks nainen sano että laventeli kynttilät rentouttaa raskaana ollessa.. ja ite oon kyllä huomannu että on tullu rauhottavampi olo kynttilöitten polttamisen jälkeen. :)

Lapsen liikkeet on niin kovat että jo sattuu.. mulla on kyllä niin pienoinen massu viikkoihin nähden että se lapsi tuntuu selkärankaa pitkin tuolta massusta. :D Eli tietoinen olen koko aika että mitä se työntää tai miten päin se tuolla ompi. Hikkaa tunnen joka päivä.. välillä niin rasittaa ku yritän tehdä jotn tärkeetä niin alkaa toisella hikka.. sitten massu hyllyy minkä kerkee.

Ja nyt on alkanu öisin tulemaan järkyttävän kivuliaita supistuksia.. ei päivällä oo mitään, mut yöllä saattaa olla sellasia jopa ettei ihan heti vaiheta asentoo tai liikuta sängyssä.
Toinen mikä on kans kivuliasta niin tää meijä poitsu tunkee nyrkin ja jalan kummallekki puolelle kylkiluita ja siinä onkin kiva nukkua kun toinen haluaa leikkiä kylkiluilla. :)

Tänään innostuin iltapäivästä ruveta käymään läpi vaavin vaatteet.. hohhoijjaaa. ja kaikki koot oli sekasin 50-90cm. Saatiin miehen kans laitettua pinnis kokoon ja hoitopöytä valmiiksi.. nyt kun jaksais sen oman kassin laittaa niin olis kaikki jo valmiina. tai no pinniksen patja pitäis vielä hommata.. sitten olisi enään synnytys. :LOL:

Tässä ei enää sitten olekkaan ku 7vk ja 5pvä laskettuun aikaan. Tuntuu tosi hurjalta kun ajattelee loppu ajan eikä sitä mennyttä aikaa. :) Jotain muutakin ihmeellistä oli mutta ei vaan aina muista kaikkee. Seuraava neuvola onkin 18 pvä.. ja sitten varataankin jo lääkärille aika.. nähdään sitten minkä kokonen se poika tuolla jo on.. toivottavasti ei oo kasvanu liian suureksi.. saapi olla kyllä loppu ajan vielä tuolla massussa.
(itse siis olen ollut syntyessä 4,5kg ja 55cm, mies 4,3kg ja 53cm) että ihan sillä sitten joudun tarkkailuun.

Kohta me ollaan jo synnyttämässä. Aika menee niin pirun nopsaa.. :) :heart:

mussu ja tomppa:heart:
 
Huomasin tuossa kun lueskelin helmikuisten tekstejä että ovat ostaneet ikeasta patjoja.. jne.. Niin siitä tuli mieleen että veljen emäntä oli ostanut muutama kuukausi sitten ikeasta pinniksen patjan ja se oli ollut turha ostos.. oli kuulema se vaahtomuovi muotoutunu jotenki että sitä ei voinu käyttää.. jotain tällästä se sano.. ja olivat sitten ennemmin ostaneet jyskistä patjan.. onko muille sattunu mitn ikean patjojen kanssa? mä taidan ostaa patjan jyskistä. siellä oli sopiva patja 24e.. aattelin tosin että jos ostaisin jostain liikkeestä oikeen kokosen palan vaahtomuovia. muistaakseni tulisi halvemmaksi sellanen ku lähtee ostaa kaupasta. itse tilasisustaja enkä muista enää mistä sai vaahtomuovia ostettua. xD
 
kivunlievitystä en meinaa käyttää. Korkeintaan ilokaasua. Mulla on ihan kauhea piikkikammo ja KUKAAN ei töki mua millään neulalla,varsinkaan semmosella kaameella epiduraalineulalla :kieh: Sama homma oli esikon synnytyksessä, henkäsin muutaman kerran ilokaasua ja sillä mentiin,tosin en kokenut saavani siitä mitään hyötyä. Lämmin vesi [suihkussa] ja kauratyyny toivat parhaan avun. Ponnistusvaiheen kipu oli kyllä suoraan helvetistä,mutta onneksi silloin ponnistaminen kesti alle 5min, minuuttikin lisää olisi ollut liikaa.

Painosta Neuvolatäti vähän valitti viimeeksi. Nyt sitä oli tullut liian vähän. Tulee liikaa tai liian vähän,ikinä ei taida olla hyvä. Koko raskauden aikana tullut yhteensä noin 7-8kg ja se on tätin mielestä liian vähän,minun mielestäni ihan sopivasti. Tosin lähtöpaino oli melko alhainen..kyllähän tällä ruokahalulla kerkeää tässä vielä muutaman kilon kerätä :whistle:

VauvakutsuG mun mielestä noi vauvakemut on semmonen amerikkalainen tapa, ei meilläpäin oo tapana järjestää,ainakaan mun tietääkseni :D

Närästys on tullut jäädäkseen :snotty: Ihan sama mitä syö ja mihin aikaan niin aina vaan närästää. Piimää kävin hakemassa kaupasta jos se auttaisi jotain. Ehkä se on vähän helpotusta tuonut. Muksu on myös kääntynyt oikein päin mahassa ja se kyllä tuntuu. Henki ei meinaa kulkea ja tuntuu että rintakehä repeää kun muksu työntää itseään ylöspäin. Ei kiva. Sf-mitta oli harpannut muksun kääntymisen jälkeen monen monta senttiä lahden viikon aikana ja siihen neuvolatäti oli tyytyväinen. Nyt mennään jo keskikäyrällä.

Mysti 30+5 [kohta taas poksuu :eek: ]
 
Tuo nimimerkki vaan jostakin tuli. Mistäs syystä moista kyselit? Olenko mä varastanut jonkun oman :snotty: . Mulla tää nukkuminen on jo jonkin aikaa ollu aika mielenkiintosta touhua heräilen keskellä yötä ja sit oon useemman tunnin hereillä ja sit taas nukahdan. Tuntuu että te muut ootte jo niin paljon pidemmällä :hug: . Itse en ole kivunlievitystä vielä miettinyt ja tuskin tulen kauheasti miettimäänkään. Hei mieleeni juolahti onko teillä leikkimattoa/kaarta? Jos millanen? entäs miten muuten on lelujen laita? onko paljon helistimiä yms..?
 
Huoli Vauvan liikkeet tuntuu jotenkin ihmeen hennoilta. Lisäksi niitä on vähemmän kuin kotvaa aikaisemmin. Mun mielestä tässä vaiheessa liikkeiden pitäs olla kunnon jysäreitä, mutta ei. Nyt mahassa tuntuu vain omituista venyttelyä.
Toki tiedän, että tässä vaiheessa tilaa liikkumiselle alkaa olla vähemmän, mutta tässä nyt vaan oon ollu eilisillasta lähtien huolesta soikeena.
Torstaina kohdunkaula ja vauva ultrattiin pikaisesti. Silloin kaikki ok. Jäin vaan jälkeen päin miettimään,
mitattiinko sykettä. Nyt vaan tuntuu, että sydämen syke näytti omaan silmään vaan ihmeen hitaalta.
Suurella todennäköisyydellä huoleni voi pistää neuroosien kategoriian. Mutta kun on kaksi km:a takana ja lähipiirissäkin sattunut kaikenlaista tuntuu, että ei voi vaan sokeasti luottaa kaiken menevän hyvin.
Seuraava neuvola on vasta kolmen viikon päästä. En tiedä pitäskö tämä ruho haalata jo tänään päivystykseen, että sais mielenrauhan.

Dominique ja Liisa 1765g 31+1
 
Leikkimatto on meillä jossain. Siis esikoisen vanha. Se on ollut kahdessa paikassa lainassa ja palautunut,mutta nyt muuton aikana eksynyt johonkin. Sen kun löytäisin..on siis tuommoinen matto kahdella kaarella, ei enää uudenveroinen,mutta menee uhan hyvin :D Ei siinä taida hirveän montaa leluakaan olla,niitä pitäisi ostella.
 
Mä oon katellut leikkimattoa käytettynä ja aion semmosen jostain vielä hankkia, uuteena maksoi lastentarvikkeessa 50-70 euroa. Huhheijjaa.

mussu89: Etolassa on semmonen patjapalvelu, leikkaa vaahtomuovista semmosen palan kun itse haluat. Mä kävin sieltä ostamassa tohon pinnikseen patjan. Ainoa vaan että siihen pitää ite väsätä sitten joku kangas päälle kun on tosiaan vaan se vaahtomuovin palanen. Olisko hintaa ollut joku 23 euroa.

Täälläkin varmaan vauva oikein päin vatsassa tai oli ainakin eilen :kieh: Työnsi itteään ihan mahottomasti ylöspäin ja se tuntu tosi raskaalta ja ikävältä. Ei pystynyt istumaan ollenkaan.
Koko illan kärsin kauheesta närästyksestä, tuli ruuat suuhun asti. Yök.

Mulla tuli eilen semmonen ahaa-elämys, että oikeesti meille tulee vauva. Menin sitten ihan paniikkiin ja en saanut unta kun mietin että miten me selvitään sen kanssa. Mä olen kerran elämässäni vaihtanut vaipan. Päässä vaan pyöri ajatukset, että mistä mä tiedän miksi se itkee ja mitä jos se itku ei lopu ja miten tiedän kuinka paljon vaatetta se tarvitsee päälle jne jne
:ashamed:
 
Hitsi vieköön tämä "uusi" vaiva on kamala! Nimittäin turvotus :/ Iltaisin varsinkin jalat on ihan paksut puupökkelöt tai vesipallot , miten noita nyt kuvailis, kamalat! Ja sormet on kans ihan paksut ja sormien liikuttaminenkin välillä tekee tuskaa :eek:
Tähän mennessä ollut vaan iltaisin, ei nyt joka ilta mut kuitenkin. Neuvolatädiltä sit kyselin tosta ja se sanoi et voi olla mihin aikaan päivästä tahansakin. Aloin jo pelkää kaikenmaailman raskausmyrkytyksiä mut kun ei mulla oo sit ollut muuta kuin tota turvotusta, ei pääkipua, huonoa oloa, oksetusta tai näköhäiriöitä jne.

Mut kuitenkin niin hirveetä ja iltasin muutenkin pelkästään huoneesta toiseen kävely tekee tuskaa |O *yhyy* oon niin ihmeissäni tästä raskaudesta kun alusta lähtien ollut kaikki mahdolliset vaivat ja esikoista odottaessa ei yhtikäs mitään :D

Ja kenkien ym laittaminen on jo ihan toivotonta, ei toivoakaan että itse laittaisin kengät jalkaan, mahakin kun on valtava. Just sanoin ukollekki että joutuu tänään leikkaa mun varpaankynnet kun alkaa olee jo pitkät :LOL:

Kivunlievityksestä ootte puhuneet.. Esikoinen syntyi sektiolla, silloin käytössä oli epiduraali, nyt en kyllä tiiä minkä haluaisin jos meinaa olla alatiesynnytys edessä. Onkohan se spinaali hyvä? Sit oli jotain muitakin joita en nyt muista.

Mutta nyt jauhelihakeiton tekoon, ulkona niin kamalan kylymä , ei siellä pysty mitään tekemään tai kotipihalla olemaan, huoh. Tylsyys hajottaa kohta pään :D

Kinder- & masukit 31+4 :heart:
 
VauvakutsuG En ole ajatellut pitää enkä usko, että tulen moisia saamaankaan. Mutta en tiedä jaksaisinko ylenpalttisesti näissä oloissa juhlia järjestää saati sitten olla mukana :LOL:

Miesten laiskuudesta tosi ikävä kuulla, miten miehet osaavat kotitöiden osalta pahoittaa mieltä :hug: Varsinkin, kun tuelvan äidin pitäisi ottaa rennosti eikä stressata nimenomaan ainakaan enää mistään pikkuasioista! Iso halaus kaikille sitä tarvitseville :hug: Mulla on onnekas tilanne siinä mielessä, että mies on kyllä kotona auttanut tosi paljon. Ei anna mun kantaa enää painavimpia kauppakassejakaan. Sen yhden sairaalayön jälkeen hoiti ruoanlaitot ja kaikki kotihommat ihan yksin, kun mun käskettiin levätä. Tuntuu todella pahalta, että kaikille ei suoda samaa :'(

Kivunlievityksestä en osaa sanoa oikein juuta enkä jaata, kun ekaa odotan :) Mua jotenkin pelottaa ajatus epiduraalista (=neula työnnetään selkään). Toisaalta tiedän oman kivunsietorajani, joka ei ole kovin korkea ja luulen etten ilman epiduraalia tule jossain vaiheessa pärjäämään. Saa nähdä. Olen mielessäni ajatellut mm. aqua -rakkuloita ja ilokaasua (mahdollisesti kohdunsuun puudutusta).. Juuri luonnonmukaisuuden takia ja viimeistä kovien kipujen vuoksi. Mutta olen ajatellut olla ottamatta siitä mitään paineita vaan meen fiiliksen mukaan. Luulen, että jos joskus toista odotetaan, niin sitten on jo enemmän ajatuksia siitä miten halua kipua lievitettävän ;)

Ihanan aurinkoista pakkaspäivää kaikille! :wave: Me on suunniteltu tänään, että ollaan iltapäivä ja ilta ihan vaan kahdestaan. Tehdään ruoaksi kohta uunilohta, perunamuusia ja salaattia kynttilänvalossa ja sitten lähdetään pienelle kävelylle ostamaan mässyä illaksi ja hautaudutaan sohvalle sylikkäin :heart: Luulen, että nää alkaa olemaan pian tosi harvinaista herkkua ;)

Jemppi & Aapo 30+4

ps. Jos en ole vielä toivottanut uusi tervetulleeksi, niin oikein paljon tervetuloa mukaan jutustelemaan :wave:
 
Dominique mietit että vauvan liikkeet tuntuu vähentyneen/hiljentyneen.. Mulla oli samanlaista muutaman päivän, enkä eilen saanut liikkeen liikettä muutamaan tuntiin, olin jo niin huolissani että soitin ä-polille.. Sanoivat että tule käymään, saadaan sulle mielenrauha.. Olivat tosi ystävällisiä ja kätilö oikee runno mahaa ku menin ja sitte asetti anturit.. Tuli ihan tarvittava määrä liikkeitä, n. tunnin makasin. Tunnin aikana kun seurasin sykkeitä oli vauvalla välillä 135 ja välillä jopa 165.. eli vaihteli tosi paljon.. Lääkäri ultras ja selvis syy minkä takia en tunne liikkeitä, vauva oli perätilassa, semmosessa asennossa että jalat potki enempi tonne selkäpuolelle ja oli ylhäällä ja ultrassa nähtiin ettei ne jalat aina ees osunu mihinkää vaan potki "ilmaa".. Mulla sf-mitta oli jo 30, sanoi että vauvalla tosi hyvin vielä tilaa liikkua.. Mutta sainpahan mielenrauhan!! Kannattaa soittaa ja käydä näytillä jos siltä tuntuu :hug: Ite en saanut ees yöllä oikein nukuttua kun mietin vaan että miksei se alota sitä rytinää, mitä yleensä.. Painoarvio oli meillä 31+2 1760g! Kohdunsuu oli pehmeä ja kaulaa n.2,5cm jäljellä.. Mutta ei sanonut mitään siihen että tarvis enää erityisen rauhallisesti ottaa..

Noniin tulipas omaa napaa.. Mutta joo eilen tajusin siellä sairaalassa taas vaihteeks että meille tulee ihan oikeesti vauva! :LOL: On se kumma ku ei sitä meinaa ymmärtää, sitä vaan on "raskaana".. Abellolla oli ollut samanlaisia tuntemuksia!

Nyt pihalle, viemään esikoinen luistelemaan!!!
Aurinkoista lauantaita kaikille!! B)

Siiruli ja maha-asukki 1760g :heart:
 
Zihihi et oo varastanut.Kuulosti vaan niin jännälle et mielenkiinto heräs että mistä moinen on tullut mieleesi =)
Meillä on lelukaari, sellanen jossa on kolme jalkaa keltainen, liila ja oranssi, sen saa avattua kun laittaa vauvalle ja sitten helposti kohtuu pieneen kasaan ja sen alle on libero-kerhon leikkimatto.
Edellisellä meillä oli tuollainen minkä hali oli ostanut mut itse koin vähän hankalaksi "pujottaa" se vauva sinne kaaren alle leikkämään ja kuitenkin sen käyttöikä oli meillä hyvin lyhyt kun vauva sitten lähti liikkeelle niin se kiinnostus lopahti, mut taas kaveri tykkäs just tuosta matosta todella paljon, et se on niin makuasia=)
Leluja meillä on yks monitoimikorillinen (aika paljon , vähempikin ois riittänyt) mut ei niistä haitaakaan ole=)

Dominique aloita liike laskennat jos huolestuttaa ja soita heti äippäpolille, päivystykseen tai synnärille jos luku ei täyty! (siis tiedäthän mitä tarkoitan???Siis että tunnin aikana liikkeitä pitää tuntea 10 jos ei tunnu niin juo lasi kylmää mehua tai jotain makeaa ja aloita laskeminen alusta.Jos ei toisenkaan tunnin aikana vauvan liikkeitä tunne kymmentä niin heti soitto johonkin edellä mainittuihin paikkoihin)

Abello niin paljon kiitoksia tuosta patja tiedosta =)
Kyllä sä pärjäät vauvan kanssa ihan varmasti :hug: :hug: Sairaalasta ei ole pakko lähteä ennen kuin tunnet olevasi valmis ja siellä kannattaa kysellä ja pyytää apua ja neuvoja niin paljon kuin vaan ikinä tuntuu tarvitsevan eikä yhtään kannata miettiä et kysyy tyhmiä koska ei ne varmasti ajattele et "eikö toi tiedä mitää?" :hug: Ja kotiutumisenkin jälkeen sinne saa soittaa vaikka yöllä jos on jotain mielenpäällä ja tarvii neuvoja esim. just vauvan rauhoittamiseen :hug:
Maalaisjärjellä ja kokeilemalla pääsee jo pitkälle ja aina voi kysyä/pyytää apua :hug:
Ja ai niin ollaanhan me täällä joilta voi kysyä mitä kummallisempia juttuja.
Kuitenkin jokainen vauva on niin erinlainen ja oma persoonansa että meillä uudelleen synnyttäjienkin täytyy uuteen tulokkaaseen aina tutustua ja opetella hoitamaa juuri häntä, kaikki vauvat kun ei toimi samalla tavalla =)

(.) Viime yönä uni oli taas tosi katkonaista ja kevyttä.Ehdinkin jo miettiä vaikka mitä.
Aamusta vauva on tosi vilkas ja havahtuu hereille heti kun pojat tulee meidän huoneeseen ilmoittamaan olevansa hereillä.Vauva aloittaa niin mahdottoman mylläyksen että tuntuu ihan siltä kun haluaisi mut sängystä ylös mahdollisimman nopeasti.Sit kun vihdoin nousen niin vauva rauhoittuu nukkumaan tyytyväisenä.
Liitoskipuja on mutta onneks melko vähän.Suunnittelin kyllä että ens viikolla kun pakkasen pitäis lauhtua kokeilisin käydä pikku lenkin kävelemässä päivittäin, saa nähdä miten se sit onnistuu.

Metsätähti ja onnenjyvä 31+3
 
ootteko kuullut koskaan kookos,tatar,puuvilla lasten patjasta? o_O
Aattelin et jos virosta löytyy halvalla patjoja niin ostan sieltä... ja siellä on halvempaa siinä suhteessa että patja on paksumpi.. mutta sitten tuli vastaan että patjan materiaali tms on kookosta, tatarta ja puuvillaa.. ?! googlesta en löytäny mitn tuollasista patjoista.. oon ihan tööt.. o_O
 
Tulin tässä vaan ihan ohimennen naukumaan kipujani. Nivuset ja koko alavärkki on niiiiiin kipeenä , ettei oo tosikaan. Samoin alaselkä.. Ihan oikeasti tätä tuskaa!!!!!!! :headwall:

mussu89, en tiiä tommosesta patjasta mitään. Tai siis mä en tajua tuota kookos ja tatar-jutskaa? Hä?

Vauvan leluista. Ei oo mitään leluja, ainoastaan tyttö osti sellaisen ihanan telineen vauvalle joululahjaksi. Kai niitä pehmoleluja, jne tulee sitten ostettua myöhemmin. :)
 
http://www.beebimaailm.ee/?3310

mõõdud:60x120cm
madratsi paksus 8cm
antiallergiline
higistamisvastane
lapse kehaasendit arvestav ja õiget rühti soodustav
katteriie 100 % puuvill
sisu termiliselt töödeldud

Eli se patja on hyvä allergisille, estää hikoilun,
muotoutuu lapsen nukkumisen mukaan ja antaa oikeen ryhdin..
ja kuitenki lämmittää.. vähän niiku joku "termostaatti".. :D


 
Siiruli ja Metsätähti Kiitokset vinkeistä ja myötäelämisestä! Meninkin aamuisen vuodatuksen jälkeen puoleksitoista tunniksi sänkyyn pötkötteleen ja sit alkoi mahassa mylläkkä ja mielenrauhani palasi. Mutta ens kerran varalle otan neuvoistanne vaarin.
Jotenki musta tuntuu, että mä oon niin nössö, että äippäpolille lähtö ois iso kynnys, mutta Siirulin esimerkin rohkaisemana uskallan sen tehdä, jos tarve vaatii.

rauhoittunut Dominique
 

Yhteistyössä