~*~ MAALISKUUN MUSSUKAT 2010 ~*~ tammikuussa

Kamalasti taas tullut juttuja sitten viime käynnin.
Muutamiin juttuihin kommentteja:
Hankinnat: Äitiyspakkaus haettu postista ja mitään muuta ei olekkaan ostettuna. Lähes kaikki on kotona olemassa isosisarusten jäliltä. Varmasti sitten äitiysloman alettua alan katselemaan kamoja tänne sisälle ja teen inventaarion, josko jotain täytyy ostaa. Olen lähes päättänyt tälle pienelle ostaa rintarepun. Se on aika kätevä tämmöselle liikkuvaiselle porukalle. Sitten lähellä la:ta käyn kaupoista ostamassa vaippoja ja muuta kulutustavaraa ja ehtiihän sitä sitten synnytyksen jälkeenkin laitella- kunhan alkuun pääsee pakollisilla.

Sairaalakassi: Ei ole sekään vielä tuntunut kovin ajankohtaiselta, kun töissäkin olen vielä 4 viikkoa. Oikeasti töitä olisi 5 viikkoa jäljellä, mutta vimppaviikon olen talvilomalla. Yleensä laittelen sairaalakassia sitten kun tuntuu olevan lähtö käsillä. Meiltä on niin lyhyt matka synnärille, että mies tuo tavaroita sitten jälkikäteen. Minä olen siellä pärjännyt aika vähällä. Vauvan kotiinhakuvaatteen sentään tapaan laittaa ihan ajoissa, sillä niissä asioissa mies ei ole kovin vahvoilla
:LOL:

Kivunlievitys: Omakohtaista kokemusta epiduraalista ja spinaalista. Epiduraali on onnisutnut esikon synnytyksessä ja kahdessa seuraavassa epäonnistunut: puuduin vain toiselta puolelta ja osittaisesti. Epid. myös hidasti synnytyksen etenemistä. Viimeisin synnytys mentiin akupunktiolla siihen asti, kuin pärjäsin ja kipujen käytyä sietämättömiksi sain spinaalin. AIVAN mahtava kokemus se oli. Lääkäri laittoi spinaalin ja puhkaisi sen jälkeen kalvot. Siinävaiheessa kivut olivat jo historiaa. Tyttö syntyi puolen tunnin kuluttua puudutteen laitosta, koska lihakseni rentoutuivat enkä taistellut kipua vastaan. Olin todella hyvissä voimissa heti synnytettyäni ja pääsin pian jalkeilleni. Istukselin salissa sitten kainutuolissa ja odoteltiin osastollepääsyä. Toivon samanlaista synnytystä nytkin-kiitos.

Vielä omia jaksuja. Eilen kävin neuvolassa ja kaikki oli edelleen hyvin. Verenpaineet laskeneet, hb ok, painoa oli tullut reilu 400g/vko, yhteensä tasan 8kg. Maha kasvaa ja mitta on hieman keskikäyrän yläpuolella.

Henkisesti olisin jo aivan kypsä lopettamaan työt, mutta mitään syytä sairaslomaan ei ole, joten katsellaan päivä ja viikko kerrallaan. Uskoisin, että nämä viimeset työviikot menevät kuitenkin ihan nopeesti ja pääsen keskittymään kunnolla perheeseen.

Elli ja pikkunen 29+5 (kohta alkaa jo 3:lla B) )
 
huomio, onko joku nähnyt jossain kaupassa sellaista tosi paksua, keltaista pyllyrasvaa??? Olin ihan tyrmistynyt, kun oltiin ostamassa vaippoja ym. valmiiksi ja sitä meidän luottorasvaa ei enää löytynytkään prisman valikoimista :eek: Se oli niin mainiota kamaa, sillä kun voiteli vauvan ahterin, niin ei tarttuneet kakat eikä iho ärtynyt koskaan, kiilsi vaan :D Kertokaa, jos näette sitä vielä jossain! *pyllyrasva-ahdistus*
 
Heipsan!
Lukemassa tulee käytyä mutta kirjoitus jäänyt taka-alalle :ashamed:
Pinoon tullut uusia odottajia eli tervetuloa!

Narkissos siis millä nimellä tuo rasva meni?

Neuvolakäynneistä täällä alkaa ainakin nyt kahden viikon välein ja mulla on ollutkin tässä raskaudessa alusta asti vähintään 3vkon välein, poikkeuksen teki joulu ja terkan loma et tuli 4vkon tauko kun alussa seurattiin mun töissä jaksamista ja sit on seurattu paineita, iälläkin tietty oma vaikutus vaikkeivat sitä suoraan sanokkaan tai saikunjatkumisen takii noita lekuriaikojakin ollut jo ainakin 5 :ashamed: mut viimeeks sain tuon viimeisen pätkän tuohon äippäloman alkuun ;)

Synnytyksestä ja kivun lievityksestä mä olen mennyt aikasta pitkään ilman kivunlievitystä ja ihan suht lopussa vasta ottanut sen kipulääkepiikin,
:ashamed: en muista mitä se nyt oli mut rentouttaa kivasti, ja se mikä musta oli viimeeks paras paikka synnyttää oli lattia eli ohut patja lattialla ja makasin siinä :) Kätilölle ei tietenkään mieluisa mut menee synnyttäjän ehdoilla ;)

Miehen kaljottelusta mulla hitsaa aina kiinni jos vain muutamakin kalja, syytä en tiedä :ashamed: Mutta mies teki uudenvuoden lupauksen jonka sit ihan kirjas paperille ja allekirjoitti et ei juo kaljaa tai muutakaan alkoholipitosta ennenkuin masuasukki syntyy ja arvatkaapas et oonko ko. lapun teipannut eteisen peiliin et siitä ei pysty kulkemaan ohi ettei sitä näkisi :D Siispä katsotaan nyt miten käy ;)

Täällä alkanut yöt olemaan risasii, jotenkin tuntuu ettei oikeaa nukkuma-asentoo löydä tai sit on liian kuuma, tulee heitettyy peitto sivuun niin seuraavaks on kylmä tai sit meidän pikkuneiti jäänyt jo illalla meidän väliin niin työntää ettei ole tilaa kun mä olen sit laiska nousemaan enää sängyst et siirtäisin sen pinnikseen :ashamed: Kohta pääsen opettaa sitä isojen tyttöjen huoneeseen ja sänkyyn kunhan saadaan tuo likkojen möksä valmiiks, enää sähköt ja maalausta jota esikko parhaillaan tekeekin ;)

...jotain muutakin piti kommentoida mut ei tällä hataralla päällä enää muista, dementia ja vanhuus kun häämöttää ;)
.... joku teistä voinutkin käydä joskus lukemassa näitä kun vanha pino mut laitan kumminkin teille tässä tuolta 35+pinosta yhden laittama linkki miesten kommenteista synnärillä, meikä nauro masu kippurassa, vedet valu silmistä, hyvä ettei pisu tullut housuun

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/7/viestiketju/117640/_alyttominta_mita _mies_on_sanonut_tehnyt_synnytyks/sivu/1



Jaksuja kaikille :hug:
Ävm70 ja "pikkukakkonen" 31+0 :heart:
 
metsätähti: Kiitos :heart: Mietiskelin tossa aamulla, että onhan kaikki muutkin pärjänneet tavalla tai toisella niin enköhän minäkin. Näitä tuntemuksia silti varmasti tulee vielä.

Kävin päivällä ostoksilla, löysin leikkimaton kirppikseltä hintaan 14e. Samantapanen kun toi hali87 laittama kuva. Yhdestä roikkuvasta nallesta lähtee musiikkia.

Kiertelin myös prismassa ja cittarissa ostamassa kaikkea vaipoista maidonkerääjään ja siltä väliltä. Kävi toi shoppailu sitten aika rankaksi koska mulla alkoi päivällä ihan järkyttävät mahakivut. Soittelin synnärille kun ei mennyt ohi ja pyysivät sinne käyrille. 3 tuntia siellä oltiin ja kaikki hyvin.
Poitsun sykkeet olivat kuulemma erinomaiset ja ultrassakin kaikki mainiosti. Ei nyt tullut selvyyttä noihin kipuihin, ei ollut supistuksia kuitenkaan. Lääkäri veikkas että olen vaan rasittanut itteäni liikaa, oli varmaan oikeassa koska koko aamun ja päivän tein jotain aika kovalla sykkeellä.

Vauveli oli pää alaspäin niinkun veikkailinkin ja paino arvio oli 1941kg!! Mutta vastasi painoltaan ja muilta mitoiltaan rv 32 ( nyt mulla 31+4 )

Tuli tosi hyvä mieli tosta käynnistä ja ilolla menen sinne sitten synnyttämään. Tunsin itteni tosi tervetulleeksi ja kätilö sanoi, että aina kannattaa tulla tai edes soittaa jos epäilee pienintäkin häikkää.

Nyt voi huokaista helpotuksesta ja käpertyä sohvalle :)
 
Kiitos äiti vm70 tuosta hauskasta linkistä. En ehtiny lukeen kaikkia, mutta tää yks juttu oli tosi hauska.. Ihan oikeasti, hittolainen sentään.. :D

"Joku kertoi tuossa aiemmin isän tulleen hakemaan vauvaa koko äitiyspaketin kanssa. Äitiysvalmennuksessa kätilö kertoi oman miehensä tulleen hakemaan vauvaa ja äitiä sairaalasta TYHJÄN äitiyspakettilaatikon kanssa! En yhtäkkiä uskoisi kenenkään sentään niin toope olevan, mutta tuskin tuo kätsy valehtelikaan... Iskä ajatteli kai, että onhan se tosi kätevää laittaa vauva laatikkoon ja kansi kiinni !?!?"
 
Glow
Anteeksi omanapaisuuteni mutta mun on pakko tänne(kin ) tulla ihmettelemään taas vuotoani. Rupesin sitte tänään taas yks kaks vuotaa verta. Johan tässä muutama päivä olikin ettei tullu mitään.
Istuin lattialla ja rupes alamahaa koskemaan oudosti, pitkään. Juuri kun selitin sitä kaverilleni joka istu vieressä, tunsin kuinka rupes vuotamaan... äkkiä vessaan ja vertahan se :/ muutama siteellinen sitä tuli kunnolla muutaman tunnin ajan kunnes alkoi hiipumaan. Nyt jää enää joku ruokalusikallinen siteeseen.
Kipuja ei ole ollu ja vauvakin on liikkunut jonkin verran.
Tämä oli nyt 3 kerta. Joka kerta sitä tulee enemmän kun viimeksi. Alan olla enemmän huolissani ja pyörittelen asiaa taas kovasti päässäni. Huolettaa ja suututtaa kun tuntuu ettei synnärin lääkäri ottanu asiaa tarpeeks vakavasti ja vähätteli viimeksi. Kun en just sillä sekunnilla vuotanu kun seula.
Siinä taas päivällä pähkäsin että lähdenkö sairaalaan vai en :/ No en mennyt. Sitten mietin että mitäs jos tässä on pikkuhiljaa tapahtumassa jotain ja kohta käy jotain äkkiä ja pahasti :eek: :(
Mun alkaa olla vaikee uskoa ettei tää ole mitään vakavaa...suuresti toivon että ei ole!
En vaan kohta uskalla enää lähtee minnekään, kaupungille muksunkaa tms. jos rupee taas vuotaa eikä se lopukaan :attn:
 
Hurjasti tulee tekstiä mut koitan pysyä perässä.. :p

Glow, kuulostaa kyl huolestuttavalta, mee ihmeessä näytille johonkin ja toivotaan, ettei kyse oo mistään vakavemmasta :hug:

Mieleeni jäi joidenkin avautumiset miehen juomisesta tai muusta välinpitämättömyydestä.. Meillä ei sitä ongelmaa onneksi ole, itse asiassa MINÄ komensin miehen tänään kaljotteleen kavereidensa kans kun viime kerta ollut, noh, ehkä joskus syyskuussa tai vieläkin kauemmin sitte. :LOL: Tänään just miehen kans puhuttiin näistä kodin- ja lapsenhoitokuvioista ja ollaan kumpikin tyytyväisiä nykyseen tilanteeseen :) Eli minä pääasiassa hoidan kodin ja mies esikoista (siis silloin kun on kotona) ja normaaliolosuhteissa kaikki fifty-sixty. Sen verran kovapäinenkin oon, et ihan yhtä lailla haluan kantaa halkoja, tehdä lumitöitä yms. niin kauan ko rahkeet niihin riittää :)

Esikoisesta kokeilin kaikki mahdolliset kivunlievitykset, en niinkään itse kipuun vaan siihen, että synnytys olisi edennyt (junnasin 16h 3-4 sentissä), vasta epiduraali vei kivut niin että pääsin rentoutumaan ja avautuminen edisty. Viime kerrasta viisastuneena pyrin tällä kertaa rentoutumaan ilman lääkitystä ja toivon siten synnytyksen käyvän vähän joutusammin. Avautumisvaihe ei ollu niin kivulias mitä olin pelännyt, vain ponnistusvaiheessa oksitosiinin aiheuttamat supistukset teki SAIRAAN kipeetä. Ja niin klisee kuin se onkin, niin tavallaan turhaa miettiä kivunlievitystäkään etukäteen koska koskaan ei voi tietää millanen synnytys tulee olemaan.

Tajusin, et mies pääsee ens kerralla neuvolaan mukaanki, ihanaa! :heart: Seuraava käynti siis 15.1. eli kahden viikon välein nyt mennään kunnes jossain vaiheessa sit tihenee viikon välein.

Raskausdementia vaan pahenee koko ajan, en muista kohta enää ollenkaan mitä olin sanomassa tai aikomassa :snotty: No, onneksipa tänne pääsee kirjotteleen aina uudestaan kun muistuu mieleen :LOL:

Hyvät yöt kaikille. Koittakaa saaha levättyä vaivoiltanne ja pikkuisilta masuresuajaisiltanne :heart: *täällä ainaki iltajumpat taas menossa*

mobic ja kevätpörriäinen 29+3
 
Glow mulla kun on kaikkia oireita ollut niin lääkäri ainakin erikseen kyseli et onko jonkin näköistä vuotoa ollut ja varsinkin tosta verisestä vuodosta kyseli. itellä on tullut ja tulee paljon valkovuotoa mutta välillä on tullut rusehtavaa mutta ei sentään veristä. käy näyttämäs itteäs nyt jollekin vaan ja ole erittäin vaativa. toivottavasti kaikki on hyvin ja meneekin hyvin!! :hug:
 
Glow Sinuna menisin uudestaan näytile. Oliko se niin että istukka oli aika lähellä kohdunsuuta? Sehän vois selittää vuodon mut ihan oman mielenrauhan takia vaatisin uutta tutkimusta.

Miehen käytös Meillä minä oon se joka imuroin ja silitän pyykit. Mies tekee omia afrikkalaisia ruokiaan joita mäkin välillä syön. Esikkoa hoitaa ihan siinä missä minäkin. Jos ne jaksais/pystyis esim. imuroimaan niin kyllä mies jossain vaiheessa ottais imurin esiin ja alkais imuroimaan.
Juomisesta ei meillä tarvitse edes keskustella, mies juo kännit ehkä kerran vuodessa jos sitäkään sillonkaan ei sammu minnekkään vaan tulee kotiin nukkumaan ja herää seuraavana aamuna viimestään 8-9 maissa ilman krapulaa. Esikkoa odottaessa en edes tajunut että joissain perheissä miehen juomisesta pitää tosiaan keskustella ja tehdä sopimuksia.

Perjantaina käytiin miehen kanssa ostamassa vauvalle vaatteita, bodeja ja housuja. Huomenna meen esikon kanssa mun vanhempien luo kattomaan esikon vauvanvaatteita kun en oikein muista mitä siellä vintillä on. Ja maanantaina alkaakin sitten viiden viikon työharjottelu. :eek: Pakko myöntää että ainakin tässä vaiheessa on tosi vaikeeta motivoitua koko harjotteluun. Mut kun se on ohi niin voin kuitenkin olla tosi tyytyväinen että sekin on sitten ohi.

Onko teillä huonosti nukkuvilla muuten mitään tyynyä polvien välissä, viimeks käytin tavallista tyynyä mutta nyt syksyllä löysin Lidlistä sellasen "vartalotyynyn". Sen kanssa oon nyt nukkunu aika hyvin, ainoa vaan että lonkat kipeytyy kun samalla kyljellä tulee nukuttua melkein koko yö.

Fantaihana 30+5
 
MLL
Meinasin kuolla kun luin noita isien kommentteja synnytyksessä, muutama juttu oli niin hauskoja. Just olin iltapalan syönny, niin vähän meinasi tulla ruuat ylös ja pakotti mahaa, sohvalla sitten silmät valuen pihisin ja kikatin välillä kun ääni kulki. Mies kummissaan katteli et kuoleekohan tuo nyt vai mikä on :D :D
 
Glow kyllä PITÄÄ mennä ehdottomasti juuri kun vuodat, ihan oikeasti! Jos tulee ihan tiputtamalla, sitten vaikka ambulansilla.

Alkuperäinen kirjoittaja mussu89:
ootteko kuullut koskaan kookos,tatar,puuvilla lasten patjasta? o_O
Meillä on mökillä pinnasängyssä joku tattari-patja, tai ainakin tattaria muistan, saattoi olla sitä kokostakin , siskonpojalle joskus 7-8v sitten ostettu (Virosta), tuo lapsi nukkui kuitenkin vaan vähän pinniksessä. Meidän lapset ovat nyt yhteensä siinä nukkuneet 6 vuoden kaikki mökkireissut. Mielestäni todella hyvän tuntuinen patja, huomattavasti kivempi kuin nuo vaahtomuovit jotka kotona ovat.
Onhan sillä sun antamalla sivulla myös vaahtomuovipatja myynissä, eikä ole kovin kallis. Itse ottaisin ehdottomasti kuitenkin sen tattari-kookos patjan, jos olisin sieltä ostamassa.

Kellon on kohta 3, olen pyörinyt unettomana ja silti väsyneenä sängyssä ja nyt kohta 2h koneella. Jospa sitä menisi pian taas kokeilemaan, tuleeko uni... Aamulla lapset kuitenkin herättävät.

Mirabel 29+2
 
katariina00: Mä tarvitsen rintapumppua siitä syystä, että mä en todennäköisesti pysty imettämään. Eli takana on jo 2 raskautta ja synnytystä, eikä kummallakaan keralla ole imetyksestä tullut yhtikäs mitään, sillä vauvat eivät ole jaksaneet? syödä alkuun rintaa, jolloin heille on annettu pulloa.

Pullosta maito tulee "suihkuten" ja rinnasta sitä pitää ihan kunnolla imeä. Voi vaan arvata mitä tekee vauva, joka on saanut ensimmäiset ateriansa pullosta...rinnan suuhun saatuaan hän huutaa kuin hyeena niin kauan että saa pullon.

Kakkosen kanssa olimme peräti tunnin kätilön kanssa syöttämässä vauvaa rinnasta, mutta ilman pienintäkään tulosta. Kätilö sanoikin tunnin kuluttua, että ei tästä tule mitään, vauva ei rintaa syö ja piste. Mä kyllä tuon jo tiesin (esikon kohdalla aikoinaan oli siis ihan sama juttu) mutta sainpahan varmistuksen, ettei ollut väärä imuote, tai imetystekniikka kyseessä.

Mä siis lypsään maitoa pumpulla ja juotan sen pullosta. Valitettavasti tällä tyylillä olen saanut annettua omaa maitoani (joka nousee todella huonosti) vain kahden viikon ajan ja senkin aikaa oma maitoni on ollut vain pieni osa (ehkä 1/6) vauvan päivittäisestä maidontarpeesta.
Mutta mulle sillä pienen pienelläkin oman maidon määrällä on henkisesti iso merkitys ja toivon että vauvakin saa siitä pienestä tilkasta jotain extrasuojaa elimistöönsä.

Kivunlievitykseen otan kaiken minkä saan, eli varmaankin taas mennään ilokaasu + epiduraaliyhdistelmällä. Niitä helkutina kupunktiopiikkejä ei munhun kyllä tulla tällä kertaa pistämään, sillä se sattui niiiiin pirusti.

Glow: mene ehdottomasti näytille. Jos reissu on turhaa noon so what...parempi vähän hätäillä, kuin olla hätäilemättä moisessa asiassa.

Chef
 
Heip!
Lueskelin eilen 1 yöllä teidän juttuja ja pääsin sivulle 11... Tänä aamuna nyt jatkan.

mahassa naksuu täälläkin ja olen ihmetellyt mistä se johtuu (vauva vai mun sisuskalut?!?). Myös hikka on ollut kerran tiettävästi, koska tuli semmoisia tasaisia pomppuja minuuttien ajan :D

mussu89 Patja-ainekset löytyvät ainakin etolasta ja eurokankaasta. Etolassa juuri sopivankokoinen patja (5 cm paksu) maksoi jotain 21?. sitten pala kangasta ei montaa euroa. Vinkkinä: jos haluaa tosi halvalla kangasta, voi ostaa anttilasta alennuksesta lakanakankaan. Siitä voi tehdä muutakin. ELI: aika samoihin hintoihin menee itse tekemällä kuin esim. jyskistä ostamalla. Halusin tehdä itse, koska pinnis ei ole standardimallinen.

:hug: kaikille ihanien miesten ja vähemmän ihanien miesten naisille! Minulla ei ole paljon valittamista, vain vähän silloin tällöin ;) Eiku oikein hyvin meillä menee. Se vain, että mies pitää enemmän tekemisestä kuin puhumisesta. Minä kaipaisin myös vakuutteluja puhetasolla, että "kyllä kaikki menee hyvin. Minä tuen sinua 100%" ja "teen kotityöt+hoidan esikoisen+laitan ruokaa sillä aikaa, kun sinä nukut vauvan kanssa". todennäköisesti näin tapahtuu alussa, mutta siitä vain ei olla puhuttu.

muoks:

Ou, muut olivatkin jo kommentoineet patja-asiaa. vähän toistoa... no olkoon menneeksi :)

G: mitkä vaunut aiot hankkia? onko kokemuksia aiemmin tietystä merkistä?Mitä hyviä ja huonoja puolia?

Me olemme käyneet tähän mennessä kahdessa liikkeessä katsomassa. Teutonia, i´coo ja crescent ainakin tavattu. Emmaljungaa ei olla vielä nähty. tähän mennessä himottaisi tuo crescent diva, jonka joku maalismussukan äiti olikin jo hankkinut. Mietin vain onko se oikeesti hyvä vaunuajelulla lähiympäristössä... Heittoaisan ansiosta isommat pyörät saa eteen, jos on lunta tai loskaa. Ainakin tosi kätevä kevyen painon(mun hb ei kestä isoja ja painavia vaunukoppi kantamaan) sekä kestävyyden kannalta + säilytyksessä (esim. varastossa) vie pienen tilan. Aivan ihanat!

Kysymys teille, jotka tiedätte Viron lastentarvikeliikkeistä: kannattaako sieltä katella vaunuja? Onko vauvatarvikkeissa enää niin paljon eroja hinnoissa, että sieltä asti kantsii hankkia? lähiaikoina päiväristeilylle (kylläkin sunnuntaina) ja mietimme, josko voisimme hyödyntää matkaa myös vauvatarvikehankinnoissa.

Ja vielä yksi kysymys: onko teillä tietoa voiko käyttää vanhoja rintakumeja, jotka ollut käytössä 2v sitten (jopa 5 v sitten vanhoja tallella, laitan ne pois) ja maidonkerääjiä? Ehkä maidonkerääjää voi käyttää, kun se ei mene vauva suuhun? Tuttipullon tuttiosat meinaan hankkia uutena, jos tarvis. Olen ihan peukalo keskellä kämmentä noiden tuttipullojen kanssa, kun esikoinen ei huolinut. Joten täytyy paneutua tuttiosiin, sit jos on tarvis.

Glow :hug: toivottavasti vauvalla ja sinulla on kaikki hyvin massussa. Vaikka kuulostaa ällöltä, niin talleta ne veriset siteet ja vie mukana näytille, jotta uskovat :whistle:
 
MLL
Glown kuulumisia olisi mukavaa lukea, onko vuoto hellittänyt ja onko käynyt näytillä. Itse oisin kyllä painellu siltä istumalta näytille kun verta alkoi tulla, mutta sulla on ollu niin tylyä kohtelua, että ymmärtää kyllä miksi arveluttaa mennä :hug:

Mulle tuli eilen tilaamana jääkarhupussi. Siinä on sitten kunnon pussi paukkupakkasillekkin. Käyttämättömänä on niin muhkea, etten meinannu saada sitä taivuteltua turvakaukaloon kiinni. Aikani taisteltuani sain sen kuitenkin siihen ja kyllä tulee vauvalle pehmoinen ja lämmin pesä matkustaa ekat viikkonsa siinä. Täälä pohjoisessa kun voi varautua siihen, että talvi kestää huhtikuun loppuun. Myös rattaisiin sitä testasin ja kyllä se sieläkin näytti juuri sille kuin olin suunnitellutkin :) Samalla paketissa tuli parit silkkiset kestoliivin suojat, oli aika ohkasen tuntuset, mutta kaitpa ne sitten on imu kykyiset...Vielä imetysliivit pitäisi löytää, aluksi ajattelin h&m.män halpiksia ja sitten kun koko tasaantuu niin hommailla tukevammat.

Mahassa ihme kipuilut ja supistelut jatkuu..Tiistaina kontrolliaika lekurille. Toivoisin myös ultrausta siellä, ultraakohan ä-polin lääkäri aina vauvaa kun käy tutkimuksissa? Toinen vähän hullu asia tuli mieleen, että lasketaankohan mut uudelleen synnyttäjäksi vai ensi synnyttäjäksi, kun mulla oli myöhäinen km? Siis vk 21 ja silloin kuitenkin kohdunsuu avautui sen 10cm, mutta varsinaista ponnistus vaihetta ei ollut kun vauva oli sen verran pieni vielä. Oisiko kellään mitään näkymystä asiaan? :) Käytiin vaan eilen miettimään miehen kanssa, kun uudelleen synnyttäjän synnytyshän etenee monesti nopeammin kun ensisynnyttäjän.

Mukvaa sunnuntaipäivää kaikille! :heart:

MLL :heart: 30+4
 
Glow ei muutakin näytille heti jos et ole vielä käynyt :hug: Toivottavasti siellä voidaan hyvin :heart:

Isyyspakkausta meinasin ruveta keräilemään tässä pikkuhiljaa. Samoin olen suunnitellut nyt niin, että ostan bola -korun sekä itselle että äidilleni. Ihan vaa siksi, että on ollut mun tukena niin paljon tän raskauden aikana ja luulen, että se olis meijän äitille aika iso asia :heart:

Mä näin viime yönä unta, että meille syntyi tyttö laskettuna päivänä 16.3.10 klo 13.31 :LOL: Siinä unessa mä olin lopulta synnytyksen jälkeen täysin kivuton. Ei oireita nivusissa, jaloissa, ei närästänyt eikä hengästyttänyt. Osuin omiin varpaisiin ja pystyin kunnolla laittamaan itselle kengät jalkaan :'( Ihan itketti melkein aamulla, kun ajattelin sitä olotilaa mikä mulla siinä oli! Toivottavasti sitä ei tarvitse enää kovin pitkään odotella. Vauvan takia tosin odotan vaikka vielä sen 11kin viikkoa, mutta jos tarttis ootella vaikka enää sen 6 viikkoa :LOL:

Jemppi & Aapo 30+5
 
Glow
Vauva on liikkunut eilen ja tänään hyvin, joten silleen ei huolta. Jos ei olis mitään tuntunut oisin kyllä mennyt sairaalaan jo.
Illalla ja yöllä vuoto oli jo tosi niukkaa, muutama ruokalusikallinen siteessä mutta siis joka wc käynnillä siteen vaihdan ja se on edelleen. Aamulla tässä arvoin että lähdenkö vaiko enkö ja tosiaan tuli mieleen että otan sit niille kohta ne veriset alushousut/siteet mukaan kun tuntuu ettei mua uskota ja tuntu että en vuoda tarpeeksi!!! Todella rasittava tilanne.
Mulla ei käsittääkseni todettu tai lue missään että olisi etinen istukka. Eilen sain kaverilta lääkärikirjasta pätkän asiaan liittyen niin nämä oireet kuvaa juuri etistä istukkaa. Istukka on etuseinässä, alhaalla, mutta ei kohdunsuun päällä ( lääkäri sanoi että muutama sentti välissä ) .
Kunpa olis joku tuttu kätilö tai lääkäri jolta voisi kysellä!!
Mitä nyt olen googlettanut niin löytyy sairaaloiden synnäreiden ohjeita "aina pitää mennä näytille" voi olla vakavaa tai sitten ei.
Keskusteluja aiheeseen viitaten löytyi. Toisilla ollut näin just vähän ennen synnytystä. Toisilla istukasta ja mitä kelläkin. Jollain ollut vakava tilanne ja toisilla ei. Eihän tätä voi verrata kehenkään muuhun, ainahan se on "tapauskohtainen".

Pelottaa sinällään taas kun miehellä alkaa tänään yövuorot.... naapurille justiin soittelin että voiko olla hätävarana jos tulee yks kaks mulla lähtö sairaalaan... onneksi on naapurit! =)
 
Heippa tosi pitkästä aikaa!

Oon kirjotellut tänne viimeksi joskus alkuraskaudessa, ehkä elo-syyskuussa :/ . Silloin tällöin
käyn teidän kuulumisia lueskelemassa. Nyt ajattelin muutaman rivin kirjotella :).

Raskaus on edenny lähes samalla tavalla kuin esikoista odottaessakin eli hyvin. Marraskuussa oli outoa vanhaa veristä vuotoa, jonka takia ravasin useammin neuvolassa, soittelin synnärille ja kävin äitipolilla lääkärissä ja ultrassa. Vikaa ei löytynyt ja kaikki oli hyvin. Äitiyslomaa odotan kovasti, enää 2,5 vkoa töitä :). Esikoisenkaan ei tarvitse sen kauempaa enää olla hoidossa.

Glow Voithan soittaa vaikka samantien synnärille ja selvittää tilanteesi. Eiköhän ne siellä sano, jos on syytä lähteä näytille. Ja tietysti ihan sun oman mielenrauhan takiakin kannattaa soittaa. Toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin!

vaunut Teutoniat löytyy esikoisen jäljiltä, joten niillä mennään.

Kivunlievitys Viimeksi olin ammeessa, sain petidiinipiikin, pudendaalipuudutteen ja ilokaasua. Tällä kertaa mennään varmaankin samalla kaavalla, katsotaan tilanteen mukaan mitä tarvitsen. Jotain helpotusta kumminkin haluan, jos vaan suinkin ehdin saada. Esikoisen synnytys eteni nopeasti, joten niin varmasti tämä tulevakin.

sairaalakassi Pakkailen sitten lähempänä h-hetkeä :).

vauvan vaatteet ja tarvikkeet Paljon kaikenlaista löytyy jo esikoisen ajoilta, mutta jotain uutakin ollaan ostettu mm. haalari, bodyja, puolipotkareita, tumput, yövaatetta jne. Joku lämmin hattu/pipo täytyy ostaa ainakin vielä. Itelle tarvin imetysliivit.

neuvolassa Kaikki ollut koko ajan ok, mutta nyt oli hb laskenut. Aloitin pe rautakuurin, kun olo on niin väsyny. Toivottavasti alkaa pian tehota. Sf-mittakin menee alakäyrän tuntumassa, jonka takia saatan saada lähetteen äitipolille vauvan painoarvioon. Esikoista odottaessa mulla oli näillä viikoilla tismalleen sama sf-mitta, joten itse en ole huolissani. Todennäköisesti tämäkin vauva on syntyessään alle 3kg.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Nyt kaffille :wave: .
 
Täällä taasen.. Viime yönä en saanu nukuttua ku oli lonkat niin sairaan kipeet et oli yhtä pyörimistä :/ Ja mies toi kaupasta kaks levyä fazeria ja dumle-pussin ja lisäks hesen ateria ja sipsiä, niin yöllä yllättäen vähä maha möyrys :LOL: Halus kuulemma hemmotella ku oon niin väsyny ollu :heart: Eli on se välillä ihana toi munkin mies. Ja hieronnan sain kans ku päätä särki ja niskat jumissa. Lauantaina ei tarvinnu tehdä yyyyhtään mitään. Tälle päivälle suunnitelmana yhdessä lenkille ja illal sitten saunaan ja joku leffa. Eli ihana mies minulla on vaikka se välillä juntti onkin :LOL: Huolehtii kyllä ja pitkään aikaan ei o tarvinnu mitään nostella jne.En onneks o kauheen kipee ja itseasiassa siivoominen jne on välillä ihan hyvää liikuntaa, ku mies kyl vahtii vieres et en rasita ja välillä sanookin nykyään et ei meil tarvii siivota et hössään ihan turhasta. Mulla on vaan tekemisen puute ku oon marraskuusta asti ollu kotona makaamassa. Lähinnä astioista ja pyykeistä tulee kiistaa.. Miehellä on ollu kauhee hätä ku haluais olla sit sairaalassa mun kaa ku synnytän ja hoitaa vauvaa mun kaverina jne, mutta jos hänen täytyy mennä töihin. Ilmeisesti kuitenkin poissa saa olla vaan synnytyspäivän vai kuinka se oli? Yöllä ku nousen vessaan niin mies aina säikähtää et mikä nyt on ja mä aina huikkaan et eiku kuselle taas :D

Täs oottelen et äiti ja isi tulee käymään niin tuovat vauvatavaroita jotka enoni oli vieny heille. Lähinnä turvaistuimet ja vaatteita ja pikkutavaraa. Ja sit ommellaan kestoja.

Glow, Toivotaan ettei mitään vakavaa! Varmaan stressaa tollainen kun ei tiedä. Kun me jo stressataan kans :)

Abello, Mulla kans paniikki ku en o ikinä pitäny edes vauvaa sylissäkään. Oon jo ihan varma et pudotan ja jotain muuta kamalaa. Sanoin jo sukulaisille et kotiin ette heti tule käymään ku haluan olla rauhas vauvan kaa, eli siis saan opetella rauhassa etten ois niin kömpelö :D Mut kaikilla ensisynnyttäjillä lienee samoja ajatuksia. Mies vaan naureskelee et kyllä me pärjätään kahdestaan, tai siis kolmestaan =) Jännittää miten noi eläimet kans suhtautuu. meil on 2 pentukissaa tai ei ne enää niin pieniä o, yks aikuinen kissa ja iso koira.

Myh, mitä tykkäsit synnyttää Joensuussa ku on kuullu niin paljon erilaisia kommentteja jne..?

Synnytystavasta, haluaisin synnyttää alakautta ja pelottaa kyl tosi paljon se sektio et joudun siihen. Neuvolan täti siitä jo puhui et jos oon periny äitini lantion jne. Mut on kerran leikattu polvi selkäydinpuudutuksessa ja inhosin sitä niiiin paljon etten uudestaan haluais mitään vastaavaa. Mut tottakai siihen asennoidutaan mihin on tarvetta. En niinkään pelkää piikkejä ja itse leikkausta, mut viimeks sain paniikkikohtauksen kun puutu paikat ja se tunne ku kontrolli menee jne. Ja se kipu ku tunto palaa..

Varmaan piti kommentoida miljoonaa muutakin asiaa, mut alkaa yläselkä mennä kipeeks jos istun liian kauan ( ja alaselkä sit jos seison, niiin tooosi kiva ) :headwall: niin lähden soittaa missä vanhempani viipyy..

LM & Pirpana 29+6 Huomenna poksuu seuraava etappi!!!
 
Erityisesti GLOW:lle jaksamista ja tasapuolisesti kaikille muillekin...

Tänään sitten täyttyi vko 30 eli huimaa vauhtia viikot kuluvat. Ensi viikolla saapi taas lähteä "taistelemaan" itselleen lisää sairaslomaa työterveyteen selän kanssa, no luulisi jo ymmärtävän, kun ä-loman alkuun sit reilu 4 vkoa enää, ettei töihin ole menemistä.

Täällä kanssa näin ekan kerran unta viime yönä synnyttämässä olemisesta, siihen itse asiaan ei edes mun mielikuvitus riittänyt, mutta näin sit unta, että Vaavi oli jo syntynyt ja meidät siirrettiin johonkin ihme 6 hengen "parakkiin" jonne tuli kaikenlaisia potilaita! Nyt näin ekan kerran unta tummatukkaisesta tytöstä, kun tähän asti olen nähnyt vallan unta tytöstä. Lisäksi oli kyseessä jo kesä ja tosi lämmintä, sairaalasta sai lähteä ulos käveleen sellaselle rantakalliolle...Ainoa miinus oli, että me molemmat poltettiin vaikkei ole sitten yli 10 vuoteen poltettu kumpikaan, HUI, mikä mielikuvitus....
Lisäksi kanssa vaivaa aikamoinen raskausdementia, mm. unohdan nykyään autoon aina jotain ja sit kotona hoksaan ja saa lähteä kävelemään katokseen uusiksi :/ No mies sairastaa samaa sympatiasta ilmeisesti, myönsi, ett unohtelee mm. vessan käsien pesuhanaa auki ja sit voi ihmetellä, ett kuin se auki on :LOL:

Mulla on kanssa ensi viikolla neuvola, saas nähdä, jos näkisi vaikka toisen kerran oman terkkarinsa vihdoinkin ja joko olisi parantunut linja, ettei ole pelkkään purkkiin pissiminen, RR, sydänäänet ja paino-linjalla, kuten tähän asti on kyllä lähes ollut...Niin ja sit saa kuulla sokerirasituksen tulokset....
 
LillaMy83: Mua kanssa vähän jänskättää miten toi meidän koiruus suhtautuu vauvaan. Se on tommonen 2, 5 vuotias energiapakkaus joka on kyllä viimisen puolen vuoden aikana rauhottunut ihan mielettömästi. Kyllä mä jotenkin sisimmissäni tiedän ettei tuu mitään ongelmaa, toi on todella lapsirakas muutenkin. Ehkä eniten jännitän sitä kun tullaan vauvan kanssa sairaalasta kotiin, että miten ne esittelen toisilleen :D
Eikös täällä ollut muitakin koiraihmisiä? Minkälaisia kokemuksia vauvan ja koiran ensitapaamisesta?

Tui tosta mieleen kun koiran kanssa lenkillä tuli vastaan yksi puoli tuttu,vanhempi nainen joka kysyi että mitäs me tolle koiralle tehdään kun vauva syntyy. Että voi ihmiset olla ääliöitä, ihan kun se automaattisesti tarkoittais että heivataan toi koira nyt johonkin. Se on meille rakas perheenjäsen, ei vaan kaikki tajua :headwall:
 

Yhteistyössä