*~*MAALISKUUN MUSSUKAT 2010*~* joulukuussa (ensimmäinen vauva syntynyt)

Käytiin tytön kanssa Kelassa ja vähän lupaili, että saisin työtulojen mukaan, eli 6kk ennen kun jäin työttömäksi :) Olisi kyllä kiva homma. Mutta sen verran olen Kelasta oppinut, etten enää nuolaise ennekuin tipahtaa. Onpahan nyt sekin asia sitten hoidossa.

Ens tiistaina neuvolalääkäri, terkka halusi että vielä tarkistetaan kohdunsuun tilanne kun noita supistuksia riittää. Toivottavasti hemppakin olis noussut, tai edes pysynyt paikallaan ettei tarvitsisi lisätä noiden tablettien määrää.

Nyt makaronilaatikko uuniin ja laskut maksuun huomiselle, kun eikös huomenna pitäisi tulla ne palautukset? :D

Pikkarainen
 
Tänään aamulla pomo tuli jutteleen mun äitiyslomasta ja sanoi leikillään, että enhän mä oo sitten kauan pois töistä. Mä sanoin, että jos nyt vaikka pidän kuukauden äitiyslomaa ja tuun sitte takas hommiin. Pomo nauro ja sano, että niinhän ne kansanedustajatkin tekee. No, sitten pomo sano, että hän oikeasti arvostaa mun työntekoa, ku oon aina niin huolellinen ja tarkka ja muutenkin tosi aikaansaava. Jotenki mua alkoi siinä itkettään tai liikutuin, mutta sain pidettyä ilmeen peruslukemilla. Ihan oikeasti mä kyllä tykkään tuosta työpaikasta ja oon aina viihtyny siellä (isossa kaupassa elintarvikeosastolla). Se on ensimmäinen työpaikka, missä pomo jaksaa aina kannustaa ja kehua työntekijöitä. Mulla ku on kokemusta myös aikaisemmista työpaikoista, missä ikinä ei saanu kyllä mitään kiitosta yhtään mistään.
 
Moi,

täällä yksi vihainen työläinen :kieh: nyt niillä tuli kiire mun hommien kanssa, kun oon lähdössä. AAARRGH! Noh, jos rupeevat kiukuttelemaan, käyn lääkärissä tän selän kanssa. Saavat sitten kiukutella keskenään :LOL:

marcelina, mä en tiedä niistä myrkyistä mitään. Anoppi on meillä se valveutunut ;) sanoi vain että parkitsemisessa ja värjäyksessä saa siellä käyttää jotain mitä täällä ei. Aika erikoista, jos sitten saa kuitenkin täällä myydä?!? Toivottavasti anoppi antaa mun ostaa ton kotimaisen, koska mä en todellakaan maksa mitään 150e jostain luomutaljasta!

Kestovaippoja olen päättänyt ainakin yrittää. Sekakäyttäjä meinasin tosin olla, koska en todellakaan kanna mistään kaupungilta kakkavaippoja mukana kotiin. Anoppi lupasi ommella meille noita vaippoja niin ei tartte ostaa kaikkia. Saa halvemmallakin, kun osan kankaista voi käyttää kierrätysmateriaalista (imut tms). Saan samalla esim. noi vanhat pyyhkeet pois ja uusia käyttöön ;), vanhat flanellilakanat menee myös hyötykäyttöön.

NinaRinsessa ja Poikanen



P.S. huomasin muuten tuosta mun tikkeristä, että enää sata päivää jäljellä!!
 
pippa3 hieno juttu=)

marcelina ihana esimies sulla=)

Mä mokasin eilen kun maksoin sen Bola-korun, siis maksoin sen sillä tilinumerolla mikä siinä oli lopussa mut en hoksannut et ois pitänyt katsoa ensin sähköposti kun sinne oli tullut myös se viitenumero ja nyt maksoin sen sitten ilman sitä viitenumeroa pelkällä viestillä :eek: :ashamed: Nyt sitten vähän pelottaa et miten sen tialuksen ja niiden rahojen käy... mä kyllä laitoin sinne heti tänään kun asian huomasin niin sähköpostia, mut ainakaan vielä eivät oo mitään vastanneet...

kestoista mulla on muutama äitiyspakkauksenkesto ja niitä meinasin kokeilla mut muuten kyllä meen kerttiksillä koska ei oo ketään läheistä joka niitä käyttää ja mua lähemmin ja kunnolla niissä opastais ja pyykkiä ja tekemistä riittää kyllä kahden pienen lapsen perheessä muutenkin.

Metsätähti ja Onnenjyvä 26+1
 
Tässä yksi masukuva vertailuun. Vk24 + 3, tytöltä näytti ultrassa


Ja tässä vertailuun vk20 menossa ja poika tulossa.. Lähes saman kokoinen olen.


Lisäys: Ei noi nyt ehkä olekkaan ihan samaa kokoluokkaa .. Näytti vain nopeasti katsottuna. Mutta tuossapa silti nuo kuvat :)
 
Me oltiin esikon kanssa aika sekakäyttäjiä kestojen suhteen. Kun lähdettiin kylään tai kaupungille, niin pistin kyllä ihan surutta kertsin päälle. Kun ei ollut silloin aluksi mitään pussia, jossa noita kuljettaa. No nyt on kyllä pussi, mutta en taida siltikään kaupungilla käyttää kestoja. Kotiseudulla ja kerhossa yms pistän kestot kyllä, mutta muuten saa mennä kertseillä. Kyllä niitä saa niin paljon kaikenmaailman lahjapaketeista, että niitä voi käyttää :D

Minä olen nyt sitten ihan terve kuin pukki... Siis lääkäreiden mukaan. Eilen oli äippäpolille aika. Mitään vikaa ei ole... Muuten vain supistelee ja kramppailee, mutta luultavasti on vain liitoskipuja... Mutta ei kuitenkaan noin kovat kivut pitäisi jatkua kauaa... No vastahan ne on olleet 2 viikkoa, joten kaipa näihinkin taas tottuu. Pojan kanssa en uskalla kävellen lähteä mihinkään pidemmälle, ettei satu vahinkoa... Mutta kipujen pitäisi joka tapauksessa kohta hävitä lopullisesti tai sitten on jotain vakavampaa vialla. No toi kommenttihan minua paljon lämmittikin.
Pissatulehdus kattotaan vielä labrassa ensi viikolla, mutta luultavasti ei ole mitään siinäkään.

No jos jotain positiivista etsii eilisestä, niin olen nyt sitten jo tutustunut "uuteen" synnärin puoleen. Otettiin nimittäin synnytyssalissa käyrä tuosta ipanasta. Joten ei tartte enää senkään takia mennä käymään siellä ennen synnytystä. Toiveista synnytystä varten keskusteltiin, mutta totesin etten uskalla tällä kertaa mitään toivoa. Viimeksi oli toivomuslistalla sitä sun tätä ja kaikki meni ihan mönkään, kun lähdin liian myöhään niiden hoitojen kannalta. Joten tällä kertaa en toivo mitään, kattotaan mitä saadaan. Jakkaralla sen ipanan synnytän joka tapauksessa, se on varmaa. Mutta josko tällä kertaa olis mahdollista kokeilla akupunktiota tai sitten sitä allasta...

Kelasta sen verran, että ei ole kuulunut vielä mitään päätöstä mihinkään suuntaan. Mutta viikko sittenhän minä vasta ne paperit jätinkin.... Rahaahan minä haen 2007 vuoden tulojen mukaan, kun esikko ei ole täyttänyt vielä 3 v. Välissä olen ollut "vain" kotosalla muutamia sijaisuuksia lukuunottamatta, joten ei kannata hakea niiden tulojen mukaan. Täytyy vain toivoa, että rahaa tulee paljon :saint: :LOL:

Ostoksilla kävin eilen vauvalle... Ostin pari mekkoa varastoon. Toivottavasti tämä nyt sitten on varmasti tyttö, ettei ne mene hukkaan... No annan jollekin kaverille sitten, jos käy siinä mielessä huonosti.
 
katariinako mietti sitä sokerirasitusta? Mä pelkäsin sitä tosi paljon etukäteen! Just sitä, etten ymmärrä miten voin olla syömättä. Mut tankkasin itteni seittemän puol8 välillä täyteen (pari leipää ja hedelmä), joten selvisin mainiosti aamuun. Sit se juotava litku taas täytti vatsan, että jaksoi sen 8h. Sain pahoinvoinnin takia vielä oksennuspussin mukaan käytävään, mutta juoma pysyi sisällä. ONNEKSI :)

Sokerirasitus siis täällä OHI! Oon tosi onnellinen. Sain jo neuvolasta tuloksetkin ja erinomaistahan se näytti. Kannatti jännittää etukäteen :LOL: Nyt on tosi hyvä mieli, kun tietää ettei se isompi kuukauden aikana tullut painon nousu (+500-600g/vko) johdu ainakaan sokereista. Tosin sukurasituksen vuoksihan mulle sanottiin, että voin vapaaehtoisesti mennä itse rasitukseen jos haluan, muttei ole pakko. Hyvä, että tuli käytyä, vaikka sinne meneminen ärsytti aika tavalla.. Tiedä sitten miksi!
Syömistiheys Mullahan oli sen kovan pahoinvoinnin jälkeen niin, että reilun kk ajan söin ihan 1-2h välein koko ajan jotain. Ja nälkä oli huutava. Pystyin syömää myös ihan järjettömiä annoksia. Nyt on viimeisen viikon aikana sekin tasoittunut ja syön normaalisti 3-4h välein (riippuen syönkö lämpimän ruoan vai esim. välipalan). Tuntuu älyttömän hyvältä, ku ei tartte jännittää missä on lähin jääkaappi jos lähtee jonnekin. Ihan oikeesti, se nälkä oli jotain ihan kamalaa!! :(

Eiköhän tää tästä. Tiistaina lähdetään ostamaan pinnistä ja hoitopöytää ja seuraavana viikonloppuna ois tarkotus vähän alkaa laittamaan lastenhuonetta kuntoon :heart:

Valmennuksesta vielä sen verran, että meille ei oo vielä edes puhuttu koko asiasta neuvolassa...kai sieltä jossain vaiheessa kutsu tulee, kun tammikuussa on vasta seuraava neuvola (lääkäri on välissä )..

Jemppi & Aapo 25+2
 
Torjantaita =)

Jemppi, kiva että sokerirasitus meni hyvin! Miulla ois ensi tiistaina ja eilen kyselin sit jo tutulta vähän vinkkiä. Lukemista kannattaa ilmeisesti ottaa mukaan jos pari tuntia joutuu paikoillaan odottelemaan.

Samoin tein on sitten ensimmäinen lääkärineuvola. Se vähän jännittää..suppareita on runsaasti, mutta toivottavasti ovat vaan harjoittelua. Eivät ole kivuliaita eivätkä säännöllisiä. Vähän jos yrittää reippaammin kävellä tai muutoin liikuskella niin heti kouristaa.

Perhevalmennukset on meillä jo takanapäin. Seuraava etappi on sitten synnytyssairaalan järjestämä synnytysvalmennus lähempänä laskettua aikaa. Se kiinnostaa sisällöltään enempi mitä nämä neuvolan järjestämät perhevalmennukset..olivat jokseenkin perushuttua :LOL:

Painosta on ollut puhetta. Uudet kymmenluvut ovat pyörähtäneet kehiin jo muutama viikko sitten. Oman vaa'an mukaan 10 kg on jo ylitetty ja koska neuvolavaaka on perinteisesti näyttänyt VIELÄ enempi mitä oma, niin kauhulla odottelen jo seuraavaa punnitusta :ashamed: Ei auta enää jossittelut siitäkään että bmi oli 19 lähtiessä kun painoa tulee lisää...ja lisää...ja lisää..*huokaus*

Kestovaippoja en luultavasti aio käyttää. Olen siihen liian laiska :(

(.) Omaa napaa...pikkukoira kävi tänään ultrassa. Ei näkynyt pentuja, joten jäi sitten tyhjäksi astutuksesta. Kyllä harmittaa!! Kehitti valeraskauden astutuksen jälkeen ja oltiin ihan varmoja että vauvoja on oikeesti tulossa, mutta ei... :| Nyt loppuu herkuttelu hänen osaltaan..painoakin sai kehitettyä lisää ettei enää kurapukuunsa mahtunut. Taitaa olla sama ongelma ku emännällä :LOL:

Yritin käydä sovittelemassa Vero Modassa bilepaitaa pikkujouluja varten. Ajattelin että nykymuodin mukaisesti löytyisi jonkinlainen tunika-mallinen bling bling -paita..no, eihän ne paidat oikein "istuneet", joten luovutin ja tilasin nettikaupasta pikkumustan äitiysmekon. Toivottavasti on hyvä! Näytti ainakin kuvassa hyvältä..

Onnistuin myös kehittämään itselleni korvakäytävän tulehduksen. Korvat huuhdottiin ja hoidoksi määrättiin antibioottitippoja.

Tulipas negatiivissävytteinen viesti tänään...aina ei vaan voi olla hyvä päivä, vaikka masuasukilla kaikki tuntuukin olevan oikein hienosti. Siihen malliin käy vilske ja vilinä :LOL:

Miimon ja Hengari-Hertta 25+5
 
Miimon mua nauratti toi teidän koira :LOL: Ihana =) Se on ollut täysillä mukana sun raskaudessa=)

sokerirasituksesta meillä saa tietää tulokset jo heti labrassa...huomenna ois sinne meno, täytyy muistaa pitää paastoa ja laittaa kello soimaan aamuksi.

Jemppi mullahan oli alkuraskaudessa just se ongelma et piti syödä 30-60min välein tai tuli ihan mahdottoman huono-olo_Oli kyllä haastavaa jos jonnekkin lähti niin popsia koko ajan jotain salaa tai käydä vähän väliä "kahvilla" et sai jotain mahaansa.
Josta tulikin mieleen et mulle ei vieläkään kahvi maistu, se jäi silloin ihan alussa pois ja vieläkään ei tee mieli :x

LillaStina mäkin esikoista odottaessa mietin et ois mukava päästä ammeeseen avautumisvaiheessa jos se vaan on vapaana, mut kun pääsin sairaalaan 60min supistusten alkamisesta niin olin jo 9cm auki että ei puhettakaan ammeesta.Toisen kohdalla olin vaan 6cm auki kun pääsin sairaalaan, mut 45min päästä poika oli jo ulkona että eipä taaskaan tarvinnut ees ammeesta haaveilla... joten en tän kolmannenkaan suhteen kummoisia synnytyssuunnitelmia tee, jos nyt sairaalaan ehtis niin kiva ois.Viimeks ajettiin 150km/h ja silti meni aika lähelle ja silloin oli kesä niin uskalsi ajaa, mut nyt täytyy varmaan harkita vakavasti ambulanssia.

Mä luin tänään lehdestä et kun on se lakko niin osa 1.luokan kirjesitä ja pakeista seisoo ja odottaa jossain, no mähän tietysti oon nyt ihan varma et mun pakkaus on niiden joukossa, johan mä viikko sitten vein sen paperin kelaan ja maanantaina tuli se päästös, mut pakkausta ei vieläkään, en suinkaan oo hätäinen tai mitään :ashamed: :D

Ihania masukuvia=)

Ei vieläkään sähköpostia :(
 
Kiitti Jemppi positiivisesta sokerikokemuksesta :) :hug: mua se tosiaan jännittää kauheesti, sekä itse kokemus, tai siis syömättömyys, että myös tulokset.... :whistle:

Mun kestot siis meni jo :flower:

mä kun asuin helsingissä vielä kuukausi sitten ni siellä ois jo ollu perhevalmennus, mutta kun muutettiin vantaan puolelle ni en tiiä yhtää koska täällä on ja onko ollenkaa ja että mennäänkö ees.. saa nyt nähdä, mies ei oo oikee innostunu...

kauhee kiukku päällä, tapeltii miehen kans ja nyt en jaksa ees alkaa sopimaan, mökötän vaan :ashamed: muutenki koko elämä vituttaa taas. plaaaah,. ärsyttävää! jokainen asia ärsyttää. odotan että saan leivät uunista ja meen peiton alle loppu illaks.

toivottavasti teillä parempi päivä.

haleja!

ps. mullakin on korvatulehdus |O

 
Mä taidan olla tän päivä palstaterrori, anteeksi :ashamed:

Pakko oli vaan tulla hehkuttamaan et mä selvitin sen koruasian ja se on nyt kunnossa ja koru tulossa:)JIPPII=)

Ai niin ja sit viel mä en pysty laulamaan yhtään joululauluja tai rupeaa itkettämään :ashamed: =)

katariina00 :hug:

Nyt poistun häiriköimästä
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsätähti:
Mä taidan olla tän päivä palstaterrori, anteeksi :ashamed:
Nyt poistun häiriköimästä
Höpsis, mäki roikun taas linjoilla kirjoittelemassa. :p

ÄitiysLomaIainen, mun mielestä nuo kuvat on ihan erinäköiset, tai siis ne mahat. Tajusin, että mulla on myös tuon alemmankuvan tyylinen maha ja poikaa odotan. Ylempi kuva taas muistutti samaa, ku itse odottaessa esikoistani, joka on tyttö. :) :heart:
 
Mun on nyt pakko vähän purkaa tänne omaa oloa, anteeksi kauheesti...
Mulla alkoi eilen aivan kauhee olo: oksetti, huimas, sydän hakkas ja muutenki tosi heikko olo, nooh kun aamulla jatkui oli jo pakko ottaa neuvolaan yhteyttä, kun vielä rupes tuntumaan et vauva on niin vähän liikkunut!Kävin sit neuvolas ja vauvan syke oli hyvä 140-150 ja mun verenpainekkin oli ok! Nooh terveydenhoitaja oli oikein mukava ja ymmärtäväinen ja sitä mieltä et oon vaan yliväsynyt ja rasittunut ja siit olotila johtuu ja syödäkin pitäs tiheää niin ei tulis noita heikotus kohtauksia! Meil lapset jonkun verran yöllä valvottaa ja sit kun ite sais nukkua niin ei uni tule!
Otin sit puheeks noi mun paniikit ym ja sovittiin et kun on neuvolalääkäri niin sit jutellaan lääkärin kans lisää pitäskö alottaa lääkitys tai jotain!
Kotiin pääsin niin terkka soittikin, oli puhunut lääkärin kaa ja siihen tulokseenhan ne oli tullut et pitäs mahd. nopeaa alottaa paniikkilääkitys, kun mulla kuitenkin on niin kauan jo ollut noita kohtauksia eikä sit taho ohi mennä!
Niin ja harvoin itken, niin aamulla en jaksanut muuta kun pillittää! Anteeksi viel tää omanapasuus, mut jotenki ni surkee olo!
 
anri kuulostaa hirmu tutulta :hug: nyt on pääasia että saat apua ja tukea sun oloon :hug:

mä oon maannu vaan sängyssä lukemassa ja miettimässä ja mies ollu olkkarissa kattoo telkkaa, sanaakaa ei olla sanottu toisillemme. pari kertaa jotain sille tiuskin. nyt se tuli makkariin ja ajo mut olkkariin ku halus ite sinne nukkumaan. on paha mieli kyllä :ashamed: ärsyttää ku sillä ei tunnu missää tää "tappelu", ja mä' taas itken ja murhedin vaan kunnes sovitaan. ja tietty mun täytyy taas mennä sen kainaloon ja sanoo et on pahamieli ja plaa plaa..en mee!

tossa ku makasin sängyssä ni huomasin et aina ku vedin syvään henkee ni alko ihan hirveesti puristaa tosta ylävatsasta, ihan ku ei kunnolla sais henkeä tms. vaikee selittää, mut mietin vaan kokoajan et täytyykö soittaa jonnekin tai mitä teen. paniikkikohtausta yritä'n tässä vältellä mut ku kokoajan väkisinki kuulostelee et mihin sattuu ja mistä tuntuu pahalta...argh!! miksei vois olla vaan ihana normaali odottava äiti siinä "odotuksen parhaassa vaiheessa"..miks pitää vaan murehtia, kiukutella ja voida huonosti. höh.

anteeks taas, tää oli varmaa sadas marina ja murina viesti tänne. :ashamed: :ashamed: en vaa tiiä mikä muukaan helpottaa, tää kirjottaminen on terapiaa mulle ilmeisesti ja te ootte ehkä ainoat jotka mua oikeesti ymmärtää,,toivon mukaan... :ashamed:
 
katariina :hug: Kyllä sillä miehellä varmasti on kanssa pahamieli, ne ei vaan koskaan näytä sitä. Tai harvoin.
Itekkin aina ajattelen, ettei toi mies välitä kun tapellaan ja se vaan on kylmän viileä ja siinä menee vielä enemmän hermot. Tiedän tunteen.

Tsemppiä myös anri82!

metsätähti: Jos se paketti tulee pohjois-suomesta tai itse asut siellä niin voi olla, että paketti seisoo jossain. Muualla suomessa paketit ja kirjeet menee normaalisti.
 
katariina00, Me joskus riideltiin jo mökötettiin samalla tavalla. Mies katto telkkaa olohuoneessa ja minä itkin makuuhuoneessa ja sit tuntu tosi pahalta ku tiesin et mies kuulee et itken mut se vaan töllisteli telkkaa ja oli erittäin välinpitämätön ja vaan tiuski tosi törkeesti. Seuraavana päivänä sit mies tuli halaamaan ja totes et eiks voitais jo sopia ku oli hirvee yö kun riidoissa mentiin nukkuu. Eli kyllä ne välittää! Miehet nyt vaan on miehiä :/

Täällä on ollu tää neiti ahkera ja siivos koko talon. Selkää ja vatsaa alko kivistää hieman mut nyt on ruokakin valmiina joten voi istuu sohvaan ja alkaa odottaa muodin huipulle sarjaa! :saint:

Saatiin tänään ihana puhelu kun äitini soitti et saadaan serkultani kauheesti vauvatavaraa :heart: :heart: Muun muassa täysin uusi kaukalo autoon jne.. Muistan vielä et turvakaukalo oli erittäin kallis kun heidän vanhemmat sen heille ostivat mutta kaukalo jäi käyttämättä kun heillä oli jo entinen. Äiti luetteli kauheen listan tavaraan mitä saadaan ja sano et ei edes muista kaikkea. Eikä meidän edes tarvitse maksaa niistä mitään :ashamed: Heillä rahasta ei pulaa todellakaan ja he ovat innoissaan ku voivat auttaa ja serkkuni halusi et juuri meille tavarat tulee :heart: Joten ihana päivä ollu. Mieskin soitti et alahan levätä siellä kotona, hän puistelee matot kun tulee iltavuorosta kotiin!

LM & Pirpana 24+3
 
Huomenta!!

katariina00 :hug: :hug: Toivottavasti saatte sovittua ja puhuttua hyvin keskenänne!

pippa3 Tsemppia jatkossa! Toivottavasti seuraavat kerrat, että poika kulkee yksin koulumatkat, menee sulla helpommin. Täytyy myöntää, että ihan pikkuisen mua huvitti tuo, ei millään pahalla, vaan koska ajattelin, että musta tulee varmaan samanlainen huolehtija äitinä. :ashamed: :D

anri82 :hug: ja voimia!

Sokerirasituksesta Muistin nyt, että täällä sai syödä normaalisti ennen sokerirasitusta. Jos tulokset näyttävät epänormaalia, sitten ottavat paastotestin.

Pikaista paranemista kipeille ja vaivojen helpottamista kaikille!


Juuri sain aamupalan syötyä, ja nyt pitäis saada persus vaihteelle, jotta sais aikaan jotain tänään.

Hyvää päivänjatkoa!!

Minna ja Emil 26+6
 
MLL
Lillamy meilläkin on tollanen ihana avustava perhe, miehen veljeltä saadaan mm. hoitotaso/lipasto, sitteri, syöttötuoli, amme ja pinnis. Toi hoitotaso on tosi kiva juttu, koska en tiedä oisiko sellasta ite raaskinu ostaa, mutta johonkinhan nuo vaatteet pitäisi laittaa :) Ja tietysti kaikki muutkin! Isompia ostoja ei jääny itelle kun autonistuin ja ehkä osa rattaiden hinnasta, äiti lupasi ne hommata, mutta jos kallistutaan emmaljungiin niin maksan ite varmaan osan.

Valtio muisti meitä tänään, niin voisi mennä kattelemaan lastentarvike liikkeeseen vähän noita rattaita ja istuimia, että millanen hintataso täälä on. Etelässä kävin jo tutustumassa ja vähän mietityttää ne emmaljungat, 550 e rattaisiin..Saisihan ne varmasti hyvään hintaan myytyä tai sitten varmaan kestäisi vielä seuraavallekkin, jos sellasta ikinä uskaltaa alkaa laittaa alulle ja se meille suotaisiin, mutta toisaalta taas aika suolainen hinta.

Parisuhde on tääläkin välillä aika myrskyisä. Ei siis mitään vakavia riitoja tai ongelmia, mutta pikku nahistelua ja sitten monesti mulla lyö ihan yli ja itkeä vollotan kun niagara. Mies onneksi tulee lohduttelemaan kun saan pahimmat porut purettua, sitten hetken mökötän ja mies lohduttaa ja sitten taas jatketaan normaalisti, ennen seuraavaa kuohua :) Tiedän silti miltä tuntuu yrittää mennä nukkumaan jos ei ole sovittu ja se on ihan hirveää, siksi yritetäänkin aina ennen sänkyyn menoa saada asiat jotenkin mallilleen, muuten menee seuraavakin päivä asiaa murehtiessa.

MLL :heart: pojukka 25+2
 
Täällä taas...

Parempi olo, yöllä "keskusteltiin" jonnekin kahteen asti taas miehen kanssa kun en vaan pystyny menee nukkuu pahalla mielellä..molemmat vaan aletaa olee aika kyllästyneitä näihin turhiin, oikeesti niiiiiiiin turhiin riitoihin, et ei tiiä miten jatkais. se tiedetään että eroa me ei haluta, eikä aiota, vaan taistellaan ja etitään se rakkaus vaikka väkisin..kait sitte vaan kaikki tää stressi ja raha-asiat saa mut niiiin herkäks et ei riidoilta voida välttyä :/ täytyy vaan koittaa taas ite tsempata ja miettii omaa käytöstä..

masussa potkitaan, onneks.. puristava kipu rinnassa on poissa ainaki toistaiseks, en vaan tiiä et pitäiskö mun silti soittaa naikkarille ja selittää tosta kivusta..jos sais jotai selvyyttä..koska kyllähän se pelottaa.

nyt on ihan järjetön väsymys ku tuli tosiaa yöllä valvottua ja itkettyä, mut en oikee nukkumaankaa osaa mennä takas.

haleja ja ihanaa viikonloppua kaikille :heart:

 
katariina00 hienoa että saitte asianne puhuttua.

(.) Mä tulin just sieltä sokerirasituksesta ja neuvolasta.Täälläkin on nyt systeemit muuttunut sillai et nykyjään näyte otetaan aina käsivarresta eikä vastauksia saakkaan tietää etukäteen vaan mäkin saan tietään ne vasta maanantaina.
Neuvolassa kaikki oli hyvin ja pissa puhdas.Nyt mun mielestä se vauvan sykekin on niin kuin pitää:)
Täällä on ihanan kaunis pakkassää:)En kyllä osaa vielä yhtään pukeutua tunne kun ilmat on kylmentyny.

Oikein mukavaa päivää kaikille=)

Metsätähti ja onnenjyvä 26+2
 

Yhteistyössä