*~*MAALISKUUN MUSSUKAT 2010*~* joulukuussa (ensimmäinen vauva syntynyt)

VAUNUISTAMe tilattiin netin kautta vähän erikoisemman väriset yhdistelmävaunut, kun mulla oli enemmän väri kriteeri kuin valmistaja ja lueskelin tästä mallistakin (Firkon7) pääsääntöisesti positiivisia kommentteja netin kautta eli uskaltauduimme kokeilemaan vähän tuntemattomampaa merkkiä. Tulivat matkahuollon kautta hyvin pienellä postimaksulla sekä oli tosi hyvännäköiset ja tuntuiset, ei nyt mitkään emmaljunga-tasoiset, mutta meille passaa =)
Turvakaukalo huudettiin huutonetistä aika halvalla, sellainen mihin tuli adapteri autoon eli helpottaa kaukalon kanssa pelaamista sekä vielä matkarattaat alle niin siirrot sujuu paremmin näin huono selkäisenä. Ne oli todella siistit, kun sai nähdä ennen maksua.
Samoin sitterin huusin huutonetistä ja sen sai samoin katsastaa ennen maksua.

SAIRAALA KASSISTA Olen sitä jo vähän suunnitellut sekä "lista ihmisenä" tehnyt raksi-ruutuun listan, mitä sinne pitäisi sujautella...Aamutossut joku mainitsi, en oikein mokomia omista, mutta parit kroksit olisi, voiko niistä toiset ottaa mukaan sisätossuiksi...?

IKÄVIÄ UUTISIA tuli sit mediasta näin loppuvuoden kunniaksi, kamalaa, että tuollaisia ampumis juttuja tapahtuu aina vaan useammin, sitä pitäisi muistaa vaan nauttia elämästä aina ja täysillä eikä valittaa "pikkuasioista" :ashamed: Elämä kun voi olla joskus arvaamatonta ja pienestä kiinni....

Täällä yritetään kanssa pärjätä töissä vielä viikonlopun yli, sitten saa luvan riittää. Meidän neuvolasta ei kanssa varmaan heru hevillä pitkiä sairaslomia jos ei sitten lliity tuohon synnyttämiseen tai vauvaan suoraan, mutta onneksi on suht hyvä työterveys ja pakkohan niiden on sitten siellä sitä sairaslomaa kirjoittaa, kun ei kykene töihin niin ei kykene :/
 
Pikaisesti tännekkin kuulumisia.

Naistenklinikalla tuli käytyä ja vauvoilla kaikki hyvin ja kohdunsuullakaan ei ollut tapahtunut muutosta, ihanaa kun pääsin vielä kotiin =)
Pelkäsin ylikaiken että onkohan se taas lyhentynyt se kohdunkaula mutta eipä ollut.
Vauvelit oli aika siroja , tosin lääkäri sanoi että hyvin olivat kasvaneet parissa viikossa, laskin et jotain 100g/viikko tullut nyt kummallekkin kun tähän mennessä tullut paljon enemmän viikossa :whistle: Noh, jospa näistä tulee samanlaisia rimpuloita kuin esikoinen joka vieläkään ei "liho" yhtään ylimääräistä, on siis siro ollut aina pienestä asti ja on kyllä aika tikku, vaikka mitä söis niin pysyy tikkuna :D (Perinyt kai isänsä geenit, isänsä kun ei liho mistään ja minä taas lihon paljon ja nopeasti (ennen raskauttakin) )

Seuraava aika äitipolille meneekin jo yli sen mitä esikoinen aikoinaan ilmoitti tulostaan 33 viikolla :eek: Eli jännittää kyllä, kovasti.

Nyt vaan paljon lepoa ja toivotaan että 3viikkoa menisi äkkiä ja ilman ongelmia ja pääsee taas näkee mikä on tilanne masussa :)
 
Tsemppiä kaikille, jotka supistelevat ja ovat joutuneet käymään kontrollissa. Täällä onneksi supistelut ovat vähentyneet. Lumityötkin pystyy tekemään ongelmitta.

Uusi vuosi vaihtuu koiran kanssa sohvalla kahdestaan. tai taidan kyllä siirtyä sänkyyn, sen verran väsy on jo...

Sairaalakassia en ole miettinytkään... Kela-paprut on sisällä,mutta sieltä tuli jo pyyntö lähettää lääkärintodistus. Soitin sit sinne ja ihmettelin, että mitä mitä, mähän jätin sen samalla kuin hakemuksen. Olivat näköjään skannanneet todistuksen eri päivänä kun hakemuksen ja siksi sekoilleet :D


Mukavaa vuodenvaihdetta!
 
Vaunuista vielä, itsekin pitkään mietin noita Firkon7, kuulostivat mahtavilta ja minäkään en löytänyt pahemmin mitään negatiivista palautetta niistä. Loistava hintakin kun siihen tuli vaikka mitä mukana ettei pelkästään rattaat ilman kantokasseja (puhunkin nyt noista tuplarattaista)
Mutta sitten päätin etten ota niitä kun niissä on ne ilmakumirenkaat ja itse ehottomasti haluan ne umpikumirenkaat, en pysty kuvittelemaankaan itseäni missään tilanteessa pumppailemassa renkaita milloin missäkin tai sitten renkaat puhkeaa ja oon vähän väliä ostamassa niitä sisäkumia + vissiin ulkokumejakin vai mitä lie? ei mun juttu :D

Vaikka yhellä ystävällänikin on tuommoiset rattaat missä pumpattavat niin hällä ei kuulemma ole niiden kanssa ollut ongelmia eikä oo puhjennut kertaakaan eikä oo joutunut edes pumppailemaan mutta mulla on sen verran huono tuuri aika monessa asiassa niin en usko että mulle osuis tommoset renkaat joille ei mitään tarvii tehä =D

Esikoisen rattaissa on nuo umpikumirenkaat ja ne on loistavat =)

Mul on kyllä kauhee ongelma muodostunut muutenkin noiden rattaiden suhteen, en tiiä yhtään mitkä ostan/tilaan ja useassa hyvissäkin merkeissä tuntuu olevan jotain puutetta, melkein kaikissa noi ilmakumit, useassa huonona puolena et liian leveät jne jne.

Ei noissa kaksostenrattaissa ole kauheesti vaihtoehtoja :/ Oon parin kuukauden aikana selaillut kaikki mahd. internetissä olevat verkkokauppa lastentarvike-sivut ja vertaillut vaunuja mut en saa päätöstä aikaiseksi ja kohta olisi jo kiva tietää mitkä hommaa jos sitä joutuukin jo sairaalaan :eek:
 
Kiitokset Narkissos ja Poppeli vastauksistanne :) En kyllä tullu hullua hurskaammaks, koska nuo Kelan koukerot on aina yhtä hepreaa. Ja siis saan minimalistisinta vanhempainrahaa koska oon opiskelija. Mie ymmärsin sen homman siis niin, et näistä kahdesta saisin kotihoidontukea sen reipas 400e, josta sit vähennetään vanhempainraha vajaa 500 eli tekisin satasen miinusta eikä se niinkään voi olla :LOL: :LOL: Noh, miehen kans marssitaan maanantaiaamuna Kelalle ja se tulkkaa mulle sen Kelan asiakasneuvojan puheet. Nii mikkä istukka-aivot.. :saint:

Hirvittävä juttu se Sellon ampumistapaus :( Osanottoni kaikille joita se kosketti henkilökohtaisesti.

Mut nyt takas uudenvuoden viettoon ;) Eli kattoon tellyä sohvalle miehen kans. Skool, ostin itelle yhen holittoman siiderin B)
 
Hyvää Uutta Vuotta!

Kotona vaihtuu vuosi. Mulla loppu iltavuoro klo. 21 ja miehellä alko oma työvuoro klo.22 joten sopivasti ehdittiin tehdä vahdinvaihto ja mulla taas huomenna töitä 08-20. Esikon kanssa katottiin hetken ikkunasta raketteja ennen kun laitoin pojan nukkumaan ja alan itse vähän herkuttelemaan.

Hekla ihan ehdottomasti halutaan lukea teidän kuulumisia täällä, ja tullaanhan me muutkin kohta perässä.

Sairaalakassin
pakkasin esikon kanssa kun olin lähdössä synnyttämään. Mukaan otin kirjan puhelimen, laturin ja perushygienia tuotteet. Ja tietysti toisiaan se neuvolakortti. Tosin silloin lähdin ihan rauhassa viettämään yötä sairaalaan kun olisivat vedenmenon takia käynnistelleet aamulla. Nyt kun on olemassa ihan todellinen syöksysynnytysriski niin varmaan pitää kerätä tavarat kasaan vähän etuajassa.

Vaunuista Meidän vaunut on mun vanhempien luona säilössä joten en muista minkä merkkiset on, jotkut ihan perusyhdistelmävunut ne kuitenkin on. Olin niihin täysin tyytyväinen kunnes poika oli jotain alle vuoden ja olisin halunnut kääntä työntöaisin niin että pojalla olis ollu kasvot menosuuntaan. Se ei sitten ollukkaan hyvä idea. Jotenkin painopiste vaunuissa muuttu niin että kääntyminen oikeelle tai vasemmalle oli aivan hirveen työn takana. Kun ennen riitti että ihan vähän paino aisaa niin etupyörät oli ilmassa ja vaunut käänty niin nyt siihen sai käyttää ihan järjettömästi enemmän voimia. Tätä ei edes tajuttu testata sillon kun ostettiin vaunut ja tyhjillä vaunuilla asiaa ei ehkä edes olis tajuttu. Eli lopputulos oli että siinä vaiheessa ostettiin kärryt.

Mullakin taitaa tulla harjotus supistuksia vai mitä nää sukkapuikkokivut on. Ekan kanssa kun ei ollu mitään tuntuvia harjotussupistuksia eikä edes kunnon avaavia supistuksia niin oletan et nää nyt on sitä. Täytyy ens torstaina neuvolassa yrittää selvittää asiaa.
 
Vatsatauti lopultakin ohi, kait. Mulla tippui paino nyt sitten peräti reilu neljä kiloa oksennellessa, joten olen taas lähtöpainossani, elikkä sama kuin raskauden alkaessa. Vyöryin nyt paikalle pikku mahani :heart: 30+0 kanssa. :)

Ainiin, herranjestas.. Vieläkö pippa jaksaa toimia päivittäjänä meitin ketjussamme?
 
Glow
LillaMy voi luoja mikä lääkäri :eek: :headwall:
missä on hänen ammattitaito ja ihmisen ymmärtäminen?? Eipä oo tainnu se naikkonen olla ikinä raskaana...

Mulla vuotaa taas :/
Eilen kävästiin kaupassa niin kassajonossa rupes valumaan. Äkkiä kotiin ja vertahan se taas tuli. Muutama kunnon siteellinen. Yöllä tietty helpotti kun makasi, mut aamusta taas alko tuleen. Nyt oon lepäilly ja on hellittäny hiukan.
Soitin eilen äitiyspolille. Ei kuulema tarvi mennä kun ei koske minnekään eikä pahemmin supistele. Jotain ne sano et jos huolestuttavasti vuoto pahana jatkuu niin sit näytille. Mikä sit on huolestuttavan paha ja paljon? tämä on niin vaihtelevaa. Toisinaan supistaa, toisinaan on menkkamaisesti alavatsa kipee. Rupean olee pikkuhiljaa tosi huolissani vauvan ja itsenikin takia. Pitää nyt tämä viikonloppu katsella, maanantaina mulla on neuvola. Tiedän että th käskee kotkaan, mut kun ilmeisesti hän ei saa sinne mua lähettää vaan lääkärin pitäis se tehdä.
Mun äiti ehdotti menemistä yksityiselle gynelle, se kävi yöllä mielessä itsellänikin jo.
Äiti ja tuttava huolestui tosi paljon tästä. Tuttavalla ollut samanlaista vuotoa aikoinaan jonkun aikaa, ei kipuja, vauva syntyi rv 27.
Jollakin ollu viimenen kk ennen synnytystä samanlaista vaihtelevaa selittämätöntä vuotoa, synnytti ihan hyvillä viikoilla terveen vauvan.

Tosi inhottavaa tämmönen!

Meillä on toi 10, kohta 11kk ikänen vauva ja eskarilainen, et en mä ihan kokoajan pysty vaaka tasossakaan kotona olemaan. Toi pikkunen on tosi menevää sorttia ja varsinainen punttitakiainen. Pitäis ens viikolla kyetä eskarilaistakin kävellen viemään/hakemaan :/
Miehellä työvuorot semmoiset ettei aina pysty viemään/hakee tota eskarilaista.
Eikä meillä nyt oikeen ole tähän hätään ketään tänne avuksi.

On mulla onneksi hyvä ystävä ja siskot hälytysvalmiudessa jos tulee tästä lähtö sairaalaan. Harmittaa kauheesti kun meidän molempien vanhemmat asuu kaukana.

Mullakin on sairaalakassi vielä suunnittelu asteella. Olen laittanu tiettyyn paikkaan kyllä vauvan kotiutumisvaatteet jo. Meidän pikku pojalle pakkailin tänään kassin, jos täytyy hänet nyt äkkiä viedä hoitoon jonnekin.
Itsellekin lienee syytä kassi laittaa valmiiksi... Omat shampoon ja pesuaineen ja naamarasvaa pitää muistaa ottaa!!! suihkussa nimittäin tuli viimeks käytyy jokapäivä ja ois ollu ihanaa jos ois ollu oma hyväntuoksunen aine mukana...

Hyvää alkanutta vuotta kaikille :heart:

31+3 (nyt tuntuu et yksikin päivä raskautta lisää on ihana asia! pysyis vielä nyt ainakin 4 viikkoa mahassa! )
 
Toivottavasti sulla GLOW kaikki hyvin.

Täällä krämpätty toiseksi viimeinen aamuvuoro eikä olo ole hääppöinen :ashamed:
Varasinkin jo ensi viikoksi lääkärille ajan, en saanut omalle, mutta menen sitten valittamaan ja vaatimaan sairaslomaa, en aio kyllä enää huomisen jälkeen edes yrittää työntekoa, kun pelkkää "paperien" pyörittelyä ei voi tehdä kerta.
Tämän päivän ja eilisen saanut sit viel kuunnella ja katsella kiukuttelevia, aikuisia, kollegoja, ei ne mulle ole kiukutelleet, mut keskenään, ei kivaa henkisestikään :/
Ihmeesti ei kyllä väsytä, vaikka viime yö meni paukutuksia kuunnellessa sekä aamulla aikainen herätys, kaikki fyysiset viat sitten kyllä tulleet takaisin roppakaupalla eli töissä kokeilu on ottanut reippaasti takapakkia sekä nyt vielä lisäksi tuo vasen jalka mihin vetää kivasti issias kipua niin on kipeä nilkasta/alempaa....Tuttavani kun opisekelee tuota vyöhyketerapiaa, tuumi, että voipi olla kohdun kohta kipeä jalkapohjassa ja olihan tai onhan se turvoksissakin, vähän tuli säikkyolo, kun on tuo vyöhyketerapia kuitenkin aikamoista ja toimivaa, että toivottavasti kaikki on hvyin :| No ei kyllä ole mitään tuntemuksia, kovia supistuksia tms ja vauva liikkuu ihan kivasti eli varmaan tai toivottavasti johtuu vaan rasittuneesta olotilasta...
Huomisen kun jaksaisi vielä tuolla työmaalla, sitten on varmasti mun työura pitkälle aikaa sillä selvä B)

Niin ja APUA; hokasin vasta äsken, että NYT ON JO TAMMIKUU.... B)
 
Moikka :) Vielä kerran pahoittelut kännykän sekoiluista, yritin enempiä poistella noita ylimääräsiä.. Nyt siis koneella, kun pääsin eilen iltapäivällä kotiutumaan!

Tai noh, kotiutumaan en päässy. Muutettiin väliaikaisesti mun vanhemmille, kun tarvitsen sen verran apua (plus että kolmas kerros ilman hissiä on ihan mahdotonta mun tän hetkisellä kunnolla..)

Ketä enempi kiinnostaa, päivittelin blogiin vähän juttua osastoreissusta, mitä nyt ehdin.. http://mahankasvatusprojekti.blogspot.com/ Tuolta löytyy :)

Nyt siis tilanne jo parempi, ei kivuliaita supistuksia. Kävely on tosi hidasta ja melkein mahdotonta, pistää supistelemaan melkein heti.. Rauhallisesti pitää siis tosiaan ottaa.

Kauheaa sanoa, mutta todella vaikeaa on asennoitua tähän olotilaan. Pähkinän hyvinvointi on tietysti ihan ykkösasia ja vielä toivoisin Pähkinän pysyvän mahassa ainaskin 5 viikkoa, mut silti. Olen tosi autettava ja menee välillä hermot tän liikkumattomuuden takia. Pakkohan tähän on tottua ja rauhallisesti on otettava, sille ei mahda mitään :) Tuntuu tosi pahalta, etten osaa asennoitua vielä ihan oikein :(

Ja Jemppikö sitä kyseli: päivystykseen menin yhdentoista aikaan illalla sillon tiistaina? osastolle pääsin joskus ennen yhtä vissiin. Joku pariskunta oli samaan aikaan istumassa odotustilassa, mut olin tosi pihalla ja peloissani, niin en kovin paljoa ympärille kiinnittäny huomiota :D

Omaa napaa taas jälleen kerran vaan, olen pahoillani.. Palailen jossain vaiheessa linjoille lueskelemaan tarkemmin kuulumisia. Huomasin ainaskin, että meijän :)DD) ekalla vaavilla on paino noussut hienosti taas, IHANAA! Kovasti tsemppiä sinne :) :) :)

Hali87 & Pähkinä 29+2
 
Mulla on näemmä jäänyt viestejä paljonkin lukematta tässä välissä, mutta ihan pakko kehua tuota Ninni-74 laittamaa kuvaa. Voi luoja, miten todentuntuinen ja suloinen vauveli siinä oli kuvassa. Söpöt kasvot ja taisi olla toinen käsi siinä vähän edessä? :)
 
Kotiuduttiin juuri parin päivän reissusta B)

Voin toki jatkaa päivittäjänä, jos kaikille sopii!?
Katselen vain jonkun kivan pääkuvan ensin pinon alkuun ja laitan uuden pinon vireille vielä tänä iltana!
Odottakaas pieni hetki :D
 
pikaisesti...

Glow musta kyllä noi sun veriset vuodot kuulostaa tosi pelottavilta enkä kyllä ite uskaltais olla hetkeäkään kotona jos tolleen rupeaisin vuotamaan vaan lähtisin oitis sairaalaan :eek: Entä jos se veri tulee istukasta ja se vauva kuolee kohtuun sen takia??Musta on järkyttävää että ne ei pyydä sua tarkastukseen :eek: :( :hug: :hug:
 
MLL
Pippa sopii mainiosti :)

Glowlle tsempitystä täältä! Oliko noita sun vuotoja aikasemmin tutkittu, harmittaa kun on niin huono muisti. Minäki kyllä säntäisin näytille varmasti, jos siis ei ole esim. hematoomaa todettu aikasemmin.
 
Enpä taas oo pitkään aikaan täällä käyny, ja kauheesti on tapahtunu tällävälin!!!
ONNEA HEKLA JA VAAVI!!! :flower:

Oon kyllä niiiiiin ilonen et sokeriarvot oli tässä toisessakin testissä ok, eli ei tartte kärvistellä ilman herkkuja!! :D

Masunympärys oli 94cm, jotkut täällä on niitä mittailleet ja alko kiinnostamaan omat lukemat...

Liitoskivut taitaa olla vaivana, tuntuu kokoajan siltä kun nivuset ois revähtäny tosi pahasti. Kävely on ollu viime päivät ihan tuskaa, hirvittää lähtee maanantaina töihin rampana.... Seisomatyötä vielä, tohinaa ja kävelyä piisaa. Saa nähä kui käy... :(

Pitääpä palailla paremmalla ajalla takasin, pirpanoilla iltapala-aika. :wave:

Mamali ja pötsi 28+6
 
Glow
Ultrassa kävin äitiyspolilla noin 2 viikkoa sitten kun ensimmäinen kunnon vuoto oli. Silloin kaikki ok. Neuvolan lääkärillähän ei ole ultraa tms. sen mielestä ei ollu mitään hätää kun kohdunsuu oli kiinni, muutama pv sitten. :/
Rupesin tosiaan tuota istukka asiaa miettimään yms. Kysyin siitä puhelimessa ä-polilta, niin he olivat sitämieltä että "tuskin se vuotaa". Itseasiassa nyt kun ajattelen niin aika huoletonta arpomista heiltä tämä!!!
Vuoto on tänään ollu enää niukkaa "tihkua". Saapa nähdä miksikä yltyy huomenna kun ei mies oo tässä auttelemassa kotona. Jos se taas yltyy, menen sinne koksiin kysymättä lupaa. Ilmeisesti pakko tehdä heille selväksi oma huoli eikä vaan tyhmänä pyöritellä asiaa enää mielessä. En ikinä anna anteeksi jos vauvalle tämän takia jotain käy.

2 raskautta olen tätä ennen kokenut, eikä ole kummassakaan vuodellut milliäkään mitään. Kaikki raskaudet yhdellä ihmisellä tosiaankin voi olla aivan erilaisia!
Eka oli helppo, ei mitään ongelmia. Toisessa supisteli kauheasti, mutta hyvin meni loppuun asti silti. Nyt sitten tämä :/

Musta(kin) on tullu vähän yökukkuja. Silmät ristissä alkuillasta olen, mutta jossain kohti ihmeesti piristyykin ja puolille öin kukkuu. Vaikka sänkyyn menis väsyneenä, ei tule uni.

 

Yhteistyössä