*~*MAALISKUUN MUSSUKAT 2010*~* joulukuussa (ensimmäinen vauva syntynyt)

Heklan pikkuiselle paljon voimia :hug:

tinttu78
tervetuloa joukkoomme :flower:
Viikkojen perusteella arvelin, että LA olisi 19.3. Menikö oikein?
Ja tosiaan jos tahdot etusivulle lisätä muita tietoja niin ilmoittele joko tänne palstalle tai suoraan minulle yksityisviestinä.

Tänään oli neuvolalääkäri.
Kaikki oli kunnossa, mutta sf-mitta ihan alakäyrällä.
Tosin lääkäri sanoi, ettei tässä vaiheessa (29+3) tarvitse vielä olla huolissaan siitä.
Ihmettelen kyllä suuresti tuota mittaa, sillä olen todellakin syönyt surutta melkein päivittäin kaiken maailman herkkuja ja ajattelinkin, että tällä vauhdilla saan kasvatettua yli 4 kiloisen pienokaisen!
Kuopuksen syntymäpainohan oli 4190g (rv 41+5) ja oli kyllä jo ihan kiitettävästi ponnisteltavaa :D
Kysyinkin sitten samalla kuinka paljon omalla ruokavaliolla voi vaikuttaa lapsen syntymäpainoon ja lääkäri tuumasi, että pystyy kyllä vaikuttamaan (varsinkin viimeisellä kuukaudella), mutta ei mitään suuria määriä..
No ehkä sitä voisi nyt joulun herkuttelujen jälkeen ruveta seuraamaan hieman tarkemmin tuota ruokavaliota.
Kiloja nimittäin tullut lähtöpainosta nyt kaiken kaikkiaan 10,5 :ashamed:

pippa 29+3
muoks: jahas ja seitsemän minuuttia sitten tulikin täyteen 29+4 ;)
 
jau: Minä en taida hommata toppapukua vauvalle lainkaan.
Ajattelin pärjäillä ihan vain kevyttoppapuvulla ja alle tulevalla villapuvulla. Ensimmäiset viikot kuitenkin ollaan vauvan kanssa sisällä ja autolla varmaan suurimmaksi osaksi kuljetaan..
Vaunuunhan saa sitten lisättyä tarpeen mukaan makuupussia ja peittoa =)

Täälläkin on mietitty millaiset yhdistelmävaunut kannattaisi ostaa.. Aikas vaikeata päättää. Ja hintahaitari on kyllä laaja, samoin taitaa laatukin heitellä eri valmistajilla ja eri malleissa laidasta laitaan.
Näin alustavasti suunnitteltiin, että ostetaan nuo Brion Happy Kombit-2010 mustana.



Käydään toki vielä testaamassa lastentarvike liikkessä ihan "livenä", mutta jos siis hyviksi ja kivannäköisiksi osottautuvat niin tilaan sitten Hobby Hallista osarilla. Samalla meinaan tilata myös tuon Brion Primo turvakaukalon..



Onko kenelläkään muuten kokemuksia tai muita hyödyllisiä havaintoja näistä malleista?
Entä onko kukaan harkitsemassa näitä?

No mutta nyt on kyllä mentävä nukkumaan.
Menny rytmit ja rutiinit jouluna aivan sekaisia
:D

Toivottelen vielä kuitenkin näin etuajassa Hyvää Uutta Vuotta Kaikille Maaliskuisten pinoon! :flower: :flower: :flower:
 
tarvikkeista:esikoisen aikana tilasin brion pinnasängyn, patjan, pehmusteet yms. yms. jostain nettikaupasta, jossa ne oli halvemmat kuin kaupassa ja tuli kotiin kuljetettuna vitosella. samoin tein retkisängyn, sitterin yms. kanssa. suosittelen =)
 
tinttu78: tervetuloa!

Tänään oon menossa taas 4D-ultraan. Kun saatiin se korkea riskiluku veriseulassa niin yksi vakuutusyhtiö ei suostunut antamaan vakuutusta. Toinen on luvannut, jos 4D:ssä nyt ei näy mitään. Joten ei kun Tampereelle. Yksin, kun miehellä on työkiireitä...

Huoh... omaa napaa. Meillä toinen osapuoli päätti juuri varata liput 4 päivän urheilutapahtumaan Keski-Euroopassa toukokuun puolessa välissä... Vähän kyllä ihmetyttää, kun vauva on tuossa vaiheessa alle 2 kk. Mutta kai se sitten miesten ajatusmaailmassa menee niin, että neljä päivää sinne tänne ei haittaa.

Ei kai siinä mitään, jos vauva ja itse on terveenä, mutta jos ei, niin pitää yrittää saada apua muualta. Tai en tiedä, pärjäättehän te yksinsynnyttäjätkin, niin turhaan kai mä vaan kitisen.

Jotenkin vain itse ajattelee, että tossa vaiheessa jotkut *** kisat on niin toisarvoiset kuin olla ja voi.
 
Heklan pikkuiselle voimia kasvamiseen että pääsee pian kotiutumaan.

Suvisku hienoa että hemppa oli noussut.
Voimia päänsäryn kanssa :hug:

jau mä en aio ostaa vauvalle toppapukua vaan tarpeentullen käytän sitä pakkauksen pukua vaikka onkin hurjan iso.
Huutonet on hyvä paikka katsella käytettyjä vaunuja.
Mä oon aina ostanut pinnasängynpatjan ihan vaan prismasta ja siihen sitten vielä sijauspatjan.

Tinttu78 tervetuloa mukaan kirjoittelemaan =)

pippa3 meillä on Brion kombi vm.2005 ja olen ollut niihin hurjan tyytyväinen.Ne on vieläkin tosi hyvässä kunnossa vaikka ovat olleet jo kahdella lapsella ja paljon on käytetty ja hyvin kestävät tämän kolmannenkin käytön.
Ja tuosta kaukalosta, kokemusta ei siitä vielä oo mut merkki on sen verran luotettava että sellainen meinattiin tälle kolmannelle hankkia=)

(.) Mä oon nyt vasta alkanut oksentamaan vaikka tänään poksuukin rv30.Joulun seutuun oksensin jo kerran ja hetken mietin jonkun pöpön mahdollisuutta ja tänään sitten toisen kerran kävin pyttyä halailemassa :x Joko syön liian vauhdilla tai liian isoja annoksia kun kaikki tulee ylös... no täytyy kokeilla syödä pienempää annosta ja vähän rauhallisemmin, jos se vaikka auttais.Huono olo kyllä häviää heti kun kaikki on tullut ylös.
Toissayönä kun sain tosi hyvin nukuttua niin jo oli paljon pirteämpi olo ja maailma hymyili, mut viime yönä taas luin joululahjakirjaa puoleenyöhön ja sitten heräsin vessaan ja yskimään niin että vaikka lapset herätti vasta puol ysi niin kyllä väsytti.
Mä ihan hämmästyin kun tajusin et tänään ois enään n.10viikkoa odotusta jäljellä ja sitten alkaa vauva-arki :heart:
Ajattelin jatkaa pikkuhiljaa noiden vauvanvaatteiden pesua ja paikoilleen laittoa=)

Metsätähti ja onnenjyvä rv30 :heart:
 
Omaa napaa.. Terveiset osastolta. Tulin päivystykseen viime yönä kun oli supistellu koko päivän sen verran reippaasti, vaikkakin suurimmaksi osaksi kivuttomasti. Lääkäri totes paikat pehmentyneeks ja kanava oli lyhentyny, mut sitä viel jäljellä. Nyt siis osastolla vuodelevossa, sain yöllä keuhkoja kypsyttämään piikin ja saan suun kautta supistuksia ehkäisevää lääkettä x3 vuorokaudessa. Saas nähä vaihtuuko vuosi täällä vai pääsenkö kotilepoon.. Toivottavasti tää menis ohi pian ja pähkinä pysyis mahassa viel monta viikkoa :)

hali87 & pähkinä 29+0
 
Huomenta päivää,

Neuvola oli tänään ja kaikki ok. Hemppa oli noussut 109->128, joten ei tarvitse enään päivittäin ottaa tablettia =) Verenpaine ok, pissa puhdas, sf mitta oli 28, 5cm. Kuulemma pikkasen korkea muttei mitenkään hälyttävästi. Epäili vauvan olevan pää alaspäin, syke 150.
Painoa tullut edelliseen käyntiin 1kg, joten en mä sitten ihan hirveesti olekkaan tainnut mässäillä. Nyt yhteensä siis joku 3,8kg tullut alkupainosta.
Tästä lähtien onkin sitten käynnit 2 viikon välein, 6 viikon päästä on lääkärikäynti. Aion kyllä luultavasti käydä yksityisellä joskus tossa 34-36 viikoilla. Ultralla kattois painoa ja semmosta.

Me ostettiin crescent diva yhdistelmävaunut musta/beige



ja maxi cosin kaukalo, mustana.



Mä yritin ettiä sitä tarvike listaa jossa oli vinkkeinä esim minkä verran kantsii ostaa 50-56cm vaatteita, en löytäny.

Tähän loppuun vielä päivän kysymys eli minkälainen on kevyttoppapuku? :ashamed:

Abello 30+1

Muoks. oho muutamaan kertaan tullut toi hali87 viesti.
Tsemppiä supisteluihin sinne :hug:
 
MLL
Tääläkin vietettiin yö osastolla.. Lähdettiin sunnuntaina reissuun, josta vissiin ärtyi sitten supitelemaan tosi reippaasti ja eilen oli jo niin kova huoli, että oli soitettava äitipolille. Sieltä kehottivat synnärille käyrille ja lähettiin sitten jo illaksi kotiin. Mut vähän yllätti, että jouduin jäämään yöksi, kun supistukset rauhoittui siihen käyrälle mentäessä niin, ettei niitä piirtynyt paperile yhtään ja ultratessa kaulaa oli reilu 3 cm ja paikat kiinni. No tänään pääsin kuiten kotiin hyvien uutisten kera, eipä näyttäisi poju vielä syntyvän. Sain jotain lääkettä, mitä pitää ottaa jos alkaa supistamaan ja kontrolli kahden viikon päähän. Pojulla oli paino arvio 1,5 kg. Nyt ei irtoa muuta kuin tämä omanapainen kirjoitus, jotenkin vähän vieläkin sekasin tosta sairaalareissusta =)

POKS! MLL :heart: 29+0
 
Moikka kaikille!

Tänään tulee hitusen pirteämpää tekstiäkin jo :D

Onko muilla niin et vauvalla on kausia jolloin on rauhallisempi, ja kausia jolloin saattaa möykätä tyyliin aamusta iltaa masussa?

Kiva....kävin katsoon tota masukuvat 20+ ketjua, ja valehtelematta mun maha taitaa olla kinderin vatsan kanssa samaa kokoa, ja käsittääkseni heille tulossa tuplat? |O :D

Päänsärkyä ollut tässä jo muutaman päivän sekä turvotuksia, luulenpa että ykkösen kanssa koettu raskausmyrkytys on taas totisinta totta. Harmittaa, sillä silloin jouduin makaamaan kolme viikkoa osastolla, nythän se ei ole edes mahdollista kun on kaksi hoidettavaa jo ennestään?

Mieli kuitenkin parempi, uuden vuoden vietämme kotosalla, räjäytellään raketit ja sitä rataa :wave:

Valmiina on nyt vauvalle vaatteet, vaunut sekä turvakaukalo, enää hankkimatta pinnis ja patja. :heart:
 
MLL Kuulostaapa niin tutulta, nim. viime yönä sairaalassa piipahtanut :/ Mitään ei piirtynyt enää sairaalassa, mutta siellä käytiin. Sain onneks ite päättää jäänkö yöksi vai en...

Eilen poksahti 29+0 ja täytyy sanoa, et sen kyllä huomas. Eilen iltapäivällä alko kovat kivut vatsassa. Kuulostelin niitä neljästä tonne 23 asti ja sit päätin soittaa sairaalaan, ku sai välillä olla ihan kaksin kerroin. No käskivät sitten käymään. Käyrillä oltiin vajaa puolisen tuntia, tehtiin ultra, sisätutkimus ja otettiin kokeita. Vauvalla kaikki ainakin tosi hyvin..mitä en kyllä epäillykään, niin aktiivista on ollu myllerrys nyt viimeiset viikot <3

Mut kyllä vähän säikäytti, kun en tosiaan toivo, että syntyis vielä. Tai mä toivoisin, mut vauvan kannalta se ei olis kaikkein paras. Kyselivät, et jäänkö sinne yöksi tarkkailuun, mutta kun mitään akuuttia vaaraa tai muuta ei ollu, niin halusin lähteä kotiin nukkumaan kunnolla. Eivät ole ainakaan vielä niistä verikokeista soittaneet eli varmaan niissäkään ei mitään vikaa tai syytä sitten löytynyt. Tänään ei oo enää kipuja tuntunut. Käskivät kyllä takaisin jos kivut palaavat.

Siellä yöllä istuessa (tai sen jälkeen vasta) tuli kyllä sellanen olo, että haluaisin jo hirveesti saada sen oman pienen nyytin syliin <3 Painottivat nyt vaan lepoa ja lääkäri sanoi, että tulis automaattisesti 2 viikkoa sairaslomaa jos olisin vielä töissä eli levon tärkeyttä kyl painotti. Nyt siis vaan makoillaan ja odotellaan vielä se kymmenisen viikkoa. Tuntuu ikuisuudelta, mut eiköhän se tässä nopeesti mene :) Tosiaan täälläkin paikat kiinni (3cm kanavaa) ja vauva voi mainiosti. Painoarvio 1440g.

Jos sais tänään ja huomenna levättyä, niin sitten vois uutta vuotta juhlia kuitenkin huoletta ;) Ei malttais vaan millään pysyä sängyssä :ashamed:

Jemppi & Aapo 29+1
 
Heh, mulla on kyllä isompi maha ku tossa kuvassa minkä laitoin , voikohan johtua siitä että ovat mukulat olleet jossain tietyssä asennossa ettei maha niin isona? :eek: Kun nyt tää on ihan jätti :D

Toisaalta, mulla oli kyllä esikoista odottaessa siihen asti mitä raskaus kesti niin siro maha mut esikoinen silti kasvoi käyrien mukaan masussa :)

Huomenna olisi ultra taas, näkee mitä massuun kuuluu ja vielä sekin että miltä mun paikat näyttää :eek: kääk!
 
Hei! Tahtoisin liittyä vielä mukaan. Kävin vilkaisemassa jo heinäkuussa että maaliskuisten pino oli jo olemassa, mutta olen jotenkin skeptikko että en silloin uskaltanut liittyä. Josko nytten sitten... :) (kun joku näytti jo synnyttäneenkin...)
Olen 2-v pojan äiskä. Toinen siis tulossa. La on 11.3 ja OYS:iin pitäis synnyttämään lähteä. Mitähän muuta mä nyt osaisin kertoa... Olen 29v... ja töissä olen vielä helmikuun alkuun asti. Tammikuun puolen välin ultraa odotellaan... :) Siinäpä nyt alkuun.
-Janiela 29+6-
 
Moikka, täältä neuvolakuulumisia!

rv 29+4 (27+5)
Paino 63,7 (64,1)
RR 111/66 (106/53)
Pissa -/- (-/-)
Hb 128 (127)
SF 26,5 (24,5)
Tarjonta rt (rt)
Syke 152 (160)
Liikkeet ++ (++)

Kaikki siis hyvin, paino oli tippunut suurinpiirtein viimekertaisen villapaidan verran :D Mä sanoin siitä jo viimeksi, mutta silti moittivat painon noususta! Ei joulumässäys kyllä näkynyt painossa! Raudan määrä vähennetään yhteet tabuun päivässä ja kahden viikon päästä ehkä jo siitäkin. Seuraava aiaka 13.1. ja varattiin tunnin aika, jotta voidaan puhua kunnolla kivunlievityksestä synnytyksessä. Mä kun tunnun stressaavan sitä vähän liikaa.

Tervetuloa uusille :flower: Meitä onkin jo aikasen iso joukko!

Marcelina mä ostin Emgesan-merkkistä magnesiumia ja se on auttanut. Sitä saa ottaa tarvittaessa 2kpl/pv ja sen olen joutunut ottamaan. Yritin vähentää yhteen ja se aiheutti kerran yössä suonenvetoon heräämiseen ja unohtaminen tarkoittaa koko yön kävelyä ja valvomista. Suolan syöntiäkään en voi vähentää, kun heti tulee kramppeja! Onneksi verenpaine on hallinnassa eikä turvotustakaan ole, joten ei ole ollut tarvetta suolan syöntiä vähentää.

Jaksamista kaikille supistuksista kärsiville :hug: pidetään peukkuja, että vauvelit saisivat vielä kasvaa masuissa! Muistakaa huilata!

Nyt takas töihin! Haleja kaikille!

NinaRinsessa ja Poikanen 29+4
 
Toivotaan että Halin vointi helpottaa :hug:
Oli muuten muutaman kerran tullukki tuo viesti :D

Tänne ei niin mitään.
Vauvan vaatteita aloin pyykkäämään. Makkari on niin kamalassa kunnossa kun olen vain mättäny kaikki vaatteet pinniksen päälle ja ne olivat siinä epämääräisenä kasana :ashamed:
Nyt alkaa näyttää jo kivemmalle. Ja onhan niitä pieniä vatteita ihan kiva vähän järjestellä :heart: Kuitenkin enää noin 10 viikkoa jäljellä! Tuntuu toisaalta lyhyeltä,mutta toisaalta niiiin pitkältä ajalta :whistle: Huomenna olis mun viimenen työpäivä! Sen jälkeen 1kk työttömänä ja äippäloma alkaa B)

Mysti 29+2
 
Niin ja rattaista ja turvaistuimesta pitikin vielä kommentoida.
Meillä on siis käytettynä ostetut abc:n yhdistelmät ja turvaistuimeksi sain ilmaiseksi serkultani britaxin hyväkuntoisen ja yhdellä lapsella olleen kaukalon! Britaxia olin muutenkin kaavaillut.
 
Apua :D puhelimella joudun kirjottamaan ja näköjään ei ihan onnistu. Toivottavasti ei tääki tuu sataan kertaan. Kaiken lisäks mulle ilmotti ettei sitä lähetetty.. Vointi oli jo parempi mut nyt alko taas supistelee kunnolla. En tiiä koska täältä kotiin pääsee.. Tänään vasta oon tajunnu et tää vauva voi oikeesti syntyä. Eikä meil oo sänkyä ja remontti kesken! Tosin joutuis vaavi varmaan jonkun aikaa olee sairaalassa ni ehtis laittaa kaiken kuntoon.. Mut toivottavasti ei tartteis vielä, kuukaus-pari sais kyl mennä viel.. Semmosta täällä. Nyt jännään kuin tän viestin käy..
 
Janielalle tervetuloa mukaan kirjoittamaan =)

Hali87 toivottavasti supistelut helpottais ja pääsisit vielä kotiin ennen kuin vauva syntyy :hug:

Moni muukin oli vieraillut osastolla/päivystyksessä, onneksi kaikki on ollut hyvin.

mysti mullakin noi vauvanvaatteet joita ei oo pesty on ensisängyn päällä kirjavana sekalaisena kasana ja pestyt on viikattuina lipaston päällä mihin ne pitäisi järjestellä.Aamupäivällä oisin niitä laitellut mut olo oli niin heikko (pyörrytti) että seisomisesta ei tahtonut tulla mitään joten luovutin ja menin sohvalle pötköttämään peiton alle kirjan kanssa.
 
Hui, anteeksi Hali, meni sun viesti aikaisemmin ihan ohitse :hug: Paljon jaksamista sinne ja toivotaan, ettei vauva syntyisi nyt vielä kuukauteen, pariin :heart: Monen aikaan olit eilen näytillä? Ei kai satuttu olemaan siellä samaan aikaan?? ;)
 
Hekla :flower: :heart: Onnea prinsessan johdosta! Aikamoinen yllätys oli huomata että täällä on jo joku synnyttänyt.

Täällähän on tapahtunu vaikka mitä kun en oo pariin päivään jaksanu tulla käymään. Itsellä on läinnä väsymys vaivannut. Lopetin sunnuntaiaamuna neljän yön valvomisen ja tänään tulin taas iltavuoroon, tänään on ollu jo vähän pirteämpi olo mut muut päivät on menny ihan torkkuessa tai nukkuessa. Tietysti sekin vaikuttaa et koulusta on nyt pari viikkoa lomaa niin yhtäkkiä huomaa miten väsyny sitä on.

Vaivoja väsymyksen lisäks on lähinnä käsien puutuminen, välillä herään monta kertaa yössä siihen että kädet on aivan puutuneet. Tietysti jos liian pitkään istuu/makaa samassa asennossa niin lonkissa tuntuu ikävältä. Heräsin yks yö viideltä enkä saanu enää unta, tuntu siltä et kun vaan olis pystyny mahallaan nukkumaan niin uni olis tullu heti.

Fantaihana 29+2
 
Kiitoksia vielä onnitteluista :flower:

Meille ei oikeastaan kuulu eilistä kummallisempaa. Syöminen ei huvittanut oikeen tänäänkään. Vähän suostui vaan syömään tissistä ja loput pullosta. :| Tyttö kakkas tänään vaipanvaihdon yhteydessä 3 kertaa pyllyn puhistuksen jälkeen B) On se jo aika epeli :D
Kotiin päin tullaan koko ajan! <3 Kaapista ei saa lämpöjä enään pienemmälle ja turhaan vaan hikoilee siellä. Päivän se vaan siellä oli :eek: (siis sen jälkeen kun joutui takaisin kaappiin)Huomenna voi jo päästä omaan sänkyyn :heart:

Mä nyt vaivaan teitä näillä kirjotuksilla, kuulunko mä enään edes tähän pinoon? :ashamed:
Muiden tekstejä ei paljon kerkeä lukemaan, ajatukset nyt ihan muissa asioissa.

Hekla & Nyytti 1vk :heart:
 
Glow
No eipä olla sen viisampia kun aiemminkaan täällä. Sama neuvolalääkäri kun ennenki :attn: tokas alkuun että "noh, mitäs nyt" sitä ei vois vähempää kiinnostaa |O Neuvolan terveydenhoitajakin hoitais lääkärin virkaa paremmin.

Kohdunsuu on pehmeä, mutta kiinni. Huh! se on positiivista.
Lääkärillä ei mitään ideaa mistä verinen vuoto tulee :eek: :headwall: onkohan se ihminen edes lääkäri???
Neuvolan th epäili että istukka ja/tai perätilassa oleva vauva painaa jotenkin :/
Vuoto taas loppunut, onneksi. Ei mulla suuremmin mitään kipuja ole ollut, aamulla vuoteli vielä vähän ja menkkamaita kipua oli mutta päivän mittaa lakkasi.

Pysy nyt vaan vauva vielä mahassa.... :heart:
 

Yhteistyössä