**Maaliskuun murut** Heinäkuussa

Nonna88 mä varmaan kokeilisin sun viikoilla jo doppleria! Luulen että samantyyppinen malli mullakin, ei siis mitään näyttöä, ei laske sykettä, sillä vaan kuunnellaan. Pyöreähkö muoto ja väriltään valkoinen/vaalean vihreä. Samanlaisia on ainakin vaaleanpunaisena olemassa.

Ikäerosta meille tulee eroa nyt laskettuna semmoiset 2 vuotta ja 3 kuukautta. Mies toivoi pidempää väliä, mutta kun tärppäsi heti niin minkäs teet :) Esikoista kun ehdittiin vuosi yrittämään niin ajateltiin aloittaa ajoissa tällä kertaa ;) Meille pidemmän ikäeron toivominen liittyi mun synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja uupumiseen, haluttiin hetki hengähtää ja miettiä miten edetä. Edelleen jännityksellä ja vähän kauhulla odotamme miten mulle käy, kun kakkonen syntyy.

).( Sain uuden oireen tänään, alkoi rintoja särkemään. Nyt siis alkaa olee kokonaisvaltaisen ällö olo kun vatsaa turvottaa, selkään sattuu ja rintoihin koskee. Onneksi olen säästynyt suurimmalta oksentelulta kuitenkin, lähinnä kärsin vaan oksettavasta olosta.

Arell ja Herne 6+3
 
Pahoittelut iitulle vielä tätäkin kautta :hug: Kyllä se pieni nyytti sinullekin vielä suodaan

Ikäeroista ja muutenkin iästä meillä tulee tasan kaksi vuotta ikäeroa lapsille. Ja pidän ihanteellisena 2-2,5v ikäeroa. Tämä mun mielipide :) Ja omasta iästä, itse koen olevani valmis äidiksi, olen 22v. Aina ollut muutenkin kypsä enkä mikään baari-ihminen vaan enemmänkin perhekeskeinen. Aina halunnut lapset nuorena. Ajatuksena on, että kaksi nyt ja toiset kaksi sitten kun esikoinen menee kouluun, samalla ikäerolla. Kaikilla ihmisillä on eri aikaan valmius tulla äidiksi, riippuu ihan siitä millainen on luonteeltaan. Ei kaikille sovi sama kuin toisille. En itse koe menettäväni paljonkaan kun mulla on lapsi. On mulla silti omaakin aikaa mistä pidän kiinni.

Kotidopplerista, mulla on tuo angelsound myös ja ekan kerran sain tässä raskaudessa sydänäänet kuuluviin rv 8+2 vaikka taaksepäin kallistunut kohtu. Tänään viimeksi kuuntelin myös ja ihanasti kuului <3 Että kokeilemaan vaan vaikka löytäminen haastavaa näin aikasin onkin!

Täällä ollut olo melko hyvä tänään vaikka ruokahaluttomuus vaivaa edelleen. Väsyttää nyt kans enemmän ja repäisykivut on lisääntyneet. Sit uutena mutta odotetettavissa olevana oireena tää huimaus joka johtuu matalasta verenpaineesta.

Sain muuten hirveen himon kirsikkatomaatteihin kun niitä äsken vetelin :D Nam!

Jenniii90 & pikkunen 9+3
 
Mulla ei juurikaan oireita oo, repäsykivut ja huimaus ainoot oireet, mutta en odotakaan pahemmin oireita kun ei noista meijän kahdesta lapsestakaan mitään muuta oo tullu.

Meillä esikon ja kuopuksen ikäero 1v5kk ja meille se oli ihan huippu, esikoinen ei osannu olla mustis ollenkaan ja sopeutu tosi hyvin kuopuksen syntymään. Kertaakaan en oo ollu väsyny vaikka ihmiset kauhistelikin meijän pientä ikäeroa ja mikä ärsyttävintä monet ammattilaisetkin kysy että oliko raskaus vahinko!! Nyt jos kaikki menee hyvin niin kuopuksen ja vauvan ikäeroks tulee 2v9kk.

Mullakin oli tuo kotidoppleri aikasemmissa raskauksissa ja kuopuksesta ekan kerran kuuntelin rv 9+ ja kuulu hyvin, doppleri hukkunu, mutta onneks siskolla on joten tarvii lainata siltä ja vähän aikasemmin kokeilla josko kuuluis jotain.

Mun pitäis soittaa ja varata np-ultraa mut en oo jotenkaan "uskaltanu" ku oon ajatellu et sit jos varaan sen niin kuitenkin menee kesken ja sit joutuu perumaan koko ajan. Jotenkin olis niin vaikee uskoo että meillä vois taas käydä niin hyvä tuuri että raskaus kestäis loppuun asti, kun ei tähän mennessä oo vielä ollu yhtäkään keskenmenoo (voi miten toivonkaan ettei tarvis sitä ikinä kokee...)
 
Anu84 Voi olla ettei Knyte ehdi enää ennen kuun vaihtumista päivittää tietoja, joten uuteen pinoon sitten päivittelen. (Jos saan sen kasattua :LOL:) Sama tieto muillekin jotka on juuri laitelleet uutta infoa!!

Siitä tulikin mieleen että osaako joku neuvoa näin netin välityksellä kuinka lisään kuvan pinon ekaan kommenttiin?

Arell avuton :headwall: :)
 
Iitulle halaus :hug: On niin kurjia uutisia nämä.

Täällä on puhuttu autoista ja ikäeroista. Meillä hankitaan uusi auto keväällä, kun tuohon nykyiseen coupeeseen en tahdo alkaa lastenistuinta änkemään, vaan kaipaan ihan kunnon neli- tai mieluiten viisiovista mallia!
Meillä tulee toivottavasti tälle esikoiselle sisarus parin kolmen vuoden päästä. Ite oon esikoinen ja sisarukset on 7 ja 9 vuotta mua nuorempia, joten niistä ei oo ollu mulle lapsuudessa kauheesti seuraa, oikeastaan päinvastoin! :rolleyes: Oon myöski muutaman vuoden nuorempi kuin oma äitini esikoiden saadessaan, mutta tämä luonnollisesti tuntuu meille oikealta hetkeltä kaikkia muita elämän suuria sunnitelmia ajatellen, vaikka mulla ei periaatteessa olisikaan mitä sitä vastaan, että musta tulisi äiti vasta päälle kolmekymppisenä.

Oloista sen verran, että pahoinvointi on ihan mahdotonta! En oo vielä kertaakaan oksentanu, mutta oon miettiny, että helpottaisko se oloa? En tykkää oksentamisesta, mutta varmaan pystyisin itteni siihen pakottamaan, jos tietäisin sen helpottavan oloa :confused: Töissäolosta ei olon takia meinaa tulla mitään kun on superkiireinen työ, jossa pitää juosta ja nostella.. En tiedä, saako raskauspahoinvoinnista sairauslomaa, jos ei oksentele ja oo muuten huonossa kunnossa. Töissä ei kyllä oo tarvinnu kauheen paljon olla, kun oon neljättä viikkoa sairauslomalla. Kaks päivää oon tainnu kuukauden aikana käyny tekemässä. Mulla on edelleen virtsatietulehdus, joka on tosi kivulias :s Tuntuu myöskin, että antibiootit vaan lisää tätä pahoinvointia ja väsymystä, vaikka saattaahan se johtua viikkojen lisääntymisestäkin.

Jottei tästä tulis nyt pelkkä valitusvirsi, niin hehkutan ja jännään huomista neuvolaa ja ultraa! Samoin tuntuu kyllä sairastamisesta huolimatta olo tosi onnekkaalta ja onnelliselta :)

Ihania odotuspäiviä ja hyviä vointeja teille, kanssaodottajat! :)

audree ja herne 8+1
 
Helou kaikille tasapuolisesti :)

Ikäero ja ikäasiaan meil tosiaan nuo murut on syntyneet 1v.5kk ikäerolla ja oli kyl itelle tosi raskasta.meillä lapset ovat olleet(ovat vieläki) tosi huonoja nukkumaan, joten olin tosi väsyny.
nyt jos kaikki menis hyvin niin neiti kerkeis täyttää 5vuotta ja tuo pienempiki ois himppusen vajaa 4vuotta.
Mikä passais tähän elämän vaiheeseen tosi kivasti:) iteki oon ollu29ku sain tuon ensimmäisen ja nyt oon siis 33v. Ite olin nuorempana kova menemään enkä ois voinu kuvitella lapsia itelle lapsia ku tuolloin lähempänä 30veenä. Mut jokaisella sopii niin eri.

Kotidopplerista
onko sitä vaikia käyttää?tai siis ite tuntuis et jos laittaisin niin sekoisin jos en saiskaan sykkeitä aina kuuluviin.

sitte taas kunnon vuodatus tätä omaa tilannetta...sori!
mä sain täks päiväksi jo sen ultran noitten vuotejen takia. eka teki sisätutkimuksen,jonka jälkeen sano et mulla ei näyty kohtu sisältä vuotavan vaan enemmänkin on verestävä ulkoapäin. kohtu oli myös hyvin kiinni. siinä olikin sitten ne hyvät asiat. sitten ultras ja löysi kaks pussia,jotka vois olla sikiöpusseja.toisesta löysi sitten ehkä pienen pienen elämän alun. mut mittaili ja sanoi, et ois vaan ehkä jotain 6viikkoa.mulla siis omien laskuejn mukaan jo +8viikkoa. otti myös papakokeen, ku mulla on ollu jonkin verran solumuutoksia. ja lisäks vielä laitto verikokeeseen, jossa otettiin pieniveren kuva sekä raskaushormonipitoisuun. niistä saan jo varmaan huomenna tulokset. kontrolliultran sain viikon päähän perjantaille.voi olla aika piiiiiiiiiiiiiitkä aika odottaa sitä!
sain saikkua tän ja huomisen päivän, ku hiukan meinaa kupoli kuitenkin hajota vaik soonki kokoa ajan yrittänyt ajatella positiivisesti. miehelle sanoin,et sainpahan ainaki puoltoista viikkoa vielä lisäaikaa olla raskaana. paitsi jos vuodot ja kivut lisääntyvät.

Onko kellään muulla kokemusta, että kierto ois ollu säännöllinen mut sitte ois ultrattu jopa kaks viikkoa myöhemmäks? ite nyt oon sata varma,ettei kummassakaan sikiöpussista löydy eloa sillo puolentoista viikon päästä...

sori omanapasuus...
 
Moikka!

Iitu :hug:

Ikäerosta täällä puhuttiin. Meidän pojat ovat sit noin 1v 10kk kun tää vauva syntyy (jos vaan kaikki menee hyvin...) Meillä olis sitten 3 alle 2 vuotiasta, saa nähdä miten arki sujuu :) Olin itse 25v kun sain pojat, oma äitini oli suunnilleen saman ikäinen ku synnytti mut.

).( Oireita ei näy missään, ei edes pahoinvointia eikä rintojen kipuakaan. En muista milloin ne oireet tuli edellisessä raskaudessa, mut se oli aika helppo kun ei ollut lähes yhtään oireita kuin vaan alussa. Mut loppuraskaudessa oli hirvittävät liitoskivut, eipä ihme ku odotin kaksosia ja maha oli todella jätti. Oon 156 senttinen eli aika lyhyt :D Mutta tiedän olevani EHKÄ raskaana koska menkkoja ei näy (ne tulevat yleensä ajallaan) ja tekee koko ajan mieli kaikkea makeaa... :D

Meillä on vw golf farmari ja se menee tietysti vaihtoon, eihän siihen taakse mahdu kaksi turvaistuinta ja kaukalo. Harmi ku tykkään siitä autosta, mut toivottavasti seuraava auto on yhtä hyvä.

Ai niin, tänään sain ajan neuvolaan 23.8. Siihen on hirmuisen pitkä aika... ei oikein malta odottaa ultraan asti, joka on varmaan syyskuussa. :)

malendra 5+5
 
Iitulle tsempit! Olen ollut tuossa tilanteessa, se on kurja, mutta toivoa on, vaikkei siltä juuri nyt tuntuisi.

Mä tilasin viime pe sen dopplerin, kun sain neuvolakäynnistä jonkinlaisen ahdistuksen. Ei ole vielä tullut, mutta aion kyllä kokeilla. Enkä usko, että ahdistun, jos en saa kuuluville, koska muistan kyllä, ettei tytöstä saatu pitkään aikaan neuvolassakaan kuulumaan. Näen sen niin, etää jos saan ne kuuluville, niin voin olla vähemmän huolissani. Ehkä mun huoli johtuu siitäkin, ettei mulla ole enää oikeastaan mitään raskauteen viittaavia oireita. Ainoastaan rinnat arat ja en kestä nälkää. Niin, ja se turvotus. Jaksan tosi hyvin, kuntosalilla käydessä ei tunnu missään, pahoinvointi hävinnyt täysin :O Ja varhaisultraan en mene periaatteestakaan.

Kaksi työpäivää, sitten loma! Ja kohta sitä ollaan taas uudella viikollakin.
Sydäntähti 9+5
 
Jännä miten tuossakin on eroja että neuvolassa kuunnellaan sydänääniä noin varhaseen. En ainakaan muista että esikon kanssa olis ennen np-ultraa ees yritetty kuunnella, siksi itsekin aikoinaan dopplerin tilasin ja muistaakseni 10-11 viikoilla sain kuulumaan :) Tosin huomasin että kaupungin sisälläkin on eroja, itse en käynyt kertaakaan lääkärineuvolassa kun tuttuni kävi kahdesti eikä hänelläkään mitään komplikaatioita ollut. Kun kysyin asiasta, siihen ei osattu vastata. Luulenpa että johtuu resurssipulasta..
 
kaarina80 loistojuttu jos vuoto oli vaaratonta. Kävitkö julkisella vai yksityisellä? Itselläni kanssa tiputteluita on, ei siteeseen asti mutta joka vessareissulla löytyy. Olen miettinyt tuota miehen osuutta asiaan kun sitä verekkyyttä kait asia pahentaa. Sanoivatko siitä mitään?
 
Olen pahoillani Iitu:hug:

Itse en aio hankkia doppleria, stressiä vois pukata, eikä kyllä ole aikaa kuunnella, nukahdan heti. Ymmärrän kyllä, että se helpottaa ja luo turvallisuutta. Raskaus on kuitenkin olotila, jonka etenemiseen on itse hankala vaikuttaa, muuta kuin terveelliset elämäntavat:)

Lasten ikäeroista tyttö pian 15v ja sitten poika 13v, heidän ikäero on 1v8kk, ihan on soppeli ikäero. Sitten olikin lähes 13 v välissä ja nuorimmainen on nyt 4kk. Hänen ja vauva ikäeroksi tulee n. 1v...en paljon mieti, miten kiirreelliseksi elämä muuttuu. Olen ajatellut, että kyllä sitä selviää, tilanteen mukaan mennään ja onhan teillä kaksosiakin ja siitä olette selvinneet.

Auton hankintaa ei varmaankaan harkita, jos ollaan koko komppania liikenteessä tulevaisuudessa, niin sitten mennään kahdella autolla.

Syöttekö foolihappoa? Sitä suositellaan käyettävän, mutta itse en ole aikasemmin syönyt ja tässä mietin, että pitäskö hakea.

OivaAino 6+0
 
Hei taas kaikille!
Olen tässä nyt lähinnä vain taustaillut ja viettänyt hiljaiseloa, kun en oikein tiedä mitä sitä kirjoittelisi kun oireet loistavat taas poissaolollaan.. Muutaman päivän oli ällötystä mutta nyt taas monta päivää täysin oireetonta. Onko muita kenellä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN oireita? Ilman positiivista testiä en edes tietäisi olevani raskaana ja TAAS epäilys nostanut päätään olenko oikeasti? Ultraan ei ole mahdollista mennä kun tämä kotihoidontuki on sen verran pieni ja laskut ja ruuatkin pitää siitä maksaa...

Foolihappoa olen syönyt plussasta lähtien ja lisäksi syön tuon Piimax purkin pois ja ostan sitten niitä raskausajan vitamiineja missä foolihappo on jo mukana.

Ikäeroista olitte jutelleet ja meille tulee n. 1v8kk eroa esikoiseen. Itse olisin halunnut pienemmänkin ikäeron ja mies puolestaan isomman :) ehkä tämä sitten oli hyvä kompromissi meille :)

Sekopo ja MiniMe 7+1
 
Mää aloin syömään jo heti kun raskautta alettiin yrittämään niin multi-tabsin raskausvitamiineja, niissä on mm toi foolihappo joka on tosi tärkee tässä alussa varsinkin. Oon kaikissa raskauksissa syöny tuota samaa.

Meillä on puoli vuotta sitten ostettu auto, sillon mies oli vielä sitä mieltä että meijän lapsiluku on tässä joten kokoo ei mietitty, mutta ollaan sen verran jo kokeiltu että takapenkille saadaan kaks istuinta ja turvakaukalo tai tarvittaessa voi edestä ottaa turvatyynyn pois päältä ja turvakaukalo siihen ja mää takapenkille. Ja on meillä sitten onneks kaks autoo, että niinkin pääsee jos kaikki ollaan liikenteessä yhtäaikaa. Ja miehen tuntien ei meillä mikään auto paria vuotta pitempää oo kun se pitää jo päivittää uudempaan. Meillä on kodin vaihto kyllä ajankohtanen. Toisaalta ollaan jo vajaa vuosi kateltu omakotitaloja ettei tää toivottavasti tuleva kolmonen sen asunnon vaihdon syy oo. Tosin ei tunnu olevan hirveesti meijän kriteereille sopivia omakotitaloja, joten varmasti tässä vielä asutaan kun vauva syntyy.

sekopo ei kannata oireettomuutta huolehtia, mulla kahdessa ekassa raskaudessa ei oikeesti mitään oireita näin alussa ja kaks tervettä tyttöö syntyny. Toisella kertaa olin jo 3 kuulla ennenkuin sain edes tietää olevani raskaana
 
Viimeksi muokattu:
kaarina80 Mulla on vähän vastaavaa kokemusta. Siis tuosta, että on säännöllinen kierto, mutta sitten onkin pienempi alkio ultrassa..
Toisen lapsen syntymän jälkeen kerkesi olla kahet menkat ja ne tuli just ajallaan. Kierto 30pv. Ajattelin, että imetyksen takia kierto yhtäkkiä heittikin, kp41 tein positiivisen raskaustestin, ekassa ultrassa paljastu, että alkio on 11pv pienempi, eli ei ois aiemmin raskaustestissäkään voinu näkyä.
Ja nyt tämä neljäs raskaus sitten.. Kierto on ollu säännöllinen 30pv, jostain syystä ovulaatio onkin tällä kierrolla ollu 19pv myöhässä ja plussasin kp47. Menkkojen mukaan la ois 25.2. omien laskujen mukaan 15.3. Ja sitä mennään tarkistamaan ultraan viikon päästä.

En oo minäkään hirveesti jaksanu kirjotella, jotenkin tuntuu niin työläältä! :D Luen kyllä päivittäin toisten kuulumiset.. En vaan jaksa kommentoida. Oon kyllä hieno keskustelija! :D :D :D

Noista seuloista jaksaisin vielä kommentoida, että jos ei osallistu niihin, niin sillon ei myöskään ole np-ultraa vaan tavallinen ultra, jossa ei tuota turvotusta mitata. Samoin ei ole rakenneultraa, vaan tavallinen ultra viikon24 jälkeen.

En sitten tiedä millä tavalla ultrat eroavat toisistaan, näin vaan ymmärsin terkan puheista. Minä ainakin haluan ite tietää, jos mahdollisesti jotain voikin olla vialla. Kerkee rauhassa sulatella ja valmistautua plus, että sairaalassa osataan varautua vastasyntyneen kiireelliseenkin hoitoon heti syntymän jälkeen. Tai laittaavat synnyttämäänkin jo semmoseen paikkaan missä vastasyntynyttä voidaan heti hoitaa.

Ikäeroista Kakkosen ja kolmosen välissä on 1v5kk enkä oo sitä ikinä kokenu liian raskaaksi. Luulen, että hirveen paljon on kiinni omasta asenteesta, sekä lasten luonteesta. Se nyt vaan on semmosta jonkun aikaa ja koko ajan helpottaa, kun lapset kasvaa :) Jostain on pakko tinkiä ja meillä se (valitettavasti?) on ollu siivous :D Olen viikot yksin lasten kanssa, kun mies on reissutöissä, onneksi lapset pitää kiireisenä, ei jaksa murehtia. Nyt tulee kolmisen vuotta vauvan ja kolmosen välille, aiemmin ei tärpänny..

Minisunin Mama-vitamiinia syön, sekä lactolady karpalo+maitohappobakteeria. audree Minullahan on myös riesana jatkuvat vtit. Lactoladyn alotin ennen joulua ja on vtit harventuneet puoleen jo sen aikana, nyt sain toukokuussa myös estolääkityksen, sen jälkeen ei oo tulehusta ollu. Jei! :D Ja nyt raskauden aikana neuvolassa seurataan tarkempaan, pissat tutkitaan kerran kuussa :)
 
Nopea päivitys ennen töihin lähtöä. Toivottavasti tuli kaikki jotka halusivat listalle. Ja pahoittelut iitulle, toivotaan, että pian tärppää uudelleen. Oma napaa kirjoitan myöhemmin kun on aikaa enempi.
 
Mä varasin sen varhaisultran kummiski,on huomenna 15:40.. Pirun kallista,90e ainakin mutta haluan tietää mikä on meniniki masussa. Tänään ollu paljon jomottelua mahalla,nännit kipeet ja pientä etomista eli eilisestä on oireet palanneet..
On kyllä ihmeen tiukassa yksityiselle ajat,vissiin muutkin haluaa käydä kun ei kunta tarjoo varhaisultraa,mikä musta on aika tyhmää. Mun mielestä ois enempi kuin paikallaan edes tarjota mahista käydä rv 7+ ekassa ultrassa varmistumassa että raskaus on oikeessa paikassa jne. Musta ois kauheeta elää np-ultraan asti luulossa että kaikki on ok ja sit jos paljastuuki joku tuulimuna tms.. Kaikkeehan voi tapahtua,vaikka ultrassa löytyiski sikiö sykkeineen oikeessa paikassa.

Doppleri
mulla siis löytyy ja raskauskeijusta vaaleenpunanen angelsounds laite.
Esikoisesta löysin äänet rv 10 alkaen.


Foolihappoo käytän eli syön multivita raskaus ja imetys-vitskuja,alotin jo vähä ennen plussaa. Multitabsin raskausplussaa käytin esikoisesta.


Mutta eipä kai tässä tämän kummempia tällä erää!


-Tipetsu ja onneli rv 7+2-
 
Vitamiineista , syön minisunin raskaus-vitamiineja ja edellisessä raskaudessa multi-vitan, sama asia mut vähän kait hintaeroa, ja juurikin eritoten ton foolihapon takia :)

Oireettomuudesta , mullakaan ei ekassa ollut MITÄÄN oireita, maha vaan kasvo :D Joten ei huolta, ole vain onnellinen jos niitä ei ole :) Nyt sitten senkin edestä..

Ikäerosta , meille tulee 1v 5kk, kassotaan mimmonen hulina tulee.. :p En koe kuitenkaan ettenkö pärjäisi :)

Ultrista , tuli vaan mieleen voisko kunnallista puoltakin miten helposti "huijata". Itsellä kun ei OIKEASTI ollut hajua edellisten menkkojen alkamisesta (oli aikamoista hulinaa sillon elämä, enkä ees kiinnittäny johonki menkkoihin paljon huomiota), parin viikon sisään arvioin ne, niin heti tarjos aikaa ultraan että tarkastaa ikä, mutta sielläkään ei osattu sanoa kuin "7-8+jtn viikkoa, hankala sanoa.." Eli jos vähän huijaa eikä olevinaan tiedä menkkojen alkamisaikaa, niin periaatteessahan pääsisi kunnallisenkin kautta.. :D Mutta kukaanhan ei tietenkään silleen huijaa, tietenkään ei... :D
 
Heiiih,naiset!!! Onko teillä tuntunu nyt tai aiemmissa raskauksissa pidempi aikaista jomotusta mahalla?!
Mulla nyt tänään tuntunu menkkajomotusta ehkä 3,5h putkeen..Ei oo kovinkaan kova kipu mutta silleen jomottaa että sen huomaa. Ei menkkakipujen voimakkuutta mutta kummiskin..
Mulla kun on endometrioosi ja esikoisen sektiossa huomattiin kiinnikkeitä kohdussa,niin voiskohan niistä jopa johtua..? Vähä kyllä on koko ajan tunne että menkat alkais,vuoto hulahtais minä hetkenä hyvänsä..
Noh,huomenna kai olen jo tähän aikaan viisaampi..
 
Noin, nyt olis ultra varattu ensi viikolle :)
Laskujen mukaan olisi tuolloin 7+2. Hintaa tulee varmaan noin 150€, mutta itse haluan tietää onko siellä elämää mahdollisimman pian. Ne turhat toiveet ja odotukset jää ehkä sitten vähemmälle, jos kaikki ei olekaan kunnossa ja tiedon saa nyt.

Oireita löytyy kyllä vaikka muille jakaa. Rinnoista se alkoi, kovin kipeäksi menivät. Sitten tuli huimaus ja yleinen voimattomuus, pienikin liikkuminen pisti puuskuttamaan ihan tosissaan. Ja olen sentään urheillut aina ja paljon! Syke myös nousee lenkillä todella helposti ja vaihdoinkin nyt vähäksi aikaa juoksun ihan kävelyyn. Silloin tällöin on ihan pienen pientä jomottelua, sellaista menkkakivun tyyppistä juilintaa alavatsalla. Ja jos syöminen venyy, niin sitten alkaa etoa ja yököttää. Väsymystä on myös ja pinna on niin kireä, että siitä saa kaikki osansa... :ashamed:
 
Iitulle pahoittelut ja tsempit!

Mä vähän hämmennyin tosta uudesta ketjusta, kunnes tajusin, että kuukausi vaihtuu. Ihan hassua, et kesä on kohta ohi, illat pimenee ja syksy kolkuttelee ovella. Ei haluais millään päästää kesää pois hyppysistään.

Pakko hehkuttaa, pääsen ensi viikolla ultraan. Huippua, kun saa vähän tietoon että missä mennään, silloin olis kasassa 7+2. Soitin hormoni-ja lapsettomuuspolille, kun mulla olis ollu aika parin vkonpäästä uuteen yritykseen huurunenien kanssa, mutta kävikin sitten näin omin päin raskautuminen (oli sillä miehelläkin osuutta asiaan). Kertoivat, että lapsettomuushoitoraskauden jälkeen itsekseen raskautuvat ovat edelleen heidän asiakkaitaan ja näitä äitejä tarkkaillaan vielä ja ehdotti sitä ultraa mulle, että nähdään että raskaus on alkanut normaalisti. Olin tosi huojentunut! Maksaa se mulle poliklinikkakäyntimaksun, mutta on se halvempi kun meidän yksityinen 90€+tstomaksut.

Vitamiineistä: apua, mä en ole syönyt vielä mitään... Piti sitten taas katsella kun hoidot alkaa, mut kaikki kävikin näin odottamatta. Mulla olis tavallisia MultiVitaPlus-tabletteja, onkohan niissä tarpeeksi foolihappoa? Purkin mukaan sitä on 400 ug:tä/tbl.

Ikäero: meidän tytöt ehtis just täyttää 3 vuotta, ennen mahdollista uutta tulokasta. Halusin, että tytöt on tarpeeksi vanhoja, että pystyn hoitaan siinä sivussa myös vauvan ja söin tähän asti pillereitä varmuuden vuoksi, vaikken uskonutkaan tulevani normaalilla tavalla raskaaksi. Kaksi kiertoa ehti olla luomukiertoa, ennen kuin kolmannet jäivät tulematta. Meidän tytöt ei ole olleet mitenkään vaivattomat lapset ja alun 4kk koliikki oli aika raskas. Siitä varmaan johtui, että tytöt halus aina huomiota ja syliin kun olivat tottuneet että ekat kuukaudet aina heijattiin ja kanneskeltiin.

Oireet: mun oireet tuntuu menevän tasesti sykleittäin. Eka tulee mahan nipsasut ja vihlasut ja sen jälkeen huono olo ja sitten taas pari päivää ei mitään oireita ja sitten taas alkaa mahan vihlonnat. Ne hiljaset päivät on kyllä niitä piinaavia. Ainoastaan kova väsy ja ainainen nälkä tuntuu olevan jokapäiväistä. Mutta kaksosraskaudessa olin kyllä paljon, paljon väsyneempi.

Nyt miellä tytöt on tulossa kipeiksi (nuhaa) ja korvatulehduksia odotellessa...
 
BigMomma me näköjään menään tasan samoilla viikoilla sinne ultraan :)

Ja mun oireisiin on tullut myös ihan hirveän kireä pinna... Tätä en edellisessa raskaudessa huomannut lainkaan, mutta nyt menee hermot sekunnissa ja ihan tyhmistä asioista. Olin eilen illakin niin kiukkunen kun tajusin, että lapset on tulossa kipeiksi...
 

Yhteistyössä