Maaliskuun muruset 2012

Donna: Mä olen syönyt tota raskaus ajan Multitabsia siitä saakka kun alettiin yrittämään ja ei se mulla ainakaan ole väsymystä poistanut. Sitä en tietenkään voi sanoa, olisinko väsyneempi ilman niitä, kun olen niitä koko ajan syönyt. Mulla ei ole kyllä mikään muu auttanut väsymykseen kuin kahvi, ihan normi tilassakaan.

Emmuska: Voimia koirasta luopumiseen. Itse jouduin saattamaan edellisen koirani viimeiselle matkalleen vain viisi vuotiaana. Nyt siitä on jo neljä vuotta aikaa, mutta välillä nousee silti kyyneleet silmiin rakasta ystävää muistellessa. Toisaalta rankinta oli tehdä se päätös (jota siis eläinlääkäri ja koirapsykologi suosittelivat) toisen tuskistaan päästämisestä. Hoitivat kaiken todella hienosti ja kauniisti. Helpotus oli suuri kun lähdimme kotiin, vaikka ikävä kaihersi sydäntä.

ON:
Täällä oli tosi heikko olo aamulla ennen kuin sain syötyä aamiaista, mutta syöminen helpotti. Eilen paha olo aaltoili koko illan. Se on jännä miten se tulee ja menee, kestäen vain hetken kerrallaan :x

Sipsunen & SV 6+5
 
Moi nopeasti töistä ultrakuulumisia!
Kävin Kuopiossa Ultramammoilla, ihana palvelu!
Ultrassa löytyi heti pikkuinen, sydän sykki ja kaikki kunnossa, ihanaa!

Kun kerroin että edellisessä raskaudessa (poika 3/2008) minulle kehittyi vakava raskausmyrkytys loppuraskaudesta, niin lääkäri ultrasi saantien istukan virtaukset, tarkasti munasarjat, vatsaontelon ja kien mahdollisen.
Lisäksi sain paljon vinkkejä ja lohtua ja neuvoja! Ihana kokemus!
Maksoi 87 €, siitä saan vielä KELA-korvauksen jälkikäteen.
Sain mukaan paljon kuvia pienenstä ihmisestä, munasarjoista ja istukan virtauksista.

Ihanaa !
Ja viikot ultrtan mukaan pienemmät , el nyt tasan 7+0.
Huomenna eka neuvola, pääsen kuulema edelisen myrkytyksen takia erikoisseurantaan, vaikka nyt kaikki näyttikin hyvältä!

Tsemppiä kaikille ja pahoittelut Sintulle :hug:

Nyt tämä tuntuuu niin todelliselta ja oikealta!

Kellukka ja pienokainen 7+0
 
maalismamma: turvoksissa mun maha ainakin on. Näyttää melkein samalta kuin esikoisesta rv 12 paikkeilla ja silloinkin mun mielestä maha tuli tosi nopeasti näkyviin. Johtunee varmaan mun ruumiinrakenteesta. Miehelle just aamulla totesin näyttäväni keskivartalo lihavalta. Mies vaan totesi, että "mitä väliä, kannat sitä masuasi ylpeänä ja tietäen olevasi raskaana":heart:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Mulla ainakin on jo kunnon pömppis =) Saapi olla varuillaan ja mietityttää että huomaakohan joku. Pittää vähän aikaa vielä yrittää "piilotella"
Käytiin viikonloppuna rippijuhlissa ja siellä ihmiset jo kyseli että "koskas sitä toista aletaan tekemään" pisti pikkusen punastuttamaan... huh onneksi toivottavasti ei kukaan huomannu.

Jenni ja pikkuinen kakkonen
 
HUOMENTAAAAAAAAAAA!
Järkyttävällä tahdilla tätä tekstiä tulee tänne! Ihanaa!

Oireettomuudesta: Mulla ei ole vielä oireita oikeastaan ollenkaan, kiukkunen oon aina välillä ja väsymys on järkytävää. Vielä ei ainakaan pelota koska esikoisestakin alkoi oireet vasta lähempänä viikkoa 7. Mull aon siis vielä vähän päälle viikko armon aikaa. :D Oon nyt yrittäny tehä kaikkea mitä en sitten luultavasti pysty tehä (mä siis olen varautunu että pahoinvointi ja pyörrytys kaataa mut sängyn pohjalle niin ku viimeksiki), leikannu nurtsin ja ollu tuolla kasvimaalla ahkerasti (eilen kävin kukkavarkaissa sellasella tontilla josta talo palo pari vuotta sitten ja hirveen huono omatunto on nyt :D, nyt se on kaupungin omistuksessa se tontti kuiteski ni aattelin ettei ketää haittaa jos haen pari kukkaa sieltä niityn keskeltä).
Mutta siis ellei ole viikkoon 7 mennessä alkanu pahoinvointi ni varmaan huolestun, koitan kuitenki varata sille viikolle varhaisultran ni siel sit näkee onko kaikki kunnossa.

Sonsku: Multa on ihan menny ohi sun raskaushistoria? siis tarkotan tota enkelivauva juttua ja viikkoa 24.. :/ Vai kirjottelitko jotain ihan alussa, mä kun tulin tänne vasta viikko sit enkä oo saanu kahlattua kaikkia viestejä läpi.

Eksynyt_enkeli: Tsemppiä kertomiseen! Mä kannatan mahd.nopee kertomista, uskon että tulee vaikeammaks mitä pitemmälle raskaus etenee kun on tollaset syyt.. :)
Mulla silleen kyllä vähän sama tilanne, mutta tiedän että äiti ei suuttuis, mä vaan kyllästyin kuuntelee sen "Poika joutuu sit hoitoon jos alat voimaan pahoin" virsiä ja päätin vähän pitää sitä jännityksessä, noin joka toinen päivä se kyl kysyy oonko paksuna, eli taitaa jo arvata. :D

Mariaja: mitä sä teet työkses? Jos joku kysyy jotain ni esität vaan loukkaantunutta ja sanot että "kiva ku muutki huomaa että on herkut maistunu".. :D

Sintu: Voi ei :( Jaksamisia! :hug:

Olive: Mulla vihloo vasemmalta puolelta jos nousen ylös nopee tai jotain muuta vastaavaa. Iteki oon miettiny onko normaalia..

pikkumökö sullahan on "mukava" ultraaja ollut! :D Jumankekka tossa tilantees ei varmaan tie pitäskö itkee vai nauraa.. :D Mutta onnea joka tapauksessa sykkeestä!

Tea: Tänne vaan jäät. Mä oon käyny kurkkii sitä helmikuisten pinoa ja on kyl tosi hiljasta.

Emmuska: Voimia koiran kanssa! Tiedän tasan miltä tuntuu, meidän koira vasta 2 ja puoli vuotta ja sama vaiva ja ensi talvena nukutetaan ikiuneen aika varmasti. Talvet on aina huonoja meidän sessellä. Me käytiin aluks akupunktiossa sen kanssa (lääkäri ehdotti että kokeiltas vielä sellasta) ja se autto vähäks aikaa, mutta ei tarpeeks. Meidän koira ei jatuvasti lääkkeitä syö ja onki tosi vaikee arvioida koska on kipee ja koska sitä vaan laiskottaa.. :D
Nyt on ollu tosi vaikeeta ku se pelkää hirveesti ukkosta ja nyt on ukkostanu, no joka tapauksessa vaikka pari päivää on jo ollu ukkostamatta ni tää hyppii vielki pitkin seiniä, tai siis ei suostu yksin olee ulkona oikeastaan ollenkaan.
Meillä kävi niin että eka mun äidin koira alko pelkää ukkosta, sit seuraavana kesänä meijän vanhempi koira ja nyt tänä kesänä tää nuorempi. Että ketuttaa..

Donna: Ootko puhunu lääkärin kanssa tosta panadolista? Mun poika on sairastanu korvatulehduksia ja viimeks korvalääkäri nosti panadolannostutsta vähäsen ku sano että panadol on tosi tehokas, mutta jos antaa liian vähän ni ei auta yhtään. Ja siis että joillain ei vaan auta just se ohje-annostus vaan tarttee sen vähäsen enempi.
jaksamisia! Meilläkin tehään poskihampaita nyt.

Kellukka: paljon paljon onnea ultrakuulumisista!

Sipsunen: Ihana mies sulla! ihana kommentti toi "kannat sitä ylpeänä" :)

On: Mä olen varmastiin pimennossa lauantaihin saakka. Veli tulee perheensä kanssa kylään tänään ja on pe iltaan/lauantaihin saakka täällä. En uskalla tulla tänne etten paljasta itseäni. :)
 
Jaksamisia sintulle :hug:!!!
Täällä tyhjeni kohtu muutama päivä sitten ja kaksoset siellä kohdussa makoili, lääkärin mukaan toinen olisi menehtynyt aikaisemmin.
Pahoinvointi helpotti vasta eilen, et aika paljon niitä hormoneita ollut veressä.
elämä alkaa jo hymyilemään ja koitan nyt vaan keskittyä itseni hoitamiseen.
varmaan tulen tänne välillä hyppimään ja seuraamaan teidän odotusta (ei meinaan tee yhtään pahaa,olen sinut menetyksen kanssa) sillä on mukavaa nähdä mitä teistä pullahtaa :), poika vai tyttö.
ihanaa odotusta ja toivottavasti pahoinvoinnit alkavat kohta helpottamaan.:heart:
 
Onnea Kellukka hyvistä ultrakuulumisista :)

Maha on kyllä ISO. Eilen sanoin miehelle että kato nyt tätä kun pömpöttää tälleen, niin sekin sano että ei kyllä jää arvailun varaan että oot raskaana... Kyllähän tää aikamoinen pömppö on, saman kokonen ku ekasta oli puol välissä raskautta :D Kauhulla odotan millaseks tää vielä paisuu.

jende 7+4
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Pikkuviikinki: Mukava kuulla, että voit tilanteeseen nähden hyvin. Hyvää jatkoa sinulle ja käy vaan meitä täällä kurkkimassa jos jaksat ja haluat :)

Jos nyt alkaisi laittamaan paikkoja kuntoon, kun sisko lapsineen tulee puolilta päivin kyläilemään...
 
Hei

Voimia Sintulle :(


Ultrakuulumisia: Sikiö on oikeassa paikassa ja vastaa viikkoja 5+5, eli niinkuin epäilinkin että on hedelmöittynyt kierron loppuvaiheessa. Sykettä ei pystytty katsomaan, mutta lääkäri totesi, että todennäköisesti kaikki ok.

Kaduttaa, että otin miehen mukaan. Ei oikein pystynyt kätkemään pettymystään, että kaikki olikin hyv in. :headwall:
 
Tämä tyttö on käväs taas sitten ultrassa :) Kuulimme sydän äänet!!! Ihana, mikä tunne! Siellä pikkuinen pumppas menemään uuden elämänsä alkua :heart:
Viimeviikosta oltiin kasvettu 2,5 kertaiseksi, vastasi täysin viikkoja. Nyt pienen koko oli 5,6mm, viime viikolla oli 2,2mm.
Tänään ensimmäisen kerran olen tuntenut nippailua alavatsassa. Gynekologini totesi, että todellakin kuuluu asiaan, sillä nyt pikkuinen ihme alkaa kasvamaan ja tehdä tilaa itselleen :) Odotettavissa on voimakkaita repäisykipuja...
Voi tätä onnen tunnetta :heart:

PIKKUVIIKINKI Olet ollut myös minun mielessäni, miehelleni kerroin tarinasi, sillä se jotenkin niin kosketti! Ihana kuulla, että voit kaiken kokemasi jälkeen hyvin! Voimia koko perheelle :) Ja jos käy niin, että pieni elämä saa uuden alkunsa tässä piakkoin, niin tuut sitten kyllä meidän pinoon takas :D

Sati & Wonder 6+3
 
Susanna85: Taustalla siis kohdunkaulan heikkous. Pikkuisen enkelipojan synnytin tästä syystä helmikuussa rv 18+5 kun lääkärit ei tähän mukamas osanneet varautua (vaikka siis ko ongelma tiedossa jo oli). Pitkä ja ikävä juttu ja jälkiseuraamuksia puidaan edelleen sairaalan kanssa.
Nyt sitten kohdunkaulalle laitettan tukiompeleet rv 12-14. Huomenna ensimmäinen käynti äitipolilla jossa suunnitellaan raskauden hoito ja sitten olen taas ehkäpä asiassa vähän viisaampi itsekkin.
Tukilankoihin itsessään liittyy jo paljon riskejä, mutta se on päivän selvää, että ilman niitä on turha haaveilla kovin pitkälle johtaneeseen raskauteen.
 
Hei!

PIKKUVIIKINKI
Kiva kuulla ja kyllä se siitä helpottaakin pikkuhiljaa!

Ihana kun alkaa tulla jo ultrakuulumisia.
Täällä ens vkolla neuvola ja kieltämättä oon ihan paskat housussa sen kaa...

MAHA
Joo pötsi on ja tottahan se alussa on sitä turvotusta,mutta on se jo aamsutaki sellanen pömppö.. Pitää koittaa jaksaa laitella puhelimesta kuvat koneelle niin sitten laitan tänne eilis illan mahakuvan kun oli ihan oikee pömppis kyllä =D
Mutta päätin että en aio peitellä. Tätä on niin toivottu että nyt se saa näkyä jos on kerran näkyäkseen! Jos menee kesken niin sitten ei maha mitään. Oli jo viimekski tosi selvä vauvamaha kunnes sitten se hävis...

Paha olo jatkuu aamusta iltaan ja tää väsy on ihan kamalaa...Huolia on edelleen velipojan takia... Narsistivaimo kun uhkailee kaikenlaista ja yrittää kaikin tavoin liata hänen maineen ja syyllistää kaikkeen ihan olemattomaan... Ihan kamala tilanne ja kokemuksesta tiedän että narsistista on vaikea päästä eroon..

No kävin piristämässä itteäni kollegalla ja leikattiin takatukka pois.. Sellanen "Beckham polkka".
Se on ollut aiemminkin ja kun joku aika sitten kuvia kattelin niin tuli hinku saaha taas =D

Nyt mentävä nukutteleen pienin ja sitte keräileen marjoja..

Vaavimasu ja Nasu 8+1 tai 2?
 
PIKKUVIIKINKI Ihana kuulla sinusta! Tulehan jatkossakin meitä moikkaileen :wave:

Donna81 Tsemppiä ja voimia!! Kyllä ne hampaat sieltä tulee ja elämä voittaa :)

Maha Mulla pitäis ilmeisesti olla taaksepäin kallistunut kohtu, mutta joko olen niin turvonnut tai sitten tämä on jo oikeaa raskausmahaa! Ei nääs jää mitään arvailujen varaan jos minut tuntee. Ulkopuolisille saatan näyttää tavalliselta pyöreältä tytöltä :) maalismamma eli paino ei ainakaan ole laskussa :) Pelottaa jo neuvolan vaaka..

Vitamiinit Olen nyt pari viikkoa syönyt multivita raskaus ja imetys. Tarviiko mitään muuta?

Emmuska Voimia koiran kanssa.. Voin vain kuvitella jos joutuisin itse luopumaan 4v sakemannistani :(

Kellukka Melinda_77 Sati Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! :heart:

ON Ultrassa käyty! :heart: Kohdussa kölletteli pieni katkarapu/maapähkinä, jonka sydän läpätti sitten niin vimmatusti :heart: Ääniä ei kuunneltu. Pieni vastasi viikkoja 8+5 eli aika lähelle meni omia laskujani kun tänään mun mukaan olis 8+4. Katkis oli 2,5cm pitkä, isäänsä tullu kun niin hujoppi :) Oli meillä itkussa pidättelemistä :) Mies sanoikin lähtiessä lääkärille, että jännä paikka tämä OYS kun melkeen aina saa lähteä tippa linssissä (Mieheni on siis vuoden kulkenut siellä syöpähoidoissa, nyt parantunut)

rakastunut kn & katkis-murunen 8+5
 
Sintulle isot pahoittelut, tosi kurjaa..

Aikamoinen ultrausreissu ollu sulla pikkumökö.. melko törkeetä meininkiä. Mut positiivista, että kaikki oli kuitenkin hyvin :)

Tea84: Pysy nyt ihmeessä mukana. Eihän sitä tiedä millon kenekäkin vauva syntyy. Osalla tammikuussa, toisilla helmikuussa ja vikoilla villahousuilla vasta pitkällä huhtikuussakin. Itsekin olin viimeksi huhtikuisten pinossa (esikoisesta siis) ja pika kuitenkin syntyi maaliskuussa.. ei täällä niin tarkkoja olla :)

Mulla on menny ihan ohi, kun ootte jutellu tosta panadolista raskausaikana.. ettei oliskaan turvallista? Oliko siitä joku tutkimus vai? Mulla oli tosiaan tossa pari viikkoa sitten takaperin sellanen monen nivelen tulehdus, joka veti mut ihan sairaala/sänkykuntoon. Olin niin kipeä, etten päässy sängystä itse ylös ja taju meinas lähteä kun yritti kääntää kylkeä. Mulle sanottiin sillon sairaalassa että 3-4g panadolia on ihan turvallista ottaa raskausaikanakin. Jouduin pahimpina päivinä alussa ottamaan ton 4grammaa. Jos siitä oli joku linkki yms. niin olisin kiitollinen, jos joku sen vois vielä linkittää mulle.. en jaksa käydä kaikkia sivuja enää uudelleen läpi :) Nyt siis voin jo ihan hyvin, enkä ole lääkkeitä joutunut kohta viikkoon syömään ollenkaan. Jei!

Kiva kuulla, että PIKKUVIIKINKI voi hyvin tilanteeseen nähden..

Oma napaa hieman: Olo on pääosin aika karmea.. en ole vielä kertaakaan kyllä kunnolla oksentanut, mutta koko ajan yököttää ja mitään ei tee mieli. Pitää pakottaa itsensä syömään ettei tuu vielä pahempi olo. Ja ihan sama kun esikoisesta, hampaiden harjaus on ihan kamalaa. joka kerta pitää yökkiä. Ja väsy on ihan kamala. Ei jaksais mitään tehdä.. töissä käyminen on kun tervassa tarpois eteenpäin. Ei huvittais yhtään mikään. Oon vaan ihan loppu.

Meillä on vielä muutto tulossa ens kuun lopussa ja nyt hullu remppaaminen meneillään uudella asunnolla. Mies on siellä siis yötä myöten ja itsekin oon ollu siellä illat ja tehnyt mitä nyt tolta vintiöltä saa tehtyä. Sit on ollu vielä pakko hoitaa seuraavan päivän ruuat sun muut valmiiks illalla, kun siskontyttö (14v) on hoitamassa poikaa meillä päivät. Saavat sit vaan lämmitettyä ruuat mikrossa. Saa sit lapsenlikka keskittyä vain ja ainoastaan poikaan. Hulinaa siis on, eikä se varmaan tästä mihinkään helpotu ennenkun joskus syksyllä kun tavarat on paikallaan uudessa kodissa. Välillä en edes muista olevani raskaana.. (niinä hyvinä hetkinä kun ei ole paha olo). ja tää aika menee niiiin paljon nopeemmin kun viime kerralla.

Kai tässä pitäis vielä jatkaa työntekoa.. ihan tappotylsää kun on niin hiljaistakin.


Nappi ja taimi 7+5
 
Moi!

Eihän täältä malta pysyä poissa.
Töissä on sikakuuma ja väsyttää! Ei huvittaisi yhtään!

Kn071 Minäkin nappailen MultiTabs raskaus & imetys-vitamiineja ja myös kalaöljykapseleta (e-epa & dha). Samoja söin edellisessä raskaudessa ja niitä myös eilinen ultralääkäri suositteli.
Tai sanoi: " Syö kalaöljykapseleita, C-. B-ja D-vitamiinia ja muuutenkin terveellisesti. Liiku rauhallisesti, lepäile, älä stressaa ja älä anna painon nousta 8 kiloa enempää.. Ja älä syö salmiakkia äläkä ota kovia löylyjä. " Siinä siis ohjeet, miten vältetään raskausmyrkytys.. Mutta toisaalta, jos se on tullakseen, niin ei auta vaikka päälläni seisoisin. Joo.
Olen siis valmiiksi hieman ylipainoinen. pituus 168 cm ja painoa 75 kg, painoindeksi 26,5...
Eli ei saisi paino nousta sitten paljon mitään.. Tuntuu että nyt jo on noussut. Plääh!
Huomenna neuvola ja vaaka, sielläpä nähdään!

Edellisessä raskaudessa painoin 8 kg vähemmän alussa ja juoksin täyden maratonin 9 raskausviikolla, joten olin todella hyvässä kunnossa, mutta myrkytyin silti.. Jotenkin en jaksa ottaa stressiä nyt tästä painosta. Tissit ainakin painavat 5 kiloa enemmän kuin ennen :) ;)

Joo. Anteeksi vain tämä oma napa. Tällaisia mietin täällä.
Painonhallintaa helpottanee se, etten halua syödä mitään epäterveellistä. Himottaa vain kaikki tuore ja raikas!

Hyviä vointeja kaikille!
:) Kellukka ja pikkuinen 7+0
 
Minäki oon miettiny tuota tukan värjäystä.. Tummat hiukset mulla on, et ei sillai haittaa vaikkei värjäis olleskaan. Kaikki sanoo vähän eriä ni ei tiedä sitte onko se turvallista vai ei :/ Sanokaahan muutki mitä mieltä ootte?
 
Ite lopetin värjäämisen jo ennen plussaa normiväreillä ja siirryin hennaan, sitä on punaisena, mustana ja ruskeana. Nuo normivärit kumminkin sisältää ppd:tä, elohopeaa jne. ja 60% noista aineista (ja ylipäänsä mitä iholle laittaa) imeytyy verenkiertoon.
Tuo oli toistaiseksi viimeinen vaihe minkä muutin. Ruoka on nykyään luomua, ei mitään e-koodeja ja makeutusaineita Yök, pesuaineet kotona etikkaa,sitruunaa ja soodaa ja nyt väritkin noita luonnollisia. Ja ihan itsenikin takia. Miun mielestä on aika varomatonta sanoa, että tein näin ja näin ja terveitä lapsia tuli, eihän kaikki heti vaikuta, ja kaikkea kun ei silmällä näe. Elämme kuitenkin melkoisen kemikaalicoktailin keskellä.
Tämä miun mielipide.
 
  • Tykkää
Reactions: Kellukka ja -ruska-
Sveitsissä on hiusten värjäys raskauden aikana täysin kiellettyä. Kuulemma päänahka on sen verran ohutta materiaalia, että päästää helposti vääriä kemikaaleja raskauden aikana äidin kehoon. Tiedä sitten todellisuutta, onko todellisia tutkimustuloksia oikeasti saatu koskaan ??
Itse aion välttää parhaani mukaan joka tapauksessa voimakkaiden aineiden käyttöä ainakin näin alkuraskaudessa. Olen sen verran kuitenkin "taikauskoinen", että ei mulle tarvi kuin kerran sanoa jotain suhteellisen hyvin perusteltua, niin uskon sen :LOL:
 

Yhteistyössä