Maaliskuun Muruset 2012 *Helmikuussa*

Onnea vauvansa jo saaneille!! Tuntuu hurjalle että oikeasti aletaan olla jo vähitellen jakautumassa mekin :)

Vauvan tarvikkeista: Meillä vaunut, kaukalo, rattaat kaukalolle :), sitteri, pinnasänky, patja, hoitopöytä, kehto odottelemassa vaan esillelaittoa. Nyt vievät yhden huoneen kokonaan. Miten pieni ihminen voikin täyttää kodin tavaroillaan jo ennen syntymäänsä :) Tänään kävin ostamassa hoitoalusen sekä pinnasuojat pinnikseen. Aikaisemmin olen jo hankkinut vaippoja (kahta ekaa kokoa), puhdistuspyyhkeitä, navanpuhdistuspuikkoja ja pieniä pyyhkeitä pyllypesuille. Vauvan pienimmät vaatteet on pestynä ja silitettynä kaapissa. Vielä puuttuu navanputsausaine sekä rasvat. Rasvoja en meinannut muuta hankkia kuin bepanthenin ja jonkun kevyen perusvoiteen, esim. humektan. Mitään öljyä en valmiiksi meinannut ostaa. Perunajauhot on muuten ihan hyviä vaippaihottumahiertymiin myös. Mitään talkkia en siis vielä osta.
Itselleni olen ostanut valmiiksi liivinsuojia ja kuukautissiteitä, ettei tarvitse miestä laittaa sitten asialle ihmettelemään ;)

Sairaalakassi: Olen hankkinut hyväntuoksuiset shampoon, hoitoaineen ja pesuaineen BodyShopista. Vauvan kotiutumisvaatteet on jo päätetty sekä omat vaihtovaatteet on myös mietitty. Yhden oman tutin steriloin sitten lähempänä lähtöä mukaan. Mitään eväitä en ajatellut pakata. Kännykän laturi pitää muistaa mukaan myös.. Suurin ongelma tässä sairaalakassi-asiassa nyt yllättäen onkin itse sairaalakassi!! Sitä ei ole, enkä näy löytävän mieluisaa... Tyypillistä minulle, että kun saan jonkun vision asiasta, niin en näköjään kykene kompromissiin. Haluaisin jonkun nahkaisen urheilukassin, esim Puma tai Adidas, jolle olisi sitten myöhemmin käyttöä salikassina, jonka hankinta olisi edessä myös. Värilläkin on väliä, sen tulee olla musta. Luulisi että tuon löytäisi ihan helposti, mutta eipä vaan löytynytkään. Kaikki kaupungin urheiluliikkeet ja marketit on kierretty ja sopivankokoista oikeanmerkkistä ja-väristä ei tullut vastaan. Netistäkään en sitä oikeaa löydä!! Päädyn varmaan viskaamaan kamat prisman pussiin :headwall:

Ed. synnytykset: Molemmat alkoivat vesien menolla ja heti siitä alkavilla supistuksilla. Eka kesti 7h ja toinen 4h. Ekassa ehdin saada epiduraalin, josta koin suuren avun olevan, tokassa en ehtinyt saada mitään kivunlievityksiä. Mukavat tunnelmat jäi molemmista. Kaksi edellistä ovat siis jo 11 ja 9-vuotiaat. Pitkän välin vuoksi tämä kolmas synnytyshän voi olla sitten ihan mitä vaan :) Vähän on alkanut jo mietityttää kaikki se kipu ja epävarmuus joka synnytykseen liittyy.

Mukavaa pakkaspäivän jatkoa masutoverit! Taidan pistää nenää senverran ulos että käyn vastassa kolmasluokkalaista, joka pääsee koulusta ihan just :)

N+H 33+2
 
Taas on yksi neuvola takana..ja varmaan vielä monta edessä! :headwall:

Viikot: 37+2 (36+2)
paino: +1500g (+750)
Turvotus: + (+)
RR: 122/74 (112/78)
Pissa: puhdas (puhdas)
SF: 33cm (33cm)
Tarjonta: RT (RT)
Syke: 140+ (+)
Liikkeet: + (+)

Joten samalla kaavalla menee kuin esikoinen, eli olettaisin menevän yliaikaiseksi tämänkin. Esikoinen syntyi 40+6 ja sanoinkin neuvolan tädille et maaliskuun alkuun taidan lyllertää vatsani kanssa.. Olo on kyllä tosi tukala jo, mutta ei auta! Juurikaan ei ole laskeutunut eikä ole vielä kiinnittynytkään, ainut mikä kielii lähestyvästä synnytyksestä (tai sen toiveista) on lantion kivut ja häpyluun kipu. Pikkuhiljaa painaa jo oikeaan suuntaan.

Turvotuksesta kysyin, kun se on vaivannut toispuoleisesti, että voi hyvinkin tehdä niin. Ei tarvitse sen kummemmin huolestua, ilmeisesti vauvan pää painaa johonkin niin että turvotus on välillä vain esim. toisessa jalassa.

Joten näihin kuviin ja tunnelmiin..taidan lähtä moppaan lattioita! :mad:

Tea ja J-poika 37+2:heart:
 
Moikkelis taas!

Tulipalopakkasista ehkä selvitty :D nyt on enää -25 jee! Maanantaina kävi jo alle -10 ja luntahan sitä tuli varmaan 5 metriä...noo eiku jotain 10-20cm varmaan =)

Maanantaina oli myös neuvolakäynti mulla ja siellä hommat hyvin, hemo oli jopa noussut 116---> 122! ja verenpainetta käski ruveta kotona seuraamaan, kun mulla on tuo alapaine semmonen murheenkryyni kun meinaa olla korkialla...ainaki neuvolan mittauksessa.. Painoa oli tullut lisää itelle ja nyt paukku ennnen kokemattomat kymmenluvut rikki :whistle: mutta ei paniikkia :LOL: jospa sitä sitten sais poiskin ainaki nämä raskauskilot..
Kaverin syke mahassa oli nyt jotain 156 kun möykkäsi koko ajan, muuten on aina ollut nukkumassa kun sydänääniä on kuunneltu ja syke on ollut silloin jotain 130 luokkaa..
Sain ajan synnytystapaultraan joka on 20.2 rv 36+5 (kun esikoinen syntyi lopuksi imukupilla niin sen takia vissiinki) sisätutkimusta ei tehä, ultrataan vaan. Ennen ultraa käyrälle puoleksi tunniksi makaamaan syke+supistukset siinä katotaan.

Kirskis: Meillä oli esikoisella kylpyöljynä Ceridalia, kun nlatäti suositteli, siis ihan vähän lorautettiin kylpyveteen. Iho oli kyllä muutenki hyvä vauvana esikoisella että ei sen takia käytetty että huono iho olis ollu.
Pyllynhoitoon pottujauhoja!

Rintapumppu: Esikoisesta vielä tallessa joku käsikäyttöinen, ostin sen kun tultiin kotiin vauvan kanssa, en ostanu etukäteen, kun ei tiedä että tarviiko sitä ollenkaan. =)

Koti: Ei todellakaan ole vielä vauvaa varten valmis...hoitopöytä kokoomatta, pinnasänky autotallissa (vauva nukkuu kyllä äp-laatikossa ensi kuukaudet joka on siinä pinnasängyssä, ei se laatikkokaan ole vielä nukkumakunnossa), turvakaukalo on mummolassa, vaunut on pesemättä ja se koppa on kans mummolassa...nin ja makkari on vailla uutta järjestystä...nou hätä :saint:

Niin ja tänään poksahti rv 35+0 ja äippäloma alkoi!!! JOspa sitä saa nuo rästihommat tehyksi nyt kun virallisesti on lomalla :whistle:

Että tämmöstä...palaillaan taas asiaan !
Mukavaa loppu odotusta kaikille massukoille!!

terkuin hille+jamppa 35+0 hhhuiiiiii ;)
 
nyt olen pikkuhiljaa aloittanut sairaalakassin pakkaamisen. kotiutumisvaatteet olen laittanut valmiiksi ja kännykänlaturin (pystyi hyvin laittaa kun niitä löytyy useampikin). vielä pitäisi ostaa hygienia tarvikkeet mut ainakin tärkeimmät löytyy jo kassista mihin ei voi luottaa et mies osais tuoda ne oikeat!

kauhee väsymyspäivä ollut tänään ja poika kun on jo joutunut olee pari päivää flunssan takia sisällä nii se on oikein känkkis tuulella.

huomenna taas neuvola päivä. tuskin sielläkään tulee mitään erikoista.

rasvoista ihan perusvoidetta, käytän pienokaiseen.esim. novalan, nyt tarttui kyl kaupan hyllyltä liberon perusvoide mukaan. pyllyn punoitukseen bebanthenia ja just sitä perunajauhoa, esikoisen aikaan olin ostanut sinkkivoidetta, sekin on ihan hyvä ihon ärsytykseen mut jonkun verran jäi käyttämättä nii loput meni roskikseen, eli hyvin pärjää ilmankin. talkkia en ole ikinä käyttänyt ja öljyä hankin myös esikoiselle mut muksusta tuli nii pluikas ettei sitä edes pystynyt käsittelee, etten tykännyt siitä.

pepper& mussukka 37+1
 
Huomenet täältäkin!

Ja heti ekana suuren suuret onnittelut Sonskulle vauvasta!! Ois kiva jos jaksaisit täälläkin puolen käydä kertoilemassa kuulumisia! Ja miten baby wipe teillä asiat sujuu?

Ei nukuta, näin unta mun läksiäisistä, jotka on tänään. Jännitän jotenkin tosi paljon, kun en enää palaa tuonne työpaikkaan ja oon järkky itkupilli, tiedän etten voi pidättää kyyneleitä ja se hävettää mua. Vaikka en oikeesti ees jää hirveesti kaipaamaan tuota paikkaa, mutta se tilanne, kun kaikki tuijottaa mua ja pomo kehuu maasta taivaaseen. Ahdistus.. Sen takia en varmaan saanut ees nukuttua ja keikun nyt hereillä. Muutenkin ollut nukkumisen kanssa ongelmia, kun esikoinen on ihan surkea nukkumaan, mua on tosissaan alkanut pelottaa et miten selviän kahden kanssa. Et jos kumpikaan ei nuku..

Vauvan tavarat.. Kaikki alkaa olla paikoillaan, niitä vaunuja vielä mietin.. Eilen koottiin hoitopöytä ja sänky, mies kävi ostaa vaipat jo aiemmin. Sairaalakassia en oo vielä miettinyt, otan mukaan samat tavarat mitä aina jos oon joutunut sairaalaan. Pari kirjaa, vaatteita, liivinsuojia, imetysliivit, karkkia, kameran. Mies saa tuoda loput tullessaan jos tarvitsen jotain.

Mua on ruvennut vaivaamaan älytön pahoinvointi aamupäivisin!! Siis aivan järkyttävää oloa, tosi vaikea on ollut töissä. Toissa yönä närästi niin paljon et piti nukkua istuallaan, mulla oli sama ruokavalio kun sulla hepuhi, pizzaa ja kokista ja siihen päälle vielä appelsiinimehua niin a vot!

Odottelen lääkärin soittoa sektioajasta, sen piti soittaa jo eilen, ärsyttää kun se ei sit soittanutkaan. Vauva on mittausten mukaan juuri ja juuri alakäyrällä, nyt mietitään et leikataanko se jo rv 37 vai sittenkin 38, et onko sen parempi kasvaa sisällä vai ulkona. Itse alan olla sitä mieltä et otetaan vaan pois kasvamaan, toisaalta mietin et onko vauva tosi väsynyt (kun on pienikin) ja onnistuuko imetys.

Vähänhän tuo supistelee tässä samalla, no eipä haittaa.

Toivottavasti nyt vaan selviäisin niistä läksiäisistä..

Viola ja pikkuinen rv 36+3
 
neuvola kuulumisia.
paino oli jopa 200g vähemmän kuin viimeksi:p 72.2kg, sf-mitta pysyi samassa lukemassa kuin viimeksi 34, pää on melkein kiinnittynyt, enää hivenen liikkuu sivusuunnassa, jotain positiivista!:) sydänäänet oli+143 paikkeilla, varmaan oli rauhoittunut kun koko matkan sinne jaksoi möngerrellä. eipä siel juuri muuta ollut... kyselin mielenkiinnosta et koska aletaan suunnitella käynnistystä jos ei tästä ala mitään kuulua nii vasta joskus vk.41+5 saa vasta lähetteen äitiyspoliklinikalle ja sieltä katsotaan tilanne, et hyvin menis tonne vk:lle 42, hui! toivottovasti ei tää nii kauan viihdy tuolla!:O

semmosta tällä hetkellä.

pepper& mussukka 37+2
 
PERÄTILASSA EDELLEEN ja nyt vaan jännitetään kääntyneekö....,
onkos perätilasta kokemuksia ja koska on yritetty kääntämistä ??

Sairaalakamppeita en ole katsonut, mutta lähinnä hammasharjan ja huulirasvan pakkailen, rintasuojia...
EHDOTTOMASTI mukaan HARTSPORT taikka joku muu PALAUTUS juoma taikka patukka =) =)

punis 34+5
 
Kävin eilen kampaajalla ja nyt kehtaa lähteä vaikka synnyttämään ;) Samalla reissulla kävin kapoilla ja hankin vielä muutamia vauvan vaatteita, kävin apteekista loput tarvittavat ja ostin tytölle vähän "tuliaisia". Reissu saikin aikaan muutamia hitusen kipeääkin ottavia suppareita ja illalla tunsin muutenkin tunsin kaupoilla ravaamisen nahoissani. On se vaan niin, että tässä vaiheessa musta ei ole enää pyörimään tuntitolkulla kaupungilla.

Huomenna alkaa äitiysloma! Joskaan se ei vaikuta millään lailla mihinkään muuhun kuin tilillä näkyviin numeroihin, kotiäitinä kun olen. Sen sanan loma voi siis unohtaa :D

Vauvan ihon hoitoon olen käyttänyt ihan perusvoiteita. Nyt tuli ostettua Apobasea, jonka olen kokenut hyväksi. Talkkiakin (Natusan) meiltä löytyy tuolta kaapista, samoin sinkkivoidetta. Kylpyveteen laitettiin tippa/pari öljyä (Libero kassin mukana tullut pullo) esikoisen ollessa ihan vauva, mutta kannattaa tosiaan huomioida, että se tekee vauvasta liukkaan kuin saippua. Tuota öljyä on vieläkin jäljellä ja varmaan taas tulee uusi pullo sen kassin mukana. Eli sitä en aio hankkia. Enemmän olen tykännyt käyttää Natusanin first touch bath pesunestettä jos olen jotain veteen lisännyt. Vauvan pikkupesuihin hoitopöydällä olen käyttänyt apteekista saatavia haavataitoksia (Mesoft tai vastaava). Niitä oli kätevä kastaa lämpimään veteen mm. silmiä (esikoisella oli aluksi ahtaat kyynelkanavat), kasvoja ja vartaloakin pestessä ja olivat pehmeitä.

Vielä pitäisi päästä käymään Ikeassa hakemassa niitä lasten osastolta saatavia pikkupyyhkeitä pyllypyyhkeiksi ja muutamia petivaatteita niin vauvalle kuin esikoisellekin. Mies asentaa tuohon lipastoon hoitotason viikonloppuna ja sitten odotellaankin enää vain vauvaa :)

Sairaalakassiin olen laittanut vasta "ne tärkeimmät" eli salmiakit :D Loput kamat nakkaan sinne sitten kun lähtö tulee.

Punakaneli: Toivottavasti vauva kääntyy vielä itsekseen oikein päin.

Pahoinvointia mullakin. Joskin sitähän on ollut pitkin matkaa, ettei sinänsä ole uutta.

Nyt jos menisi hetkeksi nukkumaan, kun tyttökin nukahti. Ärsyttää kun ulkona on liikaa pakkasta ulkoilua ajatellen ja kerhoonkaan ei ole asiaa kun ollaan molemmat ja etenkin minä, niin räkäisiä.

Ei ole mikään mieltä ylentävin yhdistelmä tämä loppuraskaus, räkätauti, pakkaset ja vilkas 1,5vee jaloissa pyörimässä ja kämppää "uusiksi järjestämässä".

Sipsunen & pikkusisko 34+6 (Huomenna poksuu taas viikot. Hurjaa!)
 
Sipsunen Täällä ollaan ihan samoissa tunnelmissa, mulle tuli eilen räkätauti ja tuntu et kaikki voimat oli poissa ja piti silti jaksaa vähä kahtoo tuon esikoisen 1v7kk perään.. Tänään onneks vähän parempi päivä jo vaikka pää täynnä räkää onkii, mut jaksaa vähä paremmin jo tehäkin jotain.
Parempi kai se on sairastella nyt flunssa alta nii synnytyksen koittaessa toivoa sopii et ollaan terveitä. :)

Vauvan ihonhoito Meillä on purkkia ja purnukkaa jälellä esikoisen jäljiltä, ei niitä niin paljoo tullu käytettyä ja saatiin jos jonkiilaista näyte purkkiakin et niistä riittää tälle tulevallekin ens alkuun ja varmaan taas ainakin liberolaukusta saa jotain tökötti purkkeja taas. :)

Tällä hetkellä taitaa puuttua enää vaipat ja vanhoihin pulloihin uudet tuttiosat. Patjansuojuksenkin tänään hankin kauppareissulla.

mine88 ja juniori 24+2
 
Ei ole mikään mieltä ylentävin yhdistelmä tämä loppuraskaus, räkätauti, pakkaset ja vilkas 1,5vee jaloissa pyörimässä ja kämppää "uusiksi järjestämässä". sama vika täällä. täysin samat mietteet.. voisin lisätä tuohon vaan sen että poika on itekin flunssassa vaan ei näytähidastavan yhtään tahtia !!

pakkasin aamulla sairaalakassia valmiiksi,laittelin vaan ne tavarat joita en enää tarvii jne.. ja onneks sinne sairaalaan saa tuotua sit jos jotain unohdin ! =D esikoiselle pitäs se reppu pakata jos joutuukin lähtä yökylään,eikä kukaan pääse tänne..


muuten olo on aika tukala,kuuma kokoajan,alapää vihloo ja supistelee.. alhaalla kauhee paine ja turvottaa.. plää :/

huomenna neuvolalääkäri ja saa tietää onko jotain muutoksia kohdunsuulla tapahtunu.. TOIVON että edes jotain..


sunniee ja vv 36+2
 
Jospa itsestäänkin täällä välillä ilmoittelisi, kun oon vain lukenu muiden juttuja.

Vauvan tavarat on valmiina, vähän on vielä vaatteita pesämättä, ensi viikolla ajattelin loputkin pestä ja silittää tarpeen mukaan. Lakana, peppupyyhkeet ja harsot olen jo pessy ja silittänyt.

Vauvalle ei ole tällä hetkellä kuin pesuainetta ja perunajauhetta peppuun,jos tarve. Siskoni käytti noita hoitotuotteita vasta viimeviikolla ekaa kertaa 3kk ikäiselle tytölleen. Oli saanut liberon hoitoöljystä (jonka saa sairaalasta, siinä kassissa) aivan kamalan allergia reaktion. :( Vaippoja on kahta ensimmäistä kokoa ja peppupyyhkeitä myös.

Itsellä myös meneillään flunssa, ja yö nukkumiset on jääny vähille,kun nuha ja kurkkukipu tuntuu olevan pahimmillaan aina öisin.


Muuten olen voinut tosi hyvin ja viimeviikolla tein oikein suursiivouksen kotona, selkä kyllä kiitteli sen jälkeen. Tänäänkin imuroin ja pyyhin pölyjä, liekö pesänrakennusviettiä vai sitä, että tylsistyn kotona :D

Olen stressannut tässä vauvan nimeä jo hetken, ei tunnu löytyvän sopivaa,joka sopisi kummallekkin. :)


Jjulia + vauva 34+2
 
Iloisia uutisia ilmoittelemassa, pikkumiehellä mennyt kaikki kerrassaan hyvin, valohoidossa tosin oli muutaman päivän pienen kellastumisen vuoksi, kuulemma normaalia pienempänä syntyneillä. Cpap lopetettiin tiistaina eikä hengityskatkoja ole tullut enää sen jälkeen lainkaan:) Pojun painokin nousussa ja mitään vikaa ei ole pienestä löydetty vaikka joka päivä on tutkittu jotain. Näillä näkymin LAUANTAINA KOTIIN!!! Kasvukontrolleissa käydään sitten tiheämmin, mutta lääkäri sanoi että tuskin tulee aiheuttamaan minkäänlaista huolta kun jo nyt kasvanut syntymämitoistaan:) Kyllä kiitän onneani pojasta ja siitä että selvisimme ilman mitään varsinaisia ongelmia elon alkuun!! Kotona on edelleen kaikki laittamatta vauvalle, mutta laitellaan sitten pikkuhiljaa kun saadaan pienikin kotiin:) Nyt en jaksa ottaa stressiä mistään, aivan ihana olo kun pikkumies todettu terveeksi!!

Babis+poju huomenaamuna 7vrk tasan
 
ihanaa baby wipe että pojun kanssa alkaa kaikki olemaan hyvin, toivottovasti saatte hänet sovitusti viikonloppuna kotia!=)

mun ajatukset synnytyksestä heittää koko ajan suunnasta toiseen, välillä odotan innolla et pääsis lähtee olisin todella valmis koitokseen, mutta tällä hetkellä taas ahdistaa koko ajatus ja kun miettii kuinka lähellä se alkaa olla, mietin kuinka ihmeessä kestän taas sen kivun, sit kun lukee noita synnytyskertomuksia nii ne saa mut ahdistuksen partaalle, ehkä olisi parempi pitää taukoa niitten lukemises... nyt on vaa tällä hetkellä olo et vois alkaa itkemään ettei musta ole enää synnyttämään... no toivottovasti huomenna osaa olla taas positiivisempi mieli päällä.: /
heittääkö muilla ajatukset synnytyksestä härän pyllyä välillä?
 
Punakaneli pidetään peukkuja että kaveri kääntyy!

Baby wipe hyvä hyvä! Ja stressaamatta paras :)

Vauvan tavarat ja sairaalakassit yms. on aika hyvin vielä vaiheessa. Ehkäpä sitten ensi viikolla, kun äitiysloma alkaa.

Ajatukset synnytyksen suhteen Ensisynnyttäjä kun olen, niin ainakaan vielä ei ole heitellyt suuntaa eikä toiseen. Tosin, huomenna on vika työpäivä ja alkaa tässä tajuta että se synnytys ihan oikeasti lähestyy, niin eiköhän tässä jonkin sortin paniikin vielä ehdi saada. Olen vältellyt synnytyskertomusten lukemista, enkä edes tykkään katsoa niitä erilaisia vauva syntyy -ohjelmia telkkarista. Mun mielikuvituksella voin taas kehitellä vaikka mitä, joten ehkä on paras vaan katsoa mitä eteen tulee. Kipuakaan en osaa pelätä, kun en tiedä yhtään mitä on tulossa.... Toivon vaan, että operaatio on suhteellisen järkevässä ajassa ohi, eikä tuolta tarttis mitään jättivauvaa yrittää puskea maailmaan.... (No nyt mua alko jännittää ku rupes näitä ajatuksia kirjaamaan ylös...!!!)

Flunssaa näyttää pukkaavan monella. Pikaista paranemista kaikille kipeille!!! Onko teillä ihan tavallista vai onko iskenyt oikein se influenssa? Otitteko muuten sitä rokotetta influenssaan? Mä en ottanut ja just luin Iltalehden sivuilta, että toi influenssa on iskenyt rajuna.... Ja ekana riskiryhmänä mainitaan raskaana olevat ja todetaan, että aika harva riskiryhmään kuuluva on ottanut sen ilmaisen rokotteen. Mulla ei ole ikinä ollut influenssaa ja sen perusteella jätin nytkin rokotteen ottamatta. Sen "sikapiikin" otin silloin pari vuotta sitten ja tulin jo siitä tosi kipeeksi, niin ei oikein huvita noi rokotteet. Toivottavasti nyt ei tule mitään influenssaa.... ja sit jos alkais vielä synnytys siihen saumaan niin voi jipii!

Ellura ja oikeaa kylkeä juuri nyt potkiva Pallura 34+3 sekä aamukamman yksi piikki
 
neuvolalääkäri kuulumisia 36+3 :
RR 120/68
sf-mitta 38cm (!!!) tsiisus !! kasvanut 3,5cm kahdessa viikossa.
painonmuutos 1,2kg/vko =D
tarjonta RT
kohdunsuu lyhentynyt,eli tällä hetkellä 2cm ja AUKI SORMELLE;JIHUU :D
vauvan syke 130

siinäpä niitä,seuraava käynti ens torstaina =)

jos ei kuulemma itestään tule ajoissa niin käynnistetään.. 22.päivä on se kokoarvio TAYSsissa ja katsotaan tuo koko tarkemmin.. eipä tänne sen kummempia :)

inf. rokotteet. en oo ikinä ottanu enkä ota nytkään =) toki taudit pelottaa,varsinkin kun on pieniä lapsia perheessä,mutta luotan hyvään käsihygieniaan ja terveellisiin ruokailutapoihin =D


sunniee ja vv 36+3
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Baby Wipe: Ihana kuulla, että teillä ja pienellä on kaikki hyvin. Hiljaa hyvä tulee niiden vauvatavaroiden kanssa :)

Ajatukset synnytyksen suhteen on vaan ja ainoastaan malttamattomat. Mun kropalle ei näemmä sovi raskaana olo ja kohta saan pienen sieltä masun uumenista syliin. Siihen huipentuu tämä pitkä ja tuskainenkin taival. Mä olen varmaan vähän outo kun en sitä synnytyskipua pelkää, vaikka mulla on suhteellisen alhainen kipukynnys ja en ole kovin hyvä kestämään kipua. Koen kuitenkin tuon kivun niin positiivisena ja palkitsevana, että vaan odotan sitä ja olen tyytyväinen kaikkeen kipuun (aikka toki siitä valitankin ja uikutankin :D) joka vaan tuo vauvan syliin saamista lähemmäs. Kaikenlisäksi kun tiedän kivun kestävän rajallisen ajan ja sen päättyvän pian vauvan syntymään, niin sekin helpottaa osaltaan. Toki haluan kaiken mahdollisen kipulääkityksen ja varmaan imppaan taas ilokaasua ihan liikaa vaikka tarkoitukseni olisi pysytellä siitä erossa, jotta pää ei olisi niin pöllyssä ja ajatukset pysyisivät hitusen kirkkaampina kuin viimeksi.

Sunniee: Hyvä, että kypsymistä on tapahtunut ja pidetään peukkuja, että vauva päättää tulla ajoissa maailmaan.

Jotenkin tosi väsähtänyt olo tänään. Johtunee siitä, että pää on täynnä räkää yhä edelleen. Ekan äippälomapäivän kunniaksi kädet ja jalatkin ovat turvoneet. Ei toivoakaan laittaa sormuksia sormeen. Tytöllä kyllä riittää virtaa sittennmunkin edestä vaikka onkin vielä vähän räkäinen.

Yöllä tuli vessareissun jälkeen muutama kipeähkö supistus selän puolelle ja nyt taas vauva pönäsi itseään alas niin, että en voinut kertakaikkiaan liikkua senttiäkään mihinkään suuntaan. Onneksi tyttö ei ollut juuri silloin tekemässä mitään arvelluttavaa tai kiellettyä :D

Toivon pakkasen laskeneen edes jotenkin inhimillisiin lukemiin kun herätään päikkäreiltä, että päästään käyttämään koira pienellä kävelyllä ja käymään samalla lähikaupassa. Mies tulee tänään vasta myöhään kotiin ja mä tarvitsen suklaata, että jaksan koko päivän ja illan yksin pyörittää tätä rumbaa. Huomennakin miehen pitää mennä vielä puoleksi päiväksi töihin : /

Sipsunen & pikkusisko 35+0 PokS
 
  • Tykkää
Reactions: sunniee
Punakaneli kyseli perätilakokemuksista. Meidän kakkonen oli vaihtelevasti perätilassa loppuraskaudessa. Perätila huomattiin ultrakäynnilla H31 ensimmäisen kerran. Sen jälkeen jätkänpätkä ehti möyryillä itsensä suunnilleen jokatoiseksi nlakäynniksi vuorotellen RT ja PT. Vielä viikolla 37 hän heitti volttia masusssa. Mikä asiasta teki lääkäreidenkin mielestä vähän kummallisen, oli se, että poju oli isokokoinen eli ei oikein olisi pitänyt olla tilaa kääntyillä : / Tosin lapsivettä oli runsaasti, joka taas osaltaan mahdollisti pyörimisen. Lapsiveden paljous myös haittasi ulkoapäin tutkimista missä on pää ja missä pylly, joten aina piti ultralla katsoa asentoa. Kääntöyritystä ei ehditty tehdä kun hän nyt sitten kumminkin asettui (ehkä) viikon 37 maissa asemiin. Vielä synnytyksen alettua H41 tarkastettiin ihan ultralla että pää on se, joka varmasti on tulossa ekana :)
Baby wipelle kovasti onnea pienen pojan alkutaipaleella! Kuulostaa topakalle pienelle teidän vauveli.
Pepper83 kyselit ajatuksia synnytyksestä. Juu, on alkanut mietityttää. Olisi varmaan pitänyt Elluran tavoin vähän vältellä mediasta tulevaa synnytysmateriaalia... Minä olen pänvastoin imenyt kaikki synnytysohjelmat itseeni ja vähitellen on alkanut muodostua kauhukuvia kaikesta mikä voi mennä pieleen. Vaikka edelliset synnytykset oli ihan tavallisia ja niistä jäi hyvä mieli, toisen jälkeen jopa haave synnyttää vielä, niin vähän on alkanut hirvittää että mitä tulossa onkaan. Toislaata mietin että ehkä juuri näillä viikoilla sitä miettii ja ehkä pelkääkin, mutta sitten kun olo on jo todella tukala ja laskettua aika on lähellä tai jopa ohitettu, sitä vaan odottaa pienen näkemistä niiiiin paljon että ottaa tulevan vastaan ilolla.
Räkätautisille pikaista paranemista! Itse sairastin kunnon taudin joulu-tammikuussa. Tauti meni poskionteloihin ja niitä sitten huuhdeltiiinkin viikkotolkulla ennekuin helpotti. Vieläkin nenä on tukkoinen. Kuuluu kuulema raskauteen monilla että kun limakalvot on turvoksissa, niin aiheuttaa myös nenään tukkoisuutta ja näin siis helpommin niitä poskiontelotulehduksiakin:(
Influenssarokotetta en ottanut minäkään. Eipä sitä kyllä kauheesti tarjoiltukaan.

ON: Ummetusta! Onko muilla? ja mikä avuksi? Supistaa ihan hirmuisen paljon sillloin kun mahan toiminnasta alkaa olla aikaa. Yöt menee pyöriessä. Olen syönyt kuituja ja juonut runsaasti vettä ja välttänyt sokeria ja mahaa kovettavia ruoka-aineita. Eilen ostin apteekista Vi-Siblin -nimistä kuituvalmistetta, jonka pitäisi sopia raskaana oleville. En kuitenkaan sitä uskaltanut vielä ottaa...
Ihanaa, viikonloppu! Minulla meinaa arkisin olla vähän yksinäistä päivät kotona, kun supistusten vuoksi voi tehdä vain niin vähän asioita ja lapsetkin ovat koulussa pitkiä päiviä. Viikonloppuisin on ihanaa nauttia perheen kanssa vietetytstä ajasta.
Tänään ajattelin askarrella pienokaiselle seinätaulut, joissa on jotkut kivat runot. Toinen tulisi hoitopöydän viereen seinälle ja toinen sängyn päätyyn. Minulla on puiset laatat valmiina, niihin ajattelin pingottaa kankaan, johon olen silittänyt siirtotekstin kiinni. Tekstin viereen liimaan pienen pehmonallen. Saa nähdä mitä siitä tulee ;)

N+H 33+4
 
hui! pakko tulla nostaa pinoa vähän ylemmäs!;)
Eilen siivosin olohuoneen katosta lattiaan, siinä menikin koko päivä kun pikkuhiljaa tein sen. vielä olis keittiö jota pitäis jaksaa ottaa... sit oon tyytyväinen. tänään on mennyt pihalla touhutessa, siinä samalla rahtasin pinnasängyn osat sisälle varastosta, eli nyt se on ainakin osina sisäl odottelemas, siinä olikin raivaamista kun se oli siellä ihan taaimmaisena, rojujen takana. samalla otin vaunut edemmäs odottelemaan, huomasin vaan et ilmakumipyörät olivat ihan tyhjinä, ties kuinka kauan olleet niin, nii toivottovasti eivät ole menneet pilalle, mistäköhän sit vois saada uudet kumit vaunuihin?!...

ummetukseen jos ei uskalla syödä apteekin tuotteita nii osta lasten luumusoseita, ne vois auttaa, mulla ainakin luumusoseet ovat saaneet vatsan toimimaan...

pepper& mussukka 37+4
 
Täällä poksutaan.. rv 35 täynnä!

Täällä ollaan jakseltu hyvin. Välillä supistelee ja aika tuntuu matelevan. Sairaalakassikin on pakattu, kun
välillä supistellu aika voimakkaasti, että tiedä milloin se oikee lähtö sitten tulee. Tosin eipä tässä
vielä mikään kiire ole.

Nukkuminen täällä tuottaa tuskaa. Öisin ei saa levollisesti nukuttua, mutta kaipa se sama on
tässä vaiheessa sama totutella siihen, kun kohta muutenkaan ei saa nukuttua öisin :p

Ei kai tässä muuta, tulin vaan poksumaan :)

Emsku ja masuasukki rv 35+0
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: sunniee
emskulla on kans kunnon kokoinen massu!:heart: Minä kuulun kans kategoriaan- mahtuu seisomaan pöydän alle mutta ei makaamaan! :LOL:

Miehen kanssa käytiin eilen vihdoinkin ulkona syömässä ja elokuviinkin päästiin. Sieltä oli kylläkin pakko lähteä kesken pois, tulokas puski niin kovasti itseään alas että hiki valui ja sukkapuikkokivut olivat helvetilliset! Mutta viisas mies, oli varannut meille käytäväpaikat niin päästiin pois ilman suurempaa hämminkiä. Harmitti vaan ihan sikana kun seuraavan kerran päästään kaksistaan..ties millon! Olo onkin ollut sitten tänään aikamoinen, alapää on niin hellänä että istuminen tuottaa suoranaista tuskaa. Liekkö eilisestä herkuttelustakin mannyt vielä maha sekaisin niin ei kyllä ole virtaa juuri mitään puuhata.. No ehkä parempi keskittyä vain lepäilyyn ja himmailuun, kohta loppuu rauha ja autuus talosta kun vauva päättää ulkoistautua. Enää maksimissaan 4 viikkoa! :stick:

Huomenna poksuu siis JO 38!! *mihin tämä aika on mennyt*

Tea ja J-poika 37+6 :heart:
 
Tea: Meilläkin olisi tarkoitus mennä vielä leffaan kahden viikon päästä, kun tyttö menee yökylään isovanhemmille. Miehellä olisi yhdet vapaaliput. Hyvä idea tuo käytävä paikka. Täytyy itsekin ottaa huomioon, sillä istuminen on jo nyt välillä niin tuskaa että mitä se on kahden viikon päästä jos vielä olen yhdessä kasassa silloin.

Mulla on edelleen pää täynnä räkää ja tänään on ollut ihan extra kamala krapulaolo muutenkin. Laatta lensi heti heti aamusta :x ja paha olo ei vaan hellitä. Jos jotain hyvää, niin tulipahan huuhdottua nenä auki jogurtilla ja kuumalla mehulla tuossa oksentamisen lomassa. Tuli niin paineella nenänkin kautta, että lähti sitkeinmmätkin räät mukana. Hih, anteeksi yököttävä ja yksityiskohtainen sepustus, mutta pakko koittaa repiä huumorin tynkää edes jostain :D:ashamed:

Vauva murjoi taas vaihteeksi eilen tuota lantiota ja alakertaa niin, että istuminen ei tullut kuuloonkaan. Kipu on kyllä niin kova etten kykene silloin muuta kuin keskittymään hengittämiseen. Otin lopulta Panadolia ja se auttoi. Osaksi tuossa kyllä taisi olla supistuksiakin mukana, kun en tuntenut vauvan liikkuvan kivun tullessa. Miten voi uudelleen synnyttäjä olla näin pihalla :O No, esikoisen aikaan ei tosiaan tälläista kipua ollut kun vasta synnytyksessä.

Tuhon liittyen kyselen vieläkin... Te joilla myös vauva puskee alaspäin kipeästi niin tunnetteko selvästi, että kyseessä on vauvan liikkeen aiheuttama kipu? Sukkapuikot siis tunnistan ja liitän vauvaan, mutta sellainen painemainen laajempi kipu, jonka kuvittelen tulevan vauvan päästä. Silloin en tunne läheskään aina muuta vauvan liikettä, mutta kuvittelen pään liikuttamisen/alas painamisen aiheuttavan tuon kivun. Sitten asia erikseen on sellaiset selvät supparit, jotka tuntuvat joko kivuttomina tai vähän napakampina, mutta selvinä supistuksina joko mahassa tai mahalla ja selällä samaan aikaan.

No, tiistaina on neuvolalääkäri ja olen siten ehkä taas vähän viisaampi :)

Sipsunen & pikkusisko 35+2
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on täällä elämä yhtä itku potku raivaria mikään ei sitten onnistu !!!
Huudan lapsille tiuskin miehelleni olen aika rakastettava siis. Alkaa vissiin tää raskaus ottaa jo vallan. Koetan muistutella itselleni et aamukamman piikit on vähissä.

Painoa on tullu nyt kaiken kaikkiaan 18 kiloa ja nyt seurailen sitten sokereita joka ruoalla joka päivä toivotaan et se hillitsis painon nousua. Ihan mahdoton paikka kun on nälkä ja ruoka maistuu.

Hiljaiseloa on tullu vietettyä kun oon niin kiukkis et en jaksa edes kirjoitella. Paljon tsemejä kaikille meidän kuuhun ei oo enää kauan :)

Joku kyseli ummetuksesta miulla on ollu ripulia kohta kuukauden semmoisella syöksyllä vatsa toimii aamuisin ja sen seurauksena sain yhden kamalan kivuliaan PP:n nyt onneks hoidettu jos sit synnytyksessä taas sais...

Pe oli äitipoli käynti, tarkastettiin murusen koko 3045g eli viimeisen kuukauden aikana oli kasvanut 800g joten jos kasvu jatkuu samalla linjalla alle neljän kilon jäädään ja se olisi oikein mukava. Vauva on oikein solakka mitoiltaan siis vyötärönympärys jne. ni ei oo menny sokerit miusta vaaviin ja siitä olen todella onnellinen. Muutenkin oli kaikki kunnossa niin äidillä kuin vaavilla käyrää otettiin 40 min kun pikkuisella oli metka leikki leikkiä aina vähän väliä karkuun anturin alta. Kohdunkaulan tilanne oli todella masentava, helvetillisitä kivuista huolimatta tilanne lähes ennallaan kaulaa 3 cm niin kuin alussa ulkosuu oli sormelle ja pehmentynyt mut sisäsuu tiukasti kiinni, joten ei oo ihan huomenna tulossa. Kyselin käynnistyksestä ni halusi miut vielä 2 viikon päästä kontrolliin eli seuraava käynti 38+2 mut mukavempi näin et käyn siellä ja katsotaan et vaavi ei saa mitään kamalaa kasvupyrähdystä ja miun tilannettakin ni voidaan sitten käynnistytsä suunnitella. melkeinpä kävisin siellä sitten viikottain tarkistuttamassa tilannetta kuin jäisin osastolle moneks päiväks makaamaan.

Vauvalle olisi kaikki lähes valmista jännittää hieman käytännön asiat kun synnytys alkaa. Kuka hoitaa lapset ja koirat et mies pääsisi mukaan ? Kai sitäkin olisi ajateltava tässä pikku hiljaa ja ruvettava järkkäämään kuka hoitaa milloinkin mahdollisesti kaikki onneks asuu tässä lähellä. On varmaan kutsuttava kaikki kokoon ja kysyttävä kenelle kävisi ja mikä päivä.

Hyvää alkavaa viikkoa :)

Minnarun&pikku-ukko 36+4
 

Yhteistyössä