Maaliskuun Muruset 2012 *Elokuussa*

MOi moi moi ! Pitkästä aikaa ollu vauhtia niin paljon arjessa etten ole ehtinyt koneella istua lukemassa oon käyny kyllä joka päivä :)

TERVETULOA uusille

Ultra kuulumisista onnea omani tänään ja kamalasti jännittää toivottavasti sieltä löytyy elämää, mitään raskaus poireita ei tällä hetkellä ole joten pelottaa et jos kaikki ei olekaan hyvin.

ALKOHOLI: mieheni juo olutta minun mielestä liikaa niiden kotona kulttuuri on ollu et olut menee ihan janojuomana ja minä en voi sitä käsittää itse juon todella vähän ja todella harvoin muutenkin. Mut aika selväks oon tehny et alkoholi ei tule haittaamaan meidän perhe-elämää sovitut menot pitää ja yhdessä mennään ja hyvin on menny kyllä joskus ärsyttää mut ei miun mies juoksentele ikinä missään kapakoissa ja lapset ei siitä kärsi olen ajatellut et haluan lasteni suhtautuvan alkoholiin niin ettei sitä tarvitse pelätä ja jos isi oluen ottaa isi on silti ihan sama isi. Itse alkoholisti perheestä ja suhteeni alkoholiin siksi hieman turhankin jyrkkä. Mutta lohdutukseksi teille muille vielä kun vasta esikoinen oli meill mieheni juoksenteli ja oli poissa paljon kotoa mut niin sekin van kasvoi isyyteen ajan kanssa ja ei varmasti parempaa miestä minulle olisi. Hoitaa kodin ja lapset siinä missä minä.

Nyt jatkaa töitä palailen illalla kirjailemaan kuinka minulle ja matoselle ultrassa kävi :heart:

minnarun&matonen 11+6 huomenna poksuu

Piti tulla lisäämään aivan kamala pahoinvointi iski :x en syöny aamusta ja näin siinä sitten kävi, nyt siitten nieleskellään
 
Viimeksi muokattu:
Kestoilu Oon miettinyt että kotona ollessa käyttäisin kestovaippoja, mutta pitäs varmaan selvittää niistä imupinnoista yms. jutuista vähän enemmän.
Toisaalta se taas riippuu siitäkin että mahtuuko oma pesukone tulevaan kämppään, vai joudutaanko käyttämään taloyhtiön konetta. Sitte kyllä iskee laiskuus.

Lilli Joillakin naisilla saattaa vuotoa olla vaikka joka kuukausi. Mutta siinä vaiheessa jos vuoto on todella runsasta ja mukana on kipua, niin on suuri todennäköisyys keskenmenolle..
Vuodon siis käsittääkseni pitää olla normaaleja kuukautisia runsaampaa, jotta kannattaa huolestua kunnolla. Toivotaan, että sulla on ollut taas vaan normaalia vuotoa!!

Imetys 4 vuotta menee jo yli todella pahasti!! Voi olla lapsilla myös hieman outo äitilapsisuhde tuollaisen imetyksen takia.. Toivon kovasti, että itse voin imettää sen 6kk:tta. Sittehän sitä joutuukin jo vieroittamaan kun pitää palata takaisin töihin :(

Jos sitä aloittaisi sämpylöiden tekemisen :p

hepuhi:heart:käpy 11+3
 
Ei kuulu sydänäänet vielä dopplerilla. HÖH!

Miesten juomisesta... Minä olen onnellisessa asemassa, mieheni ei nimittäin käytä alkoholia!! :) Sen sijaan urheilee kun hullu joka välillä tuottaa sekin harmaita hiuksia kun koko ajan pitäis olla urheilemassa eikä malta koskaan levätä :D Ja ostaa jatkuvasti kalliita urheiluvaatteita/kenkiä :D

Kestoilusta.. Tosiaan aiotaan sitä yrittää.. Halutaan säästää luontoa ja rahaa. Siskoni on säästänyt mulle kestovaippoja koko M ja L.. Eli sitten vähän vanhempana.. Vauva ajaksi olen parit kestovaipat ostanut ja varmaan vauvaaiakana meneen iin paljon vaippoja että ehkäpä sitten en jaksa kestoja koko ajan olla pesemässä.. Ja tietty kotona vaan käytän kestoja.

Onkos muilla mammoilla napakoruja?? Mitä sen kanssa pitäis tehdä.. Pitäiskö ottaa jo pois et ehtis mennä umpeen... Pelkään että repeäää sen kohdalta ja tulee siihen helpommin raskausarpia??? Kertokaas muut mielipiteitänne.. Pois vai ei?? Yhdellä tutullani on ollut kolmessa raskaudessa, hyvin on mennyt raskausnapakorun avulla..

Vuodoista.. Hyvin pysynyt nyt suht tuhruna vaan.. Tänään aamulla tuli yöllisen seksin jäljiltä vähän kirkasta verta pyyhkiessä... Mutta se vissiin on ihan normaalia kun raskauden aikana limakalvot on herkät....

Vielä omia oireita: Mieletön väsymys. Masu turpoilee kovasti. Mittasin ympärystä eilen 80 cm, kun ennen raskautta oli 67 cm.

9+3 uuden lasketun ajan mukaan jonka sain neuvolassa, eli 24.3. eikä 25.3.:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Bambi Mulla oli monta vuotta napakoru ja kun aloin esikoista odottaan niin otin pois ja ei se 2v aikana ole umpeen mennyt. Mulla on vaan tuo napakorun alue tummempi,aivan kun siinä olisi erittäin pieniä raskausarpia, mutta ei revennyt yms ollenkaan.

imetys vuoden ikään imetin esikoista ja aion saman tehdä tulevan kanssa jos vaan onnistuu. Se on mun takaraja.

Oon viime aikoina herännyt yöllä siihen että juilii vatsaa..ilmeisesti yritän kääntyä vatsalleen yöllä ja kohtu ilmoittaa ettei hyvä.

Alkoholi Aisoissa. Saunaoluen mies voi juoda viikonloppuisin ja käydä baarissa, mutta konttauskunnossa ei tarvi kotia tulla eikä joka viikko olla menossakaan. Itse saatoin ennen raskautta juoda kans saunasiiderin sillon tällön.
Alkoholistia en kattois sekuntiakaan, äitini oli sellainen ennen kun miesystävä riidan päätteeksi ajoin humalassa hänen yli autolla ja äitini on vakavasti invalidisoitunut ja joutuu käyttämään erittäin vahvoja kipulääkkeitä selvitäkseen päivittäin. Tosin viinan käyttö loppui siihen. Jotkut tarvitsevat pysäytyksen ennen kun ymmärtävät tilanteensa.

H&mörrykkä 12+2
 
  • Tykkää
Reactions: Kengumamma
Moi!

Tervetuloa uudet!

Alkoholi oma isäni on alkoholisti ja viina pilasi lapsuuteni. Minä en katsele juomista enää sekuntiakaan! Hyväksyn kohtuukäytön, mutten kännäämistä. Välit omaan isääni ovat lähes poikki. Mieheni juo joskus saunaoluttta tai konjakkia sikarin kera. Ennen juhlistimme hyvää ateriaa punaviinillä, nyt olemme molemmat ilman raskauden ajan :)
Voimia teille, joiden miehet läträävät viinan kanssa! Itse olen niin ahdistunut alkoholin käytöstä, etten hyväksyisi edes yhtä kertaa humalatilaa miehelleni. Toivon että kukaan laspi ei joudu katsomaan humalaista vanhempaansa! Suomessa on sairas alkoholikulttuuri.
Anteeksi tämä vuodatus, olen vain niin jyrkkä tässä asiassa. Pari sukulaistani on puliasteella..

No niin.
Kestovaipat kestoilin esikoiseni ja kestoilen tietysti tämän seuraavankin! Vaippoja on omasta takaa, saan kamuilta, teen itse ja ostankin lisää. Vauvalla toimii niin hyvin harso, imu ja villahousut! Jos ei onnistu, niin yöllä voin ehkä kertiksellä mennä ja matkoilla.
Tämä on minulle sydämen asia :heart: ja kuuluu valitsemaamme ekologiseen elämäntapaan! Ja kertisvaipat ovat ällöjä, hautovia muovikasoja!

Omaa napaa: Kävin aamulla neuvolassa otattamassa hemoglobiinin, 126 eli ok.. Minulle kyllä matala, kun normitaso on yli 140. Neuvolatäti sanoi vain että väsymys on normaalia ja vauva vaatii nyt kaiken energiani.. No, niin kai sitten! Pakko vain jaksaa rankkojankin työrupeamia vielä muutama viikko, sitten helpottaa!

:) Kellukka & Pienokainen 10+6
 
Bambi: Mie otin napakorun pois melko alkuvaiheessa, kun rupesin esikkoa odottelemaan.
Muutama kk sitten kokeilin napakoruu ihan mielenkiinnosta ja läpihän tuo meni. Oon antanut
olla korun taas siitä lähtien, tosin otan tän kyl pois sitten kun maha alkaa kunnol kasvaa. Että
kuten emmuska mainitsi, niin ei se niin herkästi umpee mee :) Toki voihan se riippua
siitä kuinka monta vuotta koru ollut tms.

Huhhei vätystääääää ! Milloin tää väsymys menee pois. Oon miettinyt, ett kuin raato sitä ois
jossei söis noita raskausvitskui.. :p

cherrrye ja muwu 11+3
 
Heips! liittyisin mukaan joukkoon. Ikää on 24, kolmatta odotellaan, synnytyspaikkana kys ja la 20.3
Tulikohan siinä kaikki.. takana on muutama keskenmeno+tuulimuna, joten toivottu vauva. Ensimmäinen ultra oli rv9+2, siis automaattisesti täällä käydään tuossa raskaudenkestonmäärittämis ultrassa. vastasi täysin viikkoja, ja pieni sydän hienosti sykki:) tänään oli neuvola, ja kuunneltiin sydän ääniä, mutta ei saanu neuvolan laitteilla kuulumaan, joten ensi viikolla uudestaan halusi kokeilla:)

Maruli rv 10+0
 
Taas tullu uusia, Tervetuloa :wave:

mulla on ongelma!!! Ollaan lähdössä kohta synttäreille jossa about koko lähisuku -mitä helvettiä mä laitan päälle!!!??? Meillä siis kukaan ei vielä raskaudesta tiedä, enkä taho et näin tulee esille..voi huoh!! mulla on pari tunika mallista paitaa mut nyt sit ku on oikeesti raskaana ni ei niitä voi käyttää ku sit kaikki kyttää entistä enemmän et onko siks tollanen paita.. tiedän oon vainoharhanen mut mut, jos siellä on ainaki yks 11 lapsen äiti, 2 jotka raskaana -ni eiköhän noi nää aika hyvin -etenkin jos yrittää peitellä -aaaaaargh!!!! Musta toi farkut ja huppari linja ois niiiiiiin paras :D :D ja voi luoja, tajusin just -seuraava stressi,tilasin sit eilen työvaatteet...samaa kokooo ku entiset ja ne on tyköistuvat :headwall: ois tietty voinu vähä ajatella noin niinku vaikka parin viikon päähän ku ei ne tuu sit enää mahtuu..

pienen ihmisen suuria ongelmia vol.miljoona!! :D :D

pikkumökö + ötökkä joka yritetään huonolla menestyksellä piilottaa 10+2
 
Tervetulia maruli. Meillä onkin sama laskettu aika ja kyssiin olen myös menossa synnyttämään saa nähä vaikka satuttas samaan aikaan. :D Uskon, että mulla menee reilusti lasketun ajan yli kun esikoinenkin synty vasta rv 41+2.
Eilen kävin ensimmäisessä neuvolassa ja kaikki oli hyvin hemoglobiini oli ihan hyvä, muttei minun parasta. Vähän niinkun kellukallakin. Saa nähä joutuuko sitä vielä loppuvaiheessa rautakuurille. Sydän ääniäkin kuuneltiin ja pienen etiskelyn jälkeen saatiin kuuluviin kauniit äänet.. On se jännä miten "pysäyttävää" se on joka kerta kuulla ne pienet äänet. :) Nyt voi hetkeks huokasta kun kuuli että masussa tosiaan on joku. Seuraavaks sitä ootellaankin sitten sitä ultraa, jonne on vielä muutama viikko.

Alkoholin juomisesta, meillä miehelle on kesän jäliltä jääny vähä päälle oluen juominen, yks-kaks menee illassa, muttei se mua oo häirinny vielä yhtään. Ite join ennen raskautta ehkä pari siideriä viikossa, mutta saatoin olla hyvin ilmankin viikon kaks...
Enemmän mua ärsyttää miehen tupakan poltto, en tiiä mistä se on tullu, mut kaiheesti pistää ärsyttämää kun nään miehen menevän tupakalle. Ite en oo ees millonkaan vakituiseen polttanu, eikä tee yhtään ees mieli tupakkaa, enkä jouvu kärsimään savuista, nii ihmettelen ihteeni miks se pistää nii vihaks. :D Meillä mies oli 4 kuukautta polttamatta esikoisen synnyttyä mutta repsahti sit. Nyt lainasin kirjastosta miehelle Allen Carrin kirjan Vihdoinkin vapaa tupakasta. Oon lukenu tuosta kirjasta juttuja et 95% lukijoista lopettaa tupakoinnin ja olihan se pakko pistää mies testiin. :D Mietin ensi et onkohan miten vaikeeta saaha mies lukemaa tuota kirjaa, mut sitä ei tarvinnukkaa paljoo suostusella. Nyt toivon että tuo kirja tehoaa, vaikka myönnän että oon aika epäileväinen tuon kirjan suhteen. Mut eipä siinä mitää menetettävääkään oo, jos ei tehoo nii ei sit.
 
Uusille maaliskuisille tervetuloa mukaan :wave:

Olo on jotain ihan kamalaa taas vaihteeksi :x Aamiainen nro 1 päätti poistua kesken syömisen ja lopulta sinnikkyys palkittiin ja yksi sämpylä suostui mun mahassani pysymään. Nyt tässä nieleskelen pinaattikeittoa joka sekin temppuilee vastaan. Joka hemmetin lusikallisen saa niellä pariin kertaan ja keitto on ihan kylmää kun tämä tahti on niin hidas. Vaikka mitä tekisi mieli noin ajatuksen tasolla, mutta käytännössä ei mene alas ja jos menee niin todennäköisesti tulee kohta jo ylös, ainakin osittain : /

Tiesin tästä päivästä tulevan pahan olon täyteisen kun heräsin aamulla vellovaan oloon, enkä uskaltanut edes vessaan nousta. Huimaa taas ajoittain ja aamulla tuntui, että kohta lähtee taju. Kamala tutina ja paha olo. Onneksi tämä olo ei ole mitään verrattuna siihen aamuiseen horkkaan.

Mies on taas työmatkalla, mutta onneksi kotiutuu jo huomenna illalla, tosin myöhään. Anoppi tulee huomenna koko päiväksi tänne mun avuksi, että saan maata :)

Sori pelkkä omanapailu tällä kertaa...

Sipsunen & SV 9+5:heart:
 
Niin ja ultraan tasan viikko! Tarkemmin tasan viikon päästä tähän aikaan se on jo ohi. Onneksi on heti aamusta ettei tarvitse koko päivää jännätä.

Muoks.
Onnea ultraan Minnarun!
 
Viimeksi muokattu:
Vaipoista Ompa hyvä tietää, että ne ekovaipat ei ehkä olekaan niin ekoja! Täytyy tosiaan itsekin enemmän ottaa selvää kun tulee ajankohtaisemmaksi asia. Mietinkin kyllä sitä, että mitenhän ne kakkavaipat muka vois biojätteeseen heittää, mut ei sitten vissiin voikaan. Mulla on ostettuna lankaa, joka on tarkoitettu niihin vaippavillahousuihin (tai mitkä ne on nimeltään? :D ) Oisko kestoilijoilla antaa hyvää ja helppoa ohjetta miten voisi saada pienet villahousut niistä aikaan? :)

Kävin tänään työterveyslääkärillä kun eilen tuli taas migreenikohtaus töissä. Mulla on nyt raskausaikana ollu enemmän pää kipee kun koskaan ennen. Myös pahoinvointia on edelleen ja aina välillä oon joutunut kesken työpäivän lähteen sen takia kotiin. Sain nyt loppuviikon saikkua. Tosin opiskella täytyy siitä huolimatta. Onneksi tällä viikolla on vain pari lyhyttä luentoa. Työterveyslääkäri vielä totesi tästä vuotoasiasta, että saattaa johtua kohdun kasvusta tässä alkuvaiheessa. Kukaan lääkäri ei oo mulle ennen mitään syytä vuodolle pystynyt sanoon ja nyt yleislääkäri sanoi noin. Se kuulosti järkeenkäyvältä syyltä. Toinen syy on ne kuivat limakalvot, mutta meillä ei olla puuhailtu pitkään aikaa tän vuotelun takia niin mun kohdalla tuskin siitä on kyse.
Huomenna pääsen neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä. :heart: Mun ihana oma terveydenhoitajani oli palannut kesälomaltaan! :) Sen sijainen oli tosi nuori ja epäammattimainen ja lisäksi aika töykee. Mieskin ihmetteli, että onkohan tuo nyt ihan edes valmis terkkari kun käyttäyty niin oudosti.
 
milla3 heh kiva=) mulla ensimmäinen synty 40+2 ja toinen 37+2 joten saas nähdä miten käy.. miten teillä muilla joilla useampi lapsi, on menneet synnytykset, siis kestoltaan. kun minulla ensimmäinen oli 6h toinen 3h, joten jos samalla kaavalla mennään niin hieman jänskättää kuin nopeesti tulee: /
 
Laretzki
Lilli Juothan varmasti tarpeeksi? Mulla meinaa heti pukkaa paha päänsärky päälle jos en oo juonut tarpeeksi. Melkein kerran tunnissa pitää tollasesta isosta 0,4 lasista juoda vähintään sen kerran, jopa kaksikin kertaa...

Me löydettiin vihdoin ja viimein kämppä, josta tehtiin sitten heti tarjous kun nyt jo kahdesti mennyt ihan nenän edestä sellaset mistä oltiin kiinnostuneita! 65,5 neliötä, saunallinen kolmio, jossa tosi iso lasitettu parveke...Heti vapaa, joten me päästäisiin tekeen sinne pintaremppaa. Muuten tosi hyväs kunnossa esim. keittiö, mutta ovenrivat pitää vaihtaa samoin vaatekaapeista. Vähän joitain seiniä maalata ja tapetoida myös...Uusi jääkaappi ja pesukone pitää hankkia ja ja...Oon niin täpinöissäni!

Lare ja Spyro 13+3
 
  • Tykkää
Reactions: cherrrye
Laretzki Kotona tulee kyllä pitkin päivää juotua vettä. Töissä meillä ei hallin puolella saa olla vesipulloa mukana. Välillä tosin olen vienyt, varsinkin kun kesällä on ollut tosi kuumia päiviä. Mutta saattaa tosiaan töissä osittain johtua nestehukasta pääkipu. Lisäksi meillä on tosi meluisaa kun koneet huutaa, niin saattaa siitäkin johtua. Ja fyysisesti raskaasta työstä. Varmaan kaikki yhdessä vaikuttaa. Onnea uuteen kotiin! :)
 
mitä teette työksenne?

Jos saan udella :)

Itse olen asiakaspalvelupäällikön assistenttina eräässä isossa horeca-alan yritysessä. Eli raskauden osalta työ on helppoa kun pääsääntöisesti hoidellaan toimistolla juoksevia asiota. Työajat on liukuvat ja viikonloput vapaata. Ainut mistä neuvolassa varoiteltiin oli liika istuminen, ja nyt jos koskaan on hyvä aika tarkistuttaa työaseman ergonomia. Mutta uskoisin, että tuun jaksamaan töissä loppuun saakka.
 
maruli, tervehdys! :)

Bambi, ajattelin käyttää napakorua niin kauan kuin se vaan on mahdollista. :) Tosin mies on ollu vähän huolissaan, et pitäiskö se kuitenkin ottaa pois. Mut oon sen verran jääräpää, et uskon, et napa alkaa kipuilla sitten, kun sen aika on ottaa pois, jos ollenkaan (eli mahd. sillon jos napa "pullahtaa" ulospäin). Mut en ookaan kuullu raskausnapakorusta ! :confused: Siis onko raskautta varten kehitelty oma korunsa...? :D >>googlaa>>

Siis WOT!? :D
Odotusajan napakoru - Odotusajan napakorut / Odotusajan napakoru / Napakoru / Napakoru ja raskaus / Napakoru raskaana olevalle | Raskauskeiju.fi Voiko tuo olla turvallista? Tai siis tarkotan, että jos tuo "tappi" on muovia... ????! :confused: Ettei vaan tulis tulehduspesäkkeitä nopeasti... Mut ilmeisesti on ainakin sit tarkotettu ainoastaan loppuraskautta varten.

Miulla tekee tuttu kestovaippoja, niin häneltä voisin saada lisää neuvoja/vinkkejä kestovaippailun suhteen ja samalla tietenkin niitä vaippoja. Ymmärtääkseni jo pelkän yhden kestovaipan käyttö auttaa säästämään omalta osaltaan luontoa/kukkaroa. Ja joka tapauksessa pesukonetta tulee muutenkin aina käytettyä, ja harvemmin tulee pestyä 90 tai 60 asteen ohjelmia. Kestovaippailu olis kyllä oikea ekoteko, mutta nähtäväksi jää.. :p

Lilli88, millasella tehtaalla sie painat hommia? Sanat: halli, koneet huutaa ja fyysisesti raskas työ kuvaa miunkin työtä aikaslaisen hyvin. :) Mutta miten voi olla mahdollista, että hallin puolelle ei saa viedä juomapulloa?!! :confused:

pikkumökö Tai sit pidät pienen maljapuheen siitä, kuinka teidän suku saa uuden jäsenen... ;))

ravintolisistä Mie en oo vielä alkanu käyttämään mitään vitamiinivamisteita yms. (tosin ihan alussa söin rautatabuja). Enkä oikein tiiä, onko se hyvä vai huono. Ensimmäisellä neuvolakerralla kun sanottiin, että rautavalmisteita vois sit syödä vasta loppuraskaudesta (no ok, hembba olikin ihan hyvä 138), ja näin alkuraskaudesta pärjään ilman mitään vitamiini yms. valmisteita; korkeintaan D-vitamiinia naamaan. Syön kuitenkin melko normaalisti, tosin aina ei välttämättä se lämmin ruoka ole aina lämmin.. :/ Oon enemmän "haalean" ystävä.. ;D heho.

Voimia kaikille tarvitseville alkoholitaisteluun! :flower:

Ja nyt syömään, maha kurnuttaa siihen malliin! Päivänjatkoja leideille! :wave:
 
Sipsunen, täälläkin ultraan viikko ja on ensi tiistaina heti aamulla. :) Sitten seuraavana päivänä heti lääkärineuvola.

Ammatti, mä olen koulutukseltani sosionomi (YAMK) ja ollut valtiolla töissä jo 9,5 vuotta. Sen tarkemmin en viitsi ammattia laittaa mutta ihan toimistotyössä klo 8-16 ja uskon että pystyn olemaan loppuun saakka jos nyt ei mitään suurempia vaivoja ilmaannu.

Imoen & Mantti 11+0 (poks!)
 
Ammatti Lähihoitaja, töissä sijaisena kehitysvammaisten yksikössä, jossa n.20 eritasoista aikuista kehitysvammaista. Ja R-A-K-A-S-T-A-N työtäni! :heart: Nyt jodunkin olemaan tietyissä soluissa töissä, koska osassa soluissa on haastavasti käyttäytyviä/ aggressiivisia asiakkaita.

kn&muru 12+4
 
Tervetoa kaikille uusille :wave:

Täällä ollaan töissä pienessä kaupassa, työajat välillä 6-23.15 ja ympäri viikon :ashamed: Työt maistu ennen ihan hyvin eikä työaikakaan paljoa oo ahistanu, mut nyt loman jälkeen on tullu kyllä melkonen tylsistyminen. Haluan vaihtaa työtä mut ennen äitiysloman loppua ei kyllä kannata lähtee vaihtamaan. Ja toiseksi en kyllä tiiä mitä mä oikein haluaisin tehä :ashamed:

Memelisa & Aurinkoinen Pikku-Apina 13+2
 
Imoen: Kiva kun joku muukin jännäilee samaa päivää. Mulla on ultra heti 8.00 silloin tiistaina. Saa nähdä kuinka aikaisin sitä pomppaa kyseisenä aamuna jo hereille :)

Ammatti: Olen psykiatrinen sairaanhoitaja, nyt hoitovapaalla.
 
Ultrasta tultu :) ja siellähän se pikkuinen huiskutti äitille että täällä minä olen( siitä on kuvakin naama ja käsi huiskuttamassa se oli lääkäristä niin söpö kuva et oli pakko ottaa ), lääkäri käski yskiä että saadaan vauvaan liikettä ni laskin kädet vatsalle ni johan pikkuinen alkoi liikkua, aisti varmaan äidin kädet. 52 mm kokoa nt 1.1-1.3mm eli ihan ok sulojen tuloksia sitten odotellaan. Ihana lääkäri ultrasta tosi hyvin katttiin kaiken olevan kunnossa ja nenäluukin erottui oikein hyvin aivolohkot näkyi ym. oli melkein kuin rakenneultrassa, istukka on tuossa eessä mutta mulla vissiin vauvamasu tulee sitten tuolta läskin alta hitaasti esiin täytyis kyllä aloittaa mmasun kuvaukset, harmittaa nyt kun ei aiemmin tullu otettua kuvia et olis voinu vertailla sitä hassusti sokeutuu oman kehonsa kohdalla.

Ammatti: toimistotyöntekijä katsastusalalla koulutukselta merkonomi ja aiemmin kävin lähihoitajan tutkinnon.

Nyt en malta muuta kommentoida otan pienet levot ja illalla vanhempainiltaan.

Minnarun ja matonen ( vahva tyttö tunne tuli tänään oli niin komiat ja pitkät sääret :heart:) 11+6
 

Yhteistyössä